Nykyiset matkaveneet raskaskulkuisia?

puokkari

Aiempi 8,5m 2500kg painava -60 luvun mallia oleva matkaveneeni kulki 50hv tehoisella moottorilla marssivauhtia 12 solmua kulutuksen ollessa siinä rapiat 1l/mpk. Nykyaikaisissa matkaveneissä on jonkinlainen saavutus jos vene kulkee alle 150hv dieselillä matkavauhtia 15 solmua ja kulutus alle 1.5l/mpk. Tehoa tarvitaan siis kolminkertainen määrä. Olisi mahdoton ajatuskin että joutuisasti kulkevaan matkaveneeseen riittäisi vaikkapa vain 75hv moottori, mikä on ennen ollut melko paljon ja taannut suorastaan pikavauhdin. Onko niin että hyvää matkamoottorivenettä ei nykyään enää osata suunnitella, vaan matkaveneet ovat jonkinlaisia isoon kokoon skaalattuja pikaveneitä, joiden polttoaineen kulutus on sitä luokaa ettei kukaan niillä pidemmälle taipaleelle oikeasti lähdekään.

11

2699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annalytser

      "vaan matkaveneet ovat jonkinlaisia isoon kokoon skaalattuja pikaveneitä, joiden polttoaineen kulutus on sitä luokaa ettei kukaan niillä pidemmälle taipaleelle oikeasti lähdekään"

      Juuri näin on. Jo vuonna -99 oli seikkaperäinen juttu Vi Båtägaressa nykyrunkojen ja silloin 40 vuotta vanhojen eroista, ja laskelmissa vanhoissa rungoissa oli tehokkuuskerroin valtavan paljon parempi.

      Jos tehtäisiin nykyosaamisella kapeampi ja pitempi runko, jossa kapeuden vuoksi perän voisi jättää tasaisemmaksi, siihen terävä keula ja tyydytään alle 20- solmun nopeuksiin, niin hyvä saaristomatkavene olisi siinä. Tarpeeksi nopea, ei hakkaa. Vielä kun varustetaan commonrailkoneella aj nykyajan potkurilla/propulsiolla, niin kulutuskin olisi 30-40 % alempi kuin silloin 60-luvulla. Nykytilanteeseen on jouduttu kun teho ja polttoaine on ollut yltiöpäisen halpaa. Vielä 70-80 luvuilla oli Flipper 850 ja Nordic 86 veneitä jotka olivat tuolta puolivälistä, yli 3-tonniset veneet menivät 130-155 hepalla 20-25 solmua. Sittemmin rungot suunniteltiin 30-40 solmun vauhteihin ja enerigatehokkuus aleni lisää.

    • 100hv20kn3tn

      Joo kannattaa kytätä joskos jostain kuusenalta löytyisi vielä vanhojen mallien muotteja..

    • veneentekijä

      Nyt alkoi oikeasti kiinnostaa millainen veneesi oli?
      12 solmua 50hv 8,5m tuntuu mahdottomalta yhtälöltä. Veneenrakentajana itseltäni moinen ei onnistuisi, ei ainakaan 2500kg painavalla vekottimella.
      Todella kapea pitäisi veneen olla.
      Pystytkö linkittämään jonkin veneen kuvan joka muistuttaa rungoltaan omaasi?

      • ns. kevytkulkuisuus vanhoissa veneissä perustuu juuri mainitsemaasi kapeuteen, se mahdollistaa huomattavasti suuremman runkonopeuden ja 12 kn 2,5 t veneelle oli helppoa alle 50 hv tehollakin.
        Nykyään suunnittelun painopiste on siirtynyt asumismukavuuden ja viihtyvyyden suuntaan ja veneiden leveys antaa lisää tilaa, mutta rajaa uppoumanopeuden jopa alle "Frouden aallonmuotonopeuden"

        Vilkaisu esim. Pettersson-veneiden runkolinjoihin antaa selvän kuvan vanhojen venesuunnittelihoiden tavoitteista nykyisiin verrattuna.


      • puokkari

        Eiköhän tässä keskustelussa oleellinen jo tullut esiin. Mutta jos tosiaan asia kiinnostaa ja olet veneentekijä niin laita sähköpostia osoitteeseen heikkirmiukumaukulivepistecom


    • Joakim_

      Kyse on puhtaasti suunnittelun tavoitteista eli siitä millaiset veneet myyvät. Useimmille ostajille 12 solmua ei riitä, joten tuolle alueelle ei enää suunnitella veneitä yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Suuri kulutus on seurausta joko alunperin lähinnä uppoumarunkoisen ylisuurella moottorilla saavutetusta 12 solmusta tai sitten puhtaasti plaanaavaksi tehdyn veneen ajamisesta täysin "väärällä" nopeudella.

      Jo mainittu Flipper 850 oli suunniteltu puoliplaanaavaksi tuollaisiin nopeuksiin ja aikanaan Vene 5/80:ssä sen on mitattu kulutttavan 11,5 l/h 12,7 solmun nopeudella. Tuo painoi 2700 kg ja leveys oli 3,0 m, joten kyse ei ole kapeasta eikä kevyestä veneestä.

      Samoin vaikkapa Flying Albratross (8,7 m, 2,9 m, 3000 kg) selvisi Kippari 9/1991 testissä 94 mpk 11-12 solmun testistä alle 1 l/mpk.

      Nykyään ostajat ilmeisesti kaipaavat suurempia nopeuksia ja parempia ominaisuuksia aallokossa (myös suuremmissa nopeuksissa), jolloin joudutaan tinkimään kulutuksesta tuolla nopeusalueella.

      • annalyzer

        Kehitys kehittyy! Lueskelin eilen aika identtisen kokoisen Guersney 28 puoliliukkarin testiä, vene tosin jonkin verran painavampi. Kulutti tuolla flipperin nopeudella aika tarkkaan tuplat. Olli vielä leikkaustaipumustakin myötäaallokossa, eli hirmukulutusta ei voi perustella edes loistavilla meriominaisuuksilla.


      • Joakim_
        annalyzer kirjoitti:

        Kehitys kehittyy! Lueskelin eilen aika identtisen kokoisen Guersney 28 puoliliukkarin testiä, vene tosin jonkin verran painavampi. Kulutti tuolla flipperin nopeudella aika tarkkaan tuplat. Olli vielä leikkaustaipumustakin myötäaallokossa, eli hirmukulutusta ei voi perustella edes loistavilla meriominaisuuksilla.

        3900 kg on todella paljon enemmän ja varmasti pääsyy lisäkulutukseen. Ajo-ominaisuuksia haukuttiin nimenomaan kovemmissa vauhdeissa, ei lainkaan tuolla 12 solmun tietämissä.


    • qqqqqqqqqqq

      Tuollainen aiempana puheena ollut kevyesti kulkeva, "vanhanaikainen" ja vettä keulaan halkova runko on pienemmässä koossa esim. Rönnqvist pro veneissä. Pärjää pienellä teholla, on merikelpoinen (kokoonsa nähden) ja on vielä hyvä kuorman sieto. Valmistaja sanoo liukuvaksi/puoliliukuvaksi. Paras matkavauhti on vähän alle 20kn. joka on useimmille aivan riittävä.
      Eikö vastaavaa voisi tehdä myös isompana matkaveneen rungoksi?

    • tehtaallesoitellut

      Mulokku söi viestini. Lyhyesti sama homma. Ei auta mikään, esim. hoimavaha vain himentää pintaa lisää. Ja liukastaa. Himmentyminen syntyy kun pinta halkeilee auringon paahteessa, katsokaas lähemmin. Soitin valmistajalle, tiikkijäljitelmälevy on hartsilla kyllästettyä paperia. Siten se ei ime vettä ja voidaan pitää jatkuvasti ulkona. Keinoa himmentymisen korjaamiseen ei ole, sanoo valmistaja. Sitä voi vain pahentaa

    • Omavalmiste

      Millainen tuosta omasta projektista mahtaa tulla..
      http://www.aijaa.com/rRtMVB
      Runko kaiketikkin alunperin jotain sukua 8m Körsölle.
      Tuo on venytetty malli n. 9m pitkä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      1986
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1424
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1381
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1285
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1201
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      929
    Aihe