”
YLLÄ olevat sanat ovat käännös
Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n virallisesta kuninkaallisesta tunnuslauseesta.
Latinaksi teksti kuuluu: ”Iehovah solatium meum.”
Kaarle IX kuului Ruotsin hallitsijasukupolvien sarjaan,
joka ulottui vuodesta 1560 vuoteen 1697.
Nämä hallitsijat pitivät _Jumalan nimeä esillä _heprealaisin tai latinalaisin aakkosin kirjoitettuna
- kolikoissa,
-mitaleissa tai tunnuslauseissaan.
Kaarle IX perusti myös ”Jehovan kuninkaallisen veljeskunnan”. Kruunajaispäivänään vuonna 1607 Kaarle käytti kaulaketjua,
jota kutsuttiin Jehovan ketjuksi.
Mistä nämä hallitsijat olivat omaksuneet tällaisia tapoja?
Tutkijat uskovat, että heihin vaikutti silloinen Euroopan kalvinistinen liike ja myös voimakas kunnioitus Raamattua kohtaan.
Hyvän koulutuksen hankkineina renessanssihallitsijoina
he ilmeisesti tunsivat Jumalan nimen Jehova latinalaisen muodon.
Jotkut epäilemättä tiesivät, että tuo nimi esiintyi Raamatun alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä tuhansia kertoja.
On olemassa monia todisteita siitä, että 1500- ja 1600-luvulla nimi Jehova esiintyi usein kolikoissa ja mitaleissa sekä julkisissa rakennuksissa ja kirkoissa eri puolilla Eurooppaa.
Ilmeisestikin 2. Mooseksen kirjan 3:15:een kirjoitetut Jumalan omat sanat olivat saaneet yleisen hyväksynnän ja kunnioituksen. Tuossa jakeessahan sanotaan: ”Jehova – – on minun nimeni ajan hämärään asti.”
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102003450
"Jehova on lohdutukseni”
11
163
Vastaukset
- Iehovah SolatiumMeum
https://lh6.googleusercontent.com/-qfFNGxrk984/UDNuIIe0RrI/AAAAAAAABDs/99EctpfwjsY/s727/MagriffeW0018.jpg
Image of the day: _Iehovah Solatium Meum. _
This is a statue of a Swedish king in Gothenburg city.
The inscription is in Latin and means :Jehovah is my comfort.
https://plus.google.com/111663162843880007823/posts/Lbn5hiSb7iQ
Göteborgissa siis näkyy tämä :) - solatium meum
Onpas kaunis kääty:http://en.wikipedia.org/wiki/Jehova_Order
The king's motto was Jehovah solatium meum
or in Swedish :Gud är min tröst..... :D
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/48/De_Koninklijke_Orde_van_Jehova_Zweden_1606_De_keten_van_de_orde.jpg/689px-De_Koninklijke_Orde_van_Jehova_Zweden_1606_De_keten_van_de_orde.jpg
http://en.wikipedia.org/wiki/File:De_Koninklijke_Orde_van_Jehova_Zweden_1606_De_keten_van_de_orde.jpg
Museista löytyy kaikkea kivaa kun osaa etsiä. - kappas vaan:
http://www.historiesajten.se/mynt/10_1.gif
kolikoissa sama lause
http://www.historiesajten.se/mynt.asp?id=10
Jehovan nimi siis tunnettiin silloin hyvin. Myös Helsingin yliopiston sinetistä löytyy Jehova nimen tetragrammi. Olen
tästä nimi aiheesta aikaisemmin kirjoittanut. Siellä on tarkemmin.- 2301
"”Iehovah solatium meum.”
Latinaksi. Jumalan nimeä koskeva löytö. g.85 22/8 s.29. Tarkkailemme maailmaa.
Elikkä kysymys on herätkää lehdestä.
Jumalan nimi Jehova on esiintynyt suomenkielisissä raamatuissa aina
vuodesta 1642 lähtien, se on myös ollut löydettävissä monista kirkkorakennuksista. Hebrealaisin kirjoituksin kirjoitettuna. Kuhmoisten 200 vuotta vanhaa kirkkoa korjattaessa löytyi kirkosta keskeltä alttariseinää alttarin
yläpuolelta isokokoisin kirjaimin kirjoitettuna sana Jehova.
Kuhmoisten sanomat mainitsi mm. seuraavaa, löytö herätti hämmennystä
seinämaalauksen kohtaloa on mietitty ja asia päätettiin viedä kirkkovaltuustoon .
Mitä kirkkovaltuusto päätti löydön suhteen? Päättivät yksimielisesti,että
seinämaalaus peitetään paneelilla ja näin myös Jumalan nimi saatiin peittoon.- 0oikjnbhy
"Kuhmoisten 200 vuotta vanhaa kirkkoa korjattaessa löytyi kirkosta keskeltä alttariseinää alttarin
yläpuolelta isokokoisin kirjaimin kirjoitettuna sana Jehova."
kummallista ,että noissa suuren babylonin saatanan temppeleissä on jehova nimi. näköjää rahoissakin, mikä on kans ihan saatanasta
- jassåå, där
"”Iehovah solatium meum.” "
Pitääkin mennä katsomaan tuota patsasta kun seuraavn kerran sukuloimaan Göteborgiin menen. - nähnyt sen
Hyvän koulutuksen hankkineina renessanssihallitsijoina
he ilmeisesti tunsivat Jumalan nimen Jehova latinalaisen muodon.
Jotkut epäilemättä tiesivät,
että tuo nimi esiintyi Raamatun alkuperäisessä
heprealaisessa tekstissä tuhansia kertoja.
On olemassa monia todisteita siitä, että 1500- ja 1600-luvulla
nimi Jehova
esiintyi usein kolikoissa ja mitaleissa
sekä julkisissa rakennuksissa ja kirkoissa eri puolilla Eurooppaa.
https://lh4.googleusercontent.com/-qfFNGxrk984/UDNuIIe0RrI/AAAAAAAABDs/99EctpfwjsY/MagriffeW0018.jpg
Göteborgissa ainakin yksi nähtävyys: - ilkivaltaa
Kyllä se Jumalan nimi löytyykin monesta paikasta Euroopasta
rakennuksista kun etsimään käy.
Kirjoista myös.
Kuulema Heyerdahlin kirjassa Kon-Tiki kerrotaan , missä tämä maailmanmatkaaja nimeen törmäsikään,
mutta joku jumalannimen vihaaja poistatti sen aloituksen. ?????
Aika kummaa käytöstä,
estää ihmisiä saamasta semmoista tietoa mikä kuuluu ihan yleissivitykseen.
ja ON todella kirjaimellisesti palstan aiheeseen kuuluvaa tietoa.
Rikollista pimitystä semmoinen.
Ehtikö kukaan kopioida sen jutun?
ilmeisesti kaikki kiinnostava pitää kopsata, nyt se juttu hävisi _minuuteissa_ sen ilmestymisestä saitille :(( - not antörtstänt name
Kaarle IX perusti myös ”Jehovan kuninkaallisen veljeskunnan”. Kruunajaispäivänään vuonna 1607 Kaarle käytti kaulaketjua,
jota kutsuttiin Jehovan ketjuksi.
Mistä nämä hallitsijat olivat omaksuneet tällaisia tapoja?
Tutkijat uskovat, että heihin vaikutti silloinen Euroopan kalvinistinen liike ja myös voimakas kunnioitus Raamattua kohtaan.//
juu,
entisajan hallitsijat kunnioittivat Raamattua.
Nyt on kansa saanut omankieliset painokset käsiinsä
,ei tarvii latinaxi lukea.
Eivät vaan taida ymmärtää sitä omaa äidinkielistä Raamattuaan lainkaan,
vaikka ATK-osaajia ovat ja inklistäkin vääntävät ja sålkkaavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836