Miten onnistuu aloitus hyvään suhteeseen ?

Roosa 39

Minulle on opetettu, että ei pidä edetä sänkyyn asti ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan tapaamisella, jos haluaa pidemmän suhteen. Olen ollut neljä vuotta sinkkuna ja välillä iskee mieletön läheisyyden kaipuu. En innostu kovinkaan helposti, miehen täytyy todellakin vielä jalat alta. Valitettavasti näin ei käy kuin muutamia kertoja vuodessa. Mutta sitten kun näin käy, en pysty hillitsemään itseäni, nautin täysillä lopppuun asti. Valitettavasti suhteet eivät ole edenneet muutamia kuukausia pidemmäksi. Pisin oli puoli vuotta. Kemiat on kohdanneet, mutta onko syynä liian nopea eteneminen., ettei niistä ole tullut enempää. Olen ollut kaksi kertaa naimisissa, 9 vuotta ja 11 vuotta, joten parisuhdetaitoja pitäisi löytyä.

9

136

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies32

      Ja paskat.

      Naurettavaa taikauskoa.

      Ei tietenkään sillä, että menikö 1., 2. vai kolmannella kerralla sänkyyn,ole mitään vaikutusta siihen, että purkautuuko suhde muutaman kuukauden kuluttua.

      Ainoa mihin tuolla "pihtaamisella" on vaikutusta, on siihen, että "ei joudu" antamaan niille, jotka ovat vain seksin perässä, koska he eivät ehkä jaksa kolmia treffejä tai niiden aikana jo tajuat minkä perässä ovat ainoastaan. Mutta se, että annatko heille vai et, ei mitenkään taas liity seuraavan suhteenalkusi onnistumiseen, ellet sitten ole pieneltä kylältä, jossa huono maine voi levitä.

    • Aikalailla samalla linjalla mies32 kanssa. Ettei se seksin antaminen ekoilla, tokilla tai vasta yhdeksäisillä treffeillä mitään takaa suhteen jatkuvuuden kannalta. Pikemminkin siinä ollaan taas välttymässä siltä, että helpon seksin perässä olijat karisisi kelkasta alkumetreillä, kun eivät jaksa odotella muutamaa treffikertaa.

      Sekään ei kuitenkaan täysin sulje mahdollisuutta pois, etteikö joku vanha kettu jaksa odotella pikkasen pidemmälle vain saadakseen seksinsä ja kadotakseen sen jälkeen. Ihmissuhteet on aina tietyllä tavalla "riskibisnestä".

      Voi tehdä hyvän sijoituksen tai erittäin huonon kiiltopaperiin käärityn hankinnan. Tällainen vertauskuva vaan. Minusta on ihan hyvä, jos osaa asennoitua alusta alkaen silleen, että ei lataa kauheita odotuksia siihin heti kättelyyn.

      Vaan kahtelee hiljakseen mimmoselta rupeaa näyttämään teidän tilanne ja mimmoselta se yhdessä oleminen tuntuu molemmin puolin. Jos nyt sitten joku homma alkaa kaatumaan omaan mahdottomuuteensa, niin se sitten kaatuu. Väkisin ei hommaa saa pystyssä pidettyä. Luonnollisesti jommalta kummalta tai molemmilta puuttuu yhteinen into viedä juttua pidemmälle. Ehkä on jo huomattu, ettei tuo ihminen ole sellanen jonka kanssa haluan ees pidemmälle katsella.

      Mitään takuita tuskin voi kukaan antaa millekkään kaavalle perustaa ihmissuhteita. Näin kun teet, niin suhde takuulla kestää. Siihin kun vaikuttaa molempien tahto ja tarmo, mielenkiinto toista kohtaan.

      • Niin, että jatkossakin jos seksillä haluaa aloittaa, niin sen jälkeen voi varautua ukon katoavan tai sitten se haluaa lisää ja maltillisesti tulee sun vana vedessä. Ehkä jää siihin sun elämääs kuikuilemaan hamaan hautaankin asti. :-)

        Paljon on pareja, joilla kaikki alkoi seöngyn kautta ja on jatkunut kuitenkin kaikkia elämän osa-alueita yhdessä läpi koluten. Eli ei mitään takeita tosiaan voi antaa puolesta ei vastaan. Pitää kuunnella itseään ja tehdä minkä oikeeksi tuntee. Jos huoaa erehtyneensä, niin kokeilla toisella tapaa seuraavaksi. Jos taaskin, niin miettiä taas onko vika itsessä vai kohteissa. Kaikki ei pure kaikkiin.


      • teevadit kirjoitti:

        Niin, että jatkossakin jos seksillä haluaa aloittaa, niin sen jälkeen voi varautua ukon katoavan tai sitten se haluaa lisää ja maltillisesti tulee sun vana vedessä. Ehkä jää siihin sun elämääs kuikuilemaan hamaan hautaankin asti. :-)

        Paljon on pareja, joilla kaikki alkoi seöngyn kautta ja on jatkunut kuitenkin kaikkia elämän osa-alueita yhdessä läpi koluten. Eli ei mitään takeita tosiaan voi antaa puolesta ei vastaan. Pitää kuunnella itseään ja tehdä minkä oikeeksi tuntee. Jos huoaa erehtyneensä, niin kokeilla toisella tapaa seuraavaksi. Jos taaskin, niin miettiä taas onko vika itsessä vai kohteissa. Kaikki ei pure kaikkiin.

        Typot, oikolukua. :-)


      • Roosa39
        teevadit kirjoitti:

        Niin, että jatkossakin jos seksillä haluaa aloittaa, niin sen jälkeen voi varautua ukon katoavan tai sitten se haluaa lisää ja maltillisesti tulee sun vana vedessä. Ehkä jää siihin sun elämääs kuikuilemaan hamaan hautaankin asti. :-)

        Paljon on pareja, joilla kaikki alkoi seöngyn kautta ja on jatkunut kuitenkin kaikkia elämän osa-alueita yhdessä läpi koluten. Eli ei mitään takeita tosiaan voi antaa puolesta ei vastaan. Pitää kuunnella itseään ja tehdä minkä oikeeksi tuntee. Jos huoaa erehtyneensä, niin kokeilla toisella tapaa seuraavaksi. Jos taaskin, niin miettiä taas onko vika itsessä vai kohteissa. Kaikki ei pure kaikkiin.

        Kiitos vastauksista Olen iloinen , kun sain kokea ihanan yön , aika näyttää tuleeko siitä pitkä suhde. Toivon niin, koska näin voimakkaita tuntemuksia ei tule montaa kertaa vuodessa.


    • Kyllä sydän tietää

      Olemalla kiinnostunut toisesta, välittämällä hänestä ja hänen tarpeistaan.

      Naisesta huomaa melko nopeasti, onko hän oikeasti kiinnostunut miehestä ja haluaako ottaa vastuuta hänen hyvinvoinnistaan. Erityisen tärkeää miehelle on, että nainen osoittaa kiintymystään huolehtimalla miehen seksitarpeiden tyydyttämisestä. Ellei nainen välitä miehen tarpeista, on se selvä merkki välinpitämättömyydestä. Silloin homma menee vedättämiseksi ja mies äänestää nopeasti jaloillaan.

    • määmy

      En kehtaa sanoa kuinka pitkään puolisoni sai odottaa kunnes reisisakseni avautuivat. Jalat hän kyllä vei altani, pamautti oven otsalohkooni. Vahingossa. Olin menossa frendille ja hän sieltä vauhtilähdöllä.

      Sen lisäks hän sai taivutella liki puoli vuotta, et sama frendi järkkäis kanssani treffit ja minä en pidä sokkotreffeistä.
      Järkkäs sit "sattumalta samaan paikkaan" ja häippäs, frendi siis. Monen mutkan kautta meistä tuli pari.

    • Kenties...

      Uskaltamalla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      52
      2100
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1660
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1444
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1436
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1394
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe