http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/8A75CE045AD09FE4C22577AE00256611/$FILE/III_toiminta_2011.pdf (s.72)
Suomalaisten jumalanpalveluksissa käyminen on vähentynyt tasaisesti, myös viime vuonna. Kymmenessä vuodessa pääjumalanpalveluksissa käymisten määrä on pudonnut peräti miljoonalla käynnillä. Viime vuonna käyntejä oli yhteensä enää 3,6 miljoonaa. Siis vähemmän kuin mitä kirkolla on edes jäseniä.
Muissa seurakuntatilaisuuksissa käyntien määrä on pudonnut vielä nopeammin, kymmenessä vuodessa noin kahdella miljoonalla.
Olisipa mielenkiintoista tietää, miten kirkko nuo laskee. Jokainen käynti tietty lasketaan erikseen, eli jos sama mummo käy joka sunnuntai, siitä lasketaan jo vuodessa yli 50 käyntiä. Mutta onko kirkon ovella joku portsari kynän ja lehtiön kanssa pitämässä tukkikirjanpitoa? Olettaa sopii, että nuo ovat aika lailla hatusta vedettyjä ja tietty sopivasti ylöspäin pyöristettyjä.
Tilasto: Kirkossa käyminen on vähentynyt
34
802
Vastaukset
- Hyhhyh
Kuka hitto käy kirkossa vapaaehtoisesti...
- no vaikkapa
minä.
- Kimmo Koo
no vaikkapa kirjoitti:
minä.
Ja minä. Olen tänä vuonna käynnyt kahdesti (tosin toisella kertaa roomalaiskatolisessa kirkossa)
Minä menin tänä vuonna vapaaehtoisesti Westminster Abbeyhyn Lontoossa, mutten kehdannut olla kauan, kun siellä oli jumalanpalvontamenot käynnissä. Olen käynyt tänä vuonna myös Karnakin temppelissä Luxorissa, joka on kirkkoon verrattava rakennelma. Eiköhän meikäläinenkin siis ole ollut nostamassa suomalaisten keskimääräistä temppeleissäkäymisfrekvenssiä.
- 1 + 2
patriklind kirjoitti:
Minä menin tänä vuonna vapaaehtoisesti Westminster Abbeyhyn Lontoossa, mutten kehdannut olla kauan, kun siellä oli jumalanpalvontamenot käynnissä. Olen käynyt tänä vuonna myös Karnakin temppelissä Luxorissa, joka on kirkkoon verrattava rakennelma. Eiköhän meikäläinenkin siis ole ollut nostamassa suomalaisten keskimääräistä temppeleissäkäymisfrekvenssiä.
Älä murehdi, annamme anteeksi;-)
- Jarmo Kokkonen
Suntion tehtävänä on laskea jokaisen messun osallistujat, ja tarkasti. Eli tukkimiehen kirjnapito on hyvä menetelmä. Mitään ei siis vedetä hatusta, eikä pyöristellä.
- Ihme vara-Jeesus
Melkoinen heppu tämä suntio, jos saa tarkasti kaikki laskettua :D Joku poistuu ja joku saapuu kesken kaiken, joku käy ovella kääntymässä, joku istuu koko palveluksen ajan vessassa... Naiivia kuvitella, että luvut ovat tarkkoja.
- Jori Mäntysalo
Ihme vara-Jeesus kirjoitti:
Melkoinen heppu tämä suntio, jos saa tarkasti kaikki laskettua :D Joku poistuu ja joku saapuu kesken kaiken, joku käy ovella kääntymässä, joku istuu koko palveluksen ajan vessassa... Naiivia kuvitella, että luvut ovat tarkkoja.
Liekö täsmällinen tarkkuus tarpeenkaan? Olennaisempaa on muutoksen suunta (eli se, että luvut lasketaan samalla tavalla joka vuosi) ja lukujen suuruusluokka.
Sitä näissä jaksan ihmetellä, miksi kaikki seurakunnat tilastoivat asioita niin tarkasti. Hyvin kirkon päämaja saisi dataa, vaikka jakaisi seurakunnat kolmeen osaan ja kukin srk laskisi joka kolmas vuosi tarkasti. - jsjsjsjshshshs
Ihme vara-Jeesus kirjoitti:
Melkoinen heppu tämä suntio, jos saa tarkasti kaikki laskettua :D Joku poistuu ja joku saapuu kesken kaiken, joku käy ovella kääntymässä, joku istuu koko palveluksen ajan vessassa... Naiivia kuvitella, että luvut ovat tarkkoja.
Tupakkataukoja pitämällä kävimääränhän saisikin kätevästi tuplattua.
- 15+10
Jori Mäntysalo kirjoitti:
Liekö täsmällinen tarkkuus tarpeenkaan? Olennaisempaa on muutoksen suunta (eli se, että luvut lasketaan samalla tavalla joka vuosi) ja lukujen suuruusluokka.
Sitä näissä jaksan ihmetellä, miksi kaikki seurakunnat tilastoivat asioita niin tarkasti. Hyvin kirkon päämaja saisi dataa, vaikka jakaisi seurakunnat kolmeen osaan ja kukin srk laskisi joka kolmas vuosi tarkasti.Ehkä niillä on aikaa väsätä tilastoja kun ei ole muutakaan tekemistä...
- Kimmo Koo
Ihme vara-Jeesus kirjoitti:
Melkoinen heppu tämä suntio, jos saa tarkasti kaikki laskettua :D Joku poistuu ja joku saapuu kesken kaiken, joku käy ovella kääntymässä, joku istuu koko palveluksen ajan vessassa... Naiivia kuvitella, että luvut ovat tarkkoja.
Sitten minä olen naivi. 90-luvulla tutulle suntiolle kuulemma toi lapset kahvia Jumalanpalvelukseen ja heidät merkittiin kävijöiksi. Voi hyvin olla juttua.
Lukumäärä on tarkka, jos kävijöitä on vähän, mutta varmasti siinä on heittoa kun tupa on täysi. - 16 + 15
Jori Mäntysalo kirjoitti:
Liekö täsmällinen tarkkuus tarpeenkaan? Olennaisempaa on muutoksen suunta (eli se, että luvut lasketaan samalla tavalla joka vuosi) ja lukujen suuruusluokka.
Sitä näissä jaksan ihmetellä, miksi kaikki seurakunnat tilastoivat asioita niin tarkasti. Hyvin kirkon päämaja saisi dataa, vaikka jakaisi seurakunnat kolmeen osaan ja kukin srk laskisi joka kolmas vuosi tarkasti.Pitää muistaa että viranomaiasema velvoittaa.
Helpottakaamme heidän ahdinkoaan...
- 5 + 5
Kun ottaa huomioon, että kirkon tilastoihin lasketaan mukaan kaikki rippijumalanpalveluksissa, hautajaisissa ja häissä kävijät, koulun ja päiväkodin raahaamat lapset, jne, niin ei jää kovinkaan paljoa vapaaehtoisia todellisissa jumalanpalveluksissa kävijöitä. Niin ja joulukirkkokin on vähän sellainen jumalanpalvelus, jota ihmiset ei miellä miksikään jumalanpalveluksessa käynniksi.
Mihin täältä muuten hävisi Jorin aloittama kirkon tilastollinen vuosikirja säie???- Väki vähenee
Kävijämäärät vähenee rajusti juurikin siksi että yhä harvempi järjestää kirkkohäitä tai käy rippikoulua.
Pelkästään tavallisissa jumalanpalvelutilaisuuksissa porkukkaa käy jo ennestään tosi vähän ja se porukkaa vähenee pikkuhiljaa kun kävijät siirtyvät ikuisuusjäseniksi. - Kimmo Koo
Väki vähenee kirjoitti:
Kävijämäärät vähenee rajusti juurikin siksi että yhä harvempi järjestää kirkkohäitä tai käy rippikoulua.
Pelkästään tavallisissa jumalanpalvelutilaisuuksissa porkukkaa käy jo ennestään tosi vähän ja se porukkaa vähenee pikkuhiljaa kun kävijät siirtyvät ikuisuusjäseniksi.Avioliittoon vihkimisten määrä saattaa vaidella yli tuhannella vuosittain ja viime vuonna niitä oli 1400 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Viime vuotta lukuunottamatta häiden määrä on pysynyt varsin vakaana sillä ihmiset avioituvat aikaisempaa useammin ja kirkon osuus on romahtanut toisissa ja varsinkin kolmansissa, neljänsissä jne häissä. Häävieraiden määrä on vähentynyt paljon enemmän.
Rippikoulun suosi on yllättävän suuri, sillä mikään muu leiri ei vedä lähes koko ikäluokkaa.
"Pelkästään tavallisissa jumalanpalvelutilaisuuksissa porkukkaa käy jo ennestään tosi vähän ja se porukkaa vähenee pikkuhiljaa kun kävijät siirtyvät ikuisuusjäseniksi."
Kirkon jäsenmäärä vähenee noin 70% kuolleiden määrästä eli jokaista kolmea kuollutt kohden tulee uusi jäsen. Tämä suhdeluku huononee tulevaisuudessa.
- no vaikkapa
Korreloidakseen otiskkoa, uskovaiset piereksivät entistä enemmän kirkossa. Jatkuva "pöpötys" muistuttaa laumaa pappatuntureita tyhjäkäynnillä, ja papinkin paskanpuhunta jää tässä saasteessa toiseksi.
Tulenteko on kielletty sunnutaisin, paukun uhalla no vaikkapa 100000km: säteellä kirkosta. - hyvältä näyttää
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/lehdet rahapula ajaa seurakunnat kolehtihaaveille/20110886147?&&ext=rss
Kohta on kolehti haavikin tyhjä, kun kirkossa ei käy ketään.
Vähäisetkin kolehtitulot käytetään kirkkoherran työsuhdeautoon, joten sen jälkeen ei jää enää mitään hyväntekeväisyyteen.
Ja kun seurakuntalaiset tajuaa että kirkkohan on lajoittanut hyväntekeväisyyteen heidän laittamiaan kolehtirahoja eikä tee itse hyväntekeväisyyttä, niin eroamiset vain kiihtyy kiihtymistään.
Valtionkirkon asema on otettava uuteen käsittelyyn hyvinkin pian. - ghkdt
Ja valtio se vaan tuuppaa lisää rahnaa kirkolle. Pistää vihaksi. Kirkko haluu et valtio korvaa sille kirkollisverotulojen laskun ku jäsenet eroo. Voihan vee!
- dghkdgh
Toi jumalanpalveluksissa käyntien määrä on järkyttävän pien, 0,jotakin käyntiä vuodessa per jäsen, ja se pienehkö uskollisten joukko käy ainakin 50 kertaa vuodessa, ja ainakin miljoona jäsentä ei kertaakaan. kykkenessä vuodessa laskua n.miljoona jumalanpalveluskäyntiä! Muissa srk-tilaisuuksissa 2 miljoonaa käyntiä vähennystä!
Muistaakseni oppilaitosten j-palveluksissa on yhteensä n. miljoona "pakko?"käyntiä vuodessa. Ei tarvi ihmetellä kirkon yhä kiihtyvää invaasiota kouluihin ja kaikkialle muualle missä suuri joukko ihmisiä on kerääntynyt yhteen jostain ihan muusta syystä kuin uskonnon harjoittaminen. Soluttautujakirkko vauhdissa taas. - filezo
Noista tilastoista pitäis pitää enemmän ääntä. Suurin osa ei tajua kuinka vähän ihmiset käyvät kirkonmenoissa. Kerran vuodessa joulukirkossa tai ei ollenkaan!
kirkon merkitys on marginalisoitumassa kovaa kyytiä. sen asema yhteiskunnassa vaikuttajana on täysin ylimitoitettu. Se käyttää ikään kuin 4 miljoonan jäsenensä avointa valtakirjaa ja puhuu heidän kaikkien äänellä ja painoarvolla, vaikka sellaista valtakirjaa sillä ei ole kuin harhaisissa kuvitelmissaan. Suuri osa kirkon jäsenistä ei jaa kirkon käsityksiä ei uskosta eikä sen paremmin arvoistakaan!- Asiat piilossa
Ikävä kyllä media todella harvoin tarttuu näihin aiheisiin...
- seremoniapaikka
Suurin osa käy vain rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Pitää huomioida sekin että siellä käy näin olle paljon myös kirkkoon kuulumattomia, jotka ovat siellä kyseisen seremonian vuoksi osana juhlatapahtumaa, eikä todellakaan sanaa kuulemassa.
- ei niitä paljon ole
"Viime vuonna käyntejä oli yhteensä enää 3,6 miljoonaa. Siis vähemmän kuin mitä kirkolla on edes jäseniä."
Mahtaako tässä olla mukana tosiaan myös koululaisten juhlajumalanpalvelukset ja varusmiehille pidetyt jumalanpalvelukset? Muistaakseni niitäkin oli usempia intin aikana.
Jos karkeasti laskee että ikäluokassa noin 40.000 sellaista joka osallistuu koulussa jumalanpalvelukseen, niin peruskoululaisista tulee 360.000 käyntiä. Ja kun sen päälle lasketaan varusmiehet pariin kolmeen kertaan ja lukiolaiset, sekä muut oppilaitokset päälle niin ollaan puolen miljoonan paikkeilla. Ja nuo käynnit ovat aika tarkasti 100% lisäystä, eli eivät korvaa muuta kirkossa käymistä. Rippikoululaisillakin on aika monta pakollista jumalanpalveluksessa käyntiä. Itse kävin jumalanpalveluksessa kun lapisi oli rippikoulussa, noin puolet jumalanpalveluksen osallistujista oli riparilaisia ja toinen puoli vanhuksia, ei siellä montaa keski-ikäitä ollu minun lisäksi ja niistäkin varmaan kaikki saattamassa jotain vanhusta.
Paljonkohan mahtaa olla käviöitä ihan pelkissä jumalanpalveluksissa, jotka tulevat jumalanpalvelukseen vain palvelemaan jumalaa? Eli sellaisia jotka eivät ole tulossa rippi-, kaste-, hää-, tms. juhlaan, eikä joulukirkkoon tai konserttia kuuntelemaan.- cgkcghk
Muistaakseni koulujen ja oppilaitosten oppilailla on n. miljoona jumalanpalveluskäyntiä vuodessa. Siis nimenomaan kouluun liittyen.
- 10 + 9
Nyt myös Hesari heräsi tähän romahdukseen: http://i8.aijaa.com/b/00149/11137113.jpg
- 6 + 16
STT on myös tehnyt uutisen aiheesta. Toivottavasti sitä kautta aihe saa ansaitsemaansa julkisuutta. Tällaisia yhteiskunnallisia murroksia ei pitäisi pitää piilossa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102316238118_uu.shtml
- Totuuden torvi
Kovasti on kuitenkin vielä kiihkoateisteilla tekemistä, että johonkin saataisiin maa, jossa ateistit olisivat enemmistönä.
Varmaankin ateistilähetystyöntekijöistä on huutava pula: eloa on paljon, mutta elonkorjaajista on pula.- Ateistilta terkkuja
Minulle on ihan sama, vaikka Suomessa olisi 99 prossaa kirkkoon kuuluvia, kunhan se kirkko ei ole valtiokirkko.
- 5 + 13
Ateistilta terkkuja kirjoitti:
Minulle on ihan sama, vaikka Suomessa olisi 99 prossaa kirkkoon kuuluvia, kunhan se kirkko ei ole valtiokirkko.
Eli sinua ei häiritsisi jos kaikki päätöksenteko olisi uskonnon läpitunkemaa?
Sinua ei häiritsisi jos joutuisit jatkuvasti, vaikkapa koulun aikana, pakkouskontosyötön kohteeksi?
Sinua ei vaivaisi jos uskontoa syötettäisiin päivästä yksi lapsiisi?
- kirkkoja kiinni
- lsafdj
Kun otetaan vielä huomioon, että merkittävä osa ns. "tavallisissa jumalanpalveluksissa" kävijöistä on rippikoululaisia (jokainen käy rippikoulunsa aikana muutaman kerran kirkossa), niin tilasto näyttää kirkon puolelta vielä pahemmalta.
- aika harva käy
Plus että rippille pääsyjen, hautajaisten ja häiden yhteydessä pidetään puoli huomaamattomasti jumalanpalveluksia varsinaisten juhlanaiheiden kylkiäisinä, kun tupa on täynnä porukkaa. Moni ei varmaan edes miellä sitä että tuli osallistuneeksi jumalanpalvelukseen.
Aika tyhjää taitaa olla tavallisena sunnuntaina kirkossa, ellei siihen ole kytketty mitään muuta ohjelmaa.
- 6 + 8
Kirkon kriisistä tulee Radio ykköseltä juttua maanantaina 12.11. kello 15.05 (uusinta kello 21.15).
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/ohjelmat/kirkkoon_kuuluminen_ei_kiinnosta_38248.html - 14+14
Olisi mielenkiintoista päästä joskus näkemään ihan sitä raakadataa yksittäisten jumalanpalvelusten osallistujamääristä. Niinkun että onko siellä nollakertoja, tai kertoja kun kirkossa on ollut yksi henkilö, kaksi tai kolme henkilöä... Ja kuinka usein niitä on... Tätä tietoa ei varmaan ole julkaistu missään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899