? :)
hyviä ruokia laihduttajalle?
6
291
Vastaukset
Paljon kasviksia, sopivasti kalaa, riittävästi tarpeellisia hivenaineita. Hiilihydraatteja ja rasvaa pitää ravinnossamme olla, mutta niiden tulee olla terveellisiä. Hyvää (eli glykeemiseltä indeksiltään alhaista) hiilihydraattia saa esimerkiksi kokojyväviljasta, vihanneksista ja useimmista tuoreista hedelmistä. Sopiva määrä rasvaista kalaa ja rypsiöljyä takaa hyvien rasvojen saannin. Proteiinin saannistakin on huolehdittava, mutta siihenkään ei tarvita kovaa rasvaa sisältävää lihaa tai juustoa. Kala ja pavut riittävät tyydyttämään proteiinin tarpeen.
Ruumiinterveyden kannalta ihmisen ei tarvitse ikinä nauttia perunaa, riisiä tai pastaa eikä myöskään alkoholia, mutta tietysti se mielenterveyskin täytyy ottaa huomioon...- cuba libre
Totta tuo taitaapi olla. Perunoista, riisistä sekä pastasta näkisin, että parempia nekin ovat kuin raaka sokeri. Suoraa polttoainetta etenkin jos liikkuu samana päivänä paljon. Ja jos näitä käyttää kohtuullisesti muun ravinnon ohella, niin GI lukematkin kokonaisuudessaan pysyvät inhimillisinä. Nimittäin nopeamminhan se imeytyy jos pelkkää perunaa syö sen sijaan että muutoin hyvän aterian joka sisältää vaikkapa 1/5 kaloreista perunana.
- cuba libre
cuba libre kirjoitti:
Totta tuo taitaapi olla. Perunoista, riisistä sekä pastasta näkisin, että parempia nekin ovat kuin raaka sokeri. Suoraa polttoainetta etenkin jos liikkuu samana päivänä paljon. Ja jos näitä käyttää kohtuullisesti muun ravinnon ohella, niin GI lukematkin kokonaisuudessaan pysyvät inhimillisinä. Nimittäin nopeamminhan se imeytyy jos pelkkää perunaa syö sen sijaan että muutoin hyvän aterian joka sisältää vaikkapa 1/5 kaloreista perunana.
Ja pitää muistaa, että ihmisen kyky polttaa rasvaa on rajallinen. Säätynyt siten, että kyllä sitä pystyy elämään, mutta isompia turbovaihteita ei tietääkseni ole. Ketoositilassa rasva palanee nopeammin, mutta vastaavasti sitä rasvaa pitää myös syödä enempi, muutoin käy ohranen.
- cuba libre
Mulla on pelittänyt mm. seuraavanlaiset pöperöt:
-Rahka
-Raejuusto
-Tonnikala
-Kananrinta
-Julia 10% juusto ( sisältää järkyttävän paljon proteiinia )
- monet muut proteiinilähteet, joita luettelin tuossa aiemmin, toissijaisena vaihtelun takia
-chilisoossit
-rasvaton maito
-porkkanat yms rehut, näitä paljon
-pakaste wok vihannes setit, toiset ovat yllättävän maukkaita :)
-wasa sport näkkileipä
-Rasvoja kannattaa jonkinverran ottaa, esim. salaatin kanssa käytän _kohtuullisen_ määrän, 3 rkl öljypohjaista kastiketta, enkä kelpuuta rasvatonta raejuustoa
En karppaa ( ehkä jonkinmoinen 'zone' tyyppinen setti, 35-45% hiilareilla), mutta kehonkoostumusmittarin mukaan olisi 0.5kg tullut lihasta ja 12.3kg lähtenyt läskiä 3kk aikana.- cuba libre
Ja lisättäkööt vielä lukuisat vähärasvaiset ( alle 4% ) leikkeleet, kuten erinäiset palvit, rosvopaisti, ym ym. Ovat olleet etenkin aamiaisen yhteydessä mukana.
- aloitteleva1
Ite ajattelin vaihtaa makaroonit ja leivät tummiin ja syödä paljon kasviksia ja hedelmiä. Jos tekee mieli napostella niin ostan babyporkkanoita tai luumutomaatteja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889