HELSINGIN MUUTTUNUT KATUKUVA

Syntyperäinen

Helsingin katukuvassa ei vielä 1980-luvulla ollut kerjäläisiä, homokulkueita, erikoiskalliita autoja eikä Louis Vittonin -myymälöitä. Nyt on näitä kaikkia. Ehkä tätä kutsutaan "edistykseksi" tai "eurooppalaistumiseksi.

Tänään alkaa "Helsinki Pride" -viikko. En ymmärrä mitä "pridea" siinä on. Ei tuo ainakaan mikään kulttuuritapahtuma ole, eikä edistä mitään toivottavia arvoja. Toivottavasti tällaista toimintaa ei ainakaan Helsingin kaupungin varoin tueta

Minusta tämä kaikki on hyvin surullista, enkä koskaan olisi uskonut näkeväni tällaista Helsingin kaltaisessa kauniissa ja sivistyneessä kulttuurikaupungissa.

Toivon etteivät Helsingin matkailua edistävät tahot markkinoi koti-ja synnyinkaupunkiani homoseksuaalien "mekkana" Minua ei mitenkään imartele jos ulkomailla käydessäni joko tokaisee: "Ai olet Helsingistä, sehän on tuo gay kaupunki."

27

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gogogoa

      Tasantarkkaan ainoa asia Nokian lisäksi maailmalla mistä Suomi tunnetaan, on sen homokulttuuri. Kiitos Tom of Finlandin.

      Jotkut neropatit kuvittelevat että Suomi olisi tunnettu maaimalla "hulluista suomalaisista". Ei ole. Vaan Nokiasta ja homoista.

      Aika väsynyt trollailu sinulla muuten,mutta vastasinpas nyt kuitenkin.

      • Syntyperäinen

        Kuka on Tom of Finland?


      • fdsres

      • Syntyperäinen kirjoitti:

        Kuka on Tom of Finland?

        Tom of Finland on taatusti kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kuvataiteilija.


    • Terve vaan

      Monien muiden maiden gaykulkueet ovat suurempia ja näyttävämpiä, joten huolesi lienee aiheeton.

      • Syntyperäinen

        Aikanaan kysyttiin vitsinä voiko Sveitsiin tulla sosialismi? Vastaus oli ettei voi koska "Niin suuri onnettomuus ei voi kohdata niin pientä maata!"

        Täytyy toivoa ettei Helsinki kasvaa liikaa, koska kaupungin kasvun ja asumisen tiivistymisen myötä myös kaikki tämänkaltaiset kielteiset lieveilmiöt kasvavat eri muodoissaan.

        Pienissä kaupungeissa on pienet ongelmat ja isoissa suuret ongelmat!


      • Syntyperäinen

        Maailmassa on rajoitetut energia-, ravinto-ja vesivarat. Siinä mielessä homoseksuaalisuus on hyvä asia, että tältä osin väestö ei lisäänny. Tämä on tällainen synergeettinen väestönkasvun tasausventtiili.

        Yleensäkin paikoissa joissa väestön määrä kovasti kasvaa ja kasaantuu, esiintyy eniten homoseksuaalisuutta. Tämä on todettu mm. hiirikokeilla. Helsingissä on asuminen kallista. Lapsiperheillä ei ole varaa kunnon asuntoon, mutta ainahan pieneen asuntoon yksi homopari sopii. Maailmakin pelastuu!


    • Ei Glle.

      Kallion Nallen Pubissa on Helsingin Gay kulttuurin kerma, ottaa päähän tää Gay hosotus, marssikoot, mutta kuka tykkää, kalliossa on noita vihreitä partoja liikaa.

    • tuli trauma

      Rouva hyvä, maailma muuttuu ja Stadi siinä mukana.

      Noin pahaan homofobiaan kannattaisi hakea ihan ammattiapua.

      • dr. noubati

        Homous ja homostelu on henkinen sairaus. Aivan kuten skitsofrenia. Homouteen löytyisi lääkitys, mutta virkakoneiston ( byrokratia) palveluksessa on paljon homoja jotka torppaavat
        lääkkeen kehittelemisen.


      • Syntyperäinen

        Arvoisa neiti! Olen olen ihan tavallinen mies, jolla on vielä ymmärrys siitä mikä on normaalia ja mikä ei. Täytyy tosin myöntää että olen ns.uhanalainen laji:)


      • tuliko trauma
        Syntyperäinen kirjoitti:

        Arvoisa neiti! Olen olen ihan tavallinen mies, jolla on vielä ymmärrys siitä mikä on normaalia ja mikä ei. Täytyy tosin myöntää että olen ns.uhanalainen laji:)

        Rouva hyvä, vaikka teillä on tummia karvoja ylähuulessa, ette ole mies.


      • dr. noubati kirjoitti:

        Homous ja homostelu on henkinen sairaus. Aivan kuten skitsofrenia. Homouteen löytyisi lääkitys, mutta virkakoneiston ( byrokratia) palveluksessa on paljon homoja jotka torppaavat
        lääkkeen kehittelemisen.

        Oli uutta informaatiota minulle, että virkamiehet ne nykyään vastaavatkin lääkkeiden kehittelemisestä. Olin luullut, että tuota tutkimustyötä tekisivät ennemminkin tiedelaitokset ja lääketeollisuus.


      • Ahdasmielisyyttä?
        dr. noubati kirjoitti:

        Homous ja homostelu on henkinen sairaus. Aivan kuten skitsofrenia. Homouteen löytyisi lääkitys, mutta virkakoneiston ( byrokratia) palveluksessa on paljon homoja jotka torppaavat
        lääkkeen kehittelemisen.

        Jos nauttii seksissä saada tappia anaaliin, ja sen kautta G -pisteen stimulointia, miten lääkkeillä olisi tuohon asiaan "tervehdyttävä" vaikutus??
        Kuullostst enemmänkin ajatusmaailmaltasi yhtä ahdasmieliseltä kuin jotkut lahkolaiset kiihkouskovaiset.
        Saahan jokainen uskoa vaikka ufoihin. Uskominenkin pitää suvaita. Miksi pitäisi seksin suhteen puuttua kenenkään asiaan mitä makuuhuoneessaan tekee ja kenen kanssa? Mitä se kuuluu ympäristölle tai kenellekään jotka eivät ole osallisena toimituksissa?
        Aina voi valita haluaako olla mukana tai ei. Siispä kysymys edelleen: Mitä tämä sinulle tai muille kuuluu?


    • myös syntyperäinen

      Noita Prideja löytyy vuosittain lähes kaikista pääkaupungeista ympäri maailmaa. Eihän se kestä kuin yhden viikon. Enemmän minua haittaa kaljatölkkien kantajat ja muu epäsosiaalinen porukka.

    • Ei pyhää

      Kallio lienee Hesan ykkösgay mesta, eikös siellä ole saunat ja baarit alan miehille, moni tykkää asua kalliossa, moni ei, muitakin syita on, kuten turvattomuus ja epäsiisteys.

    • äiti ei siivoo tääl

      Katukuva muuttunut likaiseen suuntaa.
      On kuin suuressa roskaläjässä kulkis!
      Kaik suuhunpantu on kuorittu ja kuoret tiputettu just siihen , missä nautittu.

      "Missä Pohjolan Valkea Kaupunki ? "

    • "Toivon etteivät Helsingin matkailua edistävät tahot markkinoi koti-ja synnyinkaupunkiani homoseksuaalien "mekkana" "

      Markkinoi jo. Helsingin kaupungin matkailusivuilla on laaja osio 'Gay Friendly Helsinki'. Siellä mainitaan myös, että Helsinki on IGLTAn (kansainvälinen homomatkailijoiden liitto) jäsen.

      "Minua ei mitenkään imartele jos ulkomailla käydessäni joko tokaisee: "Ai olet Helsingistä, sehän on tuo gay kaupunki." "

      Minua imartelee tavattomasti. Olen ylpeä, että kaupungin johto Jussi Pajusesta lähtien osoittaa avaramielisyyttä ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ja pyrkii edistämään homojen tasa-arvoista kohtelua.

      • Syntyperäinen

        Tuossa mielipiteessäni viittasin kasvaneisiin tuloeroihin mainitsemalla Louis Vouittonin myymälän, kerjäläiset ja huipukalliit autot. Tämä osoitti nimenomaan avarakatseisuutta ja huolta yhteiskunnan eriarvoistumisesta

        Jos suvaitsevaisuuden ainoa mittari on homoseksuaalisuuden kannattaminen/edistäminen, silloin termi suvaitsevaisuus on ymmärretty aika kapea-alaisesti.

        Kääntäen jos joku ei esim. hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoa, hänet on heti natsi, fasisti tms. riippum
        atta miten avarakatseinen tai edistyksellen hän muissa asioissa.


    • huikauheeta

      onhan se hienoa että käyttääkin sitä toista reikää!!!!!Kyllä siinä on aihetta pitkään marssiin.

    • outolintu*

      1975 kuoli 39 henkilöä pakkaseen,. joten on sitä kurjuutta täälläkin ollut ja asunnottomia.

    • ihmepräisä

      70-luvulla näki paljon karvahattueinareita. Onneksi harvemmin nykyään.

      • Nikita on

        Nikita-karvahattu-villitys tulee vielä, sano minun sanoneen!
        Sitten voidaan sanoa; Helsinki tunnettu Nikita-karvahatuistaan.


    • keskusralaane

      Stadin keskustassa harvemmin näkee suomalaisia

    • paskanen loppu

      Sinäkö se olet joka stadin katuja vossikalla kolkuttelet ja hevosen paskaa ympäriinsä levittelet.

    • kuuluukin muuttua

      On kyllä ihan normaalia se, että katukuva muuttuu aikojen mukaan. Ajattele 1800-luvulla mentiin hevoskyydillä, olisi aika kurjaa, jos se ei olisi siitä mihinkään muuttunut.

    • VähemmistöValtuutett

      "Helsingin katukuvassa ei vielä 1980-luvulla ollut kerjäläisiä, homokulkueita, erikoiskalliita autoja."

      - Homoseksuaalisuuteen kehottaminenhan oli vielä 80-luvulla kiellettyä (en muista vuotta kun päättyi) ja niillä oli Gambrini -niminen paikka ja Vanhan alakerta
      - Kultaisella 80-luvulla ja vielä 90-luvulla Punavuori oli homokeskittymä - hintatson nousu kantakaupungissa on saattanut nostaa Kallion suosiota
      .- Kalliitakin autoja näkyi katukuvassa - mutta vähän (esim. Britannian suurlähettiläällä oli v. -88 Rolls Royce)
      - Suomen mustalaiskulttuuriin kuului kerjääminen silloin, kun sosiaalitoimi oli vielä lapsenkengissään - mutta eivät he enää 80 -luvulla kerjänneet

      80-luku oli parempaa kun homot pysyivät kaapissa - heidät on nostettu julkisuuteen (tv-sarjojen teko halpaa) ja ovat monesti röyhkeitä. Missä ovat mm. seuraavat unohdetut vähemmistöryhmät ja teot julkisuus heidän puolestaan?

      - mielenterveyskuntoutujat ja masennuksen takia työkyvyttömät
      - prekariaatti; osa- ja määräaikaisia työsuhteita pakosta tekevät
      - toipuvat/toipuneet päihderiippuvaiset
      - sotasaksalaiseten jälkeläiset ja maassamme sukupolvien ajan asunut saksankielinen vähemmistö
      - paremman elintason/työttömyyden vuoksi ulkomaille muuttaneet suomalaiset

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe