Vaikka yliopistoista on viime vuosina tullut oikeita tyttökouluja feministien linnoittauduttua sinne pakastinvirkoihin ja vaikka yliopistot ovat naisistuneet (yli 80 % naisia), merkitävä linnake, joka feministeillä on miesten vastaisessa sodassaan valtaamatta on matematiikka.
Matematiikka ei näytä kiinnostavan suurinta osaa naisista.
Jos ajattelemme, miksi ei, niin eräs mahdollinen selitys voisi olla se, minkä Jukka Hankamäki tarjoaa eräässä blogikirjoituksessaan huhtikuussa 2010. Hän sanoo, että siinä kun esimerkiksi kielissä (ja monessa muussa aineessa), voi pärjätä pelkällä ahkeruudella, matematiikka, jossa usein käsitellään puhtaita abstraktioita, vaatii aivoja.
Toisin sanoen matematiikkaa opiskellessa ahkeruus ilman aivoja ei yksin riitä.
Tyttöjen opiskelua seuratessa onkin ilmeistä, että monet eivät osaa ajatella kovin kaksisesti. Siis mitä päättelyyn tulee. He voivat oppia sanomaan, että hauki tosiaan on kala, mutta eivät välttämättä ymmärrä mitä sellainen viisaus tarkoittaa. Tytöt usein ovat tosin poikia ahkerampia, mutta heidän oppimistapansa ovat tehottomampia. Tämä siksi, että ulkoaopettelu on huono korvike oman järjen käytölle.
Kuitenkin feministien kaapattua vallan tyttömäiset opetustavat ja ihanteet on otettu ohjenuoraksi yliopistoissa. Jopa tohtorin tutkintokin on nykyään lähinnä määrällinen tutkinto eikä laadullinen, kuten ennen.
Mutta matematiikasta mitään ymmärtämättömät feministit tuskin tajuavat, mitä tämä tarkoittaa.
Miksi naiset ovat surkeita matematiikassa?
63
231
Vastaukset
- Afrodite:.
Hoo, hoo, hoo, miten selität sitten valtavan määrän naismatematiikanopettajia? Minä ainakin osaan ratkaista jokaisen matematiikka tehtävän, joka tulee vastaan, vaikka olen 'voih' nainen. Jukka Hankamäki on yksinkertaisesti kuvottava tyyppi.
Osaatko itse ratkaista? Sinunhan pitäisi olla Einstein, jonka laskutoimitukset muuten hoisi hänen matemaatikko vaimonsa, Einstein ei ollut sellaisessa niin hyvä.
Mikä oli lukio matikannumerosi?- Afrodite:.
Varmasti 10, koska olet MIES. Sehän on ainoa ylpeytesi, sen lisäksi, että tunnet Laasasen (kehnot) tekstit.
- Totuuden Valo
Vaimohan se oli tietysti, feministisen varman tiedon mukaan. Paha patriarkaatti on yrittänyt pimittää asiaa, mutta sankarifeministitutkijat paljastivat totuuden. Lisäksi tiedämme feministien ansiosta varmasti, että nainen on keksinyt tulen, maanviljelyksen ja pyörän (kysy lisää asiasta Satu Hassilta).
- Suuruudenhullu?Nero?
Minä voin kyllä myöntää, etten ihan kaikkea vastaan tulevaa osaa ratkaista. Minkä tasoisia tehtäviä on tullut laskeskeltua?
- Afrodite:.
Totuuden Valo kirjoitti:
Vaimohan se oli tietysti, feministisen varman tiedon mukaan. Paha patriarkaatti on yrittänyt pimittää asiaa, mutta sankarifeministitutkijat paljastivat totuuden. Lisäksi tiedämme feministien ansiosta varmasti, että nainen on keksinyt tulen, maanviljelyksen ja pyörän (kysy lisää asiasta Satu Hassilta).
Opetettiin yläasteella.
- Afrodite:.
Suuruudenhullu?Nero? kirjoitti:
Minä voin kyllä myöntää, etten ihan kaikkea vastaan tulevaa osaa ratkaista. Minkä tasoisia tehtäviä on tullut laskeskeltua?
Olen laskeskellut esim. kvanttifysiikkaa, todistellessa itselleni, että olen älykäs.
- Feministiuskontoa
"Abram Ioffe väitti Einsteinin elämäkerrassa, että Mileva Marić auttoi miestään huomattavasti vaativissa laskutoimenpiteissä suhteellisuusteorian laadinnan yhteydessä. Albrecht Fölsing antaa omassa elämäkerrassaan Milevan roolista maltillisemman kuvan."
Albertin otettua eron ei vaimon matemaattisista kyvyistä kuultu enää mitään. Semmoinen mestari.
"Information is not knowledge."
Albert Einstein - dujyuyy
Feministiuskontoa kirjoitti:

Albert EinsteinEi kaikki matemaatikot ole luovia vai luulitko niin? Vaimo palasi vaan yliopistolle ym. jatkamaan laskemista. Mistä näitä ääliöitä riittää. Tästä vielä puuttui se, että olisit väittänyt, ettei hän edes osannut laskea, nainen kun on ja kaikkee.
- Feministiuskontoa
dujyuyy kirjoitti:
Ei kaikki matemaatikot ole luovia vai luulitko niin? Vaimo palasi vaan yliopistolle ym. jatkamaan laskemista. Mistä näitä ääliöitä riittää. Tästä vielä puuttui se, että olisit väittänyt, ettei hän edes osannut laskea, nainen kun on ja kaikkee.
Tarkenna vielä vähän: oliko Albertti nero vai varastiko hän kunnian vaimoltaan, kuten vihjasit?
Jos taas et muka edes vihjannut mitään, miksi halusit ottaa asian esille?
Katsos kun asia on näin, feministiääliö: muurari sen piipun tekee, ei apupoika, joka kantaa laastia. - dujyuyy
Feministiuskontoa kirjoitti:
Tarkenna vielä vähän: oliko Albertti nero vai varastiko hän kunnian vaimoltaan, kuten vihjasit?
Jos taas et muka edes vihjannut mitään, miksi halusit ottaa asian esille?
Katsos kun asia on näin, feministiääliö: muurari sen piipun tekee, ei apupoika, joka kantaa laastia.En ole feministi. Puhu sinä vain muurareista ja apupojista, kun minä puhun ydinfysiikasta..Ehkä se on jotain missä olet hyvä, onnea matkaan vaan..
- Feministiuskontoa
dujyuyy kirjoitti:
En ole feministi. Puhu sinä vain muurareista ja apupojista, kun minä puhun ydinfysiikasta..Ehkä se on jotain missä olet hyvä, onnea matkaan vaan..
Yritän käyttää yksinkertaisia vertauksia yksinkertaisille ihmisille. Mutta miten se asia oli: oliko se nero alpertti vai vaimo?
- Karu totuus
Mitä jos miehet ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin naiset?
Ei! Eihän näin voi olla. Niin ei saa olla! Tyttöjä ei vaan kannusteta olemaan yhtä älykkäitä!
Miehet ovat luoneet koko modernin maailman. Naiset eivät ole keksineet muuta kuin pohjattomasta epätieteellisyydestään ja epäloogisuudestaan tunnetun feminismin, ja senkin kateutensa lohduksi.- Abstracktion zero
Naiset eivät ole kateellisia miehille, he eivät ajattele koko asiaa niin. Vain te sovinistit kerta kerran jälkeen toistelette näitä 'miehet kehitti kaiken, siksi naisten täytyy, ihan oikeesti täytyy olla kateellisia meille', vaikkei itse olekaan keksinyt mitään, eikä tule keksimään, ainoa lohtu on, että 'ainakin olen MIES'. Miljoonat naiset päihittäisivät juuri sinut vaikka missä. Ei ole mitään naiset on sellaisia, miehet on sellaisia, on vain yksilöitä.
Psykologian mukaan lapset aistivat ympäristönsä mielipteistä, missä pitäisi olla hyviä, mikä on tytöille ja pojille sopivaa. Olen nyt saanut sen Psykka ykkösen käsiini, jossa tämä opetetaan, mutta en tiedä missä se on, kun oli suursiivous, kun tuossa jokin aikaa sitten lupasin jollekin, todistaa kirjasta, ettei se ole vain feministien teoria. Sitä odotellessa....
- Beethoven
Hmm.. Tytöt ovat jo ala-asteilla poikia fiksumpia. - Mikä muuttaa sympatian sukupuolta kohtaan (?) kun tytöt/naiset jäävät alistavien ja itseään vonkaavien miesten armoille - heille jää mitään muuta tulevaisuutta kuin tämän MIEHEN jälkikasvun suojelu.
Kyse on pohjimmiltaan lähinnä "Laista" jonka mukaan rikkaat saavat opiskella köyhien sijaan. - Vaikka "KAIKKI" tietävät, että ainoastaan tieto on riippuvainen koulutuksesta - toisin kuin älykkyys. Ja mitä tulee kuuluisimpiin tieteilijöihin - he olivat köyhiä ja riistettyjen äitien perheistä. ;S- Abstracktion zero
Not me, ei lapsia koskaan. Mutta totta naiset uhraavat uraansa ja saavutuksiaan usein lasten tähden.
- Lapset
Naiset on niin ohjelmoitu epävarmoiksi, ettei oikea vastaus tulisi kyseeseenkään tietäessään.
Miesten pitäisi kyllä miettiä mitä ohjelmoivat vastakkaiselle sukupuolellekin - vai onko metodina taas: tyttö-lapset roskikseen??! Tämä johtuu aivojen rakenteesta ja yhteiskunnan sukupuolirooli paineista, hyvänä esimerkkinä pitäisin haulikon ja kiväärin eroja.
Miehille on yleisempää pystyä kohdistamaan koko ajattelukapasiteetti yhteen tiettyyn asiaan välittämättä siitä mitä muut hänestä ajattelevat sosiaalisen verkoston kustannuksella, naisilla tehtävän hoitoon sekoittuu alitajuisesti tavalla tai toisella koko sosiaalinen verkosto perheestä ystäviin.
Juuri tästä syystä suurimmalla osalla aloja suurempi osa huippuosaajista on miehiä, toisaalta sitten miehillä on enemmän pohjamudissa olevia häviäjiäkin.- Abstracktion zero
Suurempi osa huippuosaajista ei ole miehiä, nykyään naiset tekevät yhtä paljon tutkimuksia, kuin miehet. Tosin teknologia ei yleensä kiinnosta naisia, miehisen imagonsa takia, että sillä saralla, ehkä vähän suorituksia puuttuukin.
Keittiöpsykologiasi on, noooh... hmm.. keittiöpsykologiaa. - Mitsubishi Zero
Abstracktion zero kirjoitti:
Suurempi osa huippuosaajista ei ole miehiä, nykyään naiset tekevät yhtä paljon tutkimuksia, kuin miehet. Tosin teknologia ei yleensä kiinnosta naisia, miehisen imagonsa takia, että sillä saralla, ehkä vähän suorituksia puuttuukin.
Keittiöpsykologiasi on, noooh... hmm.. keittiöpsykologiaa.Tekeväthän ne, mutta mitään hyödyllistä ei vain saada aikaan. Sinäkään et taaskaan kyennyt yhtään merkittävää naistutkimustulosta antamaan.
Niin, kun ei kiinnosta. Minäkin voisin sitten helposti olla vaikkapa Suomen paras näyttelijä, mutta kun ei nyt kiinnosta. - Kumma juttu.
Abstracktion zero kirjoitti:
Suurempi osa huippuosaajista ei ole miehiä, nykyään naiset tekevät yhtä paljon tutkimuksia, kuin miehet. Tosin teknologia ei yleensä kiinnosta naisia, miehisen imagonsa takia, että sillä saralla, ehkä vähän suorituksia puuttuukin.
Keittiöpsykologiasi on, noooh... hmm.. keittiöpsykologiaa.Jos ns. kovat asiat, kuten raha ja teknologia eivät kiinnosta naisia, miksi naiset sitten valittavat palkoistaan? Sehän ei kiinnostanut.
Miksi naiset vaativat kiintiöitä pörssiyhtiöiden (yleensä teknologiayhtiöitä) hallituksiin, kun teknologia ei kiinnosta? - Abstracktion zero
Mitsubishi Zero kirjoitti:
Tekeväthän ne, mutta mitään hyödyllistä ei vain saada aikaan. Sinäkään et taaskaan kyennyt yhtään merkittävää naistutkimustulosta antamaan.
Niin, kun ei kiinnosta. Minäkin voisin sitten helposti olla vaikkapa Suomen paras näyttelijä, mutta kun ei nyt kiinnosta.Käy yliopistolla ja lue tutkimuksia ja kuka on ne tehnyt ja tule sitten urputtamaan.
- Ehkä nämä?
Abstracktion zero kirjoitti:
Käy yliopistolla ja lue tutkimuksia ja kuka on ne tehnyt ja tule sitten urputtamaan.
Korkeakoulutus suojaa yhä heikommin kortistolta
"Akateemisista nihkeimmin palkkatyötä on viime vuosina irronnut taide- ja kulttuurialalta. Hankalaa on ollut myös humanisteilla."
"Oman lisänsä soppaan toi viime kesän maisterisuma, kun ennätysmäärä opiskelijoita urakoi opintonsa päätökseen tutkintouudistuksen takia." - Mitsubishi Zero
Abstracktion zero kirjoitti:
Käy yliopistolla ja lue tutkimuksia ja kuka on ne tehnyt ja tule sitten urputtamaan.
Minä kykenen kyllä antamaan hyviä esimerkkejä naisten tutkimuksista, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Anna nyt sinä vaihteeksi muutama merkittävä naistutkimustulos. - Abstracktion zero
Ehkä nämä? kirjoitti:
Korkeakoulutus suojaa yhä heikommin kortistolta
"Akateemisista nihkeimmin palkkatyötä on viime vuosina irronnut taide- ja kulttuurialalta. Hankalaa on ollut myös humanisteilla."
"Oman lisänsä soppaan toi viime kesän maisterisuma, kun ennätysmäärä opiskelijoita urakoi opintonsa päätökseen tutkintouudistuksen takia."Noin se menee, siksi monet humanistit pyrkivätkin eduskuntaan.
- Mitsubishi Zero
Mitsubishi Zero kirjoitti:
Minä kykenen kyllä antamaan hyviä esimerkkejä naisten tutkimuksista, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Anna nyt sinä vaihteeksi muutama merkittävä naistutkimustulos.Naisen kuvia, sievän ja koristeellisen merkityksiä
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=371
Voitko keksiä jotain hyötykäyttöä tälle sinänsä ihan kivalle tutkimukselle? - Abstracktion zero
Mitsubishi Zero kirjoitti:
Minä kykenen kyllä antamaan hyviä esimerkkejä naisten tutkimuksista, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Anna nyt sinä vaihteeksi muutama merkittävä naistutkimustulos.En jaksa. Kirjastostani löytyy monia naisten tekemiä tiedekirjoja esim. naisen, joka keksi, että kovetetut kasvirasvat ovat vaarallisia tai Betty Edwards, joka keksi miten opettaa piirtäminen ja maalaaminen lähes täydellisesti alle viikossa. Kun sua niin paljon kiinnostaa ja tuntuu, että koko itsetuntosi on sen varassa niin ota itse selvää, helppo lukea esim. kirjoja, joissa on monien tutkimuksia, niin silloin tulee vastaan paljon naisia, niinkuin oppikirjoja lähinnä tarkoitan.
Abstracktion zero kirjoitti:
Suurempi osa huippuosaajista ei ole miehiä, nykyään naiset tekevät yhtä paljon tutkimuksia, kuin miehet. Tosin teknologia ei yleensä kiinnosta naisia, miehisen imagonsa takia, että sillä saralla, ehkä vähän suorituksia puuttuukin.
Keittiöpsykologiasi on, noooh... hmm.. keittiöpsykologiaa.Miehillä on todistetusti pääsääntöisesti parempi abstraktin ja avaruudellisen tilan hahmottamiskyky kun naisilla, tunteita käsittelevä aivojenalue on useimmiten mukana naisten päätöksissä.
Ikävä kyllä suurin osa huippuosaajien oikeasti tärkeistä julkaisuista on miesten tekemiä mutta jos naisia ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta, tosin tämäkin on miesten syytä jos ei suoranaisesti niin jollain tavalla johdettuna varmasti.
Sitä että naisten ja miesten aivot ovat erilaisia ja käsittelevät asioita eri tavalla et pysty kumoamaan eikä fysiologisten erojen vaikutustakaan voida unohtaa.
Se että naisia ei kiinnosta joku asia ei ole syy vaatia kiintiöitä mihinkään, jos kiintiöitä vaaditaan ne asetetaan tasapuolisesti myös raskaille,vaarallisille ja likaisille pienpalkka aloille eikä vain parhaille johtopaikoille.- Mitsubishi Zero
Abstracktion zero kirjoitti:
En jaksa. Kirjastostani löytyy monia naisten tekemiä tiedekirjoja esim. naisen, joka keksi, että kovetetut kasvirasvat ovat vaarallisia tai Betty Edwards, joka keksi miten opettaa piirtäminen ja maalaaminen lähes täydellisesti alle viikossa. Kun sua niin paljon kiinnostaa ja tuntuu, että koko itsetuntosi on sen varassa niin ota itse selvää, helppo lukea esim. kirjoja, joissa on monien tutkimuksia, niin silloin tulee vastaan paljon naisia, niinkuin oppikirjoja lähinnä tarkoitan.
En jaksa, ei kiinnosta. Niinpä niin.
- Abstracktion zero
Mitsubishi Zero kirjoitti:
En jaksa, ei kiinnosta. Niinpä niin.
Johan annoin kaksi esimerkkiä, eikö kelpaa? Että minun VAIN SINUN takiasi pitäisi mennä yliopistolle selailemaan tutkimuksia. Haista v¤ittu p¤erseenreikä!
Mene itse!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Mitsubishi Zero
Jan71_hki kirjoitti:
Miehillä on todistetusti pääsääntöisesti parempi abstraktin ja avaruudellisen tilan hahmottamiskyky kun naisilla, tunteita käsittelevä aivojenalue on useimmiten mukana naisten päätöksissä.
Ikävä kyllä suurin osa huippuosaajien oikeasti tärkeistä julkaisuista on miesten tekemiä mutta jos naisia ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta, tosin tämäkin on miesten syytä jos ei suoranaisesti niin jollain tavalla johdettuna varmasti.
Sitä että naisten ja miesten aivot ovat erilaisia ja käsittelevät asioita eri tavalla et pysty kumoamaan eikä fysiologisten erojen vaikutustakaan voida unohtaa.
Se että naisia ei kiinnosta joku asia ei ole syy vaatia kiintiöitä mihinkään, jos kiintiöitä vaaditaan ne asetetaan tasapuolisesti myös raskaille,vaarallisille ja likaisille pienpalkka aloille eikä vain parhaille johtopaikoille.http://fi.wikipedia.org/wiki/Shuji_Nakamura
Tällaisia koko maailmaa muuttavia keksintöjä ne miehet tekevät, kun naiset tutkivat Hattivatin seksuaalista identiteettiä Muumilaaksossa. - Mitsubishi Zero
Abstracktion zero kirjoitti:
Johan annoin kaksi esimerkkiä, eikö kelpaa? Että minun VAIN SINUN takiasi pitäisi mennä yliopistolle selailemaan tutkimuksia. Haista v¤ittu p¤erseenreikä!
Mene itse!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Ihan kivoja esimerkkejä, mutta anna nyt jotain vähän kovempaa kamaa. Unohda se mariecurie, se on jo niin nähty.
- Mitsubishi Zero
Mitsubishi Zero kirjoitti:
Ihan kivoja esimerkkejä, mutta anna nyt jotain vähän kovempaa kamaa. Unohda se mariecurie, se on jo niin nähty.
...ja saat sinä etsiä niitä netistäkin, ei tarvitse hiippailla yliopistolle.
- Abstracktion zero
Jan71_hki kirjoitti:
Miehillä on todistetusti pääsääntöisesti parempi abstraktin ja avaruudellisen tilan hahmottamiskyky kun naisilla, tunteita käsittelevä aivojenalue on useimmiten mukana naisten päätöksissä.
Ikävä kyllä suurin osa huippuosaajien oikeasti tärkeistä julkaisuista on miesten tekemiä mutta jos naisia ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta, tosin tämäkin on miesten syytä jos ei suoranaisesti niin jollain tavalla johdettuna varmasti.
Sitä että naisten ja miesten aivot ovat erilaisia ja käsittelevät asioita eri tavalla et pysty kumoamaan eikä fysiologisten erojen vaikutustakaan voida unohtaa.
Se että naisia ei kiinnosta joku asia ei ole syy vaatia kiintiöitä mihinkään, jos kiintiöitä vaaditaan ne asetetaan tasapuolisesti myös raskaille,vaarallisille ja likaisille pienpalkka aloille eikä vain parhaille johtopaikoille.Erot ovat pieniä ja ne ovat avaruudellisen tilan hahmottamisessa, ei abstraktin, josta ei ole käytännössä mitään hyötyä miehille. Naisten päätöksissä on joillain tunteita mukana, toisilla ei, mutta olen tavannut tusinoittain tunteella ajattelevia säälittävän tyhmiä miehiä. Tyhmimmät tuntemani ihmiset ovat olleet aina miehiä, jostain syystä minun kohdalla se vaan on niin. Juoppo isoäitini on kyllä yhtä tyhmä, ainoa nainen, jonka olen tavannut, joka on surkuhupaisan tyhmä. Hollywood noita tyhmät naiset kliseitä teille jakelee.
Hyvä propaganda sulla meneillään... - Abstracktion zero
Mitsubishi Zero kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Shuji_Nakamura
Tällaisia koko maailmaa muuttavia keksintöjä ne miehet tekevät, kun naiset tutkivat Hattivatin seksuaalista identiteettiä Muumilaaksossa.Luuletko, että väittelyn voittaa se, joka inttää pidempään?* Siinähän intät, en enää vastaa sinulle ja olet sen lisäksi pöyristyttävän tyhmä. Ja itsetuntosi ainoa pidike on se, että olet ainakin MIES.
Abstracktion zero kirjoitti:
En jaksa. Kirjastostani löytyy monia naisten tekemiä tiedekirjoja esim. naisen, joka keksi, että kovetetut kasvirasvat ovat vaarallisia tai Betty Edwards, joka keksi miten opettaa piirtäminen ja maalaaminen lähes täydellisesti alle viikossa. Kun sua niin paljon kiinnostaa ja tuntuu, että koko itsetuntosi on sen varassa niin ota itse selvää, helppo lukea esim. kirjoja, joissa on monien tutkimuksia, niin silloin tulee vastaan paljon naisia, niinkuin oppikirjoja lähinnä tarkoitan.
Jos tuo Edwards keksisi miten tuota menetelmää voitaisiin soveltaa kaikkeen oppimiseen se olisi huomattava saavutus, kovetetut kasvirasva tai muut ruokatutkimukset ovat peruskauraa joita tulee ulos 14 tusinassa joista suurin osa täyttä roskaa puhumattakaan naistutkimuksen läpimurroista.
Joku oikeasti tärkeä yhteiskuntaan tai historiaan vaikuttanut tutkimustulos olisi vakuuttavampi, niitä varmasti löytyy mutta ei kovin montaa.- Mitsubishi Zero
Abstracktion zero kirjoitti:
Luuletko, että väittelyn voittaa se, joka inttää pidempään?* Siinähän intät, en enää vastaa sinulle ja olet sen lisäksi pöyristyttävän tyhmä. Ja itsetuntosi ainoa pidike on se, että olet ainakin MIES.
Silti ledivalon keksiminen voittaa merkittävyydessään mennen tullen koko Suomen tähänastisen ja tulevan naistutkimuksen.
- ammatinvalinta
Abstracktion zero kirjoitti:
Noin se menee, siksi monet humanistit pyrkivätkin eduskuntaan.
Kyllä niitä tulee höpötieteen maisteristehtaalta ulos vähän enemmän kuin eduskuntaan mahtuu, avustajat mukaanluettuna.
- Abstracktion zero
Jan71_hki kirjoitti:
Jos tuo Edwards keksisi miten tuota menetelmää voitaisiin soveltaa kaikkeen oppimiseen se olisi huomattava saavutus, kovetetut kasvirasva tai muut ruokatutkimukset ovat peruskauraa joita tulee ulos 14 tusinassa joista suurin osa täyttä roskaa puhumattakaan naistutkimuksen läpimurroista.
Joku oikeasti tärkeä yhteiskuntaan tai historiaan vaikuttanut tutkimustulos olisi vakuuttavampi, niitä varmasti löytyy mutta ei kovin montaa.Sinun ongelmasi ei ole se, että tutkimukset eivät olleet merkittäviä, vaan se, että olet kivenkova sovinisti. Ei ole peruskauraa tutkimus kovista kasvisrasvoista, mutta miten sen voisit ymmärtää, siihen tarvitaan tuntemusta ja älyä, ei sovinisti propagandaa.
Abstracktion zero kirjoitti:
Erot ovat pieniä ja ne ovat avaruudellisen tilan hahmottamisessa, ei abstraktin, josta ei ole käytännössä mitään hyötyä miehille. Naisten päätöksissä on joillain tunteita mukana, toisilla ei, mutta olen tavannut tusinoittain tunteella ajattelevia säälittävän tyhmiä miehiä. Tyhmimmät tuntemani ihmiset ovat olleet aina miehiä, jostain syystä minun kohdalla se vaan on niin. Juoppo isoäitini on kyllä yhtä tyhmä, ainoa nainen, jonka olen tavannut, joka on surkuhupaisan tyhmä. Hollywood noita tyhmät naiset kliseitä teille jakelee.
Hyvä propaganda sulla meneillään...Olenko missään vaiheessa väittänyt naisia tyhmiksi vain erilailla ajatteleviksi, sinä sen tyhmyyden otat puheeksi.
Jos haluat jatkaa asialinjalla kumoa väitteeni mutta älä kirjoita mututuntuma oma elämä vastauksia.- Abstrcktion zero
ammatinvalinta kirjoitti:
Kyllä niitä tulee höpötieteen maisteristehtaalta ulos vähän enemmän kuin eduskuntaan mahtuu, avustajat mukaanluettuna.
Tiede ei ole höpötiedettä, vaikkei siitä saisikaan aina duunia.
- Kauraa...
Abstracktion zero kirjoitti:
Sinun ongelmasi ei ole se, että tutkimukset eivät olleet merkittäviä, vaan se, että olet kivenkova sovinisti. Ei ole peruskauraa tutkimus kovista kasvisrasvoista, mutta miten sen voisit ymmärtää, siihen tarvitaan tuntemusta ja älyä, ei sovinisti propagandaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Margarine
Siellä lopussa on linkit 58:aan tutkimukseen noin alkuun. Haluatko lisää peruskauraa? - Abstracktion zero
Jan71_hki kirjoitti:
Olenko missään vaiheessa väittänyt naisia tyhmiksi vain erilailla ajatteleviksi, sinä sen tyhmyyden otat puheeksi.
Jos haluat jatkaa asialinjalla kumoa väitteeni mutta älä kirjoita mututuntuma oma elämä vastauksia.Minä kirjoitan ihan mitä huvittaa, ongelma olisi se, että jos en tietäisi sen olevan mututuntumaa silloin, kun se on, toisin kuin te sovinistit oikeasti luulette, että naiset ovat tyhmempiä. Pitää verrata yksilöä yksilöön ja toiset naiset, joita olen tuntenut ovat olleet huippuälykkäitä ja toiset miehet mitä olen tuntenut ovat olleet säälittävän tyhmiä. Tunnen myös huippuälykkäitä miehiä.JA SITTE ON SAE PIRUN TYHMÄ ISOÄITI:) 80v.
- Abstracktion zero
Kauraa... kirjoitti:
http://en.wikipedia.org/wiki/Margarine
Siellä lopussa on linkit 58:aan tutkimukseen noin alkuun. Haluatko lisää peruskauraa?Mutta hän on se nainen, joka keksi sen. Yhtä usein, kun ihmiset kuolevat tupakkaan, he kuolevat margariiniin, ihan peruskauraa vaan...
Abstracktion zero kirjoitti:
Sinun ongelmasi ei ole se, että tutkimukset eivät olleet merkittäviä, vaan se, että olet kivenkova sovinisti. Ei ole peruskauraa tutkimus kovista kasvisrasvoista, mutta miten sen voisit ymmärtää, siihen tarvitaan tuntemusta ja älyä, ei sovinisti propagandaa.
Nykyisin tulee ulos jos jonkinlaista ruokaainetutkimusta joiden tekijät tai tarve eivät vakuuta sukupuolesta riippumatta, maailmassa on paljon turhia tutkimuksia joita ei tarvitsisi tarvitsisi tehdä mutta silti joku niitä tekee.
Niin pitkään kun naiset pääsääntöisesti keskittyvät huonosti arvostettuihin tai toissijaisiin tutkimusalueisiin ei toivoa tärkeistä julkaisuista ole, nämä arvostetut tutkimusalat vaativat käsittämätöntä ajallista panostusta tekijöiltään.Abstracktion zero kirjoitti:
Minä kirjoitan ihan mitä huvittaa, ongelma olisi se, että jos en tietäisi sen olevan mututuntumaa silloin, kun se on, toisin kuin te sovinistit oikeasti luulette, että naiset ovat tyhmempiä. Pitää verrata yksilöä yksilöön ja toiset naiset, joita olen tuntenut ovat olleet huippuälykkäitä ja toiset miehet mitä olen tuntenut ovat olleet säälittävän tyhmiä. Tunnen myös huippuälykkäitä miehiä.JA SITTE ON SAE PIRUN TYHMÄ ISOÄITI:) 80v.
Mitäpä tuohon voisi lisätä, huoh.
- Abtracktion zero
Kumma juttu. kirjoitti:
Jos ns. kovat asiat, kuten raha ja teknologia eivät kiinnosta naisia, miksi naiset sitten valittavat palkoistaan? Sehän ei kiinnostanut.
Miksi naiset vaativat kiintiöitä pörssiyhtiöiden (yleensä teknologiayhtiöitä) hallituksiin, kun teknologia ei kiinnosta?Teknologia tekee naisesta miehekkään, siksi emme kiinnostu siitä, mikä hiton ongelma sekin on? Tuskin pitsiliinojen suurimmat taiteilijat ovat miehiä. Ja kyllä naiset sen verran teknologiaa ymmärtävät, että voivat johtaa yritystä, yrityksen johtaminen ei ole kiinni siitä, että ymmärtää joka mikrobitin salaisuuden, innovaation tekijät taas paljolti puuttuvat, puuttuvat yllä mainitusta syystä.
- Abstracktion zero
Jan71_hki kirjoitti:
Nykyisin tulee ulos jos jonkinlaista ruokaainetutkimusta joiden tekijät tai tarve eivät vakuuta sukupuolesta riippumatta, maailmassa on paljon turhia tutkimuksia joita ei tarvitsisi tarvitsisi tehdä mutta silti joku niitä tekee.
Niin pitkään kun naiset pääsääntöisesti keskittyvät huonosti arvostettuihin tai toissijaisiin tutkimusalueisiin ei toivoa tärkeistä julkaisuista ole, nämä arvostetut tutkimusalat vaativat käsittämätöntä ajallista panostusta tekijöiltään.Taas sovinisti propagandaa, naiset ovat keskittyneet ihan samanlailla tutkimuksiin, kuin miehetkin, ehkä poikkeuksena kaikki äijäkama härvelit. Olen hyvin tietoinen melkein kaikista terveystutkimuksista, mitkä tulevat ulos ja niiden yleisestä huonosta tasosta. Se kovetetut kasvirasvat tutkimus, ei ole huonotasoinen ja hyvin merkittävä, joskin kovin vanha, niinkuin se nainenkin nykyään.
Abtracktion zero kirjoitti:
Teknologia tekee naisesta miehekkään, siksi emme kiinnostu siitä, mikä hiton ongelma sekin on? Tuskin pitsiliinojen suurimmat taiteilijat ovat miehiä. Ja kyllä naiset sen verran teknologiaa ymmärtävät, että voivat johtaa yritystä, yrityksen johtaminen ei ole kiinni siitä, että ymmärtää joka mikrobitin salaisuuden, innovaation tekijät taas paljolti puuttuvat, puuttuvat yllä mainitusta syystä.
Yrityksen onnistunut johtaminen juuri riippuu siitä että johtaja tuntee ainakin jollain tasolla teknologian ja sen toimintatavan, itse en ainakaan alkaisi johtamaan yritystä jonka toiminnasta tai tuotteista en tietäisi tuon taivaallista.
Valitsisitko yrityksesi johtoon ihmisen joka ymmärtää sen verran että voi johtaa yritystä vai sellaisen joka ymmärtää alan ja tietää miten jatkaa tulevaisuudessa.
Sinun systeemisi toimii valmiissa suuryrityksissä joihin voi upottaa loputtomasti osaamatontakin johtoa, ne innovaatiot tulevat juuri niiltä osastoilta tai yrityksiltä joissa pomot tai omistajat aktiivisesti osallistuvat ja tietävät kehittelemänsä teknologian tekniset ominaisuudet.- Mitsubishi Zero
Abstracktion zero kirjoitti:
Mutta hän on se nainen, joka keksi sen. Yhtä usein, kun ihmiset kuolevat tupakkaan, he kuolevat margariiniin, ihan peruskauraa vaan...
Tuon naisen nimi näkyy olevan Konrad Bloch.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konrad_Bloch
Tässä muutama naistieteilijä vielä malliksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nobelin_fysiologian_tai_lääketieteen_palkinto - Höpsismi
Abstrcktion zero kirjoitti:
Tiede ei ole höpötiedettä, vaikkei siitä saisikaan aina duunia.
Kuka niin on päättänyt? On siis roskaruokaa, huuhaa-uskomuksia ja joutavaa krääsää, mutta tiede on aina pyhää. Mitenkä perustelet asian?
"PIIKOJA JA PUOTIPUKSUJA
Sukupuolittunut työnjako 1820- ja 1830-lukujen Viipurissa"
Siinä taas yksi tuotos. Ketähän mahtaa yleensä kiinnostaa puotipuksun asema 1820-luvun Viipurissa? Onko tarkoitus ehkä tehdä asialle jotain näin jälkikäteen? Onko tässä tietoa, jota voidaan soveltaa nykypäivään? Miksei tätä saisi kutsua höpötieteeksi? - A6M Zero
Jan71_hki kirjoitti:
Mitäpä tuohon voisi lisätä, huoh.
Paitsi että on kovin kiukkuinen, suuri tieteilijämme a. zero osaa hädin tuskin kirjoittaa. Tässä näyte aikaisemmasta tuotannosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10974694 - Kumma juttu.
Abtracktion zero kirjoitti:
Teknologia tekee naisesta miehekkään, siksi emme kiinnostu siitä, mikä hiton ongelma sekin on? Tuskin pitsiliinojen suurimmat taiteilijat ovat miehiä. Ja kyllä naiset sen verran teknologiaa ymmärtävät, että voivat johtaa yritystä, yrityksen johtaminen ei ole kiinni siitä, että ymmärtää joka mikrobitin salaisuuden, innovaation tekijät taas paljolti puuttuvat, puuttuvat yllä mainitusta syystä.
"Teknologia tekee naisesta miehekkään..."
Teidän pitikin feministien lupausten mukaan tuoda esille uusia näkökulmia, uutta ja kehittyneempää naisteknologiaa. Sehän voi olla vaikka miten feminiiniä.
Naisen ei muutenkaan tarvitse olla kiinnostunut teknologiasta, vaan siitä rahasta, jonka hän teknologian avulla voi saavuttaa. Jos ei kiinnostusta ala löytymään, voitte jatkaa pitsiliinojen virkkausta. - Abstracktion zero
Höpsismi kirjoitti:
Kuka niin on päättänyt? On siis roskaruokaa, huuhaa-uskomuksia ja joutavaa krääsää, mutta tiede on aina pyhää. Mitenkä perustelet asian?
"PIIKOJA JA PUOTIPUKSUJA
Sukupuolittunut työnjako 1820- ja 1830-lukujen Viipurissa"
Siinä taas yksi tuotos. Ketähän mahtaa yleensä kiinnostaa puotipuksun asema 1820-luvun Viipurissa? Onko tarkoitus ehkä tehdä asialle jotain näin jälkikäteen? Onko tässä tietoa, jota voidaan soveltaa nykypäivään? Miksei tätä saisi kutsua höpötieteeksi?Onko vaikka assyrologia höpötiede, vaikka siitä on vaikea saada itselleen duunia? Ei humanistiset tieteet ole höpötieteitä, huomaa, että sulla, kuten kellään muullakaan miehellä ei ole korkeampaa tutkintoa tieteissä tällä palstalla. Tyypillinen putkimies asenne.
- Abstracktion zero
Kumma juttu. kirjoitti:
"Teknologia tekee naisesta miehekkään..."
Teidän pitikin feministien lupausten mukaan tuoda esille uusia näkökulmia, uutta ja kehittyneempää naisteknologiaa. Sehän voi olla vaikka miten feminiiniä.
Naisen ei muutenkaan tarvitse olla kiinnostunut teknologiasta, vaan siitä rahasta, jonka hän teknologian avulla voi saavuttaa. Jos ei kiinnostusta ala löytymään, voitte jatkaa pitsiliinojen virkkausta.Ohohohoo, olipa näppärästi sanottu...voi ei:(
- Höpölogia
Abstracktion zero kirjoitti:
Onko vaikka assyrologia höpötiede, vaikka siitä on vaikea saada itselleen duunia? Ei humanistiset tieteet ole höpötieteitä, huomaa, että sulla, kuten kellään muullakaan miehellä ei ole korkeampaa tutkintoa tieteissä tällä palstalla. Tyypillinen putkimies asenne.
Assyrialaisten jälkeläiset voivat hyvin hoitaa tämän alan tutkimuksen, Suomesta sen voi vaikka heti lopetttaa kokonaan. Muinaisen Assyrian alueella asialla onkin merkitystä turismin kannalta. Kuinka kauan tätäkin asiaa pitää muuten tutkia, eikö olennainen tieto ole jo saatu, voidaan hyvin laittaa mapit hyllyyn ja lähteä tekemään jotain hyödyllisempää.
Korkeammalla tutkinnolla luulisi tietävän, että putkimiesasenne on yhdyssana. - Kumma juttu.
Abstracktion zero kirjoitti:
Ohohohoo, olipa näppärästi sanottu...voi ei:(
Kiitos, kiitos.
- Abstracktion zero
Höpölogia kirjoitti:
Assyrialaisten jälkeläiset voivat hyvin hoitaa tämän alan tutkimuksen, Suomesta sen voi vaikka heti lopetttaa kokonaan. Muinaisen Assyrian alueella asialla onkin merkitystä turismin kannalta. Kuinka kauan tätäkin asiaa pitää muuten tutkia, eikö olennainen tieto ole jo saatu, voidaan hyvin laittaa mapit hyllyyn ja lähteä tekemään jotain hyödyllisempää.
Korkeammalla tutkinnolla luulisi tietävän, että putkimiesasenne on yhdyssana.Putkimiesasenne, huolimattomuusvirhe, teille nähtävästi siellä amiksessa opetetaan paljon suomen kielioppia, kun olette noin viisaita. Kommenttisi on taas hyvä esimerkki putkimiesasenteesta. Irakilaiset ovat varmasti hyvin innokkaita tutkimaan pakanajuuriaan, muuten hyvä.
- Abstracktion zero
A6M Zero kirjoitti:
Paitsi että on kovin kiukkuinen, suuri tieteilijämme a. zero osaa hädin tuskin kirjoittaa. Tässä näyte aikaisemmasta tuotannosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10974694Kielioppivirheeni johtuvat siitä, että ne ovat niin turhia, jos haluaa keskustella. Niistä huomauttajat netin suurimpia tolloja ja olisit itsekin vähän v¤ittuuntunut, jos olisit paikallani vastaamassa kieroihin valheisiin( Jan71_hki) ja täysin tolloon inttämiseen (Mitshubishi Zero) ja muutenkin siis OIKEESTI yrittäkää edes vähän...
koko Suomi pitää teitä naurun aiheenaan, kaikki, jotka tietävät teistä ja syystä.
Mutta nyt on lauantai, toivottavasti voimme pistää tämän humalan piikkiin. Itse en kyllä juo koskaan. - Höpölogia
Abstracktion zero kirjoitti:
Putkimiesasenne, huolimattomuusvirhe, teille nähtävästi siellä amiksessa opetetaan paljon suomen kielioppia, kun olette noin viisaita. Kommenttisi on taas hyvä esimerkki putkimiesasenteesta. Irakilaiset ovat varmasti hyvin innokkaita tutkimaan pakanajuuriaan, muuten hyvä.
Rasistina et näköjään luota irakilaisten kykyihin?
- Abstracktion zero
Höpölogia kirjoitti:
Rasistina et näköjään luota irakilaisten kykyihin?
Hahhahhahaa, no sitten olen rasisti:):)
- Taiteilij. viikossa
Abstracktion zero kirjoitti:
En jaksa. Kirjastostani löytyy monia naisten tekemiä tiedekirjoja esim. naisen, joka keksi, että kovetetut kasvirasvat ovat vaarallisia tai Betty Edwards, joka keksi miten opettaa piirtäminen ja maalaaminen lähes täydellisesti alle viikossa. Kun sua niin paljon kiinnostaa ja tuntuu, että koko itsetuntosi on sen varassa niin ota itse selvää, helppo lukea esim. kirjoja, joissa on monien tutkimuksia, niin silloin tulee vastaan paljon naisia, niinkuin oppikirjoja lähinnä tarkoitan.
>> Betty Edwards, joka keksi miten opettaa piirtäminen ja maalaaminen lähes täydellisesti alle viikossa.
Tässä se naisten akilleen kantapää taitaa sitten ollakin: Kaikkivoipainen ulkoa opettelu, josta puuttuu se olennainen eli oppimansa syvempi sisäistäminen joka vasta antaa eväät soveltaa oppimaansa ja luo pohjan todelliselle kehittymiselle. Ilmankos naisista harvemmin kehittyy todellisia alansa professionaaleja. - Höpölogia
Abstracktion zero kirjoitti:
Hahhahhahaa, no sitten olen rasisti:):)
Ainakin sinun on myönnettävä, että irakilaisella on lyhyempi duunimatka kaivauspaikoille.
- A6M Zero
Kyllä lauseittesi loogisuudessakin on korjaamisen varaa. Tarkoitit kai, että kielioppivirheesi ovat merkityksettömiä tai epäolennaisia, eivät turhia?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konrad_Bloch
Mutta miten oli sen naiskeksijän laita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816