Oulu Yle uutisoi 11.1.2013 klo 15.30
Ministeriö Jan Vapaavuori tyrmää Laguunan liian kalliina hankkeena Suomen taloudelle. Saatva hyöty ja tulos eivät ministerin mukaan ole kansantaloudellisesti kannattavia.
Ei tule tukemaan ko. hanketta, se tuli selväksi.
KYLMÄÄ KYYTIÄ
17
204
Vastaukset
- kiitos ja kumarrus
Mutta onneksi me kuitenkin viisaasti äänestettiin Laguunan takuumiehet uuteen valtuustoon. Niin että eihän tässä ole mitään huolta. Homma on kuin kirkossa kuulutettu, luojan kiitos.
- kahveetunnilta
Tämä uutinen oli kyllä mukava kuulla vapaavuorelta,onneksi viisaita ministereitä löytyy vielä.Eihän meillä kurjilla ole mitään hätää,selänne popittaa vahvasti ja työtä ja leipäähän riittää jatkossakin.Nyt rupean kahveetunnille ja naatin laguuna-munkin kanssa kahveen.
- Hurja joukkotyhmyys
Pikku tuppukylän Pökköpallon pellaajia ovat olleet ja OVAT tikanmäet, vallivaarat,nissiset, viitasaaret, pietiäiset, piipot , sarkkiset, leskiset, karvoset, kauraset ym ym..
EIVÄT SAANEET EDES YHTÄ MAALIA tehtyä.
SITÄ PISTETTÄ TIETEEN ja TUTKIMUKSEN MAANTIEKARTALLE: eikä jäsenyyttä ASTRAAN. - ei ollut ministerin
Katselin Oulu Yle uutisia. Eihän tuota nyt vielä oltu kuopattu vaan oli tuotu esille uusissa suunnitelmissa itä-ja pohjois-suomea veturina käytettä-väksi.
Ei ollut ministerin negalausuntoa tälle päivälle - hups hoijjaa
kyllä noilla herroilla on aika vähän tekemistä tämän asian kanssa
- Shakkeus
Katsele mitä katselet, radio uutisissa itse ministeri Jan Vapaavuori sanoi; EI laguunalle.
Ja niin kait se sitten on, vai meinnaakko että joku imitoi ministeriÄ.
TIKANMÄEN siirtäisin sivuun , hyvin hyvin kauas kaivosympäristöstä ja ideaalisempi ja kulumattomampi uusi henkilö töihin. - tiedän.
Tiesihän tuon ettei lagunaa saada.
Aalto on monen tutkijan mielestä naurettava ahjo .
Pelkäävät jotta jos Laguuna saa rahat, niin on pois heidän tutkimustyöstä, eikä pääse pätemään.
Suomen kielellä " Vihtaani on kustu " aattellee kammioissaan olevat.- siirros...
Näkyy Rantakangaskin heittäneen pyyhkeen kehään Lagunan osalta. Surkea homma! Menisit Antti ja puolustaisit pohjoisen kärkihanketta. Ei sitä peliä vielä ole oikeasti pelattu. Töihin siitä, hus.
- mitä vielä.
Ei Vapaavuori ole oikea ministeri...
- Jan Jan
Kyllä Jan on ministeri..oikea ministerien ministeri.
Laittoi telakat telakalle ja laguunan lakoon! Kunnon kokoomus on koko suomen asialla.
mitä nuita reissutyöläisiä lihottamaan päivärahoilla ja isoilla palkoilla.
hyvä JAN.
soittajapoika.- sekö??
kulkuriveljeni Jan..
- osaajat.vähissä
Kummia nuo kokoomuslaiset.
Heinonen osti Saksanilmaa Soneralle veronmaksajien piikkiin, ja Sonera ruotsalaisille.
Eikö Häkämies ollut Kemiraa myymässä norjalaisille.
Mönkäre yritti antaa sen jo aiemmin ilmaiseksi ruotsalaisille.Mönkäre tais olla demari.
Kokoomusministeri möi kaivoksen kanadalaisille, ja ne hyppi ilosta, kun vuodessa saivat kuitattua.
Hyvä jatko Vapaavuorelta.
Tuskin Lagunassa on mitään lopullista päätetty,Jos se on niin hyvä ja Ruotanen sopiva, niin aina kannattaa yrittää.
- laguuna ei pop
Vapaavuorikin popittaa,kuten selännekkin..
- plop ja puff
Laguuna ei popita mutta valtuustoon äänestetyt laguunan takuumiehet popittaa niin maan perusteellisesti, pop pop plop.
- nitoja ja nasta
Odotetaan nyt siihen maaliskuuhun.
Jos pääsemme sille tiedekartan 5-vuotisohjelmaan, niin sitten Suomen on ruvettava puhumaan ihan toisella kielellä ja mielellä, mutta
osannevatkohan ne cerniläiset lukea nä-itä suomen edustajien juttuja?
Lieneekö sillä vaikutuksensa sitten todelliseen päätökseen.
Jos emme pääse tähän ohjelmaan mukaan, sitten voimme unohtaa ja haudata asian. - munaskuu
Ministerit höyryyvät isompaa sote-uudistusta. ei niille elnkeinoelämä oo merkityksellistä.
laguuna on vaan auto, jolla ajellaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa762509En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361809- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721597Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681417- 1181204
- 131146
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91116- 201019