Venäjän armeijan kenraali kävi Suomessa puhumassa ja sanomassa suoraan, että Suomen harjoittama Nato-yhteistyö on uhka Venäjälle.
Eikä ihme. Niinistö on lähettämässä Suomen ilmavoimat puolustamaan USAn risteilyohjuksilla Naton ilmatilaa Jäämerellä ja Venäjän rajoilla, Niinistön Suomi tukee Georgian Venäjän vastaista politiikkaa, järjestää sotaharjoituksia Venäjän armeijaa vastaan ja kehittää puolustusvoimiamme yhä selkeämmäksi osaksi USAn ja Naton asejärjestemiä ja komentorakenteita ulkoparlamentaarisesti ilman parlamentin ja kansan mandaattia.
Niinistön pitäisi tietää, että Nato ei suojaa eikä turvaa sotilaallisesti edes Baltiaa ja että Venäjän puolustusstrategia luokittelee Naton Venäjän suurimmaksi uhkaksi.
Niinistön Nato-politiikka suoraa hulluutta
206
557
Vastaukset
- Niinistö Naton seläntaa
Kun Venäjän asevoimien kenraali Makarov kävi Suomessa kritisoimassa presidentti Niinistön Nato-politiikkaa ja Suomen Nato-yhteistyötä, joka on Makarovin mukaan vaaraksi Venäjän turvallisuudelle, presidenttimme ei uskaltanut tulla julkisuuteen puolustamaan tekemisiään.
Tänään sitten nähtiin oikein pelkuritemppu. Presidentti Niinistö oli ulkoistanut ulkopolitiikkansa niin, että hänen sijaansa Nato kritisoi julkisuuteen Suomen asiaa, kenraali Makarovin Suomessa suomalaisille Suomen Nato-politiikasta ja Nato-yhteistyöstä pitämää puhetta. - fgsdgsdfvgsadfg
Paskat Natosta. Suora kahdenkeskinen yhteistyö USA:n kanssa on parasta ja sehän on hyvin jo käynnissä. Tälläkin hetkellä Utissa harjoittelee USA:n maavoimien vihreitä baretteja yhdessä Suomen armeijan kanssa ja harjoituskieli on englanti.
Venäläinen kenraali saa haistaa pitkät skeidat mielipiteineen. Uskomaton pelle tulee tännä kyseenalaistamaan meidän oikeutta pitää harjoituksia omalla alueellamme ja määräilee kenen kanssa teemme yhteistyössä. Onneksi sen mölyapinan mielipiteitä ei kuuntele muut, kuin sinunlaiset kommunistipaskahousut.- usko tai älähdä
Jaa niinkö? Olikos kesäkuun 4. päivän paraatissakin amerikkalaisia laskuvarjojoukkoja suomalaisten seassa. Taisipa ollakin kun tarkemmin muistelen näkemääni. Major Lars Thorneyn kuvaakin kantoivat sitten paraatin jälkeen kilvissään. Hey, hey, hey!
- Tänne ei...
..liittoutuneiden joukkoja tulisi päästää ollenkaan. Sille tehtiin stoppi kesällä 1944 ja pian tehdään sama taas. Ihan sama ilmansuunnat. Tulta munille vaan!!
"Paskat Natosta. Suora kahdenkeskinen yhteistyö USA:n kanssa on parasta ja sehän on hyvin jo käynnissä. Tälläkin hetkellä Utissa harjoittelee USA:n maavoimien vihreitä baretteja yhdessä Suomen armeijan kanssa ja harjoituskieli on englanti.".
Ottakaa aivonne käteen uniformupellet ja jutelkaa niille jotain järkevämpää.
-masson.
Luonnollisesti myös Kremlissä on jo huomattu se, että Nato-herrojen arvovalta on vähenemässä, joten imperialistiset amerikanherrat ovat tulleet Uttiin homostelemaan.
http://yle.fi/uutiset/nato_makarovin_puheista_suomen_nato-yhteistyo_ei_uhkaa_ketaan/6167810- Niinistö piiloilee
Presidentti Niinistöä ei ole nähnyt kukaan eikä häntä ole saanut kukaan kiinni kommentoimaan Venäjän kenraalin puhetta. Presidenttimme pelko taitaa olla vakavaa kun hän ei ole missään kissanristiäisessäkään, että häneltä ei vaan päästä kysymään Suomen vahingollisesta ulko-Nato-politiikasta.
- Ei JUSSI Niinistö!
Niinistö ja Niinistö...
Pitäisi olla ehkä tarkempi ja huomauttaa, että JUSSI Niinistö (PS) on aika lailla eri kannalla kuin Sauli Niinistö (visusti hiljaa) taitaa olla:
""Suomen hallitus hakoteillä"
"Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps) mielestä Venäjän asevoimien komentaja Makarovin puheet osoittavat, että Suomen hallitus on lähtenyt hakoteille säästämällä puolustusmenoista ja lähentymällä Natoa.
Makarov arvosteli keskiviikkona Suomen-vierailullaan jyrkästi Suomea Nato-yhteyksistä ja puuttui jopa sotaharjoitusten pitämiseen Itä-Suomessa.
Niinistö kirjoittaa blogissaan, että ulostulon on syytä toimia herätyksenä. Hänen mukaansa meneillään on vastuuton poliittinen peli kansakunnan turvallisuudella.
- Puolustusvoimistamme leikataan käsittämättömän paljon, ja samaan aikaan ollaan valmiita menemään mukaan Nato-maan Islannin ilmavalvontaan.
Niinistön mielestä on selvää, että Makarov ei tule Suomeen omiaan lämpimikseen puhumaan.
- Venäjä haluaa osoittaa, että se on suurvalta. Linja on tiukentumassa Putinin palattua presidentiksi. "
STT Nyt ei ole Niinistön virallisilla kommenteilla mitään merkitystä. Puhuka asiaa.
- Gûnther Grenzland
Teemme mitä teemme, mutta ei ole ollenkaan paha "mennä hetkeksi Venäjän housuihin", ja ymmärtää, miten heikäläinen maailmankuva tulkitsee Natoa ja ympäröivää maailmaa.
Oleg Gazmanovn laulu "Uusi päivänkoitto" (tekstit myös englanniksi) auttanee ehkä kaikessa naiiviudessaankin kertomaan venäläisten omakuvasta tällä hetkellä. Syytä kuunnella:
http://www.youtube.com/watch?v=RUhtrz9UtNQ&feature=related - Kyllä pelottaa
Kuusi rauhanvuosikymmentä ei merkitse mitään, vaikka kansa on siitä ajasta ikikiitollinen, tuntuu siltä että Suomen johtajat pitää tärkeimpänä olla niissa ytimen pöydissä missä kolmatta mailmansotaa suunnitellaan.
Olen seurannut Naton ja sen yksittäisten jäsenvaltioiden toimia enkä muuhun tulokseen voi tulla.
Nyt jos koskaan tulisi pysyä irti suurvaltojen järjestelemistä riidoista, ja meillä olisi siihen myös tosiasiallinen mahdollisuus.- Niinistö vie sotaan
Kun Venäjän armeijan päällikkökenraali tulee Suomeen asti esittämään, että presidentti Niinistön johtama NATO-yhteistyö on uhka Venäjälle, aletaan olla aika lähellä sotaa ja ainakin riitaa etenkin kun katsotaan miten ylimielisesti ja täyspöllöjä lausuntoja laukoillen NATO-politikkomme Wallin, Katainen, Salolainen, Tuomioja suhtautuivat kenraalin puheeseen paitsi presidentti Niinistö joka oli hiljaa ja pakeni NATO:n suojiin karkuun.
Vain Suomessa ollaan hiljaa USA:n ja NATO:n suunnitelmista hyökätä Venäjälle. Sitä varten ne tarvitsevat Suomea ja sauliniinistöjä. - dhfsdbfsdhbfsd
Niinistö vie sotaan kirjoitti:
Kun Venäjän armeijan päällikkökenraali tulee Suomeen asti esittämään, että presidentti Niinistön johtama NATO-yhteistyö on uhka Venäjälle, aletaan olla aika lähellä sotaa ja ainakin riitaa etenkin kun katsotaan miten ylimielisesti ja täyspöllöjä lausuntoja laukoillen NATO-politikkomme Wallin, Katainen, Salolainen, Tuomioja suhtautuivat kenraalin puheeseen paitsi presidentti Niinistö joka oli hiljaa ja pakeni NATO:n suojiin karkuun.
Vain Suomessa ollaan hiljaa USA:n ja NATO:n suunnitelmista hyökätä Venäjälle. Sitä varten ne tarvitsevat Suomea ja sauliniinistöjä.Mitä sieniä sinäkin oikein vedät? Juttusi on kuin suoraan mielisairaalan käytäviltä.
- tyhmiä kysymyksiä?
Mikä Suomea uhkaa että pitää väenväkisin flirftailla Naton kanssa? Onko jo 65 v jatkunut puolueettomuus ja liittoutumattomuus politiikka ollut suomelle katstrofi?
Nato on taantuvien talouksien sotilasliitto joka harjoittaa
voimapolitiikkaa kaikkialla maailmassa. Kehittyvät taloudet
,ne joista suomenkin tulisi tienata vienillä ,kuten Venäjä
suhtautuvat karsaasti Natoon. Onko puolueettomuudesta
ollut haittaa suomen viennille ja maailmalla? Mitä hyötyä
on nyt natosta horjuville eteläeuroopan talouksille mm Kreikassa. Haluaako Nato Suomi olla Viron tapaan uhitteleva
pieni suurten natomaiden juoksupoika venäjän kainalossa jonka poliittiset ja taloudelliset suhteet eivät sulaisi meidän elinaikanamme?
,Espanjassaa Italiassa jne? Lännen imperialistit ja monopolikapitalistit perustivat Naton ja EU:n , jotta luulivat opettavansa itänaapurin kansan elämään. Toisin käy Helsingissä myös tänään.
http://yle.fi/uutiset/suomea_ohjeistaneen_venalaiskenraalin_vierailu_jatkuu/6167682
Kenraali Makarov opettaa Venäjän demokraattisen sotilaspolitiikan alkeet Suomen naurettaville Nato-faneille.- Niinistö on tyhmä
Niinistö on tyhmä tai sitten auttamattoman tökerö. Hän kerää itselleen raskasta reppua Venäjän vastaisena USAn ja NATOn juoksupoikana. Sillä hän on nyt saanut solmuun Suomen Venäjä-suhteet ja tuonut epävakautta maittemme asevoimien välille ja Suomen lähialueille.
- Niinistö jäi kiinni
Jos Makarovin puheesta pitää hakea hyvää, on hyvä, että joku sanoi suoraan Niinistölle, että kieroilu turvallisuuspolitiikassa on vaarallista ja lyhytnäköistä, josta jää kiinni. Niinistön Nato-politiikka on lapsellista, typerää ja vaarallista.
- Autokuski evp
Niinistö jäi kiinni kirjoitti:
Jos Makarovin puheesta pitää hakea hyvää, on hyvä, että joku sanoi suoraan Niinistölle, että kieroilu turvallisuuspolitiikassa on vaarallista ja lyhytnäköistä, josta jää kiinni. Niinistön Nato-politiikka on lapsellista, typerää ja vaarallista.
Olen yrittänyt miettiä siitä lähtien, kun kuulin uutisista Niinistön "ripittäneen Makarovia", että mitä hyötyä tällaisista lausunnoista on ja kenelle...?
En vielä ole keksinyt sitä............. medialta lienee turhaa toivoa minkäänlaista vastuuta maamme asioista, mutta se, että Herra Tasavallan Presidentti ihan suoraan heitti haasteen Putinille, ja heti perään kerrotaan, seuraavassa uutispätkässä kerrotaan siitä toisesta tollikasta (käteinen), joka samaan aikaan sovittaa ohjuksiamme naton systeemeihin, nostaa kyllä mulla ainakin ihon kananlihalle.
Jos tuosta nyt ei välttämättä mitään aseellista konfliktia saadakaan aikaan, mutta ainakin seuraavat Venäjälle tehtävät miljardiluokan investoinnit jäänmurtajissa, yhteysaluksissa ja kaivosteollisuuden laitteistoissa tullaan todennäköisesti ostamaan aasian suunnalta. Antaa suomalaisten nyt olla niiden länsimaisten ja natolaisten kavereita. - Katainen-Niinistö tuhoa
Autokuski evp kirjoitti:
Olen yrittänyt miettiä siitä lähtien, kun kuulin uutisista Niinistön "ripittäneen Makarovia", että mitä hyötyä tällaisista lausunnoista on ja kenelle...?
En vielä ole keksinyt sitä............. medialta lienee turhaa toivoa minkäänlaista vastuuta maamme asioista, mutta se, että Herra Tasavallan Presidentti ihan suoraan heitti haasteen Putinille, ja heti perään kerrotaan, seuraavassa uutispätkässä kerrotaan siitä toisesta tollikasta (käteinen), joka samaan aikaan sovittaa ohjuksiamme naton systeemeihin, nostaa kyllä mulla ainakin ihon kananlihalle.
Jos tuosta nyt ei välttämättä mitään aseellista konfliktia saadakaan aikaan, mutta ainakin seuraavat Venäjälle tehtävät miljardiluokan investoinnit jäänmurtajissa, yhteysaluksissa ja kaivosteollisuuden laitteistoissa tullaan todennäköisesti ostamaan aasian suunnalta. Antaa suomalaisten nyt olla niiden länsimaisten ja natolaisten kavereita.Autokuski evp, kokoomusKatainen ja kokoomusNiinistö eivät ole tajunneet, että USA taantuu taloudellisesti ja sitä mukaa poliittisesti ja sotilaallisestikin. Kehitys on siirtynyt Kiinaan ja Venäjään.
KokoomusKatainen ja kokoomusNiinistö eivät tajua sitäkään, että USA kerää Natoon sotajoukkoa joka yrittää tuhota Venäjän ja Kiinan kehityksen. - Lipfert
Katainen-Niinistö tuhoa kirjoitti:
Autokuski evp, kokoomusKatainen ja kokoomusNiinistö eivät ole tajunneet, että USA taantuu taloudellisesti ja sitä mukaa poliittisesti ja sotilaallisestikin. Kehitys on siirtynyt Kiinaan ja Venäjään.
KokoomusKatainen ja kokoomusNiinistö eivät tajua sitäkään, että USA kerää Natoon sotajoukkoa joka yrittää tuhota Venäjän ja Kiinan kehityksen."KokoomusKatainen ja kokoomusNiinistö eivät tajua sitäkään, että USA kerää Natoon sotajoukkoa joka yrittää tuhota Venäjän ja Kiinan kehityksen."
Mutta on se mainiota, että sinä sen edes tajuat:-D Onnittelut utopiastasi!
- Valmistaudu___
Länsivallat ja Nato etunenässä ovat hiipuva tähti. Aurinko nousee idästä, tahdoimme sitä tai emme.
Viisainta olisi lähentyä Venäjän suuntaan, luoda kauppapoliittisia rakenteita entistä enemmän ja sitoa Venäjä itseemme tiiviimmin talouden saralla. Se on ainoa keino.
Nato ja "kriisinhallinta"- operatiot ovat vain kierojen narsistipopulistien sairasta ajanvietettä. Suomi on pieni maa ja pienenee entisestään sekä kansakunta tyhmenee.
Porilaisten marssit ja pv. lippupäivät kuuluvat museoon yhdessä Suur-Suomi aatteen kanssa. Tarkkasilmäiset huomasivat hiipuvan maanpuolustustahtomme korreloituvan jo pelkästään lippupäivän paraatin katsojamäärästä.- Hetero Pride
Hui kauheaa. Porin Prikaati on homojen hommaa ja Porilaisten marssi on tappituntumalla marssimista.
Ainakin Länsi-Suomen Viestipataljoonan Viestikomppaniassa on aivan sailas meno!
- Lentäjänjuhannus
Niinistö kehittää siviilipalvelusilmavoimia.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/niinistö_ylelle_islannista_suomi_tunnistaisi_ei_häätäisi_5841315.html- Saakasvili Sauli
Niinistö sai jo alkututa, miten Nato jättää yksin kun tulee tiukka paikka. Kun kenraali Makarov oli puheensa pitänyt ja arvostellut Niinistön Nato-juonitteluja, Niinistö painui kuin Saakasvili Sauli Natoon pyytämään apua, mutta sitä ei tullut.
Kukaan virallisessa asemassa oleva, poliittisesti tai sotilaallisesti vastuullinen Naton tanskalaisesta pääsihteeristä puhumattakaan ei tullut pelastamaan Saakasvili Saulia. Vain Naton tiedottaja antoi tiedotteen, joka sekin oli ylimalkainen ja hieman asian sivusta. - lopetetaan nöyristel
Saakasvili Sauli kirjoitti:
Niinistö sai jo alkututa, miten Nato jättää yksin kun tulee tiukka paikka. Kun kenraali Makarov oli puheensa pitänyt ja arvostellut Niinistön Nato-juonitteluja, Niinistö painui kuin Saakasvili Sauli Natoon pyytämään apua, mutta sitä ei tullut.
Kukaan virallisessa asemassa oleva, poliittisesti tai sotilaallisesti vastuullinen Naton tanskalaisesta pääsihteeristä puhumattakaan ei tullut pelastamaan Saakasvili Saulia. Vain Naton tiedottaja antoi tiedotteen, joka sekin oli ylimalkainen ja hieman asian sivusta.Niinistö oli selkärankainen ja oikaisi kenraalia henkilökohtaisesti. Hyvä niin.
Tämän palstan kirjoittajat ovat niitä, jotka ennen nimittelivät toisinajattelijoita neuvostovastaisiksi ja nyt venäläisvastaisiksi. Ei saisi arvostella.
Yrittäkää ymmärtää, ettei Venäjä vieläkään ole demokraattinen hyvinvointi- ja oikeusvaltio. Kyllä saa olla eri mieltä heidän kanssaan ja sanoa se ääneen.
Venäläiseen sivistystasoon sopii tällainenkin armeijan komentajan pitämä uhkailupuhe.
Siihen pitää vastata niin kuin Niinistö teki. Ei meidän tarvitse hakea tukea tai hyväksytään etukäteen omille mielipiteille mistään, vaan käyttää ihan omaa suomalaista harkintaa. - Niinistö on känkkäränkkä
lopetetaan nöyristel kirjoitti:
Niinistö oli selkärankainen ja oikaisi kenraalia henkilökohtaisesti. Hyvä niin.
Tämän palstan kirjoittajat ovat niitä, jotka ennen nimittelivät toisinajattelijoita neuvostovastaisiksi ja nyt venäläisvastaisiksi. Ei saisi arvostella.
Yrittäkää ymmärtää, ettei Venäjä vieläkään ole demokraattinen hyvinvointi- ja oikeusvaltio. Kyllä saa olla eri mieltä heidän kanssaan ja sanoa se ääneen.
Venäläiseen sivistystasoon sopii tällainenkin armeijan komentajan pitämä uhkailupuhe.
Siihen pitää vastata niin kuin Niinistö teki. Ei meidän tarvitse hakea tukea tai hyväksytään etukäteen omille mielipiteille mistään, vaan käyttää ihan omaa suomalaista harkintaa.Miten niin oikaisi. Niinistöhän ei pystynyt keskustelemaan asiasta lainkaan. Mitä ihmeen oikaisua tai keskustelua se on jos Venäjän kenraali Makarov pitää puolen tunnin perustellun puheen todeten että Suomen Nato-yhteistyö on Venäjälle uhka ja vielä perustelee ja konkretisoikin sitä puheessaan, mutta Niinistö ei saa sanotuksi muuta kuin "väärä analyysi, ei uhkaa."
Ei kansainvälinen politiikka, turvallisuuspolitiikka vielä vähemmän ole mitään niinistöläistä juupas-eipäs, enpä sano, enpä kerro -jargonia eikä myöskään, että tehdään toisin kuin sanotaan. Niinistöllä ei enää ole varaa toiseen samanlaiseen munaukseen. Sitten jo USAkin alkaa hylkiä, tosin voi olla että hylkii jo nyt, mutta pyrkii käyttämään Niinistöä hyväksi.
- Tohtori kertoo
Oletko muistanut ottaa lääkkeesi.
Tässä viestiketjussa kaikilla nimimerkeilläsi esittämät jutut on tyhmyydessään ja idioottimaisuudessaan ennätystasoa! Luulin ettei hourupäiset juttusi voi enää mennä hullummaksi, mutta erehdyin raskaasti... tämän viestiketjun jutut on siis todella sekopäisiä ja idioottimaisuudessaan uskomattomia.
Mene lääkäriin! - nato666
Nato tappaa talossa ja puutarhassa:
http://www.youtube.com/watch?v=6ZVHzPsN8zs - Ei se muuta ole
Niinistöä kiinnostaa vapauttaa venäläiset.
- Hyvä puolustus
No pääasia on kuulua hyvään Natoon ja olla oikea maa.
- Uudet remmiin
Olet oikeassa. Niinistö on menneen maailman miehiä. Se kytkee Suomea Usahan, vaikka Usa ja Nato ovat uppoavia imperiumia. Ne häviää sotansa ja taloutensa.
- Reino Hotti
Kaikki tiedemiehet ovat vapaissa maissa (Yhdysvallat-Saksa-Japani-Kiina).
Eräs tamperelainen luuli Putinin olevan kävelevä Venäjä.
Kaikki osaaminen on vapaissa maissa (oikeissa maissa).
Yhdysvallat on Suomelle niin rakas (Sauli Niinistö). - Martin toimisto
Reino Hotti kirjoitti:
Kaikki tiedemiehet ovat vapaissa maissa (Yhdysvallat-Saksa-Japani-Kiina).
Eräs tamperelainen luuli Putinin olevan kävelevä Venäjä.
Kaikki osaaminen on vapaissa maissa (oikeissa maissa).
Yhdysvallat on Suomelle niin rakas (Sauli Niinistö).Pitää myös muistaa, että Nato sai Nobelin rauhanpalkinnon.
(Martti Ahtisaari on hyvä)
Kaikki ihmiset onnittelivat Natoa.
(Martti Ahtisaari on hyvä)
Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa.
(Martti Ahtisaari on hyvä) - Martin toimisto
Martin toimisto kirjoitti:
Pitää myös muistaa, että Nato sai Nobelin rauhanpalkinnon.
(Martti Ahtisaari on hyvä)
Kaikki ihmiset onnittelivat Natoa.
(Martti Ahtisaari on hyvä)
Myös Tarja Halonen onnitteli Natoa.
(Martti Ahtisaari on hyvä)Kansainvälinen yhteisö puolustaa vapaita vaaleja ja ihmisoikeuksia.
- Rakas Kiina
Martin toimisto kirjoitti:
Kansainvälinen yhteisö puolustaa vapaita vaaleja ja ihmisoikeuksia.
Miksi nerokas Kiina on länsimielinen ja valmistelee Siperian siirtoleiriä täyttä häkää? (Kiina laittaa pakkosiirretyt sinne, ennen niiden katoamista, muita ei ole)
- Lallin Tykki
Rakas Kiina kirjoitti:
Miksi nerokas Kiina on länsimielinen ja valmistelee Siperian siirtoleiriä täyttä häkää? (Kiina laittaa pakkosiirretyt sinne, ennen niiden katoamista, muita ei ole)
Sauli Niinistöllä on myös Saksa ja Ranska, koko maailma tukenaan:)
- Asdetrson
Lallin Tykki kirjoitti:
Sauli Niinistöllä on myös Saksa ja Ranska, koko maailma tukenaan:)
Antaa niiden käydä nyt ensin ostoksilla, vielä ehtivät. Länsi on osaaja!
- Kiinni-otto
Asdetrson kirjoitti:
Antaa niiden käydä nyt ensin ostoksilla, vielä ehtivät. Länsi on osaaja!
Katujätkä ei ole mikään maa tai valtio. Sekin pitää muistaa.
- Kova jätkä on
Luitteko. Presidentti Niinistön suurimmat sotasaavutukset:
- vehkeili Naton kanssa salaa Venäjän seläntakana, jäi kiinni ja sai nuhteet
- sen jälkeen lensi sotilaskoneella Jenni vaimonsa kanssa kotiin tangomarkkinoilta. - Erkki Risuparta
Myös Hitler käynnisti setelipainon. Sauli Niinistö rakastaa juutalaisia,
amerikkalaisia ja saksalaisia. Tällä kertaa kaikki ovat yhtä.
Länsimielinen kansallisvaltio nerokas hyvä Kiina on varmasti meidän. Yhteinen päämäärä on poistaa paholainen "pahis" kgb:n miehitys. Ei huligaaneja kgb/fsb tarvita. On hulluutta kiduttaa ihmisiä kansojen vankilassa Venäjä.
Koko maailma noudattaa ylipäällikkö Mannerheimin määräystä puhdistaa maailma satanan huligaaneista. Kenraalit Airo ja Patton saavat nyt koko maailman varauksettoman tuen. Koittaa ihana aika ja jokainen ihminen saa paljon. Hyvä elämä kuuluu kaikille maailman lapsille. Köyhyys poistuu Naton avulla.- Onneksi on Niinistö
Äärettömyksiin voidaan nyt varustaa. Setelipainon rahat tulevat kaikki loistavan aseteollisuuden hyvin ajankohtaisiin tarpeisiin. Aseteollisuus ei vaikuta inflaatioon, mutta työllistää eniten; ollen meidän tärkein infrastruktuuri. On äärimmäisen tärkeää pitää yötä päivää lännen setelipainot käynnissä ja huolehtia maltillisesta, kuten tiedämme, tavattoman tarpeellisesta inflaatiosta kaikille maailman velallisille. Sotateollisuuden ohella poistuu EU:n ja Yhdysvaltojen yksittäistenkin ihmisten joutavat velat. Se auttaa Kreikkaa ja Italiaa lyömään ainoaa satanaa yhdessä vaurastuvan Japanin kanssa. Kenraalit Airo ja Patton olivat neroja, joiden kaikki toivomukset täytetään viimeistä piirtoa myöten. Nato perustettiin puolustamaan Suomea vuonna 1949. Kurinalainen taloudenhoito on luonut myös Ferrarin. Kaikki tiet vievät Roomaan. Kreikka on sivistyksemme kehto, mutta Turkki yksinkin hävittää vainolaisen yhdessä kansallisvaltio Kiinan kanssa. Kreikka rahoittaa aseveljemme Saksan sotateollisuutta, vain juuri tämä hyvyyden puolustaminen on tärkeää kaikissa vapaissa maissa.
- Aika kipeitä
Onneksi on Niinistö kirjoitti:
Äärettömyksiin voidaan nyt varustaa. Setelipainon rahat tulevat kaikki loistavan aseteollisuuden hyvin ajankohtaisiin tarpeisiin. Aseteollisuus ei vaikuta inflaatioon, mutta työllistää eniten; ollen meidän tärkein infrastruktuuri. On äärimmäisen tärkeää pitää yötä päivää lännen setelipainot käynnissä ja huolehtia maltillisesta, kuten tiedämme, tavattoman tarpeellisesta inflaatiosta kaikille maailman velallisille. Sotateollisuuden ohella poistuu EU:n ja Yhdysvaltojen yksittäistenkin ihmisten joutavat velat. Se auttaa Kreikkaa ja Italiaa lyömään ainoaa satanaa yhdessä vaurastuvan Japanin kanssa. Kenraalit Airo ja Patton olivat neroja, joiden kaikki toivomukset täytetään viimeistä piirtoa myöten. Nato perustettiin puolustamaan Suomea vuonna 1949. Kurinalainen taloudenhoito on luonut myös Ferrarin. Kaikki tiet vievät Roomaan. Kreikka on sivistyksemme kehto, mutta Turkki yksinkin hävittää vainolaisen yhdessä kansallisvaltio Kiinan kanssa. Kreikka rahoittaa aseveljemme Saksan sotateollisuutta, vain juuri tämä hyvyyden puolustaminen on tärkeää kaikissa vapaissa maissa.
olette, ukkeliparat.
- Martin toimisto
Sauli Niinistö ei ole Tarja Halosen työn jatkaja. Uusi parempi aika tekee
tuloaan. Köyhyys poistuu Naton avulla. Puolustusvoimia vahvistetaan!- Kekkonen Nato
Ei saa koskaan maailmalla esittää hylättyä impivaaraa tai kumartaa rikollisia venäläisiä.
Natossa on miljardi ihmistä paikallaan. Yhdysvallat on halutuin maa.
Kauhea häpeä jos vastustaisi sivistysmaiden Natoa!
Yleinen asevelvollisuus tarvitsee koko maailman tuen. Ei koskaan yksin! - Martin toimisto
Kekkonen Nato kirjoitti:
Ei saa koskaan maailmalla esittää hylättyä impivaaraa tai kumartaa rikollisia venäläisiä.
Natossa on miljardi ihmistä paikallaan. Yhdysvallat on halutuin maa.
Kauhea häpeä jos vastustaisi sivistysmaiden Natoa!
Yleinen asevelvollisuus tarvitsee koko maailman tuen. Ei koskaan yksin!Ei ole mitään puolustamista rikollisessa kommunistisuudessa murhaaja Lenin ja murhaaja Stalin. Stalinin aurinko paistoi (ja paistaa*) ja kaikki valeltiin paskalla.
Ruotsalainen prikaati oli Vapaussodassa vapauttamassa Suomea.
* kgb/fsb miehittää ja yöllä tulee koputtaja
- Sekoilua
Niinistön ulkopoliittinen sekoilu näkyy nyt Venäjällä ja USA:ssa. Kumpikaan ei luota Suomeen ja Niinistöön.
Venäjä sanoi sen suoraan, USA ei myynyt ohjuksia.- Mitä ihmettä??
"Venäjä sanoi sen suoraan, USA ei myynyt ohjuksia."
Makarov esitti krittiikkiään, jonka Niinistö tyrmäsi.
Ohjusmyynti viivästyy nimikesotkun takia.
- Ihan pötyä!!
"Niinistö on lähettämässä Suomen ilmavoimat puolustamaan USAn risteilyohjuksilla Naton ilmatilaa Jäämerellä ja Venäjän rajoilla, Niinistön Suomi tukee Georgian Venäjän vastaista politiikkaa, järjestää sotaharjoituksia Venäjän armeijaa vastaan ja kehittää puolustusvoimiamme yhä selkeämmäksi osaksi USAn ja Naton asejärjestemiä ja komentorakenteita ulkoparlamentaarisesti ilman parlamentin ja kansan mandaattia."
Yksikään väite ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. - Hullun valintoja
Niinistön Nato-hulluus näkyy asehankinnoissakin. Suomi hankkii nyt USA:lta Nato-aseistusta, joka on hyttysen ininää Venäjälle.
Niinistön Nato-Suomi ei sätky pitkään Hornetien JASSM-risteilyohjuksilla eikä M57-taktisilla ohjuksilla, vaikka niissä olisi kemiallinen, biologinen tai ydinlataus.
Venäjä pystyy jo nykyisillä ohjuksillaan ampumaan ne alas välittömästi. Eikö kukaan pääse puhumaan järkeä Niinistölle. Hän on selvästi USA:n ja Naton vietävissä.- Venäjän ohjus-
ammunnat merkitsivät sodanjulistusta EU:lle ja sitä kautta Natolle.
Asehankinta oli päätetty jo Halosen aikana.
Et näy tietävän tästäkään asiasta mitään.
- Vastakkainasettelua
Tyhmyyttään vaiko USA:n painostuksesta presidentti Niinistö vehkeilee nyt Nato-maiden Viro, Latvia, Liettua kanssa kun USA on antanut Natolle tehtäväksi Venäjän kaasuputken "tarkkailun" Itämerellä.
- Valmistelua jo
Pakottiko USA ja Nato Niinistöä ostamaan Suomelle m57 ohjuksia USA:sta. Suomi ei puolusta niillä itseään. Ne on tarkoitettu toimimaan Hornetien risteilyohjusten tukena tuhoamaan Venäjän maakohteita ja maajoukkoja kun USA ja Nato iskevät ilmasta ja mereltä Venäjälle.
- Hakaniemen tori
Venäjä on lopetettu ajat sitten. NL (satanan valtakunta) miehittää Venäjää.
- Voitto
Venäjä voitti kylmän sodan ja Kiina. USA, Nato-maat, Neuvostoliitto ja Varsovan liitto hävisivät.
- Lipfert
"Venäjä voitti kylmän sodan ja Kiina. USA, Nato-maat, Neuvostoliitto ja Varsovan liitto hävisivät."
Neuvostoliitto oli Varsovan liiton perustaja ja liittoineen kylmän sodan häviäjä. Samalla se menetti kaikki itäblokin satelliittimaansa ja osan omista alueistaan. Suurin jäljelle jäänyt osa on nyky-Venäjä, joka menetti huikean osuuden valtapiiristään, kansalaisitaan ja maistaan. Sitä on vaikeata kutsua voittamiseksi.
- Paikko
Presidentti Niinistö voi yrittää paikata Venäjä sekoilujaan piakkoin kun Tuomioja on kutsunut Venäjän ulkoministeri Lavrovin Suomeen.
Taitaa Tuomiojaakin jo kyrsiä Niinistön Nato sekoilut.- Lipfert
"Presidentti Niinistö voi yrittää paikata Venäjä sekoilujaan piakkoin kun Tuomioja on kutsunut Venäjän ulkoministeri Lavrovin Suomeen."
Eiköhän Sauli ripitä Lavrovin saman tien. Sinä taidat olla 20 karaatin rähmälläänolija vanhasta muistista?
- u-95
taas näitä päivän lööppejää...
- Hannu Oras
Sauli Niinistön ei kannata vapauttaa Venäjää vielä. Satanan valtakuntaa
Venäjää piiritetään joka puolelta. Kaikki varustautuvat täyttä häkää vielä
muutaman vuoden, vaikka idiootti luulee, että Nato olisi käynyt jo sodan.
Nato ei ole käynyt yhtään sotaa (Erkki Tuomioja). Meillä on miljoonia
ohjuksia, joiden tarkoituksena on vain vapauttaa Venäjä. Huligaanien
poistaminen on välttämätöntä, jotta Euroopan Yhdysvallat voi makeasti.
Amerikan Yhdysvallat ja Euroopan Yhdysvallat ovat liittolaisia. Kaikilla
on yhteinen halu vapauttaa Venäjä. Metropoli ja huoltovarmuuden suuri
kasvu on tärkeintä. Asukkaiden mielipiteet alueista ovat tietokannassa.
Suomen puolutusvoimat harjoittelee Suomessa kaikkien Natomaiden
kanssa. Kansainvälinen yhteisö Nato on tärkeää. Sauli Niinistö vihaa
rikollisia venäläisiä. Putin menee polvilleen kyyryyn meidän Naton eteen.
- Unto Laukunheimo
Alastoman kgb:n ainoa mahdollisuus on hyökätä. Kaikki on siellä petosta,
Tämän vuoksi Suomi on hampaisiin saakka aseissa tukena oikeat maat.
Jos me emme hyökkää, se ehtii vahvistua hävittämään vapaat kansat.
Jos olisimme yksin, joutuisimme ylläpitämään rikollisen halua hävittää
vapaa maailma. Yksin on poissuljettu, emme siis takaa satanan kirousta. - Partiopojat
On Niinistöllä kova porukka hyökkäämään Leniniä vastaan, sinä Unto, Hannu, Hesarin Tavallinen maisteri, Niinistö ite ei varmalla lähde, Katainen ei lähde, Haglund ei lähde, muutamat virolaiset lähtee.
Olisiko muita kun USA ja Natokaan ei lähde.
No on vielä yksi, se Georgian Saakasvili. - Laaksovirta
Tarja Halosen aikana Venäjän lain mukaan sen on pakko hyökätä eikä Saulin.
Putinin pää pölkylle ja Suomi Natoon.
Saulin kannattajat näköjään haluavat vapauttaa venäläiset ja ottaa iljettävän murhaajan Putinin häkkiin. Antaisitte Putinin valehdella, ei sillä ole aikaa.
Jalomielisyys on hyveistä kaunein ja alhaista olisi kumartaa joukkomurhaajaa. - Valoisa tulevaisuus
Venäjän on oikeus tappaa omat asukkaansa, mitä se sulle kuuluu?
Ainoa maa alue, jota murhanhimoinen sairas psykopaatti miehittää?
Norjalaiset ottivat vähempää tuhoa tehneen kiinni. Se on eristettynä?
Venäjällä puhutaan satoja kieliä. Suurin omistaja yllätys Yhdysvallat!
Kaikki tulevat saamaan. Meille on aivan erityisen tärkeää paras Nato! - presidentti sotkee
Huomasitko, presidentin kanslia ja presidentti Niinistö piti nyt suurlähettiläille Nato puheensamaan aikaan kuin Venäjän ulkoministeri oli Tuomiojan vieraana Suomessa.
Niinistö yritti korjata ulkopoliittisia töppäilyjään Makaroville ja Putinille puhumalla oikein koko suurlähettiläsköörille.
Sanoma olikin sitten taas sotkua. Se meni jotenkin niin, että Suomi ei nyt liity Natoon mutta päättää siitä itse ja pitää ovea auki ja voikin liittyä jos tilanne vaatii ja nyt Naton kanssa rauhanturvaamisesta siirrytään puolustusvoimien kehittämiseen. - Aina oltu Nato
Suomi on ajat sitten ollut Nato, kyllä rikos (put) sen tietää.
- Puheista paras taas
Sauli Niinistö sanoi selvästi, että me itse päätämme liittyä kun on ajankohtaista.
Suomi on länttä ja Eurooppaa, koko maailma puolustaa Suomea paholaiselta. - taas huono puhe
Puheista paras taas kirjoitti:
Sauli Niinistö sanoi selvästi, että me itse päätämme liittyä kun on ajankohtaista.
Suomi on länttä ja Eurooppaa, koko maailma puolustaa Suomea paholaiselta.Nuo tuohan se juuri naurettavaa onkin, että Suomi päättäisi itse. Se on USA joka päättää Naton jäsenistä.
Suomi kun on Euroopan syrjäseutua se saa impivaaralaisuuden kukoistamaan niin että luullaan että maailma pyörii Suomen ympärillä. Ei pyöri.
Niinistöäkään ei maailmalla oteta vakavasti mutta pelonsekaisesti otetaan kun Niinistöstä ei saa selvää, mitä se ajaa, mitä se haluaa.
Nyt se yritti pyytää Venäjältä anteeksi tuolla suurlähettiläs-teatterilla, mutta onnistuiko. Tuskin kun häärää samaan aikaan salaa Naton kanssa.
- Martin toimisto
Tuskin kun häärää samaan aikaan salaa Naton kanssa.
Lavrov on salaa Nato ja luovuttaa kultatarjottimella Putinin irtonaisen pään
kansainväliselle yhteisölle. Stubb ja Lavrov odottavat hyvää sopivaa hetkeä.
Minun New York on meille kaikille niin rakas. Viipurin miehitys puretaan.
Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Paras Nato (sinne pitää mennä).
Lavrovin tytär opiskeli meillä Yhdysvalloissa. Voitonparaati Moskovassa!
(kansainvälisen yhteisön) - Euroopan Yhdysvallat
Eurooppa on jo rakentanut meille New Yorkin. Meillä on täällä kotona
YK ja Nato. Amerikan Yhdysvallat ja Euroopan Yhdysvallat ovat täyttä
luksusta. Yhdessä yhteinen vapaa maailma on osaaja. Amerikan- ja
Euroopan Yhdysvallat ovat korkean teknologian ja osaamisen maita.
Jokainen osavaltio puolustetaan yhdessä. Erityispiirteita on jokaisella. - Saapas nähdä
Kun Nato hajoaa saapas nähdä ryhtyvätkö maat tappelemaan keskenään niin että EUn puolustusjoukot joutuu rauhoittamaan.
- Kyseenalainen enkka
Natolla ja Usalla on yksi enkka. Ne ovat maailman suurimmat ja kalleimmat armeijat sotahistoriassa, jotka eivät ole voittaneet yhtään sotaa, mutta hävinneet useita.
- Iskun valmistelua
Niinistö on luovuttanut Rovaniemen Naton ja USA:n sotakoneille.
Sieltäkö kautta USA, Nato ja Niinistön Nato-Suomi aikoo hyökätä Venäjälle ja Venäjän öljy- ja kaasulaitoksiin?- Lipfert
"Niinistö on luovuttanut Rovaniemen Naton ja USA:n sotakoneille."
Joka ilmenee käytännössä miten? Kas kun asiasta ei mainita lehdissä? Meillä ON vapaa lehdistö ellet ole huomannut?
- Yrjö Rannikko
Nato voitti ja NL hävisi. Balttia on nyt täysin vapaa. Äänislinna on miehitettynä.
Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa). Vain Nato ylläpitää voittajana vapautta.
Kansainvälinen yhteisö (Nato YK ) on äärimmäisen tärkeää. Nato on parasta.
Nato on täysin puolueeton (sinne pitää mennä). Nato ei ole käynyt vielä yhtään
sotaa (Erkki Tuomioja). Kaikki on ollut vain rauhaan pakottamista. Valmiina on
miljoonia ohjuksia hävittää kaikkipaha (huligaanien roistovaltio paholainen).- Raimo Lintuniemi
Koko vapaa maailma on meidän oma. Kiinan ja Euroopan väli on kgb:n miehitys.
- Voittajat Häviäjät
Olet oikeassa, Usa, Nato, Neuvostoliitto, Varsovanliitto hävisivät kylmän sodan. Voittajia ovat Venäjä ja Kiina.
- Nato on luksusta
Saulin ei kannata vielä hyökätä paholaisen päälle. Aseteknologia kehittyy
oikeissa maissa sitä vauhtia, että voimme rauhassa rakentaa Venäjällä - Selkään saadaan
Joo Venäjän aseteknologia kehittyy jo nyt nopeammin kuin USA:n. Presidentti Niinistöllä ja Natolla ei ole tsenssejä valoittaa Venäjää. Saamme selkään oikein isän kädestä.
Tiedä onko Suomea taikka Niinistöä enää olemassa sen sotareissun jälkeen.- Lipfert
"Joo Venäjän aseteknologia kehittyy jo nyt nopeammin kuin USA:n."
Kovasti pitää kiriä, että pääsisi edes rinnalle:-)
" Presidentti Niinistöllä ja Natolla ei ole tsenssejä valoittaa Venäjää."
Jäikö lääkkeet taas ottamatta? Miksi Nato tai Suomen pressa suunnittelisi sotaretkeä Venäjälle? Muhikoon omassa liemessään sotkuineen.
- Ei oo järkee
Eipä Niinistön Nato-touhuilussa tunnu olevan järkeä. Venäjän armeija pystyy puolustamaan maataan ja vielä murskaamaan sinne hyökkäävät Niinistöt, Suomet, Natot ja Usat.
- Lipfert
Vielä vähemmän on järkeä jutuissasi. Tempaiset hatusta ajatuksen, jonka mukaan Venäjälle olisi hyökkäämässä Niinistö, Suomi, Nato ja Usa ilman pienintäkään perustelua ja sitten hyökkäät omaa sairasta ajatuskulkuasi vastaan. Ei tosiaankaan oo järkeä..
Jatkossa: älä toistele vaan perustele: miksi ja miten. - Vika Tikki
Olet oikeessa,, että Niinistö tekee suuren virheen sotkemalla Suomea ja armeijaamme Natoon ja antamalla Naton ja USA:n käyttää Suomen aluetta valmisteluissaan ja hyökkäyksessään Venäjälle.
- Lipfert
Sinä taas olet väärässä siinä uskossasi, että pelkkä toistelu tekee absurdista väitteestä totta. Mitään hyökkäystä kenenkään toimesta ei ole edes suunnitteilla vaikka kuinka sitä kaipaisit.
- Suomea viedään
Presidentti Niinistö ja pääministeri Katainen eivät selvästikään itse ymmärrä, mihin USA on vetämässä Suomea sillä, että Suomi alkaisi puolustaa Naton ilmatilaa pohjoisella Islannin merialueella.
Suomen tehtävä olisi yrittää katkaista tai häiritä Venäjän armeijaa puolustamasta Venäjää ja tekemästä vastaiskuja pohjoisella alueella kun USA ja NATO hyökkäävät Venäjälle.- Lipfert
"Suomen tehtävä olisi yrittää katkaista tai häiritä Venäjän armeijaa puolustamasta Venäjää"
Ahaa! Venäjä puolustaa Venäjää Islannin ilmatilassa? Tämä selvä:-)
- Salen vaimo
Yhdysvalloissa on kaikki tiede ja osaaminen. Vainolaisella ei ole mitään.
- Suomi hävittää pahan
Sauli Niinistön aikomus vapauttaa Venäjä on sulaa hulluutta. Mitä järkeä
on vielä tappaa venäläiset? Malttia herra presidentti. Ensin kjätkä häkkiin. - Korkea aika
Kuka vuosi tiedon toimittajien saamista niskalaukauksisista. "Käsiraudoissa poistettiin tv-toimittajat, jotka saivat välittömästi tavanmukaisen niskalauksen."
Viisaus vapauttaa Venäjä on tuskin mitään Sauli Niinistön yksityisajattelua.
Eiköhän se muhi jokaisen ihmisen päässä. Hullu jättäisi kirouksen päälle.- Meillä on Nato
SUPERVALTA YHDYSVALLAT kaikki osaaja.
Oi kiitos Rakas Taivaallinen Isämme.
Yhdysvaltojen voima on puolet kaikesta voimasta maailmassa hävittää paholainen (ihmiskunnan velvollisuus on hävittää satana).
Venäjän osuus on todellisuudessa tuhannesosa propagandan valehtelemasta
voimasta. Yksin Saksa ja Ruotsi ovat miljoonia kertoja Venäjää vahvempia.
Ranska on miljoonia kertoja Venäjää vahvempi. Valkoista laivaa odotetaan!
Maailmassa on leppymätön viha huligaaneja kohtaan!
Kiinalaiset ovat jo äidin maidossa imeneet vihan venäläisiä kohtaan. - Venäläiset huorat
Meillä on Nato kirjoitti:
SUPERVALTA YHDYSVALLAT kaikki osaaja.
Oi kiitos Rakas Taivaallinen Isämme.
Yhdysvaltojen voima on puolet kaikesta voimasta maailmassa hävittää paholainen (ihmiskunnan velvollisuus on hävittää satana).
Venäjän osuus on todellisuudessa tuhannesosa propagandan valehtelemasta
voimasta. Yksin Saksa ja Ruotsi ovat miljoonia kertoja Venäjää vahvempia.
Ranska on miljoonia kertoja Venäjää vahvempi. Valkoista laivaa odotetaan!
Maailmassa on leppymätön viha huligaaneja kohtaan!
Kiinalaiset ovat jo äidin maidossa imeneet vihan venäläisiä kohtaan.Kuka sitten menee Lappeenrannassa kauppaan, jos Sauli vapauttaa Venäjän?
- Ilmoita kaikille
Venäläiset huorat kirjoitti:
Kuka sitten menee Lappeenrannassa kauppaan, jos Sauli vapauttaa Venäjän?
Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. Natossa on jo miljardi ihmistä.
Nato on itsestään selvää! Paina se lujasti korvien väliin ja ilmoita eteenpäin!
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Eläminen ilman Natoa on sama kuin vakava sairaus joka tappaa miljoonia.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Venäläisillä ei ole ihan oikeasti yhtikäs mitään. Ei tietenkään äänestysoikeutta.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset! - -
Ilmoita kaikille kirjoitti:
Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. Natossa on jo miljardi ihmistä.
Nato on itsestään selvää! Paina se lujasti korvien väliin ja ilmoita eteenpäin!
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Eläminen ilman Natoa on sama kuin vakava sairaus joka tappaa miljoonia.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Venäläisillä ei ole ihan oikeasti yhtikäs mitään. Ei tietenkään äänestysoikeutta.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!Antaa niiden nyt käydä ostoksilla.
- Täällä Pöö Paavo
- kirjoitti:
Antaa niiden nyt käydä ostoksilla.
Suomalaiset syövät todella ihan liikaa lääkkeitä. Karjala on vielä miehitettynä.
- Pois typerä lääkitys
Mielialalääkkeitä syö noin 750 000 suomalaista.
Kolesterolilääkkeitä syö 658 436 suomalaista.
Verenpainetautiin suunnattuja lääkkeitä syö 491 129 suomalaista.
Unilääkkeitä syö 369 871 suomalaista.
Astmalääkkeitä syö 188 873 suomalaista.
Syötkö lääkkeitä? Unohditko että sivitysmaat ovat Natossa?
Natolla on miljardikertainen ylivoima verrattuna satanaan (kom).
Venäläisten raiskaamassa Karjalassa sairas komrikos kenraali etsii sienen rutiköyhänä. Vain romuja.
Terve ihminen tappaa venäläiset aivan innoisaan. Onneksi meillä on Nato.
Kautta historian on vapaa ihminen tappanut vainolaisen ja ilman lääkitystä.
Nynnerö (syö lääkkeitä) ei uskalla tappaa rikollisia venäläisiä Saulille kaikki tuki!- realistinen
alkoholi, tupakka, saasta, tuberkuloosi ja syöpä ovat kommunistien mieleen.
aids laita sadetakki. mädäntynyt putkisto alueella, prima saksalaiset kaasuputket. - Minä sanon PÖÖ
realistinen kirjoitti:
alkoholi, tupakka, saasta, tuberkuloosi ja syöpä ovat kommunistien mieleen.
aids laita sadetakki. mädäntynyt putkisto alueella, prima saksalaiset kaasuputket.Putkella on kaksi päätä. Toinen on aseveljillä:) Koko vapaa maailma on Nato.
Nato on toisella puolellakin maapalloa tekemässä esivamisteluja hyvän eteen!
- Urkin eväät parhaita
Nynnerö (syö lääkkeitä) ei uskalla tappaa rikollisia venäläisiä Saulille kaikki tuki!
Kiva ketju täynnä oikeita länsimielisiä puhtaita viisaita ajatuksia.
Urho Kekkonen eli onnellisen nuoruuden täynnä ryssävihaa. Paras nuoruus!
Olkoon myös meidän nuoriso täysin terve ja ihana leppymätön viha Stalinin kuolemanleiriä kohtaan. Armainen Nato ja kaunis hyvä elämä jälkipolvelle.- Putken 2 päätä pöö
PÖÖ minä täällä taas!
Toinen pää on huippu rakkain fiksu SS Saksa. Putkella on aina kaksi päätä! - Nuorille ryssävihaa
Putken 2 päätä pöö kirjoitti:
PÖÖ minä täällä taas!
Toinen pää on huippu rakkain fiksu SS Saksa. Putkella on aina kaksi päätä!Urho Kekkonen eli onnellisen nuoruuden täynnä ryssävihaa. Paras nuoruus!
Punaprofessori ei tiedä että vahva maa ylläpitää VOITTAJAN historian pyhänä.
Esim. Suomen Vapaussota on täysin totta.
Pois lääkkeet ja ryssäviha kaikille. Terve sielu terveessä ruumiissa! - Suomi on hyvä maa
Nuorille ryssävihaa kirjoitti:
Urho Kekkonen eli onnellisen nuoruuden täynnä ryssävihaa. Paras nuoruus!
Punaprofessori ei tiedä että vahva maa ylläpitää VOITTAJAN historian pyhänä.
Esim. Suomen Vapaussota on täysin totta.
Pois lääkkeet ja ryssäviha kaikille. Terve sielu terveessä ruumiissa!"ryssäviha kaikille."
höpö höpö se on jo!
-------------------->älä huolehdi se on jo kaikilla. joka päivä pyllistetään punaprofesorin mielisairaudelle. milloinkaan ei ole eikä tule suomalaista, joka ei oli ryssävihassa! - Suomen nuoriso
Suomi on hyvä maa kirjoitti:
"ryssäviha kaikille."
höpö höpö se on jo!
-------------------->älä huolehdi se on jo kaikilla. joka päivä pyllistetään punaprofesorin mielisairaudelle. milloinkaan ei ole eikä tule suomalaista, joka ei oli ryssävihassa!Vilpitön tuki Sauli Niinistölle
- antikristus5000
Kylläpä sinäkin olet niin lapsellinen. Suomi tappaa viattomia siviilejä Naton tuella Afganistanissa. Ainoa järkevä asia on nykyään vastustaa mädännyttä kristinuskoa joka tulee amerikasta.
- Nua risoo nykyaikana
Nua risoo nykyaikana. Iso mies joka ei saa kunnon sotaa otti homofiiliksen.
Noirisoo minua. Saivat vain Setan ja korvakorut. Tositoimiin ei viisaasti vielä.
Nuorisoo Seta ajanhukka. Korvakoru sodassa setä hienohelma verkkosukat. - Muistuttaja
Saivat vain Setan ja korvakorut.
Tarja on poissa! - Niini Stö
Onneksi ei olla enää kekkoslovakiassa
- Suomi hyvin suureksi
Arvostan suuresti sivistysmaiden Natoa ja Sauli Niinistöä.
- Tasavallan pääjohto
Nyt on paljon maata jaossa. Hulgaanit häkkiin. Pilattu alue jakoon oikeille maille.
On järjetöntä puolustaa kansojen vankilaa kgb siellä annettuja niskalaukaukset.
- Rauli Niklander
"Nyt on paljon maata jaossa. Hulgaanit häkkiin."
Heinäluoma on ollut hyvä. Yhdyskuntarakenne on käymistilassa.
Upea metropoli, kiskoliikenne ja presidentin vaihtuminen onnea.
http://www.youtube.com/watch?v=E2VCwBzGdPM&feature=fvwrel- Rape Yhdysvallat
"presidentin vaihtuminen onnea."
Yhdysvallat vaihtaa uuteen. Obaman aikana on 99,99 % ihmisistä köyhtynyt.
Katainen (suuri tärkeys) Stubb (suuri tärkeys) Soini (suuri suu) - Kaikkia tarvitaan
Rape Yhdysvallat kirjoitti:
"presidentin vaihtuminen onnea."
Yhdysvallat vaihtaa uuteen. Obaman aikana on 99,99 % ihmisistä köyhtynyt.
Katainen (suuri tärkeys) Stubb (suuri tärkeys) Soini (suuri suu)Sauli Niinistö ei yksin hyökkää roskaväen kgb kimppuun. Olkaa rauhallisia.
- Unio Hiitonen Nato
Kaikkia tarvitaan kirjoitti:
Sauli Niinistö ei yksin hyökkää roskaväen kgb kimppuun. Olkaa rauhallisia.
Tärkeänä Japania ja Etelä-Koreaa. Kiina perustaa siirtoleirin Siperiaan!
(Kaikki kodit ja henkilöllisyydet ovat varastettuja ja taulut on viety Pietariin)
- PÄÄSTÄÄN TOSITOIMIIN
Sauli Niinistö - Minä kunnioitan sitä miestä!
- Unio Hiitonen Nato
Olisivatko suomalaiset mielisairaita ja pulleita mäyräkoirankantajia
pasifisteja korvarenkaineen? Nujerrettu hyväksymään Tarja Halonen.
OLLAAN normaaleja elinvoimaisia ihmisiä jotka hyökkäävät paholaisen päälle.
On toki korkea aika vapauttaa venäläiset kansojen vankilasta.
Nynnerö on surumielinen (ei pääse tositoimiin) nauttii punaprofessorin lääkkeitä. Pitää tappaa kaikki rikolliset venäläiset tyystin pois.
(Heh oletko muistanut ottaa lääkkeesi, sun kuulu olla nynny ja iso vatsa)
Onneksi meillä on tukena koko vapaa maailma ja miljardikertainen voima!
Kansainvälinen yhteisö YK Nato Yhdysvallat. Murhaaja Saddam on poissa.
motto:
Unio Hiitonen Nato- Saulin aikaa eletään
Nujerrettu hyväksymään Tarja Halonen? lenin stalin kgb jalasmökki
Suomen Vapaussota!
Tarja Halosen aikana tuli miljoona uutta köyhää! halosta ei enää onneksi.
- Sauli Niinistön Nato
Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä vahvistaa Suomen Natoa.
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=vapaussota 1918&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CCEQFjAA&url=http://www.vapaussota.com/&ei=QPdGUJL3GNTP4QSdtICACg&usg=AFQjCNGqSmIkBfnnXpa-g_yl-Xv4DX06hw - Saakasvili Niinistö
Niinistö antaa Ruotsin päättää Suomen NATO-jäsenyydestä. Kansa ei saa päättää.
Niinistö luulee, että Hornet-romuilla ja USA:n ohjuksilla me voitetaan Venäjä.
Veikkaus on, että Suomi ja NATO saavat neniinsä Venäjältä viikossa.
Siinä sitä on sitten meidän Saakasvili Niinistöllämme selittämistä, jos on enää missään selittelemässä.Aivan puhdasta potaskaa jälleen!
"Niinistö antaa Ruotsin päättää Suomen NATO-jäsenyydestä. Kansa ei saa päättää.
Niinistö luulee, että Hornet-romuilla ja USA:n ohjuksilla me voitetaan Venäjä."
Nato-jäsenyydestä päättää Eduskunta (jos päättää). Ei Niinistö eikä Ruotsi. Ei ole pienintäkään syytä siihen, että Naton ja Venäjän välillä puhkeaisi sota. Venäjä varoo Natoa, joka puolestaan on puolustusliitto.
"Veikkaus on, että Suomi ja NATO saavat neniinsä Venäjältä viikossa."
Eli yli 800 miljoonan kansalaisen yhteisö saisi päihinsä alle 140 miljoonan yhteisöltä, jossa varusmieheksi kelpaa enää 10-15 % ikäluokasta ja kalusto on vanhentunutta? Kova olet veikkaamaan:-)Aivan puhdasta potaskaa jälleen!
"Niinistö antaa Ruotsin päättää Suomen NATO-jäsenyydestä. Kansa ei saa päättää.
Niinistö luulee, että Hornet-romuilla ja USA:n ohjuksilla me voitetaan Venäjä."
Nato-jäsenyydestä päättää Eduskunta (jos päättää). Ei Niinistö eikä Ruotsi. Ei ole pienintäkään syytä siihen, että Naton ja Venäjän välillä puhkeaisi sota. Venäjä varoo Natoa, joka puolestaan on puolustusliitto.
"Veikkaus on, että Suomi ja NATO saavat neniinsä Venäjältä viikossa."
Eli yli 800 miljoonan kansalaisen yhteisö saisi päihinsä alle 140 miljoonan yhteisöltä, jossa varusmieheksi kelpaa enää 10-15 % ikäluokasta ja kalusto on vanhentunutta? Kova olet veikkaamaan:-)Aivan puhdasta potaskaa jälleen!
"Niinistö antaa Ruotsin päättää Suomen NATO-jäsenyydestä. Kansa ei saa päättää.
Niinistö luulee, että Hornet-romuilla ja USA:n ohjuksilla me voitetaan Venäjä."
Nato-jäsenyydestä päättää Eduskunta (jos päättää). Ei Niinistö eikä Ruotsi. Ei ole pienintäkään syytä siihen, että Naton ja Venäjän välillä puhkeaisi sota. Venäjä varoo Natoa, joka puolestaan on puolustusliitto.
"Veikkaus on, että Suomi ja NATO saavat neniinsä Venäjältä viikossa."
Eli yli 800 miljoonan kansalaisen yhteisö saisi päihinsä alle 140 miljoonan yhteisöltä, jossa varusmieheksi kelpaa enää 10-15 % ikäluokasta ja kalusto on vanhentunutta? Kova olet veikkaamaan:-)Aivan puhdasta potaskaa jälleen!
"Niinistö antaa Ruotsin päättää Suomen NATO-jäsenyydestä. Kansa ei saa päättää.
Niinistö luulee, että Hornet-romuilla ja USA:n ohjuksilla me voitetaan Venäjä."
Nato-jäsenyydestä päättää Eduskunta (jos päättää). Ei Niinistö eikä Ruotsi. Ei ole pienintäkään syytä siihen, että Naton ja Venäjän välillä puhkeaisi sota. Venäjä varoo Natoa, joka puolestaan on puolustusliitto.
"Veikkaus on, että Suomi ja NATO saavat neniinsä Venäjältä viikossa."
Eli yli 800 miljoonan kansalaisen yhteisö saisi päihinsä alle 140 miljoonan yhteisöltä, jossa varusmieheksi kelpaa enää 10-15 % ikäluokasta ja kalusto on vanhentunutta? Kova olet veikkaamaan:-)
- Unio Hiitonen Nato
Yhdysvalloissa on valmiudessa aivan suunnaton määrä ohjuksilla varustettuja lentokoneita, joiden määränpäänä pahan kirouksen poistaminen maan päältä.
Toisaalta venäläisten rikollisten aseet ovat lentokoneromuja, joita siirretään satellittikuviin ja ydinaseet ovat kateissa, Ruotsi ja Saksa iskee heti. Japani luonnollisesti Kiinan kanssa yhdessä. On vain ajan kysymys, kun Sauli Niinistö vapauttaa kansojen vankilan. Pelkästään Israeliin on viimeksi siirtynyt miljoona
venäläistä, etupäässä juutalaisia. Turkki yksinään pystyy hävittämään kgb:n.
Kreikka ja italia odottavat uutta aamunkoittoa. Hyvä elämä kaikille ihmisille.
Puolalaisia on valmiudessa enemmän kuin ikinä voisi aavistaa. Suur-Saksan
mahtia; Euroopan Yhdysvaltoja korostaa parhaalla tavalla meidän Köningsberg.
Paikalliset asukkaat ovat räjäyttäneet Leninin patsaat ilmaan. Siellä meillä on
amerikkalaisia ja japanilaisia tehtaita. Karjala odottaa innoissaan uutta aamua.
Sunnaton määrä risteilyohjuksiamme on ja pitää olla koko ajan valmiina. Kohdistaminen maailman vapauttamisen ikiaikojen kauhistuksesta on äärimmäisen tärkeää. Köyhyys poistuu Naton avulla (Sauli Niinistö).- Eräs Äiti
Onko se otettu huomioon että venäläisillä ei ole mitään tieteitä oikeesti?
- Sisäministeriön ohje
Eräs Äiti kirjoitti:
Onko se otettu huomioon että venäläisillä ei ole mitään tieteitä oikeesti?
Länsimielinen kansallisvaltiomme keskuksenvaltakunta Kiina on jo Siperiassa.
- Jännitystä ilmassa
Sisäministeriön ohje kirjoitti:
Länsimielinen kansallisvaltiomme keskuksenvaltakunta Kiina on jo Siperiassa.
Tuovatko ne kultatarjottimella Putinin pään puolalaisille? Rakas Puola!
- Kanslia
Vaikka sotilaallinen uhka Suomea kohtaan tuntuukin tänään varsin kaukaiselta ajatukselta, on puolustuskyvyn kehittämisestä pidettävä huolto pitkällä aikavälillä. Uskottava puolustuskyky perustuu vuosikymmenten aikana tehtyyn työhön. Kerran alas ajettua puolustuskykyä ei voida rakentaa uudelleen nopeasti.
Ennaltaehkäisyn perustana on oltava todellinen kyky puolustaa maata. - MakeX3
Lakkautettavassa Kontiolahden varuskunnassa toimii Naton kuunteluasema, ja se jatkaa toimintaansa senkin jälkeen, kun Suomen armeijan toiminta alueella lakkaa. Rissalan lentotukikohtaan Kuopion lähelle on varastoitu F-16-hävittäjien varaosia. Tämä on totuus.
- Sauli oikeassa
Tiedonantaja valehteli kansojen tykkäävän, kun käsiraudoissa vietiin kaikki
Moskovan television Jeltsinin aikaiset toimittajat saamaan niskalaukauksia.
- Kanslia
Sauli Niistöä ei kiinnosta venäläisten romut. Nato on Ferrari.
- Tulossa pian
Tuovatko ne kultatarjottimella Putinin pään puolalaisille? Rakas Puola!
Ajatelkaa mitä on tulossa. Putin on alasti ja kaikki tietää katujätkän. - Suuri tärkeys
Tulossa pian kirjoitti:
Tuovatko ne kultatarjottimella Putinin pään puolalaisille? Rakas Puola!
Ajatelkaa mitä on tulossa. Putin on alasti ja kaikki tietää katujätkän.Yhdysvalloissa on valmiudessa aivan suunnaton määrä ohjuksilla varustettuja lentokoneita, joiden määränpäänä pahan kirouksen poistaminen maan päältä.
Toisaalta venäläisten rikollisten aseet ovat lentokoneromuja, joita siirretään satellittikuviin ja ydinaseet ovat kateissa, Ruotsi ja Saksa iskee heti. Japani luonnollisesti Kiinan kanssa yhdessä. On vain ajan kysymys, kun Sauli Niinistö vapauttaa kansojen vankilan. Pelkästään Israeliin on viimeksi siirtynyt miljoona
venäläistä, etupäässä juutalaisia. Turkki yksinään pystyy hävittämään kgb:n. - Kaikki vapaat maat
Suuri tärkeys kirjoitti:
Yhdysvalloissa on valmiudessa aivan suunnaton määrä ohjuksilla varustettuja lentokoneita, joiden määränpäänä pahan kirouksen poistaminen maan päältä.
Toisaalta venäläisten rikollisten aseet ovat lentokoneromuja, joita siirretään satellittikuviin ja ydinaseet ovat kateissa, Ruotsi ja Saksa iskee heti. Japani luonnollisesti Kiinan kanssa yhdessä. On vain ajan kysymys, kun Sauli Niinistö vapauttaa kansojen vankilan. Pelkästään Israeliin on viimeksi siirtynyt miljoona
venäläistä, etupäässä juutalaisia. Turkki yksinään pystyy hävittämään kgb:n.Yhdysvallat on kansainvälinen yhteisö New York NOKIA Fazer MARIMEKKO
- Kanslia
Kaikki vapaat maat kirjoitti:
Yhdysvallat on kansainvälinen yhteisö New York NOKIA Fazer MARIMEKKO
Ennaltaehkäisyn perustana on oltava todellinen kyky puolustaa maata.
Sauli Niinistö on aloittanut virkakautensa Yhdysvalloissa ja hyvää tulee.
- Martin toimisto
Viihdettä kansainväliseltä yhteisöltä YK Nato. Sauli Niinistö voittaa.
Meidän tulivoimamme on miljardikertainen verrattuna leninstaliin.
http://www.youtube.com/watch?v=g5D41WNYKE4&feature=related
Viipuri ja New York ovat meille kaikille niin rakkaita. Me voitamme. - Hullunrohkee
Presidentti Niinistö alkoi haastamaan riitaa Venäjän kanssa, mutta millä lihaksilla. Hornettien amerikkalaiset ohjukset eivät toimi pakkasessa.
- Sauli oikeassa
Tiedonantaja valehteli kansojen tykkäävän, kun käsiraudoissa vietiin kaikki
Moskovan television Jeltsinin aikaiset toimittajat saamaan niskalaukauksia.- Pitäisikö laulaa?
Horneteissa on jo nyt maalinsa hakevat ohjukset, joiden kantama on pitkälle näkymättömiin satoja kilometerejä. Uusia tekniikoita tulee meille länteen alati.
Koko ajan meille virtaa uutta kalustoa kohti lopullista ratkaisua tässä edetään.
Ei me lauleta kaikkea. Tärkeintä on hävittää kaikki huligaanit pois maan päältä.
Suomi on aina kuulunut Natoon. Nato perustettiin1949 puolustamaan Suomea! - Erkki Karjalainen
Pitäisikö laulaa? kirjoitti:
Horneteissa on jo nyt maalinsa hakevat ohjukset, joiden kantama on pitkälle näkymättömiin satoja kilometerejä. Uusia tekniikoita tulee meille länteen alati.
Koko ajan meille virtaa uutta kalustoa kohti lopullista ratkaisua tässä edetään.
Ei me lauleta kaikkea. Tärkeintä on hävittää kaikki huligaanit pois maan päältä.
Suomi on aina kuulunut Natoon. Nato perustettiin1949 puolustamaan Suomea!Suomea saa ja pitää puolustaa! Onneksi meillä on Nato.
- totuusnatosta
Natosta ja USASTA pitäisi pysyä kaukana, ei venäjän takia, vaan jo siksi, että USA on äärimmäisen korruptoitunut ja täyttä paskaa nykyään lähellä sisällissotaa jo paskan hallintonsa takia. Nato on terroristijärjestö ja suuria rikollisia. Suomen olisi paras pysyä omillaan ulkona nuista kaikista sotatoimista, keskittyä yrittämään turvata edes oma maamme, eikä järjestää ylimääräisiä sotkuja.
- Joku komplexi
Näyttäisi siltä, että presidentillämme on joku komplexi, Napolen-kompleksi tai Suomi-komplexi tai sitten hän on vaan USA:n ja Naton juoksupoika.
Nyt presidenttimme virittelee jo, että kasvamme sotilasyhteistyöllä SuurSuomeksi, joka vartioi ja puolustaa Tanskaa, Islantia, Norjaa, Ruotsia ja sen lisäksi taistee USA:n sotia maailmalla NATO:n yhteistyökumppanina.
Siinä ei mene vaan rahat ja suomalaissitilaiden henkiä, jäseniä, elimiä ja silleen vaan siinä tulee ennemmin tai myöhemmin stoppi, joka voi tulla aika rajulla tavalla.
Toivotaan vaan, että kansamme ei joudu vastaamaan vaan poliittiset päättäjämme.Esiin tunkevat aatokset sameat? Komplexi kirjoitetaan muodossa kompleksi. Suomi ei muutoin ole mukana Nato-sodissa. Afganistan on YK:n valttuutama rauhanturvaoperaatio ja siellä on suomalaisia (vapaaehtoisia) huikeat 100 kpl. Johan taleban vapisee:-)
- Sauli Niinistö Nato
Äärettömyksiin voidaan nyt varustaa. Setelipainon rahat tulevat kaikki loistavan aseteollisuuden hyvin ajankohtaisiin tarpeisiin. Aseteollisuus ei vaikuta inflaatioon, mutta työllistää eniten; ollen meidän tärkein infrastruktuuri. On äärimmäisen tärkeää pitää yötä päivää lännen setelipainot käynnissä ja huolehtia maltillisesta, kuten tiedämme, tavattoman tarpeellisesta inflaatiosta kaikille maailman velallisille. Sotateollisuuden ohella poistuu EU:n ja Yhdysvaltojen yksittäistenkin ihmisten joutavat velat. Se auttaa Kreikkaa ja Italiaa lyömään ainoaa satanaa yhdessä vaurastuvan Japanin kanssa. Kenraalit Airo ja Patton olivat neroja, joiden kaikki toivomukset täytetään viimeistä piirtoa myöten. Nato perustettiin puolustamaan Suomea vuonna 1949. Kurinalainen taloudenhoito on luonut myös Ferrarin. Kaikki tiet vievät Roomaan. Kreikka on sivistyksemme kehto, mutta Turkki yksinkin hävittää vainolaisen yhdessä kansallisvaltio Kiinan kanssa. Kreikka rahoittaa aseveljemme Saksan sotateollisuutta, vain juuri tämä hyvyyden puolustaminen on tärkeää kaikissa vapaissa maissa.
- Niinistön ohjelma
Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. Natossa on jo miljardi ihmistä.
Nato on itsestään selvää! Paina se lujasti korvien väliin ja ilmoita eteenpäin!
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Eläminen ilman Natoa on sama kuin vakava sairaus joka tappaa miljoonia.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Venäläisillä ei ole ihan oikeasti yhtikäs mitään. Ei tietenkään äänestysoikeutta.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset! - Sisäministeriön ohje
Niinistön ohjelma kirjoitti:
Nato on maailman suurin rauhanjärjestö. Natossa on jo miljardi ihmistä.
Nato on itsestään selvää! Paina se lujasti korvien väliin ja ilmoita eteenpäin!
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Eläminen ilman Natoa on sama kuin vakava sairaus joka tappaa miljoonia.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!
Venäläisillä ei ole ihan oikeasti yhtikäs mitään. Ei tietenkään äänestysoikeutta.
Venäläiset kuolevat 50 vuotta aikaisemmin kuin vapaat ihmiset!Länsimielinen kansallisvaltiomme keskuksenvaltakunta Kiina on jo Siperiassa.
- Edvard Stratton
Sisäministeriön ohje kirjoitti:
Länsimielinen kansallisvaltiomme keskuksenvaltakunta Kiina on jo Siperiassa.
Älä huolehdi turhia. Koko maailma hyökkää satanan valtakunnan päälle.
Meillä on piiritystilanne kansojen vankilan ympärillä. Rakas ystävä tiedä:
Ahtisaari sai jo Nobelin rauhanpalkinnon. Nato on rakas. Nato on paras.
Vain Natomyönteiset kirjoitukset tukevat vapaita maita ja ihanaa elämää.
- Sukeaa joukkoa
Surkeeksi mutta todelliseksi on käynyt Niinistön ja Naton kannatus Suomessa, saatanaa, leniniä, stalinia, kgb:tä siis kaikkea mitä ei ole olemassakaan.
- Niinistön ja Naton
saatanaa, leniniä, stalinia, kgb:tä siis kaikkea mitä ei ole olemassakaan.
ei venäjää ole lenin ja stalin hävittivät kaiken me vain leikimme venäjää
yhdysvallat omistaa venäjän - Tulevat sukupolvet
Natossa olemmme äärimmäisen varakkaita. Meillä on koko vapaan
maailman kalusto käytettävissämme pirullisia huligaaneja vastaan.
Sauli Niinistön mukaan emme saa syrjäytyä. Saulin ohjelma on oikein hyvä.
Tasavallan presidentti ei jätä meitä yksin! Kiitos hyvä Sauli!- Kaikkia tarvitaan
Länsimielinen kansallisvaltiomme keskuksenvaltakunta Kiina on jo Siperiassa.
KYLLÄ! - PÖÖ seuraa KYLLÄ
Kaikkia tarvitaan kirjoitti:
Länsimielinen kansallisvaltiomme keskuksenvaltakunta Kiina on jo Siperiassa.
KYLLÄ!Satoja eri kieliä alueella, jota murhaaja Lenin aikaisemmin murhaa.
Se jakaantui sitten tuhansiin hyvin pieniin osiin vankileiri lopetettiin.
Ei kenenkään alue. Murhaaja Stalin ja murhaaja Lenin Tarjan pisiä..
Norjan joukkosurmaaja voisi väittää tulleensa valituksi presidentiksi.
Sanon taas kertaalleen. Putkella on kaksi päätä ja toinen aseveljillä.
NL hävisi taivaan tuuliin Yhdysvallat omistaa Venäjän. Putin on nukke.
- nainsitapitaa
Hyvää toimintaa Saulilta, pitäisi haastaa suoraan sota venäjää vastaan ja aloittaa 3-mailmansota oma-alotteisesti, mitä me odottelemme turhia USAA aiheuttamaan sitä, jäisi suomi historiankirjoihin.
- Me hävitään
Luuletko, että presidentti Niinistö aloittaa vielä sodan Venäjää vastaan Naton kanssa yhdessä tietysti. Sillä tavalla Niinistö ainaskin häärii kulisseissa.
Siinä vaan käy niin, että Suomi ja Nato häviävät Venäjälle eikä sitten enää ole pikku Suomea eikä Niinistö, Stubb ja Katainen ole enää Suomen johdossa.Arvois karpaasi?!?
"Luuletko, että presidentti Niinistö aloittaa vielä sodan Venäjää vastaan Naton kanssa yhdessä tietysti. Sillä tavalla Niinistö ainaskin häärii kulisseissa."
Mistä olet saanut ylipäätään päähäsi, että Nato sen paremmin kuin Niinistö aloittaisi jonkun ihmeen sodan? Miksi he sen tekisivät? Ja lisäksi: Suomessa ei pelkkä presidentti todellakaan voi aloittaa minkäänlaista sotaa vaan asiasta päättää Eduskunta. Oletko sairas?
- Voi olla jo menossa
Joo ei Niinistö pysty sotaa aloittamaan yksin, mutta jos USA ja NATO aloittaa sodan, Niinistö on niin paljon rähmällään ja vastuunpakoilija, että se ei uskalla estää USA:ta ja Natoa hyökkäämästä Venäjälle Suomen kautta.
Voit olla siinä oikeassa, että Niinistö on jo myöntynyt USA:lle ja Natolle joihinkin valmisteluihin ja sopimuksiin.Minkä kiven alta näitä ryömii?
"Niinistö on niin paljon rähmällään ja vastuunpakoilija, että se ei uskalla estää USA:ta ja Natoa hyökkäämästä Venäjälle Suomen kautta."
Hyvä torvelo! Ei kukaan ole hyökkäämässä yhtään mihinkän vaikka sinulla tuntuu
sellaiseen olevan suuri halu?!?
"Voit olla siinä oikeassa, että Niinistö on jo myöntynyt USA:lle ja Natolle joihinkin valmisteluihin ja sopimuksiin."
En voi etkä ole sinäkään? Suomen presidentin virka on nimellinen ja hän avaa lähinnä maatalousnäyttelyitä. Ajatkusesi eivät oikein ole tässä ajassa?
- Ystävällinen on Nato
On tavattomaan täkeää hävittää satanan valtakunta ikiajaksi pois maan päältä.
Oikeat maat hyökkäävät joka puolelta. Painopiste on Kiinan ja Japanin suunta.
Sauli Niinistö on aivan oikeassa. Me kunnioitamme suuresti kaikki tätä herraa.- Sisäministeriön ohje
Länsimielinen kansallisvaltiomme keskuksenvaltakunta Kiina on jo Siperiassa.
- Kuka Mitä Häh
Onko Hesarin Tavallinen maisteri Kaskeala?
- Päin seinää
Presidentti Niinistö pani Suomen jalkapalloliiton talouden solmuun. Kun Niinistö lähti liitosta, talous alkoi korjaantua ja maajoukkue alkoi kehittyä.
Mutta ei siinä vielä kaikki, Niinistön vaalivankkurit ja Nato-moottorit Helsingin Sanomat ja MTV heittävät väkeä kilometritehtaalle kun Nato ja Niinistö -tuote ei käy kaupaksi, ei ole lukijoita, katsojia, tilaajia, ilmoittajia eikä siten rahaakaan."Presidentti Niinistö pani Suomen jalkapalloliiton talouden solmuun. Kun Niinistö lähti liitosta, talous alkoi korjaantua ja maajoukkue alkoi kehittyä."
Keksitkö noita asioita omasta päästäsi vain huvin vuoksi?Ei palloliiton taloustilanne muuttunut miksikään Niinistön kaudella.
"Niinistön vaalivankkurit ja Nato-moottorit Helsingin Sanomat ja MTV heittävät väkeä kilometritehtaalle kun Nato ja Niinistö -tuote ei käy kaupaksi, ei ole lukijoita, katsojia, tilaajia, ilmoittajia eikä siten rahaakaan."
Sanomat on valtaisa yhtymärypäs, jolla on todella rahaa. Se tekee vain sen, mitä melkoisen moni muu suuryritys tämän päivän Suomessa eli sopeuttaa väkimäärää tarpeen mukaan. Ei Niinistöllä ole mitään tekemistä sen asian kanssa.
- Uhataan jo Venäjää
Nyt me sitten virallisesti uhataan Venäjää. Ulkopolitiikan tutkija sanoi televisiossa, että presidentti Niinistön aikana Hornetteihin tulevat risteilyohjukset, joilla Suomi uhkaa Pietaria ja joilla voimme tuhota maakohteita Venäjällä.
- Suomiuhoa
Kun Venäjän kenraali kävi Suomessa hän taisi jo silloin varoittaa Niinistöä tästä Suomen ohjuspelleilystä, aiheettomasta uhkailusta Venäjää kohtaan.
Mitä kummaa presidentti Niinistö ajaa takaa, sotaako? vai onko hän ja Suomi nyt vaan ihan Usa.n ja Nato.n ajopuu. - Kit-Kat
POMOR-2010, POMOR-2011, POMOR-2012, POMOR 2013, Northern Eagle 2004, Northern Eagle 2006, Northern Eagle 2008, Northern Eagle 2012, Northern Eagle 2013, Northern Eagle 2014...
Russia, USA, Norway Agree upon Further Joint Training Activities
http://navaltoday.com/2012/08/29/russia-usa-norway-agree-upon-further-joint-training-activities/
On se vaan jännä juttu, ettei Venäjän oma tiivis Nato-yhteistyö ja yhteiset drillit Venäjän takapihalla ole Venäjälle millään lailla uhka, päinvastoin. - Mihin asti uho riitt
Presidentti Niinistö on nytten lähtenyt uhoamisen tille.
Katsotaan kauanko USA ja Nato ovat kuviossa mukana, koska ne luikkivat pakoon jättäen Niinistön yksin tai sotkevat Suomen Venäjän vastaiseen sotaan a la Georgia ja kauanko presidentti Niinistön omat hartiat kantavat a la Saakasvili Geogia. - ..
Kenraalimme eivät saa olla heikkoja tai rssä tuhoaa heti koko Suomen.
Sale on täysin ulkopuolinen. Kenraaleilla on koko maailma pihdeissä. - Selvä juttu!
Sale ulkopuolinen?
Sodan aikana hän ei johda sotatoimia rikollista Venäjää vastaan!
Huligaanit tulevat heti kun on mahdollista hävittämään oikeat maat.- Hakaniemen tytöt
Kenraalimme eivät saa olla heikkoja tai rssä tuhoaa heti koko Suomen.
Tarjakin tiesi tämän! - %&¤
Hakaniemen tytöt kirjoitti:
Kenraalimme eivät saa olla heikkoja tai rssä tuhoaa heti koko Suomen.
Tarjakin tiesi tämän!Täydellinen välinpitämättömyys sanoi kgb mitä tahansa! Hyvä Sale!
- Itsenäisyys meni
Presidentti Niinistö ja Suomi on nyt noilla ohjuksilla USA:n ja NATO:n etäispesäke.
- Jotain tehtävä
Meinaako ylipäällikkö presidentti Niinistö tosiaankin ampua risteilyohjukset Venäjän kaupunkeihin jos USA ja Nato käskevät.
Mitä sanoo Suomen kansa.
Kansanäänestys olisi paikallaan tai edes eduskuntaäänestys, välikysymys, aloite, mielenosoitukset kadulle, jotain, etteivät Niinistö, Stubb, Katainen, Häkämies, Haglund, Salolainen pääse sotkemaan meitä sotaan. - Päätöntä
Eihän Niinistö päätä mistään, USA päättää Niinistöstä, Niinistön Suomesta ja Natosta.
Taas päätön viesti?
"Eihän Niinistö päätä mistään, USA päättää Niinistöstä, Niinistön Suomesta ja Natosta."
1) USA ei tee päätöksiä Niinistön puolesta
2) Niinistö ei Suomessa voi päättää muuta kuin koska hän avaa maatalousnäyttelyn
3) Suomi ei kuulu Matoon eikä niin ollen osallistu ylipäätään sen päätöksiin
Täällä on joillakin herroilla hyvä halu nähdä Niinistön päätösvallan huomattavasti suurempana kuin mitä se todellisuudessa on. Meillä asioista päättää hallitus ja Eduskunta... ei presidentti.
- SAULI ON USA
Sauli Niinistö edustaa Yhdysvaltoja. Siis varsinkin Suomea ja meidän Saksaa. Venäjällä ei ole virallista edustajaa. On vain paenneita ja surmattuja edustajia. Pakolaishallituksia toimii esim. Yhdysvalloissa ja maan povessa. Inkerinmaan syöksykierre alkoi kohta huligaanien tekemän Lokakuun vallankumouksen jälkeen. Jeltsinin lähipiiri pakeni Yhdysvaltoihin. Ensimmäinen suomalainen vapaajoukko saapui Viroon vuoden 1919 tammikuussa. Tämä myös Ekströmin rykmentiksi kutsuttu osasto taisteli Viron vapaussodan pohjoisrintamalla hyökkäyssuuntana Narva. Ensimmäisten vapaaehtoisten saapuessa vihollinen oli 30 kilometrin päässä Tallinnasta. Hyökkäyksen alkaessa Englantilainen laivasto-osasto tuki mereltä Virolaisten ja Suomalaisten etenemistä. Rakvere vapautettiin 12.1.1919. Narva oli vapaa 18.1.1919.
- Kit-Kat
"Näköpiirissäni ei tällä hetkellä ole tekijöitä, joiden perusteella meidän tulisi liittyä Naton jäseneksi. Jäsenyys edellyttäisi myös kansalaisten enemmistön tukea. Eikä pidä luulla, että poliittisen johdon tahdonilmaisu noin vain tämän kelkan kääntäisi. Se edellyttäisi tosiseikkoja ja ilmiöitä, jotka enemmistö tunnistaisi ja tunnustaisi jäsenyyttämme puoltaviksi. On selvää, että Suomi säilyttää mahdollisuutensa hakea jäsenyyttä. Päätös on omissa käsissämme, mutta se ei tarkoita, että päätös olisi tehtävä."
Juuri näin, Herra Tasavallan Presidentti.- Itepäinen
Niinistön ei ole pakko kuunnella kansan Nato-kielteisyyttä. Se voi aloittaa rähinät ja Venäjän pommitukset pelkällä USA:n käskyllä.
Itepäinen kirjoitti:
Niinistön ei ole pakko kuunnella kansan Nato-kielteisyyttä. Se voi aloittaa rähinät ja Venäjän pommitukset pelkällä USA:n käskyllä.
"Niinistön ei ole pakko kuunnella kansan Nato-kielteisyyttä. Se voi aloittaa rähinät ja Venäjän pommitukset pelkällä USA:n käskyllä."
Miten? Suomessa ei presidentillä ole sellaista toimivaltaa. Asioista päättää Hallitus ja Eduskunta.
- Suomessa pelätään jo
Suomalaiset alkavat huolestua presidentti Niinistön Nato-kytkyistä. Venäjän kenraali kävi niistä Suomea jo varoittamassa. Nyt alkavat suomalaiset asiantuntijatkin hermostua.
Niinistö on hankkinut amerikkalaisia ohjuksia, jotka me voidaan ampua Venäjän suurkaupunkeihin."Niinistö on hankkinut amerikkalaisia ohjuksia, jotka me voidaan ampua Venäjän suurkaupunkeihin."
Hankinnan teki itse asiassa Suomen armeija eikä presidentti.
Oletko mahtanut kuulla, että Venäjällä on ollut jo vuosikymmeniä (voi kauhistus!) ohjuksia, jotka he voivat ampua Suomen suurkaupunkeihin. Kas, kun se ei sinua huoleta?- Kit-Kat
Joo, Suomi voi ampua amerikkalaisia ohjuksia vaikka myös Ruotsin suurkaupunkeihin! Tai Viron! Tai Norjan! Miksei vaikka Saksankin! Kaikkihan on tietysti aina mahdollista. Ainakin keskenkasvuisten märissä päiväunissa. Aikuisten oikeesti realiteetit ovat sitten vähän toista maata kuitenkin.
- Lopullinen ratkaisu
Narva oli vapautettu 18.1.1919. Venäläiset eivät äänestä missään maassa.
Koko Balttia on jälleen vapautettu jo venäläisistä rikollisista. NL:n loput pian.
Lopullinen ratkaisu esivalmistelee vapaat kansat kohti osoitettua päämäärää. - Selvät spasmat
Jos presidentti Niinistö lähtee USA:n ja Naton mukaan hyökkäykseen Venäjälle, ne häviävät. Kun Venäjä antaa takaisin, USA pettää Naton ja Niinistön ja luikkii pakoon, Nato ajautuu sisäisiin riitoihin ja hajoaa, Suomen kansa tai Venäjän armeija riistää Niinistöltä presidenttiyden. USA antaa Niinistölle turvapaikan, että sitä ei saataisi Haagin tuomioistuimeen tuomittavaksi.
- Sauli nosti PL:a
"Presidentti Niinistö pani Suomen jalkapalloliiton talouden solmuun. Kun Niinistö lähti liitosta, talous alkoi korjaantua ja maajoukkue alkoi kehittyä."
Keksitkö noita asioita omasta päästäsi vain huvin vuoksi?Ei palloliiton taloustilanne muuttunut miksikään Niinistön kaudella.
"Niinistön vaalivankkurit ja Nato-moottorit Helsingin Sanomat ja MTV heittävät väkeä kilometritehtaalle kun Nato ja Niinistö -tuote ei käy kaupaksi, ei ole lukijoita, katsojia, tilaajia, ilmoittajia eikä siten rahaakaan."
Sanomat on valtaisa yhtymärypäs, jolla on todella rahaa. Se tekee vain sen, mitä melkoisen moni muu suuryritys tämän päivän Suomessa eli sopeuttaa väkimäärää tarpeen mukaan. Ei Niinistöllä ole mitään tekemistä sen asian kanssa. - Uhittelu loppuu
Presidentti Niinistö ei ymmärrä mitä maailmalla tapahtuu. Hän on liiaksi USAn ja Naton juoksupoika.
Niinistön ohjusuhittelu Venäjälle käy vielä kalliiksi meille. EU on perustamassa omaa armeijaa ja silloin saa Nato lähteä Euroopasta.
Niinistö jää yksin. Onko hänestä sitten enää Venäjälle uhittelijaksi. Tuskinpa."Presidentti Niinistö ei ymmärrä mitä maailmalla tapahtuu. Hän on liiaksi USAn ja Naton juoksupoika."
Tuskinpa vain. Kunhan taas keksit omasta päästäsi.
"Niinistön ohjusuhittelu Venäjälle käy vielä kalliiksi meille."
Mikä ihmeen 'uhittelu'? Venäjällä itsellään on kasapäin ohjuksia. Koetko sen uhitteluksi?
"EU on perustamassa omaa armeijaa ja silloin saa Nato lähteä Euroopasta."
EU ei perusta yhtään mitään. Nato on järjestö, jolla ei ole mitään omaa armeijaa vaan jäsentensä armeijat. Ne eivät poistu mihinkään vaikka järjestö joskus lakkautetaan.
"Niinistö jää yksin. Onko hänestä sitten enää Venäjälle uhittelijaksi. Tuskinpa. "
Aivan. Tuskinpa, kun ei ole tehnyt sitä tähänkään saakka.
EU perustaa armeijan vasta sitten, kun Napoleonille ja Hitlerille löytyy seuraaja. Epäilen!
Tuohan on pelottavaa? Yleensä kuksa on ennustuksissaan aina 100 % väärässä, joten jotain voi tapahtua:-)
- Ollaan syvältä
Presidentti Niinistö on antanut luvan, että puolustusvoimat rupeaa välittämään USA.lle ja Nato.lle signaalitiedustelun tietoja. Sitä varten ilmavoimat on ostanut koneen, johon USA asentaa omat elektroniikkavakoilulaitteensa ja laitteet, joilla alkaa ohjailemaan Suomen risteilyohjuksia Venäjän maaleihin.
Ja taas syvältä väärää tietoa:-D
"Presidentti Niinistö on antanut luvan, että puolustusvoimat rupeaa välittämään USA.lle ja Nato.lle signaalitiedustelun tietoja."
Ei ole aikä asia kuulu presidentin toimivaltaan.
"Sitä varten ilmavoimat on ostanut koneen, johon USA asentaa omat elektroniikkavakoilulaitteensa ja laitteet, joilla alkaa ohjailemaan Suomen risteilyohjuksia Venäjän maaleihin. "
Suomella on ollut tällainen kone (Fokker Friendship) iät ja ajat. Nyt kun kone vanhenee niin sen tiedustelukalusto siirretään jo aiemmin hankittuun Casa-kuljetuskoneeseen.
Ja tiedoksesi: risteilyohjukset EIVÄT tarvitse laukaisun jälkeen ulkopuolista ohjausta.
Olet varsinainen puppugeneraattori! Säälittävää!
- Suomi on suvällä
Se on paljastunut, miksi presidentti Niinistön turvapolitiikka on niin hullua. Usalla ja Natolla on suunnitelma hyökätä Venäjälle. Wikileaks on paljastanut dokumentit.
Presidentti Niinistö on tietysti saanut risteilyohjukset sillä lupauksella, että Suomi osallistuu ja tukee hyökkäystä, että Suomi pitää Suomen ilmatilan, merialueet ja maaston avoimena ja turvallisena Usan ja Naton aseille ja sotajoukoille, tuhoaa risteilyohjuksilla Venäjän kohteita. "Se on paljastunut, miksi presidentti Niinistön turvapolitiikka on niin hullua. Usalla ja Natolla on suunnitelma hyökätä Venäjälle. Wikileaks on paljastanut dokumentit."
Kaikki sotalaitokset tekevät ennakkosuunnitelmia kaikkiin suuntiin ja kaiken varalta. Siinä ei ole mitään kummallista.
"Presidentti Niinistö on tietysti saanut risteilyohjukset sillä lupauksella, että Suomi osallistuu ja tukee hyökkäystä..."
Älä höpäjä. Risteilyohjukset hankittiin jo presidentti Halosen aikana. Tosin ei hänen toimestaan, koska nyky-Suomessa presidentin tehtävistä on vaativinta maatalousnäyttelyn avaus. Mielikuvituksesi laukkaa taas hurjana ja pilleri on jäänyt ottamatta?- Rahat meni hukkaan
Presidentti Niinistö on syyllinen siihen, että Venäjä tuo tänne pohjoiseen MIG-31 MB -torjuntahävittäjiä.
Noi MIGit on kehitetty torjumaan risteilyohjuksia. Niinistö pani rahamme p***kaan."Presidentti Niinistö on syyllinen siihen, että Venäjä tuo tänne pohjoiseen MIG-31 MB -torjuntahävittäjiä."
Ei, vaan presidentti Halonen, jonka aikana kauppasopimus tehtiin. Ilman Suomen ohjuksia Venäjä säilyttäisi koneitaan varastolaatikoissa?
"Noi MIGit on kehitetty torjumaan risteilyohjuksia. Niinistö pani rahamme p***kaan."
Entä sitten? Maailamssa on tuhansia risteilyohjuksia ja pienen Suomen ohjukset ovat niistä mitätön osa.- Suomi turvattomampi
lipfert kirjoitti:
"Presidentti Niinistö on syyllinen siihen, että Venäjä tuo tänne pohjoiseen MIG-31 MB -torjuntahävittäjiä."
Ei, vaan presidentti Halonen, jonka aikana kauppasopimus tehtiin. Ilman Suomen ohjuksia Venäjä säilyttäisi koneitaan varastolaatikoissa?
"Noi MIGit on kehitetty torjumaan risteilyohjuksia. Niinistö pani rahamme p***kaan."
Entä sitten? Maailamssa on tuhansia risteilyohjuksia ja pienen Suomen ohjukset ovat niistä mitätön osa.Et kai voi Niinistön sotapolitiikasta syyttää Halosta, kas kun et syytä Kekkosta.
Venäjä tuo Migit tänne pohjoiseen ja laivaston sotaharjoitukset torjumaan USA:n siis Niinistön risteilyohjuksia.
Jos ymmärrät puolustuspolitiikasta mitään, me olemme jo, Suomi ja Niinistö hävinneet tämän ohjuspelin.
Suomi on nyt turvattomampi paikka elää kuin ennen Niinistöä ja risteilyohjuksia.
"Et kai voi Niinistön sotapolitiikasta syyttää Halosta, kas kun et syytä Kekkosta."
Miksen voisi? Hänen aikanaan tehtiin hankintapäätös. Syytäthän sinä niistä itse Niinistöä vaikka hän ei ollut mukana tekemässä päätöstä eikä ohjuksia vielä edes ole Suomessa.
"Venäjä tuo Migit tänne pohjoiseen ja laivaston sotaharjoitukset torjumaan USA:n siis Niinistön risteilyohjuksia."
Tuokoon. Se on heidän oikeutensa, Tosin mitään ohjuksia ei ole edes tulossa... ei USA:n eikä Halosen. Kas nyt on rauhan aika (vaikket ole huomannut), mutta toki aina kannattaa harjoitella.
"Jos ymmärrät puolustuspolitiikasta mitään, me olemme jo, Suomi ja Niinistö hävinneet tämän ohjuspelin."
Ymmäärän toki paremmin kuijn sinä, että EI OLE mitään ohjuspeliä.
"Suomi on nyt turvattomampi paikka elää kuin ennen Niinistöä ja risteilyohjuksia"
Eli mielestäsi Halonen teki viime työnään meille karhunpalveluksen?- Kaikki sotkulle
Presidentti Niinistö alkaa näytää ihmiseltä, joka saa kaiken sotkulle.
Suomella ulko- ja puolustuspolitiikka on pitkään ollut kovassa kontrollissa tolkkujen käsissä. Suomi oppi jotain Rytin sekoilusta.
Nyt asia näyttää unohtuneet. Presidentti Niinistö on turmellut ulko- ja puolustuspoliittisen luotettavuutemme sekoilemalla USA.n ja NATO.n kanssa Venäjää vastaan. Venäjä on sentäs naapurimme ja sotilallinen sekä taloudellinen suurvalta."Presidentti Niinistö alkaa näytää ihmiseltä, joka saa kaiken sotkulle."
Vain sinun silmääsi. Ihmekö tuo kun olet hänen nimissään koko ajan sotajalalla?
"Suomella ulko- ja puolustuspolitiikka on pitkään ollut kovassa kontrollissa tolkkujen käsissä. "
Tarkoitat presidentti Halosta, joka tilasi ne risteilyohjukset?
"Suomi oppi jotain Rytin sekoilusta."
Ja nyt tarkoitat presidentti Rytiä, joka valittiin yleisön toimesta kaikkien aikojen toiseksi merkittävimmäksi suomalaiseksi heti Mannerheimin jälkeen?
" Presidentti Niinistö on turmellut ulko- ja puolustuspoliittisen luotettavuutemme sekoilemalla USA.n ja NATO.n kanssa Venäjää vastaan. "
Vain sinun mielikuvituksissasi. Niinistöllä on tosiasissa varsin hyvät suhteet Venäjään.
"Venäjä on sentäs naapurimme ja sotilallinen sekä taloudellinen suurvalta."
Aivan oikein. Siksi juuri ihmetyttää, että sinä hartiavoimin yrität tätä valtiosuhdetta vahingoittaa keksimällä juttuja hatusta. Saisit hävetä!
- UsanJaNatonSotiin
Niinistön hulluus jatkuu. Nyt väsätään lakimuutosta että suomalaisten varusmiesten, reserviläisten, kapiaisten on taisteltava jo Suomen rajojen ulkopuolella.
- NiinistöOnHvtinTyhmä
Venäjällä on läntinen sotilaspiiri hälytystilassa ja vain Sauli Niinistö voi olla niin tyhmä että lähettää samaan aikaan vielä puolustusvoimien komentaja Lindbergin sotilasvierailulle Georgiaan.
- TiltuHöökiiYksin
Venäjä joutaa pitämään joukkojaan hälytystilassa jos haluaa. Käynti Georgiassa ei merkitse yhtään mitään!
SUOMEN ARMEIJA EI HYÖKKÄÄ VAAN PUOLUSTAA VAIN OMAA ALUETTAAN!
KUKAAN EI OLE HYÖKKÄÄMÄSSÄ VENÄJÄLLE!
KUKAAN AINAKAAN SUOMESTA ei halua/himoitse sotaa!
Toisin sanoen ei kukaan muu kuin Valkeakosken Tiltu!
Ja kun ei suomalaisia asia kiinnosta niin joutunee Tiltu-parka höökimään Venäjälle yksinään! - NiinistöHaluaaSotaa
Sauli Niinistö on Suomen tuho. Se lähettää kenraalinsa Georgiaan kun Venäjällä on läntinen ja eteläinen sotilaspiiri hälytystilassa Usan, Naton, Sauli Niinistön hyökkäysvalmistelujen vuoksi.
- TrumpkinKiertääNiinistön
Trumpkaan ei haluaisi olla tekemisissä konflikteja hakevan Niinistön kanssa.
- TiltuValehteleeAINA
Päinvastoin! juuri soitti ja kehui Suomea. Soittelee varmasti jatkossakin!
Sen sijaan kukaan ei halua olla tekemisissä valehtelevan Valkeakosken Tiltun kanssa!
- Niinistö
Miksei NATO-isäntämaasopimuksesta käyty eduskuntakäsittelyä? Onko niin että ko. sopimus on Suomen perustuslain vastainen?
- SiitäYrittämään
Ei ole ja asian tutki oikeuskansleri.
Jos olet noin varma asiasta itse niin nosta ihmeessä oikeusjuttu? - varmuudeksi_kuitenkin
Voisi olla - lääketieteen termein - parempi saada toinenkin mielipide asian varmistamiseksi?
- TrumpVaroittiNiinistöä
Trump varoitti Niinistöä Nato- ja sotavalehtelusta kansalle
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391669En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 81021
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7931- 71846