uintileiri

sexcuseme

Olin autossa matkalla uintileirille. Oli helteinen heinäkuu ja autossa oli kuuma. Tarkoituksena oli mennä yhden ystävättäreni kanssa, kuka on samasta joukkueesta kanssani, mutta hän sairastui viime hetkellä ja joudun menemään leirille yksin. Äitini jätti minut pois autosta ja kysyi tarvitsenko apua laukkujen kantamisessa. En kuitenkaan tarvinnut. Kahden päivän leirille ei pahemmin suuria laukkuja tarvittu. Hyvästelyjen jälkeen lähdin marssimaan leirialueelle.

Ensimmäisenä sain mökin avaimen ns. respasta ja mökkini numero oli 7. Majoituksessa oli aina kolme henkilöä, muuta koska kaverini ei päässyt olisin kolmen hengen huoneessa kahdestaan jonkun toisen kanssa. Sain laukut viimein raahattua kuistille ja sovitin avaimta lukkoon.

Sisään päästyäni en pahemmin katsellut ympärilleni vaan rämäsin vaan laukut kasaan vapaalle sängylle. Leirin ensimmäiset aktiviteetit alkaisivat vasta kahden tunnin päästä, jotta aikaa jäisi huonekaverien tutustumiseen, sekä tavaroiden purkamiseen, omien eväiden syöntiin jne.

Hengähdin syvään ja katselim ympärilleni. Takaata kuului nopeasti pirteä ja eloisa tervehdys. Säpsähdin positiivisesti ja käännytin ympäri. Voi luoja sitä tyttöä joka istui reunimmaisella sängyllä. Voiko kauniinpaa ollakkaan? Olin myös ottanut reunimmaisen sängyn joten väliin oli jäänyt yksi tyhjä. Tervehdin takaisin ja tyttö esitteli itsensä nimellä Ada.
"Olen Sofia. Tunnetko ketään täältä?" kysyin.
"En ketään. Paitsi nyt sinut, jännittääää!"

Minuakin jännitti. Tutustuimme toisiimme ja se oli tosi helppoa. Nauroimme jutuille ja meillä oli paljon yhteistä. Ada on täyttämässä pian 16 ja on minua 3 kuukautta vanhempi. Hänen lumoavat pitkät laineikkaat hiuksenta laskeutuivat sileästi hänen hartioilleen, ja merensiniset silmät näyttivät kirkkaammilta kuin tähdet. Tunsin heti ensikertaa Adan nähdessäni vetoa häneen. Hän on pitkä ja omaan hoikan uimarin vartalon. Mietin mielessäni miltä hän näyttää uimapuvussa, mutta yritin kuitenkin kieltää ajatukseni. Hänen pitkä kaulansa korosti solisluita, enkä voinut kiinniittää huomiotani muualle hänen täyteläisen pehmeistä huulistaan. Hän oli niin kaunis.

Päätimme mennä uimaan ennen kuin todelliset harjoitukset alkavat. En ollut varma olisiko uikkareiden vaihto kiusallista vai ei, joten aloitin riisumalla housut, mutta huomasin hänen ottavan rohkeasti paidan pois. Ada kääntyin selkä minua kohti, ja alkoi avata rintaliivejään, vaihtaakseen bikinien yläosan. Melkein jähmetyin kurkkiessani hänen kaarevan naisellista selkäänsä, mutta pidin katseeni poissa ja aloin itse vaihtaa bikinien alaosia.

Yhtäkkiä hän seisoi takanani ilman paitaa bikinien yläosissa ja kehui bikineitäni.
Taino, alaosaa. Yläpäässä minulla oli paita ja rintaliivit, en vielä ehtinyt muuta vaihtaa. Katseeni hakeutui hänen rinnoilleen. Olen Adaa varmaan 5 senttiä pidempi. Bikinit korostivat hänen naisellisia muotojaan. Huomasin heti hänen pyöreät, kiinteät 16-vuotiaan tytön rinnat. Äkkiä tajusin miten tyhmältä näytin ja kiitin heti hänen kehumistaan.

Ada pyysi minua kiristämään bikiniensä solmua, ja käänsin hänet selin minua kohti. Ajatukseni harhailivat ja yhtäkkiä löysin huuleni koskettamassa tytön selkää. Olin antanut hänelle hellän suudelman niskan alle ja olin hädissäni ja yritin keksiä miten korjan tilanteen. Yleensä en edes ajattele tyttöjä sillä tavalla ja näen itseni kokonaan heterona.

Olin hiljaakauhusta kankeana ja Ada kääntyi hitaasti ympäri. Kasvomme olivat lähekkäin ja hänen ilmeensä oli epävarma. Yritin aloittaa selittämistä tapahtumeesta mutta hän vaiensi minut suutelemalla hitaasti ja hellästi suutani. Yhtäkkiä kaikki tuntui täydelliseltä. Oli ei ollut kiusaantunut, ei yhtään.

jatkuu..

6

10119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sexcuseme

      Suutelimme hetken, kunnes hän ohjasi minua kohti keskimmäistä, tyhjää sänkyä. Hän makasi päälleni ja jatkoimme suutelemista. Liikutin kättäni hitaasti kohti bikinien solmua. Varovasti ja hellästi aloin vetää toista narua, joka aiheutti solmun avautumisen. Hän antoi minulle varmistavan katseen kuin kysyäkseen, haluanko tätä varmasti. Vastasin takaisin katseella ja solmut auettua hän nousi päälleni istumaan ottaaksen yläosan kokonaan pois. Edessäni olivat aivan täydellisen pyöreät, kiinteät ja uskomattomat rinnat. Käänsin hänet alleni ja makasin hänen päällään ja jatkoin suutelemista. Liu'utin käteni hänen rinnalleen, jossa jo valmiiksi kovettunut nänni kovettui kivikovaksi ja hieroin rintaa hellästi. Lisäsin voimakkuutta koko ajan ja hän lopetti suurelemisen hetkeksi huokaillekseen ja voihkiikseen.
      "Aah.. Mmh.. Nhh..."

      Tnsin jo itse kastuvani alhaalta päin ja siten arvelin Adan olevan jo ihan märkä. Yhtäkkiä hän stoppasi kaiken ja nosti minut istumaan itsentä eteen. Hän alkoi suudella kaulaani ja samalla laittoi kätensä reidelleni. Vähän epävarmasti hän liikutti käsiään reidelläni ja paitani reunalla. Huomasin epävarmuuden ja varmisin liikkeen painamalla hänen kätensä paitani alle. Seuraavaksi hän riisui paitani ja lopetti suutelemisen katsoakseen rintojani ja poistaakseen rintaliivit. Hän katsoi silmiini ja laski samalla hitaasti olkaimia alas. Siiten hän siirsi katseensa liiveihin ja avasi takaata solan ja jäi todella hitaasti ottamaat liivejä pois.

      Tunsin olevani jo ihan märkä ja halusin häntä niin paljon. Huomasin miten hän kiusoitteli minua hitailla liikkeillään. Hän poisti rintaliivit ja heitti ne lattialle. Menin selin makaanaan ja hän tuli päälleni. Tiesin nännieni olevan ihan kovat ja näin miten ne sojottivat ihan pystyssä. Hän aloitti suutelemalla kaulaani ja eteni reippaasti oikean puoleiseen rintaa ja alkoi leikitellä kielellään nänniä suuteli koko rintaa, kun samalla hän leipoi toisella kädellä toista rintaa.

      Huokailin todella kovaa ja puristin patjaa. Samalla hoipertelin puoliksi mutisten jotain "Olet täydellinen Ada.. Täydellinen..." Hän liikutti käsiään alemmas ja kosketteli häärojenväliä ensin bikinien alaosien päältä, sitten työnsi kätensä sisään. Melkein aloin huutaa kun se tuntui niin hyvältä, samalla hän suuteli rintojani ja vatsaani. Pidin toisella kädelläni hellästi kiinni hänen päästään ja hiuksistaan. Hän alkoi siirtyä alaspäin ja vihdoin antoi minulle sen mitä odotin.

      ***************************************************************************************

      Omg oon niin pahoillani mut tää jää nyt tähän koska mulle tuli meno ja nyt pitää lähteä! Jos tykkäsitte niin voin jatkaa ton kyllä loppuun illalla. Mielipiteitä!! :)
      Sori kirjotusvirheet en ehi nyt tarkistaa...

      • hitaasti1

        ihana,jatkoa ehdottomasti ! turhan kiirettä pidät olis ollut kiva kun olisi ollut jommankumman puolelta vähän sellaista iskemistä tai vaikkapa yöllä kaveri olisi tyydyttänyt itseään ja sä olisit herännyt..hitaasti


      • Jjjjjjjj_

        Milon jatkuu;)


      • virtasenposti

        Todella hieno. Luen mielelläni lisää...


    • 4+69

      orkkuvaihe tarvitaa..

    • Jatkoa odotellessa

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe