Persoonnallisia hautakiviä?

KYLLÄ

Suomen suurimmat hautakivivalmistajat ovat Kaavin Kivi, Loimaan Kivi ja Suomen Kivivalmiste Korpilahdella. Suomalaisten suosikkikiviä ovat edelleen mustat kivet, mutta myös kuviolliset loimukivet ovat yleisiä valintoja.

Suomessa on myös pienimuotoista hautakivien valmistusta: esimerkkinä on joensuulainen Ari Eronen, joka tekee vuosittain muutamia kymmeniä hautapaasia. Eronen on huomannut, että Suomessa hautakivet ovat varsin arkisia.

- Ihmiset ovat valinnoissaan arkoja ja välttelevät persoonallisuutta, kun ajattelevat, että eihän sillä naapurillakaan, kertoo liikkeenharjoittaja Ari Eronen Hautauspalvelu Erosesta.


1900-luvun alkupuolella oli tavallista, että hautapaadessa luki esimerkiksi veturinkuljettaja tai maanviljelijä.

- Ari Eronen


Hautakivi voi kuitenkin ilmentää elettyä elämää hyvinkin tarkasti esimerkiksi osuvasti valitulla tekstillä. Hautamuistomerkiksi pystyy valitsemaan vaikkapa kesämökiltä tai maatilalta tutun kiven. Koristeita on myös olemassa monenlaisia ja niitä pystytään valamaan toiveiden mukaan. Miksei karaokea harrastaneen hautapaadessa olisi mikrofoni ja edesmenneellä metsurilla pienoismoottorisaha?

Ammattinimikkeet kadonneet paasista

Entisaikaan oli tavallista, että hautakiveen merkittiin vainajan ammatti. Ari Eronen soisi tavan tulevan takaisin.

- 1900-luvun alkupuolella oli tavallista, että hautapaadessa luki esimerkiksi veturinkuljettaja tai maanviljelijä. Kyllähän se ihmisestä enemmän kertoo, kuin pelkkä nimi.

Suomessa tehdään arviolta 14 000 - 15 000 hautakiveä vuodessa.

- Hautakivi on edelleen vallitseva käytäntö Suomessa. Tosin kivien koko on pienenemässä, koska vainajia tuhkataan yhä enemmän ja uurnapaikka on kooltaan rajattu. Joissakin tapauksissa valitaan kiven sijaan laatta, kertoo Kiviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Pekka Jauhiainen.

6

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatteleppa ite

      noo..sopisko että meikän kivessä ammattinimike olis pätkätyöläinen?
      kun ei vaan ole työtä, pätkäsopimuksia vaan.

    • ajan henki

      vanhalla hautausmaalla on hyvin mielenkiintoisia kiviä. tahi ristejähän nuo tarkemmit ovat. Siellä voi havannoida aikakausien elämän ja kerrostuman. Oikein harrastunnelmainen paikka.
      kiitos seurakunnalle, että huolehtii kohtuullisen hvyin vanhan arvokkaan kalmiston historiaa.

    • Teemu246
    • Kannattaa muistaa myös Pyhäjärven teollisuusalueella sijaitseva kivialan koulutus.
      Sieltä voi tilata kaikenlaista, myös viemällä oman luonnonkiven aihioksi.
      Suosittelen.

      • pyöräyttää petin.

        No jos sattuu olemaan arkun tarvista niin eikö se tule samalta suunnalta.tilattava kuitenkin ennen kiveä.


    • Kaupunkinjohtaja rv

      Pitäskö porukalla ostoo Titallekkin kivi jos se jää tänne loppuiäkseen ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1829
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1608
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1368
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1151
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1058
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      961
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      909
    Aihe