Moikka!
Haaveilen salaa teologiseen tiedekuntaan pääsystä ja siksi haluaisinkin kuulla kokemuksianne opiskelusta, millaiset pääsykokeet ovat? mitä aineita opiskellaan? Sana on vapaa!
Teologianopiskelusta kysymyksiä
9
608
Vastaukset
- Teologi?
Mulla on samanlaisia haaveita. Kertokaa nyt!
- ItseSisään2012
Pääsykoehan oli itsessään helppo. Yli 60% hakijoista pääsee sisään. Eli sisään kyllä pääsee jos niin haluaa. Keväällä 2012 pääsykokeeseen tuli lukea kaksi kirjaa, joista molemmista oli yksi kysymys. Kysymykset eivät vaatineet suurempia ulkoa opettelemisia.
Lisäksi oli yksi aineistotehtävä, jossa tuli luetun tekstin perusteella puolustella homoliittojen hyväksymistä. Tämä kysymys tuntui olevan konservatiivisimmille hakijoille liikaa, ja eräskin henkilö vieressäni näkyi kieltäytyvän kokeen tekemistä tämän takia.
Opiskelu alkaa todella löysästi, ja tylsistymisen vaara on suuri jos mallilukujärjestyksen mukaan menee. Tilanne tästä kuulema vielä tiukkenee, mutta suosittelisin heti alusta ottamaan hieman "ylimääräisiä" kursseja joita ei mallilukujärjestyksessä ole, jotta ei kerkeä tottumaan laiskaan opiskelutahtiin.- ehkä vielä joskus
Kiitos paljon vastauksestasi!
- ItseSisään2012
Eipä mitään.
Jos vielä kysymyksiä on niin vastaan kyllä mielelläni.:)- Martti Luther
Kuinkas on, jos on jo suorittanut jonkun tutkinnon, esim kandidaatintutkinnon - joutuuko aina osallistumaan pääsykokeisiin, vai pääseekö "aikuisopiskelija" jonkinlaisen erikoistapauksen statuksella opiskelemaan. Usein olen huomannut, että joku työelämän oravanpyörästä poishypännyt henkilö on kertonut ryhtyneensä opiskelemaan teologiaa.
Tuli myös mieleen, että luin joskus kuinka professori René Gothoni oli kertonut, että pitäessään uskontotieteen peruskurssia olivat nuo konservatiivisimmat opiskelijat pitäneet "seuroja" luentosalissa ennen luennon alkua. Tarkoituksena oli saada voimia kestää näihin vieraisiin uskontoihin perehtymistä ilman pelkoa oman uskonsa menettämisestä. Tämä siis 80-luvulla. Vieläkö tällaista käytöstä esiintyy "fundamentalistien" piirissä luennoilla tai seminaareissa?
- passiivihakia
Hei!
Mitä kevään 2013 pääsykokeissa kysyttiin?
Kiitos etukäteen. - 2013kysyttiin
1. Selitä filoque 3p, predeterminaatio 4p, krisitinuskon kolme suhtautumistapaa muihin uskontoihin 3p.
2. Mitä hyötyä arkeologiasta. 10p
3. Perinteinen esseen referointitehtävä, aiheesta synti Raamatussa kirjoittajan mukaan. 10p - jobiojob
täytyykö pääsykokeissa hallita kaikkia lukion uskonnon kursseja? työllistyvätkö teologit suurella todennäköisyydellä ja mitä muita vaihtoehtoja on kuin pappi tai uskonnon opettaja?
- AAfdsf
Ei lukion uskonnon kursseista haittaakaan ole, mutta käsittääkseni kysymykset pohjauvat pääasiassa valintakirjallisuuteen. Saatan toki olla väärässä, koska oma sisäänpääsyni ei ollut ihan viime vuosina.
On muita vaihtoehtoja kuin pappi tai opettaja. Moni on töissä esim. järjestössä tai tiedotusvälineissä. En kutsuisi työllistymistä helpoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906