Hörhöys voi olla elinikäistä. Ei voida todistaa ettei ufoja ole, hörhöyttä ei siten voida nujertaa. Ufoskeptikot puolestaan katoaisivat maapallolta ensimmäisen todistetun ufotapauksen myötä. Ja ottaen huomioon että on aina olemassa se vaara, että hetkenä minä hyvänsä skeptikot häviävät. Tämä voisi taas pidemmällä tähtäimellä "tappaa" palstan. Olisiko siis korkea aika pohtia millä skeptisyyden voisi korvata?
Ufoskeptisyys voi kadota päivässsä.
78
296
Vastaukset
- Skepti-isyys
Älä helekutissa pelottele tuollalailla!
- Onni ei ole ikuista
Anteeksi, en ottanut huomioon sitä että monin paikoin sääkin on nyt synkkä. Synkkä sää kun monesti synkentää synkeitä ja pelottaivia asioita entisestään.
- Skeptikon vaikeus
Aito ufoskeptikko pystyy kyllä taipumaan kiistattomien todisteiden edessä ja myöntämään ufojen (tällä tarkoitetaan nyt maan ulkopuolista elämää) olemassaolon, kunhan luotettavaa näyttöä löytyy, eikä vain parin ihmisen kännihuuruisen metsäretken kertomaa huuhaata.
Vaikuttaa paremminkin siltä, että ufo-hörhöillä menee liian kovaa ja vaikkapa jostain kivestä meren pohjassa tai tiskivedestä hangella on pakko vääntää lentävä lautanen. Totuuden myöntäminen ei onnistu sitten millään.
Ero näillä kahdella ryhmällä onkin se, että ufoskeptikot tietenkin joutuvat muuttamaan kantansa, kunhan kiistattomat julkiset todisteet maanulkopuolisesta elämästä saadaan, mutta meuhkaavia ufohörhöjä on aina, oli kunnon todisteita tai ei.
Kenen vaan on helppo väittää olemassa olevaksi tai nähdyksi jotain sellaista, mitä ei pystytä kunnolla todistamaan tai havainto on vain kyseisen henkilön itse kokema. Oikea skeptikko joutuu etsimään aina todisteet ja kongreettiset selitykset vastaväitteidensä tueksi. Ufo-hörhölle riittää mielikuvitus.
Viimeisin Itä-Meri sirkus on hyvin osoittanu,t miten hyväuskoisia tolvanoita voidaan viedä kuin pässiä narussa, jos halutaan. Skeptikot odottavat hiukan pidempään ennenkuin alkavat julistella näkemyksiään.- Onni ei ole ikuista
Kysehän ei ollut nyt siitä ovatko hörhöt hölmöjä ja skeptikot skarppeja. Molemmista löytyy samanlaisia kananaivoja jotka menevät sinne minne osoitetaan sen enempiä kyselemättä, mutta myös ihan kelpo hoksottimin varustettuja. Mutta olit myös asian ytimessä, joten eipä tässä muuta sitten.
- Pilataan!
Ääriainesta ja huru-ukkoja löytyy kaikkien lajien, asioiden ja taiteiden parista.
Useimmiten ääriaines menee reippaasti asioiden edelle taikka sitten toisaalta ei suostu tai pysty ajattelemaan nenäänsä pidemmälle ja heitä voidaan kutsua nimellä "rajoitteishenkilö".
Joidenkin tarinat tai vastarinta kertoo enemmän itse pääosan esittäjästä kuin siitä asiasta josta tarinaa vääntävät.
Satusepot ovat yleensä sitä kaikkein äänekkäintä ja villeintä porukkaa joten sitä tapahtuu paljon että asiallisemmat keskustelijat poistuvat vähin äänin ja se lienee useimmiten satusepon tarkoituskin. -Pilata keskustelut jotka rasittavat heidän omaa maailmankuvaansa tavalla tai toisella.
Skeptikon kanssa keskustelu on yhtä vaikeaa kuin pelata pulun kanssa shakkia: -Kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lehahtaa parvensa luokse väittäen voittaneensa.
Mutta mutta.... Jos joku "satuseppo" osuu villeillä teoriallaan joskus oikeaan niin hänestä tulee guru kuten esim sammakkoprofessorista aikoinaan. 8)- Vähän ryhtiä
"Skeptikon kanssa keskustelu on yhtä vaikeaa kuin pelata pulun kanssa shakkia: -Kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lehahtaa parvensa luokse väittäen voittaneensa."
Lainasit alunperin skepon kreationisteihin kohdistamaa sanontaa. Kun lainaa, pitäisi kertoa lainaavansa ja lainauksen merkityksen kääntäminen päinvastaiseksi on jo suorastaan alhaista.
Etkö kykene sen parempaan? - paluupostia:
Vähän ryhtiä kirjoitti:
"Skeptikon kanssa keskustelu on yhtä vaikeaa kuin pelata pulun kanssa shakkia: -Kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lehahtaa parvensa luokse väittäen voittaneensa."
Lainasit alunperin skepon kreationisteihin kohdistamaa sanontaa. Kun lainaa, pitäisi kertoa lainaavansa ja lainauksen merkityksen kääntäminen päinvastaiseksi on jo suorastaan alhaista.
Etkö kykene sen parempaan?Jonka skepot ovat lainanneet evoluutio- teoreetikoilta jotka alunperin tuon evoluutioteorian kiistäviin Jumalaan uskovaisiin kohdistivat.
Tulee uusi vertaus / lainaus joka kohdistuu sinuun: "Kun osoitat hölmöläiselle kuuta niin hölmöläinen tuijottaa sormeasi"
Kokeile joskus keskustella aiheesta myöskin. - Obrir Ull
Albert Einstain sen jo sanoi: Totuus on se mitä me koetaan. Ihmisen pitäisi lopettaa selitteleminen.
Jos ufoja nähdään, niitä myös silloin nähdään, puskajussit. - Onni ei ole ikuista
Yleinen ongelma siinä mielessä, että "vastapuolen" palturia heittävä edustaa sitten myös varsin helposti koko leiriä. Tämä koska on selvää että punainen vaate eroittuu varsin selkeästi harmaasta vaatemerestä. Riippuen tietysti siitä kuinka paljon vastapuolen antaa ärsyttää sitä omaa mieltä.
- p87t76r9er67
paluupostia: kirjoitti:
Jonka skepot ovat lainanneet evoluutio- teoreetikoilta jotka alunperin tuon evoluutioteorian kiistäviin Jumalaan uskovaisiin kohdistivat.
Tulee uusi vertaus / lainaus joka kohdistuu sinuun: "Kun osoitat hölmöläiselle kuuta niin hölmöläinen tuijottaa sormeasi"
Kokeile joskus keskustella aiheesta myöskin.Juuri evoluutiota totena pitävinä tarkoitin skepoilla ja kressuilla eli kreationisteilla niitä harvoja uskiksia, jotka kieltävät evoluution. Ei kai teoreetikot käytä julkisesti tuollaista kieltä? Eli osoitteeni oli aivan oikea. Skepoihin et voi lausetta yhdistää. Me perustelemme.
Ihan aiheesta on kommettejani jo parikin, mutta sen lisäksi puutun asiattomuuksiin. Lienee ihan sallittua.
- Gordon Blå. Phd
"Ei voida todistaa ettei ufoja ole"
no booo! siis eihän voida todistaa sitäkään et lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja ei ole!.. negatiivista ei voi todistaa, se on mahdotonta- Onni ei ole ikuista
Niin, mitätöikö se sitten aloituksen perusasetelman?
- Hyvä aloitus
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Niin, mitätöikö se sitten aloituksen perusasetelman?
Ei mitätöi. Perusasetelma avauksessa on aivan oikea.
Ufojen tilalle voisi laittaa useita muitakin uskomuksia. Vaikka niiden toteennäyttämisiä on odotettu ja lupailtukin kymmeniä vuosia ja joskus jopa satoja- ei asiaansa uskovien usko murene, vaikka ennustukset kerta toisensa jälkeen karahtavat kiville.
Olen itse vanha(pieru) skepo. Vaikka jokin anomalia tai merkilliseltä tuntuva väite osoittautuisikin oikeaksi, ei se skeptisyyttäni mihinkään muuttaisi. Korjaisin vain kyseisen asian kohdalla maailmankuvaani. Suuri osa nyt humpuukiksi uskomaani kun tulee pysymäänkin humpuukina.
Olen huomannut, että samat ihmiset, jotka uskovat esimerkiksi ufoihin, uskovat myös usein salaliittoteorioihin, maasäteilyihin, kummituksiin ja moniin yliluonnollisiin rajatiedon tai NA kultin asioihin. Ei heidän maailmankuvansa järkiperustein muutu. Se on itse valittua; parhaimmillaan harmitonta mutta pahimmillaan pakoa todellisuudesta. - Onni ei ole ikuista
Hyvä aloitus kirjoitti:
Ei mitätöi. Perusasetelma avauksessa on aivan oikea.
Ufojen tilalle voisi laittaa useita muitakin uskomuksia. Vaikka niiden toteennäyttämisiä on odotettu ja lupailtukin kymmeniä vuosia ja joskus jopa satoja- ei asiaansa uskovien usko murene, vaikka ennustukset kerta toisensa jälkeen karahtavat kiville.
Olen itse vanha(pieru) skepo. Vaikka jokin anomalia tai merkilliseltä tuntuva väite osoittautuisikin oikeaksi, ei se skeptisyyttäni mihinkään muuttaisi. Korjaisin vain kyseisen asian kohdalla maailmankuvaani. Suuri osa nyt humpuukiksi uskomaani kun tulee pysymäänkin humpuukina.
Olen huomannut, että samat ihmiset, jotka uskovat esimerkiksi ufoihin, uskovat myös usein salaliittoteorioihin, maasäteilyihin, kummituksiin ja moniin yliluonnollisiin rajatiedon tai NA kultin asioihin. Ei heidän maailmankuvansa järkiperustein muutu. Se on itse valittua; parhaimmillaan harmitonta mutta pahimmillaan pakoa todellisuudesta.Ennustuksiin ei ole luottamista, ne joilla olisi tietoa milloinka maan ulkopuolinen äly todistettaisiin, ei varmaankaan antaisi mitään ennustusta kyseisestä asiasta. Tietokaan ei tulisi yksittäiseltä henkilöltä, vaan arvovaltaiselta ryhmältä. Sellainen saisikin sitten täyden huomioni, siinä missä ennustukset eivät minkäänlaista. Maailma jossa elän, muuttuisi kyllä sellaisen tiedon myötä, itse en niinkään.
Ja on otettava huomioon sekin, että vaikka sellainen tieto joskus tulisikin, niin eihän se vielä tarkoita sitä, että olisivat täällä. Tietoahan voi olla että ovat edelleen tai ovat joskus olleet "siellä". - Skepon elämää:
Hyvä aloitus kirjoitti:
Ei mitätöi. Perusasetelma avauksessa on aivan oikea.
Ufojen tilalle voisi laittaa useita muitakin uskomuksia. Vaikka niiden toteennäyttämisiä on odotettu ja lupailtukin kymmeniä vuosia ja joskus jopa satoja- ei asiaansa uskovien usko murene, vaikka ennustukset kerta toisensa jälkeen karahtavat kiville.
Olen itse vanha(pieru) skepo. Vaikka jokin anomalia tai merkilliseltä tuntuva väite osoittautuisikin oikeaksi, ei se skeptisyyttäni mihinkään muuttaisi. Korjaisin vain kyseisen asian kohdalla maailmankuvaani. Suuri osa nyt humpuukiksi uskomaani kun tulee pysymäänkin humpuukina.
Olen huomannut, että samat ihmiset, jotka uskovat esimerkiksi ufoihin, uskovat myös usein salaliittoteorioihin, maasäteilyihin, kummituksiin ja moniin yliluonnollisiin rajatiedon tai NA kultin asioihin. Ei heidän maailmankuvansa järkiperustein muutu. Se on itse valittua; parhaimmillaan harmitonta mutta pahimmillaan pakoa todellisuudesta.Se täytyy tuohon sanoa että se todellisuuden pakoiluksi kutsumasi asia on enemmänkin totuuden etsimistä eri perspektiivistä.
Skeptikot tuntuvat ja kuulostavat sen sijaan masentuneilta ja innottomilta, ei kiinnostavilta ylimielisiltä kaikkitietäviltä ummehtuneilta tyypeiltä joita ei mikään liikuta eikä mikään heihin vaikuta.
Lääketieteellinen termi voisi olla depressiivinen psykopatia.
Jos kaikki ihmiset olisivat historiassamme olleet skeptikoita niin mitään ei olisi koskaan keksitty ja kehitetty helpottamaan elämäämme ja auttamaan meitä selviytymisessä.
Skeptikolle kaikki on mahdotonta koska he ovat liian laiskoja ajattelemaan omilla aivoillaan.
Skeptikon löytää ammattipiireistä yleisimmin jonkin rähjäisen puulaakin luottamusmiestoimesta tai muusta kommunismilta kalskahtavasta ammatista.
Skeptikon naama on aina norsunvitulla ja skeptikolla ei ole kavereita koska skeptikko ei kykene keskustelemaan vaan hymähtelee kaikkitietävästi ja viittaa kintaalla kaikkien muiden jutuille.
Sitten siellä näennäisen viileän pinnan alla muhii lisäksi hirmuinen määrä pelkotiloja ja ahdistusta sekä kieroutuneita käsityksiä.
Skeptikon vaimot ja tyttöystävät lähtevät aina lätkimään varsin nopeasti huomattuaan että tuon hapannaamaan jutut loppuivat heti alkuunsa ja potenssinkin kanssa on niin ja näin koska skeptikko ei usko erektioon koska sitä ei ole aina nähtävissä.
Ajanmittaan skeptikon munat surkastuu kuten aivoille on innottomuuden vuoksi käynyt jo aikaisemmin.
Skeptikon ainoa ilo on vahingonilo niin kauan kunnes hänen muilta kopsaamansa valtateoria pitää paikkansa.
Skeptikolle kun oma ajattelu, mielikuvitus ja innovatiivisuus ovat täysin tuntemattomia ja pelottavia asioita jotka laittavat vatsan ruikulille. - Asema 121
Skepon elämää: kirjoitti:
Se täytyy tuohon sanoa että se todellisuuden pakoiluksi kutsumasi asia on enemmänkin totuuden etsimistä eri perspektiivistä.
Skeptikot tuntuvat ja kuulostavat sen sijaan masentuneilta ja innottomilta, ei kiinnostavilta ylimielisiltä kaikkitietäviltä ummehtuneilta tyypeiltä joita ei mikään liikuta eikä mikään heihin vaikuta.
Lääketieteellinen termi voisi olla depressiivinen psykopatia.
Jos kaikki ihmiset olisivat historiassamme olleet skeptikoita niin mitään ei olisi koskaan keksitty ja kehitetty helpottamaan elämäämme ja auttamaan meitä selviytymisessä.
Skeptikolle kaikki on mahdotonta koska he ovat liian laiskoja ajattelemaan omilla aivoillaan.
Skeptikon löytää ammattipiireistä yleisimmin jonkin rähjäisen puulaakin luottamusmiestoimesta tai muusta kommunismilta kalskahtavasta ammatista.
Skeptikon naama on aina norsunvitulla ja skeptikolla ei ole kavereita koska skeptikko ei kykene keskustelemaan vaan hymähtelee kaikkitietävästi ja viittaa kintaalla kaikkien muiden jutuille.
Sitten siellä näennäisen viileän pinnan alla muhii lisäksi hirmuinen määrä pelkotiloja ja ahdistusta sekä kieroutuneita käsityksiä.
Skeptikon vaimot ja tyttöystävät lähtevät aina lätkimään varsin nopeasti huomattuaan että tuon hapannaamaan jutut loppuivat heti alkuunsa ja potenssinkin kanssa on niin ja näin koska skeptikko ei usko erektioon koska sitä ei ole aina nähtävissä.
Ajanmittaan skeptikon munat surkastuu kuten aivoille on innottomuuden vuoksi käynyt jo aikaisemmin.
Skeptikon ainoa ilo on vahingonilo niin kauan kunnes hänen muilta kopsaamansa valtateoria pitää paikkansa.
Skeptikolle kun oma ajattelu, mielikuvitus ja innovatiivisuus ovat täysin tuntemattomia ja pelottavia asioita jotka laittavat vatsan ruikulille.Pitääkö asiattomuuksiin sortua, vai onko se niin verissä että tulee ihan itsekseen? Tuollainen kääntyy vain itseään vastaan, eli tässä yhteydessä hörhöjä.
- Obrir Ull
Asema 121 kirjoitti:
Pitääkö asiattomuuksiin sortua, vai onko se niin verissä että tulee ihan itsekseen? Tuollainen kääntyy vain itseään vastaan, eli tässä yhteydessä hörhöjä.
Varsinkin suomalainen skepo, olen huomannut on se asiaton ja vailla asiaan perhtymistä.
- Onni ei ole ikuista
Obrir Ull kirjoitti:
Varsinkin suomalainen skepo, olen huomannut on se asiaton ja vailla asiaan perhtymistä.
Pienenä huomautuksena sellainen asia, että aloituksen mukaan on jopa olemassa sellainen pienen pieni mahdollisuus, että jonain päivänä samaiset parjatut skepot ovat... niin juuri, vallallaan olevan kahtiajaon mukaan hörhö.
- Syväanalyysi
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Pienenä huomautuksena sellainen asia, että aloituksen mukaan on jopa olemassa sellainen pienen pieni mahdollisuus, että jonain päivänä samaiset parjatut skepot ovat... niin juuri, vallallaan olevan kahtiajaon mukaan hörhö.
Tuossa skeptikko- analyysissa oli paljon asiaa selkeän ja osittain aiheellisen suuttumuksen lisäksi.
Mikäli skeptikon motiivit ovat tai olisivat tiedepohjaisia niin miksi niistä ei keskustele hän siis tiedepalstoilla?
Siellä on erittäinkin korkeatasoisia keskusteluja joissa skeptikon äly pääsee oikeuksiinsa.
Siispä herää kysymys motiiveista. Onko siis kyse maailmanparantamisesta vai maailmanparantamisen estämisestä ja miksi?
Buddhalaisuuden kaksi ydintä ovat henkinen kasvu ja onnellisuuden tavoittelu. Melkoisen hyvät ohjenuorat joiden onnistuessaan tulisi kitkeä pois kaikki ikävät asiat pääkopasta jotka ahdistavat, rajoittavat ja estävät siten tulemasta onnelliseksi tai kehittymästä.
Hyvä lähtökohta ajattelulle on tulla pois omasta pääkopastaan ja katsoa asioita puolueettomasti ulkopuolelta. Siihen ei moni pysty. Einsteinin vahvuudeksi katsottiin nimenomaan se että hän tuli tiedemaailman ulkopuolelta eikä ollut kangistunut kaavoihin joihin meillä kaikilla on tapana kangistua. - Skeptikko....
Skepon elämää: kirjoitti:
Se täytyy tuohon sanoa että se todellisuuden pakoiluksi kutsumasi asia on enemmänkin totuuden etsimistä eri perspektiivistä.
Skeptikot tuntuvat ja kuulostavat sen sijaan masentuneilta ja innottomilta, ei kiinnostavilta ylimielisiltä kaikkitietäviltä ummehtuneilta tyypeiltä joita ei mikään liikuta eikä mikään heihin vaikuta.
Lääketieteellinen termi voisi olla depressiivinen psykopatia.
Jos kaikki ihmiset olisivat historiassamme olleet skeptikoita niin mitään ei olisi koskaan keksitty ja kehitetty helpottamaan elämäämme ja auttamaan meitä selviytymisessä.
Skeptikolle kaikki on mahdotonta koska he ovat liian laiskoja ajattelemaan omilla aivoillaan.
Skeptikon löytää ammattipiireistä yleisimmin jonkin rähjäisen puulaakin luottamusmiestoimesta tai muusta kommunismilta kalskahtavasta ammatista.
Skeptikon naama on aina norsunvitulla ja skeptikolla ei ole kavereita koska skeptikko ei kykene keskustelemaan vaan hymähtelee kaikkitietävästi ja viittaa kintaalla kaikkien muiden jutuille.
Sitten siellä näennäisen viileän pinnan alla muhii lisäksi hirmuinen määrä pelkotiloja ja ahdistusta sekä kieroutuneita käsityksiä.
Skeptikon vaimot ja tyttöystävät lähtevät aina lätkimään varsin nopeasti huomattuaan että tuon hapannaamaan jutut loppuivat heti alkuunsa ja potenssinkin kanssa on niin ja näin koska skeptikko ei usko erektioon koska sitä ei ole aina nähtävissä.
Ajanmittaan skeptikon munat surkastuu kuten aivoille on innottomuuden vuoksi käynyt jo aikaisemmin.
Skeptikon ainoa ilo on vahingonilo niin kauan kunnes hänen muilta kopsaamansa valtateoria pitää paikkansa.
Skeptikolle kun oma ajattelu, mielikuvitus ja innovatiivisuus ovat täysin tuntemattomia ja pelottavia asioita jotka laittavat vatsan ruikulille."Skeptikon löytää ammattipiireistä yleisimmin jonkin rähjäisen puulaakin luottamusmiestoimesta tai muusta kommunismilta kalskahtavasta ammatista."
Käyhän katsomassa Skepsis RY:n tieteellistä neuvottelukuntaa. Suomen eturivin tiedemiehiä ja akateemikkoja. Pojulla on suuret jutut, mutta faktoista ei tietoakaan.
Onko joku ilkeä skeposetä vienyt karkin suusta kun noin asiattomasti pitää raivota? Juttusi kuvastaa melkoisen hyvin omaa sielunmaisemaasi, mutta ei todellakaan mitään muuta. Itkupotkuraivaria selällään sätkytellen.
Säälittävää. - Eikö niin?
Syväanalyysi kirjoitti:
Tuossa skeptikko- analyysissa oli paljon asiaa selkeän ja osittain aiheellisen suuttumuksen lisäksi.
Mikäli skeptikon motiivit ovat tai olisivat tiedepohjaisia niin miksi niistä ei keskustele hän siis tiedepalstoilla?
Siellä on erittäinkin korkeatasoisia keskusteluja joissa skeptikon äly pääsee oikeuksiinsa.
Siispä herää kysymys motiiveista. Onko siis kyse maailmanparantamisesta vai maailmanparantamisen estämisestä ja miksi?
Buddhalaisuuden kaksi ydintä ovat henkinen kasvu ja onnellisuuden tavoittelu. Melkoisen hyvät ohjenuorat joiden onnistuessaan tulisi kitkeä pois kaikki ikävät asiat pääkopasta jotka ahdistavat, rajoittavat ja estävät siten tulemasta onnelliseksi tai kehittymästä.
Hyvä lähtökohta ajattelulle on tulla pois omasta pääkopastaan ja katsoa asioita puolueettomasti ulkopuolelta. Siihen ei moni pysty. Einsteinin vahvuudeksi katsottiin nimenomaan se että hän tuli tiedemaailman ulkopuolelta eikä ollut kangistunut kaavoihin joihin meillä kaikilla on tapana kangistua.Einstein oli tekniikan tohtori tehdessään erityistä suhtista ja jo toisessa proffanvirassaan julkaistessaan yleisen. Kuka katsoi Eisteinin vahvuudeksi. En ole tieteenhistoriassa tuolaista mainintaa löytänyt vaikka olen useammankin Einsteinia käsittelevän kirjoituksen lukenut.
Ja kyllä kirjoittelen myös tiedepalstoilla. Joskin useimpien tasosta olen kanssasi eri mieltä. Jos kuitenkin törmään täysin tieteen vastaisiin väitteisiin, kuten usein tällaisilla sivustoilla käy, niin kai sitä saa mokia oikaista. Tämähän on keskustelupalsta eikä keskinäisen kehumisen kerho. - Al Pertti
Eikö niin? kirjoitti:
Einstein oli tekniikan tohtori tehdessään erityistä suhtista ja jo toisessa proffanvirassaan julkaistessaan yleisen. Kuka katsoi Eisteinin vahvuudeksi. En ole tieteenhistoriassa tuolaista mainintaa löytänyt vaikka olen useammankin Einsteinia käsittelevän kirjoituksen lukenut.
Ja kyllä kirjoittelen myös tiedepalstoilla. Joskin useimpien tasosta olen kanssasi eri mieltä. Jos kuitenkin törmään täysin tieteen vastaisiin väitteisiin, kuten usein tällaisilla sivustoilla käy, niin kai sitä saa mokia oikaista. Tämähän on keskustelupalsta eikä keskinäisen kehumisen kerho.Tähdet ja avaruus- lehdessä oli juttua kosmologiasta ja siinä mainittiin että Albertin aikalaiset tiedemiehet pitivät Albertia tai Albertin ajattelua niin erilaisena että hän ei kuulunut samaan jengiin kuin muut ja siten oli ulkopuolinen.
Tiedepalstojen keskustelut vaatii enemmän keskittmistä ja ihan niin kirjavaa teoriaa sieltä ei välttämättä löydä kuin näistä anonyymi- vapaasana- liirumlaarumi- palstoilta mutta toisaalta se tekee näistä jossakin mielessä kiinnostavamman. - akateeminen in my...
Skeptikko.... kirjoitti:
"Skeptikon löytää ammattipiireistä yleisimmin jonkin rähjäisen puulaakin luottamusmiestoimesta tai muusta kommunismilta kalskahtavasta ammatista."
Käyhän katsomassa Skepsis RY:n tieteellistä neuvottelukuntaa. Suomen eturivin tiedemiehiä ja akateemikkoja. Pojulla on suuret jutut, mutta faktoista ei tietoakaan.
Onko joku ilkeä skeposetä vienyt karkin suusta kun noin asiattomasti pitää raivota? Juttusi kuvastaa melkoisen hyvin omaa sielunmaisemaasi, mutta ei todellakaan mitään muuta. Itkupotkuraivaria selällään sätkytellen.
Säälittävää.Noh.. meitä on moneen junaan monenlaisissa erilaisissa ammateissa ja jokaisesta ammattikunnasta löytyy hyviä ja huonoja tekijöitä.
Akateemisuus ei tee ihmisestä viisasta eikä älykköä ja menestyskään ei korreloi useinkaan älykkyyden kanssa.
Sen puoleen ei ole mitään väliä missä ammatissa olet vaan kuka olet.
Tässä nykyään tämän helposti saatavilla olevan supermassiivisen tietomeren ja copy-pastauksen kulta-aikana on monenlaista arajärveä jolla ei kuitenkaan ole mitään omaa sanottavaa.
Skepsiksen eturivin tiedemiehet ovat skepsiksen omia eturivin tiedemiehiä mutta se että he toisiaan selkään taputtavat ei anna heille kovin suurta lisäarvoa vaan meilläpäin sitä sanotaan homosteluksi. - Kakarat asialla
akateeminen in my... kirjoitti:
Noh.. meitä on moneen junaan monenlaisissa erilaisissa ammateissa ja jokaisesta ammattikunnasta löytyy hyviä ja huonoja tekijöitä.
Akateemisuus ei tee ihmisestä viisasta eikä älykköä ja menestyskään ei korreloi useinkaan älykkyyden kanssa.
Sen puoleen ei ole mitään väliä missä ammatissa olet vaan kuka olet.
Tässä nykyään tämän helposti saatavilla olevan supermassiivisen tietomeren ja copy-pastauksen kulta-aikana on monenlaista arajärveä jolla ei kuitenkaan ole mitään omaa sanottavaa.
Skepsiksen eturivin tiedemiehet ovat skepsiksen omia eturivin tiedemiehiä mutta se että he toisiaan selkään taputtavat ei anna heille kovin suurta lisäarvoa vaan meilläpäin sitä sanotaan homosteluksi."Skepsiksen eturivin tiedemiehet ovat skepsiksen omia eturivin tiedemiehiä mutta se että he toisiaan selkään taputtavat ei anna heille kovin suurta lisäarvoa vaan meilläpäin sitä sanotaan homosteluksi. "
Ihanko teillä päin? Ja montako tieteellistä julkaisua sinulla taas olikaan verrattuna esimerkiksi kosmologi ja akateemikko Kari Enqvistiin?
Juttusi homosteluineen kuulostaa aivan peruskoulupoikien WC huumorilta. Menisit palstoilta vähäksi aikaa (10 v) kotiisi kasvamaan, ennenkuin tulet arvostelemaan sinulle vieraita aikuisia, jotka ovat tehneet tieteellistä työtä jo silloin kun sinä taputtelit omia jätöksiäsi leikkikehän lattiaan. - luyfufdtyi
Al Pertti kirjoitti:
Tähdet ja avaruus- lehdessä oli juttua kosmologiasta ja siinä mainittiin että Albertin aikalaiset tiedemiehet pitivät Albertia tai Albertin ajattelua niin erilaisena että hän ei kuulunut samaan jengiin kuin muut ja siten oli ulkopuolinen.
Tiedepalstojen keskustelut vaatii enemmän keskittmistä ja ihan niin kirjavaa teoriaa sieltä ei välttämättä löydä kuin näistä anonyymi- vapaasana- liirumlaarumi- palstoilta mutta toisaalta se tekee näistä jossakin mielessä kiinnostavamman.Albertin aikana arvosteltiin sitä, että ensimäistä mullistavaa julkaisua "Liikkuvien kappaleiden sähködynamiikasta" ei oltu kirjoitettu perinteisen julkaisukaavan mukaan. Zyrihin- ja viimeistään Berliinin proffan viran saatuaan Einstein oli jo kiinteästi tiedeyhteisön jäsen.
Näitä legendoja liikkuu, kuten mukamas heikko koulumenetys, joka sekään ei pidä paikkaansa. Korkeakoulussakin Albert oli ikäluokkansa primus.
Ajattelultaan hän toki oli erilainen, mutta niin ovat olleet kaikki uusia uria aukovat. Ulkopuolisuus karsiutui melkoisen nopeasti proffanvirkojen myötä ja viimeistään Eddingtonin mittausten jälkeen Albertista tuli tiedeyhteisön ja koko maailman kultapoika. - blaa blaa...
Kakarat asialla kirjoitti:
"Skepsiksen eturivin tiedemiehet ovat skepsiksen omia eturivin tiedemiehiä mutta se että he toisiaan selkään taputtavat ei anna heille kovin suurta lisäarvoa vaan meilläpäin sitä sanotaan homosteluksi. "
Ihanko teillä päin? Ja montako tieteellistä julkaisua sinulla taas olikaan verrattuna esimerkiksi kosmologi ja akateemikko Kari Enqvistiin?
Juttusi homosteluineen kuulostaa aivan peruskoulupoikien WC huumorilta. Menisit palstoilta vähäksi aikaa (10 v) kotiisi kasvamaan, ennenkuin tulet arvostelemaan sinulle vieraita aikuisia, jotka ovat tehneet tieteellistä työtä jo silloin kun sinä taputtelit omia jätöksiäsi leikkikehän lattiaan.Sitähän se onkin. WC huumoria. Tiukkapipoisen skepon ärsyttäminen on lempparipuuhaani sekä netissä että livenä.
On hauskaa katsella kun jäykkäniska menee punaiseksi ja hikikarpalot helmeilevät otsalla.
Karl Enqvist on erityisen lahjakas copy-pastaaja-kosmologi. Veikkaan että hän pystyy kopioimaan tietoja nopeammin kuin moni muu ja vaihtaa kosmisella nopeudella sanajärjestystä.
Kuitenkin näkisin hänet enemmän hyödyllisenä akateemikkona vartioimassa Koskisen sahan tupakkapaikkaa ettei se saha taas kerran pala poroksi.
Iltamyöhään tehtyään parhaansa ihmiskunnan kehityksen jarruttamiseksi skeptikot pyllistävät omalle peilikuvalleen ja lähettävät itselleen hyvänyönsuukon ja vaipuvat ihanaan, rauhalliseen uneen. 8) blaa blaa... kirjoitti:
Sitähän se onkin. WC huumoria. Tiukkapipoisen skepon ärsyttäminen on lempparipuuhaani sekä netissä että livenä.
On hauskaa katsella kun jäykkäniska menee punaiseksi ja hikikarpalot helmeilevät otsalla.
Karl Enqvist on erityisen lahjakas copy-pastaaja-kosmologi. Veikkaan että hän pystyy kopioimaan tietoja nopeammin kuin moni muu ja vaihtaa kosmisella nopeudella sanajärjestystä.
Kuitenkin näkisin hänet enemmän hyödyllisenä akateemikkona vartioimassa Koskisen sahan tupakkapaikkaa ettei se saha taas kerran pala poroksi.
Iltamyöhään tehtyään parhaansa ihmiskunnan kehityksen jarruttamiseksi skeptikot pyllistävät omalle peilikuvalleen ja lähettävät itselleen hyvänyönsuukon ja vaipuvat ihanaan, rauhalliseen uneen. 8)Trollia ei pitäisi ruokkia, mutta kerrohan nyt ihan omin sanoin mitä kaveri on copy pastennut vaikkapa näihin papereihin?
http://arxiv.org/find/all/1/all: AND Kari Enqvist/0/1/0/all/0/1- rednecks
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
Trollia ei pitäisi ruokkia, mutta kerrohan nyt ihan omin sanoin mitä kaveri on copy pastennut vaikkapa näihin papereihin?
http://arxiv.org/find/all/1/all: AND Kari Enqvist/0/1/0/all/0/1Okei okei... Just kidding.
En tunne Enqvistin materiaalia enkä ihan äkkiseltään osaa niitä vertailla mutta kiusa se on pienikin kiusa ja pienellä härkkimisellä saa esiin mielenkiintoista informaatiota.
Suomesta löytyy paljon hyviä tutkijoita ja myös Skepsiksestä.
Erilaiset näkökulmat tuovat rikkautta tullessaan ja kaikkia erilaisia näkökulmia voi katsella avoimesti ilman kenenkään nimittelyä tai hörhöttelyä. Se oli yksi sanomani tässä leikkimielisessä väittelyssä.
Punaniskat. 8) rednecks kirjoitti:
Okei okei... Just kidding.
En tunne Enqvistin materiaalia enkä ihan äkkiseltään osaa niitä vertailla mutta kiusa se on pienikin kiusa ja pienellä härkkimisellä saa esiin mielenkiintoista informaatiota.
Suomesta löytyy paljon hyviä tutkijoita ja myös Skepsiksestä.
Erilaiset näkökulmat tuovat rikkautta tullessaan ja kaikkia erilaisia näkökulmia voi katsella avoimesti ilman kenenkään nimittelyä tai hörhöttelyä. Se oli yksi sanomani tässä leikkimielisessä väittelyssä.
Punaniskat. 8)Jos joku kertoo ilmavoimien pommittaneen häntä, niin pitääkö sekin vain ottaa uudenlaisena näkökulmana? Missä menee se raja jonka jälkeen voi todeta väitteen olevan täyttä paskaa?
Tästä keskustelusta tulee taas elävänä mieleen New Age aiheiset messut joissa kymmenet erilaiset ja välillä täysin vastakkaisetkin näkemykset ovat sulassa sovussa tyrkyllä niistä kiinnostuneille. Siellähän kirjoittamaton sääntö kieltää suhtautumasta kriittisesti naapurin näkemyksiin.- Pelle mikä P
blaa blaa... kirjoitti:
Sitähän se onkin. WC huumoria. Tiukkapipoisen skepon ärsyttäminen on lempparipuuhaani sekä netissä että livenä.
On hauskaa katsella kun jäykkäniska menee punaiseksi ja hikikarpalot helmeilevät otsalla.
Karl Enqvist on erityisen lahjakas copy-pastaaja-kosmologi. Veikkaan että hän pystyy kopioimaan tietoja nopeammin kuin moni muu ja vaihtaa kosmisella nopeudella sanajärjestystä.
Kuitenkin näkisin hänet enemmän hyödyllisenä akateemikkona vartioimassa Koskisen sahan tupakkapaikkaa ettei se saha taas kerran pala poroksi.
Iltamyöhään tehtyään parhaansa ihmiskunnan kehityksen jarruttamiseksi skeptikot pyllistävät omalle peilikuvalleen ja lähettävät itselleen hyvänyönsuukon ja vaipuvat ihanaan, rauhalliseen uneen. 8)Ja missä niitä sinun julkaisujasi saikaan lukea?
Pelle. - utfgoutfyt
blaa blaa... kirjoitti:
Sitähän se onkin. WC huumoria. Tiukkapipoisen skepon ärsyttäminen on lempparipuuhaani sekä netissä että livenä.
On hauskaa katsella kun jäykkäniska menee punaiseksi ja hikikarpalot helmeilevät otsalla.
Karl Enqvist on erityisen lahjakas copy-pastaaja-kosmologi. Veikkaan että hän pystyy kopioimaan tietoja nopeammin kuin moni muu ja vaihtaa kosmisella nopeudella sanajärjestystä.
Kuitenkin näkisin hänet enemmän hyödyllisenä akateemikkona vartioimassa Koskisen sahan tupakkapaikkaa ettei se saha taas kerran pala poroksi.
Iltamyöhään tehtyään parhaansa ihmiskunnan kehityksen jarruttamiseksi skeptikot pyllistävät omalle peilikuvalleen ja lähettävät itselleen hyvänyönsuukon ja vaipuvat ihanaan, rauhalliseen uneen. 8)"Sitähän se onkin. WC huumoria. Tiukkapipoisen skepon ärsyttäminen on lempparipuuhaani sekä netissä että livenä."
Asenteesi on lievästikin sanottuna kakaramainen. Sitten vielä ihmetellään, kun palstan taso laskee. Tänne pitäisi saada 17 v:n ikäraja, että pahin lapsellisuus saataisiin karsituksi. - Onni ei ole ikuista
Syväanalyysi kirjoitti:
Tuossa skeptikko- analyysissa oli paljon asiaa selkeän ja osittain aiheellisen suuttumuksen lisäksi.
Mikäli skeptikon motiivit ovat tai olisivat tiedepohjaisia niin miksi niistä ei keskustele hän siis tiedepalstoilla?
Siellä on erittäinkin korkeatasoisia keskusteluja joissa skeptikon äly pääsee oikeuksiinsa.
Siispä herää kysymys motiiveista. Onko siis kyse maailmanparantamisesta vai maailmanparantamisen estämisestä ja miksi?
Buddhalaisuuden kaksi ydintä ovat henkinen kasvu ja onnellisuuden tavoittelu. Melkoisen hyvät ohjenuorat joiden onnistuessaan tulisi kitkeä pois kaikki ikävät asiat pääkopasta jotka ahdistavat, rajoittavat ja estävät siten tulemasta onnelliseksi tai kehittymästä.
Hyvä lähtökohta ajattelulle on tulla pois omasta pääkopastaan ja katsoa asioita puolueettomasti ulkopuolelta. Siihen ei moni pysty. Einsteinin vahvuudeksi katsottiin nimenomaan se että hän tuli tiedemaailman ulkopuolelta eikä ollut kangistunut kaavoihin joihin meillä kaikilla on tapana kangistua.Suuttumukselle löytyy syynsä ja paikkansa, mutta jos sen antaa liiaksi ohjata sanomisiaan, niin lopputulos ei välttämättä sitten myöskään ole se paras mahdollinen.
- skepot ovat
Skeptikko.... kirjoitti:
"Skeptikon löytää ammattipiireistä yleisimmin jonkin rähjäisen puulaakin luottamusmiestoimesta tai muusta kommunismilta kalskahtavasta ammatista."
Käyhän katsomassa Skepsis RY:n tieteellistä neuvottelukuntaa. Suomen eturivin tiedemiehiä ja akateemikkoja. Pojulla on suuret jutut, mutta faktoista ei tietoakaan.
Onko joku ilkeä skeposetä vienyt karkin suusta kun noin asiattomasti pitää raivota? Juttusi kuvastaa melkoisen hyvin omaa sielunmaisemaasi, mutta ei todellakaan mitään muuta. Itkupotkuraivaria selällään sätkytellen.
Säälittävää.Eli siis vanhoja kaavoihinsa jämähtäneitä haisupartoja.
- Höpönassu.....
skepot ovat kirjoitti:
Eli siis vanhoja kaavoihinsa jämähtäneitä haisupartoja.
Ei suinkaan. Skeptikoissa on myös naisia.
- Mahdollisuus on
Hyvä aloitus kirjoitti:
Ei mitätöi. Perusasetelma avauksessa on aivan oikea.
Ufojen tilalle voisi laittaa useita muitakin uskomuksia. Vaikka niiden toteennäyttämisiä on odotettu ja lupailtukin kymmeniä vuosia ja joskus jopa satoja- ei asiaansa uskovien usko murene, vaikka ennustukset kerta toisensa jälkeen karahtavat kiville.
Olen itse vanha(pieru) skepo. Vaikka jokin anomalia tai merkilliseltä tuntuva väite osoittautuisikin oikeaksi, ei se skeptisyyttäni mihinkään muuttaisi. Korjaisin vain kyseisen asian kohdalla maailmankuvaani. Suuri osa nyt humpuukiksi uskomaani kun tulee pysymäänkin humpuukina.
Olen huomannut, että samat ihmiset, jotka uskovat esimerkiksi ufoihin, uskovat myös usein salaliittoteorioihin, maasäteilyihin, kummituksiin ja moniin yliluonnollisiin rajatiedon tai NA kultin asioihin. Ei heidän maailmankuvansa järkiperustein muutu. Se on itse valittua; parhaimmillaan harmitonta mutta pahimmillaan pakoa todellisuudesta.Osittain voisi johtua hyvinkin yksinkertaisesta syystä, nimittäin tiedosta liittyen ufoihin. Niitähän on monille pienestä pitäen toitotettu pelkäksi huuhaaksi ja eräänä päivänä onkin sitten saanut huomata, ettei se sitä sitten kuitenkaan ollut. Tämä on sitten johtanut siihen, että on muuttunut avarakatseisemmaksi myös sen muun ”huuhaan” suhteen. Pitkälti saman toistoahan se on esimerkiksi sen kummittelun suhteen kuin mitä ufoiluun on liittynyt. Usko on sanana aika häilyvä, kun se on henkilöstä itsestään kiinni kuinka sen haluaa missäkin tapauksessa käsittää… uskon saavani tämän viestin pian lähetettyä.
- Lanttuva ja kaaliva.
Ni se o itsestä selvä nii ku kalaktinen liitto o jo kertonu että ensimmäse kaks laskeutimu o jo tapahtu ja kohta o siis selvä et kaki keptikot häädetää po myö
tältä foorumi ja ilmane enerkia o käytösä kaikile joulukuu 2012 ja kaiki ufosalailu
lopu my tämä vusi. Palataan aiheeseen sitten kun se ensimmäinen todistettu ufotapaus joskus tulevaisuudessa tulee vastaan?
- Onni ei ole ikuista
Saa sitten nähdä onko meitä enää silloin keskustelemassa vaihtoehdoista. Niin pieni rako tämä meidän elämä kuitenkin on ajassa.
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Saa sitten nähdä onko meitä enää silloin keskustelemassa vaihtoehdoista. Niin pieni rako tämä meidän elämä kuitenkin on ajassa.
No nyt osuit mielestäni asian ytimeen.
- Onni ei ole ikuista
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
No nyt osuit mielestäni asian ytimeen.
Niin, pitää maltaa suhteuttaa tässäkin asiassa.Joidenkin mielestä kontaktin pitäisi tapahtua jo viiden vuoden sisällä, tai jotain sitä luokkaa. Mihin perustuen voisi kysyä, sillä eihän se ole edes silmänräpäys.
- 99,naintinain
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Niin, pitää maltaa suhteuttaa tässäkin asiassa.Joidenkin mielestä kontaktin pitäisi tapahtua jo viiden vuoden sisällä, tai jotain sitä luokkaa. Mihin perustuen voisi kysyä, sillä eihän se ole edes silmänräpäys.
Silmänräpäys ennen ja nyt, ei se ihan noin yksinkertaista silti ole. Kontakti on voinut tapahtua vaikka satatuhatta vuotta sitten, mutta mitä alienit olisivat voineet sanoa? tulemme rauhassa, olkaa ystävällisiä ja lopettakaa se kivittäminen. Uusi yritys 30 000 sitten, menkää ja öriskää tästä tapahtumasta kaikkialle. Sitten 15 000 vuotta myöhemmin, ikuistakaa tämä tapahtuma kiviin. Ja ehkä jokin kerta vielä sen jälkeenkin. Kontakti on siis voinut tapahtua jo, useaan otteeseenkin. Ja vaikka nyt tapahtuisi kontakti taas tai ensimmäistä kertaa, niin ei se ole varmaa, että siitä tiedettäisiin seuraavan silmäräpäyksen jälkeen enää yhtään mitään :)
- Onni ei ole ikuista
99,naintinain kirjoitti:

Se mitä on voinut tapahtua joskus kauan sitten, niin sillä ei ole juurikaan merkitystä tässä ja nyt, kuten ei myöskään sillä mitä saattaa tapahtua.
- SSB/VSB
Sitähän tässä on odoteltu kuin kuuta nousevaa. Ehtineekö tulla elinaikanani?
Riippuu kai siitäkin kauanko aiot vielä elää? ;D
Voisin kuvitella merkkejä elämästä löytyvän eksoplaneettojen kaasukehiä tutkimalla sanotaanko nyt vaikka 50 vuoden sisällä jos elämää nyt ylipäätänsä muualla on. Tekniikan kehitystä on vaikea ennustaa ja myös sitä paljonko tuollaiseen tutkimukseen ollaan valmiita satsaamaan rahaa. Varsin hihasta revitty siis tuokin arvio.
Vieraiden sivilisaatioiden vierailuista täällä en lähde edes arvailemaan. Ei ole lähtötietoja riittävästi edes siihen.
- 99,naintinain
Väitellään sitten mistä ovat tai mitä ovat tai millaisia ovat tai siitä väitelläänkö vai ei :)
TAI kun ne, kuinka montaa lajia niitä nyt sitten väitetään maassa vierailevan, kuitenkin niin kun oltaisiin niiden kanssa oikein puheväleissä, niin voisihan se ufoskeptisyys tehdä paluun, koskien sitten niitä alueita maailmankaikkeudessa joita ketkään heistäkään eivät ole kartoittaneet.
Mikäs täällä olisi "harmaankaan" kanssa väitellä siitä onko ufoja vai ei ;)- Moraali.
Mikäli joku jengi kykenee tähtienväliseen matkailuun niin heillä täytyy olla muutenkin aikalailla tuota älliä.
Ja kun on älliä ja katselee tätä maailmaa niin huomaa sen olevan täynnä pelkoja, uskontoja, epävarmuutta, itsetuhoisuutta ja eriarvoisuutta.
Elikä ei ole moraalisesti oikein mennä järkyttämään jonkin vieraan sivilisaation maailmankuvaa yks-kaks. Monet vahvimmatkin meistä, puhumattakaan suurista uskonnollisista ryhmistä yms lamaantuisi niille sijoilleen ja joka toinen asunto jouduttaisiin muuttamaan hourulaksi. Siihen meillä ei ole varaa koska nykyinenkään maailmantilanne ei ole häävi.
Tämän seikan täytyy tietää myös mahdollinen korkeampi äly. Epäilen kuitenkin heidän resurssejaan ruokkia seitsemää miljardia taivaalle kuin linnunpojat pöljistelevää suuta.
Joten jos vierailut ovat todellisuutta niin niiden täytyy pysyä mahdollisimman salassa. - gufotfo76
Moraali. kirjoitti:
Mikäli joku jengi kykenee tähtienväliseen matkailuun niin heillä täytyy olla muutenkin aikalailla tuota älliä.
Ja kun on älliä ja katselee tätä maailmaa niin huomaa sen olevan täynnä pelkoja, uskontoja, epävarmuutta, itsetuhoisuutta ja eriarvoisuutta.
Elikä ei ole moraalisesti oikein mennä järkyttämään jonkin vieraan sivilisaation maailmankuvaa yks-kaks. Monet vahvimmatkin meistä, puhumattakaan suurista uskonnollisista ryhmistä yms lamaantuisi niille sijoilleen ja joka toinen asunto jouduttaisiin muuttamaan hourulaksi. Siihen meillä ei ole varaa koska nykyinenkään maailmantilanne ei ole häävi.
Tämän seikan täytyy tietää myös mahdollinen korkeampi äly. Epäilen kuitenkin heidän resurssejaan ruokkia seitsemää miljardia taivaalle kuin linnunpojat pöljistelevää suuta.
Joten jos vierailut ovat todellisuutta niin niiden täytyy pysyä mahdollisimman salassa.Tuo on vanha ufouskisten väite, jonka paikaansapitävyydestä olen eri mieltä. Vai moniko on seonnut ja joutunut hourulaan alettuaan uskoa ufoihin. Muutama ehkä, mutta hyvin vähän.
- 99,naintinain
Moraali. kirjoitti:
Mikäli joku jengi kykenee tähtienväliseen matkailuun niin heillä täytyy olla muutenkin aikalailla tuota älliä.
Ja kun on älliä ja katselee tätä maailmaa niin huomaa sen olevan täynnä pelkoja, uskontoja, epävarmuutta, itsetuhoisuutta ja eriarvoisuutta.
Elikä ei ole moraalisesti oikein mennä järkyttämään jonkin vieraan sivilisaation maailmankuvaa yks-kaks. Monet vahvimmatkin meistä, puhumattakaan suurista uskonnollisista ryhmistä yms lamaantuisi niille sijoilleen ja joka toinen asunto jouduttaisiin muuttamaan hourulaksi. Siihen meillä ei ole varaa koska nykyinenkään maailmantilanne ei ole häävi.
Tämän seikan täytyy tietää myös mahdollinen korkeampi äly. Epäilen kuitenkin heidän resurssejaan ruokkia seitsemää miljardia taivaalle kuin linnunpojat pöljistelevää suuta.
Joten jos vierailut ovat todellisuutta niin niiden täytyy pysyä mahdollisimman salassa.”Muutenkin aikalailla älliä”… riittävästi kehittääkseen tietokoneen jolla on jonkinlainen tietoisuus ja kyky kehittää itseään. Päästämättä sitä kuitenkaan ”laatikosta”, eli olisiko se oliostuttamatta sitä. Tietokoneet olisivat sitten ratkaisseet heille ne tähtienvälisten siirtymisien ongelmat. Jos olisi jostain tuollaisesta kyse, niin silloin voitaisiin hyvinkin olla tilanteessa jolloin oltaisiin jokseenkin samalla tasolla tänne tiensä löytäneiden kanssa :)
Kaikki tietäväisten sijasta täällä voisi siis kuljeskella (häiveessä tai muuten) olioita jotka syvällisen ja älyllisen keskustelun sijasta ovat ”monttu auki” ihaillessaan ja ihmetellessään meidän asuttamaa maailmaa… ohoo, millä ne on oikein peittäneet itsensä ja miksi? wow, miten eksoottinen rakennus!, hui hirvitys, mitä ne nyt tekee!? Kylläpä täällä on kaunista.. :) - kontaktin sattuessa
gufotfo76 kirjoitti:
Tuo on vanha ufouskisten väite, jonka paikaansapitävyydestä olen eri mieltä. Vai moniko on seonnut ja joutunut hourulaan alettuaan uskoa ufoihin. Muutama ehkä, mutta hyvin vähän.
Ihmisen psykologiaa jonkun verran tuntevana sekä lukuisia erilaisia ihmisiä tuntevana voin suurella varmuudella kertoa että kolmannen asteen yhteyden jälkeen kaikki huomio kiinnittyisi tuohon tapahtumaan (kuten esim. Ronald Reagan asian ilmaisi) ja suuri joukko ihmisiä joko lamaantuisi, joutuisi paniikkiin, esiintyisi hysteriaa, mellakoita, kieltäjiä jotka olisivat hermoromahduksen partaalla, uskonmellakoita, konflikteja, itsemurhia, yrityksiä hyökätä alieneiden alukseen, kiihottamista heitä vastaan, asettumista heidän puolelleen, monet jättäisivät työnsä...
...Ja kaikkia noita yhdessä sekä erikseen. Mikään ei olisi enää kuin ennen. - kammoskenaario
99,naintinain kirjoitti:
”Muutenkin aikalailla älliä”… riittävästi kehittääkseen tietokoneen jolla on jonkinlainen tietoisuus ja kyky kehittää itseään. Päästämättä sitä kuitenkaan ”laatikosta”, eli olisiko se oliostuttamatta sitä. Tietokoneet olisivat sitten ratkaisseet heille ne tähtienvälisten siirtymisien ongelmat. Jos olisi jostain tuollaisesta kyse, niin silloin voitaisiin hyvinkin olla tilanteessa jolloin oltaisiin jokseenkin samalla tasolla tänne tiensä löytäneiden kanssa :)
Kaikki tietäväisten sijasta täällä voisi siis kuljeskella (häiveessä tai muuten) olioita jotka syvällisen ja älyllisen keskustelun sijasta ovat ”monttu auki” ihaillessaan ja ihmetellessään meidän asuttamaa maailmaa… ohoo, millä ne on oikein peittäneet itsensä ja miksi? wow, miten eksoottinen rakennus!, hui hirvitys, mitä ne nyt tekee!? Kylläpä täällä on kaunista.. :)Ja sitten alienit ihastuisivat salkkareihin ja viinaan ja kännipäissään painisivat illat pitkät nurmikolla öristen oudosti.
He omaksuisivat myös muita meidän alakulttuureja välittömästi kuten pieruhuumorin.
Koska heillä on metaanipohjainen ruoansulatusjärjestelmä niin pierut olisivat superjärkyttävän hajuisia ja syövyttäviä ihmisen limakalvoille.
Ihmiskunta olisi valjastettu kantamaan heille lisää keppanaa lähikaupasta ja maan asukit joutuisivat esittämään pieruidiooteille potpuurina pantomiimia Seppo Taalasmaasta jonka alienit ovat ristineet "suureksi johtajaksi"
Kaikki on mahdollista tuntemattomalle. Tuokin edellä mainittu skenaario on mahdollinen mutta ei toivottava. gufotfo76 kirjoitti:
Tuo on vanha ufouskisten väite, jonka paikaansapitävyydestä olen eri mieltä. Vai moniko on seonnut ja joutunut hourulaan alettuaan uskoa ufoihin. Muutama ehkä, mutta hyvin vähän.
No minusta lähes kaikki kontaktihenkilöt, abduktoidut ja kanavakeijot ovat kyllä vähintäänkin päästänsä sekaisin. Mene ihmeessä lukemaan vaikka sutin foorumia ja kerro muuttiko se mielipidettäsi? ;D
- ilman nimittelyä
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
No minusta lähes kaikki kontaktihenkilöt, abduktoidut ja kanavakeijot ovat kyllä vähintäänkin päästänsä sekaisin. Mene ihmeessä lukemaan vaikka sutin foorumia ja kerro muuttiko se mielipidettäsi? ;D
Nyt puhuttiin spekulaatioista mikäli jotakin maailmaa kohahduttavaa tapahtuisi asian suhteen ja ei kanavakeijoista.
Muidenkin lajin edustajat ovat menettäneet mielenterveytensä kuin kanavakeijot. Erilaisia profeettoja, tuomiopäivän povaajia ja Jumalten lähettejä on pöpilät pullollaan.
Rajattomia tapoja olla pöpi ei ole vaan on joukko tiettyjä toimintamalleja erilaisissa tilanteissa kun isopyörä heittää yli.
Tietyt huumeet, kemikaalit, kasvit ja vauriot ja sairaudet aiheuttavat samankaltaisia oireita ihmisille.
On esim arvioitu että Mooseksen palava pensas- ilmestys on johtunut tietystä huumaavasta kasvista joita tuolloin jäystettiin.
Materiaalia on laidasta laitaan kuten kaikissa asioissa. On totaalista häränkukkua ja sitten on mielenkiintoisia perspektiivejä.
Vahvoista mielenkiintoisista materiaaleista esimerkkinä vaikkapa tämä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Foo_fighter ilman nimittelyä kirjoitti:

http://en.wikipedia.org/wiki/Foo_fighterAika heikkoa on jos mielenkiintoisimmat ufotapaukset löytyvät 1940-luvulta? Minä en ollenkaan ihmettele jos sota saa ihmiset näkemään ufojakin. Kun kaveria kaatuu ympäriltä kun heinää ja kotirintamallakin lasketaan lähinnä ruumispusseja, niin se jos mikä vaikuttaa myös ihmisen mieleen. On täysin mahdotonta alkaa penkomaan noin vanhoja asioita joten mysteereiksi tulevat jäämään. Ehkä pitäisi keskittyä tähän päivään ja tuoreisiin tapauksiin?
- 99,naintinain
kammoskenaario kirjoitti:
Ja sitten alienit ihastuisivat salkkareihin ja viinaan ja kännipäissään painisivat illat pitkät nurmikolla öristen oudosti.
He omaksuisivat myös muita meidän alakulttuureja välittömästi kuten pieruhuumorin.
Koska heillä on metaanipohjainen ruoansulatusjärjestelmä niin pierut olisivat superjärkyttävän hajuisia ja syövyttäviä ihmisen limakalvoille.
Ihmiskunta olisi valjastettu kantamaan heille lisää keppanaa lähikaupasta ja maan asukit joutuisivat esittämään pieruidiooteille potpuurina pantomiimia Seppo Taalasmaasta jonka alienit ovat ristineet "suureksi johtajaksi"
Kaikki on mahdollista tuntemattomalle. Tuokin edellä mainittu skenaario on mahdollinen mutta ei toivottava.Niin, tuntematon on tuntematonta, mutta toden totta tuo skenaario on suorastaan painajaisista. Muu voi tarttua keistä vain, mutta jos pieruhuumoriksi menee, niin silloin alienit ovat viettäneet liikaa aikaa poikaporukoissa.
- Onni ei ole ikuista
99,naintinain kirjoitti:
Niin, tuntematon on tuntematonta, mutta toden totta tuo skenaario on suorastaan painajaisista. Muu voi tarttua keistä vain, mutta jos pieruhuumoriksi menee, niin silloin alienit ovat viettäneet liikaa aikaa poikaporukoissa.
En ihan tuohon pieruhuumoriin saakka mene, mutta tuosta sen verran kuitenkin, että jos heillä se tekniikka olisi hyvin kehittynnyttä, niin sitähän voisi jopa ajatella siten, että tänne mahdollisesti saapuvat olisivatkin taantuneet ihmistä alemalle tasolle.Koneet kun tottelisivat yksinkertaistakin mieltä?

Tuohan on mielenkiintoinen ajatus. Jokin supersivilisaation tiede ja sen tukemana tekniikka on niin korkeatasoista, että se huolehtii automaattisesti kaikesta. Kun ei enään tarvitse opiskella, tehdä töitä tai muutenkaan ponnistella älyllisesti, niin sivilisaatio taantuu, sitäkö tarkoitat?
- Onni ei ole ikuista
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
Tuohan on mielenkiintoinen ajatus. Jokin supersivilisaation tiede ja sen tukemana tekniikka on niin korkeatasoista, että se huolehtii automaattisesti kaikesta. Kun ei enään tarvitse opiskella, tehdä töitä tai muutenkaan ponnistella älyllisesti, niin sivilisaatio taantuu, sitäkö tarkoitat?
Voin nyt puolestani sanoa, että osuit asian ytimeen, sillä juuri sitä tarkoitin.

Vähintäänkin sen tekniikan pitäisi olla sitten itse itseään korjaavaa koskapa osaamista sen ylläpitämiseen ei enään löytyisi. Eipä sellainen tekniikka tietysti mikään mahdottomuus ole.
- Onni ei ole ikuista
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
Vähintäänkin sen tekniikan pitäisi olla sitten itse itseään korjaavaa koskapa osaamista sen ylläpitämiseen ei enään löytyisi. Eipä sellainen tekniikka tietysti mikään mahdottomuus ole.
Olisi se silti suuri pettymys, jos niin olisi. Miettien kaikkea mitä voisi kysyä tänne jostain toisaalta saapuneilta ja sitten vastaukset olisivat pelkästään jotain "emmä tiedä" tasoa. Tosin antaisihan jo pelkästään heidän tänne saapumisensa tukun vastauksia.
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Olisi se silti suuri pettymys, jos niin olisi. Miettien kaikkea mitä voisi kysyä tänne jostain toisaalta saapuneilta ja sitten vastaukset olisivat pelkästään jotain "emmä tiedä" tasoa. Tosin antaisihan jo pelkästään heidän tänne saapumisensa tukun vastauksia.
Ehkä heillä olisi mukanaan sivilisaation kaikki tieto tallennettuna johonkin tietokoneen tapaiseen. Ehkä siltä sitten saisi niitä vastauksia. :)
- Onni ei ole ikuista
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
Ehkä heillä olisi mukanaan sivilisaation kaikki tieto tallennettuna johonkin tietokoneen tapaiseen. Ehkä siltä sitten saisi niitä vastauksia. :)
Kunhan jotkut tarpeeksi fiksut ihmiset selvittäisi miten sitä käytetään, sillä ne "alienithan" eivät todennäköisesti enää osaisi sitäkään neuvoa :)
- Pelottelet
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
Tuohan on mielenkiintoinen ajatus. Jokin supersivilisaation tiede ja sen tukemana tekniikka on niin korkeatasoista, että se huolehtii automaattisesti kaikesta. Kun ei enään tarvitse opiskella, tehdä töitä tai muutenkaan ponnistella älyllisesti, niin sivilisaatio taantuu, sitäkö tarkoitat?
Tuon mukaan odotettavissa olisi älykkäiden koneiden hoitamien henkisesti lapsen asteelle taantuneiden imbesillien vierailu.
Toivottavasti koneiden Asimolaattori huomioi myös Homo Sabiensin varjeltavaksi lajiksi. Muuten jonkun alienin lapsellinen kiukunpurkaus saattaisi johtaa koko ihmiskunnan tuhoamiseen.
Hui. - Onni ei ole ikuista
Pelottelet kirjoitti:
Tuon mukaan odotettavissa olisi älykkäiden koneiden hoitamien henkisesti lapsen asteelle taantuneiden imbesillien vierailu.
Toivottavasti koneiden Asimolaattori huomioi myös Homo Sabiensin varjeltavaksi lajiksi. Muuten jonkun alienin lapsellinen kiukunpurkaus saattaisi johtaa koko ihmiskunnan tuhoamiseen.
Hui.Mielikuvitus on vahva ase, mutta se mitä kuvitellaan voi myös toteutua. Valvot ehkä vielä jonkin aikaa, joten eiköhän tuo unohdu ennen kuin uni tulee.
- omg...
kaksoisbalansoitu kirjoitti:
Aika heikkoa on jos mielenkiintoisimmat ufotapaukset löytyvät 1940-luvulta? Minä en ollenkaan ihmettele jos sota saa ihmiset näkemään ufojakin. Kun kaveria kaatuu ympäriltä kun heinää ja kotirintamallakin lasketaan lähinnä ruumispusseja, niin se jos mikä vaikuttaa myös ihmisen mieleen. On täysin mahdotonta alkaa penkomaan noin vanhoja asioita joten mysteereiksi tulevat jäämään. Ehkä pitäisi keskittyä tähän päivään ja tuoreisiin tapauksiin?
Lol... ei voi sanoa tuohon yksöisbalanssin kommenttiin kuin että Zee... Yksi maailman tunnetuimmista, dokumentoiduimmeista tapauksista jotka ovat nähneet Japsit, Jenkit, Germaanit, Britit ja monet muut ja paljon vielä sodan jälkeenkin ja tänä päivänä ja sinä annat asialle "psykologisen" selityksen.
Suksi dorka hevon veehen. omg... kirjoitti:
Lol... ei voi sanoa tuohon yksöisbalanssin kommenttiin kuin että Zee... Yksi maailman tunnetuimmista, dokumentoiduimmeista tapauksista jotka ovat nähneet Japsit, Jenkit, Germaanit, Britit ja monet muut ja paljon vielä sodan jälkeenkin ja tänä päivänä ja sinä annat asialle "psykologisen" selityksen.
Suksi dorka hevon veehen.Elmon tuli on varsin hyvä selitys nähdyille valoilmiöille. Sehän kerrotaan jo siellä wikipedian artikkelissa.
- Muscle-alien
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Mielikuvitus on vahva ase, mutta se mitä kuvitellaan voi myös toteutua. Valvot ehkä vielä jonkin aikaa, joten eiköhän tuo unohdu ennen kuin uni tulee.
Joissakin sci-fi leffoissa on käsitelty tuota aihetta jossa alienit eivät enää tiedä mistä heidän tekniikkansa on lähtöisin ja alien kontakteissa (mikäli niihin on luottaminen) niin alienit ovat aina vartaloltaan surkastuneen vaatimattomia mutta isopäisiä ja suurisilmäisiä.
Eli juuri sellaisia joita voisi painottomuudessa arvioida evoluution muokkaavan jossa ei tarvita muskeleita vaan älyä ja havaintokykyä.
Lieneekö tuo sattumaa...?
Ei pienipäisiä muskelihemmoja ole kuvaillut kukaan tietääkseni?
Tosin hemmojen alkuperäinen synnyinalue olisi jossakin todella todella kaukana että painottomuuden evoluutio olisi ehtinyt tehdä heille tepposensa ja toisaalta se sopisi nykyisiin teorioihin ajan ja matkan suhteen.
Jäädäänpäs sitten odottelemaan niitä pienipäisiä muskeliöykkäreitä jotka tulevat madonreikiä pitkin ne ketkä mahtuu,) - ouy8rfirts
omg... kirjoitti:
Lol... ei voi sanoa tuohon yksöisbalanssin kommenttiin kuin että Zee... Yksi maailman tunnetuimmista, dokumentoiduimmeista tapauksista jotka ovat nähneet Japsit, Jenkit, Germaanit, Britit ja monet muut ja paljon vielä sodan jälkeenkin ja tänä päivänä ja sinä annat asialle "psykologisen" selityksen.
Suksi dorka hevon veehen.Ei.
Luudilla lentävät noidat olivat keskiajalla paljon paremmin dokumentoituja.
Ainakin kaikissa pohjoisissa maissa peikot, tontut, trollit, maahiset ja haltiat olivat hyvinkin vankasti dokumentoituja.
Psykologiset selitykset ovat usein melkoisen hyviä. - Mikälisikälitäkäli
Muscle-alien kirjoitti:
Joissakin sci-fi leffoissa on käsitelty tuota aihetta jossa alienit eivät enää tiedä mistä heidän tekniikkansa on lähtöisin ja alien kontakteissa (mikäli niihin on luottaminen) niin alienit ovat aina vartaloltaan surkastuneen vaatimattomia mutta isopäisiä ja suurisilmäisiä.
Eli juuri sellaisia joita voisi painottomuudessa arvioida evoluution muokkaavan jossa ei tarvita muskeleita vaan älyä ja havaintokykyä.
Lieneekö tuo sattumaa...?
Ei pienipäisiä muskelihemmoja ole kuvaillut kukaan tietääkseni?
Tosin hemmojen alkuperäinen synnyinalue olisi jossakin todella todella kaukana että painottomuuden evoluutio olisi ehtinyt tehdä heille tepposensa ja toisaalta se sopisi nykyisiin teorioihin ajan ja matkan suhteen.
Jäädäänpäs sitten odottelemaan niitä pienipäisiä muskeliöykkäreitä jotka tulevat madonreikiä pitkin ne ketkä mahtuu,)Nuo isopäiset pienilantioiset eivät enää mitenkään kykene luonnollisiin synnytyksiin. Koeputkiaikuisia?
Miksi painottomuus? Laitetaan asteroidialus pyörimään ja siin keinotekoinen painovoima. - Onni ei ole ikuista
Mikälisikälitäkäli kirjoitti:
Nuo isopäiset pienilantioiset eivät enää mitenkään kykene luonnollisiin synnytyksiin. Koeputkiaikuisia?
Miksi painottomuus? Laitetaan asteroidialus pyörimään ja siin keinotekoinen painovoima.Jälkimmäisestä samaa mieltä, mutta vaikka niistä avaruusolioista en tiedä yhtään mitään, niin en silti näe syytä miksi eivät kykenisi tuottamaan jälkeläisiä aivan luontaisesti. Isopäiset ovat kai niitä humanoideja, se ei liene silti tarkoita, että synnytyksen pitäisi vastata ihmisen. Niiden jälkeläisethän voisivat syntyä hyvin pienikokoisina, jolloin isopäisyydellä ei ole mainittavaa merkitystä vaikka emä olisi kapealantioinen?
- :)
Niin aioin käyttää näitä, mutta luokka, haluan rodun minun penniäkään vuonna kielletään niitä.
Im going to have to flare a set of steel fenders instead. Im täytyy heijastumia joukko terästä lepuuttajat sijasta. $150? 150 dollaria? There seams to be a fine line on the size limit before it jumps into the oversize category. Ei saumat on hieno viiva kokorajoitus ennen hyppää ylikoko luokkaan. If you pack them tight you can get just under that limit. Jos pakkaa ne tiukka saat juuri kyseisen rajan. This package is 44X32X11, and 1 more inch on either end pushes it into the oversize category. Tämä paketti on 44X32X11, ja vielä 1 tuuma kummassakin päässä työntää sen ylisuuren luokkaan.
To NY it would cost $82.78 to ship. Jos NY se maksaisi 82,78 dollaria alusta.- Onni ei ole ikuista
Siis että mitä? Pakko on tässä kahvitellessa tuota kysyä.
- DarkNH
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Siis että mitä? Pakko on tässä kahvitellessa tuota kysyä.
Se prlkää.
- Onni ei ole ikuista
DarkNH kirjoitti:
Se prlkää.
Pelkää mitä?
Katoaisiko ufohörhöys myös samalla?
- Onni ei ole ikuista
Hörhöys säilyisi vaikka skepot häviäisi, vaikka ne ovatkin kuin kolikon kaksi eri puolta, niin eihän kolikkokaan häviä vaikka toisen puolen hioisi sileäksi. Jos se mikä hävittäisi skepot tapahtuisi, niin ainut mikä höhöilylle tapahtuisi olisi se, että se vahvistuisi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.
Hörhöys nimitystä ei voitaisi kylläkään enää käytännössä käyttää, koska lähestulkoon kaikkia kiinnostaisi ufot sen jälkeen. Henkinen hörhöys säilyisi, toisin kuin jo siinä vaiheessa mahdottomaksi käynyt skepous.
Olisihan tuon voinut muotoilla yksinkertaisemmin heti alun alkaen, siis hörhöys säilyy, mutta nimitys ei. - elä höpäjä
Onni ei ole ikuista kirjoitti:
Hörhöys säilyisi vaikka skepot häviäisi, vaikka ne ovatkin kuin kolikon kaksi eri puolta, niin eihän kolikkokaan häviä vaikka toisen puolen hioisi sileäksi. Jos se mikä hävittäisi skepot tapahtuisi, niin ainut mikä höhöilylle tapahtuisi olisi se, että se vahvistuisi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.
Hörhöys nimitystä ei voitaisi kylläkään enää käytännössä käyttää, koska lähestulkoon kaikkia kiinnostaisi ufot sen jälkeen. Henkinen hörhöys säilyisi, toisin kuin jo siinä vaiheessa mahdottomaksi käynyt skepous.
Olisihan tuon voinut muotoilla yksinkertaisemmin heti alun alkaen, siis hörhöys säilyy, mutta nimitys ei."toisin kuin jo siinä vaiheessa mahdottomaksi käynyt skepous."
Kovin on suppea käsitys skepsismistä. Että UFO:jako vaan skepot epäilisivät? Eiköhän skepsismi ole jonkin verran laajempi ajattelumalli. Oma skeptisyyteni ainakin pysyisi, vaikka huomenna toteaisin alienvierailut aidoiksi. - Onni ei ole ikuista
elä höpäjä kirjoitti:
"toisin kuin jo siinä vaiheessa mahdottomaksi käynyt skepous."
Kovin on suppea käsitys skepsismistä. Että UFO:jako vaan skepot epäilisivät? Eiköhän skepsismi ole jonkin verran laajempi ajattelumalli. Oma skeptisyyteni ainakin pysyisi, vaikka huomenna toteaisin alienvierailut aidoiksi.Aloitus kun koski ufoskepsismiä, niin katsoin ettei ole tarvetta kirjoittaa sitä ufo-sanaa aina siihen eteen, kun lukija tietää kuitenkin mistä skepsismistä on kyse. Olin sitten väärässä sen suhteen.
- UFOJA ei ole
Sitä odotellessa.... LOL!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482110Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902090- 1201993
- 771699
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097