Väyrynen menetti erikoisasemansa

Ennen eilistä Paavo Väyrynen oli ainoa sotien jälkeen valittu Maalaisliitto/Keskustan puheenjohtaja, joka ei ole koskaan toiminut pääministerinä. Nyt Juha Sipilä tuli samaan joukkoon.

Väyrysen ei kuitenkaan kannata olla murheissaan: Sipilästä voi hyvinkin tulla pääministeri jonakin päivänä, ja silloin Väyrynen olisi taas yksin ainutlaatuisessa asemassaan.

2

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ettei näin pääse kos

      Toki toivomme, ettei näin pääse koskaan käymään. Onhan sentään keskustapuolueen kannatus laskenut tasaisesti ja suuntaus näyttää vielä jatkuvan, sillä vanha aika ei enään koskaan palaa. Sitä paitsi Sipilä saattaa hyvinkin jäädä vain yhden kauden puheenjohtajaksi, joten häntä ei olla sittenkään valitsemassa koskaan Suomen pääministeriksi.
      Johan näitä kepu-pääministereitä oli useampiakin peräkkäin, joten eikähän se nyt riitä pitkäksi aikaa.

      • Tätähän me kaikki ihmisyyttä arvostavat toivomme. Yhteiskunnallinen ilmapiiri maassamme taitaa olla siinä määrin tervehtynyt, että riidanhaastajapuolueen aika vallan kahvassa on lopullisesti ohi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      73
      2480
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      111
      1187
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1105
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe