1.2013 klo 7:53 | päivitetty 15.1.2013 klo 7:55
Pyhäjärvi taistelee Lagunan puolesta
Kaupunki aikoo viedä Laguna-keskustelun poliittisiin pöytiin. Pyhäsalmi on kaupunginjohtajan mukaan edelleen hankkeen ykkösvaihtoehto.
LHC-hiukkaskiihdytin kulkee 27 kilometriä pitkässä tunnelissa Sveitsin ja Ranskan rajalla. Kuva: Martial Trezzini / EPA Mistä on kyse?
CERN on yhteiseurooppalainen Euroopan hiukkasfysiikan laboratorio. Se sijaitsee Sveitsissä.
Hiukkaslaboratoriossa voidaan tutkia lähes valon nopeuteen kiihdytettyjen atomin osahiukkasten käyttäytymistä.
Tutkimus on perustutkimusta, jolla selvitetään muun muassa maailmankaikkeuden rakennetta.
Suuret neutriinoilmaisimet tulee sijoittaa syvälle maan alle sopivan etäisyyden päähän CERNistä. Pyhäsalmen kaivos Pyhäjärvellä täyttää nämä vaatimukset.
Pyhäjärven kaupunki ei ole hylännyt tavoitettaan saada Laguna -hiukkastutkimuskeskus Pyhäsalmelle. Kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen sanoo, että kaupunki käynnistää heti eduskunnan kevätisuntokauden käynnistyttyä hankkeen jatkoselvitykset yhdessä kansanedustajien ja hankkeen muiden osapuolten kesken.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan valtio ei lähde rahoittamaan hanketta. Tikkanen sanoo, että valtiovalta saa lähiaikoina uutta tarkennettua tietoa Laguna -hankkeesta.
- Aloitamme taistelutalkoot hankkeen puolesta. Hanketta vetävä kansainvälinen tieteellinen konsortio on valmis tulemaan Suomeen tarkennettujen tietojen kera. Pyhäsalmea pidetään kansainvälisellä tasolla edelleen ensisijaisena sijoituskohteena. Tällaista tietoa olen saanut, Tikkanen kertoo.
Tikkasen mukaan ministeriön joulun alla antamat kielteiset Laguna-lausunnot perustuvat epätäsmällisiin tietoihin.
- Nyt tietoja tarkennetaan ja asia viedään poliittiseen päätäntään.
Oma kommentii:
Kuuntelin haastattelua Oulu Ylestä, missä Pyhäjärven vs.kaupunginjohtajaa haastateltiin tänään 15.1.2013 klo 9.20.
Laguuna-toimijoihin kohdentuen muutama ihmettelevä kysymys:
Tikkasen kommenteista sai sen käsityksen, että laitetaan iso remmi päälle ja NYT SAATETAAN ERI POLIITTISET RYHMÄT tietoiseksi Laguuna-hankkeen merkityksellisyydestä mm. työ-ja elinkeinopoliittisessa mielessä., sekä annteaan täsmätieto laskelmista jne. OK?
MITÄ ihmettä on tehty 22 vuotta tai viimeiset neljä, kahdeksan tai kymmnen vuotta, jos eri poliittiset tahot eivät ole saaneet tietoa asiasta?
Missä meidän lobbarikunkku on sitten käynyt proffakamjuensa kanssa, jos ei antamassa täsmätietoa ylempiin asteisiin?
Ei ole ko. kavereilla mitään painoarvoa tässä jatkossa..ulos vaan.
Uudet tyypit asialle..
"RÄHINÄ PÄÄLLE"
27
360
Vastaukset
- Ketuttaa4
Hohhoijaa, lopeta jo tuo "lobbarikunkun" haukkuminen ja hanki elämä. Meinaa ketuttaa tuo ajojahti joitain henkilöitä vastaan. Teki niin tai näin, niin aina se on väärinpäin.
- Veren Vaihto
Eläpä siinä puolustelu lobbaria, mies teki parhaansa ja enempään hän ei kyenneyt eikä kykene. Eikö niin.
Ei meillä ole varaa paikkakunnan tulevaisuutta ajatellen pitää kärkenä henkilöä, joka on tehtävään jo parhaansa antanut. Uusia voimia kehiin, senhän luulisi lobbarinkin ymmärtävän, että kysymyksessä on paljon paljon enemmän, kuin "kruununjalokiven" lobbarin munaskuhin.
Hänen työnsä ei ole yltänyt kuin tähän asti. ja piste. kiitos hänelle.
Nyt tuoretta verta yksiköihin, ja yksilöihin ja vanha lobbari voi pysytellä taustalla antamassa historiatietoja sanallisesti, kun niitä 22 vuoden neuvottelumuistioita ei ole käyettävissä.- Ketuttaa4
Turhaan tänne tietenkään on mitään kommentoida, kun osa tänne kirjoittavista on täysiä latvakakkosia.
- vaihtoehto?
Kukahan sinne valitaan lobbaamaan? Ei tule äkkiä mieleen ketään! Valtuustosta kyllä putosi muutama ehdokas joilla ainakin on aikaa!
- remmivaihde
Ihmettelen myös tuota asiaa, että hanketta on lobattu kohta miessukupolvi ja suurin osa politikoista on aivan pihalla koko hankkeesta... Mitenkähän asiaa on viety eteenpäin. Ei ainakaan kovin tehokkaasti!
- Innestone
Tässähän tämä meidän kaupunkimme harha. Aikoinaan annettiin oikein valtatien leveydeltä kepussa tilaa henkilölle jolla oli aikaa ja jolla ymmärrettiin siihen aikaan yli ymmärryksen olevan rahaa pilvinpimein.
Mutta pielleen meni. Kahtokeepa naapureita ja vähän kauempaakin. Se ihminen on tärkein ,ja juuri se miten hän työskentelee ja miten tulee kanssa ihmisten kanssa toimeen.
Se oma napa on ollut täällä meidän nokkamiehillä tärkein. Juuri se oma etu ja muu on saanu jäähä taka alalle.Pienen piirin voimakas tuki on aina voittanut ,onhan silmää tekevät osanneet hyvin voidella vanhaa ja ajan saatossa kannustimensa hankkineet. Jos nyt vielä vähän sisäpiirin hienosäätöä omienkin
erheiden ja päämäärien saavuttamiseksi on sivussa hoideltu. Ja vot`,siinä kaikki .Kaikki ovat olleet ympyrän sisällä onnellisia .Vauhti on välillä villiintynyt ja välillä vähän keinahdellut ,mutta reitti mutkien kautta jatkunut uusien arvokkaiden apujoukkojen syöksyessä työntämään eteenpäin.
Mutta mites seuraava karikko ? Suunnitelma muuttuu ja riittääkö edelleen uusia persoonia ,siinäpä kysymys ,aika näyttää - Laguuna-lähiö
Jos Laguuna päätetään perustaa tulee se takuuvarmasti Pyhäjärvelle! Mihinkäs muualle?
- laguuna-lähiö
Ranskaan menee laguuna kairataan me kurjat vaan ylä-alaliikenne ympyrän väliä vaan!!Tämä tieto on faktaa pierres kertoi patonkia syödessään tämän.
- Veren Vaihto
Tämän kauden valtuustossa ovat kokemuksiensa sekä tulessa jo kettujen tekojen kautta "kelvottomia laguunan kauppamiehiä" mm JT, KS, PL, AK, AK, TR, TP, MS, KL, TM ja AT.
Tuoreempaa näkökykyä ja voimaa tullenevat edistämään KT, KE, TN, JL, TT, PP, HK, LM, AV sekä RL.
Loput valtuutetut ovat joko enemmän tai vähemmän statisteja ja perässäkulkijoita.
Sillä ketä siellä ei enää ole, ei ole loobbaukseen eikä Laguuna-asiaan mitään jakoa.
Laguuna-lobbaukseen uskottavimpia , tuoreita voimia ovat ja he nostavat tulevaisuutta eivätkä itseään PP, HK, KT, JL ja KE.
Nyt LAGUUNASSA on tosi kysymyksessä, eikä mikään isojen vanhojen konkareiden sanaleikki ja omien naamojensa näkyminen. Ai, ai kun tuloo hyvä puolukkakesä.
Ainahan eppäillä soppii, mutta Piiska se on.- 39383
Hankkikaa elämä.
- Hienoa, Veikko :)
http://yle.fi/uutiset/pyhajarvi_taistelee_lagunan_puolesta/6449623
Eiköhän yliopiston porukka osaa hommansa ?
Mukaan pari paikallista ammattilaista, vaikka joku kaivoksen entinen työntekijä, kaupunginjohtaja .
Poliittisille tekijöille ei kannata nyt antaa suitsia.
Tästä ei saa tehdä poliittista kiistakapulaa.- vasuri123
Mitäs poliittistä kiistakapulaa tästä pitäisi tehdä, sillä joka lähtöön tässä pitäiis puhaltaa yhteen hiileen. Toki täälläkin pyörii niitä ihmisiä, jotka sotkevat pesää vain sen takia että on jotain antipatioita Jukkaa kohtaan. Jukka on tehnyt hyvää työtä ja toivotaan että hän jatkaa hankkeessa mukana.
Annetaan VS kaupunginjohtajalle työrauha ja annetaan hänen ajaa asiaa eteenpäin. Sivustajohtamiset voitaisiin lopetella tällä erää. - sivujohto
vasuri123 kirjoitti:
Mitäs poliittistä kiistakapulaa tästä pitäisi tehdä, sillä joka lähtöön tässä pitäiis puhaltaa yhteen hiileen. Toki täälläkin pyörii niitä ihmisiä, jotka sotkevat pesää vain sen takia että on jotain antipatioita Jukkaa kohtaan. Jukka on tehnyt hyvää työtä ja toivotaan että hän jatkaa hankkeessa mukana.
Annetaan VS kaupunginjohtajalle työrauha ja annetaan hänen ajaa asiaa eteenpäin. Sivustajohtamiset voitaisiin lopetella tällä erää.Mitä isot edelleä..sitä pienet perässä:)
Me opitaan teistä kokeneista ja kaikentietävistä, sivusta ohajilu osataan ja hallitaan .jo kymmenien henkilöiden voimalla, jokainen osaa vähän, mutta yhdessä se on kuules paljon.
Pakko myöbtää, ettei taitoa ole vielä leuhkia asti, mutta työ tekijäänsä neuvoo. eikö?
Varjona vaellamme valtuuston ja hallituksen rinnalla.sivusta johdetaan ja ohjaillaan, saattaapi siinä virkamiehetkin tulla " pyöritellyksi".
- kahveetunnilta
Parraaseen työaikaan täällä veisataan pätö asiasta!!
- Uskon asia
Veisataan ja korkealta ja kovvaa.
ruokatunti oli ja meni, sinulla on vain kahvitunteja.
Ilmankos sinä olet niin kitkerän karvas, ja ykstoikkoinen. Runsas kahvinjuonti aiheuttaa mahahappojen ylikuormituksen, närästää sydänalassa ja röyhtäyttää..yleensä yläpään kautta mutta alapääkin toimii epäsivistyneesti, jopa joukkojen keskellä.
Laguuna-aiheesta on pakko saada kuntalaisten sanoa HAMPAANKOLOSSA olevia aatoksia, näissä on mutten kovasti ihan oikeata arviointia ja arvostelua.
Poliitiikkojen on se nyt kestettävä, meidän antamilla valtakirjoilla ei pidä tuhertaa veroeuroja taivaan tuuliin eikä maan uumeniinkaan.
Kun täällä on esitetty uusia kasvoja laguuna-mannekiiniksi, niin se on ihan paikallaan. Uudet kasavot, ja uudet ajatuket ja lähetysmistavat agendalle, niin jopa luulisi äänen ministeriöiden kellossa muuttuvan, jos ne on yleensä muutettavissa.
Jos sinne yhä ja aina vaan lähetetään " karvakuonokomppania" niin vinolla hymyllä ja selkä taaksepäin kenolla ministerit istuvat ja ajttelevat ihan muita hankkeita mukamas "kuunnellessaan" pyhäjärven lukkarien vanhoja virsiä .
Niin että KUKAPA SE VIRSISTÄ LUKUA PITIKÄÄN? - uskon asia
Turha se veisailla,kun paskat on jo huosussa laguuna meni jo..
- just_realism
eipä leikitä vakavalla asialla. Kyllä Jukka on ihan ehdottomasti paras lobbaaja tässä(kin) asiassa. Hänen suhteensa maan johtaviin poliitikkoihin on korvaamaton eikä sovi missään nimessä sitä tosiasiaa ohittaa!
Naurettavaa heittää sellaista mielikuvaa että hankkeeseen menneen veroeurot olisi siirtynyt Jukan taskuun tai Jukka olisi niillä "hurvitellut" ympäri eurooppaa! Suorastaan naivia jos ymmärrätte mitä se tarkoittaa! - Usko asia
..ahaa uusi näkökulma. Onko kukaan tämän ketjun kirjoittajista viitannut "jukan taskuun" laguunarahojen menemisestä?
Tiedätkö jotain enemmän?
Yleensä se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Jos ymmärrät, mitä tarkoitan.
Nyt on sun fuki.- vasuri123
eikö täällä ole monessa kommentissa herjattu, että Jukka on rälläny kaupungin laskuunt 20-vuotta lobatessaan Lagunaa. On kyllä harvinaisen paskamaista kirjoittelua.
- MUTU
vasuri123 kirjoitti:
eikö täällä ole monessa kommentissa herjattu, että Jukka on rälläny kaupungin laskuunt 20-vuotta lobatessaan Lagunaa. On kyllä harvinaisen paskamaista kirjoittelua.
Totuutta ei pääse pakoon, ei nimitellä eikä solvata. Mies on julistautunut ainoaksi osaajaksi Laguuna-hankeen osalta, tämä on Fakta jota olemme "oppineet" kuuntelaam kyllästymiseen saakka.
Rahaa on palanut lobbausreissuilla, sekin on fakta. Ja hän on ollut ihan varmasti 22 vuoden aikana liikkeellä noo -----------esiemrkkilaskelma HUOm esimerkki..kun ei ole muistioita käyettävissä retkiltä.
Matkoja Helsinki, Oulu, Jyväskylä ym väh 10 krt vuosi.
Matkoja ulkomaille vähintäänki 3 vuodessa.
Matkakulut
kotimaan matkat 22 vuotta x 220 krt a hinta 400 euroa= n.20 000 e
ulkomaan matkat 22 vuotta x 66 krt a hinta 700 euroa = n.46 200 e
ansionmenetykset esimerkkimatkat muut edustukset satoja, satoja päiviä
riittäköhän niin yksi 100 000 euroa vuosien mukaan?
MIKÄ ON tulos?
Poliitiinen eliitti eduskunnassa ei vielä tiedä Laguunasta edes alkeellisinta kustannus kannattavuustarvetta.
Korostan, en väitä, laskelmat ovat MUTU-tuntumalla, mutta niin on itse kuningashanke..MUTU-vaiheessa.
- uskon asia
Joutilaat!!!!!
- lopparit 6
Kuulin, että ensiviikolla olisi vasemmistoliiton kansanedustajia tulossa pyhäjärvelle, varmaan demareita tulee jossain vaiheessa myös, kokoomuksen porukkaa on kyllä hankalampaa varmaan saada kun niiden kannatus on niin pieni, oppositiossa istuvia kepun ja persujen edustajia on turha syöttää eihän niillä ole mitään valtaa, proolla ei edes yhtään kansanedustajaa.
- itkuvirsikirja
Laskeppa "Usko asia" plussat ja miinukset ja päättele mikä "porukka" ÄLÄHTELEE!
Ja jatkuvasti itketään joka asiasta! Itketään ja itketään. Sitten painellaan peukkuja, ylös ja alas. Sitten taas itketään, samaa rataa kekeytyksettä... - entä meillä
Posion uuden kunnanvaltuuston ensimmäinen kokous sai erikoisen käänteen maanantaina. Ryhmä 2008:n kolme valtuutettu marssi ulos kokouksesta. Syynä oli erimielisyys kunnanhallituksen kokoonpanosta.
- eteläpää
Olen huomannut saman. Jos jonkun viestin kohdalla on peukkuja paineltu, niin aina sama itkuporukka! Jos viestissä puhutaan positiivisesti Tikanmäestä tai hänen hengenheimolaisistaan niin peukut on sata varmasti alaspäin ja päin vastoin! Naurettavia pellejä nämä itkijät!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa762509En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361809- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721597Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681417- 1181204
- 131146
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91116- 201019