Keskustan tuore puheenjohtaja Juha Sipilä jo osoitti heikoin paineensietokykynsä. Sipilä pillastui täysin toimittajan kysyessä hänen lahkolaisuudestaan. Näyttää Keskusta saaneen sitä mitä tilasi. Tämän voin hyvänä ihmistuntijana todeta.
Juha Sipilältä paloi jo käämi haastattelussa
42
345
Vastaukset
- Steve Jops
Siinä heti nähtiin kannattiko kepun valita tällainen onneton untuvikko puheenjohtajaksi.
- sössöjussi
En veikkaisi ruusuista poliittista tulevaisuutta.
Vastavoimat on jo liikkeellä.
"Keskustan sisällä äimistellään tuoreen puheenjohtajan kokemattomuutta. " - Jutan työt:
Hih hih Minä laitoin jo muutaman miljardin Espanjaan. Seuraavaksi tulee Kypros ja sitten Italia. hihi hih
- 4+8
Kuka tulee seuraavaksi kepun johtoon? Siellä tuo puheenjohtajan vaihtaminen näkyy tulleen tavaksi.
Tässä hyvä kirjoitus Laitiselta:
"Puuteroitu ladonovi
Jopa perussuomalaiset ovat haluttomia yhteistyöhön kepun kanssa, joka on puheenjohtaja Mari Kiviniemen ansiosta ajanut itsensä sivuraiteelle. Kiviniemi on lyhyessä ajassa osoittanut, ettei hänestä ole yhteistyöhön kenenkään kanssa: Hän on puhdistanut puoluetoimistonsa toisinajattelijoista, suututtanut hallituskumppaninsa ja osoittanut syvää halveksuntaa demareita kohtaan eikä yhteistyö tasavallan presidentinkään kanssa toimi.
Edes Kiviniemen tukijat eivät osaa sanoa hänestä muuta hyvää kuin tyylikkään pukeutumisen. Ulkonäkö on makuasia, sillä ladonovestakin maalilla ja puuterilla saa kauniin.
Pääministeri vastaan opposition asiallisiin kysymyksiin ”höpö, höpö”. Niinpä oppositio suuntaa nykyisin kysymyksensä muille ministereille, lähinnä valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle.
Kiviniemellä ei olekaan juuri muita ystäviä kuin Helsingin Sanomien äärikeskustalainen päätoimittaja Mikael Pentikäinen ja hänen eteenpäin pyrkivät mielistelijänsä. Ilta-Sanomien piti erikseen palkata Suomenmaasta nöyrä Kiviniemen mielistelijä, kun omasta lehdestä ei löytynyt. " - 586vfymc238mvy
Mitä sieniä sun aamiaisellas oli?
- Nii-i!
Kepu alkoi eilen jo valmistautua puheenjohtajan vaihtoon. Veikkaan, että Juha Sipilä saa kenkää viimeistään vuoden päästä.
- Niin se on
Henkilökohtainen kysymys avaajalle:
Kuulutko itse siihen Suomen varsinaiseen RÖTÖSHERRA-puolueeseen, siis Perussuomalaisiin? Halla-Aho antanut siitä viimeisimmän näytön.
Halla-Aho asettui rikostaustastaan huolimatta Suomen oikeuslaitoksen yläpuolelle, nimittelemällä korkeimmanoikeuden jäseniä jonkinlaisiksi tuuliviiri hepuiksi joilta nyt tulee päätöksiä ilman perusteita. Halla-Aho ei kunnioita Suomen oikeuslaitosta, vaan halveksii ja pilkkaa sitä.
Soini ei uskalla toimia aikaisemminpien vakuuttelujensa mukaan.Hänhän sanoi erottavansa jokaisen kansanedustajan joka saa rasistisesta käytöksestään oikeuden tuomion.- 5858v e3bn
Hetkinen, arvoisa "Niin se on".
Mietippäs sitä mistä Halla-ahon tuomio on peräisin. Eikös se ole juuri se Oikeuslaitos, jonka arvostelemista sinäkin aivopesty korruptionkannattaja kritisoit.!!!
Jos Suomi ei ole korruptioitunut, miksi sananvapautta rajoitetaan?
HÄH?
- umpiluut
Niin, paitsi että Halla-Ahon tuomio ei tullut rasismista. Luulisi tuon jo uponneen
kovimpaankin kepukalloon, on siitä sen verran jauhettu.- heh heh
Rasismituomio ei tullut rasimista? heh heh
- Kunta Kinte
heh heh kirjoitti:
Rasismituomio ei tullut rasimista? heh heh
"Korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan."
Tarkkaan ottaen kyse ei ollut rasismista. Muutoin olen sitä mieltä, että persut on yhtä turhia kuin kepulaisetkin.
- tiedoksi tämäkin
Nimimerkille Niii-ii (tai jotain) tiedoksi, että Keskustan seuraava puoluekokous järjestetään kahden vuoden kuluttua Turussa. Siellä on paikat ja tehtävät jaossa. Tiedoksi sinullekin, että jokaisella puolueella on ihan oma kokouskiertonsa. Jotkut kokoustavat vuosittain, jotkut kahden vuoden välein. Demareilla oli vielä jokin aika sitten kokous joka kolmas vuosi, mutta halusivat samaan julkisuuteen keskustan ja kokoomuksen kanssa, ja vaihtoivat systeemiään.
Puheenjohtajat valitaan puoluekokouksissa, ja vain poikkeustilanteissa ( kuten Ahon lähtö Harvardiin) pidetään ylimääräisiä puoluekokouksia pj-valintojen takia. - köyhä KOK-lainen
Mutta turha sitä miljonääriksi on mainostaa.
Kepu on maan rikkain puolue ja jäsenistöllä on rahaa jyväjemmassa,
josta todella paljon on meidän veroeuroja kierrätetty Brusselin kautta
kaikenmaailman tukina. - Onnittelemme keskust
Eikö nyt ollutkin toki tarkoitus valita oikeaa laestadiolaista uskoa tunnustava puheenjohtaja, joka osaa johdattaa koko puolueen Laestadiuksen vaalimalle tielle totuuden ytimiin. Kaikki muut joutuvat helvettiin, mutta Laestadiuksen uskossa vahvat vain pelastuvat ja porskuttavat, on se niin ihmeellsitä. Vaikka olisi minkälaisia pedofiliatuomioita, kaikkia järjestyy, kun on oikea usko ja oikeaa uskonpuhhdistajan puhtaaksi pesemä usko.
Onnittelemme keskustapuoluetta hyvästä valinnasta. Ja taas on iltalehdillä paljon uusia aiheita kirkuvien keltamustien lööppien suunnittelua varten.Mahtaakohan Juha Sipilästä löytyä aihetta iltapäivälehtien lööppeihin. Minusta hän vaikuttaa niin tylsältä tyypiltä, että epäilen suuresti. Sipilän yhteyksistä lestadiolaisuuden liberaaliin siipeen eli Rauhan Sanaan tuskin saa enää uusia otsikoita, kun tieto on jo moneen kertaan julkaistu. Otsikoita on vaikea keksiä siksikään, että lestat rajaavat ahtaat näkemyksensä omiin porukoihinsa, eivätkä tuputa niitä toisille, toisin kuin Päivi Räsäsen edustama karismaattinen suuntaus. Uskontoon liittyvä lööppikama jäänee siis jatkossakin Räsäsen kontolle.
Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen on itse vanhoillislestadiolainen, mikä näkyy lehden linjassakin. Koko Sanoma-konserni on rauhoittunut suhteessa keskustaan sen jälkeen, kun Ilta-Sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä sai potkut. Kun Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen rankaisivat lehdistöä asettamalla lehtitilauksille vuodenvaihteessa arvonlisäveron, Sanoma-konserni alkoi suorastaan lähestyä kepua samalla kun uuteen hallitukseen on näin tuoreeksi suhtauduttu melko nuivasti.- nii-i
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Mahtaakohan Juha Sipilästä löytyä aihetta iltapäivälehtien lööppeihin. Minusta hän vaikuttaa niin tylsältä tyypiltä, että epäilen suuresti. Sipilän yhteyksistä lestadiolaisuuden liberaaliin siipeen eli Rauhan Sanaan tuskin saa enää uusia otsikoita, kun tieto on jo moneen kertaan julkaistu. Otsikoita on vaikea keksiä siksikään, että lestat rajaavat ahtaat näkemyksensä omiin porukoihinsa, eivätkä tuputa niitä toisille, toisin kuin Päivi Räsäsen edustama karismaattinen suuntaus. Uskontoon liittyvä lööppikama jäänee siis jatkossakin Räsäsen kontolle.
Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen on itse vanhoillislestadiolainen, mikä näkyy lehden linjassakin. Koko Sanoma-konserni on rauhoittunut suhteessa keskustaan sen jälkeen, kun Ilta-Sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä sai potkut. Kun Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen rankaisivat lehdistöä asettamalla lehtitilauksille vuodenvaihteessa arvonlisäveron, Sanoma-konserni alkoi suorastaan lähestyä kepua samalla kun uuteen hallitukseen on näin tuoreeksi suhtauduttu melko nuivasti.Sipilän lähtölaskenta käynnistyi poikkeuksellisesti jo puoluekokouksessa. Tämä on ennätys jopa Kepussa.
- <<<<
sipilä joutu haasteden keskelle
- Marin valehtelut
Sipilä on tunnettu siitä, että hermot eivät pidä. Kohta se pillastuu eduskunnan puhujapöntössä.
- Tarkkailija.
Olipa Kepulta Kardinaalivirhe, valita Sipilä puheenjohtajakseen. Nyt noin satatuhatta Lestaa lyövät rintoihinsa, huutaen, me teimme sen, me teimme sen. Tyrnävän Lestatialais-päällikkö Tölli on melkein hurmos tilassa. Onhan nyt Lestat vallanneet koko Keskustapuolueen.
Olen kuitenkin tä'ysin varma, että Lestojen ilo on ennenaikainen. Ainakaan Eteläpohjanmaan "Jermut" eivät tätä Lestojen esiinmarssia tule missään tapauksessa hyväksymään. Pian onkin Kepussa taas ilmiriita Kepun linjasta mitä Lestat ajavat nyt voimakkaasti pintaan, ja sehän ei taatusti tule onnistumaan.
- käämi
Juu, katsoin minäkin tämän haastattelunpätkän:
toimittaja: HSssä luki niin
Sipilä: minä sanon ...
toimittaja: HSssä luki niin
Sipilä: minä sanon ...
toimittaja: HSssä luki niin
Sipilä: minä sanon
Että oliko hyvä toimittaja. Katselijalla paloi käämi tymien toimittajien vuoksi, sanon minä. - oma asia
Eikös meillä ole uskonnon vapaus. Eihän muitakaan hiosteta uskostaan. Missä kunnioitus ja rvonanto omille valinnoille.
- hieno mies
Sipilä kierteli totuutta, tämä on fakta, ei kannata lähteä julkisuuteen jos haluaa pitää yksityisyytensä. Kansalla on oikeus tietää ja tämän saa vielä sipilä tuntea nahoissaan!
- Vai niin!
"Eihän muitakaan hiosteta uskostaan."
Että Soinin katolisuudestako ei muka ole yritetty tehdä lyömäasetta.
Ja se ei edes ole mikään lahko, vaan ylivoimaisesti suurin kristikun-
nan kirkoista noin 1,12 miljardilla jäsenellään. (Luterilaisia VAIN noin
65 miljoonaa.)
Voipi olla ennenaikaista tuomita Sipilän valinta puheenjohtajaksi. Hän ainakin (mielestäni) osasi kertoa 3 pv vanhana puheenjohtajana suomeksi mistä eurokriisissä on kysymys ja miten sitä pitäisi hoitaa.
Luulempa, että hänellä on talousasioissa parempi tuntemus kuin Kataisella ja Urpilaisella. Ja sitäkin Suomi tarvitsee. Rahan jakaminen käy kaikilta, mutta talon pystyssä pitoon tarvitaan muutakin kuinvelan ottoa, hulttiomaiden kansalaisten elintason ylläpitoa rahoillamme, kauniita puheita ja lupauksia.- Juha Rappio
Juha Sipilä pn ollut täysin kuutamolla valintansa jälkeen. Kommentit eu:n kriisimaiden avustamisesta osoittavat, että edes perusasiat kansantaloudesta eivät ole hallinnassa.
- Mukava Pantteri
Lesta-Sipilä pn ollut kovin hiljaa tämän surkean tapauksen jälkern. Kepun kannatus mataa 13-15 %:n tasolla ja kuntavaaleihin ei tahdo löytyä ehdokkaita.
- Huvittunut.
Ei tuo nyt ihme ole kun bisnekset on mennyt persiilleen....
:) :) : ) - Controlman.
Sipilä on täysin onneton tunari. Hänen aikanaan Kepun kannatus on pudonnut jo kolme prosenttiyksikköä eikä aikaa ole kulunut kuin pari kuukautta.
- O & K
Ensimmäisessä kuntavaalitentissä nähtiin, että Juha Sipilä ei ollut lainkaan kartalla. Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen tyrmäsivät Sipilän ylivertaisella asiaosaamisella. Sipilä jäi änkyttämään samaa levyä kun jäi tappiolle.
- Jo vain
Viime viikon vaalikeskustelun jälkeen Sipilä kävi taas kuumana. Itse keskustelussa hän oli täysi nolla.
- Kansa kysyy
Milloin 110 kiloa läskiä hyllyy vaihtoon? Onko Jutan aika piankin ohi?
Sitä minäkin kysyn. Ei ole Jutasta enää pitkään aikaan julkaistu missikuvia.
Jyrkin hymykin on ärsyttänyt pitkään. Hymyssä suin kerrotaan miten kestävyysvajeen tai muun syyn takia joudutaan sopeuttamaan ja jelppaamaan miljardeilla kriisimaita.
- Merry Xmas!
Sipilä ei ole mikään hengen jättiläinen.
- Sipilä sucks!
Sipilä on heikko puoluejohtaja.
- ‹(•¿•)›
Sipilä on hermoherkkä kaveri. Aina räjähdyspisteessä. Näin sanoo hänen yhtiössä olleet.
En voi kommentoida puolesta tai vastaan yhtiössä olleiden mielipiteitä. Kysyä ainakin voi mielipiteen esittäjien motiiveja eli yhtiöstä lähdön syitä - lantilla on kaksi puolta.
Minulla on Sipilästä syntynyt käsitys, että hoitaisi jo nyt Suomi Oy:n asiat kuin Timo, Jutta tai Jyrki. Ja vielä paremmin kun aikaa kuluu enemmän.
Fantastisen Jyrkin ja unelmahötön Jutan ihannoijat saavat viimeistään 2015 vaalien jälkeen pitkän nenän kun suurimman puolueen puheenjohtajasta (Juha) tehdään pääministeri.- Sapiens dux
Kyllä Suomen edun mukaista olisi saada Sipilä ja Väyrynen vastuuseen ja diletantit vielä kasvamaan aikuisiksi.
- Hjalmar aikio
Niin,siis edesvastuuseen leivättömän pöydän tykö-sitähän nimimerkki Sapiens dux tarkoitti!
Mukava huomata etten jäänyt mielipiteeni kanssa yksin arviossa nuorisoketjun kyvystä hoitaa näinkin pienen valtion kuin Suomen asioita. Sitten vielä Jutta ja Jyrki uskottelevat kykenevänsä neuvomaan muita isompia Eu ja Euromaita - heh heh.
- The TruthTeller
tänään alkavilla Suviseuroilla toimittajien olisi syytä uudelleen tiedustella Juha Sipilältä hänen uskonasioistaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796