Timo Soinin ehdotus toisen rahaliiton perustamisesta.

hallava_hevonen

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/soini-pohjois-euroopalle-oma-euro/603072/

Timo Soinin viimeisin esitys kahden eri rahaliiton perustamisesta Eurooppaan, on varsin järkevää ajattelua sillä perusteella että Euroopan nykyinen keskushallinto EU on ajautunut ilmenneeseen ongelmaan juuri sen tosiasian vuoksi että Euroopan valtiot ovat tuotantonsa perusteella varsin erilaisia. Ja tottakai aluejako kahteen eri lohkoon olisi jo jossainmäärin parantava tekijä.

Ja olen itsekkin aikoinaan esittänyt "Kalmarin unioinin" kaltaista pohjoista liittoa toimivana ratkaisuna tilanteeseen. Ja tuo 3 vuotta vanhan esitykseni mukaan Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, ja Englanti muodostaisi keskenään jokseenkin toimivan talousalueen, jolla olisi myös oma valuuttansa. Ja tällöin olisi Englannilla perusteltu asema kaiken todella tärkeän virkatoiminnan suhteen.

Joten Timo Soinin esille tuoma rohkea ehdotus on erittäin hyvä keskustelunaihe sinänsä, mutta huomaatte tässä yhteydessä että Timo Soinin antama eräs aikaisempi todella tärkeä lausunto tulee jälleen hyvin esiin, kun hän tunnusti noin pari vuotta sitten että. "Perusuomalaisuus on enemmän kuin Timo Soini" Ja juuri tuollainen asenne tulee Puheenjohtajalla ollakkin, että hän kykenee huomioimaan hyvällä arvostelukyvyllä Perussuomalaisten muidenkin johtohenkilöiden taholta esille nousevia esityksiä. Ja osaa varmuudella tunnistaa Pesosen tai Pallarin innovaatisuudesta poimien juuri ne hyväksyttävät oikeat esitykset, joiden mukaisesti sitten laadimme julkistettavaksi puolueemme kokonaisohjelman.

Ja minä väitän että "hallava_hevonen" tulee vielä antamaan kokonaisvaltaisen esityksen uuden rahaliiton perustamiseksi, joka todella kestää koko läntisen maailman economistien tutkinnan, ja saa lopulta hymyilevän hyväksyntänne asian suhteen.

28

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo on vain Soinin ja sinun naurettavaa EU-hourailua.

      • Tosi on

        On vain nuo " Hourailut" käyneet toteen jatkuvasti sekös ottaa pannuun.


      • valistunut äänestäjä
        Tosi on kirjoitti:

        On vain nuo " Hourailut" käyneet toteen jatkuvasti sekös ottaa pannuun.

        Persujen ja sen edeltäjän SMP:n ennustuksista ainutkaan ei ole ollut lähelläkään toteutumista.
        Urpo Leppäsen "poistamme työttömyyden kolmessa kuukaudessa" oli jonkunlainen esiraakkunan rääkäisy, jolle tietysti nauroi koko maailma. Niin pähkähullu se oli.

        Hyvänä vitsinä ja työttömien suurena pilkkaamisena Leppänen kuitenkin laitettiin työministeriksi ja yllätys, yllätys, yhtään uutta työpaikkaa ei syntynyt.

        Tällainen samanlainen tyhjä tynnyri on Timo Soini.
        Raakkuna on Nilsiän öljysheikin kaltainen kylähullu.


    • hallava_hevonen

      Älkää turhia kuvitelko että Suomi jäisi johonkin Impivaaran asemaan, sillä Suomi on aina ollut tunnustettu teollisuusvaltio maailmassa, ja meillä on aina ollut erittäin hyvät kansainväliset kauppasuhteet muiden valtioiden kanssa. Ja kuten huomaatte niin Suomella on vaikutusvaltaa Euroopassa nykyisessäkin tilanteessa, ja oikeanlainen innovaatio on osattu huomioida Italian Pääministeri Montenkin lausunnoissa. Minä ennustan että kaiken tämän Euroopan unionin ongelman käsittelyn jälkeen Suomi tullaan jatkossa huomioimaan entistä paremmin kansainvälisessä politiikassa.

      http://timosoini.fi/vanha/pdf/ps_euroopassa.pdf

    • ratkaisu löytyy

      Jos kerran markkaan ei voi palata herrojen mielestä, niin ainoa oikea ratkaisu on Soinin esittämä eurojärjestys.
      Onhan maailmassa olemassa esim. Yhdysvaltain dollari ja Kanadan dollari, joilla on erilainen arvo. Samaa systeemiä voisi käyttää euron kanssa, Soinin esittämien valtioiden välillä.
      Muitakin ratkaisuita varmaan on, mutta tämä olisi yksi niistä. Poliitikot tuppaavat olemaan vain tärkeistä asioista hiljaa, kuin ja jne..

      • hallava_hevonen

        Nimimerkki "ratkaisu löytyy" niin aivan varmaan, mutta kyllä Timo Soinin esitys oli mielestäni ainoastaan ehdotus, jonka perusteella luodaan erittäin hyvä keskustelu asiasta, aivan kuten me olemme tänään palstalla tehneetkin. Tämä on siis huomioitava että on erittäin tervetullutta esittää rakentavia ehdotuksia asian johdosta, aivan kuten Tuomioja sen toi esille juuri äskettäin kansainväliseen tietoisuuteen, että "Me suomalaiset koemme hyvin tärkeäksi jo tässä vaiheessa valmistautua euron hajoamiseen, vaikka emme Hallituksemme, tai edes Perussuomalaisten taholta tietenkään pyri siihen mitenkään vaikuttamaan"

        Ja väitän että asian rakentava asian käsittelyn tärkeys on huomattu jo tänään palstallamme. Ja jos Timo Soinilta kysytään niin hän antaa saman vastauksen kuin Halla-ahon seuraajaksi nimetty "hallava_hevonen"

        Ymmärrätte aikaisemman esitykseni perusteella että kun Eurooppan unionille vihdoin selviää että keskushallinto ei toimi Euroopassa, vaan se on totaalisesti hylättävä. Niin aivan varmuudella vahvat ja päätösvaltaiset Euroopan valtiot eivät halua muodostaa minkäänlaista yhteisvaluuttaa, eikä keskushallinto järjestelmää edes kaksijakoisella tavalla erikseen pohjoiseen ja etelään. Vaan me tulemme jokaisen valtion kohdalla palamaan entiseen hyväksi koettuun kansalliseen politiikkaan, ja omaan kansalliseen valuuttaan, for sure.


    • mäntyniemistö

      Varmaan monet poliitikot ovat nyttemmin huomanneet pissanneensa omiin housihinsa, mutta noudattavat sitä vanhaa hiljaa olemisen sääntöä.
      Poliitikkokaan ei käsittääkseni voi olla niin tyhmä, ettei tietäisi asioista, mutta on aivan toinen asia, mitä he sanovat.

      • hallava_hevonen

        Nimimerkki "mäntyniemistö" tuo tämänhetkisen tilanteen hyvin realistisesti esiin lausuessaan että "Varmaan monet poliitikot ovat nyttemmin huomanneet kusseensa omiin housuihinsa, mutta noudattavat sitä vanhaa hiljaa olemisen sääntöä" Ja ettei meidän Presidentti Saul Niinistökään ole niin tyhmä, ettei tietäisi asioista, mutta on aivan toinen asia, mitä he sanovat virallisesti julkisuuteen.


    • suomi today

      Timo Soinin (ps.) mielestä euroalueen tulevaisuudelle on olemassa kaksi vaihtoehtoa - joko pohjoinen tai etelä lähtee.
      Politiikka

      Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini haluaa Pohjois- ja Etelä-Euroopalle omat rahaliitot, kirjoittaa Kaleva. Soinin mukaan näin päästäisiin eroon euroalueen valuvioista.

      Keskeistä olisi, että uusissa liitoissa mukana olevat maat olisivat demokraattisesti ja taloudellisesti samalla kehitystasolla.

      Soinin mukaan eteläeuron muodostaisivat avustettavat maat eli Espanja, Portugali, Kreikka ja mahdollisesti Italia. Pohjoiseen taas kuuluisivat Saksa, Hollanti, Baltia ja Pohjoismaat.

      Soinin mielestä valuutta-alueen tulevaisuudelle on olemassa kaksi vaihtoehtoa – joko pohjoinen tai etelä lähtee. Hän ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kumman tulisi lähteä eurosta.

      • kuinkas näin

        jep baltia on varmaankin taloudellisesti samalla kehitystasolla ?


      • Soinin ehdotus toteutuu

        Nyt kun SOINI on asiassa aloitteen tehnyt ei hallitus suin surminkaan etenisi tähän suuntaan ELLEI Kataisen hallitus olisi Saksan marionetti mitä tulee europolitiikkaan. Sinä päivänä kun Merkel lausuu "Se on loppu, salut" on Suomen valittava puolensa eikä tarvitse olla ruudinkeksijä arvatakseen kenen kelkkaan suomineito hyppää. Kataisen MIELIPIDE ei asiaa ratkaise.


    • POHJOISMAINEN KRUUNU OLIS VARMAANKIN VAHVA VALUUTTA...

      NORJA..RUOTSI..TANSKA---SUOMI---VIRO

      • ipu.fi

        Paavo Väyrynen toi esiin pohjoismaisen rahaliiton ja yhteisen kruunun jo ennen kuin hänet oli hyväksytty Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

        Suomen kannattaa erota eurosta välittömästi. Kelluva kruunu on parempi kuin kiinteä euro maailmanmarkkinoilla. EKP ei osaa hommiaan yhtä hyvin kuin Suomen pankki osasi markan aikana.


      • kiinteä
        ipu.fi kirjoitti:

        Paavo Väyrynen toi esiin pohjoismaisen rahaliiton ja yhteisen kruunun jo ennen kuin hänet oli hyväksytty Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

        Suomen kannattaa erota eurosta välittömästi. Kelluva kruunu on parempi kuin kiinteä euro maailmanmarkkinoilla. EKP ei osaa hommiaan yhtä hyvin kuin Suomen pankki osasi markan aikana.

        "Kelluva kruunu on parempi kuin kiinteä euro"

        Kruunun arvo määräytyy markkinoilla kuten eurokin eli molemmat ovat kelluvia.


      • Jääman

        Yhteispohjoimaisen valuutan nimeksi ei kyllä laiteta kruunua, koska se on Ruotsin valuutta ja historiallisista syistä johtuen kruunu ei missään tapauksessa kelpaa suurimmalle osalle suomalaisista valuutan nimeksi ja niinikään historiallisista syistä johtuen myöskään rupla ei kelpaa suurimmalle osalle suomalaisista valuutan nimeksi.

        Unohdit Pohjoismaiden listaltasi Islannin, mutta Pohjois-Euroopan yhteisen valuutan toteuminen vaatii sen, että Ruotsi, Norja ja Tanska saadaan taivutettua mukaan, koska heitä ei ole helppo saada mukaan rahaliittoihin.

        Norjan ja Islannin kohdalla Pohjoismaisen rahaliiton toteutumista haittaa se, että he eivät ole samassa talousliitossa kuin muut Pohjoismaat.

        Loppujen lopuksi Pohjoismaiden yhteisen valuutan syntyminen kaatuu siihen, että Ruotsille ei valuutan nimeksi kelpaa Pohjois-Euroopan euro ja Suomelle taas valuutan nimeksi ei kelpaa kruunu.


    • hyvä väyris

      Pohjolan kruunu olisi todella kova sana ja valuutta. Pitäisi sitä jotain opetusta saada niille etelän veltoille.

    • zdaiva33

      ARJALAN Unioni

    • Melkoisen järjetön ajatus Soinilta. Melko lailla samat valuviat olisi tässäkin valuutta-alueessa, tosin hieman miedompina. Kokonaisuutena varmaan toimisi siis paremmin, mutta Suomelle tämä olisi myrkkyä ja odotettavissa olisi rajua velkaantumista tuleville vuosille. Haglundilta oikeaa kritiikkiä.

    • VanityOfHumanity

      Pohjoismaiden unioni ja yhteinen pohjoismaiden valuutta on kaunis ajatus mutta kaukaa haettua ihan tuosta noin vain.

      Soini voi esittää mitä haluaa ja tämän palstan asiantuntijat voivat mukailla ja myhäillä mutta todellisudessa olisi hyvä otaa huomioon ihan parikin asiaa.

      - Suomi voi haluta vaikka kuun taivaalta mutta miten on muiden laita?

      - Miksi Norja tai Ruotsi haluaisivat liittyä johonkin pohjoismaiden unioniin?
      Niillä menee nykyisellään melko hyvin, miksi sotkea asioita.
      Haluaako Tanska ja Islanti mukaan? Onko niiltä edes kysytty?

      Kuka on tämän ehdotuksen alunperin laittanut vireille? Soini nyt vai joku Norjan pääministeri vuonna 1920?

      Populismiä ja iltapäivälehtipolitiikkaa.

      On ihan yksi ja sama millaisia unioneja tai valuuttoja perustellaan. Jos rahatalous jatkaa toimintaansa samalla tavalla kuin nyt niin kakka iskee tuulettimeen ennen pitkään, oli Suomi eurossa tai ei, oli suomi pohoismaiden liitossa tai ei.

      Velka korko on se joka talouden lopulta tappaa.
      Jos katsotaan koko maailman rahavarantoja sekä velkaa niin velkaa on enenmmän koko maailmassa mitä rahaa. Jos nyt koko maailma päättäs että kerätään kaikki rahat samaan pinoon ja maksetaan velat pois niin rahat loppuis mutta velkaa jäisi.

      Eli ollaan jo konkurssissa, nyt vain pelataan aikaa kikkailemala kirjanpidolla näin yksinkertaisesti sanoen. Lumi alkaa tulla tupaan ja sitten ei enää naurata ketään.

      • ryyppäävä_ruuna

        Ei nyt missään konkurssissa olla, vaan tämä on normaalia talouden soutamista ja huopaamista. Jos nousukausi ei muuten ala, niin euron arvo laskee itsekseen sellaiseen lukemaan, että kauppa alkaa käymään.
        Nyt ollaan siis vähän samassa tilanteessa kuin vahvan markan aikana, sillä erotuksella että emme voi laskea euron arvoa devalvaatiollla viikonlopun aikana, vaan oikean arvon hakeminen on pidempi prosessi.

        Euron arvo oli liikkeelle laskettaessa suhteessa dollariin reilusti alle yhden josta se lähes tuplaantui. Se oli liikaa.
        Kun dollarin ja euron suhde alkaa olla yhden suhde yhteen, se on lähellä oikeaa ja talous alkaa rullaamaan.
        Markan ottaminen takaisin voisimme korjata kurssia milloin haluaisimme, mutta tempoileva talous veisi luottamusta ja loisi köyhyysloukkuja milloin kenellekin osapuolelle. Eurosta luopuminen tässä vaiheessa olisi yksinkertaisesti tyhmää.


    • Soinilla vippas pää

      Ei näitä valtioiden välisiä, kivoja rahaliittoja tarvita YHTÄÄN AINOATA LISÄÄ enää Eurooppaan.

      Ihmettelen että aikaisemmin suht järkevä ja jalat maassa kulkeva Soini meni ehdottamaan tällaista päässään kehittämään, ja vielä julkisesti esittelemäänkin. Hyi olkoon.

      Saksa ei tuollaisten pikkuvaltioiden kanssa pikkurahaliittoon tule lähtemään. Eikä ole järkevää Suomenkaan sellaiseen mennä. Vientisektorimme kilpailukyky on alentunut -12% verrattuna Etelä-Euroopankin maihin.

      Suomi itse on kohta lirissä tuollaisessa Soinin ehdottamassa talouskyhäyksessä.

      Nyt Timo Soini, kunnallisvaalit ovat tulossa. Silmät auki, ja herää päivähorteestasi.

      Kun Euroalue hajoaa, niin ainoa oikea rahayksikkö Suomella on omassa hallinnassamme oleva Suomen Markka. Aivan samalla yksinkertaisella ja perinteisellä tavalla kuin omat rahat on Ruotsilla, Tanskalla, Norjalla ja jpa piskuisella Islannillakin.

    • soleid

      Ei se hullumpi ajatus ole, että tulisi pohjoismaiden liitto. Se olisi todellakin vahva. Ruotsi kuitenkin on niin vahva omassa valuutassaan, etteivät he edes haluaisi yhteistyötä tässä asiassa. Ruotsi sen kun porskuttaa koko ajan ja siellä tuntuu olevan homma hanskassa tapahtui, mitä vaan. Suomi sen sijaan on aivan päätön kana ja ajelehtii lähinnä Saksan meilipiteiden mukaan ja täytyy sanoa, että aikamoisen kokonaiskuvan ihan tällainen tavis saa nykyisestä eu-politiikasta, jota hallitus hoitaa. Tuntuu, ettei hallituksen porukoilla ole oikein homma hanskassa. Puolueiden sisällä ollaan jo eri mieltä näistä eu-tuista, miten lie onko kyseessä sitten lähinnä tulevat vaalit, vai ollaanko sitä tosissaan. Poliitikot kun eivät halua menettää asemaansa eivät kuntavaaleissa eivätkä eduskuntavaaleissa. Se, että puhutaan mitä sattuu, mutta äänestetään kuitenkin näiden tukien puolesta, kertoo todellakin jotain näistä edustajista ja asioiden hoidosta. Ei tiedä enää, mihin uskoisi, kun seuraa näitä ihmisiä.

    • anskattoony"

      Aivan järkevä esitys Soinilta , mutta on todennäköistä että Ruotsi ei siihen haluaisi mukaan lähteä , sillä jättäytyminen euroalueen ulkopuolelle on heille tuonut vain etua ja tuskinpa haluavat siitä edust noin vain luopua.

    • 4+15

      Nyt ei paskavaris raakkunan, alias kelmeän konin kannata mennä rantapusikkoon, ampuvat vielä sorsana, eikä sitä varmasti söisi edes sudetkaan.

    • Jussuf (se sama)

      Soinin esitys todella hyvä , sillä se toisi Suomelle vakaamman tulevaisuuden , ja niinollen veromaksajilla olisi paremmat edellytykset elättää meitä työhaluttomia.

    • Apu-rinki Soinille

      ""Soini meni ehdottamaan tällaista päässään kehittämään, ja vielä julkisesti esittelemäänkin.""

      Ilmeinen ongelma Soinilal on että hän kehittelee näitä asioita vain yksikseen, omassa päässään.

      Todennäköisesti käy jonkin verran kirjeenvaihtoa muiden Euroopan maiden protestiryhmien johtajien kanssa. Ja Suomessa ehkä pikaisesti esi-luetuttaa kirjoituksensa Pirkko Ruohonen-Lernerillä ja työmies Matti Putkosella.

      Se ei vaan oikein riitä, noin ison puolueen ehdottamista linjauksista kun on kyse.

      Soinilla pitäisi olla jonkinlainen oma, suomalainen talousalan ihmisten foorumi ja raati ympärillänsä. Jotakin Vesa Kanniaisia, Stefan Törnqvistejä ym. pitäisi olla Soinilla keskustelurinkinä ja sparraajina.

      Silloin olisi vältytty tämän, hyvin, hyvin kömpelön ja torson "kahden rahaliiton unionin" julkaisemisesta ja sen esittelyä käytännön ratkaisuehdotukseksi Suomelle.

    • Mitä mieltä nyt olette tästä pohjoisen omasta eurosta/kruunusta? Onko yksi ja sama euro ollut meille hyvä asia?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      101
      2900
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1834
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      386
      1692
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1267
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe