Jos Israel hyväksyy Palestiinan valtion niin tekeekö se syntiä?

Viinirypäleterttu M

Jumala antoi sen maan, jota palestiinalaiset havittelevat Israelille. Muistaakseni Jumala sanoi jotenkin tähän tapaan: Annan sen maan Israelille ja eläkää siinä maassa kuin pakolaisina tai siirtolaisina. En tosiaankaan tuon tarkemmin muista, mutta ajatus on se, että maa on Jumalan, ja Hän antaa sen juutalaiselle kansalle asuttavaksi, maallisessa mielessä maa-alue on ymmärtääkesni "ikuinen" perintö Israelille, mutta hengellisessä mielessä ja totuudellisessa mielessä Jumala sen omistaa.

Jos sanoin väärin niin en tarkoituksella niin sanonut ja se annettakoon minulle anteeksi. Asia tuli mieleeni ja rohkenin asiaa kysyä vaikkei aivoni muista Raamattua kunnolla johtuen jonkinasteisesta mahdollisesta seniliteetistä tai sitten kyseesä on huonon muistin ja vähäisen järjen aikaansaannos, koska sellainen ainakin olen, en juhli älyn määrällä.

YK on kovasti intoilemassa ja antamassa Jumalan Israelille ja juutalaisille, kuten Jeesuskin oli juutalainen, antamaan maata ojentamassa palestiinalaisille.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aijnoa oikia uskowa

      Niin, mutta kun islaminuskoisilla on oma Jumalansa, ja he ovat myös tuon saman alueen alkuperäiskansa.

      ja YK teki jo alunperin päätöksen jakaa alueen kahtia, noin vuonna 1948.

    • Jumala on tuon alueen luvannut juutalaisille, Israelille. Se on Jumalan maata, Jumala on maan luonut, eivät palestiinalaiset tai ketkään muutkaan ja Jumalalla on suvereeni valta päättää kenelle luomansa maan antaa.

      YK tai mikään muukaan muslimivaltainen jumalaton taho ei voi tehdä lainvoimaista päätöstä vastoin Jumalan päätöstä.

      Israelin ja palestiinalaisten välinen sopimus on alkanut muotoutua. Camp Davidin neuvotteluissa palestiinalaiset torjuivat annetut tarjoukset. Israelilaisittain Ehud Olmertin tekemä tarjous Camp Davidissa oli mullistava, koska se sisälsi Jerusalemin jakamisen. Tämäkään tarjous ei riittänyt palestiinalaisille.

      Sitten seurasi Clintonin ehdotus. SWe sisälsi vuoden -67 rajat tietyin korjauksin, Jerusalemin jaon ja periaatteen " kaksi valtioita kahdelle kansalle ". Kun puhutaan kahdesta valtiosta, palestiinalaiset hyväksyvät sen. Clintonin ehdotus kahdesta valtiosta kahdelle kansalle tarkoitti eri valtioita juutalaiselle ja palestiinalaiselle kansalle. Pelkkä kahden valtion ratkaisu tekisi Israelista palestiinalaisvaltion, koska siihen kuuluu palestiinalaispakolaisten paluuoikeus Israeliin.

      Vielä neuvoteltiin Tabassa, mutta kaikki nämä epäonnistuivat, etupäässä palestiinalaisten kieltäytymisen takia.

      Luin Washington Post lehdelle Mahmoud Abbasin antaman haastattelun, jossa hän sanoi, ettei halunnut luopua palestiinalaisten paluuoikeudesta. Hän myönsi itse, että tarjous oli erinomainen, mutta sanoi halunneensa mahdollisimman laajan paluuoikeuden, joka olisi merkinnyt Israelin loppua valtiona.

      Kovin moni maailmalla ei ymmärrä, mitä paluuoikeus merkitsisi. Ajatelkaa, jos 12 miljoonaa saksalaisperäistä ihmistä palautettaisiinPuolaan tai Jugoslavia palautettaisiin ennalleen. Lähi-idän tilanne ei korjaantuisi, vaan muuttuisi kaoottiseksi. Siihen ei yksikään ymmärtäväinen israelilainen suostu, eivät rauhanaktivistitkaan, joitakin fanaatikkoja lukuunottamatta. Järkevät ihmiset molemmin puolin, samoin Euroopassa ja Israelin päätukialueella USA.ssa, ymmärtävät, että kaksi valtiota kahdelle kansalle väestöpohjan mukaan ; siis kaksi kansallista valtiota. Kun palestiinaliset hyväksyvät sen, sopimus voi olla mahdollinen.

      Rauhanprosessissa ei olla edistytty. Kukahan sen takana on?

      Israel on Jumalan lunastusosuus ja perintöosa ja ainoastaan heitä varten oli Messias tuleva. Nyt olemme oksastettuina ja kohtalomme on yhteinen.

    • agnus D

      YK ei ole muslimivaltainen.

      mutta israelin pitää kunnioittaa palestiinalaisvähemmistön ihmisoikeuksia saadakseen kunnioitusta arabimailta eli naapurivaltioiltaan

      Ei Raamatussakaan anneta israelilaisille lupaa possuilla.

      • Palestiinalaiset yrittävät juonitella suhdetoiminnalla. He menevät Yk:hon, jossa heillä on ylivoimainen enemmistö kaikkien arabi - ja muslimimaiden ja monien kehitysmaiden tuella. Tämä enemmistö hyväksyy kaiken, mitä he sanovat. Siks he ajavat YK:n tunnustusta palestiinalaisvaltiolle. Sen he muuten tekivät jo kerran, vuonna 1988.

        He puhuvat valtiosta vuoden 1967 rajojen puitteissa, ja haluavat sanella rajaehdot neuvottelematta Israelin kanssa. Vuoden -67 sovittuja rajoja ei ole koskaan ollut olemassakaan.

        Jumala vartioi Israelin valtiota ja on rajojensa vartijoiden silmät ja korvat.


    • .,.

      palestiinaa ei ole olemassakaan sitä ei löydy Raamatusta. Maa on Israel. Palestiina on Saatanan keksimä sana sillä se ei pidä israelista koska se on Jumalan silmäterä ja saataana tekee kaikkensa hävittääkseen Israeöin kansan.

      • ruskean reiän ritari

        vikipediasta löytyy palestiina, ei kaikkea kerrota Raamatussa.


      • agnus D

        Israel tekee kaikkensa hävittääkseen valtionsa ihan itse. eipä kannattaisi uhitella naapurimaille koko ajan.

        ja mikä ainoa demokratiakaan se enää on, kun vallankumoukset on tapahtuneet niin monessa alueen maassa.


      • kalle gay-a(g)nus
        agnus D kirjoitti:

        Israel tekee kaikkensa hävittääkseen valtionsa ihan itse. eipä kannattaisi uhitella naapurimaille koko ajan.

        ja mikä ainoa demokratiakaan se enää on, kun vallankumoukset on tapahtuneet niin monessa alueen maassa.

        ole mies mulle. ole homo mulle. tee mut onnelliseksi, ota syllsii armaani ja vie vihille.


      • dikduk
        agnus D kirjoitti:

        Israel tekee kaikkensa hävittääkseen valtionsa ihan itse. eipä kannattaisi uhitella naapurimaille koko ajan.

        ja mikä ainoa demokratiakaan se enää on, kun vallankumoukset on tapahtuneet niin monessa alueen maassa.

        Millä lailla Israel uhittelee? Minkä arabivaltion tai muun, se on luvannut hävittää? Keille naapureilleen se on ilmoittanut ettei koskaan tule hyväksymään rauhaa?


      • Jänkkäävät trollit
        agnus D kirjoitti:

        Israel tekee kaikkensa hävittääkseen valtionsa ihan itse. eipä kannattaisi uhitella naapurimaille koko ajan.

        ja mikä ainoa demokratiakaan se enää on, kun vallankumoukset on tapahtuneet niin monessa alueen maassa.

        agnus D alias mahtimuffe on taas palannut takaisin Big brother palstalta kertomaan meille jotain demokratiasta, jos vaikka palaat takaisin sille toiselle palstalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      73
      2480
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      111
      1187
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1105
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe