Minulle tapahtui.
Pihallani on vanhasta kylpyammeesta tehty suihkulähde. En ole sitä tänä kesänä täyttänyt vedellä vaan sadevesi on tehnyt tehtävänsä. Ammeen pohjalla on vettä noin 30 cm.
Sorsanpoikaset ovat joskus käyneet ammetta uimalampenaan ja juhlieni aikana siinä on ollut kukanlehtiä se on pulputtanut vettä.
Oli ylisillä päikkärillä kun kuulin veden läiskettä, kuikistin ulos ikkunasta.
Pikkuinen oravan poikanen ui hädissään ammeessa päästä päähän ja yritti nousta ylös. Eihän se onnistunut. Riensin apuun, hain laudan pätkän saunan kupeelta ja rauhoittelin pikkuista, pistin laudan vinosti pystyyn ammeen laitaa vasten. Orava tarrasi lautaan ja kiipesi sitä pitkin ylös. Hyppäsi maanpinnalle ja juoksi talon alle.
Viimeistään nyt amme saa lähtöpassin pihapiiristäni. Kerran pelastin sieltä sammakon. Nyt loppu, nostan ammeen maasta ja teen kukkapenkin sen tilalle.
Olin hyvilläni pelastettuani oravanpoikasen, mietin mahtaakohan meistä tulla kaverit jos ja kun se palaa tontilleni? Olisi kiva tehdä sen kanssa lähempää tuttavuutta.
Tapahtuiko sinulle tänään jotain, joka teki sinut onnelliseksi?
138
477
Vastaukset
- oravainen oksallansa
Oravat osaavat olla ilkeitä petoja, syövät linnunmunat ja poikasia.
Tylsä päivä eilen, ehkä tänään tapahtuu jotain.- reppuriikahan se mor
No orava vain tankkaa proneenitarvettaan syömällä munia ja linnunpoikasia niin kuin sinäkin kai leikkelet pihivä ja liekö edes luomua hyvällä omallatunnolla laitasellasi. Luonto säätelee itseään: Pakkohan linnuillakin on olla omat kantansa säännöstelijät, kyllä sitten viimeistään talvi tekee selvää liiasta kurrekannasta.
reppuriikahan se mor kirjoitti:

Muurahaisyhteiskunta oli tehnyt pesäeron entiseastä pesästään, kaiketi lähteivät kunigatarmuurahaisen mukaan lensivät uuteen alkuun ja laskeutivat laiturilleni. Istuimme Petzen kanssa iltaa nauttien ilta-auringosta.
Ei siinä voinut kauaa nautiskella kun joka puolella oli siivekkäitä muurahaisia.
Aloitin puhdistuksen, lakaisin matolta muurahaiset veteen. Sorsat kiiruhtivat proteiinin perään. Kamala kaakatus. Kerrrankin elävää, terveellistä ruokaa eikä mitään pullamössöä.
Empä ole ennen tätäkään ihmettä nähnyt.- pakko kysyä
Oletko tosiaan sitä mieltä, että orava syö ihan pelkkää ilkeyttään?
- ...
Tee ammeesta kukkapenkki.
Ite suunnitellut, varmasti moni muukun uutta kukkapenkkiä kujansuuhutn, keskustapuolueen kunniaksi.
Kun jätevesilaki tulee voimaan, muutun ympäristörikolliseksi, koska vesivessa pakcakaivoilla. Pitää laittaa tonnistoa kehiin (euroissa) etä saa lainmukaiset jätesysteemit. Vanha vessanpytty jää tarpeettomaksi kemiallisen vessan takia. Niinno, naapurin potunviljelijä ajaa rekalla kemikaaleja pellolleen, mutta se onkin potunviljelijä, minä rikollinen.
Niin siis, pytty kujansuuhun ja täyteen multaa, istuttaa sinne jotain horsmaa ja nokkosta. Näitä tulee olemaaan paljon, siihen asti, kun joku viranomainen kieltää kukkavaasit teitten lähistöllä, uhkasakon voimalla. >:/
Noin onnelisuustekijöistä puhuen, kohtalainen viinimarjasato tulossa. Eilen laitoin ekan satsin käymään. Tänään pitää hakea lisää sokeria. Kerkesin puskille ennen räksyjä. Marjoja kullä ois, mutta kun ei ikinä muista tilata Thaimaasta poimijoita.
=DW=Huomenta päivää@
Olen ajatellut tuota samaa siis täyttää amme hiekalla ja mullalla ja tehdä siitä kukkaamme. Se olisi ehkä helpompi juttu toteuttaa kuin kaivaa amme ylös maasta.
Pitänee poistaa silikonilla vuorattu ammeen tulppa ensin, jotta vesi kiertää.
Kohta alkaa viikate laulaa. Luonnonkukat ovat kukkineet ja ne joutaa leikata pois. Pääsen siten esteettä viinimarjoja poimimaan. Eivät tosin tällä leveysasteella ole vielä ihan kypsiä. Viiniä minäkin niistä laitan porisemaan jahka aika on.
Eilen leivoin murotaikinapohjaisen lakkakakun itsepoimimistani lakoista. Hyvää tuli.- <pitää olla
korpikirjailija kirjoitti:
Huomenta päivää@
Olen ajatellut tuota samaa siis täyttää amme hiekalla ja mullalla ja tehdä siitä kukkaamme. Se olisi ehkä helpompi juttu toteuttaa kuin kaivaa amme ylös maasta.
Pitänee poistaa silikonilla vuorattu ammeen tulppa ensin, jotta vesi kiertää.
Kohta alkaa viikate laulaa. Luonnonkukat ovat kukkineet ja ne joutaa leikata pois. Pääsen siten esteettä viinimarjoja poimimaan. Eivät tosin tällä leveysasteella ole vielä ihan kypsiä. Viiniä minäkin niistä laitan porisemaan jahka aika on.
Eilen leivoin murotaikinapohjaisen lakkakakun itsepoimimistani lakoista. Hyvää tuli.kukka-amme.
- Hei kun keikuskelen
Hyvä, kun sait pelastettua pikku raukan. Toki jätit sen laudan siihen ammeeseen siksi aikaa, kun annat lähtöpassit ammeelle, ettei uusia raukkoja pötkähdä veteen.
Minulle ei tapahtunut eilen mitään eläimiin liittyvää. Mutta sain maalattua aika pitkästi lauta-aitaa. Kaks lautaa vetäsin veks ja sahasin uudet tilalle. Ne laudat meen pian maalaamaan ja sitten maalaan aidan loppuun.
Sitten eilen ostin työvaatteita aika kasan. Inhoan kaupoissa hyppäämistä ja tapanani on sitten ostaa kerralla säkillisen kuteita, kun saan luuni ja lihani vihdoin ja viimein kauppoihin. Seuraavan kerran taidan mennä joulun likellä.
Elikkä mukava päivä oli eilen. Paljon sain aikaan.
Tämän päivän kohokohta vois olla se, että lähen hakemaan Kebabrullan. Se juolahti mieleeni ja nyt en mitenkään saa sitä pois mielestä, kun niin kovasti tekee mieli sitä. Ihan kuola valuu pelkästä ajattelemisesta. :)- rus-akko
Apuwa, kun naurattaa. Olen saanut sinusta kauniittten punakyntisten, lipuvien sormioitten kuvan.
Nyt menit kuolaamaan, alkoi naurattamaan. Haitanneeko se mitään?
Mutta sinua ajatellen pianonsäestykseen nyt ei oikein sovi kuolanaama, mutta ei tee mitään, länteen itään. :))
Keppaappariparullattaa minuakin, pitäisiköhän lähteä ostamaan, kun tuli hirnu nälkä. - Hei kun keikuskelen
rus-akko kirjoitti:
Apuwa, kun naurattaa. Olen saanut sinusta kauniittten punakyntisten, lipuvien sormioitten kuvan.
Nyt menit kuolaamaan, alkoi naurattamaan. Haitanneeko se mitään?
Mutta sinua ajatellen pianonsäestykseen nyt ei oikein sovi kuolanaama, mutta ei tee mitään, länteen itään. :))
Keppaappariparullattaa minuakin, pitäisiköhän lähteä ostamaan, kun tuli hirnu nälkä.Jaaaaha, rus-akkoko se siellä:) Sinä olet se sama immeinen, joka sai minut melkein tukehtumaan naurusta, kun ennustelit, että kohta ovikelloni soi ja oven takana seisoo Mies, jolla on pitkät korvat. Heh ja heh. Ei oo muuten näkyny, vähäkö outoo.
Joo, ei tee mitään, ei tee mitään, lähteen itään, länteen itään :) Pieni laulelotuokio on mukava piristys aamuun.
Nyt ei oo punaasta kynsis. Käsivarsis on valkosta, tai eilen oli ja huomasin käden takaosan reunamalla valkoisia täpliä ollessani sovittamassa vaatteita kaupan pukukopis. Hämmästyin toki, koska en olisi kuunaan voinut kuvitella maalin menevän itsestään itseni taakse. Minä en sitä sinne laittanut, koska vyötäröni ei käänny niin kierteelle.
Täällä kotona voi katsos kuolailla ja jos jotakin, syssyllä sitte puen fiinit kuteet päälle, kiepasen nutturan päälaelle ja pökkään päkiät edellä, suorin selin, rinta eteenpäin työnnettynä töihin. Huomaamaton sädekehä pääni päällä somasti heiluen :) Heikunkeikun@
Meissä tuntuu olevan samoja timpurin ja maalarin piirteitä. Kynnet eivät kesällä pysy kunnossa vaan ne on leikattava jotta tosi hommat nnistuvat.
Jätin laudan ammeen reunaan, jota pitkin pikkuiset pääsevät ylös jos ammeeseen pötkähtävät.
Ensi kesään jää minun aitaprojektini. Odotan aurinkoa, jotta saisin matot pestyä ; )
"noki-nenä-kanaseni"
Stadin Malmilla, hautausmaalla, on vesi-altaissa aina kelluva laudan-pala, jossa lukee: Oravien pelastus-lautta, älä ota pois.
Olisit vain täyttänyt ammeen ja sahannut laudan, siitä olisi ollut eläimille paljon hyötyä ja hupia.
Ehkäpä puhtaammat höyhenet kuin sinulla.
Nyt saat vain lisää Myyrää ja Mäyrää.
H.Tämä oli hyvä idis, hienoa hunksi että kirjoitit. Yritin plussaa tästä sulle mutta epäonnistui, kait oli joku miinuksen laittanut. Se pitkävihaisuus ja olematon huumorintaju, voi voi.
En tiedä olisiko pelastuslautta-lauta auttanut kun tuossa taannoin meillä oli kaivosta nostettuun sementtirenkaaseen jostain syystä tullut vettä, pohjaa siinä ei ollut eikä ole. No, siitäpä löytyi kohta kuolleena jäniksenpoika. Ehkä ei olisi osannut lautalle kiivetä...?
Sittemmin renkaassa E I ole ollut vettä enää. Olisiko päivän hyvä työ että kävisin varmistamassa ettei ole ilmestynyt?- Hei kun keikuskelen
saimaantaka kirjoitti:
Tämä oli hyvä idis, hienoa hunksi että kirjoitit. Yritin plussaa tästä sulle mutta epäonnistui, kait oli joku miinuksen laittanut. Se pitkävihaisuus ja olematon huumorintaju, voi voi.
En tiedä olisiko pelastuslautta-lauta auttanut kun tuossa taannoin meillä oli kaivosta nostettuun sementtirenkaaseen jostain syystä tullut vettä, pohjaa siinä ei ollut eikä ole. No, siitäpä löytyi kohta kuolleena jäniksenpoika. Ehkä ei olisi osannut lautalle kiivetä...?
Sittemmin renkaassa E I ole ollut vettä enää. Olisiko päivän hyvä työ että kävisin varmistamassa ettei ole ilmestynyt?Kröhömmm...... asiahan ei minulle nyt kuulu, paitsi suattaapi kuuluakin.
Katsos Hunksi olisi toki voinut kirjoittaa, että mistä oli saanut idean viestiinsä.
Hän olisi voinut kirjoittaa: Viittaan Heikun viestiin ja siitä sain idean, että.....
Jotain tolleen olis voinut. Tai toki olisi riittänyt minun viestini ihan yksistäänkin, ilman Hunksin kopiointia. Onkohan hää tulos vanhaksi häh?
"Toki jätit laudan siihen ammeeseen siksi aikaa, kun annat lähtöpassit ammeelle, ettei uusia raukkoja pötkähdä veteen."
:) saimaantaka kirjoitti:
Tämä oli hyvä idis, hienoa hunksi että kirjoitit. Yritin plussaa tästä sulle mutta epäonnistui, kait oli joku miinuksen laittanut. Se pitkävihaisuus ja olematon huumorintaju, voi voi.
En tiedä olisiko pelastuslautta-lauta auttanut kun tuossa taannoin meillä oli kaivosta nostettuun sementtirenkaaseen jostain syystä tullut vettä, pohjaa siinä ei ollut eikä ole. No, siitäpä löytyi kohta kuolleena jäniksenpoika. Ehkä ei olisi osannut lautalle kiivetä...?
Sittemmin renkaassa E I ole ollut vettä enää. Olisiko päivän hyvä työ että kävisin varmistamassa ettei ole ilmestynyt?"saimaantaka"
Muinainen anoppini teki päiväpeitteen, josta tuli raskas, koska se oli virkattu jostain ohuesta langasta.
Se on tavallaan verkko, sormustimen kokoisista renkaista.
Kaivoon voi aina kutoa tuonlaisen verkko-liuskan, kyllä siitä elukat osaavat kiivetä.
Toinen kysymys sitten on, miksi kaivoon pääsee elukoita.
Vai oli sementti-renkaaseen päässyt vettä :) ?
Aikasti huokoinen valmiste varmaan...
Oikein tehty rengas kuitenkin, kun ei siinä pohjaa ollut.
Täytä rauhassa se rengas. Se on hyvä paikka Tillille.
Saatat saada siitä sitten Lierujakin..
Plus-ajatuksistasi kiitos.
H.hunksz kirjoitti:
"saimaantaka"

H.Taisi olla yhdeksänkytluvun loppua kun oli runsas hiirivuosi. Hiirijä löytyi hukkuneena jokaisesta vesisankosta, veneen pohjalta ja paikoista joissa oli vettä.
Ne olivat kai itsemurhahiiriä, enkä surrut niiden perään. Sen koommin ei ole ollut hiirivuosia. Niin, olenhan toki rempannut mökkiäni tiiviimmäksi, hiirenkakkeja ei ole pahemmin kevätsiivouksessa löytynyt.Hei kun keikuskelen kirjoitti:
Kröhömmm...... asiahan ei minulle nyt kuulu, paitsi suattaapi kuuluakin.
Katsos Hunksi olisi toki voinut kirjoittaa, että mistä oli saanut idean viestiinsä.
Hän olisi voinut kirjoittaa: Viittaan Heikun viestiin ja siitä sain idean, että.....
Jotain tolleen olis voinut. Tai toki olisi riittänyt minun viestini ihan yksistäänkin, ilman Hunksin kopiointia. Onkohan hää tulos vanhaksi häh?
"Toki jätit laudan siihen ammeeseen siksi aikaa, kun annat lähtöpassit ammeelle, ettei uusia raukkoja pötkähdä veteen."
:)"kekkuli"
Oikeastaan olen käynyt Malmilla jo ennen Internettiä.
Tuo lauta-juttu taitaa olla vieläkin vanhenpi.
Meillä Stadilaisilla on niin pienet ympyrät.
Paljon kuolleita ja Oravia pienillä alueilla.
Hyvinkin on mahdollista, että törkeästi ohitin hänet, joka omistaa alku-peräisen idean.
Olen siitä tietenkin pahoillani näin tekijän-oikeus-kiistojen aikaan.
Korppiksen lauta ei kellunut.
H.korpikirjailija kirjoitti:
Hunksi, asia hoidossa pelastuslautta on asennettu.
"Viita-kerppuseni"
Muistit kai kirjoittaa tekstin, muuten sen laudan voi viedä joku Sääksi.
H.- Hei kun keikuskelen
hunksz kirjoitti:
"kekkuli"
Oikeastaan olen käynyt Malmilla jo ennen Internettiä.
Tuo lauta-juttu taitaa olla vieläkin vanhenpi.
Meillä Stadilaisilla on niin pienet ympyrät.
Paljon kuolleita ja Oravia pienillä alueilla.
Hyvinkin on mahdollista, että törkeästi ohitin hänet, joka omistaa alku-peräisen idean.
Olen siitä tietenkin pahoillani näin tekijän-oikeus-kiistojen aikaan.
Korppiksen lauta ei kellunut.
H.Noh, jos olet pahoillasi anastuksestasi, niin olkoot sitte näin.
Jos lauta kelluu tai on laitaa vasten tuettu, niin tottahan toki se tuettu lauta on parempi. Jos jossakin ammeen keskellä kelluu lauta ja siihen ponnahtaa orava tai mikä tahansa eläväinen, niin sielähän sitten kelluskelee. Ei pois pääse ei. Niin no, ellei se lauta sitten ajelehdi laitaa vasten niin, että eläväinen kykenee köpsöttelemään turvaan. Tosin jos orava ponnahtaa laudalta ammeen reunalle, niin lautahan saattanee siitä ponnahduksen takia siirtyä keskemmälle ja orava pieni raukka putoaa taas veteen. Olet varmaankin huomannut samaisen asian, jos veneestä laiturille siirryt. Tarttee olla määrätynlainen ponnahdussysteemi, josta me ihmiset olemme tietoisia, vaan kenties eläimet ei.
Minulla on saaressa kolme isoa tynnyriä täynnänsä sadevettä. Siitä on mojovaa koukata napolla vettä ja kiikuttaa kasvien juurelle. Tynnyriin oon laittanut sopivasti risun sekä kellumaan, että ylettymään laitaan. Ja avot, siinä sopiva silta esim. hämähäkeille ja muille suloisille eläväisille. :) Hei kun keikuskelen kirjoitti:
Noh, jos olet pahoillasi anastuksestasi, niin olkoot sitte näin.
Jos lauta kelluu tai on laitaa vasten tuettu, niin tottahan toki se tuettu lauta on parempi. Jos jossakin ammeen keskellä kelluu lauta ja siihen ponnahtaa orava tai mikä tahansa eläväinen, niin sielähän sitten kelluskelee. Ei pois pääse ei. Niin no, ellei se lauta sitten ajelehdi laitaa vasten niin, että eläväinen kykenee köpsöttelemään turvaan. Tosin jos orava ponnahtaa laudalta ammeen reunalle, niin lautahan saattanee siitä ponnahduksen takia siirtyä keskemmälle ja orava pieni raukka putoaa taas veteen. Olet varmaankin huomannut samaisen asian, jos veneestä laiturille siirryt. Tarttee olla määrätynlainen ponnahdussysteemi, josta me ihmiset olemme tietoisia, vaan kenties eläimet ei.
Minulla on saaressa kolme isoa tynnyriä täynnänsä sadevettä. Siitä on mojovaa koukata napolla vettä ja kiikuttaa kasvien juurelle. Tynnyriin oon laittanut sopivasti risun sekä kellumaan, että ylettymään laitaan. Ja avot, siinä sopiva silta esim. hämähäkeille ja muille suloisille eläväisille. :)"heikunkunkun"
Orava on Suomen Kenguru.
Ja Malmin kastelu-altaat eivät ole hehtaari-uima-altaita.
Orava tuskin tarvitsee lautaa enää hyppynsä jälkeen, vaan jättää sen jälkeensä tuleville.
Se keikkuu jo paljon korkeammalla.
H.- Hei kun keikuskelen
hunksz kirjoitti:
"heikunkunkun"
Orava on Suomen Kenguru.
Ja Malmin kastelu-altaat eivät ole hehtaari-uima-altaita.
Orava tuskin tarvitsee lautaa enää hyppynsä jälkeen, vaan jättää sen jälkeensä tuleville.
Se keikkuu jo paljon korkeammalla.
H.No tottahan toki älysin, että Malmin kastelualtaat eivät ole hehtaarin kokoiset. Jos olisi, niin tietysti olisit maininnut, että laudan päällä on myös Airot. :)
En sanonutkaan, että orava tarvitsee lautaa enää hyppynsä jälkeen.
Oon minäkin aikamoinen kenguruhyppijä. Tai jos nykyään vieterit on lyhentyneet, niin ainaskin oon ollut mitä mainioin hyppijä. Sinun kengurutaidoistasi en tiedä, saatat olla tappijalkainen, mutta jos laiturille veneestä hyppää, niin jos vauhtina ottaa pökkäämällä veneen laitaa, niin venehän siitä äityy lipumaan poispäin laituriin nähden.
Arvelen, että myös oravalla on jonkinasteisia epäselvyyksiä, millä tavalla lauta vedessä toimii suhteessa esim. männynoksaan, joka on kiinni rungossa.
Olkoot tilanne nyt yks-yks, koska on vaikea täsmällisesti asiaa varmistaa.
Yks-yks-ehdotukseni tuli pelkästään hyväntahtoisuuttani. Johtuen myöntämästäsi anastusvirheestäsi.
:) - varsinainen hiirijä!
korpikirjailija kirjoitti:
Taisi olla yhdeksänkytluvun loppua kun oli runsas hiirivuosi. Hiirijä löytyi hukkuneena jokaisesta vesisankosta, veneen pohjalta ja paikoista joissa oli vettä.
Ne olivat kai itsemurhahiiriä, enkä surrut niiden perään. Sen koommin ei ole ollut hiirivuosia. Niin, olenhan toki rempannut mökkiäni tiiviimmäksi, hiirenkakkeja ei ole pahemmin kevätsiivouksessa löytynyt."kirjailija"
Ihana moka sinulta kirjailija tuo "hiirijä"!!! Pitäisi sinun kirjailijana muistaa tämä vanha opetus "j" käytöstä, kuten esim.
"Jos sialtain en nousisi"-
"Jos sijaltain en nousisi"
Kumpi nousi petistä ja kumpi sian päältä??? hunksz kirjoitti:
"saimaantaka"
Muinainen anoppini teki päiväpeitteen, josta tuli raskas, koska se oli virkattu jostain ohuesta langasta.
Se on tavallaan verkko, sormustimen kokoisista renkaista.
Kaivoon voi aina kutoa tuonlaisen verkko-liuskan, kyllä siitä elukat osaavat kiivetä.
Toinen kysymys sitten on, miksi kaivoon pääsee elukoita.
Vai oli sementti-renkaaseen päässyt vettä :) ?
Aikasti huokoinen valmiste varmaan...
Oikein tehty rengas kuitenkin, kun ei siinä pohjaa ollut.
Täytä rauhassa se rengas. Se on hyvä paikka Tillille.
Saatat saada siitä sitten Lierujakin..
Plus-ajatuksistasi kiitos.
H.hunksi
Piti oikein käydä tarkistamassa. Tarkemmin laskien hylättyjä kaivonrenkaita on siellä kaksi (siirrytty kunnan viemäriverkkoon), ja keväällä siis toisessa oli vettä montakymmentä senttiä. Ilmeisesti vettä valui sinne keväällä maastosta, ja sillä kohtaa taisi olla vettä läpäisemätön savipohja...?
Noin se on kai ymmärrettävä. Jänöparka oli käynyt kurkistamassa - liekö ollut janoinen - ja pudonnut veteen eikä ollut päässyt ressu enää pois. Eikö sitten hoksannut että oja ja järvenlahti oli vajaan sadan metrin päässä. Elämä on kovaa, jäniksenpojallakin, aina ei ehdi kaikkea oppia.
Ei vilahtanut päähän että minun olisi pitänyt virkkaamaan ruveta, hehheh. Sen sijaan huomautin että kaivoon pitää saada kansi päälle, vanhaa vanerilevyä ajattelin... en tiedä miksi ohjetta ei noudatettu.
Isäntä kai suivaantui hukkumistapauksesta koska on näköjään rahdannut renkaisiin lehtiä ja oksia: nyt vaikka vettäkin sinne tunkisi niin eipä jänönen huku enää. Halleluja!- ...
varsinainen hiirijä! kirjoitti:
"kirjailija"
Ihana moka sinulta kirjailija tuo "hiirijä"!!! Pitäisi sinun kirjailijana muistaa tämä vanha opetus "j" käytöstä, kuten esim.
"Jos sialtain en nousisi"-
"Jos sijaltain en nousisi"
Kumpi nousi petistä ja kumpi sian päältä???Heh.
Muistui mieleen iltarukous pakkosyöttönä kakarana.
Plaaplaa plaa
plaaplaa plaa
...
Jos sijaltain en nousisi
Plaaplaa plaa
plaaplaa plaa
...
Mä siis oikeasti mietin, että "mikä ihmeen sika ja missä se on ja miks mun pitäis olla sen pältä, kun en sen päällä ikinä ole ollutkaan, koska sikoja nähnyt vain muutaman kerran ? "
Niettä siinä mielessä.
=DW= - Korppis*
varsinainen hiirijä! kirjoitti:
"kirjailija"
Ihana moka sinulta kirjailija tuo "hiirijä"!!! Pitäisi sinun kirjailijana muistaa tämä vanha opetus "j" käytöstä, kuten esim.
"Jos sialtain en nousisi"-
"Jos sijaltain en nousisi"
Kumpi nousi petistä ja kumpi sian päältä???varsinainen hiirujä@
Kirjailija vastaa ; )
Viisi hiirtä, yksi hiirijä.
Onko sinulla sika vieressä petillä vai syötkö sikaa riisipedillä? - kurpitsatar
Korppis* kirjoitti:
varsinainen hiirujä@
Kirjailija vastaa ; )
Viisi hiirtä, yksi hiirijä.
Onko sinulla sika vieressä petillä vai syötkö sikaa riisipedillä?ihanaa korppis, että huumoria on.
hiirijä on tekijä, joka hiirii illalla naisen pöksyihin. Viisi hiirtä on tietenkin se viisi, mutta yksi hiiri on hiiri! Sitten on näitä hiiriä, joiden ei pitäisi tehdä mitään, mutta niin ne vain tunki meidänkin kesämökille ja jopa Espoon taloon!!
Mitä tulee noihin sinun kurpitsoihin, josta lukaisin jostain, niin itse olen hieman nyppinyt vain latvoja pois, koska ne kasvattaa vain lisää ja lisää, jotka ei todellakaan ehdi tehdä mitään...ainakin oletan?
Tomaatit on mielestäni erilaisia, joista pitää ottaa niitä "villejä"pois, mutta itse sain vain yhden vaivaisen kasvamaan, eikä siitäkään tule mitään.
Jokunen alku on spakethi (hiton oikolukija, kun ei hyväksy mitään muotoa) kurpitsalla, josta odotin saavani satoa, mutta ei taida onnistua.
Minusta se on ihanin, koska sen sisus on niin nauhamaista.
Minäpä kipaisen hakemassa muutaman siiderin, niin kirjoitellaan. Tuon sika jutun jätän lukematta, mutta voidaanhan sekin asia selvittää myöhemmin.
tuo nikki"varsinainen hiirijä" saa myös väistyä.
Ehei kerrostaloissa mitään tapahu, mutta olen kuullut että ennen muinoin oli hyvä jos kaivossa oli sammakoita. Tiesi sitä että vesi oli puhasta. Tämä nyt silleen sun allasta koskenut, mutta kunhan kerroin.
- -----
Ennen laitettiin piimätonkkaan sammakoita kylmikkeiksi, holotnoiksi.
- :-,.,*
Olipa meidän lähteeseen kerran hukkunut jänis. Eihän sitä vettä voinut käyttää juomavetenä ilman tyhjennystä. Siispä tyhjensimme pumpulla lähteen ja odottelimme että täyttyy vedellä uudelleen. Tukeva kansi päällä nykyisin ettei jänikset mahdu mistään raosta.
Tiedä tuosta onnellisuudesta, tasaisen lystiä on joka päivä.
Tänään nauroin ystäväni touhuille, kun ei ihminen ota opikseen mitään ja kuinka paljon olen häntä neuvonut.
Homekorva oikein.. ;)
Epäilen oravan syöneen kirjosiepon poikaset, joiden pesä oli alakerran rappujen kaiteella. Mutta sellaistahan luonto on, välillä julmaakin, taistelua olemassaolosta ja ravinnosta.
Muuten oravat ovat veikeitä otuksia, kyllä teistä varmaan tulee hyvät kaverit ja sitten se puraisee sinua nenään.. ;))- pakoontäyttäpäätä
Lueskelin Viron sääksikeskustelun sivuja.
Oli ihme kuva, tyhjässä pesässä tökötti näätä. pakoontäyttäpäätä kirjoitti:
Lueskelin Viron sääksikeskustelun sivuja.
Oli ihme kuva, tyhjässä pesässä tökötti näätä.Pikkupedot syövät mielellään linnunmunia ja poikasia, samoin tikat aikoinaan tyhjensivät pääskysten pesät räystäiden alla.
Laitettiin suojalaudat, pääskyset eivät tykänneet ja poistuivat muualle pesimään.
Näätä ja lumikko ovat ketteriä otuksia, viimeksi mainittu on asustellut piharakennuksen suojissa.
- lilla stuga
Minun citymökilläni oli orava raukka pudonnut vesisaaviin,siinä se makasi mahallaan niin komeen leveen häntänsä kans.
Tyhmyyksissäni en edes ajatellut moista voivan tapahtua,mennyt varmaan juomaan ja hups,huonosti kävi.
Nyt pihan eläimillä on suurin kukanaluslautanen jossa on vettä vain 3-4 cm,siinä käydään uimassa,juomassa ja jopa lötkötellään,kuten sammakko eräänä päivänä.
Äsken sorsa poikineen kävi pummaamassa ruokaa,pojat oli kasvaneet muutaman päivän aikana.Ovi kun on aina auki,yhtenä päivänä västäräkin poikanen piipahti kylään.
Tajuttuaan sen,alkoi kaamee härdelli,ja ennenkun sain sen ikkunalta kiinni ja ulos kannettua,mökki oli kuin myrskyn jäljiltä.Nauratti jälkeenpäin.
Yöllä kuuluu aina terassilta askelia ja aamut alkaa katon tömistelyllä,orava herää ja lähtee aamulenkille,katon kautta pihlajaan,sitten kuuseen ja eteenpäin.
Kivaa seuraa näin stadilaisittainkin. - henrjii
No joo
Vaihdoin autoon bensansuodattimen, ja nyt se kulkee kuin unelma.
Sitä ennen, auto röppötti yläkierroksilla, eikä oikein kiihtynyt.
Epäilin vian olevan kierroksenluku tunnistimessa, mutta onneksi selvisin pelkällä polttoainesuodattimella.- ...
Hyvä kun muistutit
Arjalaiseen muskeliautoon viimeksi vaihdettiu polttoaineensuodatin 22 vuotta sitten. En muistanut koko osaa, mutta kun tarkemmin muistelin, jossain pitäisi olle ostettuna uusi, kun oli jossain välissä tarkoitus vaihtaa sekin, missähän lienee...
=DW= - sitroen.
... kirjoitti:
Hyvä kun muistutit
Arjalaiseen muskeliautoon viimeksi vaihdettiu polttoaineensuodatin 22 vuotta sitten. En muistanut koko osaa, mutta kun tarkemmin muistelin, jossain pitäisi olle ostettuna uusi, kun oli jossain välissä tarkoitus vaihtaa sekin, missähän lienee...
=DW=Ranskan Rapeassani on ollut tehtaalla asennettu polttoaineensuodin reilut 24 vuotta. Ajettu vasta vajaat puoli miljoonaa km.
Ei ole enää pitkäikäinen, korroosio nakertaa eikä varaosia saa. Haussa olisi jarrukilvet ja pakoputken alkupätkä. Vaikka käytettynäkin...
- k/k
No totta mooses tapahtu, katolla maalasin ja päätin ottaa härkää sarvista niin sanoakseni, hohtimin varustettuna hyökkäsin korsteenin pellityksen kimppuun.
Kuten aavistelinkin niin alkuperäinen pellittäjä oli tehnyt falskia työtä,sain uuren sepän käymään katolla.
Olin muutaman tunnin maalauksen jälkeen punakan hikinen ja pikkusen kettuuntunut.seppä kierti korsteenin ja huokas pitkään.Se kierti toiseen suuntaan ja sano voi voi.
Sillon otti ns syrämestä ja koska tiesin et vaimo ei koskaan oo pelti kiinni niin huusin korsteenin reikään ,tua kamferi tippoja ja sokerin paloja,ottaa syrämestä.
Seppä huokaili ja mä huusin kauhee kakofonia katolla.
Vaimo nakkas sokeri nyytin ja kamferi pullon katolle ,istuin harjatiilelle ja seppä sano ,anna mulle kans.
Siin me kaks huruukkoo istuttiin sokeripalat suus ja mä en huutanu eikä seppä voivotellut.
Sit se sanos et ,hänel on tapana huokailla ei toi korsteeni paha oo.
Määkin tulin iha terveeks ja iloseks sit me puhuttiin sairauret läpi ja kehuttiin menneet työ suoritukset,haukuttiin poissaolijat ja oltiin aika poikia.- henrjii
onneksi ei sentää mitään niin damaatista, kuin korppiksella.
henrjii kirjoitti:
onneksi ei sentää mitään niin damaatista, kuin korppiksella.
No ei,pienel on pikkuset murheet.
- henrjii
piikkiö kirjoitti:
No ei,pienel on pikkuset murheet.
joo mullakin on autos niin pieni kone, ettei siihen voi oikei isoa vikaa tulla.
- ++++
henrjii kirjoitti:
joo mullakin on autos niin pieni kone, ettei siihen voi oikei isoa vikaa tulla.
Kumpi auttaa sokkeri vai kamfertti, vaiko niistä yhdessä tulee jokin ihmelääke?
Karkiksi pappa joskus minulle tiputti nekastaan.
Hieno viesti tuo kattojuttu. Itketti ja nauratti. - ++++
henrjii kirjoitti:
joo mullakin on autos niin pieni kone, ettei siihen voi oikei isoa vikaa tulla.
Kumpi auttaa sokkeri vai kamfertti, vaiko niistä yhdessä tulee jokin ihmelääke?
Karkiksi pappa joskus minulle tiputti nekastaan.
Hieno viesti tuo kattojuttu. Itketti ja nauratti. - k/k
++++ kirjoitti:
Kumpi auttaa sokkeri vai kamfertti, vaiko niistä yhdessä tulee jokin ihmelääke?
Karkiksi pappa joskus minulle tiputti nekastaan.
Hieno viesti tuo kattojuttu. Itketti ja nauratti.Sokeripalanen ja pari tippaa kamferia,se on vanhan kansan rohto.
Ei mun siit oikeest syrämest ottanu vaan sillai pisti rintaan ja harmitti.
Olen sellanen äkkiipikanen nois työhommis ja se läkkisepän huokailu ärsytti ja laskin lähti mieles pyörimään. - henrjii
k/k kirjoitti:
Sokeripalanen ja pari tippaa kamferia,se on vanhan kansan rohto.
Ei mun siit oikeest syrämest ottanu vaan sillai pisti rintaan ja harmitti.
Olen sellanen äkkiipikanen nois työhommis ja se läkkisepän huokailu ärsytti ja laskin lähti mieles pyörimään.Mäkin oon niin kuin säkin, tulen pitkäkarvaisiin täihin, kun kämmentäminen alkaa. Tekis mieli hyppiä vauhditonta kolmilokaa odotellessa
- Hei kun keikuskelen
koti-kiusattu
Sulla olikin mainio megafoni, ku piippuun vaimolles huutelit.
Sä voisit useamminkin hyödyntää tätä megafoniaa.
Ku seuraavan kerran vaimos sanoo sulle jotakin ei-niin-kolahtavaa-asiaa, niin jos sun tekis mieles sanoa takaasi vastaväitettä, niin ota lymystä eväspaketti ja kipitä katolle. Sielä korkeuksissa tuntee, että määhän uskallan sanoa tolle vaikka mitä ja siitä sitte rinta puhkuen tyhjennät itsesi savupiipun reikään ja sanot suorat sanat siitä ei-niin-kolahtavasta-asiasta.
On siinä vaimolla kattelemista, ku takan pesä pöllähtää tuhkasta ja sun äänes tomerana sanoo isännän tuimat sanat. Ei auta vaikka vaimo kuinka klopajuttaa kantapäitään laattiaan kävellessään, ei se sinne katolle kuulu.
Voi olla, että joudut istumaan vähän pidemmän ajan katon harjalla, mutta mikäpäs siinä ollessa, ku on eväsnyytti kainalos ja kauas siintävä maisema ympärilläs.:)
Mukavia juttuja kirjottelet. Ne on niitä helmiä, joita palstalta etsiskelen. Kiitoksia taas kerran.
Linjoilla taas, se tuo päivä hurahtaa kuin siivillä kun aurinko ilmestyy kamuksi puuhasteluihin. Luontokukat (rupsahtaneet) niitetty viikattella ja tarkastettu marjapensaat, sato näyttää lupaavalta,
Eikä enää luontokappaleet huku ammeeseeni. se on kaivettu pois, odottaa pois siirtoa. Kuoppa täytetty, altaan tilalle teen kukkapenkin.
Fyysisesti kova ja hikinen päivä, mutta saunan löylyissä ja järven sylissä keho palautui kohilleen.
Kohta unimaan ; )Luonto alkaa hiljalleen lakastua, monet kukat ovat jo kukkimisensa kukkineet. Syksy on tulossa.
Marjapuskien sato on hyvä, niitä riittää itselle ja ystäville.
Ja kesäkurpitsat kasvattavat korjattavaa todella runsaasti.
Eilen kaivelin perunapenkkiä, yhtään pottua ei osunut käteen, nostin varren ylös ja kas kummaa, ei siellä ollut mitään. Myyrä oli kaivanut reitin pitkin penkkiä, taitaa tulla huono perunasato.
On tämä kesä mukavaa ulkona touhuiluaikaa ja illalla uni tulee nopeasti, tuskin ehtii pään tyynyyn painaa.. :)- Korppis*
Anceli kirjoitti:
Luonto alkaa hiljalleen lakastua, monet kukat ovat jo kukkimisensa kukkineet. Syksy on tulossa.
Marjapuskien sato on hyvä, niitä riittää itselle ja ystäville.
Ja kesäkurpitsat kasvattavat korjattavaa todella runsaasti.
Eilen kaivelin perunapenkkiä, yhtään pottua ei osunut käteen, nostin varren ylös ja kas kummaa, ei siellä ollut mitään. Myyrä oli kaivanut reitin pitkin penkkiä, taitaa tulla huono perunasato.
On tämä kesä mukavaa ulkona touhuiluaikaa ja illalla uni tulee nopeasti, tuskin ehtii pään tyynyyn painaa.. :)Lähden nyt ulkohommiin, kuopus leikkaa nurmikkoa, minä alan perentojen istushommiin.
Laitoin toukokuussa elämäni ensimmäiset kesäkurpitsat. Olen antanut niille vain vettä, pitäisikö niistä nyppiä kuten tomaateista rönsyjä pois? Ne kun vain rönsyilee uusia lehtiä?
Iltapäivällä kun aurinko alkaa porottamaan laiturille, menen makoilemaan sinne enkä tee yhtikäs mitään ; ) Korppis* kirjoitti:
Lähden nyt ulkohommiin, kuopus leikkaa nurmikkoa, minä alan perentojen istushommiin.
Laitoin toukokuussa elämäni ensimmäiset kesäkurpitsat. Olen antanut niille vain vettä, pitäisikö niistä nyppiä kuten tomaateista rönsyjä pois? Ne kun vain rönsyilee uusia lehtiä?
Iltapäivällä kun aurinko alkaa porottamaan laiturille, menen makoilemaan sinne enkä tee yhtikäs mitään ; )En ole nyppinyt rönsyjä kesäkurpitsoistani, nämä kasvavat aika pienessä tilassa, eivät tee pitkiä rönsyjä ollenkaan.
Niitä pitkiä voisi kai katkoa, mutta älä sitten minua syytä, jos suuttuvat.
Uloshan tästä on suoriuduttava minunkin, piti vaan tulla kommentoimaan saamiani palutteita... :)
Täällä on kyllä pilvistä, aurinkoa ei näy missään.
- k/k
Tänään vast onkin asioita jotka riemastuttaa.
Kohta meen katolle repimään suojamuovit korsteenista ja seppä laittaa uuret pellit.
Olen koko aamun seuraillut kun vaimo valmistelee huushollia mieluisten vieraitten tuloa varten.
Just otti keittiön pyhämaton piironkin laatikosta laitto sen lattialle,antaen samal ohjeet sillä kävelemisestä.
Saan jo aamupäivällä hyvän syyn lopettaa raatamisen ,voi tätä onnen päivää. Menin oikeeseen liha-kauppaan ja ostin 2 X 350gr. Härän Entrecote.
Kypsytän ne 4C kaapissa ensi viikkoon asti.
Kauppias sanoi kyllä että ne ovat laadukasta, hyvin riippunutta ja riittävän iäkästä lihaa.
Muuten eivät, kuulema olisi olleet tiskissäkään.
Mutta minä haluan olla ihan varma siitä, mitä ralli-grilliini laitan.
Ja jos menee sit pikkuisen yli, niin siihen samaan kalja-makkara-ripuliin menee tuo lihakin sitten.
Minusta on hauskaa aina suunnitella mitä syön, ja hauskaa on myös katsoa mitä siitä seuraa.
Vähän kun antaisi pusun villille Oravalle.
H.- Lorena*
Paras miettiä raakakypsyneen lihan kohdalla millainen kemiallinen reaktio lihassa on meneillään.
Otsikko oli, mitä merkittävää sinulle tapahtui tänään. Olen niin tyytyväinen jopa onnelinenkin, kotiin palaaja oli tummanpunanen ruusupuska oven rivassa odottamassa onnitteluineen. Nyt on suklaiset kuppikakut uunissa paistumassa ruusuttajalle. Lorena* kirjoitti:
Paras miettiä raakakypsyneen lihan kohdalla millainen kemiallinen reaktio lihassa on meneillään.
Otsikko oli, mitä merkittävää sinulle tapahtui tänään. Olen niin tyytyväinen jopa onnelinenkin, kotiin palaaja oli tummanpunanen ruusupuska oven rivassa odottamassa onnitteluineen. Nyt on suklaiset kuppikakut uunissa paistumassa ruusuttajalle."Lorena*"
Mistä tuo puska palasi?
Liha mätänee, palsamoitunakin.
Krokodiilit eivät voi olla väärässä, koska ne odottelevat aina sopivaa aikaa.
Olisin voinut lisätä purkillisen Ananas-mehuakin renkaineen lihan viereen.
Tuo mehu on lihan-myyjien salainen ase.
Se muuttaa tuoreenkin lihan hyvin-väärä-hyvä--uskoisille sopivaksi.
Vaan pilaa se liha-nesteen.
Vähän kuin laboratorio-Mikrobit mädätys-laitoksilla.
Tai mökkeilijän kompostissa, jos ei mies kerkiä mennä hyvä-uskoisen naisensa esteeksi.
Myöskin Stadissa.
Luomu on parasta.
Siirakki sanoo aina ins Jesse!.
H.- Lorena*
hunksz kirjoitti:
"Lorena*"

H.H.
Olin tietty liian innoissani viestiä kirjoittaessani joten aina tulee kirjoitusvirheitä.
p.o. .......kotiin palaajaA oli tummanpunanen...., tätä se on yhden kirjaimen puuttuminen!
Lorena*
~~~~~~~~~~~
Ananas mehu vai lihatiskin valo tekee näyttäväksi, vanhakin liha tuoreen näköistä siis kauniin punaista. Paikallisessa prismassa Votkinin pihvit lillivät marinointiliemessä tai sitten ei.Laadukkaan näköisiltä Votkinin lihat näyttävät.
Etsin Tammisen pihvikarjan tuotteita, paistijauheliha on todella sellaista kun lihan pitääkin olla. Kesäkuun Eevassa oli Lauri Karhuvaaran ohje nyrkinkokoisista jauheliha pyöryköistä. Kypsäksi grillattuina ohje on kokeilemisen arvoinen. - kokeile ja kerro
hunksz kirjoitti:
"Lorena*"
Mistä tuo puska palasi?
Liha mätänee, palsamoitunakin.
Krokodiilit eivät voi olla väärässä, koska ne odottelevat aina sopivaa aikaa.
Olisin voinut lisätä purkillisen Ananas-mehuakin renkaineen lihan viereen.
Tuo mehu on lihan-myyjien salainen ase.
Se muuttaa tuoreenkin lihan hyvin-väärä-hyvä--uskoisille sopivaksi.
Vaan pilaa se liha-nesteen.
Vähän kuin laboratorio-Mikrobit mädätys-laitoksilla.
Tai mökkeilijän kompostissa, jos ei mies kerkiä mennä hyvä-uskoisen naisensa esteeksi.
Myöskin Stadissa.
Luomu on parasta.
Siirakki sanoo aina ins Jesse!.
H.H
Oletko koskaan kokeillut coca-cola marinadia? Tulee mukamas oikein maukkaat pihvit. Mausteita siis cocikseen ja sinne pihvit muhimaan. kokeile ja kerro kirjoitti:
H
Oletko koskaan kokeillut coca-cola marinadia? Tulee mukamas oikein maukkaat pihvit. Mausteita siis cocikseen ja sinne pihvit muhimaan."kokeile ja kerro"
Sinä et nyt ymmärrä kommentoivasi Gourmet-henkilölle.
Mausteilla saa mausteiden mukaista aina.
Mutta ei raaka-aineen makua.
Toivottavasti mätänet keittiöösi, ja Koirillasi on kerrankin jotain hyvää. :)
H.Lorena* kirjoitti:
H.
Olin tietty liian innoissani viestiä kirjoittaessani joten aina tulee kirjoitusvirheitä.
p.o. .......kotiin palaajaA oli tummanpunanen...., tätä se on yhden kirjaimen puuttuminen!
Lorena*
~~~~~~~~~~~
Ananas mehu vai lihatiskin valo tekee näyttäväksi, vanhakin liha tuoreen näköistä siis kauniin punaista. Paikallisessa prismassa Votkinin pihvit lillivät marinointiliemessä tai sitten ei.Laadukkaan näköisiltä Votkinin lihat näyttävät.
Etsin Tammisen pihvikarjan tuotteita, paistijauheliha on todella sellaista kun lihan pitääkin olla. Kesäkuun Eevassa oli Lauri Karhuvaaran ohje nyrkinkokoisista jauheliha pyöryköistä. Kypsäksi grillattuina ohje on kokeilemisen arvoinen."Lorena*"
Höperö.
Kotiin palaaja oli kasvoiltaan tumman-punainen, koska ruusupuska odotti oven-pielessä.
Punainen valo tekee kaiken lihan tuoreen-näköiseksi.
Kuinka nuori sinä oikein olet?
Noh, kunhan olet syötävä.
H.- ei ole koiraa, ei
hunksz kirjoitti:
"kokeile ja kerro"
Sinä et nyt ymmärrä kommentoivasi Gourmet-henkilölle.
Mausteilla saa mausteiden mukaista aina.
Mutta ei raaka-aineen makua.
Toivottavasti mätänet keittiöösi, ja Koirillasi on kerrankin jotain hyvää. :)
H.H
Taas joudun pyytämään anteeksi, että erehdyin vastaamaan viestiisi. Taatusti on viimeinen kerta. ei ole koiraa, ei kirjoitti:
H
Taas joudun pyytämään anteeksi, että erehdyin vastaamaan viestiisi. Taatusti on viimeinen kerta."ei ole koiraa, ei"
Sinä kuulostat fani-klubilaiselta.
Mitä tahansa idoli mättää, sitä enemmän hypitään mättähältä mättähälle.
Älä sure.
Äläkä myöskään jätä minua, enhän minäkään sinua.
H.- henrjii
etuselkää, ja lapaa myydään joillekin entrecotena
- henrjii
henrjii kirjoitti:
etuselkää, ja lapaa myydään joillekin entrecotena
ja sitä joutuu mädättämään jääkaapissa viikon, ennen kuin siihen hammas pystyy
- uskoiskohan ekalla..
hunksz kirjoitti:
"kokeile ja kerro"
Sinä et nyt ymmärrä kommentoivasi Gourmet-henkilölle.
Mausteilla saa mausteiden mukaista aina.
Mutta ei raaka-aineen makua.
Toivottavasti mätänet keittiöösi, ja Koirillasi on kerrankin jotain hyvää. :)
H.Salli mun nauraa,vai Gourmet henkilö.
Ja Arabian astioista Gourmet keittiössä...mitä sanan helinää! uskoiskohan ekalla.. kirjoitti:
Salli mun nauraa,vai Gourmet henkilö.
Ja Arabian astioista Gourmet keittiössä...mitä sanan helinää!"uskoiskohan ekalla.."
Gourmet-henkilön voisi Suomentaa sanonnalla: maku-aistillinen.
Arabiassa vain oikea-kätiset.
Verisenkin voi kuvailla helisevillä sanoilla ja kiiltävällä vaskella.
H.hunksz kirjoitti:
"uskoiskohan ekalla.."
Gourmet-henkilön voisi Suomentaa sanonnalla: maku-aistillinen.
Arabiassa vain oikea-kätiset.
Verisenkin voi kuvailla helisevillä sanoilla ja kiiltävällä vaskella.
H.Kuulun maku-aistillisiin.
Eilen grilli-illassamme oli grilliribsejä. Isojen herkkusienien ja sipulipuoliskojen kanssa kasvisliemessä haudutettuina.
Lisuina perunasosetta, paholaisenhilloa, sienisalaattia ja paholaisenhilloa.
MMMMM...korpikirjailija kirjoitti:
Kuulun maku-aistillisiin.
Eilen grilli-illassamme oli grilliribsejä. Isojen herkkusienien ja sipulipuoliskojen kanssa kasvisliemessä haudutettuina.
Lisuina perunasosetta, paholaisenhilloa, sienisalaattia ja paholaisenhilloa.
MMMMM...Paholainen sentään ei kahta kertaa vaan piti olla oman puutarhan salaateista tehtyä lehtisalaattia.
- reppuriika
Vein eräälle halvaantuneelle rouvalle mustikoita kun tytär on raskaassa työssä ja neljän alpsen äiti, ei jouda poimimaan. Ystävä ilahtui ja tietenkin minä myös. Huomenna vien toiselle sairaalle hieman marjoja.
Tällaiset pienet arjen tapahtumat tuovat elämään iloa. Itse saa olla luonnossa ja liikuntaa. Vaikka asun kaupungissa, mustikka- ja vadelmapaikat ovat ihan kävelymatkan päässä.- sitroen.
Olen minäkin noita mustikoita tyrkyttänyt, vaan ei kelpaa kenellekään. Omalla pihallanikin olisi ainakin pari ämpärillistä, vaan siihen mätänevät. Pakastimet täynnä viimevuotisia, näitä ei huoli kukaan. Ei osta teollisuuskaan muilta kuin ihmiskaupalla tuotujen idän orjatyöläisten poimimia.
- mustikka mummi
sitroen. kirjoitti:
Olen minäkin noita mustikoita tyrkyttänyt, vaan ei kelpaa kenellekään. Omalla pihallanikin olisi ainakin pari ämpärillistä, vaan siihen mätänevät. Pakastimet täynnä viimevuotisia, näitä ei huoli kukaan. Ei osta teollisuuskaan muilta kuin ihmiskaupalla tuotujen idän orjatyöläisten poimimia.
sitroen
Tuo on kyllä minun kiusaamista, kun kerrot, että mustikkasi ei kelpaa kenellekkään?
Missä hiivatin takahikiällä asutkaan, niin minä ostaisin, ..tietenkin torihintoja halvemmalla, mutta huolisin kuitenkin.
En tiedä, itkiskö vai nauraisi, että jollakin on mustikoita yli tarpeen ja minä eläkeläinen, metsään pääsemätön, haluaisin niitä, mutta torilla ovat liian kalliita.
Päivä on taas putkessa ja silmät luppasee.
Kuopus ajoi ruohonleikkurilla sileäksi, eilen viikatteella huitomani villikukka allueen. Tuli runsaasti tilaa pelikentäksi. Huomenna käyn ostamassa krokettipelin vaikka onkohan seenää muotia?
Frisbee taitaa olla nyt in ainakin nuorisolla, mutta minä tykkään heittää tikkaa ja pelata krokettia ; )
Kukkapenkkikin talon kupeella on valmis ja päädyin ratkaisuun, että maasta poistetun ammeen tilalle tulee ruohikko ja perentaenkki sen taakse.
Korvessa oli kaunis päivä. Makoilin töitten päälle iltapäiväauringossa.
Uimassakin kävin, vesi oli jo aika kylmää.
Muurahaiset ovat vielä riijuureissulla laiturillani ja sorsilla on lököpäivät kun niitä väsyneitä murkkurakastajia putoilee veteen. Niillä on menossa huimat orgiat, kuvasin päällekäin ryhmäseksiä harrastaneita riettailijoita.
Luonto on ihmeellinen ja opettava. Luonnossa kaikki on sallittua, ihminen vain yrittää tehdä sääntöjä joiden mukaan pitää elää.
No, kai se on perempi niin, öitä!- murkku nauraa
Ihminen selittelee luontoa inhimillisesti, josta elikot eivät tiedä yhtään mitään.
- henrjii
oliko niilä siivet
henrjii kirjoitti:
oliko niilä siivet
Ylenpänä kirjoitin, että muurahaiset lensivät uuteen alkuun ; ) Siis siivillä lensivät.
Lentomuurahaisia tuntuu olevan kaikkialla. Ilmeisesti tuolla asfalttitielläkin koska pääskyset ryntäilivät matalalla edestakas. Oli varottava ohittaessa, yksi lintu tepasteli tielläkin.murkku nauraa kirjoitti:
Ihminen selittelee luontoa inhimillisesti, josta elikot eivät tiedä yhtään mitään.
http://yle.fi/uutiset/lentomuurahaisten_kokoontumisajoissa_on_kyse_treffailusta/5604122
Ilman tätä linkkiäkin olen oppinut jotain seuratessani luontoa.
Mutta luepas niin saat sinäkin uutta tietoa. Elikot eivät ehkä tiedä, se on luonto joka tikanpojan puuhun nostaa.
- 1943
Kaikki rastit löytyivät taas ja oli hyvää seuraa. Sain kutsun yllätysnimppareille. Oli saunailta urheiluseuran majalla. Sain pestyä ison maton. Esikoinen tuli käymään. Heräsin vasta kello 10. Onhan noita onnellisuuden aiheita.
- citymökkiläinen
Nyt on niin aikaista ettei vielä ole tapahtunut suurempia.Eilen kyllä citymökilläni sorsanpojat ( 4 ) kurkisti ovesta sisään kaameen piipityksen kans,pelastin kolme senttisen sammakonpojan parempaan paikkaan ja pyöräillessäni takaisin hetkeksi istahdin meren rantaan syömään ostamiani mansikoita,puskasta kurkisti minkki uteliaan näköisenä,kyttäs kait silkkiuikun poikasia.
Mutta nyt lähden rauhalliseen paikkaan kävelemään,hautausmaalle.Sopivan pilvinen päiväkin siihen. citymökkiläinen kirjoitti:
Nyt on niin aikaista ettei vielä ole tapahtunut suurempia.Eilen kyllä citymökilläni sorsanpojat ( 4 ) kurkisti ovesta sisään kaameen piipityksen kans,pelastin kolme senttisen sammakonpojan parempaan paikkaan ja pyöräillessäni takaisin hetkeksi istahdin meren rantaan syömään ostamiani mansikoita,puskasta kurkisti minkki uteliaan näköisenä,kyttäs kait silkkiuikun poikasia.
Mutta nyt lähden rauhalliseen paikkaan kävelemään,hautausmaalle.Sopivan pilvinen päiväkin siihen.Huomenta@
Nautin juuri aamukahvin, nuin kuin prinsessa ruusunen ; ) tosin en herännyt suukkoon vaan Petzen puhelinsoittoon.
Hyvä kun mainitsit hautausmaan, olen unohtanut täysin velvollisuuteni, ihan hirvittää ajatella miltä siellä näyttää. Kävin viimeksi kun palasin Hollannista toukokuun lopussa.
Luonnossa eläminen on kivaa, aina on eläinystäviä kuulo tai näköyhteyden päässä. Onneksi rantasipi ei ole enää niin äänekäs kuin vielä pari viikkoa sitten.
Lieko sen poikaset jo lentäneet maailmalle.
Minulla oli pieni metsämansikka pläntti ulkovajan vieressä, esikoinen veti sen matalaksi ruohonleikkurilla kuun alussa. Ei tiennyt herkkupalstastani.
Slkkiuikka on kaunis lintu ja soman näköinen kun ottaa pikkuisensa selkään uidessaan.
Mitäkö tänään, jatkan nyt pihan puhdistusta. Viikate heiluu vielä maalla ja ehkäpä myös vedessä. Kaislat tahtovat levitä rantaani isosta viereisestä kaislikosta.
Sahakin on valmiina odottamassa josko katkoisin ylimääräisiä lepän alkuja ja muutaman isommaksi ehtineen kuusen. Pienet kuusen alut ajattelin siirtää aidan viereen, jossa ne kasvaisivat kuusiaidaksi. No, ei kaikkea yhtenä päivänä vaan ajan kanssa ; )- 1943
citymökkiläinen kirjoitti:
Nyt on niin aikaista ettei vielä ole tapahtunut suurempia.Eilen kyllä citymökilläni sorsanpojat ( 4 ) kurkisti ovesta sisään kaameen piipityksen kans,pelastin kolme senttisen sammakonpojan parempaan paikkaan ja pyöräillessäni takaisin hetkeksi istahdin meren rantaan syömään ostamiani mansikoita,puskasta kurkisti minkki uteliaan näköisenä,kyttäs kait silkkiuikun poikasia.
Mutta nyt lähden rauhalliseen paikkaan kävelemään,hautausmaalle.Sopivan pilvinen päiväkin siihen.Käväisin minäkin eilen mökillä ja 7 isoa sorsanpoikaa kiirehti heti katsomaan olisiko makupaloja tiedossa. Kesän alussa niitä oli 10. Ilmeisesti vuokralainen on ruokkinut. Ostin myös mansikoita, paikallinen myyjä kertoi, että sunnuntaihin asti saa. Ovat erittäin hyviä tällä myyjällä, 2 l maksoi 10 euroa. Vanhempieni haudalla kävin ja totesin, että kuivuus on tehnyt tehtävänsä eli kesäkukka oli kuollut. Sen sijaan kuunliljat ovat tänä kesänä erityisen komeita. Mulla on kokous kohta ja onnellisuuden aihe on, että esityslista, pöytäkirja yms ovat ajoissa valmiina.
1943 kirjoitti:
Käväisin minäkin eilen mökillä ja 7 isoa sorsanpoikaa kiirehti heti katsomaan olisiko makupaloja tiedossa. Kesän alussa niitä oli 10. Ilmeisesti vuokralainen on ruokkinut. Ostin myös mansikoita, paikallinen myyjä kertoi, että sunnuntaihin asti saa. Ovat erittäin hyviä tällä myyjällä, 2 l maksoi 10 euroa. Vanhempieni haudalla kävin ja totesin, että kuivuus on tehnyt tehtävänsä eli kesäkukka oli kuollut. Sen sijaan kuunliljat ovat tänä kesänä erityisen komeita. Mulla on kokous kohta ja onnellisuuden aihe on, että esityslista, pöytäkirja yms ovat ajoissa valmiina.
Kun eilen sen sahan kanssa tarkastelin tilustani tajusin, että annanpa kuusten vielä kasvaa ja syksyllä kun tarvitsen kasvimaanpeitehavuja pätkin ne poikki.
Minun hautuumaakeikka jäi tälle päivälle.Oli hiukan surkian näköinen hautakumpu. Onneksi serkkutyttö oli siirtänyt kuunliljan mummin ja ukin puolelta ei ollut ihan autio.
Ostan nyt sinne monivuotisia perentoja, niin ei tarvitse huolehtia jatkuvasti.- piauler*
korpikirjailija kirjoitti:
Kun eilen sen sahan kanssa tarkastelin tilustani tajusin, että annanpa kuusten vielä kasvaa ja syksyllä kun tarvitsen kasvimaanpeitehavuja pätkin ne poikki.
Minun hautuumaakeikka jäi tälle päivälle.Oli hiukan surkian näköinen hautakumpu. Onneksi serkkutyttö oli siirtänyt kuunliljan mummin ja ukin puolelta ei ollut ihan autio.
Ostan nyt sinne monivuotisia perentoja, niin ei tarvitse huolehtia jatkuvasti.Minäkin laitoin isäni haudalle kuunliljoja,olen jotenkin tykästynyt niihin.Niissä on jotain mystistä ja jo nimikin on niin kaunis.
Ne ovat helppohoitoisia ja näyttäviä.
Ja yks mikä on kans kiva,muratti.Rönsyilee itsekseen ja peittää aikanaan kummun.Rauhallinen ja selkeä hauta.
Katselen hautausmaalla miten muut on laittaneet hautojaan.
Ja sitten on näitä,unohtuneita.Iso kivi mutta palanut ja koskematon ruoho peittää kaiken.
Miksi ostaa komee kivi kun muuten ei välitetä.
Tänään koin ihanan hetken, sain pitää sylissäni kolmeviikkoista vauvaa. Vatsako lie väännellyt, mutta hymyili ja tietty ymmärsin, että pikkuista nauratti epämääräisen sumun keskeltä tuijottavat hipsterisilmälasit ; )
- bessie*
Tänä aamuna onni potkaisi oikein kunnolla.
Energiajätesäiliössä oli hienoja muovimaton palasia! Hukkapaloja ihkauudesta, kauniista ja laadukkaasta (jos paksuus tarkoittaa laatua) matosta. Dyykkasin 3 isoa palaa.
Saksilla pystyy leikkaamaan, otin yhden tähän mukaani ja kokeilin. Kotona teen muutamaan ostos- ym. laukkuun uudet tukevat pohjat näistä. Hieno kivilaattoja jäljittelevä kuvio ja pystyn tekemään kuviosovituksenkin kun tätä on niin paljon.
Tiedä voisiko tässä nyt ihan onnellisuudesta puhua, mutta kivalta tuntuu suunnitella mitä kaikkea muuta matosta voisi tehdä. Parvekepöydän päällystäminen ehkä..."bessie*"
Kulta pieni, et kai laittanut sieltä poskeen mitään :)
(Sua taas kiusattiin, huomasin)
Poikkehan Raumalla. Pitsiviikkojen jäte-säiliössä saattaisi olla jotain Parveke-pöydälle.
H.- voi aikoja
hunksz kirjoitti:
"bessie*"
Kulta pieni, et kai laittanut sieltä poskeen mitään :)
(Sua taas kiusattiin, huomasin)
Poikkehan Raumalla. Pitsiviikkojen jäte-säiliössä saattaisi olla jotain Parveke-pöydälle.
H.Ritari ilman haarniskaa kullittelee kiusattua ;DDD
voi aikoja kirjoitti:
Ritari ilman haarniskaa kullittelee kiusattua ;DDD
"voi aikoja"
Olen minä muitakin, ja aikasti kauheen montaakin.
Jopa livessäkin.
Minkä minä sille voin?
Jotkut kohteet vain ovat fiksunpia kuin toiset.
He osaavat ymmärtää eron, mitä miehellä tarkoitetaan.
H.Bessie@
Minulla olisi myös ollut käyttöä sellaisille kiviaiheisille muovimaton palasille. Nukkatelon alakerrassa on oleskelutila jossa on muovi nurmikkoa, mutta kivilattat puuttuvat ne olisivat somia kukkapenkkien väliin.- ohi meni
hunksz kirjoitti:
"voi aikoja"
Olen minä muitakin, ja aikasti kauheen montaakin.
Jopa livessäkin.
Minkä minä sille voin?
Jotkut kohteet vain ovat fiksunpia kuin toiset.
He osaavat ymmärtää eron, mitä miehellä tarkoitetaan.
H.Osaavat ymmärtää eron, mitä miehellä tarkoitetaan? Voitko suomentaa, kiitos.
ohi meni kirjoitti:
Osaavat ymmärtää eron, mitä miehellä tarkoitetaan? Voitko suomentaa, kiitos.
"ohi meni"
"Jotkut kohteet vain ovat fiksunpia kuin toiset"
H.- ohi meni
hunksz kirjoitti:
"ohi meni"
"Jotkut kohteet vain ovat fiksunpia kuin toiset"
H.Olisit vastannut siihen mitä kysyttiin, et taida pystyä.
ohi meni kirjoitti:
Olisit vastannut siihen mitä kysyttiin, et taida pystyä.
"ohi meni"
Minä kerron, sinä ymmärrät.
H.
Eipä ollut tänäänkään, vauvaakaan sylissäni.
Mutta kokeilin kiehauttaa Lanttua ja Porkkanaa Sei-keiton liemessä, sitä kun jäi jäljelle.
Vakuutan, kokeilkaa tekin, se kannattaa.
Katselin aamulla ulos avonaisesta parvekkeen-ovesta.
Sielläkin näytti lupaavalta.
Vilkaisin litran paperi-pussissa olevia kotimaisia Kanttarelleja.
Iloista laulua olin kuulevinani, tuoreita edelleen kuin Cantores Minores.
Entrecote-pihvini näyttivät lupaavasti tummuneen, tuoksu oli vieläkin mukavan tuoreen lihaisa.
Kun tuoksunsa muuttuu haastavan Tanniiniseksi, ovat he valmiit altistumaan Valkosipulille.
Noiden tuoksujen seka-sotku huumaa pään.
Niinkuin kesään aina kuuluukin, tuli vauva, lähti alkuun vauva, tai ei.
H.- bessie*
Siinä energiajätesäiliössä ei ollut mitään poskeen pantavaa, laiskimmatkin lajittelijat ovat näköjään oppineet tai lomailemassa. Syötävää en roskiksesta ottaisikaan.
Millainen tuo sinun seikeittosi liemi on? Teen useimmiten seikeiton tomaattipohjaan. Joiltakin messuilta minulle tuputettiin tomaattikastiketta purkkikaupalla. Ostin jotain parilla kympillä ja myyjä pyysi minua ottamaan kaupan päälle lasipurkissa olevia tomaattikastikkeita niin paljon kun vain kantaa jaksan, oli viimeisen messupäivän viimeinen tunti.
Tein aiemmin tomaattipohjaiset keitot tomaattimehuun, mutta nyt kun näiden sakeiden luomukastikkeiden makuun olen päässyt niin tomaattimehuun tehty tuntuu ihan mauttomalta lirulta.
Paketti seitä, n. kilo parsakaali/kukkakaali/porkkana pakastevihanneksia, 425 gramman purkki tomaattikastiketta, mausteita maun mukaan, vettä jos on tarvis ja se on siinä, 2 tai 3 kunnon ateriaa.
Ei kai ne siellä Raumalla pitsejä roskikseen heitä? En muutenkaan sinne viitsi lähteä kun aika hiljattain siellä olin. bessie* kirjoitti:
Siinä energiajätesäiliössä ei ollut mitään poskeen pantavaa, laiskimmatkin lajittelijat ovat näköjään oppineet tai lomailemassa. Syötävää en roskiksesta ottaisikaan.
Millainen tuo sinun seikeittosi liemi on? Teen useimmiten seikeiton tomaattipohjaan. Joiltakin messuilta minulle tuputettiin tomaattikastiketta purkkikaupalla. Ostin jotain parilla kympillä ja myyjä pyysi minua ottamaan kaupan päälle lasipurkissa olevia tomaattikastikkeita niin paljon kun vain kantaa jaksan, oli viimeisen messupäivän viimeinen tunti.
Tein aiemmin tomaattipohjaiset keitot tomaattimehuun, mutta nyt kun näiden sakeiden luomukastikkeiden makuun olen päässyt niin tomaattimehuun tehty tuntuu ihan mauttomalta lirulta.
Paketti seitä, n. kilo parsakaali/kukkakaali/porkkana pakastevihanneksia, 425 gramman purkki tomaattikastiketta, mausteita maun mukaan, vettä jos on tarvis ja se on siinä, 2 tai 3 kunnon ateriaa.
Ei kai ne siellä Raumalla pitsejä roskikseen heitä? En muutenkaan sinne viitsi lähteä kun aika hiljattain siellä olin."bessie*"
Aikasti konservatiivinen olen.
Kalan pitää maistua Kalalta ja Lihan Lihalta.
Voi/Rypsi-öljyssä kuullotetut sipuli-pilkkeet.
Suola ja Musta-pippuri mukana.
Sitten Vettä tarpeen mukaan, ja Porkkanaa ja Laakerinlehti.
15 min. kiehutus ja kalan-palat sekaan.
5-8 min. ja tuore Tilli pinnalle.
Lapset pilaavat/kruunaavat ruokansa Ketchupilla.
Saat hävetä.
Kepsuppi ei kuulu aikuisen ruoka-valioon.
Mistä minä teidän naisten jutuista mitään tiedän...
Kaiken laisia hamstereita sitä...
hug

H.Maku-aistilliselle vinkki, oliiviöljyä sen pitää olla ei rypsiöljyä.
- bessie*
hunksz kirjoitti:
"bessie*"
Aikasti konservatiivinen olen.
Kalan pitää maistua Kalalta ja Lihan Lihalta.
Voi/Rypsi-öljyssä kuullotetut sipuli-pilkkeet.
Suola ja Musta-pippuri mukana.
Sitten Vettä tarpeen mukaan, ja Porkkanaa ja Laakerinlehti.
15 min. kiehutus ja kalan-palat sekaan.
5-8 min. ja tuore Tilli pinnalle.
Lapset pilaavat/kruunaavat ruokansa Ketchupilla.
Saat hävetä.
Kepsuppi ei kuulu aikuisen ruoka-valioon.
Mistä minä teidän naisten jutuista mitään tiedän...
Kaiken laisia hamstereita sitä...
hug
H.Seissä nyt tuo kalan maku ei välttämättä ole parhaimmillaan, ja siksi usein teen juuri seistä tomaatipohjaisen keiton.
Tomaatissa on paljon lykopeenia, mm. siksi kannattaa suosia kypsennettyä ja tiivistettyä tomaattia. Ja erityisesti sellaisten, joilla on eturauhanen, kannattaa ehdottomasti ottaa tavoikseen vaikkapa lasillinen tomaattimehua päivittäin.
Se ei kaikille maistu, joten ruoanlaitossa ja vaikka tosiaan ihan ketsuppina joskus.
Paistetut perunat joiden mukana paistettu pari kolme munanvalkuaista, paljon ketsuppia päälle, maistuu tälle aikuiselle!
Hamstraamista en juurikaan harrasta. Tänä aamuna tiesin heti muovimaton palat nähdessäni, että nyt ratkesi muutaman laukun likaantuneen ja/tai ryhdittömän ja rikkinäisen sisäpohjan aiheuttama pulma. Luullakseni kokeilen myös sisäpohjan laittamista ainakin yhteen reppuun ja johonkin muuhunkin laukkuun joissa sellaista ei ole koskaan ollutkaan. bessie* kirjoitti:
Seissä nyt tuo kalan maku ei välttämättä ole parhaimmillaan, ja siksi usein teen juuri seistä tomaatipohjaisen keiton.
Tomaatissa on paljon lykopeenia, mm. siksi kannattaa suosia kypsennettyä ja tiivistettyä tomaattia. Ja erityisesti sellaisten, joilla on eturauhanen, kannattaa ehdottomasti ottaa tavoikseen vaikkapa lasillinen tomaattimehua päivittäin.
Se ei kaikille maistu, joten ruoanlaitossa ja vaikka tosiaan ihan ketsuppina joskus.
Paistetut perunat joiden mukana paistettu pari kolme munanvalkuaista, paljon ketsuppia päälle, maistuu tälle aikuiselle!
Hamstraamista en juurikaan harrasta. Tänä aamuna tiesin heti muovimaton palat nähdessäni, että nyt ratkesi muutaman laukun likaantuneen ja/tai ryhdittömän ja rikkinäisen sisäpohjan aiheuttama pulma. Luullakseni kokeilen myös sisäpohjan laittamista ainakin yhteen reppuun ja johonkin muuhunkin laukkuun joissa sellaista ei ole koskaan ollutkaan.Keitin viikolla seisoppaa kermamaidossa. Lisäsin voita, sipulia ja paljon tuoretta tilliä.
Hyvää tuli.korpikirjailija kirjoitti:
Maku-aistilliselle vinkki, oliiviöljyä sen pitää olla ei rypsiöljyä.
"Kiirunallinen"
Minä en ole Kainuusta.
Minä olen Keski-Suomesta.
Älykkyydellä on eroja, kuten öljyillä.
Pilkkukin sinulta puuttui.
H.korpikirjailija kirjoitti:
Keitin viikolla seisoppaa kermamaidossa. Lisäsin voita, sipulia ja paljon tuoretta tilliä.
Hyvää tuli."Korppis"
Ai jaa...
H.bessie* kirjoitti:
Seissä nyt tuo kalan maku ei välttämättä ole parhaimmillaan, ja siksi usein teen juuri seistä tomaatipohjaisen keiton.
Tomaatissa on paljon lykopeenia, mm. siksi kannattaa suosia kypsennettyä ja tiivistettyä tomaattia. Ja erityisesti sellaisten, joilla on eturauhanen, kannattaa ehdottomasti ottaa tavoikseen vaikkapa lasillinen tomaattimehua päivittäin.
Se ei kaikille maistu, joten ruoanlaitossa ja vaikka tosiaan ihan ketsuppina joskus.
Paistetut perunat joiden mukana paistettu pari kolme munanvalkuaista, paljon ketsuppia päälle, maistuu tälle aikuiselle!
Hamstraamista en juurikaan harrasta. Tänä aamuna tiesin heti muovimaton palat nähdessäni, että nyt ratkesi muutaman laukun likaantuneen ja/tai ryhdittömän ja rikkinäisen sisäpohjan aiheuttama pulma. Luullakseni kokeilen myös sisäpohjan laittamista ainakin yhteen reppuun ja johonkin muuhunkin laukkuun joissa sellaista ei ole koskaan ollutkaan."bessie*"
Sinä nyt pilasit maineesi silmissäni tuolla Lykopeenillä.
Minä pelkäsin että joku siitä alkaa taas lässyttämään.
Sinä ansaitset rupisen repun nyt.
H.- bessie*
korpikirjailija kirjoitti:
Keitin viikolla seisoppaa kermamaidossa. Lisäsin voita, sipulia ja paljon tuoretta tilliä.
Hyvää tuli.Harvoin minulla on kermaa, voita tai maitoakaan kotona. Melkein kaikkien kalakeittojeni neste on alkuvaiheessa vesi. Jos sattuu jotain ruokakermaa joskus olemaan, niin laitan sitä loppuvaiheessa. Useammin jääkaapistani saattaa löytyä jotain sulatejuustoa, sitä laitan jo alussa. Se onkin yleensä vaihtoehtoni tomaattiselle seikeitolle.
Vain vieraisiin varaituessani saatan ostaa kermaa tai voita kotiin.
Tuon muovimattoni kuviot ovat ehkä vähän liian isot nukkekotiin. Riippuu tietysti nukkekodista ja voihan siitä jos näpit kestää leikata ihan pieniäkin laattoja. Nukkekoti harrastuksena voisi tavallaan sopia minullekin, erilaiset pienoismallit ja maailmat ovat aika kiehtoneet. Taidan kuitenkin olla liian laiska ja ehkä tavaravastainenkin.
Kukka-asetelmien teko on vähän saman tapaista ja riittää minulle. hunksz kirjoitti:
"Kiirunallinen"
Minä en ole Kainuusta.
Minä olen Keski-Suomesta.
Älykkyydellä on eroja, kuten öljyillä.
Pilkkukin sinulta puuttui.
H.Kainuussa ei ole oliivipuita.
bessie* kirjoitti:
Harvoin minulla on kermaa, voita tai maitoakaan kotona. Melkein kaikkien kalakeittojeni neste on alkuvaiheessa vesi. Jos sattuu jotain ruokakermaa joskus olemaan, niin laitan sitä loppuvaiheessa. Useammin jääkaapistani saattaa löytyä jotain sulatejuustoa, sitä laitan jo alussa. Se onkin yleensä vaihtoehtoni tomaattiselle seikeitolle.
Vain vieraisiin varaituessani saatan ostaa kermaa tai voita kotiin.
Tuon muovimattoni kuviot ovat ehkä vähän liian isot nukkekotiin. Riippuu tietysti nukkekodista ja voihan siitä jos näpit kestää leikata ihan pieniäkin laattoja. Nukkekoti harrastuksena voisi tavallaan sopia minullekin, erilaiset pienoismallit ja maailmat ovat aika kiehtoneet. Taidan kuitenkin olla liian laiska ja ehkä tavaravastainenkin.
Kukka-asetelmien teko on vähän saman tapaista ja riittää minulle.Bessie@
Minun nukkekoti on nyt jäänyt vähemmälle huomiolle. Ostin Hollannista vanhanajan sohvakaluston, muuta hankintoja en ole juurikaan tehnyt.
Harrastukset kulkevat erilaisilla aikaväleillä. Nyt mökki ja sen pihapiiri on ollut myllerryksen keskiö. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan.
Maalausharrastus astuu jossain vaiheessa kuvaan onko se posliininmaalausta vai uuden taulun ; )
Pari tuoliakin pitäisi entisöidä.- Hei kun keikuskelen
korpikirjailija kirjoitti:
Bessie@
Minun nukkekoti on nyt jäänyt vähemmälle huomiolle. Ostin Hollannista vanhanajan sohvakaluston, muuta hankintoja en ole juurikaan tehnyt.
Harrastukset kulkevat erilaisilla aikaväleillä. Nyt mökki ja sen pihapiiri on ollut myllerryksen keskiö. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan.
Maalausharrastus astuu jossain vaiheessa kuvaan onko se posliininmaalausta vai uuden taulun ; )
Pari tuoliakin pitäisi entisöidä.Voi mahdotonta, mikä touhutäti oletkaan. Ihan tulee hiki, kun lukee, vaikka istua törötän paikallani.
Sul on mun luantoni. Siinä mielessä, että yhtenä hetkenä on innostunut jostakin tekemisestä ja touhuilee sen kans, toisena hetkenä taas touhuilee toista asiaa suurella inspiraatiolla. Hei kun keikuskelen kirjoitti:
Voi mahdotonta, mikä touhutäti oletkaan. Ihan tulee hiki, kun lukee, vaikka istua törötän paikallani.
Sul on mun luantoni. Siinä mielessä, että yhtenä hetkenä on innostunut jostakin tekemisestä ja touhuilee sen kans, toisena hetkenä taas touhuilee toista asiaa suurella inspiraatiolla.Näin se menee. Kun oikein lujasti puuhastelee se vaatii pari välipäivää.
Nyt olen kirkolla, pesen alakerran pyykkikoneella pyykkiä, se antaa aikaa rentoutua täällä kesksuteluissa, olen huomannut, että täällä unohtaa turhat kiireet.
Kieltämättä, takaraivon välimaastossa vaivaa rästihommat. Vanhempieni hauta pitäisi käydä laittamassa parenpaan kuntoon ja mattot pitäis pestä kun tuota aurinkoa on koko taivaan verran täällä korvessa.
Poika vei autoni, pitää odotella ei pysty täydelliseen tehokkuuteen ; )
Siikoja voisin minäkin hiillostaa jos olisi.
- Hei kun keikuskelen
Sain äsken mun veljeltä tekstiviestin, että tuu hakemaan siikoja.
ÄÄÄK, luittekste, että Siikoja. Joo siikojapa hyvinkin.:)
Veljeni on ollut Rönnskärissä (n.40km Vaasasta Ruottiin päin), sieltä hän on ostanut kalastajilta aimo kasan siikoja. Minä sanoin hänelle lähtiessä, että tuohan mullekin ja nyt hän on sitten tuonut.
Lal lal laa. Kukaan ei arvaa kukako meinaa tehdä siikakeittoa.
Lähen niitä kaloja hakemaan, jahka oon siestani viettänyt loppuun. - t.l.
Ainakin nauramaan sai seuraava kommentti. Nuorimman tyttäreni viisivuotias poika luetteli mummot ja vaarit keitä on ja lopuksi oli lisännyt: "sitten on vielä sairas mummu". Oli tarkoittanut minua. No, hetken ihmettelin, tottahan se sitten selvisi. Sitä kun on tullut kompuroitua ja kaikenlaista vaivaa sen myötä tullut enkä ole nostellut lapsia niin lasten suustahan se totuus kuuluu.
- Citymökkeilijä
Kahtena aamuna olen istunut meren rannalla kalliolla ja nauttinut näkymästäni,ihan tyyni meren pinta ja ei ketään muita missään. Eilen seurasin uivaa otusta,se oli minkki,kaik vesilinnut valppaana yhden sorsan hälytyksestä.Parhaita hetkiä mökkeilystä.
Yritän koppeutua kukkien kasteluun, mutta ramasee niin vietävästi. Olimme vuorokauden Sotkamon vaarojen keskellä raittiissa ulkoilmassa. Ulkoilmassa kokonaisvaltaisesti. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta joten mitäpä sitä sisällä istumaan. Eilen illalla saunoimme romattisesti tuikkujen valossa. Istuimme iltaa terassillamme ja napostelimme ruislastuja joihin laitoimme erilaisia salaattitäytteitä.
Oletteko maistelleet ruislastuja, ihanaa illanistujaisnaposteltavaa. Koska lastut ovat koveria niihin voi laittaa pikkulusikalla täytteitä. Nautiskelimme savukalasalaattia, sienisalaattia ja juustosalaattia paholaisenhillon kera.
Kyytipoikana meillä oli vettä ja Gato Negroa.
Tänään soutelin lammella ja kävin katsomassa mustikoita, mutta olivat aika pieniä, odottelen, että kasvavat. Tosin maasto korpimökillä on enempi puolukkaystävällistä.
Mustikkaa ajattelin kokeilla viinimarjojen lisuna kun alan taas tekemään kotiviiniä.- virva-tuulia***
On myöskin olemassa ruisnappisia. Niistäkin saa kivoja pieniä suupaloja salaateilla ym.
Löysin kypsiä isoja mustikoita. Poimin niitä käsin. Lähdin oikeastaan vattuja poimimaan, mutta olivat pieniä ja suurimmaksi osaksi raakoja, luovuin niitten keräämisestä. Sitäpaitsi oli helpompi kerätä mustikoita rinteestä kuin puolikyyryssä vattuja.
Lisäksi kävin soutelemassa järvellä. Sain muutaman ahvenen keittokalaksi.
Eiku eilen, ystäväpariskunta keräsi mustikat meijjän sankkoon, ja toinen piti loppupäivän seuraa miehelleni, - vielä on hyviä ihmisiä olemassa :)
Heips kaikille!
Tänään tulin onnelliseksi koska sain vihdoin laitettua vanhempieni haudan kauniiksi. Hautuumaan työntekijä, vanha tuttavani tuli kysymään saako sukuhautamme takaa leikata pois hiirenportaita, jotka olivat levineet kävelypolulle.
Lupasin, mutta en kaikkia puskia vaan hautakiven vasemmalla puolen olevaan en luvannut koskea. Isäni nimittäin istutti ne. Kun isä kuoli tein niistä ja luonnonkukista hänelle kukkavihkon hautajaisiin.
Taisi mennä toisen aloituksen piiriin juttuni, mutta tein toki muutakin, joka ilahdutti mieltäni vaikka selkä on nyt täysin jumissa.
Pesin kuusi räsymattoa, en huomannut, että pilviä alkoi levittäytyä järven selälle, tuuli koveni. Hyvä niin sillä levittelin matot pihakoivujen väliin vetämilleni naruille kuivumaan. Siellä ne nyt heiluu tuulessa. Kävin uimassa urakan jälkeen.
Kun istahdin kuistille huilaamaan huomasin tehneeni tilataidetta. Matot olivat sievässä järjestyksessä tukipuiden varassa viehättävässä kolmiossa ; )Pakko kertoa, olen samalla kun kirjoittelen tänne, olen facebookin kautta yhteydessä Japanilaiseen ystävättäreeni. ; )
- voe voe voe
Voihan Ristus...
voe voe voe kirjoitti:
Voihan Ristus...
Niin video calls tätytynee opetella, sillä kirjoittaminen englanniksi on aika työlästä ; )
- Tirskis
voe voe voe kirjoitti:
Voihan Ristus...
Juu oli tosi vaikuttava tieto. Että oikein Jaappanista tuntee jonkun...
- hoh hoijaa
korppis kirjoitti:
Niin video calls tätytynee opetella, sillä kirjoittaminen englanniksi on aika työlästä ; )
Näyttää tämä kotimainenkin olevan aika työlästä.
- k/k
Pakkohan se on kertoa kun oikein sielussa pakottaa.
Arvaappa mitä tänään tunsin kun sain kiskottua nyrkeistäni hien tihkaannuttamat rukkaset.
Aivan oikein ,suoristin selkäni ja kiskoin maaliset housut irti säärikarvoista, käännyn arvokkaasti kipeillä jaloillani ja loin katseeni mattamustaan tiilikattoon.
Kokonaisen viikon minua piinannut katto oli voitettu kanta, läpi nestehukan ,särkevien ranteiden kautta vinolla katolla kipeytyneisiin nilkkoihin ja särkevien polvien vaivat oli siinä.
Parasta oli se kun parituntia viimeisen pensselin vedon jälkeen alko satamaan,linnut tuli esille,istuin katoksen alla ja kuuntelin voittajan kunniaa soittavaa sadetta.
Viel on pappa voimissaan ja huomenna itella toimittaa rännit jotka heitän paikoilleen hymyilen Tirskis kirjoitti:
Juu oli tosi vaikuttava tieto. Että oikein Jaappanista tuntee jonkun...
Niin ihan oikean japanilaisen hän tuntee ja japanilainen on hänen ystävänsä. Hän on tavannut japanilaisen monta kertaa Hollannissa. Katsos maailma on pieni ja on hyvä tuntea ihmisiä ympäri maailmaa, josko vaikka matkustaisi Japaniin, siellä on ystävä joka voi esitellä oman maansa kulttuuria ja elämää.
Olemme suurella todennäköisyydellä menossa ensi keväänä New Yorkiin. Siellä on myös ystäviämme jotka voivat esitellä meille isoa omenaa.k/k kirjoitti:
Pakkohan se on kertoa kun oikein sielussa pakottaa.
Arvaappa mitä tänään tunsin kun sain kiskottua nyrkeistäni hien tihkaannuttamat rukkaset.
Aivan oikein ,suoristin selkäni ja kiskoin maaliset housut irti säärikarvoista, käännyn arvokkaasti kipeillä jaloillani ja loin katseeni mattamustaan tiilikattoon.
Kokonaisen viikon minua piinannut katto oli voitettu kanta, läpi nestehukan ,särkevien ranteiden kautta vinolla katolla kipeytyneisiin nilkkoihin ja särkevien polvien vaivat oli siinä.
Parasta oli se kun parituntia viimeisen pensselin vedon jälkeen alko satamaan,linnut tuli esille,istuin katoksen alla ja kuuntelin voittajan kunniaa soittavaa sadetta.
Viel on pappa voimissaan ja huomenna itella toimittaa rännit jotka heitän paikoilleen hymyilenRäsymatot kuivuvat tuulessa, ei onneksi sada. Selkä ei suoristu heti tuolista ylös nousun jälkeen, mutta kun hiukan hoputan itteäni, jopas alkaa suoristua.
Maalaushommista pääsin kesäkuun puolella kun mökki sai uutta ilmettä pintaan.
Katselin tuota saunamökkiä jotta alkaisikohan sitä sutimaan kun maalia vielä on jälellä.
Katotaan, tuumaillaan.hoh hoijaa kirjoitti:
Näyttää tämä kotimainenkin olevan aika työlästä.
Onneksi on hohoijailijoita, joilta kaikki kielet kirjaantuvat oikein ; )
- Pirre*
korppis kirjoitti:
Räsymatot kuivuvat tuulessa, ei onneksi sada. Selkä ei suoristu heti tuolista ylös nousun jälkeen, mutta kun hiukan hoputan itteäni, jopas alkaa suoristua.
Maalaushommista pääsin kesäkuun puolella kun mökki sai uutta ilmettä pintaan.
Katselin tuota saunamökkiä jotta alkaisikohan sitä sutimaan kun maalia vielä on jälellä.
Katotaan, tuumaillaan.Viime viikolla huomasin että mökkirantaamme oli ajautunut himputin paksut kerrokset leikattua rantakaislaa, arvaa ottiko pattiin, kun ne on vettyneinä niin painaviakin ettei niitä meinaa saada ylös kipeillä ranteillaan, mutta..ihme ja kumma, nyt ne olikin hävinneet..poikamme soitti saaresta ettei niitä enää rannassamme ole, liekö soitto ymp.kesk. auttanut ja niittäjä oli käynyt omansa pois, tai oliko aallot huuhtoneet ne seuraavaan paikkaan...eli vahinko meni kiertoon.
korppis kirjoitti:
Räsymatot kuivuvat tuulessa, ei onneksi sada. Selkä ei suoristu heti tuolista ylös nousun jälkeen, mutta kun hiukan hoputan itteäni, jopas alkaa suoristua.
Maalaushommista pääsin kesäkuun puolella kun mökki sai uutta ilmettä pintaan.
Katselin tuota saunamökkiä jotta alkaisikohan sitä sutimaan kun maalia vielä on jälellä.
Katotaan, tuumaillaan.Hei korppis ja pirre :)
Mattoja olen pessyt minäkin ja edelleen marjapuskissa puuhastellut. Kun ulkoilee 6-7 tuntia päivässä näillä helteillä, tietää jotain tehneensä.
Pirre, sain kyläilykutsun sinne kotikaupunkiisi, mutta valitettavasti en päässyt lähtemään. Sisareni tulee torstaina ja viipyy muutaman päivän, tuokoon terveiset.. :)- Korppis*
Anceli kirjoitti:
Hei korppis ja pirre :)
Mattoja olen pessyt minäkin ja edelleen marjapuskissa puuhastellut. Kun ulkoilee 6-7 tuntia päivässä näillä helteillä, tietää jotain tehneensä.
Pirre, sain kyläilykutsun sinne kotikaupunkiisi, mutta valitettavasti en päässyt lähtemään. Sisareni tulee torstaina ja viipyy muutaman päivän, tuokoon terveiset.. :)Kyllä ulkoilmaelämä on poikaa, työn tulokset näkyy ja uni maistuu illalla, tosin kömmin juuri ylisiltä päikkäriltä oli sen verran puuhakaspäivä eilen. Lämmintä riittää korvessa, mutta taivas on pilvinen ja kauan odotettu sadekin tosi ei raju meni tonttini yli. Kävin peittelemässä matot ressuilla, jotta eivät kastu ; )
Tänää olisi se kaislapäivä katsotaan jahka syön uunissa muhivan pizzan kehtaanko tai jaksanko. Marjatkin näyttää kypsiltä sekin vielä, mutta rauhallisesti kun ei ole minnee kiire ; )
Minulla on vielä kaislaurakka edessä. Kun viikatteeni heiluu järvessä vedän kaislat haravalla rantaan kuivumaan, sen jälkeen niitä on helpompi käsitellä. Olin muuten aika likellä kotiseutuasi kaunista seutua.
- kerro lisää....
Mitäs sinne korppiksen BB-taloon nykyisin kuuluu? Onhan se kiva tiirailla touhujasi, kun tuo telkkarin BB-talo ei oikein kiinnosta.
Olen lähdössä mökille koivunlehtiä haravoimaan. Aurinko paistaa ja lämmittää, otan siitä oman annoksen viileitten kelien varalle. Lämmitän saunan ja istun laiturilla auringonlaskua ihaillen.
Nuorena toivoin, että saisin viettää vanhuuden päivät rakkaan rinnalla iltaauringossa istuen ; ). Toiveeni on totta.
Hyvää viikonloppua sinulle ja muista seurata, mene Suomi24 arkistoon sieltä löydät elämäni tarinoita. Kirjautuneena kirjoitetut aloitukset ja viestit ovat tallennettu sinne.
ST-formaatti.- kerro lisää....

ST-formaatti.Kiitos kuulumisistasi korppis. Kovin lyttäsit nuo BB-talon katsojat, että uteliaasti haluavat tiirailla toisten elämää!!
Ei tuo sinunkaan elämä jaksa paljon kiinnostaa, ainakaan kaikkia,
vai luulitko olevasi jotenkin erinomainen seurattava?
Asia olisi ollut hyvinkin korjattavissa, kun P.., niin oliko se p..se, olisi myös osallistunut juttuihisi, samoin kuin nämä mainiot lapsesi. Varmasti Peenkin lapsista olisit saanut tuon 12 kokoon, siis täydellinen BB-talo!!!! - Beebeeee
kerro lisää.... kirjoitti:
Kiitos kuulumisistasi korppis. Kovin lyttäsit nuo BB-talon katsojat, että uteliaasti haluavat tiirailla toisten elämää!!
Ei tuo sinunkaan elämä jaksa paljon kiinnostaa, ainakaan kaikkia,
vai luulitko olevasi jotenkin erinomainen seurattava?
Asia olisi ollut hyvinkin korjattavissa, kun P.., niin oliko se p..se, olisi myös osallistunut juttuihisi, samoin kuin nämä mainiot lapsesi. Varmasti Peenkin lapsista olisit saanut tuon 12 kokoon, siis täydellinen BB-talo!!!!::)))))))))))))))))))
- Korppis*
kerro lisää.... kirjoitti:
Kiitos kuulumisistasi korppis. Kovin lyttäsit nuo BB-talon katsojat, että uteliaasti haluavat tiirailla toisten elämää!!
Ei tuo sinunkaan elämä jaksa paljon kiinnostaa, ainakaan kaikkia,
vai luulitko olevasi jotenkin erinomainen seurattava?
Asia olisi ollut hyvinkin korjattavissa, kun P.., niin oliko se p..se, olisi myös osallistunut juttuihisi, samoin kuin nämä mainiot lapsesi. Varmasti Peenkin lapsista olisit saanut tuon 12 kokoon, siis täydellinen BB-talo!!!!Iltapäivää ; )
I'm really egocentric.
Kirjoitit, että elämäni seuranta ei jaksa kaikkia kiinnotaa. Totta, mutta sinua kiinnostaa.
En oleta olevani erinomainen seurattava, mutta kuten sinäkin, seuraajia on.
Nyt haluaisit ST-formaatin laajenevan rakkainpiini, mutta jospa pysytään vain linjalla ...minä.minä.minä ; )
Kyllä on komia ilma menehän sinäkin ulos silmäpussiasi sulattelemaan aurinko paistaa kuumasti. Pue bikinit jos kroppasi kestää. Tuuleekin etelästä se pitää kärpäset loitolla.
Haravoin pihapiirin, valmistin uunissa kasvisruokaa jonka söin laiturilla seuranani nuori sorsauros. Siinä me ruoan jälkeen tyytyväisenä vieri vierekkäin torkuttiin. - henrjii
korppis kirjoitti:
Olen lähdössä mökille koivunlehtiä haravoimaan. Aurinko paistaa ja lämmittää, otan siitä oman annoksen viileitten kelien varalle. Lämmitän saunan ja istun laiturilla auringonlaskua ihaillen.
Nuorena toivoin, että saisin viettää vanhuuden päivät rakkaan rinnalla iltaauringossa istuen ; ). Toiveeni on totta.
Hyvää viikonloppua sinulle ja muista seurata, mene Suomi24 arkistoon sieltä löydät elämäni tarinoita. Kirjautuneena kirjoitetut aloitukset ja viestit ovat tallennettu sinne.
ST-formaatti.ai haravan kanssa vai
- Korppis*
henrjii kirjoitti:
ai haravan kanssa vai
Miten sinäm haravalla vai käsin?
- harvalla hampaitaan
Korppis* kirjoitti:
Miten sinäm haravalla vai käsin?
Harvoitko?
- Korppis*
harvalla hampaitaan kirjoitti:
Harvoitko?
Harvoin ; )
- Rimmir tänään
Jotenkin tämä päivä on sykähdyttänyt, ei mitään erikoista. Pitänyt vapaapäivän kun noita rästiinjääneitä ylityötunteja on niin valtavasti.
Ollut vain kiitollinen kun sai nukkua niin pitkään kuin halusi, lukea aamulehden rauhassa, siivota ja pestä pyykkiä.
Ja kaikenlisäksi mahtava sää. Tulin äsken kävelyltä, ajatelkaa, vieläkin kuudes syyskuuta pystyi kävelemään merenrannalla täällä pohjolassa, avojaloin hihaton paita päällä. Eikä edes palellut ja tästä on vain puolituntia aikaa.
Huomennakin luvassa hellepäivä ja silloin tulee pikkumuksu viettämään aikaa mummun kanssa, pelaamme varmaankin jalkapalloa ja laskemme liukumäkeä ja kaikkea muuta mukavaa.
Olen onnellinen että kaiken tämän pystyn kokemaan- Korppis*
Iltaa tytöt ; )
Sinulla ja minnin tädillä on merenrantaa ihailtavissanne, ihanaa, osaan matkata kanssanne merenrannalla tietty mielikuvituksissani. Tykkään lukea myös heikun keikun juttuja meren saaristosta, olen hänenkin mukanaan silleen mielikuvituksen teitä.
Minä ihailen mökillä Nuaksen järvenselkää. Vesi on ehdottomasti eka elementtini, saunaa lämmittäessäni tai grillatessa, tuli kiehtoo.
Olen nyt väsynyt, mutta en malttanut olla kommentoimatta kauniisiin viesteihinne. Korvessa oli myös kaunis helteinen päivä, tuuli reippaasti etelästä siksi en osannut varoa aurinkoa, poskipäitäni kuumottaa. Saunassa ja järvessä rypemisen jälkeen on ihana oikaista itsensä nukkumaan.
Yötä ; ) - Rimmir tänään

Yötä ; )Tervetuloa vaan käymään täällä meren äärellä niin sinä kuin aivan koko porukka. Jotkut rakastavat metsää , tuulten huminaa puissa, eläinten jälkiä maastossa , hiljaisuutta. Pidän myös siitä mutta kyllä tämä meri on vienyt sydämeni tälle seudulle muutettuani .
Oikeasti pelkään vettä , en uskalla juurii olla pienen moottoriveneen kyydissä, saatii purjeveneen, en uskalla uida kovin kauas merenulapalle, mutta tuo aallokoiden vaihtelu ja eri äänet, linnut, värit, kun taivas yhtyy mereen...
Järvenseutu on hieman pehmeämpää ja aallokot eivät aivan niin voimakkaat kuin täällä avomeren äärellä. Järvessä on rauhoiittavaa uida pehmeässä vedessä, se ei ole niin pelottava ja kiehtova kuin silmänkannattomiin ulottuva meri.
Täällä ei kylläkään harrasteta saunaa niin kuin Suomessa mutta aina jostakin löytyy vaikkei omaa olisikaan.
- minnin täti
Koko viikko pelkkää paistetta,leutoa syksyn lämpöä taivas tulvillaan,ei tuultakaan kuin nimeksi.
Pyöräilyä paikasta toiseen,meren rannoilla lojumista paikasta toiseen,vapaita kalliota riittää,istuskelua ja merelle tuijottamista ja eläytymistä juuri siihen hetkeen.
Tänään kuitenkin sattui hassu pieni episodi käydessäni asioilla siskoni luona.Hänen koiransa pureskeli pienessä ajassa sandaalini lähes käyttökelvottomaksi.Kai se oli protesti kun en antanutkaan mitään nameja,kuten yleensä.
Siitä sitten vaan bussiin ja lähimpään suutariin,risaiset kengät jalassa.
Kunhan Kreikan reissu on tehty,saa koiruus kengät omaksi,syököön iltapalaksi,näin päätin.Koskaan ei mokoma ole sellaista ennen tehnyt.
Ilme oli kyllä syyllisen näköinen kun kysyin että miksi teit tämän. Huomenta@
Luin aloituksia, masentavaa luettavaa en löytänyt sopivaa joten kirjoitan tähän omaani. Positiivisyys tuntuu kadonneen onko syynä syksyn läheisyys.
Ei kuuskymppiset ole vanhoja, rumia, eikä sairaita. Ei suurin osa meista, näin uskon. Emme haluta nuorta rakastajaa vaan turvallista elämää ikäisiemme kumppanien kanssa.
Ei me vielä luovuta ei ole tarpeen ajatella mistä olisimme valmiit luopumaan.
Joskus sen aika tulee ei vielä.
Ei kai enää tällä ikää enää känniä vedellä vaan osataan jo nauttia alkoholista. Oppivuodet lie jo takanapäin.
Ei kai vanhoilla päivillä enää tehdä syrjähyppyjä tai jos tehdään niitä on tehty koko liiton ajan.
Positiivista kehiin, vaikka syksystä kertovilla tarinoilla. Annetaan runosuonen avautua ja kirjoitellan kauniita syysrunoja.
Olisiko iloista asiaa mielessä. Vai vaivutaanko porukalla penkin alle ; (
En minä, mutta harakanpojat ; )
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1063014- 101874
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3941723Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211631Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191287
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201049