Timo Flink tohtorismiehenä uskottelee että korvat heiluvat: "Että hän ollut koko ikänsä (vauvasta saakka?) uskossa" ja "Ilman uudestisyntymiskokemusta ei voi olla pastori."
Se on kyllä täysi valhe. Kuka sen ensinnäkin todentaa, että pastori on vihittäessä virkaansa täysin uudestisyntynyt?
Eräs adventismia tunteva kirjoittaa:
"Kyllä adventtikirkossa on paljon ns. palkkapaimenia, jotka eivät edes tiedä, mitä uudestisyntyminen, eivätkä ole siitä yhtään edes kiinnostuneet.
Heidän sanomisensa ja tekemisensä osoittavat kaikkea muuta kuin uudestisyntymistä.
On henkilökohtaisia kokemuksia kahden keskisistä keskusteluista, enkä viitsi tänne palstalle laittaa niitä herjauksia ja suoranaista vihan ilmaisua, mitä adventtikirkon pastori esitti. Pöyristyttävää ja en todellakaan olisi uskonut, että ns. Jumalan sanansaattaja kykenee sellsiin ilmaisuihin, joihin pakanatkaan eivät helpolla ryhdy."
Millaisia kokemuksia papeista?
67
162
Vastaukset
Kaikki papit levittävät väärää informaatiota - tahallisesti tai tahattomasti.
T: Iloinen nauraja- pyh!
Sinä se valhetta levität, tietoisesti.
pyh! kirjoitti:
Sinä se valhetta levität, tietoisesti.
>>> Sinä se valhetta levität, tietoisesti.
Arvoisa "pyh!". En toki levitä valheita, vaan kannan synkkään lahkoonne vapaa-ajattelun valoa, jotta ymmärtäisitte, että Raamattu on perin huono kirjakokoelma.
Sille on parasta vastalääkettä oikein makea nauru. Hah hah haa! :-D
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:

T: Iloinen naurajapyh!
pyh! kirjoitti:
pyh!
>>> pyh!
Arvoisa "pyh!". Sinun ei kannata yhtään tuhahdella, sillä sinähän tiedät kyllä sisimmässäsi, että vanha ja viisas Iloinen Nauraja on oikeassa.
Luovu pian adventismistasi ja ala vapaa-ajattelijaksi niin siitä se elämä lähtee sinullakin lutviutumaan. Tsemppiä! :-D

T: Iloinen naurajaEn ryhdy vapaa-ajattelijaksi, koska en halua satanistiksi.
- tosi kuin vesi
Kaikki iloiset naurajat levittävät Adventismi-palstalla väärää informaatiota! :D
pyh! kirjoitti:
En ryhdy vapaa-ajattelijaksi, koska en halua satanistiksi.
>>> En ryhdy vapaa-ajattelijaksi, koska en halua satanistiksi.
Olet täysi pelle!
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> En ryhdy vapaa-ajattelijaksi, koska en halua satanistiksi.
Olet täysi pelle!
T: Iloinen naurajaPYH!
- Rehellisesti sanoen
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Sinä se valhetta levität, tietoisesti.
Arvoisa "pyh!". En toki levitä valheita, vaan kannan synkkään lahkoonne vapaa-ajattelun valoa, jotta ymmärtäisitte, että Raamattu on perin huono kirjakokoelma.
Sille on parasta vastalääkettä oikein makea nauru. Hah hah haa! :-D
T: Iloinen naurajaKoska Adventtikirkko ei ole " synkkä lahko " niinkuin sanot - niin jos nyt et valehtele tahallasi (voihan olla että olet vapaa-ajettelijoiden aivopesty uhri?) niin ainakin puhut valhetta.
- pyh!
Rehellisesti sanoen kirjoitti:
Koska Adventtikirkko ei ole " synkkä lahko " niinkuin sanot - niin jos nyt et valehtele tahallasi (voihan olla että olet vapaa-ajettelijoiden aivopesty uhri?) niin ainakin puhut valhetta.
On se aivopesty. Onko uhri vai ei. Sitä en tiedä.
- Voi älyn väläys taas
Höpö höpö, en muuta sano.
On teillä lahkolaisilla suuret luulot itsestänne ja tietämisistänne - minä tiedän monta joilla on lapsen usko Jumalaan.
.
KUKA mahtoikaan sanoa:
"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
---
Ja täällä nyt yksi lahkolainen sanoo jotain muuta - sellaista mitä hänen pastorinsa on hänelle opettanut .. sillä Raamatustahan se ei ole ... - pyh!
No sinä et ainakaan ole uudestisyntynyt. Se on selvää.
- xxx
Pastorit ovat suuria huijareita!!! Rahanahneita!!!
- pyh!
pyh!
- jokainen kirjoittaja
pyh! kirjoitti:
pyh!
Jokainen ihminen vastaa omista tekemisistään,ihmiset jotka tänne palstoille levittelevät pahaa toisistaan vastaavat myöskin kirjoituksistaan jonain päivänä Jumalalle, vaikka olisivat tosia niin pitäisi ensin ajatella miksi minä kirjoitan niitä ovatko ne tarpeellisia ja myöskin ovatko ne vain kuultuja puheita, onko niissä totuutta ollenkaan.
- pyh!
jokainen kirjoittaja kirjoitti:

Niinpä. Mutta eihän tuo kiinnosta adventistien vihaajia. Heitä kiinnostaa vain kansanmurhaan lietsominen.
- kateuson kansantauti
Ku-uka-a täällä kadehtii aivan vihreänä pastoreita ja tohtoreita :D Hahhaaaa
Mutta kaikilla on samat mahdollisuudet: ei muuta kun koulunpenkille ja opiskelemaan. Katsotaan sitten kuinka käy - tuleeko pastoria tai tohtoria?! :) kateuson kansantauti kirjoitti:
Ku-uka-a täällä kadehtii aivan vihreänä pastoreita ja tohtoreita :D Hahhaaaa
Mutta kaikilla on samat mahdollisuudet: ei muuta kun koulunpenkille ja opiskelemaan. Katsotaan sitten kuinka käy - tuleeko pastoria tai tohtoria?! :)Pastorit ja teologian tohtorit ovat täysiä pellejä. Ei kukaan järkevä ihminen halua tyhmistää itseään sellaiseksi.
T: Iloinen nauraja- Vihaan pappeja
Totta. Suurin osa papeista on rahanahneita! Ja pahoja!
- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
Pastorit ja teologian tohtorit ovat täysiä pellejä. Ei kukaan järkevä ihminen halua tyhmistää itseään sellaiseksi.
T: Iloinen naurajaPYH!
- pyh!
Vihaan pappeja kirjoitti:
Totta. Suurin osa papeista on rahanahneita! Ja pahoja!
Vihaat? Mene terapiaan.
- Sivusta seurannut
pyh! kirjoitti:
Vihaat? Mene terapiaan.
Papit valehtelevat ja vievät köyhien viimeisetkin roposet. He ovat oikeasti pahoja.
- pyh!
Sivusta seurannut kirjoitti:
Papit valehtelevat ja vievät köyhien viimeisetkin roposet. He ovat oikeasti pahoja.
Potaskaa tuollainen puhe.
- Repen näkökanta
iloinen_nauraja kirjoitti:
Pastorit ja teologian tohtorit ovat täysiä pellejä. Ei kukaan järkevä ihminen halua tyhmistää itseään sellaiseksi.
T: Iloinen naurajaMenes ny sinne äitis luo - eks' sä kuule kun se huutaa sua syämään ja päiväunille..
- Sivusta seurannut
pyh! kirjoitti:
Potaskaa tuollainen puhe.
Papit ovat oikeita helvetinkoiria. Varmasti vievät rahat uhreiltaan.
- pyh!
Sivusta seurannut kirjoitti:
Papit ovat oikeita helvetinkoiria. Varmasti vievät rahat uhreiltaan.
Höpöhöpö.
- 100%
"Kaikki papit levittävät väärää informaatiota - tahallisesti tai tahattomasti."
Tässä on erinomaisesti kiteytetty kaikki tarvittava.- pyh!
Voi teitä jumalattomia. Teidän käy huonosti.
- pah!
pyh! kirjoitti:
Voi teitä jumalattomia. Teidän käy huonosti.
Puhut pelkkää roskaa!!!
- pyh!
pah! kirjoitti:
Puhut pelkkää roskaa!!!
Ilm. 21:8 "Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."
Satunnaisesti olen seurannut tätä palstaa. Toki Bushmannin kirjoitukset pyrin lukemaan.
Jollakin lailla a-kirkon pappeja käy surku.
He ovat siinä asemassa, että he joutuvat valikoimaan tarkasti, mitä puhuvat/kirjoittavat ja mitä pitävät omana tietonaan.
Sopiva esimerkki on vaikkapa Kai_A.
Mielestäni siihen, mitä hän täällä kirjoittaa (ainakin se, mitä silmiini on osunut noista kirjoituksista), on kohtalaisen uskottavaa.
Mutta Kai_A:lla on asioista sellaistakin tietoa, jota hän ei tuo julki.
Se on sitä materiaalia, mikä EI vahvista adventistien uskonvarmuutta.
Mutta elettävä hänenkin on, siinä ympäristössä, minkä hän on valinnut/johon on syntynyt.
Rajansa on sillä, kuinka paljon ja kuinka usein aisan yli voi potkia.
Sama koskee muuten Raamattuakin.
Yhtä tärkeää kuin se, mitä Raamattuun on kirjoitettu, on se materiaali, jota siihen ei ole kirjoitettu, mutta mikä on selvästi luettavissa rivien välistä.
Mutta tästä aiheesta ehkä joskus toiste.- pyh!
Höpiset taas kerran omiasi. Vai rivien välistä? Se on tasan omaa mielikuvitustasi, jolla ei ole arvoa ollenkaan.
- advarii
Me adventistit rukoilemme pastoreillemme vahvaa ja väkevää siunausta; siunatkoon teitä Isä, Poika ja Pyhä Henki!
- Havaintoja tehnyt
Olen samaa mieltä "Tuomas-kuoman" kanssa.
Miksi siis adventistipastorit eivät useinkaan voi ajatella itsenäisesti ja tulkita asioita omalla tavallaan? Ja vaikka voisivatkin, niin omien näkemysten tuominen esiin esim. lauantain Jumalanpalvelukissa on adventtikirkosta erottamisen vahva peruste.
Raja tulee pastoreilla vastaan siinä, kun he joutuvat vertaamaan omia aatoksiaan esim. pääkonferenssin virallisesti hyväksymien oppien ja Ellen Whiten kirjoitusten kanssa. Kaikki on siis "peilattava" aina adventtikirkon virallisen kannan kanssa.
Nämä kaksi edellä mainittua "instanssia" ovat ne ns. seinät ja muurit, jotka tehokkaasti blokkaavat adventistipastorin omat havainnot ja käsitykset opillisissa kysymyksistä.
"Kenen leipää syöt, sen palvelijana sinun tulee olla".
Palkkamainen tunnusmerkki nro 1.- kysymällä selviää
Kysypä onko adventistipapin pakko uskoa tulevaan sunnuntai pedonmerkkiin?
Adventistipastoreiden ylin auktoriteetti on USA:ssa sijaitseva Pääkonferenssi. - pyh!
Ai miksi ei ominpäin?
Jos on kirkon työntekijä, on velvollinen edustamaan KIRKON kantaa. Jos siihen ei pysty, menköön muualle.
Adventtikirkko on oikeassa ja te väärässä, joten teitä ainakaan ei pidä kuunnella. - HALOO!!!!
KIRKON SAARNATUOLISTA EI JULISTETA KIRKKOA VASTAAN!
Kyllä sellaisille potkut sietääkin antaa. - pyh!
kysymällä selviää kirjoitti:
Kysypä onko adventistipapin pakko uskoa tulevaan sunnuntai pedonmerkkiin?
Adventistipastoreiden ylin auktoriteetti on USA:ssa sijaitseva Pääkonferenssi.Väärin. Ylin maanpäällinen auktoriteetti on kerran viidessä vuodessa kokoontuva pääkonferenssin yleiskokous.
Ylin auktoriteetti on Jumala ja hänen sanansa.
Teillä ei ole mitään auktoriteettia, joten iniskää mitä inisette. pyh! kirjoitti:
Ai miksi ei ominpäin?
Jos on kirkon työntekijä, on velvollinen edustamaan KIRKON kantaa. Jos siihen ei pysty, menköön muualle.
Adventtikirkko on oikeassa ja te väärässä, joten teitä ainakaan ei pidä kuunnella.>>> Adventtikirkko on oikeassa ja te väärässä
Adventtikirkko on todellisuudessa hyvin pirullinen harhautusorganisaatio, joka säännönmukaisesti riistää uhreiltaan sekä rahat että mielenterveyden. Kannattaa välttää ko. organisaatiota hinnalla millä hyvänsä.
Jos on jäseneksi erehtynyt, niin on syytä erota mitä pikimmiten, mutta eroaminenpa ei olekaan aina helppoa, sillä adventtikirkko aivopesee jäseniään tyhmyreiksi.
T: Iloinen nauraja- Säteilymittari
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Adventtikirkko on oikeassa ja te väärässä

T: Iloinen naurajaOta yhteyttä terveyskeskukseen maniasi takia. Ihan vaan mielenterveytesi takia.
- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Adventtikirkko on oikeassa ja te väärässä
Adventtikirkko on todellisuudessa hyvin pirullinen harhautusorganisaatio, joka säännönmukaisesti riistää uhreiltaan sekä rahat että mielenterveyden. Kannattaa välttää ko. organisaatiota hinnalla millä hyvänsä.
Jos on jäseneksi erehtynyt, niin on syytä erota mitä pikimmiten, mutta eroaminenpa ei olekaan aina helppoa, sillä adventtikirkko aivopesee jäseniään tyhmyreiksi.
T: Iloinen naurajaSinulla heittää näköjään jo niin pahasti, että hakeudu hoitoon.
pyh! kirjoitti:
Sinulla heittää näköjään jo niin pahasti, että hakeudu hoitoon.
>>> Sinulla heittää näköjään jo niin pahasti, että hakeudu hoitoon.
Ei ollenkaan, vaan järkeni on erittäin kirkas. Sen takiahan näen myös selvästi adventtikirkon mädännäisyyden. Sitä laitosta on syytä välttää kuin ruttoa! :-D
T: Iloinen nauraja- Säteilymittari
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Sinulla heittää näköjään jo niin pahasti, että hakeudu hoitoon.
Ei ollenkaan, vaan järkeni on erittäin kirkas. Sen takiahan näen myös selvästi adventtikirkon mädännäisyyden. Sitä laitosta on syytä välttää kuin ruttoa! :-D
T: Iloinen naurajaAdventtikirkko ei uhkaa ketään millään tavalla. Heillä ei ole sellaisia pyrkimyksiä.
Säteilymittari kirjoitti:
Adventtikirkko ei uhkaa ketään millään tavalla. Heillä ei ole sellaisia pyrkimyksiä.
>>> Adventtikirkko ei uhkaa ketään millään tavalla. Heillä ei ole sellaisia pyrkimyksiä.
Kyllä he rahat tyhmiltä ja vanhuksilta vievät. Useimmiten mielenterveys menee samaan syssyyn kun adventtikirkko tekee orjistaan täysiä pellejä.
T: Iloinen nauraja- Säteilymittari
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Adventtikirkko ei uhkaa ketään millään tavalla. Heillä ei ole sellaisia pyrkimyksiä.
Kyllä he rahat tyhmiltä ja vanhuksilta vievät. Useimmiten mielenterveys menee samaan syssyyn kun adventtikirkko tekee orjistaan täysiä pellejä.
T: Iloinen naurajaSinä olet vainoharhainen. Mene lähimpään terveyskeskukseen ja kerro sairaanhoitajalle ongelmasi niin saat apua.
Säteilymittari kirjoitti:
Sinä olet vainoharhainen. Mene lähimpään terveyskeskukseen ja kerro sairaanhoitajalle ongelmasi niin saat apua.
>>> Sinä olet vainoharhainen. Mene lähimpään terveyskeskukseen ja kerro sairaanhoitajalle ongelmasi niin saat apua.
Niinkö? Kymmenykset? Kolehdit? Testamentit? "Uhrilahjat"? Sinä se tässä apua tunnut tarvitsevan kun et näe miten selvästi adventtikirkko kuppaa orjiaan. Älä yhtään yritä väittää, etteikö adventtikirkko olisi ahne kuin piru.
T: Iloinen nauraja- Säteilymittari
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Sinä olet vainoharhainen. Mene lähimpään terveyskeskukseen ja kerro sairaanhoitajalle ongelmasi niin saat apua.
Niinkö? Kymmenykset? Kolehdit? Testamentit? "Uhrilahjat"? Sinä se tässä apua tunnut tarvitsevan kun et näe miten selvästi adventtikirkko kuppaa orjiaan. Älä yhtään yritä väittää, etteikö adventtikirkko olisi ahne kuin piru.
T: Iloinen naurajaMene sinne terveyskeskukseen jo tänään ja kerro nuo tarinasi sairaanhoitajalle tai lääkärille. He arvioivat tilasi puolueettomasti.
Säteilymittari kirjoitti:
Mene sinne terveyskeskukseen jo tänään ja kerro nuo tarinasi sairaanhoitajalle tai lääkärille. He arvioivat tilasi puolueettomasti.
>>> Mene sinne terveyskeskukseen jo tänään
Hah hah haa! Et pystynyt puuttumaan itse aiheeseen, joten jatkat joutavia lätinöitäsi. Tiedät kyllä, että adventtikirkko vie rahat, mutta et pysty sitä myöntämään! :-D- Tietoa on
Säteilymittari kirjoitti:
Sinä olet vainoharhainen. Mene lähimpään terveyskeskukseen ja kerro sairaanhoitajalle ongelmasi niin saat apua.
Iloinen nauraja puhui pelkkää asiaa adventtikirkon rahanahneudesta.
- sihteerikkö*****
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Adventtikirkko on oikeassa ja te väärässä
Adventtikirkko on todellisuudessa hyvin pirullinen harhautusorganisaatio, joka säännönmukaisesti riistää uhreiltaan sekä rahat että mielenterveyden. Kannattaa välttää ko. organisaatiota hinnalla millä hyvänsä.
Jos on jäseneksi erehtynyt, niin on syytä erota mitä pikimmiten, mutta eroaminenpa ei olekaan aina helppoa, sillä adventtikirkko aivopesee jäseniään tyhmyreiksi.
T: Iloinen naurajaKun pyytäisivätkin eroa, mutta ei!
Pitää pakosta kuulua moneen kirkkoon, että varmistaa paikkansa, missä???
Ilomielin kirjoittaisin erokirjan pyytäjälle, ettei kirjoissamme roikkuisi vuosikymmeniä turhia jäseniä. Emme edes tiedä, minkä näköiseksi joku on 15-vuotiaasta kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut...
Jokainen, joka ei käy kirkossa, on ollut poissa monta kymmentä vuotta, mutta ei eroa, ei! Varmuus on parasta. Kuolema heistä meidät armahtaa... - Säteilymittari
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Mene sinne terveyskeskukseen jo tänään
Hah hah haa! Et pystynyt puuttumaan itse aiheeseen, joten jatkat joutavia lätinöitäsi. Tiedät kyllä, että adventtikirkko vie rahat, mutta et pysty sitä myöntämään! :-DLääketieteellä voisi olla sinulle kovasti apua. Mitkä rahat advettikirkko vie?
- Pohjolan likka
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Adventtikirkko on oikeassa ja te väärässä
Adventtikirkko on todellisuudessa hyvin pirullinen harhautusorganisaatio, joka säännönmukaisesti riistää uhreiltaan sekä rahat että mielenterveyden. Kannattaa välttää ko. organisaatiota hinnalla millä hyvänsä.
Jos on jäseneksi erehtynyt, niin on syytä erota mitä pikimmiten, mutta eroaminenpa ei olekaan aina helppoa, sillä adventtikirkko aivopesee jäseniään tyhmyreiksi.
T: Iloinen naurajaMinulta ei ole riistetty euroakaan, olen ne kaikki vapaaehtoisesti antanut hyvään työhön. Enkä ole tippaakaan köyhtynyt, kiitos Herran! Aina on ruokaa ja vaatteita ollut riittämiin.
Pohjolan likka kirjoitti:
Minulta ei ole riistetty euroakaan, olen ne kaikki vapaaehtoisesti antanut hyvään työhön. Enkä ole tippaakaan köyhtynyt, kiitos Herran! Aina on ruokaa ja vaatteita ollut riittämiin.
>>> Minulta ei ole riistetty euroakaan, olen ne kaikki vapaaehtoisesti antanut hyvään työhön.
Niin toki, ihan "vapaaehtoisestihan" ne kaikki ns. uhrilahjat annetaan sen jälkeen kun adventtikirkko on ensin aivopessyt orjansa halukkaaksi maksumieheksi tai maksunaiseksi. Suosittelen eroamaan erittäin nopeasti, jotta säästät rahasi jatkossa.
T: Iloinen naurajaSäteilymittari kirjoitti:
Lääketieteellä voisi olla sinulle kovasti apua. Mitkä rahat advettikirkko vie?
>>> Mitkä rahat advettikirkko vie?
Etkö osaa lukea kirjoituksia, joihin kuitenkin kommentoit sairaita juttujasi? No, toistetaan nyt sinun vuoksesi:
Kymmenykset? Kolehdit? Testamentit? "Uhrilahjat"?
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Mitkä rahat advettikirkko vie?
Etkö osaa lukea kirjoituksia, joihin kuitenkin kommentoit sairaita juttujasi? No, toistetaan nyt sinun vuoksesi:
Kymmenykset? Kolehdit? Testamentit? "Uhrilahjat"?
T: Iloinen naurajaOletko noin sekaisin jo? Kirkko ei vie mitään. Me annamme vapaaehtoisesti.
- pyh!
Tietoa on kirjoitti:
Iloinen nauraja puhui pelkkää asiaa adventtikirkon rahanahneudesta.
Pelkk'ää valhetta.
- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
>>> Minulta ei ole riistetty euroakaan, olen ne kaikki vapaaehtoisesti antanut hyvään työhön.
Niin toki, ihan "vapaaehtoisestihan" ne kaikki ns. uhrilahjat annetaan sen jälkeen kun adventtikirkko on ensin aivopessyt orjansa halukkaaksi maksumieheksi tai maksunaiseksi. Suosittelen eroamaan erittäin nopeasti, jotta säästät rahasi jatkossa.
T: Iloinen naurajaMeitä ei kaltaisesi jumalankieltäjän sadut kiinnosta tippaakaan. Rahoillamme teemme mitä itse haluamme. Se ei kuulu sinulle yhtään.
pyh! kirjoitti:
Meitä ei kaltaisesi jumalankieltäjän sadut kiinnosta tippaakaan. Rahoillamme teemme mitä itse haluamme. Se ei kuulu sinulle yhtään.
Arvoisa "pyh!". Sinä et vielä näköjään ymmärrä, että sinut on aivopesty lahkosi toimesta. Sinä lahjoitat hulluna rahaa lahkollesi etkä tajua, että sinua todellakin kusetetaan.
Eroa lahkostasi niin sinulla on vielä toivoa muuttua normaaliksi ihmiseksi!
T: Iloinen nauraja- Rehellisesti sanoen.
iloinen_nauraja kirjoitti:
Arvoisa "pyh!". Sinä et vielä näköjään ymmärrä, että sinut on aivopesty lahkosi toimesta. Sinä lahjoitat hulluna rahaa lahkollesi etkä tajua, että sinua todellakin kusetetaan.
Eroa lahkostasi niin sinulla on vielä toivoa muuttua normaaliksi ihmiseksi!
T: Iloinen naurajaArvoisa nauraja ett näköjään tajua,että kun sinä ostat pullon väkeviä on siitä 90 prossaa veroa valtiolle ja näin sinä teet työn ja autat valtiota omien aivojesi pesussa.. ja naurat iloisesti samalla kun maksat siitä vielä kovan hinnan .
pyh! kirjoitti:
Oletko noin sekaisin jo? Kirkko ei vie mitään. Me annamme vapaaehtoisesti.
Kirkko vie ja lahkolainen vikisee. Teidät raukat on aivopesty antamaan rahaa "vapaaehtoisesti". Te maksatte suuret summat lahkollenne ettekä ymmärrä, että teitä kupataan. Adventtikirkko on oikein suuri verenimijä, joka ei tyydy mihinkään, vaan himoitsee aina vain enemmän ja enemmän rahaa, rahaa, rahaa... ja vielä kerran rahaa.
Te aivopestyt lahkolaiset toimitte lahkonne maksumiehinä elämänne loppuun saakka - ellette sitten jossain vaiheessa ymmärrä tehdä täyttä pesäeroa adventismiin ja erota sairaasta kultistanne. Toivoa on, mutta eroaminen edellyttää teiltä paljon omaehtoista aivotoimintaa. On eri asia löytyykö sitä vuosien aivopesun jälkeen.
T: Iloinen naurajaRehellisesti sanoen. kirjoitti:
Arvoisa nauraja ett näköjään tajua,että kun sinä ostat pullon väkeviä on siitä 90 prossaa veroa valtiolle ja näin sinä teet työn ja autat valtiota omien aivojesi pesussa.. ja naurat iloisesti samalla kun maksat siitä vielä kovan hinnan .
Maksan mielelläni veroa valtiolle jallupullostani. Valtio ei näet aivopese ketään.
T: Iloinen nauraja- nauru tarttuu
iloinen_nauraja kirjoitti:
Maksan mielelläni veroa valtiolle jallupullostani. Valtio ei näet aivopese ketään.
T: Iloinen naurajaSaat minut aina nauramaan vedet silmissä.
nauru tarttuu kirjoitti:
Saat minut aina nauramaan vedet silmissä.
Hah hah haa!
T: Iloinen nauraja- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
Kirkko vie ja lahkolainen vikisee. Teidät raukat on aivopesty antamaan rahaa "vapaaehtoisesti". Te maksatte suuret summat lahkollenne ettekä ymmärrä, että teitä kupataan. Adventtikirkko on oikein suuri verenimijä, joka ei tyydy mihinkään, vaan himoitsee aina vain enemmän ja enemmän rahaa, rahaa, rahaa... ja vielä kerran rahaa.
Te aivopestyt lahkolaiset toimitte lahkonne maksumiehinä elämänne loppuun saakka - ellette sitten jossain vaiheessa ymmärrä tehdä täyttä pesäeroa adventismiin ja erota sairaasta kultistanne. Toivoa on, mutta eroaminen edellyttää teiltä paljon omaehtoista aivotoimintaa. On eri asia löytyykö sitä vuosien aivopesun jälkeen.
T: Iloinen naurajaKyllä sinä hoitoa tarvitse tuohon vainoharhaisuuteesi.
- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
Maksan mielelläni veroa valtiolle jallupullostani. Valtio ei näet aivopese ketään.
T: Iloinen naurajaEi pese kirkkokaan. Sinulla on aika paha vainoharhaisuus päällä. Sitä se ryyppääminen teettää.
- pyh!
iloinen_nauraja kirjoitti:
Hah hah haa!
T: Iloinen naurajaSuosittelen psykiatrista hoitoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa972821En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101804
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3821670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681447- 1191257
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91146- 201039