Säästämisestä

vasuri123

No tämä ei suoranaiuseti kuulu tänne, mutta toki sivuaa myös säästämisessä kaupunkiakin.

Nyt mm työnantajat ajavat kaikenlaisia "säästöjä". Palkkoja ollaan pienentämässä, työaikaa jatkamassa yms. Nämäkin on kyllä aika kaksiteräisiä miekkoja, sillä palkkojen pienentäminen vähentäisi kulutusta ja samalla ajaisi maata lamaan. Laman tullessa se näkyisi suoraan yrittäjän palkkapussissa.

Myös sailaksen aina toitottama leikkaaminen on aika älytöntä politiikkaa, sillä se aijaa maata vain entistäkin huonompaan asemaan.

Kaupungit ja valtio ajaa myös säästöjä, mutta onko nekään aina niin älykäs vaihtoehto. Kaupungeilla ja valtiolla on varmaan paljon töitä, joita tehdään vajaalla miehityksellä, tai sitten jätetään tekemättä kokonaan. Jos otettaisiin tarpeelliisiin tehtäviin lisää porukkaa, niin paljonko kulut oikeasti nousisivat? Työttömällekkin pitää kuitenkin antaa työttömyyskorvaus ja monesti tulee asumistukea yms. Loppujen lopuksi työvoiman palkkaaminen saattaisi tulla halvemmaksi, sillä nuo työpaikat lisäisivät kulutusta jokapaikkaan ja osa palkoista tulisi suoraan takaisin jo veroina.

Siinäpä olisi pähkinää purtavaksi.

Tämä kannattaa myös katsoa ajatuksen kanssa: http://areena.yle.fi/tv/1765894

19

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ahneus pois Sauli

      Olemme lamassa jo nyt. Arkaadianmäen päätökset ovat viemässä kulutuksen alas ostovoima on jo melkoisen heikko,vienti ei vedä,pahalta näyttää.
      Voisi sanoa että "taitamatonta" johtamista.Arvonlisävero korotus 24% tekee valtion kassaan 800 Milj. € vuodessa se on kuin pieru saharassa Kreikan miljardilainoihin verrattuna mutta heikentää Suomalaisten ostovoimaa ehkä noin900 milj. €uroa/vuosi.,,,hmmm,,,,,,

    • älä usko

      Kulutushysteriää-- siinä vain ei kaikki menekään kuten kaavaillaan. Saadakseen paljon täytyy juosta entistä kovempaa. Jotta paljon saisi täytyy ostaa kehitysmaasta, monesti lapsityön tuotteita.
      Mustanmiehen kurjuus luo meille elintasoa, tätä potentiaalieroa tarvitaan--kaikilla ei voi hyvä olla,
      Mutta onhan keksitty velaksi eläminen, kulusta ruokkimaan.Sitä se on suomella,ja vielä useammalla yksityshenkilöllä,

      • tee jotain Sauli!!!

        Jaa,, meidät on vain saatu lankaan,,kusetettu kun "leikkisästi sanotaan.aivopesty joku vanha sanoi kerran,kylmiä taloja vaikeuksissa olevia perheitä on tulossa lisää.
        Nöyrä pitää olla muttei nöyryytetty.
        Eläispä Kekkonen vielä.,,,,


      • omin silmin nähty.
        tee jotain Sauli!!! kirjoitti:

        Jaa,, meidät on vain saatu lankaan,,kusetettu kun "leikkisästi sanotaan.aivopesty joku vanha sanoi kerran,kylmiä taloja vaikeuksissa olevia perheitä on tulossa lisää.
        Nöyrä pitää olla muttei nöyryytetty.
        Eläispä Kekkonen vielä.,,,,

        Tietääköhän Sauli kuinka monta eläkeläistä elää aamun Kaurapuurolla ja iltapäivällä paistaa lopun hengenpitimiksi?
        Toivottavasti aamu on parempi ja unohdan toisten murheet.


    • ansion menetys

      Nyt, kun tämä on Pyhäjärvi - sivu-, niin esitän, että

      kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ei valita tikanmäkeä, vaan
      eläkeläinen, valtuutettu Leskinen, joten kaupungille syntyy säästöjä.

      No, miten?

      Ei tarvitse maksaa ansionmenetyksiä, koska Leskinen tässä yhteydessä on yhtä viisas kuin tikanmäki., on eläkeläinen, jolle ei synny ansionmenetystä.

      Tikanmäki voi antaa ohjeita Leskiselle.

      Mutta

      Leskisen kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiessa säästyy kaupungilta
      tikanmäen "ansionmenetyskorvausta", koska tikanmäen työ ei ole virka-aikaa, vaan korvaus on kaiken aikaa. Onko hyvä esitys??

      Vai menikö vitilekköön.??
      Hyvät pyhäjärviset. Antakaa mielipidettänne, koska tikanmäen ansionmenetyskorvaukset ohi virka-ajan, ovat kohtuuttomat. tikanmäellä on virka-aikaa yli virka-ajan.
      Ottakaa kantaa, onko asia senlaatuinen, että kannatttaa katsoa, mikä on kaupungin etu.

    • vasuri123

      Ja taas kateellisten piti päästä sivaltamaan Tikanmäkeä. Onko teillä joku tiimi, joka yrittää keksiä epätoivoisesti jotain uutta Jukan päänmenoksi?

      • Heti mulle kaikki ??

        Ehdotus oli hyvä koska siitä koituu säästöjä.
        Mikäs tiimi se meijjän vasurilla on, onko se sellainen kuin vaikuttaa, muilta saa ottaa, telakkaduunareilta kaikki pois vaan, kunhan eivät koske vasuri 123 ja hänen jenginsä palkkoihin ?


      • Heti mulle kaikki ?? kirjoitti:

        Ehdotus oli hyvä koska siitä koituu säästöjä.
        Mikäs tiimi se meijjän vasurilla on, onko se sellainen kuin vaikuttaa, muilta saa ottaa, telakkaduunareilta kaikki pois vaan, kunhan eivät koske vasuri 123 ja hänen jenginsä palkkoihin ?

        Ansion menetys puhuu asiaa jos ajatellaan säästää.
        Onhan siellä muitakin isopalkkaisia tietääkseni, turha kohdistaa vain yhteeen.
        Ens vaaleihin eläkeläisyys ehdottomaksi ehdoksi, säästöö se on pienikin säästö.


      • vasuri123
        Heti mulle kaikki ?? kirjoitti:

        Ehdotus oli hyvä koska siitä koituu säästöjä.
        Mikäs tiimi se meijjän vasurilla on, onko se sellainen kuin vaikuttaa, muilta saa ottaa, telakkaduunareilta kaikki pois vaan, kunhan eivät koske vasuri 123 ja hänen jenginsä palkkoihin ?

        Onko ne telakat ja telakkaduunarit ainoita oikeutettuja saamaan valtiolta miljardi tukiaisia joka vuosi? Ei tuo mene ihan minun tajuntaani, kun samalla valtio ajaa pieniä kaupunkeja ja niiden palveluja alas säästöihin vedoten.

        Voiko semmoista yrittämistä ymmärtää, jos se perustuu vain valtion jakamiin tukiasiin, sillä etenkin tuosta telakka hommasta on tullut oikea "tukiautomaatti". Onko sillä eväitä koskaan pärjätä omillaan, vai pitääkö meidän jokaisen veronmaksajan maksaa tuosta laivanrakentamisesta?

        Sitä myös ihmettelen, että miksi täällä jotkut itkevät vain telakoiden perään, mutta eipä ole kyyneltä tipahtanut Nokian ja heidän alihankkijoiden konkurssien perään. Isoja irtisanomisia on ollut myös muilla sektoreilla, mutta eipä täältä ole paljon sympatiaa heille herunut.


    • hoidot ensin

      Joo, oli se tuo Tikanmäki aikoinaan tosikallis mies ,Aatelkaapa sillähän on ammattinsa mukaisesti ansioinmenetykset ja päivärahat päälle. Ei juorukalentereiden mukaan taida kaupunginjohtajatkaan pärjätä.

      Sehä lie sellanen homma ,onko vielä käytössä juttu ,että kun joutuu edustamaan tai kokoustamaan saa vielä tuuraajan tehtäviinsä ja palakat päälle.

      Ei vetele kaupungin holovit kohta tyhyjää huutaa.

      Onko niin että lääkäreitäkin on tosi vähän, ei taija paikkauksiin olla varaa.

      Halloo päättäjät ja järjestelijät tehkee jottain ,äläkee vain vinkkailko asioita.

      • Vasuri123

        Ne Tikanmäen ansionmenetykset ja päivärahat ei kaupunkia konkurssiin aja. Kummasti se tuo takki kääntyy. Aijemmin sitä ollaan oltu niin rikkaita, että ei suostuttu edes virtsaamaan köyhää Haapajärveä kohti ja elvisteltiin takki auki. Nyt kun asia liittyy johonkin tiettyyn henkilöön, niin äkkiä tultiin niin köyhäksi, niin köyhäksi. Holovit oikein tyhyjää huutaa..

        Voisi oikeistaan seuraaville kihuille laittaa takinkääntökilpailun. Hoidot ensin kirjoittaja vastaan Paavo Väyrynen.


      • Misä on.....
        Vasuri123 kirjoitti:

        Ne Tikanmäen ansionmenetykset ja päivärahat ei kaupunkia konkurssiin aja. Kummasti se tuo takki kääntyy. Aijemmin sitä ollaan oltu niin rikkaita, että ei suostuttu edes virtsaamaan köyhää Haapajärveä kohti ja elvisteltiin takki auki. Nyt kun asia liittyy johonkin tiettyyn henkilöön, niin äkkiä tultiin niin köyhäksi, niin köyhäksi. Holovit oikein tyhyjää huutaa..

        Voisi oikeistaan seuraaville kihuille laittaa takinkääntökilpailun. Hoidot ensin kirjoittaja vastaan Paavo Väyrynen.

        Arhinmäellä on meriitit huuteluun


      • centit
        Vasuri123 kirjoitti:

        Ne Tikanmäen ansionmenetykset ja päivärahat ei kaupunkia konkurssiin aja. Kummasti se tuo takki kääntyy. Aijemmin sitä ollaan oltu niin rikkaita, että ei suostuttu edes virtsaamaan köyhää Haapajärveä kohti ja elvisteltiin takki auki. Nyt kun asia liittyy johonkin tiettyyn henkilöön, niin äkkiä tultiin niin köyhäksi, niin köyhäksi. Holovit oikein tyhyjää huutaa..

        Voisi oikeistaan seuraaville kihuille laittaa takinkääntökilpailun. Hoidot ensin kirjoittaja vastaan Paavo Väyrynen.

        ei vejä konkurssiin ei. mutta kallista mikä kallista. eikö olis kutsumus hommaa?


    • Sivukylän pappa

      On ne ollut Raijankin ansionmenetykset suuret. Ollut kai lähes päätoiminen kunnan asioiden "hoitaja".

      • vasuri123

        hys hys, ei täällä saa osoittaa sormella kuin yhtä henkilöä. Sulla on varmaa 250 miinusta ennen iltaa. :)


      • pettynyt itseensä.
        vasuri123 kirjoitti:

        hys hys, ei täällä saa osoittaa sormella kuin yhtä henkilöä. Sulla on varmaa 250 miinusta ennen iltaa. :)

        Ei siinä mitään muuutama katkera tyyppi jauhaa tuota samaa.


    • nänänturisutin

      Pyhäjärvellä vasemmisto = vanha UusiKeskusta.

      Jokin yhteinen poklomi niillä on. Tietääkö vasuri123 mitä asiasta?

    • kilautetaan kaverill

      onko talousarviossa varattu tikanmäen ansionmenetyksiin n. 30 000 euroa.

      lisätalousarvio tehtävä samalla, kun nuija kopsahtaa. ja hallituksen puheenhoitaja valitaan.



      onko lentokenttä oy:n erikoistilintarkastukseen varattu 6000 euroa, kuuluu lasku olleen sitä luokkaa. onko talousarviossa?

      asiasta uutisoi pyhäjärven sanomat, että "tutkintaan menee", eli tavallisen ymmärryksen mukaan:

      tilintarkastus ei ole antanut puhtaita papereita ko. vuosilta. Miten lienee,

      miksi siitä ei anneta tietoa, vaikka yhtiö on 90 prosenttia kaupungin omistuk-

      sessa.

      Kuka käy virastolla katsomassa? Ai niin, onko ne yhtiön "salaisia asioita".

      tiettävästi tällaisissa tapauksissa kertomukset annetaan emoyhtiölle, siis

      tässä tapauksessa kaupunginjohtajalle.

      Veikko Tikkanen---??

      • jankutusta.

        Isopäiset ottaa turhia murheita


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      76
      2509
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1597
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1204
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1146
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1116
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe