Koraania lukeneen tiedonjakoa vailla

Lasse Palmunvarjo

Kuinka juutalaisten ja muslimimaailman välinen konflikti alkoi?
Eteneekö Jumalan suunnitelma mitenkään ja voiko sitä havaita omin silmin? Onko ketään Koraania lukenutta tällä palstalla? Mitä koraani sanoo israelista ja juutalaisista? Onko Raamatun Jumala sama kuin koraanin Jumala? Mikä on Islamin päämäärä? Mitä uskomuksia koraanista löytyy? Minkälainen asema Jeesuksella on islamin uskossa oon kuullut, että Jeesus mainitaan koraanissa? Uskotko koraaniin ja islamin olevan totta? Kiitos vastauksesta.

32

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Balttis Lasselle

      Minä Balttis olen lukenut Koraanin ja keskustellut sekä joistakin asiosta sekä oppineiden että muidenkin maahanmuuttaneiden islamilaisten kanssa, mm. vieraillen moskejoissa.

      Hisroriallisesti konflitin voidaan sanoa alkaneen jo n. 4000-vuotta sitten, kantasiä Aabrahamin/ Ibrahimin kotona, jossa hän vaimonsa Saarain neuvosta yhtyi orjattareensa Hagariin, vaikka Jumala = El Shaddai, eli Herra jota Aabraham palveli oli luvannut hänelle siunatun perillisen joka oli syntyvän Saaraista, joka oli tosin jo ilälliseksi köynyt, ja lapsen eli Iisakin syntymä ei ollut enää todennäköistä muuten kuin Herran antaman lupauksen voimasta. Aabraham yhtyi Haagariin joka synnytti helle Ismaelin, joka oli siis Aabarahamin oma "lihanteko" ohi Jumalan antaman siunauksen ja lupauksen. Arabit kastovat periytyvänsä Ismaelista, ja siten myös kantaisä Aabrahamista, jonka kuolettuessa itsekin, heillä syntyi kuitenkin Iisak Herran antaman lupauksen mukaisesti eli se perillinen, jonka Herra sanoi olevan Aabrahamille antamien siunaustensa perillinen, ja josta periytyvälle kansalle hän lupasi perinnöksi myös ns. "luvatun maan".

      Ismaelin varttuessa samassa kodissa Iisakin kanssa Ismael ilveti ja kiusasi Iisakia ja "oli aina veljensä kimupussa, joten Saara hermostui tähän "orjattaren poikaan", jonka Jumala ei luvannut periivän mitään Iisakin rinnalla, vaan nimeomaan Aabraham oli saava nimelleen jälkeläisenä kansan Iisakin, ns. vapaasta vaimosta syntyneen kautta. Saarai pyysi Aabrahamia ajamaan pois Ismaelin pois yhteisestä kodista, koska tämä orjattaren poika oli alati veljensä kimpussa, ja silloin Jumala kuittasi Aabrahamille, tämän "liha teon" ja kehoitti edeleen kuulemaan vaimoaan kaikessa, eli ajamaan pois yhteisestä kodista "orjatteren poikineen", mikä sitten tapahtuikin aikanaa.

      Mutta tämä konfikti jatkuu edelleen, eli ismalilaiset kansat vaativat edelleen perintöosaa Iisakin ja hänestä polveutuneen Jaakobin jälkeläisten rinnalla, vaikka Jumalan on sanonut ettei orjattaren poika saa peria mitään lupauksia, jotka on annetttu vapaasta syntyvälle kansalle eli Jaakobin jälkeläisten rinnalla, mikä tarkokoittaa Israelin kahtatoista sukukuntaa, jotka periytyvät Aabarahamista, Iisakista ja Jaakobista - toisin kuin arabiheimot jotka itsekin sanovat olevansa orjattaren eli Haagarin ja Aabrahamin jälkeläisiä. Tämä on Raamtun eli Tanakhin mukainen historiallinen tausta konfliktille kirjoitusten valossa.

      Tämän lisäksi tietysti ismaelilaiset kansat, lähtiessään seuraamaan profeettaa, jonka he luulivat olevan sen Jumalan lupaaman profeetan, jota juutalaiset eläessään arabian niemimaalla olivat heille kuvanneet 5 Moos.18:15-20:ssä, vakka kirjoitukset sanovat luvatun profeetan eli messiaan polveutuvan nimenomaan israelin kansan keskuudesta, eikä suinkaan ismaelilaisista kansoista jotka valitsivat kuulopuheiden perusteella Muhammedin oman uuden heimouskontonsa profeetaksi, ja muka Jumalan viimeiseksi lähettilääksi, joka ilmoittaisi lopullisen totuuden.

      Tämä profeetta ajautui melko pian konflitiin juutalaisten kanssa, ja tappoipa jopa ominkäsin kurkut erään juutalaisheimon kaikilta miespuolisilta jäseniltä, ottaen vaimoista kauneimmat sotasaaliikseen, sekä lapset orjikseen.

      Tästä eteenpäin eli 600-luvulta alkaen on tämä ismaelilaisten arabikansojen konfliiti ollut myös uskonnollinen konfliti, sillä Muhammed yksijumalaista Mekassa palvotun monijumaisen kuujumalan HuBaalin ja Allahkultin, joka oli monijumainen Mekkalainen kulttiuskonto, yksijumalaisuudeksi yhdistääkseen kaikki maailman arabit yhden uskonnon ja jumalan vallan alaisuuteen.

      Juutalaisten eli israelilaisten Elohim JHWH on eri Jumala kuin monijumalaisuuden pohjalta yksijumalaistettu Allah kultti. Näin siis lyhyesti. Eli isralilaiset ovat historiallisestti edelleenkin samassa tilansteessa kuin aikanaan Aabrahamin kotona. Nyt ismaelilaiset kansat ovat alati Iisakin ja Jaakobin lasten eli lupausten perillisten niskassa, ja israelilaiset yrittävät karoittaa heitä luvatusta maasta, eli "isänkodista" kuten Jumala itseasiassa on kehoittanut heitä tekemäänkin, eli ajamaan pois orjattaren poikikeen, sillä ei orjattaren poika saa periä vapaan lapsen jälkeläisten kanssa, Jumalan lupauksia ja siunauksi yhdessä Iisakin jälkeläisten kanssa.

      Tämä on typistetty tietopaketti asiasta ja 4000-vuotta sitten syntyneen konfliktin alkusyistä ja perusteista, - pakettina jota ei ole helppo kerralla omaksua jos ei ole perehtynyt kijoituksiin.

    • Balttis täydentää

      Korjaani puhuu pääosin kielteisesti juutalaisista, ja katsoo myös sodan heitä vastaaan olevan oikeutetun, koska islam katsoo edustavansa nyt kaikkea sitä missä juutalaiset ovat epäonnistuneet. He pitävät juutalaisia kirjoituksia salaiselevina ja epäluotettavina kirjoitusten vääristelijöinä, samoin kun he väittävät myös kristittyjen väärentäneen kijoituksia, - toisin kuin nyt Muhammedin kautta tullut totuus tekee, - ja jonka sanotaan perustuvan täysin erehtymättömiin kirjoituksiin ja ilmoitukseen, vaikka tämän uskonnon sanoman vastaanotti ja välitti luku ja kirjoitustaidoton Muhammed, jonka esittämät käsitykset varhaisimmista kirjoituksista poikkeavat niitä oleelisesti, ja sekottaen jopa eri henkilöiden hisrorian keskenään virheellisesti verratuina Raamattuun. Koraani perustuu vain osin kuulopuheisiin ja huhuihin Raamatusta ja sen henkilöistä.

    • vigilance

      Kaikki alkoi 600-luvun puolivälissä, kun muslimiarmeija valloitti Jerusalemin ja Israelin vuonna 638. He valloittivat maan bysanttilaisimperiumilta. Israeliin perustettiin arabiankielinen valtakunta. Jumalan suunnitelma Israelin kohdalla ei siis etene missään tyhjiössä, vaan tietyssä ympäristössä.

      Koraani on islamin pyhä kirja, ja se keskittyy Muhammedin elämään. Häntä kutsutaan viimeiseksi profeetaksi. Koraania ja Muhammedia pidetään viimeisimpänä Jumalan ilmoituksena. He kutsuvat Jumalaa Allahiksi. Tämä ei voi olla sama Jumala, kuin Raamatussa. Islam on siis asettanut itsensä Raamatun yläpuolelle. Muslimit väittävät, että heillä on viimeisin ilmoitus, eli suurin auktoritetti. Islam haluaa ottaa Raamatun paikan. He julistavat, että he ovat viimeisin totuus. Tässä on kyse totuuksien yhteenotosta. On tärkeää ymmärtää, että Raamattu ja koraani törmäävät toisiinsa.

      Koraanilla on oma lakijärjestelmänsä nimeltä sharia. Sharia on kokonainen elämäntyyli. " Sharia" itseasiassa tarkoittaa tietä veden luo. Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa olevansa tie, totuus ja elämä. Emme voi hyväksyä uskonjärjestelmää, joka yrittää korvata Jeesuksen. Yhteentörmäystä ei voida välttää. Muslimit uskovat, että Aabrahamin poika Ismael oli lupauksen poika. Jumala pyysi Aabrahamia uhraamaan Ismaelin, ei Iisakia. Näin he vääntävät 1. Mooseksen kirjan alkuperäisen merkityksen. Islamin mukaan Ismael oli luvattu lapsi, ja hänen kauttaan tulee uusi järjestelmä, jonka ihmisten tulisi vastaanottaa. Islam haluaa valloittaa maailman. Muslimit eivät peittele tätä, vaan ilmoittavat sen avoimesti. He haluavat ottaa Israelin paikan Jumalan suunnitelmassa.

      Jeesusta kutsutaan koraanissa nimellä Isa. Isa nähdään yhtenä islamin profeetoista, joiden joukkoon luetaan Aabraham, Nooa, Mooses ja Jeesus. Jeesus valmisti tietä Mohammedille. He siis vähättelevät Jeesuksen asemaa. He eivät usko Jeesuksen jumalisuuteen. Hän oli pelkkä ihminen. Tämän lisäksi islam julistaa, että ihmiset syntyvät synnittöminä, eikä perisyntiä ole. Näin he eivät myös tarvitse syntien anteeksiantoa. He eivät hyväksy sitä, että Jeesus toi meille anteeksiannon verellään. He siis kehittivät erilaisen opetusjärjestelmän, jonka tarkoitus on korvata Raamattu. Jeesuksella ei ole viimeistä sanaa, vaan se on Mohammedilla.

      • Balttis syventää

        Tämä vigilancen esitys on perusteiltaan varsin hyvin jäsennetty lähtökohdaksi islaminuskon perusteiden ja israelilaisten välisen konflitkin ymmärtämiseksi ja kuvaa hyvin kahden Aabrahamin pojan: Ismaelin ja Iisakin/ - kanstaisä Jaakobista syntyneiden kansojen välistä "skismaa" ja jatkuvien "konfliktien" perusteita, joista saamme kuulla edelleenkin lähes jokapäivä uutisissa.

        Kyseisen kiistan taustalla on vielä jotain paljon syvällisempää, kuin vain kahden "veljeskansan", keskinäiset kiistat "paremmuudesta", sillä kyseessä on myös oikeudesta omistaa Aabrahamin jälkeläisinä lupausten perillisinä siunauksien osallisuus, - kuten ns. LUVATUN MAAN OMISTUSOIKEUS.

        Tämän "kiistan" perustana ei ole suinkaan israelilaisten tai toisin sanoen juutalaisten, kuten heitä nykyään myös yleisesti nimitetään, oma erinomaisuus, tai jokin "rodullinen paremmuus" vaan yksinomaan historian Jumalan "aivoitus", neuvonpäätös osoittaa voimaansa, ja kykyään osittaa omistusoikeuttaan maanhan yhden ainoan valitun kansan kautta, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisistä polveutuvan Israelin kansan kautta. Tämä kansan kautta Jumala osoittaa VOIMAANSA ja sen että: Hän on lopulta se, joka määrää kenelle ns. Luvattu Maa kuuluu, sen pääkaupunkia Jerusalemia myöten, ja - kiitoisaa onkin huomata että: Jumalan sana kutsuu Jerusalemia suuren kuninkaan kaupungiksi, eli viittaa tällä ilmaisulla JeruSaalemin ikuiseen kuninkaaseen Melkisekdekiin joka on itseasissa Jeesus Kristus taivallisessa kirkkaudessaan, eli HÄN JOKA SIUNASI kantaisä Aabrahamin, ja hänessä kaikki hänen lapsensakin: KATSO KUINKA SUURI HÄN ON: Hebr.7:1-10; 1 Moos.14:18-20. Tiedämme että Jeesus on siis: Daavidin HERRA: Matt.22:41-46; ja kuningaspappi Melkisedekin järjestyksen mukaan iankaikkisesti: Psami 110: Sak.6:12,13; ja Immanuelin maan omistaja: Jes.8:8; eli Ihanan Maan omistaja, joka jakaa sen KENELLÄ HÄN TAHTOO, osoittaakseen historian Jumalan valtaistuimeltaan, että maa on hänen jalkojensa astinlauta, ja että: hän tekee mitä tahtoo, niin maan asukkaillekin, kuin taivaan joukoillekin, ja jopa järkikin palasi maan mahtavan Nebukadnessarin päähän kun hän tajusi tämän:

        Dan.4:31,32; >> "Mutta sen ajan kututtua, minä, Nebukadnessar, NOSTIN SILMÄNI TAIVASTA KOHTI, ja minun järjekeni palasi. Ja minä kiitin Korkeinta, minä ylistin ja kunniotin Häntä, joka elää iankaikkisesti, jonka HALLITUS (hallintavalta suhteessa maahan) on iankakkinen HALLITUS ja jonka valta pysyy suvusta sukuun (Daavidin valtaistuimella: Jes.7:14;9:5,6.)

        Kaikki maan asukkaat ovat tyhjän veroiset; ja Hän tekee, niinkuin Hän tahtoo, taivaan joukoille, ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää Hänen kätensä ja sanoo hänelle: "Mitäs teet".

        Ja tästä on kyse kun Jumala Korkein taivaan ja maan luoja, osoittaa omistusoikeuttaansa ja valtaansa maahan, valitsemansa yhden pienen kansan kautta, sen väkiluvultaan väkevien kansojen puristuksessa, - historian Jumala jolla on valta ja voima toteutta antamansa lupaukset Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, - Israelin kansan kautta - osoittaen tämän kansan kautta kenen lopulta on valtakunta ja voima, jo kuka on se joka säätää, riippumatta siitä mitä ihmiset maan päällä päättävät, sillä Hän on Väkevä Jumala: (Jes.9:5.)

      • Balttis täydentää
        Balttis syventää kirjoitti:

        Jumala Korkein = Elyn El ei ole vain kuitenkaan Israelin kuningas vaan koko maanpiirin kuningas: 1 Moos.14;18-20; ja Hän on sitä iäti - siis jo ennen sitä kun Hän kohtasi Aabrahamin Israelin, ja meidän kaikkien uskovienkin kantaisän Aabrahamin tehden: uskontautta hänen siemeneensä eli tulevaan Kristusmessiaaseen iankaikkisen lupausten armoliiton kaikkien kansojen ihmiten kanssa: 1 Moos.22-luku, niiden ihmiseten kanssa, jotka uskovat tähän Suureen Pelastukseen, Jeesukseen / Jeshuaan: Jes.52:7; - tullen osalliseksi Aabrahamin siunauksesta Hänen kauttaan: Gal.3-luku.

        Ilosanoman tuoja julistaa siis Jeshuaa, Pelastusta kuten alkutekstissäkin lukee.

      • Balttis: miettimistä

        Historiallisesti on myös tiedossa että: ennen islamin valtaannousua, ismaelilaiset kansat, arbit olivat voimakkaan juutalaisen vaikutuksen alaisia, ja olivat jopa jo käänymässä juutalaisuuteen, kunnes islamin nousu muutti tilanteen. Tältä ajalta on myös jäljellä temppelivuorella Dome of the Rock, eli kahdeksankuomainen ns. "Kalliomoskeja", joka ei ole suinkaan vielä mikään todellinen moskeja, - kibloineen, joiden rukoussuunta osoittaisi kohti Mekkaa kuten Muhammedin antama määräys edellyttää kaikiltä moskejoita. Tämä Jerusalemia Jumalan asuinpaikkana osottavat, sivuiltaan kaikkiin ilmansuutiin osoittava rakennus julistaa jo arkkitehtuurinsa avulla juutalaisia vaikutteitä, ja korostaa Jerusalemia keskuspaikkana maan päällä, eli ikäänkuin "maan napana", jota tämä riitaisten veljesten yhteishanke kuvastaakin, vaikka nykyiset kirjoituksiin perehtyneet ortodoksijuutalaiset kutsuvatkin sitä oikein: "iljetykseksi", sillä se on väärä rakennus väärässä paikassa, mutta tälläkin "virheellä", on oma profetaalis-historiallinen tehtävänäsä ja sanomansa kun historian Jumala on ryhtyvä osottamaan hallintavaltaansa jälleen kansansa kautta maan päällä.

      • Balttis
        Balttis täydentää kirjoitti:

        Jumala Korkein = Elyn El ei ole vain kuitenkaan Israelin kuningas vaan koko maanpiirin kuningas: 1 Moos.14;18-20; ja Hän on sitä iäti - siis jo ennen sitä kun Hän kohtasi Aabrahamin Israelin, ja meidän kaikkien uskovienkin kantaisän Aabrahamin tehden: uskontautta hänen siemeneensä eli tulevaan Kristusmessiaaseen iankaikkisen lupausten armoliiton kaikkien kansojen ihmiten kanssa: 1 Moos.22-luku, niiden ihmiseten kanssa, jotka uskovat tähän Suureen Pelastukseen, Jeesukseen / Jeshuaan: Jes.52:7; - tullen osalliseksi Aabrahamin siunauksesta Hänen kauttaan: Gal.3-luku.

        Ilosanoman tuoja julistaa siis Jeshuaa, Pelastusta kuten alkutekstissäkin lukee.

        Tietysti Elyon El, eli Jumalan Korkein jonka pappiskuningas siis Melkisedek oli jo ennenkuin Israelin kansaa edes olikaan historiallisesti olemassa, ja tämän Melkisedekin eli Kristuksen Jeesuksen kuningaspappeus ja herraus on ikuista, jja siksi Hebrealaiskijeen kirjoittaja kehoittaa meitä katsomaan kuinka SUURI TÄMÄ MELKISEDEN ON KATOAMATTOMASSA KIRKKAUDESAAN: Hebr.7;4; ja Jeesus Kristushan on sama kirkkaudessaan, eilen, tänään ja iankaikkisesti: Hebr.13:8.

    • Tiltu taas Tykittää

      ihlam-propagandaosasto taas tykittää pyrkien nostamaan homppishuuruisen tekstiläjäyksen Raamatun rinnalle. Kuten tavallista, jättää oman paratiisipuolensa kiilloitetuksi...

      Vaikka nyanssit näyttäisivät edellä mainitun kaltaisilta, koko uskonnon perusti Rooma - 600-luvun katolisluostarissa Portugalin Fatimassa. keksintö on siis varsin tuore. Rooman jesuiitoilla onkin tätä kautta lähes täysi kontrolli islam maailmaansa. Loppunäytelmänä tuleekin olemaan paljastus: Maria onkin kaikkien jumalanäiti jota tietty jesuiittapaavimme hallitsee.

      Kirjana meille markkinoitu rosvopäällikön sekava kokoelma kiteytyi vasta 900 luvun islamien valloittamassa Jerusalemissa - raivoisain arabikansan hallinnon väkivaltavälineeksi. Kirja onkin tyhjä profetioista tai mistään mikä olisi hyödyllinen arkeologialle tms.: täysin tyhjä ihmisten orjuutukseen koottu teos jota rahvas ei saa lukea. Tulkintaoikeus vain pyhimmillä jesuiitoillaan. Tulkintakin vaihtelee kuulijakunnan mukaan; arabiankielellä se piiloleikki onkin helppoa...

      _____________________________________________________________

      Jos Totuutta etsittäisiin, tuotaisiin tämän p e r k e l e e n kultin kaikki juonet näkyviin, puhallettaisiin pasuunaan että kansa pelastuisi. Mutta ei, koko laitos palvelee samaa päämäärä. .. allah itse on kuollut eli impotentti jumala, sitä saarnataan toki - ilman Jeesuksen parannuskehoitusta.

      Riivaamillaan teettämänsä työt sen hedelmän paljastavat:

      - käskee tappamaan kun itse ei kykene
      - insesti - alaikäisenä, vastentahotisena - pakotus naimisiin monien vaimojen sekaan
      - himoitsee leikellä naisia, pikkutyttöjä ilman puudutusta
      - kateellinen - joten ompeluttaa naiset kiinni
      - Der Spiegel: 130.000.000 silvottua naista, pissilläkäynti 30min tuska
      - Telegraph: tällä vuosituhannelle 100.000 kiinniompelemista - ilman puudutusta
      - säkki päähän ettei kauniit kasvot näy
      - kun nainen raiskataan - tälle ainasyylliselle kivityskuolema
      - shariapartio - Hiab, allahin käsivarsi - katuteloitusten voittoisa ruåzinkone
      - kunniana on murha
      - räjähdä - pääset paratiisin 72 hampaattoman mummon luokke, riitely-iäisyys...
      - tälle ylirodulle kaikki muut ovat sikoja, apinoita, kivitettäviä dhimmejä
      - jos ihlamin oikiaoppinen kääntyy pois - fatwa eli kunniamurha odottaa
      - Muhametin käsky: näyttelet dhimmille ystävää - kunnes koittaa jihad intifada, yllätyshyökkäys jossa vääräuskoin kaulat katkotaan

      Tämä tulee toistumaan - kirjoitustensa lupauksien mukaisesti.
      http://www.youtube.com/watch?v=zpvqtG3IvMY

      Se on ehdoton käsky - kunnes rauha on tullut maailmaan eli vääräuskot lopetettu. Silloin yllättäin havaitaan että Maria onkin allahin äiti... ja Vatikaani paljastuu 'voittajaksi'. Marian kaikki palvontavalmius Rooman ikoneineen löytyykin Hagia Sofian moskeijasta Turkista... Mielenkiintoista onkin, että Konstantinus kerhomme tuulettaa näitä faktoja. Tosin häpäillen, sehän sulki sivustonsa kun vedin nk kissan pöydälle.

      http://www.scribd.com/doc/85508748/Pahan-Pietarin-Basilli
      Vatikaanin islamin jesuiittaKissa näkyykin tässä.

      • www.rawa.org/gallery

        Mitä aina tapahtuu kun tämä verinen kultti pääsee valtaan?

        http://www.rawa.org/gallery.html
        Täällä allah pääsi valtaan, katsopas kehityksen huippu

        Katso myös Englanniksi käännetyt islam oppineiden videot:
        www.memritv.org

    • Huom Room. lat. tark

      Ketähän kaikkia tässäskin ketjussa esiintyy?

      - balttiksen nikillä islamot
      - jihadVilppupappimme
      - ?

      Agenda ainakin on äitikirkkomme agenda myydä islam uskontona muiden rinnalla. Tokihan tuo erämaa uskonto sopiikin Vatikaanin jumalten rinnalle - koska pelastusta Jeesuksen nimessä ei ole. Teet työtä, raadat niin palkaksi 'pelastut'. Ehkä. (Huom Room. lat. tark.)

    • Mieti sitäkin

      sull on ihan hyviäkin linkkejä, mutta myös joukossa "överitulkintoja"...

    • juutubiwitsejä

      Göteborg - Viha, pelko ja paratiisi
      www.youtube.com/watch?v=y-SowWl_Oyk
      Abdirahim
      www.youtube.com/watch?v=epyMUKF6oPs
      Tullitarkastus
      www.youtube.com/watch?v=tniZoayKr20
      Mitä Länsimaalaisen Tulee Tietää (1/13)
      www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU
      Belgia - kansakunnan tuho
      www.youtube.com/watch?v=bWTtMDI7GJU
      Malmö
      www.youtube.com/watch?v=wRnP-XzB_U0
      Taikasauva joka saa muslimit juoksemaan
      www.youtube.com/watch?v=AFAkmsszTD8
      Soraya M. Kivitys; Trailer
      www.youtube.com/watch?v=gHnv6I-Gvis

    • Balttis yleistä

      Kun arvioidaa islamin uhkaa, sillä minne suuria määriä islamilaisia jo nurinkurista ilmaisua käyttäen muka "kotoutettava", monet erilaiset näkökulmat synnyttävät sekaannusta asiassa. On aivan selvää että: hädänalaisten ihmisten vastaanottamine "muukalaisina" suomalaisille vieraina kultuureina sekä herättävät uutuudellan ja erialaisella etnisellä taustallaan, sekä epäilyksiä, että jopa kiinostustakin, erilaisia kultuureja ja niiden vuorovaikutuskykyjä kohtaan. Nimeomaisesti islaminuskoisten yhteydessä, heidän suora rinnastamisensa yleensä etnisiin pakolaisiin on varsin yksioikoinen ja asiantuntematon tapa lähestyä yksipuolisesti tätä kysymystä. Varmasti monet muslimit ovat tulleet Suomeen vaarallisiltä ja sotaisiltakin alueilta, joissa ihmisen arvo ja hinta on kokenut sotien ja pommien paukkeessa arvonalennuksia, aluella joissa siviilit ovat silmittömän väkivallan uhreina kohteita.

      Islamin kohdalla, suurina etnisinä siirtoina maahammekin, sekä yleensäkin Eurooppaan, on se primitiivinen uskonto: islam jonka sotaisuutta jopa läntisten demokratioden johtajatkin lausunnoissaan pettäen kuuliotaan jo vähätttelevät, - joko todella tuntematta islaminuskoa ja sen oikeutusta raa-ankin väkivallan käyttöön, laajentumishaluisen ja velvoitteisen uskonnon puitteissa. Usein tällöin vedetään myös esiin arabimyöteisiä akateemisia "asiantuntiota", kertomaan kuinka humaani ja rakkaudellinen uskonto islaman, sen korkaekulttuurisine ilmenemismuotoineen on ainakin joskus ollut. Tällöin asiosta esitetään yksipuolinen ja raelitodellisuutta vääristävä kuva, ja myös kiistetään Koraanin ja hadithin velvoite ja oikeus ajaa asiaansa väärjäämättä, kunnes koko maailma on alistettu Allahin tahtoon, eli sharialain alle muslimeiksi. Tässä uskonnossa yksiöt velvoitetaan "kilvoittelemaan" eli osallistumaan "jihadiin", ja tarvittaessa sen aseellisiinkin ilmenemismuotoihin, silloinkin kun se olisi "sivistyneelle muslimille" hänen oman luontonsa vastaista toimintaa, eli hän joutuu käymään sisäisen kilvoituksen, jihadin osoittaakseen olevansa todellinen muslimi, ja valmis kaikin tavoin tukemaan myös aseellista jihadia, sen kaikilla rintamilla mailmassa. Tämä tekee islamista vaarallisen ja väkivaltaisen uskonnon, jota ei saisi väkivaltaa hyväksyvänä uskontona päästää lainkaan sisälle demokraattisiin yhteiskuntiin, kilvoittelemaan oman uskontonsa perustalta "omin säännöin", jotka sisällöllisesti tuhoavat levitessään demokratiat, Tässä ei ole siis kyseessä mikään "islamilaisten ihmisten tuomitseminen", oikeastaan myös oman uskontonsa uhreina, joiden vapaudet ovat hyvin rajoitettuja, vaan siitä että: tämä väkivaltainen uskonto ei anna oikeutta, tai lupaa edes muslimeille, intengroitua vääräuskoisten arvoihin ja yhteiskuntiin, vaan vaatii islamilaisen maailmanvallankumouksen edistymistä, jolloin kaikki on alistettu Allahin, eli Mekkalaisen arabien kuujumalan tahtoon, sellaisena kuin se ilmaistaan heidän profeettansa Muhammedin välittämässä Koraanissa, ja profeetan elämäntapaa seuraavassa "hadithissa", ja sunnassa, - kunnes koko maanpiiiri on sharialain alle alistettu.

    • Balttis yhteenveto

      Kysymys ei siis islaminuskon vaaroja tarkastellessa lähdekään siitä, onko joku tai jotkut muslimit mukavia ja ystävällisiä, vaan siitä millaisen uskonnon pyrkimyksiin heidät on yhteyisöissään sidottu.

    • Balttis

      Lisäksi islamia johdestaan kansainvälisen verkostoitumisen välityksellä, ja oiva esimerkki on että: Somaliliitto ainoi entisen puheenjuotajansa imaaani toimineen Said Adenin joholla v. 2009 rahaa Raha-automaattiyhdistykselt ja sai mitä anoi, mutta kun liiton hallitus vaihtui he kieltäytyvätkin rahojen vastaanottamisesta, koska ne oli saata rahapelien avulla. Kun asia tarkemmin sitten aviotiin Somaliliitto ottikin vastaan rahat, kun Suomessa vierailevat ulkomaiset oppineet antoivatkin rahojen vastaanottamiseen luvan Somaliliitolle. Toinen kytkentä on tietysti se tutkinta mitä Suojelupoliisi tekee, tutkiessaan mahdollista terrorismin rahoittamista Suomesta käsin. Nämä vai esimerkkeinä mainiten islmin kansainvälisyydestä, ja tilanteesta jo meidänkin maassamme.

      • Mieti sitäkin

        RAY: n antama avustussumma "kansanterveydelle" tarkoitetuista varoista oli tuolloin vaivaiset 300 000 euroa.

    • allah impotentti

      "kansainvälisen verkostoitumisen välityksellä"

      Valheellista Kieroilua. Olet nikkivaras höpökone isän ✠ asiallah ...

      Vatikaanin ikiaikainen unelma täydellisestä maailmanvallasta on toteutumassa kirkkonsa avulla. äitimarianpatsaasi itkevät taas kohta verta?

    • Balttis edelliseen

      Eivät jesuiitat suinkaan kyäneet valtuuston Jaripista käsin eli Medinasta käsin valitsemassa Mekassa halveksittua Muhammedia, profeetan tehtävään minun tietojeni mukaan suinkaan 600-luvlla Vatikaanin jouksupoikina. Väitteesi menevät vähän liian monimutkaiseksi ja epäilyttäviksi salaliittosyheröiksi myös historian valossa arviotuna, mutta lyö todellista näyttöä pöytään äläkä turhaan tulaan energiaasi nimittelyyn.

      • jnejne 1000x

        "...minun tietojeni mukaan suinkaan..."

        Oho. No onpaha korkia aika päivittää tiatos. Tossa ensimmäisiä hakukoneen otoksia joita en edes ole lukenut, nääs on 'maailma täysi' tästä asiaa ... työtä yleensä täytyy Totuuden eteen tehrä...

        Et vissiin koskaan ikinä vilkaise tarjottuja linkkejä? No mitäs tästäkään olisi sitten sinulle hyötyät, pysy harhoissasi.

        www.scribd.com/doc/222227/How-the-Vatican-Created-Islam

        www.scribd.com/.../How-the-Vatican-created-Islam-by-Alberto-Rivera-12-11-01

        http://www.scribd.com/doc/106840073/Vapaaksi-Muurarien-Kahleista

        http://www.scribd.com/doc/85508748

        jnejne 1000x

      • Balttis
        jnejne 1000x kirjoitti:

        Ei islamin synnyn ja roomalaiskatolisuuden välille voida osoittaan mielestäni hisroriallista yhteyttä.

      • Balttis
        Balttis kirjoitti:

        Ei islamin synnyn ja roomalaiskatolisuuden välille voida osoittaan mielestäni hisroriallista yhteyttä.

        Sensijaan arabiassa asuneiden juutalaisten ja kureishien heimon odotukset sekoittuivat keskenään, Muhaamedin reformin kautta, ottaen myös joitakin vaikutteita myös kristityiltä, - näin syntyneessä islaminuskossa, joka muodostuin uudeksi arabialaiseksi kaikia ismaelilaisia yhdistäväksi heimouskonnoksi.

    • Alimah Helsinki

      " Tämä tekee islamista vaarallisen ja väkivaltaisen uskonnon, jota ei saisi väkivaltaa hyväksyvänä uskontona päästää lainkaan sisälle demokraattisiin yhteiskuntiin "

      Baltti, mistä olet saanut sen käsittää? Millä tavalla islam on vaarallisempi ja väkivaltaisempi kuin vaikka ateismi?

      Haiset tässä rasismi. Paine niin ihmisen väkivaltaan, ateistien ja kristittyjen pahansuopuus muslimi kohti.

      • Luki Luki

        Sinu ei osata luke, kuinka sinu kirjota osa? saako apu moskeija? Pyytä oma mulah lukea koko ketju sinule.

      • Balttis kannustaa
        Luki Luki kirjoitti:

        Sinu ei osata luke, kuinka sinu kirjota osa? saako apu moskeija? Pyytä oma mulah lukea koko ketju sinule.

        Paremminhan muslimi kirjoitti kuin minä Balttis, joten älä soimaa häntä ja koitahan itse kirjoittaa vieraskielisenä aina oikein, vaikka alottamalla arbiankielestä tai jo se ei onnistu vaikka armaeaksi tai hepreaksi, niin katsotaan miten homma toimii. Ymmärsin mitä Aliham kirjoitti ja se on pääasia, ja jos hän vielä ymmärtää vähääkään siitä mitä minä kirjoitin lukuisine virheineni, - homma edistyy vuoropuhelun tasolle. Siunataan tätä rohkeaa muslimia Alihamia, joka vuorovaikuttaa näin esimerkillisesti. Toivotaan että hän pystyy parempaan kuin palstan papit, jotka tyytyvät vain yleensä siihen että: hekin esittelevät vain "oikeaa uskontoaan" ja sen tunnustukisia kuin mantroja hokien, - todellisesti kykenemättöminä vuorovaikutteisiin keskusteluihin "virkoihinsa sidottuina" ristiretkeläisinä täälläkin.

      • jollainviisii
        Balttis kannustaa kirjoitti:

        "Paremminhan muslimi kirjoitti kuin minä Balttis"

        Really. Kuin veljekset, kumpikaan lukea ette osaa.

        Tämä on hämmästyttävä ½-taito josta en vielä ole päässyt perille. Liittykö se jollainviisii kameleihin?

      • Balttis Alihamille
        Luki Luki kirjoitti:

        Sinu ei osata luke, kuinka sinu kirjota osa? saako apu moskeija? Pyytä oma mulah lukea koko ketju sinule.

        Moskejoista löytyy suomalaisia, jotka osaavat todellahyvin arabiankieltä ja opiskelevat sitä ahkerasti, joten on varmaa että sillä pystyttäisiin tuottamaan myös täysin virheetöntä suomenkieltä, mutta on palvon mielenkiitoisempaa tavata niitä jotka todella ovat kotoisin eri kulttuureista ja maistakin ja kuulla heidän käsityksiään, vaikka ei olisikaan samaa mieltä heidän kanssaan. Suomalaisilla on ne "taidolliset suodattimet" päällä joita esim. somolinuoret eivät paljoa ole oppineet vielä kumartelemaan, joten he välittävät paljon suoremmin asenteitaan ja käsityksiään, - jos ilmapiiri keskusteluissa on vapautunut, ja jossain määrin myös luottamuksellisen hyväntahtoinen.

      • Ben Aavraham
        jollainviisii kirjoitti:

        "Paremminhan muslimi kirjoitti kuin minä Balttis"

        Really. Kuin veljekset, kumpikaan lukea ette osaa.

        Tämä on hämmästyttävä ½-taito josta en vielä ole päässyt perille. Liittykö se jollainviisii kameleihin?

        Minä Balttis haluaisin tosiaan ratsastaa joskus kamelillakin, mutta vielä en ole kerinnyt, vaikka matkailuautoni (mobilecar) keula oli jo kerran lähellä satamaa, josta oli lyhyt matka Marokkoon.

      • isorokkoon
        Ben Aavraham kirjoitti:

        Minä Balttis haluaisin tosiaan ratsastaa joskus kamelillakin, mutta vielä en ole kerinnyt, vaikka matkailuautoni (mobilecar) keula oli jo kerran lähellä satamaa, josta oli lyhyt matka Marokkoon.

        Opettele toki ensin lukemaan. Ainakin keskustelusi ketjujen linkit.

      • Balttis Alihamille

        Missä Helsingin moskejassa käyt Aliham? Onkohan meillä yhteisiä tuttuja?

    • Balttis Alihamille

      Sinun uskontosi hyväksyy väkivallankäytön, eli aseellisen jihadin ja velvoittaa jokaisen aidon ja teeskentelemättömän muslimin osallistumaan tähän jihadiin tarvittaessa, ja uskontosi on Aliham ylikansallinen järjestelmä, jota sitovat pääosin samat normit, ja ne ammennettaan kaikkialla Koraanista ja imaamien opetuksista tai sunnasta eli Muhammedin sotaisan ja väkivaltaa täynnä olleen elämän seuraamisesta, sen jättämästä mallista ja esimerkistä joka sitoo muslimit "hadithiin", - vai mitä? Kyseessä ei ole silloin mikään uskonnovapauteen perustuva toiminta, kuten esim. yksittäisten ihmisten oikeus olle demokratiossa myös uskomatta mihinkään tai vain siihen mihin he itse tahtovat oman omantuntonsa ja tahtonsa kautta sitoutua, - joten demokraattisten maiden uskonnovapaus on itseasiassa kauhistus islaminuskolle, jossa kaikkien on alistuttava Allahin tahtoon ja mieluimmin vielä elettävä pysyvästi, vääräuskoisista ja uskottomista erillään maissa joissa vallitsee sharialaki, tai ainakin tehdään valmisteluja sen alle siirtymiseksi, vai mitä? Se että rodullisin synin syrjii ihmisiä ihonvärin tai uskonnon tai vakaumuksen tai vaikkapa sen putteen vuoksi, vaikka "ateisteiksi" määritellen ihmisiä on rasismia, - ei se ettei hyväksy väkivaltaan turvautuvaa uskontoa, joka ylivaltapyrkimyksineen pyrkii alistamaan koko maailman omakumansa muka "oikean uskonnon" tai jumalan, kuten Allahin tahtoon pakkokeinoja käyttäen. Kenkää ei tarvisi hyväksyä väkivallankäyttöä, missään muodoissa ukontojen vallankäytön muotona. Tämä koskee myös Eurooppalaista valekristillisyyttä, joka on toiminut koko historiansa ajan kristinuskon vastaisesti, - jopa tappaen ja tuhoten kristittyjä jotka eivät ole väkivaltaan turvautuneet edes itseään puolustaakseen. Heitä kirkot ovat pitänee kaikenpäivää teuraslampainaan. Muslimi on yksittäisenä ihmisenä sen väkivaltauskonnon uhri, joka sitoo hänet tarttumaan miekkaa, tai veitseen leikatakseen jihadissaan poikki vääräuskoisten kurkkujakin, oman valtansa edistämiseksi. Sellainen uskonto on pakkovaltaa eikä aitoa sisäistä uskoa.

    • *Faith*
    • Balttis

      Turkki on nykyisin maallistunut valtiio jossa islaminusko ei näyttäydy todellisessa olemuksessaan, joten on varsin ymmärrettävää että: Risto Soramies esittää ja kertoileen ikäänkuin leppoisista vuorovaikutusuhteista, islamilaisten ja itsensä kanssa ja kuvaa kaikki tasa-arvoisina ihmisinä, vaikka islam on aitona mielestään ylivertainen, suhteessa harhautuneisiin kirjan kansoihin juutalaisiin ja kristittyihin, ja siksi heidän on islamin hallitsemissa maissa oikeutettua panna maksamaan myös suojeluveroa islamille, jotta saavt jäädä henkiin. Islaminuskon oikeutus väkivaltaan asiansa edistämiseksi jäi kokonaan vaille huomiota esityksessä, sekä se että todellinen muslimin on islaminmukaan velvollinen antamaan vääräuskoisille mahdollisuuden "palaamiseksi islämiin", ja siksi väkivaltaisten toimien katsotaan "islamofobiana" jopa edistävän vääräuskoisten etuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe