Kuinka nuoren maan kreationistit, joita adventtikirkon kuukausipalkkaisesta henkilöstöstä löytyy ja oikein ylpeitä sellaisia, selittävät vaikkapa Jyväskylän Korttajärven historian?
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/mat/geolo/vk/tiljander/
Jyväskylän lähellä olevasta Korttajärvessä on pohjasedimenteissä 9590 vuoden vuosilustot nykyaikaan asti puiden siitepölyineen, joita on minkään tulvan tai vedenpaisumuksen häiritsemättä kasvanut Jyväskylän seudulla yli 9000 vuoden ajan.
Eli mitään tulvaa tai Nooan vedenpaisumusta ei ole ollut tosiasioihin perustuvien todisteiden mukaan ainakaan yli 9500 vuoteen.
Jos sellainen tulva on ollut noin 4000 vuotta sitten, miksi ihmeessä se ei näy esimerkiksi Jyväskylän Korttajärven sedimentissä?
Mikä motiivi adventtikirkon jumalalla on ollut väärentää Korttajärvi sellaiseksi, että tulvan todisteet ovat hävinneet?
Onko adventtikirkon jumala mahdollisesti taipuvainen todisteiden väärentämiseen ja valehtelemiseen isommassakin mittakaavassa?
Eikö niitä adventtikirkon jäseniä yhtään hävetä oman lahkon nuoren maan kreationistit, jotka eivät siihen aivopieruun kykene uskomaan, kuten lahkonne hieman odottaisi, ainakin hiljaa rivien välistä?
Vedenpaisumus ja Jyväskylän Korttajärvi
16
98
Vastaukset
- soolo
Samaa mieltä,mutta älä hyvä mies kiihdy.
Pensasstolainen bushmanni piruilee uskovaisille :
## Eli mitään tulvaa tai Nooan vedenpaisumusta ei ole ollut tosiasioihin perustuvien todisteiden mukaan ainakaan yli 9500 vuoteen.
Jos sellainen tulva on ollut noin 4000 vuotta sitten, miksi ihmeessä se ei näy esimerkiksi Jyväskylän Korttajärven sedimentissä? ##
## . . . puiden siitepölyineen, joita on minkään tulvan tai vedenpaisumuksen häiritsemättä kasvanut Jyväskylän seudulla yli 9000 vuoden ajan. ##
Ei Raamatun mukainen vedenpaisumus kovin monta kuukautta kestänyt, joten bushmannin siitepölyteoria ei todista yhtikäs mittään paitsi bushmannista itsestään.
Vai että 9000 vuotta vain tiedetään puita kasvaneen Jyväskylän seutuvilla. Aika lähelle osuu maagisen 6000 luvun kanssa - ehkä tiedemiesten arvioissa on tulkinnan varaa; ehkä se on 6000 vuotta, se totuus ja todellisuus.
On kerrassaan mahdotonta käsittää pensasmiehen logiikkaa, nääs vaikkapa :
## Jos sellainen tulva on ollut noin 4000 vuotta sitten, miksi ihmeessä se ei näy esimerkiksi Jyväskylän Korttajärven sedimentissä? ##
Eihän siitä jälkeä voi jäädä psyyvästi, vedenpaisumus on kuin veteen piirretty viiva jälkeenpäin katsottuna. Tulvistakin jää enemmän näyttöä, sillä niillä on rajansa. Vedenpaisumuksesta on, vakavasti puhuen, vahvoja todisteita perimätiedon mudoossa tuolla Azerbaidzanissa, Ararat-vuoren juurellä ja Jerevanissa muun muassa. Nooasta puhutaan yhä, on tuoltapäin kulkeutuneita laulujakin. Pidän opetusta Nooasta ja vedenpaisumuksesta verrattoamasti luotettavampana kuin bushmannin mietiskelyt.
Sitäpaitsi busmannin ensisijainen motiivi on uskvoaisten mollaaminen, joten totuusarvoa hänen teksteissään ei ole lainkaan; hän ei etsi totuutta, ei rakasta totuutta.
Room. 1:18
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
Room. 2:8
mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
2. Tess. 2:12
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Totuduen puolesta . . .
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ef. 4:1&rnd=1344771558316
antti>> Pensasstolainen bushmanni piruilee uskovaisille : >>
En suinkaan.
Kyse on tästä väitöskirjasta ja sen sisällöstä:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/mat/geolo/vk/tiljander/
>>> Vai että 9000 vuotta vain tiedetään puita kasvaneen Jyväskylän seutuvilla. Aika lähelle osuu maagisen 6000 luvun kanssa >>>
Prosenttilasku ei taida olla parasta osaamisaluettasi?
Ja se Nooan satu "on tapahtunut" noin 4000 vuotta sitten.
>> Vai että 9000 vuotta vain tiedetään puita kasvaneen Jyväskylän seutuvilla. >>
Ruotsin vanhin puu on yli 10000 vuotta vanha:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/21881-maailman-vanhin-puu-loytyi-ruotsista
>>> Eihän siitä jälkeä voi jäädä psyyvästi, vedenpaisumus on kuin veteen piirretty viiva jälkeenpäin katsottuna. Tulvistakin jää enemmän näyttöä, sillä niillä on rajansa. >>>
Ymmärrätkö sinä, miten typerä kommentti tuo oli?
Sinun mielestäsi jostain pienestä tulvasta jää enemmän näyttöä kuin jonkin Jumalan suorittamasta koko Maapallon peittäneestä vedenpaisumuksesta!
Uskotko sinä edes itse siihen typerään satuun?- PYH PYH PYH!
bushmanni kirjoitti:
>> Pensasstolainen bushmanni piruilee uskovaisille : >>

Uskotko sinä edes itse siihen typerään satuun?Ihan sama mitä se väitöskirja väittää. Humpuukia nuo väitteet ovat. Niin kuin kaikki muidenkin evoluutiohörhöjen väitteet. Varsinkin sinun.
PYH PYH PYH! kirjoitti:
Ihan sama mitä se väitöskirja väittää. Humpuukia nuo väitteet ovat. Niin kuin kaikki muidenkin evoluutiohörhöjen väitteet. Varsinkin sinun.
>>> Ihan sama mitä se väitöskirja väittää. Humpuukia nuo väitteet ovat. Niin kuin kaikki muidenkin evoluutiohörhöjen väitteet. Varsinkin sinun.
Sinä tunget pääsi pensaaseen tieteen kiistämättömien todisteiden edessä.
T: Iloinen naurajabushmanni kirjoitti:
>> Pensasstolainen bushmanni piruilee uskovaisille : >>
En suinkaan.
Kyse on tästä väitöskirjasta ja sen sisällöstä:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/mat/geolo/vk/tiljander/
>>> Vai että 9000 vuotta vain tiedetään puita kasvaneen Jyväskylän seutuvilla. Aika lähelle osuu maagisen 6000 luvun kanssa >>>
Prosenttilasku ei taida olla parasta osaamisaluettasi?
Ja se Nooan satu "on tapahtunut" noin 4000 vuotta sitten.
>> Vai että 9000 vuotta vain tiedetään puita kasvaneen Jyväskylän seutuvilla. >>
Ruotsin vanhin puu on yli 10000 vuotta vanha:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/21881-maailman-vanhin-puu-loytyi-ruotsista
>>> Eihän siitä jälkeä voi jäädä psyyvästi, vedenpaisumus on kuin veteen piirretty viiva jälkeenpäin katsottuna. Tulvistakin jää enemmän näyttöä, sillä niillä on rajansa. >>>
Ymmärrätkö sinä, miten typerä kommentti tuo oli?
Sinun mielestäsi jostain pienestä tulvasta jää enemmän näyttöä kuin jonkin Jumalan suorittamasta koko Maapallon peittäneestä vedenpaisumuksesta!
Uskotko sinä edes itse siihen typerään satuun?Pensastolaistiede"mies" tyrmää Raamatun, vai tyrmääkö? - näin:
## Ruotsin vanhin puu on yli 10000 vuotta vanha: ##
Mielestäni tuo ei todista mitään jääkautta tahi vedenpaisumusta vastaan. Sitäpaitsi toiset tiedemiehet tuelvat ja toteavat, että puu onkin vain 6000 vuotta vanha ja sitten tulee kehittyneempi teknologia, todeten puun vain 4000-vuotiaaksi.
Tiesitkö bushmanni, että muutamat ihmiset muinoin elivät lähes 1000-vuotiaiksi ja tulee aika, jolloin on yleisemminkin eletään 1000-kunta vuotta. Silloin ei kenenkään ikä jää alle sadan. Niin kertoo minun tiedekirjani; maailman vanhin säilynyt ja eniten ostettu ja luettu ja uskottu.
Jes. 65:20
eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan. (Uusi käännös)
20 Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. (VAnha käännös)
20 Ei siellä pidä enään lapsia oleman, jotka ei päiviinsä ulotu, eikä vanhoja, jotka ei vuosiansa täytä; sillä sadan vuotiset lapset pitää kuoleman, ja sadan ajastaikaiset syntiset pitää kirotut oleman. (Biblia 1776)
VÄITÖSKIRJOISTA PUHEENOLLEN -
ei ole edes tarkoitus, että ne osuisivat aina oikeaan, vaan arvosteltavana on perustelutaito. Esim. Paavo Väyrysen väitöskirjaa ei ole naureskeltu, vaikka siitä tuli fiasko sikäli, että aiheena oli Neuvostoliiton sekä myös Euroopan muuttumattomana pysyminen. Vähän ennen CCCP:n romahdusta ja ennen Euroopan natisemista murroksessa kohti yhteistä rahaa ja liittovaltiota. Meni aivan pieleen, mutta SENAIKAISEN aineiston pohjalta tohtorinhatun arvoinen esitys!
anttiAnttiVKantola kirjoitti:
Pensastolaistiede"mies" tyrmää Raamatun, vai tyrmääkö? - näin:

antti>> Mielestäni tuo ei todista mitään jääkautta tahi vedenpaisumusta vastaan. >>
Sinun mielipiteesi ei ole tieteellisen tiedon rinnalla yhtään mitään. Mielipiteesi on vain sekavaa potaskaa, jossa ei ole päätä ja häntää vielä vähemmän.
Sitäpaitsi toiset tiedemiehet tuelvat ja toteavat, että puu onkin vain 6000 vuotta vanha ja sitten tulee kehittyneempi teknologia, todeten puun vain 4000-vuotiaaksi. >>>
Ei pidä paikkaansa. Miksi sinä keksit näitä höpöjuttuja?
>>> Tiesitkö bushmanni, että muutamat ihmiset muinoin elivät lähes 1000-vuotiaiksi >>>
Ei pidä paikkaansa. Juutalaiset tarinat ovat vain tarinoita.
>>> Paavo Väyrysen väitöskirjaa ei ole naureskeltu, vaikka siitä tuli fiasko sikäli, että aiheena oli Neuvostoliiton sekä myös Euroopan muuttumattomana pysyminen. >>
Politiikka ei ole kovin eksaktia tiedettä. Yhtä eksaktia kuin teologia.PYH PYH PYH! kirjoitti:
Ihan sama mitä se väitöskirja väittää. Humpuukia nuo väitteet ovat. Niin kuin kaikki muidenkin evoluutiohörhöjen väitteet. Varsinkin sinun.
>> Ihan sama mitä se väitöskirja väittää. Humpuukia nuo väitteet ovat. >>
Amerikkalaisissa höpölahkoissa asiat sujuvat kieltämällä tosiasiat.
Todellisessa elämässä ei onnistu, vaan sillä tavoin saa vain idiootin ja typeryksen leiman.
- Voi ihme...siä
Verdenpaisumuksen ei edes tarvitse olla maailmanlaajuinen riittää että se oli sen ajan käsityksen mukaan "maailmanlaajuinen" eli asutun maan laajuinen - sen pidemmälle ihmiset tuskin asian näkivät - sillä eihän silloin edes tiedetty oliko maa litteä tai kuin pannukakku ..
Wikipediasta tietoa:
ja näin se suunnilleen käsitetään :
n. 8000 eaa 5 000 000 ihmistä
n. 1000 eaa 50 000 000 ihmistä
n. 500 eaa 100 000 000 ihmistä
n. 1 300 000 000 ihmistä
n. 1000 310 000 000 ihmistä
n. 1750 791 000 000 ihmistä
n. 1800 978 000 000 ihmistä
n. 1850 1252 000 000 ihmistä
n, 1900 1650 000 000 ihmistä
1950 2552 000 000 ihmistä
1960 3021 475 000 ihmistä
1975 4068 109 000 ihmistä
1990 5263 593 000 ihmistä
2000 6070 581 000 ihmistä
2011 Lokak. ylittyi 7000 000 000:n ihmisen lukumäärä maanpäällä ja väkiluvun nousu jatkuu > 8000 000 000 ihmisen lukumäärän lasketaan tulevan täyteen sueraavien 12 – 13 vuoden aikana.
Voimme siis todeta että Nooan aikaan ei maailmassa ollut kovinkaan paljon ihmisiä ja ne ihmiset joista Raamatussa kerrotaan olivat keskittyneet etupäässä afrikkaan ja välimeren ranatamille.
Viimeisin jääkausi Suomessa päättyi 11 500 vuotta sitten ja jäät vetäytyivät pois seuraavam tuhannen vuoden aikana ilomaston lämmitessa ..
Tämä taitaa olla ateisteille ja Jumalan kieltäjille suurempi asia kuin uskovaisille. Nooa oli taruolento ja vedenpaisumuskertomus on yksi monista taruisa, joilla haluttiin vain hauskuuttaa ja viihdyttää paimentolaisia iltanuotion ääressä.
Miettikää minkälaista on lähes janoon nääntyvälle beduiinille kertoa iltanuotiolla vedenpaisumustarina. Kyllä sillä tarulla saa janon unohtumaan.
Makean naurun jälkeen unikin maistuu.- Satuilijalle sanottu
No sinun kanssa on aivan turha keskustella mistään - kaikkeen saa saman vastauksen - kaikki on vain satua.. Siispä on aivan turha sanoa sinulle mitään , se on kuitenkin mielestäsi vain satua..
Satuilijalle sanottu kirjoitti:
No sinun kanssa on aivan turha keskustella mistään - kaikkeen saa saman vastauksen - kaikki on vain satua.. Siispä on aivan turha sanoa sinulle mitään , se on kuitenkin mielestäsi vain satua..
Raamattuhan ON nimenomaan vain suuri satukirja. Se on erittäin huono kirjakokoelma, jolle on hauska nauraa, mutta luottaa siihen ei missään nimessä voi.
T: Iloinen nauraja
Ilmeisesti et sitten "Satuilijalle sanottu" osaa kertoa muuta kuin satuja?
Mikset alkaisi kertomaan tositarinoita tai tutkailemaan tieteen ihmeellisiä havaintoja?- uppopumppu
Miksi vedenpaisumuksen tulvavesi ei syöksynyt pyramidien onkaloihin ja täyttänyt niitä mudalla?
Miksi pyramidien kaivauksia suorittaneet löysivät niiden käytävät puhtaina,ilman merkkiäkään tulvavesistä?- hööööö.....
Olikos niitä edes rakennettu vielä ennen vedenpaisumusta? Miten sinun läppärisi selvisi vedenpaisumuksesta?
- klooni
Siksi, koska vedenpaisumustarina on hupaisa taru ja pyramiidit ovat vieläkin olemassa.
Olen itse käynyt katsomassa paikan päällä Gizan pyramideja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806