Uuslestadiolaisuuspalsta pitäisi lakkauttaa ja sen tilalle perustaa esikoislestadiolaisuuspalsta. Tämä lestadiolaisuuspalsta voisi toimia pienten lestadiolaissuuntien palstana, sekä yleisen lestadiolaisuuskeskustelun palstana.
Mitä mieltä te muut olette tästä näkemyksestäni?
Suomi24:n lienee syytä kuunnella keskustelupalstojensa muodostamisessa/ylläpidossa keskustelupalstojen käyttäjiä(?).
On täysin omituista ja naurettavaa että Suomi24:llä on uuslestadiolaisuuspalsta, vaikkei sellaista suuntaa ole käytännössä olemassa. Uuslestadiolaisuudellahan tarkoitettaneen ns "Ranuan liikettä", jonka kannattajat (kannattajia lienee alle 50) toimivat lähinnä löyhästi vanhoillislestadiolaisuuden sisällä, ja heidän pääopinkappaleensa on televisiovastaanottimen hyväksyminen kotiin hankittavaksi. Uuslestadiolaisuudella voidaan tarkoittaa myös uusheräystä, mutta se ei ole normaali nimitys sille liikkeelle. Sitäpaitsi uusheränneitäkin on vain 3000.
Sillä saatetaan tarkoittaa myös ns uudistuksellisia vanhoillislestadiolaisia (=alarantalaisia), jotka toimivat vanhoillislestadiolaisuuden sisällä, mutta heitäkin lienee vain noin 200-400.
Sen sijaan esikoislestadiolaisia on 24000, joten se ansaitsisi kannattajamääränsä perusteella oman palstan. Ehkä myös rauhansanalaisille voitaisiin perustaa oma palsta (vaikka heillä onkin jo Lyrssin sivulla keskustelupalsta) Suomi24:lle, sillä heitäkin on 21000.
Pienemmät suunnat eivät tarvinne omaa palstaa, sillä niistä suurimmalla ryhmällä on kannattajia vain 4000, ja nekin pääosin USAssa. Uusheränneitä on vain 3000. Erikiinejä on vain 1200, mutta heitä on vain Norjassa. Uuserikiinejä 800 mutta vain Norjassa. Riitinmattilaisia 600 vain USAssa. Auneslaisia 550 vain USAssa. Elämänsanalaisia vain 300. Leeviläisiä vain 200. Kaikki loput ryhmät ovat alle sadan hengen ryhmiä.
Toisaalta esimerkiksi satanisteilla on oma keskustelupalstansa Suomi24:llä, vaikka heitä lienee Suomessa vain ehkä noin pari-kolme tuhatta. Osa satanisteista on persoonallisen Saatanan palvojia (Suomessa on kaksi julkisessa tiedossa olevaa saatananpalvontalahkoa(Azazelin Tähti ja Naantalin Saatananpalvojajengi (osa heistä on agnostisia saatanan palvojia, eli eivät ole varmoja persoonallisen Saatanan olemassaolosta, mutta palvovat sitä varmuuden vuoksi jos se sattuisi olemaan olemassa. Osa heistä on teistisiä, eli he uskovat suuremmalla varmuudella persoonallisen Saatanan olemassaoloon)), jotka tunnustautuvat sekä sataniseiksi että myös todellisen persoonallisen henkiolennon Saatanan palvojiksi). Osa Suomen satanisteista on vain filosofisia satanisteja, jotka eivät usko persoonalliseen olentoon nimeltä Saatana, eli he ovat ateisteja, ja satanismi on heille ainoastaan filosofiaa eikä uskontoa, joten heitä ei kutsuta Saatanan palvojiksi, vaan ainoastaan satanisteiksi.
Mitä mieltä olette? Kirjoitinko henkisesti tervettä tekstiä?
Suomi24-lestadiolaiskeskustelupalstat pitäisi muuttaa
7
108
Vastaukset
- Ei kunniaa Saatanall
Anteeksi. Laitoin läpällä tuollaisen nimimerkin. Yritin peruuttaa sen mutta en ehtinyt. Pyydän anteeksi mahdollista pahennusta jota aiheutan tehtyäni noin.
- su totuudessa
Miksikä se siitä muuttuisi, jos esikoiset saisivat oman palstan. Saman LLL:n kiroiluja ja ihmisten tuomioita jatkoisi. Näettehän tuo yllä olevat viestit.
Esikoiset ovat toiseksi suurin lestadiolaisuuden haaroista. Siinä mielessä esikoisten asiat saattaisivat kiinnostaa hieman suurempaa yleisöä kuin rauhansanalaisuudellle, uusheräykselle - ja mitä niitä nyt onkaan - omistetut palstat.
- teuta.
Tästä on pyydetty YLLÄPITOA tekemään niin . mitä on vaikuttanut
Sen huomaat kaikesta , varmaan jo 3 v, sitten. yhden viestin
tulkitsin heiksi , Tehkää kaikki valmiiksi , millä teet kun ei jummarra
Ja kukaan sellainen kuin olisi osannut ei ole kiinnodstunut .. Mitä ? - su neronleimaus
Suomi24:lle pitäisi laittaa ehdotus uudesta palstasta, joka mullistaisi koko keskustelukulttuurin täällä.
Toistemme kehumispalstan. Kukaan ei sanoisi pahasti toiselleen. Keskusteltaisiin vain Jumalan ja ihmisten hyvyydestä. Kiitettäisiin toisiamme. Pyydettäisi anteeksi jos sattuisi jotain lipasahtamaan niin lähimmäiseltä kuin Jumalaltakin.
Esimerkki -teuta olisi vieläkin parempi mies, jos ei kehoittaisi minua parannukseen ja uhkailisi helv.etin tiellä.- Kehut pois
MIelipiteesi saatanasta.
Mitä mieltä on alkaa kehumaan kohti helvettiä matkaavaa miestä/naista?
Sellaista ei tee kukaan Jeesukseen uskova, vaan nimenomaan kehoittaa parannukseen, - ettei tarvitsisi mennä helvettiin.
- su anteeksi antajan
Sinun tuollaiset viestisi ei sopisi sovittelevaan palstaan. Vaan ne poistettaisi. Sinulla ei ole minkäänlaista lahkouskosi ulkopuolisen elämän ajattelutapaa. Annan sen kuitenkin sinulle anteeksi, sillä näin Jeesuskin sanoi kiduttajilleen. Isä, anna heille anteeksi, koska he eivät tiedä mitä he tekevät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa452053En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91291
- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7981- 81972
- 20959