Evoluutio on ikivanha valhe

Fasaani

31

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puurim

      .Timoteuksen kirje:
      4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

    • Evoluutiolle!

      Tuo linkki vie Pitbullin musavideoon eikä liity aiheeseen millään tavalla.

    • MrMorden

      Väärin meni: evoluutio on luonnossa tapahtuva ilmiö, eliöt lisääntyvät ja niiden perimä muuttuu, tämän myötä myös itse eliöt.

      Tätä ilmiötä kuvastaa parhaiten tällä hetkellä evoluutioteoria.

      • alipaineoktaavi

        Tuon videon pohjalta verrattuna evoluutioteoriaan, en voi muuta toivoa, kuin että olisin kala.

    • Hei, Täällä näyttää olevan toinenkin evoluutio-ketju. Vastaan tähän samoin kuin tuohon aiempaan.

      Evoluutioteoria/luomisusko kiinnostaa pientä ihmistä kovasti. Kertoohan Raamatun kaksi luomiskertomusta aikojen takaakin sen, että jo tuhansia vuosia sitten pientä ihmistä kiinnosti maailman syntyminen.

      Mietimme rippikoululaisten kanssa, olemmeko ajatelleet joskus aikaa, jolloin ei ollut mitään. Kun ajattelee ei-mitään, täytyy lakata ajattelemasta ajattelevansa koko asiaa. Ei-minkään ajattelusta ei ole pitkä matka kysymykseen, miten kaikki sai alkunsa. Loiko Jumala alkuräjähdyksellä vai kuudessa päivässä, kuten Raamatun luomiskertomuksissa kerrotaan?

      Kysymystä ei-mistään ei pääse pakoon, selitti maailman syntyä miten tahansa.

      Tieteen tehtävä on selvittää, miten asiat maailmassa ovat. Raamattu puolestaan kertoo, miksi kaikki on. Eli ne vastaavat aivan eri kysymyksiin.

      Kristinusko pohjautuu ajatukselle, että ihminen ja maailma ovat olemassa Jumalan tahdosta ja rakkaudesta. Jumala ei olisi tarvinnut ihmistä. Hän halusi kuitenkin antaa itsensä ihmisille. Maailma on Jumalan rakkauden kohde. Tämän ymmärtäminen on vähintään yhtä vaikeaa kuin ei-minkään ajattelu.

      t. Maarit-pappi

      • ...

        Tuosta huomaa taas selvästi, että ihmiset ovat keksineet jumalat. Niitä ei nimittäin keksitty vain yhtä, vaan tuhansia. Kun haluat selityksen olemassaolollesi sinä keksit siihen jumalan, koska et kestä ajatusta, ettei sinulla ole maailmankaikkeuden mittakaavassa mitään merkitystä. Ei edes maapallon mittakaavassa.

      • alipaineoktaavi
        ... kirjoitti:

        No sepä tuokin paljon lohtua, että on jokin salattu hahmo tuolla jossain, joka mahdollisesti vaikuttaa johonkin. Juuri se tuo niin suuren merkityksen tähän hommaan, että sitä jaksaa, kun on edes sellainen merkitys.

        Ainoastaan atsi voi ajatella uskonnon noin mustavalkoisesti.

      • ...
        alipaineoktaavi kirjoitti:

        Mitä lohtua sinä tarvitset? Etkö kestä sitä tosiasiaa että kuolemassa lakkaat olemasta?

      • alipaineoktaavi
        ... kirjoitti:

        Mitä lohtua sinä tarvitset? Etkö kestä sitä tosiasiaa että kuolemassa lakkaat olemasta?

        Olisihan se paljon helpompaa vain lakata olemasta! SE olisi lohdullinen tieto.

      • alipaineoktaavi
        ... kirjoitti:

        Mitä lohtua sinä tarvitset? Etkö kestä sitä tosiasiaa että kuolemassa lakkaat olemasta?

        mistäs muuten tiedät, että se on tosiasia? Onko kukaan palannut kertomaan?

      • ...
        alipaineoktaavi kirjoitti:

        mistäs muuten tiedät, että se on tosiasia? Onko kukaan palannut kertomaan?

        Biologia kertoo sen, että kun eliö kuolee, se on kuollut. Ei se siitä eläväksi tule, vaikka kuinka toivoisit.

      • alipaineoktaavi
        ... kirjoitti:

        Biologia kertoo sen, että kun eliö kuolee, se on kuollut. Ei se siitä eläväksi tule, vaikka kuinka toivoisit.

        Niin. Fysiikka lakkaa toimimasta. Mutta ei kukaan tiedä, onko se viimeinen piste, vai tapahtuko sen jälkeen jotain.

      • ... kirjoitti:

        Biologia kertoo sen, että kun eliö kuolee, se on kuollut. Ei se siitä eläväksi tule, vaikka kuinka toivoisit.

        Pääasia, ettei ole hengellisesti kuollut ennen kuin on kuollut.

        Raamattu, joka on eksaktimpi post mortemin suhteen, kertoo sen, että kun ihminen kuolee, hän elää sieluna kerran.

        Juo sinäkin elämän vettä niin piristyt.

      • 10+20=30

        " Kun ajattelee ei-mitään, täytyy lakata ajattelemasta ajattelevansa koko asiaa."

        Tämähän on meditaation tarkoitus.

      • alipaineoktaavi
        10+20=30 kirjoitti:

        " Kun ajattelee ei-mitään, täytyy lakata ajattelemasta ajattelevansa koko asiaa."

        Tämähän on meditaation tarkoitus.

        On sillä toki muitakin tarkoitusksia, vaikkapa esimerkkinä saada yhteys siihen korkeampaan voimaan;)

      • -aikuinen nainen-

        Ei se minusta kerro siitä että ihmistä olisi nämä asiat kiinnostaneet että Raamatussa on kaksi luomiskertomusta. Ne nyt vain sattuvat olemaan siellä, j sen ovat ylemmät papit sun muut päättäneet.

    • Ei evoluutio-teoria ole ikivanha. Kristinusko on ikivanha huijaus.

      • alipaineoktaavi

        evoluutioteoria on nuori huijaus.

      • Vanha totuus
        alipaineoktaavi kirjoitti:

        evoluutioteoria on nuori huijaus.

        Evoluutioteoria ei ole uusi juttu. Tämäkin on siinä toisessa evoluutioketjussa.

        "Jo tuhat vuotta ennen Darwinia muslimioppineet Kathir, ibn Khauldun, ibn Arabi, ibn Sina ja muutkin muslimitutkijat päätyivät vakuuttavalla määrällä todistusaineistoa samoihin johtopäätöksiin elämän evoluutiosta ja luonnonvalinnasta kuin Darwin omana aikanaan."

      • ...

      • alipaineoktaavi
        Vanha totuus kirjoitti:

        No mutta nuori kuitenkin kristinuskoon verrattuna..
        Ei nuori välttämättä tarkoita uutta..

      • alipaineoktaavi
        ... kirjoitti:

        Kun et tieteestä mitään ole koulussakaan oppinut, niin tässä kertausta.

        http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/#evoluutio_pahkinankuoressa

        No kiva, tuohan pitää ottaa ehdottomana totuutena! Tuo oli pelkkä johdanto ja kaikki tieteellinen kritiikki puuttui. Mutta kritiikkiä siinä vain ilmenee, ei voi mittään.

        Tuolla on kivoja lähteitä niille, jotka haluavat oikeasti tutkia asioita. Eikä vain elää pähkinänkuoritieto on ehdoton totuus systeemillä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutioteorian_vastustus

        Ei sinun jumalasi siitä todeksi muutu, vaikka kuinka intät ettei evoluutio ole totta. Katsopas kun se on tieteellisesti todistettu, toisin kuin ainutkaan jumala.

      • alipaineoktaavi
        ... kirjoitti:

        Ei sinun jumalasi siitä todeksi muutu, vaikka kuinka intät ettei evoluutio ole totta. Katsopas kun se on tieteellisesti todistettu, toisin kuin ainutkaan jumala.

        Jaa. Missäskohtaa olen väittänyt, ettei evoluutio ole totta?

        On aina niin hauskaa kuulla, että on sanonut jotain asiaa, vaikka on mustaa valkoisella.

      • ??????
        alipaineoktaavi kirjoitti:

        Jaa. Missäskohtaa olen väittänyt, ettei evoluutio ole totta?

        On aina niin hauskaa kuulla, että on sanonut jotain asiaa, vaikka on mustaa valkoisella.

        "alipaineoktaavi
        16.8.2012 11:41
        -1
        Sulje
        evoluutioteoria on nuori huijaus. "

        Mitä tarkoittaa huijaus?

      • alipaneoktaavi
        ?????? kirjoitti:

        "alipaineoktaavi
        16.8.2012 11:41
        -1
        Sulje
        evoluutioteoria on nuori huijaus. "

        Mitä tarkoittaa huijaus?

        Katso kommentti yllä

        "Ei evoluutio-teoria ole ikivanha. Kristinusko on ikivanha huijaus. "
        "evoluutioteoria on nuori huijaus. "

        Sanoisinko jotain sisälukutaidosta.. En. Nämä molemmat lauseet yhdesä esitettyinä on yhtä totta/ epätotta. Kumpikaan ei voi väittää perustellusti lauseensa olevan faktaa. Mutta nämä voi rinnastaa sanoilla jos ja niin
        Mutta on paljon esimerkkejä siitä, kun lauseparsia irroitetaan asiayhteyksistään.

        Muuta kysyttävää?

      • wut
        alipaneoktaavi kirjoitti:

        Jos uskot luomiseen et voi uskoa evoluutioteoriaan. Voihan tietysti olla ettet usko kumpaankaan. Naljailevasti kirjoittavan keskustelijan kanssa ei ole hauska keskustella.

        Kun sinä et ole ymmärtänyt, että evoluutio on fakta, niin mitäpä tässä muuta. Miksi sinun kaltaisillesi edes kouluopetusta järjestetään verovaroista, kun mikään tieto ei mene perille?

      • alipaineoktaavi
        wut kirjoitti:

        Jos uskot luomiseen et voi uskoa evoluutioteoriaan. Voihan tietysti olla ettet usko kumpaankaan. Naljailevasti kirjoittavan keskustelijan kanssa ei ole hauska keskustella.

        Ei evoluutioteoria sulje pois luomiskertomusta, tai päinvastoin. Niissä ei ole kyse samoista selityksistä...
        Ja eihän tämä keskustelu ole muuta kuin hauskaa! keskustella Todesta.

      • alipaineoktaavi
        ... kirjoitti:

        Kun sinä et ole ymmärtänyt, että evoluutio on fakta, niin mitäpä tässä muuta. Miksi sinun kaltaisillesi edes kouluopetusta järjestetään verovaroista, kun mikään tieto ei mene perille?

        Evoluutio voi olla fakta, en ole sanonut että ei olisi.:)

        Ja nyt kun sinä et kerta ymmärrä, että Jumala on faktaa, niin miksi kaltaisillesi edes kouluopetusta järjestetään;)

    • seawolfenstein

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      101
      2900
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1834
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      386
      1692
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1267
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe