Uskotko, että elämä voi jatkua jollain tapaa? Hetken vai pitempään?
Onko sinulla kokemuksia "rajan takana" käymisestä?
Amerikkalainen lääkäri kertoo jotain: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012101216193851_ul.shtml
Millaisia ajatuksia tarina herättää?
Mitä kuoleman jälkeen?
63
276
Vastaukset
Mätää, mätää, mätää
H.- Sinä Sinä Sinä
Sinäkö, sinussako, sinustako?
- yhtä kysymysmerkkiä
Niinpä, mistä voinee tietää, kun kuoleminen on niin omakohtainen kokemus, josta ei kukaan ole voinut tulla jälkeenpäin kertoilemaan, että miltä se loppuen lopuksi sitten tuntuu, kun ilma ja veri lakkaa kiertämästä kehossamme.
Olen itse nähnyt muutaman läheisen ihmisen kuolleena ja täytyy jotenkin myöntää, että heidän kasvoillaan oli ainakin rauhallisen seesteinen ilme, kun lihasjännitys heidän kasvoiltaan oli poissa. En siis ainakaan siinä mielessä pelkää kuolemaa, koska eivät kuolleet niin pahalta ainakaan näyttäneet kuin olettaa voisi. Tietysti riippuu siitäkin, miten on kuollut.
Itse olen joskus joutessani miettinyt sitä mahdollisuutta, että lentääkö se itsekunkin sielu jonnekin kuoleman koittaessa jättäen tämän maallisen tomumajamme tänne maan päälle ja maan alle lahoamaan, mutta tiedä tuota sitten?
Tietysti polttohautauksessa ja tuhkatessahan ei paljon jää ihmisruumiista, mutta onko sittenkään luonnollista ihmisen kuollut ruumis polttaa tuliliekeissä - ajatus tuntuu jotenkin välillä kauhealta, vaikka emme mitään tuntisikaan enää, mutta silti onhan tuo siisti tapa siistiä omat luunsa pois kartalta. - Oma valintako vai
yhtä kysymysmerkkiä kirjoitti:
Niinpä, mistä voinee tietää, kun kuoleminen on niin omakohtainen kokemus, josta ei kukaan ole voinut tulla jälkeenpäin kertoilemaan, että miltä se loppuen lopuksi sitten tuntuu, kun ilma ja veri lakkaa kiertämästä kehossamme.
Olen itse nähnyt muutaman läheisen ihmisen kuolleena ja täytyy jotenkin myöntää, että heidän kasvoillaan oli ainakin rauhallisen seesteinen ilme, kun lihasjännitys heidän kasvoiltaan oli poissa. En siis ainakaan siinä mielessä pelkää kuolemaa, koska eivät kuolleet niin pahalta ainakaan näyttäneet kuin olettaa voisi. Tietysti riippuu siitäkin, miten on kuollut.
Itse olen joskus joutessani miettinyt sitä mahdollisuutta, että lentääkö se itsekunkin sielu jonnekin kuoleman koittaessa jättäen tämän maallisen tomumajamme tänne maan päälle ja maan alle lahoamaan, mutta tiedä tuota sitten?
Tietysti polttohautauksessa ja tuhkatessahan ei paljon jää ihmisruumiista, mutta onko sittenkään luonnollista ihmisen kuollut ruumis polttaa tuliliekeissä - ajatus tuntuu jotenkin välillä kauhealta, vaikka emme mitään tuntisikaan enää, mutta silti onhan tuo siisti tapa siistiä omat luunsa pois kartalta.Olisiko mukavampaa ajatella matojen ruokailua, haisemista ja mätänemistä. Sitäpaitsi kaupungit muuttuisivat kai vähitellen hautausmaiksi, jos jokaiselle pitäisi kunnon hautapaikka löytää. - Lannoitteeksi tuhkana ja maata parantamaan, on minun tahtoni. - Sielu vaeltakoon jonnekin jos osaa ja tahtoo. Hautajaisiin mennessä se on ehtinyt jo häipyä kuitenkin.
- Tiedä häntä
yhtä kysymysmerkkiä kirjoitti:
Niinpä, mistä voinee tietää, kun kuoleminen on niin omakohtainen kokemus, josta ei kukaan ole voinut tulla jälkeenpäin kertoilemaan, että miltä se loppuen lopuksi sitten tuntuu, kun ilma ja veri lakkaa kiertämästä kehossamme.
Olen itse nähnyt muutaman läheisen ihmisen kuolleena ja täytyy jotenkin myöntää, että heidän kasvoillaan oli ainakin rauhallisen seesteinen ilme, kun lihasjännitys heidän kasvoiltaan oli poissa. En siis ainakaan siinä mielessä pelkää kuolemaa, koska eivät kuolleet niin pahalta ainakaan näyttäneet kuin olettaa voisi. Tietysti riippuu siitäkin, miten on kuollut.
Itse olen joskus joutessani miettinyt sitä mahdollisuutta, että lentääkö se itsekunkin sielu jonnekin kuoleman koittaessa jättäen tämän maallisen tomumajamme tänne maan päälle ja maan alle lahoamaan, mutta tiedä tuota sitten?
Tietysti polttohautauksessa ja tuhkatessahan ei paljon jää ihmisruumiista, mutta onko sittenkään luonnollista ihmisen kuollut ruumis polttaa tuliliekeissä - ajatus tuntuu jotenkin välillä kauhealta, vaikka emme mitään tuntisikaan enää, mutta silti onhan tuo siisti tapa siistiä omat luunsa pois kartalta.Isän veljellä oli arkussa suu teipattuna kiinni. Oli kuollut johonkin äkilliseen sydäntapahtumaan. Mun 16 vuotias veljenpoika oksensi, kun näki isoisänsä eli minun isäni odottamassa arkkuun laittamista. Minä en nähnyt isääni kuolleena, mutta viimesinä elinpäivinä hän oli jo lommoposkinen kuihtunut vanhus, jonka tiimalasi oli miltei tyhjä. Tuskin vaikutelma siitä mihinkään parani.
- TOTTA, että Amerikas
sa on paljon mätää, juuri tällaista. Julkisuuteen pitää päästä!
Ei se tietenkään minun uskostani ole kiinni, jatkuuko vai ei. On joskus ollut aika ihmeellisiä kokemuksia. Ovatko unta vai totta.. Totta eivät ole ainakaan järjellä ajateltuna.
Eniten hämmästelevät ne jotka on tääl ajassa retostelleet kuoleman jälkeisellä ikusella pimeyrellä.
- meeriamanda
Niin, aivin!
- riitta-riidaton
Koomassa olen ollut kaksi kertaa minäkin, enkä ole kyllä kokenut mitään ylimaallista.
Enkä saanut miskäänlaisia yhteyksiä yhtään mihinkään.
Jospa jokaisella on omanlaisensa, itselle mukautunut olevaisuus, johon sisältyy tämä ja mahdollinen tulevakin.
Miksipä siitä väittelemään, jokainen ollaan yhtä oikeassa.
Riitaa riittää tiedostetustakin. - Vaarinhait
Kyllä se on niin, että kun se on loppu, niin ei ole enää mitään missään sen jälkeen.
Ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Joka on kuollut ja kuopattu, ei ole vielä koskaan tullut takaisin kertomaan mitään mistään tuonpuoleisesta saatikka muustakaan. Huijareita on ollut aina mutta ei edes yksinkertaisimpiakaan asioita ei ole voitu todistaa oikeiksi heidän väittämistään. Silkkaa mielikuvitusta ja toiveajattelua.
Nähköön kaikenlaiset kirurgi-Lindkvistit tai Einsteinit mitä hyvänsä näkyjään kaljapäissään tai muissa pillereissään.- Koomassa ei kännissä
Et sitten uskaltanut lukea linkin tekstiä. Lääkäri oli koomassa ja makasi laitteissa toisten lääkäreiden tarkkailtavana.
- en ikinä
Koomassa ei kännissä kirjoitti:
Et sitten uskaltanut lukea linkin tekstiä. Lääkäri oli koomassa ja makasi laitteissa toisten lääkäreiden tarkkailtavana.
Uskotko kaikenkarvaisten iltapäivälehtien ja raamattujen tekstiin kuin hullu puuroon?
- haamumaa
ihminen on semmoinen että kaikki pitää todistaa... ja jos ei pystytä sitä tekeen niin sitä ei silloin ole olemassa.
kuka olisi noin sata vuotta sitten uskonut lentokoneisiin, , sukellusveneeseen tai tietokoneeseen ? hulluna ja noitana oisi pidetty. tai kuurakettiin ?
itselläni on kokemuksia ns. yliluonnollisista asioista ja siksi uskon että muutankin on kuin tämä meidän elämä. - ?--?
haamumaa kirjoitti:
ihminen on semmoinen että kaikki pitää todistaa... ja jos ei pystytä sitä tekeen niin sitä ei silloin ole olemassa.
kuka olisi noin sata vuotta sitten uskonut lentokoneisiin, , sukellusveneeseen tai tietokoneeseen ? hulluna ja noitana oisi pidetty. tai kuurakettiin ?
itselläni on kokemuksia ns. yliluonnollisista asioista ja siksi uskon että muutankin on kuin tämä meidän elämä.Jospa kaikilla ei ole, niinhän muutkin aistimukset vaihtelevat.
Ja kaikki ovat osassaan oikeassa. - Aamiaispuuroilija
en ikinä kirjoitti:
Uskotko kaikenkarvaisten iltapäivälehtien ja raamattujen tekstiin kuin hullu puuroon?
Miten hullu uskoo puuroon?
Olen syönyt aamupuuroa siitä lähtien, kun Markus-setä käski.
Varmasti neuro-kirurgi tietää aivoista enemmän kuin tälläinen maallikko, mutta sellainen on käsitys että harmaata aluetta heilläkin vielä riittää.
Mutta mitä näitä tiede-dokkareita on nähnyt, niin saattaa olla kohta aika että väittely ja todistelu että sijaitseeko, Tietoisuus aivoissa vai missä on kohta ajankohtaista ?- Lidkvistin velipuoli
Pysypäs eki siellä elektroniikapuolella vaan.
Siinä samaa mieltä kuitenkin, että neuristi varmaankin tietää aivoista enemmän kuin joku tavis, mutta neurokirurgeillakin on ihmeellisiä harhoja ja päähänpinttymiä. Lisäksi hän on asiasta kirjoittanut kirjan. Varmaankin dollarinkuvat kiiluen silmissään ja se jos mikä antaa uskoa mihin vaan! - Katteeksi käypi
Lidkvistin velipuoli kirjoitti:
Pysypäs eki siellä elektroniikapuolella vaan.
Siinä samaa mieltä kuitenkin, että neuristi varmaankin tietää aivoista enemmän kuin joku tavis, mutta neurokirurgeillakin on ihmeellisiä harhoja ja päähänpinttymiä. Lisäksi hän on asiasta kirjoittanut kirjan. Varmaankin dollarinkuvat kiiluen silmissään ja se jos mikä antaa uskoa mihin vaan!Jospa tavaton Lidkvistin velipuoli tyytyisi komentemaan vain peilistään takaisin katsovaa ihmistä.
Naapurin Eki ilmaisee perustellut käsityksensä asioista,. Hänen ei tarvitse hyökätä ilkeilemään edes huonotapaisia ja heikon kirjoitustaidon omaavia kohtaan. Eki on hieno herrasmies ja ajattelija.
Tyhmyys ja kateus purkautuvat harvoin ihailuna ja arvostuksena.
Jos kovasti käyp katteeksi, pistä ittes kompostin katteeksi!
Haluaisin uskoa kuoleman jälkeiseen elämään, niin monta rakasta läheistä on joutunut lähtemään elämästä, toiset ajallaan ja toiset liian aikaisin, mutta järjellä ajatellen tiedän, että sillä hetkellä kun elämä sammuu, se on elämän loppu.
Onhan se kuoleman hetkellä lohdullista ajatella, että joskus tapaamme vielä.
Joskus kuvittelen, että henkimaailma on todella olemassa, tapaamme läheisemme vielä joskus henkiolentoina "uusissa vaatteissa", näillä ajatuksilla lohdutin isääni hänen viimeisinä päivinä.- sitroen.
Enpähän tuota muista muuta kuin että sieltä mistä tulin, näin siinä keskustelun aikana ikäänkuin auringon väristä tai kirkasta kellertavaa sumua ja olisin halunnut vielä levätä, en syntyä uudestaan tänne. Vaan muut olivat päättäneet toisin. Ja sen edellisen kuolemankin olen muistavinani ja muutamia asioita pikkupojan elämästä, jotka yli nelikymppisenä olen todennut oikeiksi.
Ja ne asiat, mitä minun elämästäni ilmoitettiin ennen kuin synnyin, ja paikkansa on pitänyt, en ole pystynyt muuttamaan vaikka joskus yritin. Kun minulle oli näytetty syy, miksi saan sellaisen elämän, niin itse totesin, että se on oikein ja kohtuullista ja sitten sen muistaminen otettiin minulta pois. Jäiköhän kuitenkin mieleen vielä vanhempi kuolema vai mistä se tulee mieleen?
Vaikka eipähän näistä tiedä onko totta vai mielikuvituksen tuotetta, mutta väliäkö hällä. Sitten kun hiekka tiimalasissa taas lopuu, niin kai se sitten selviää.
Turha näitä on etukäteen murehtia tai ottaa muutakaan stressiä. - kuolemaa ei ole
KERROMPA TEILLE !
me emme kuole, vaan nukumme piiiiiiiiiitkääää unta, josta joskus heräämme jos luojamme meidät herättää. Ei meinaa pysyä millään elektroniikapuolella, mitä tää velipuoli sillä sit tarkoittaakaan ?
Vuosien saatossa tullut paljonkin näitä ohjelmia, mm. Prisma dokumenttia joissa näitä tapauksia käsitelty, ja monessa niissä muutakin kuin aloituksessa mainittua subjektiivistä todistusta. Varsinkin leikkaukset joissa potilas on kliinisesti kuollut, mutta silti pystyy seuraamaan hyvinkin tarkkaan mitä ympärillä tapahtuu on mielenkiintoisia.
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?f=12&t=35009&view=next
Tuohon "onko tietoisuutta aivojen toiminnasta riippumatta" törmää nykyään melkoisen usein.
Jyrkät on seuraavan linkin jälkeiset keskustelut puolesta ja vastaan, mutta silti huomattavasti asiallisemmat kuin yleensä näillä palstoilla :)
http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/mielen-salattu-voima- Mielipiteeni:
Poikkeuksellisen kritiikitöntä pseudotieteellistä potaskaa alusta loppuun.
- jumala on meissä -
vain hyvyyys tulee hallitsemaan maailmaa....
mielen salttu voima on omistuksessani,
maailma on minun ja meidän, ,
olemme kaikki koko maailman tietoisuus ... - Julkisuutta haetaan
monin tavoin. Mutta hyvä ja rehellinen äitini sanoi sydänpysähdyksensä jälkeen happitelttaelvytyksessä toivuttuaan, kun kyselimme, millaista 'siellä' oli, ettei minkäänlaista, ihan vain pelkkä paljas loppu. Ei sitä
tarvitse pelätä.
Niinkuin kasvin tai eläimenkin elämä loppuu aikanaan,
kukaan ei ole tänne jäänyt kummittelemaan, niin
ihmisenkin elämä. - 5+6
Ei kuoleman jälkeen mitään ole. Eikö sinulle ole biologiantunneilta jäänyt mitään mieleen?
Maarit Tastula, tuo herttainen ja ihan pätevä toimittaja, vaikkakin uskovainen, sanoi kerran Jörn Donneria haastatellessaan jotenkin tähän tapaan, että kun sinä kuoltuasi menet tuonpuoleiseen muita odottamaan... Donner siihen tokaisi, että ei siellä mitään ole.- usko jos tahdot!
5 6
Ja Donnerko on se totuudentorvi? Mitä tietoa hänellä on enempi tuonpuoleisesta, kuin heiillä, jotka ovat tunteneet tavalla tai toisella kokeneensa näkyjä siitä??
Kysäiseppä tältä "tietoviisaalta", mitä hän tietää Itä Suomalaisesta elinkeinosta ja täytyykö heidän osata ruotsinkieltä hoitaakseen karjaansa, jos sitä nyt enää onkaan??? - 5+6
usko jos tahdot! kirjoitti:
5 6
Ja Donnerko on se totuudentorvi? Mitä tietoa hänellä on enempi tuonpuoleisesta, kuin heiillä, jotka ovat tunteneet tavalla tai toisella kokeneensa näkyjä siitä??
Kysäiseppä tältä "tietoviisaalta", mitä hän tietää Itä Suomalaisesta elinkeinosta ja täytyykö heidän osata ruotsinkieltä hoitaakseen karjaansa, jos sitä nyt enää onkaan???Täh? Mikään ei vaan puhu sen puolesta, että kuoleman jälkeen eläisi.
- usko jos tahdot!
5+6 kirjoitti:
Täh? Mikään ei vaan puhu sen puolesta, että kuoleman jälkeen eläisi.
5 6
Puhuipa, tai vaikka kummittelisi, kuten jotkut väittää, niin minä en ainakaan halua ketään sukulaisiani tai tuttaviani nähdä enää kuoltuani.
Uskoni onkin, että vihdoin olen päässyt heistä eroon, ...sitten kun kuolen. Toivottavasti guru Donner on oikeassa ja piru hänet perii, jos ei olekkaan!!!
Jaahas, tässä pashanjauhaminen jatkuu vielä.
"Äiti sanoi: Ei sitä tarvitse pelätä."
Tuossa tuli ilmi aloituksen sisin olemus, kaipaus toisten ihmisten vakkuutteluihin omaan kuolemanpelkoonsa.
Hyvä Jumala! Anna minulle pelastusrengas, tai ainakin sen verran pashaa naamalleni, jotta silmäni ummistavat minulta totuuden. Minä pelkään niin.....Hyvä Jumala! että minä pelkään....
H.- Sinä sinä sinä sinä
Ja sinä vaan tiedät kaiken, ja vain sinulla on oikeus kirjoittaa tänne mitä vaan, ja muut vaan jauhavat pashaa sinun mielestäsi. Ketuttaa että aina välillä avaan vahingossa, vaikka näen H:n merkin kulmassa.
- suuri pettymys -
kuolema olisi ollu tosi helppo
sydän kuoleman kohdanneena herättyäni noin vuorokauden kuluttua ohitusleikkauksesta, en nähny yhtään mitään tuonpuoleisessa, ei ollu minkäänlaista tietoisuutta,
pettyneenä heräsin tehoosatolla, VEILÄKÖ OLEN TÄÄLLÄ ??? - miettijä
en ole käynyt rajan tuolla puolen. monien , jotka ovat väittäneet käyneensä siellä, kertomukset ovat oman kokemukseni kaltaisia.
Olen katsellut itseäni makaamassa hoitopöydällä kaapupukuisten hahmojen hääriessä ympärilläni. Se, mitä muistan tuosta tilanteesta on jonkun ulkopuolisen käsky painaa sormenjälkeni valkoiseen kirjaan ja minä tottelin. Salin seinustalla oli pitkä rivi tietokoneita joiden magneettinauhatkelat liikkuivat edestakaisin. Sitten lähdin kulkemaan tunnelia pitkin kohi voimistuvaa valoilmiötä. Sinä hetkenä en pelännyt. Taivasta tai sen paremmin kuin mitään tulta syöksevää uuniakaan en
silloin nähnyt.
Oma tulkintani tapahtuneesta on: Jos olisin budhalainen tai muslimi, muistikuvani eroaisvati jyrkästi silloin rekisteröimistäni. Puhtaasti vuosisatoja syötetyn kristinuskon tuottama alitajunnan reaktio. Valoa tunnelin päässä oli vain tajunnan palaamisen auheuttama ilmiö, ei sen kummempaa,- k.l.
Vaikuttaa että näit suomeksi sanottuna unta.
- näin se menee,,,,
mitäkö kuoleman jälkeen ?
nooooooh kerrompa sen teille !
ensin omaiset mun pesee ja vaatettaa valkosiin vaateisiin,
sitten nostavat arkuun joka on halpa kaunis ehkä valonen, helposti palavaa materiaalia,
sitten se työnetään grematorioon,
kun olen varmasti palanu tuhkaksi, tuhka kerätään pieneen uusrnaan joka myös on luonnossa hajoavaa materiaalia,
sitten omaiset sirottelee tuhkani mereen tai jokeen virran vietäväksi,
sitten olen vapaa,
sieluni liihottaa taivaaseen luojan luo,,,
sieltä kattelen teitä, surkuttelen teitä kuinka vaikeaa on elää maailmassa - av
Jotain on mutta mitä sitä on täällä aivan turha arvailla, koska menee huulen heitoksi asia.
Tosin itse hypnoosillakin voi poistua omasta ruumiista, luultavasti hapen puute aivoissa kumminkin outoa nähdä itsensä ja koko huoneen musta valkoisena. - X
kaikki on mahdollista niin kauan kun joku todistaa jotakin oikeasti, ja sitä tietoa ei tule,suuri salaisuus paljastuu tai sitten ei......mukavaa päivää teille, elämä on tässä ja nyt,koitetaan tehdä elämästä niin hyvää kuin mahdollista *
- Ei tietoa
On olemassa tuonpuoleinen ja avaruus on vain aistinharhaa meidän rajalliselle ymmärrykselle.
Jokaisen sydän on oma sieluntemppeli, jota tulee varjella. Siksi jotkut ihmiset ovat muita enemmän kuten Dalai Laama, Äiti Theresa ...
Tässä yhteiskunnassa ei ole enää mitään pyhää - Miksi?- ntux
Dalai lama on homovihaaja:
http://tuomasenbuske.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82037-holynpoly-on-holynpolya-tiibetissakin
Äiti Theresa taas julma huijari:
http://www.rationalistinternational.net/article/20031020_fi.htm
- av
Hän kutsui kaikki läheiset ja sairalasoitti. (Kotka)
Hän sanoi heille, olen nähnyt läheiset kaikki he olivat täällä, siskoni kysyi näitkö kaikki oliko vaivosi.. oli ilman kasvoja sanoi--- .
Toisena päivänä siskolle hän sanoi, Te itkitte kaikki.
Hän on siellä kotona Miehikkälässä. - mitä mieltä olette ?
jaaa, tänään TV:ssä oli , ihmisen dna säilyy jopa mijoonia vuosia, esm. jos yksiki hammas sattuu löytymään, siitä voidaan kehittää gloonina sen geenin kantaja uusiksi,
--- pani ajattelemaan, uskaltaako ottaa polttohautauksen, katoaako kaikki geenit ijäksi hukkaan,
siis jos ihminen haudaataan maahan arkussa, voi olla mahdollista että hänen geenisä löytyy vielä mijoonien vuosienki kuluttua ja hänet voidaa gloonata eläväksi,
tässäkö on ihmiskunnan taivas ja kenties tulevaisuus, vai onko ?- KatriHelena on paljo
n puhunut sielunvaelluksesta, hän on kokenut olevansa ''vanha sielu'', eli jo moneen kertaan eri ruumiissa Maan päällä vaelluksensa loppuun kulkenut.
Minusta ketjun paras viesti oli tässä:
Julkisuutta haetaan Amerikassa monin tavoin.
Tuon jutun tunnistaa oikein hyvin amerikkalaiseksi.
Mutta hyvä ja rehellinen äitini sanoi sydänpysähdyksensä jälkeen happitelttaelvytyksessä toivuttuaan, kun kyselimme, millaista 'siellä' oli, ettei minkäänlaista, ihan vain pelkkä paljas loppu. Ei sitä tarvitse pelätä.
Niinkuin kasvin tai eläimenkin elämä loppuu aikanaan,
kukaan ei ole tänne jäänyt, niin ihmisenkin elämä."
____ Jaa jaa, täällä taas tiedettä...
Noista klooneista olen tainnut joskus mainita, että niin ihmeellistä kuin tämä onkin, kloonaamalla ei tehdä identtisiä kopioita. Ei sinne päinkään.
Jotkut teistä tuntevatkin jonkun identtisen kaksosparin. He ovat geneettisesti klooneja mutteivät suinkaan ihmisinä samoja.
Geenit ovat ihmisessä vain yksi osa. Ne antavat raamit ja mahdollisuudet. Sitä mikä säätelee geenejä, sitä miten ne yksilöön vaikuttavat, vasta tutkitaan. Jokaisella yksilöllähän on kaksi vastinkromosomia joissa kaksi saman geenin varianttia, toinen isältä, toinen äidiltä. Jos ne ovat samat, asia on selvä. Mutta jos ne ovat erilaiset (yksinkertaisin tilanne on tämä mies/nainen, koska miehellä on vain yksi X-kromosomi, äidiltä ja lisäksi isältä Y-kromosomi, naisella taas kaksi X-kromosomia joista riittää vaihtelulle valittavaa) ei tarkasti tunneta mikä määrää kumpi näistä vaikuttaa.
Ja lisäksi tietysti on ympäristö, joka vaikuttaa. Ilman ruokaa ei kasva yhtä isoksi tai terveeksi tai älykkääksi kuin jos syö hyvin jne...- Sielunvaellusoppi on
KatriHelena on paljo kirjoitti:
n puhunut sielunvaelluksesta, hän on kokenut olevansa ''vanha sielu'', eli jo moneen kertaan eri ruumiissa Maan päällä vaelluksensa loppuun kulkenut.
Minusta ketjun paras viesti oli tässä:
Julkisuutta haetaan Amerikassa monin tavoin.
Tuon jutun tunnistaa oikein hyvin amerikkalaiseksi.
Mutta hyvä ja rehellinen äitini sanoi sydänpysähdyksensä jälkeen happitelttaelvytyksessä toivuttuaan, kun kyselimme, millaista 'siellä' oli, ettei minkäänlaista, ihan vain pelkkä paljas loppu. Ei sitä tarvitse pelätä.
Niinkuin kasvin tai eläimenkin elämä loppuu aikanaan,
kukaan ei ole tänne jäänyt, niin ihmisenkin elämä."
____minunkin mielestäni ainoa edes hiukankaan uskottavissa oleva selitys kuoleman jälkeen tapahtuville sielun eloonjäämisille.
Luonnolliselta tuntuu elonkipinän paluu alkuenergiaansa, Luojaansa, ja ehkä myöhemmin uudelleensyntyminen toisessa kehossa Telluksen tai jonkin muun planeetan pinnalle.
Nuo uskonlahkolaisten puheet ovat suoraan pimeältä keskiajalta. - sana vastaan sana
KatriHelena on paljo kirjoitti:
n puhunut sielunvaelluksesta, hän on kokenut olevansa ''vanha sielu'', eli jo moneen kertaan eri ruumiissa Maan päällä vaelluksensa loppuun kulkenut.
Minusta ketjun paras viesti oli tässä:
Julkisuutta haetaan Amerikassa monin tavoin.
Tuon jutun tunnistaa oikein hyvin amerikkalaiseksi.
Mutta hyvä ja rehellinen äitini sanoi sydänpysähdyksensä jälkeen happitelttaelvytyksessä toivuttuaan, kun kyselimme, millaista 'siellä' oli, ettei minkäänlaista, ihan vain pelkkä paljas loppu. Ei sitä tarvitse pelätä.
Niinkuin kasvin tai eläimenkin elämä loppuu aikanaan,
kukaan ei ole tänne jäänyt, niin ihmisenkin elämä."
____KatriHelena. j n .e
Onneksi on löytynyt toinenkin todistaja, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Donner ja Äitisi! Taisi olla muuten toisia äitejäkin, koska kaikkia en jaksa muistaa, mitä oli kirjoitettu, tai, niin, en lukenutkaan kaikkia. - Pelottelu auttaa ai-
Sielunvaellusoppi on kirjoitti:
minunkin mielestäni ainoa edes hiukankaan uskottavissa oleva selitys kuoleman jälkeen tapahtuville sielun eloonjäämisille.
Luonnolliselta tuntuu elonkipinän paluu alkuenergiaansa, Luojaansa, ja ehkä myöhemmin uudelleensyntyminen toisessa kehossa Telluksen tai jonkin muun planeetan pinnalle.
Nuo uskonlahkolaisten puheet ovat suoraan pimeältä keskiajalta.na uskomisessa: jos et usko niin joudut helvettiin. :DDD
Alkeellista, keskiaikaista! - Tellukselle tai joll
Sielunvaellusoppi on kirjoitti:
minunkin mielestäni ainoa edes hiukankaan uskottavissa oleva selitys kuoleman jälkeen tapahtuville sielun eloonjäämisille.
Luonnolliselta tuntuu elonkipinän paluu alkuenergiaansa, Luojaansa, ja ehkä myöhemmin uudelleensyntyminen toisessa kehossa Telluksen tai jonkin muun planeetan pinnalle.
Nuo uskonlahkolaisten puheet ovat suoraan pimeältä keskiajalta.http://www.hs.fi/ulkomaat/Maan kaltainen planeetta löytyi vain neljän valovuoden päästä/a1305607932739
- höpötyksen höpötystä
KatriHelena on paljo kirjoitti:
n puhunut sielunvaelluksesta, hän on kokenut olevansa ''vanha sielu'', eli jo moneen kertaan eri ruumiissa Maan päällä vaelluksensa loppuun kulkenut.
Minusta ketjun paras viesti oli tässä:
Julkisuutta haetaan Amerikassa monin tavoin.
Tuon jutun tunnistaa oikein hyvin amerikkalaiseksi.
Mutta hyvä ja rehellinen äitini sanoi sydänpysähdyksensä jälkeen happitelttaelvytyksessä toivuttuaan, kun kyselimme, millaista 'siellä' oli, ettei minkäänlaista, ihan vain pelkkä paljas loppu. Ei sitä tarvitse pelätä.
Niinkuin kasvin tai eläimenkin elämä loppuu aikanaan,
kukaan ei ole tänne jäänyt, niin ihmisenkin elämä."
____kati H höpöttää, hänellä on vain liian vilkas mielikuvitus,
skitzofeeni poltilaat kuulee ja näkee kaikenlaisia näkyjä , niitä sanotaan " harhaksi "
katrinki näyt on pelkkää harhaa,,
mutta geeni tutkimuksiin uskon ja mahdollisiin gloonaukseen, se on oikeaa tiedettä ja mahdollista tulevaisuudessa, jos nyt jossain määrin,,,
Laitetaas lisää rikkaa tähän roska-soppaan.
Jessen kanssa keskustelin asiasta.
Hän totesi että aika läheltä liippaa ihmisten usko siihen että Kuu on reikäjuustoa.
Hän uskoi sen olevan takauma ihmisen alkuperästä, jonkinlainen muistijälki.
Jesse kuvasi minulle miten erimuotoiset elämänmuodot syntyvät.
Kaukana taivaitten takana on paikka, joka näyttää jumalattomalta mehiläispesältä.
Niin iso se on.
Ja johonkin niistä tyhjistä kennoista elollisen sielu vilahtaa, kun sen kuori lakkaa toimimasta ja alkaa maatua.
Sitä sielua ruokitaan sen mukaan mitä elukkaa katsotaan milloinkin tarvittavan ja välillä suitsutetaan savu-kannuista Jessen faijan pyhää henkeä kennojen päälle.
Monet syntyvät siellä muninakin, koska he voivat kuoriutua vain heille tarkoitetuissa maailmoissa, toisten maailmojen pyhää henkeä ei voi ensimmäistäkään kertaa henkäistä, muuten joutuu taas vilahtamaan takaisin kennostoon. Siinä ei auta peiton alta vilahtaminenkaan.
Josefin kanssa kerran olivat möhlineet, laittoivat liian vähän Jyviä Tähkäpäihin, mutta korjasivat tilanteen myöhemmin.
Örkit olivat kummasti kadonneet, kukaan ei tiedä mihin ne menevät ja mistä tulevat. Jossain on ruhtinaallinen musta aukko, epäilevät siellä.
Hän muistutti minua että: Muista katsella ympärillesi tarkkaan, kun avaat oman kennosi Manna-tulpan. Niin kummallista elävää siellä pyörii, matelee, heilimöi ja keinuu tuulessa, mutta älä pelkää, minun käteni suojelee sinua kaikelta taas, vaikka en bodarilta näytäkään.
H.- Hihii, herra H,
sinä voisitkin oman lahkosi perustaa. Käsket vain kaikkien uskoa, elleivät ala uskoa, pää poikki miekalla taikka elävältä roviolle käryämään!
Hihii, herra H, kirjoitti:
sinä voisitkin oman lahkosi perustaa. Käsket vain kaikkien uskoa, elleivät ala uskoa, pää poikki miekalla taikka elävältä roviolle käryämään!
"Hihii, herra H,"
Saatan yritää, mutta minua kuvottaa tuo kaulan katkaisu ja Veren laskeminen, Karitsa aina vääntelehtii tuskaisesti.
Ja haisee kamalalta, kun Suomessa ei ole Seetri-puita, tervaksia vain.
Ja Liiton Arkki ei, kuulema, kuulu minulle.
Olen siitä valittanut Jessellekin, mutta hän sanoo että Kullattu vasikka on taivaissa kuin Nokian kännykkä, sillä ei yhteyttä voi saada kuin rätisten ja epävarmasti.
Hän tykkää Applesta, niillä kun sieluja lentää taivaisiin enemmän.
"Yees-he HUNKSZ" voisi olla hyvä nimi uskonnolleni, jopa jenkeisssä.
Halleberry! hän kastaa aina! Liittäkää kätenne niskansa taakse, antakaa elämän kestää!
Voi elänmän kevät! Suokaa kaikkenne hänelle!
"Amazing grace, do brace for him, as Beatles said, just let you be,
Lay down, sweet chariots, läy down for only him."
Alkuvirtenä sit aina: Rider of the storms.
Olis kyllä karseen uskonnollista?
H.- lisää älämölöä
hunksz kirjoitti:

H.Tämäkin olisi kuulunut tuonne mielenterveys-aloitukseen!
lisää älämölöä kirjoitti:
Tämäkin olisi kuulunut tuonne mielenterveys-aloitukseen!
"lisää älämölöä"
Niin oliskiii!
Mutta kun runojani kaivataan niin monilla aloituksilla, olen pakotettu, jotenkin.
Mutta kuten aina, sinä päätät mitä katsot ja minne kirjoitat arvostelusi, lippusi kun olet ostanut.
H.
- 8 + 18 =
Kuolema on helpotus, uusi elämä on keveämpää kevyempi henki, vain henki. Helvetissä olemme nyt, kun kuolemme, sielumme leijuu pois ikuisuuteen, ihmismielen ulottumattomuuteen. Uskonnolla ei merkitystä.
Kuolemaa ei huoli pelätä.- 8 + 18 =
hunksz kirjoitti:
"8 18 ="
Näinhän täällä on jo kerrottukin.
Suotta toistat.
H.Kiitos, että kerroit, ei jaksa kaikkia kirjoituksia lukea.
- 11+11
8 + 18 = kirjoitti:
Kiitos, että kerroit, ei jaksa kaikkia kirjoituksia lukea.
Älä välitä 8 18, tuo h on pahin jankkaaja mitä olla voi. Sama laulu vuodesta toiseen. Vielä valittelee toistoista:)))))
- toiv. saankin
Tuohon otsakkeen kysymykseen vastaten, että TOIVOTTAVASTI EI MITÄÄN!
Sen verran on elämäni varrella sontaa niskaani sadellut, että en kaipaa mitään kuolemani jälkeen muuta kuin rauhaa."toiv. saankin"
Ole huoleti, kyllä sinusta vieläkin enemmänkin sontaa tulee.
Ja eläimet liikkuvat ympärilläsi rauhallisisti.
H.
en oo kuollu koskaan ei oo kokemuksia ja uskon että kun kuolen niin sillon kuolen eikä mua enää ole se elämä oli siinä ei muuta kun tuhkaks ja taivaan tuuliin...
- Iankaikkisesti____
Ihmetellään onko elämää kuoleman jälkeen kun sitä ei näy olevan sitä ennenkään:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10989796 - Ahkera Liisa
- Niinpä, tänään live-elämä vielä kutsuu!- Iloa päiväänne!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa672395En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361779- 101614
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741565Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly161525Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681397- 1061141
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009