Edellinen aloitukseni häkätiedosta taisi saada parikymmentä kommenttia. Yksi omani ja kuusi jotenkin asiassa ja asiallisia. Siis yli puolet pelkkää moskaa!
Pieni kemian pläjäys innokkaimmille vöröttäjille on paikallaan. Korkeassa lämmössä orgaanisesta aineesta ilman kosteudesta voidaan erottaa tapahtumassa vetyä. Samalla oikeissa (happiköyhässä) olosuhteissa voidaan hiili pätkiä monoksiideiksi, jotka siis palavat (yhtyvät happeen sylinterissä).
Tässä prosessissa on varmasti erilainen lähtökohta, kuin esim. puun kuiva-aineen yhtiminen normaalissa ilmassa. Silloin siitä karkaa savukaasuihin melkein puolet energiasta. Ei siis pidä väittää, ettei kahden sentin reijästä saisi kolmen sentin tavaraa..
Pieni kemian pläjäys innokkaimmille
33
230
Vastaukset
- nähty ja koettu on
Älä sinä kuule yritä tänne mitään liian vaikeaa fysiikkaa tai mekaniikkaa! Nämä ovat niin "kaiken tiedon täydellisiä osaajia" että ratakiskoonkin kuoppaa peukalolla ja pyöränpumpulla vettä kasaan laittavat. Hulluinta on, että ne väittää sitä todeksi viikosta viikkoon! Loput googlaa ja luulee tietävänsä muutamasta englannin sanasta jotakin järkevää.
vajaassa hapessa hiili palaa epätäydellisesti ja syntyy häkää.
Katalyyttiä ja painetta hyödyntämällä osa hiilimonoksidista tai hiilestä voidaan muuttaa vedyksi vettä lisäämällä (vesikaasu), mutta se vaatii hapetonta kuumuutta eli ei sentään ilmankosteudesta ja kuluttaa energiaa enemmän kuin mitä kaassuun jää.
Tämä lienee selvää ilman erillistä luentoakin.
Jos sama puumäärä poltetaan riittävässä hapessa, em. kaasut palavat täydellisesti, ja vapautuva lämpömäärä on se n.15 Mj/kg ja sitoutuu nimenomaan palokaasujen ja tuhkan lämmöksi.
Väite että palamattomana tai vajaasti palaneena samat kaasut sisältäisivät enemmän tai edes saman verran lämpöenergiaa on mahdoton.
"Ei siis pidä väittää, ettei kahden sentin reijästä saisi kolmen sentin tavaraa"
- Kyllä se edelleenkin on mahdotonta, vaikka en ymmärrä mistä edellisen ketjun 18Mj/kg oikein on siepattu.- Se moottorimies
Häkäpönttötekniikka nyt vain on sellainen, että se synnyttää pelkistyksessään vetyäkin. Hyvillä materiaalilla muovi puu turve sekoitus saa materiaalin painoyksiköstä käyttöön enemmän energiaa, kuin vapaassa yhtymisessä, missä mukaan ei saada vetyä. Tämä on yksi asia, jonka ymmärtäminen vaatii hieman enemmän, kuin googlaus ja Korkeajännitys- lehden selailu.
Häkä nyt sattuu olemaan monohappinen hiili, eli mitä pyrit kertomaan? Kaasutustekniikassa ei pidä sotkea vesikaasun tekoa. Kun nykyaikaisessa kaasuttimessa päästään lietsotekniikalla jopa 1160 -1220 Celsiukseen, niin se pätsi on hapetontakin aluetta, josta kuitenkin ilmankosteus pakotetaan kulkemaan. Ei sitä vedyn syntymistä voi estää sieltä millään inittämisellä! Se moottorimies kirjoitti:
Häkäpönttötekniikka nyt vain on sellainen, että se synnyttää pelkistyksessään vetyäkin. Hyvillä materiaalilla muovi puu turve sekoitus saa materiaalin painoyksiköstä käyttöön enemmän energiaa, kuin vapaassa yhtymisessä, missä mukaan ei saada vetyä. Tämä on yksi asia, jonka ymmärtäminen vaatii hieman enemmän, kuin googlaus ja Korkeajännitys- lehden selailu.
Häkä nyt sattuu olemaan monohappinen hiili, eli mitä pyrit kertomaan? Kaasutustekniikassa ei pidä sotkea vesikaasun tekoa. Kun nykyaikaisessa kaasuttimessa päästään lietsotekniikalla jopa 1160 -1220 Celsiukseen, niin se pätsi on hapetontakin aluetta, josta kuitenkin ilmankosteus pakotetaan kulkemaan. Ei sitä vedyn syntymistä voi estää sieltä millään inittämisellä!Jotain tällaista osasin odottaa !
Jos raaka-aineesta saadaan jollain tavoin sen omaa energiaa käyttämällä enemmän energiaa kuin siihen on alunperin sitoutunut, se on maailmaa mullistava keksintö.
Harhaluulo että vedestä erotettu vety lisäisi jotenkin kokonaisenergiaa on näköjään aika tiukasti iskostunut.
Kun vesi hajoitetaan, se vaatii työtä n. 290 kj/mol ja taas palaessaan vety voi luovuttaa vain 240 kj/m, joten prosessissa energiaa jää vähemmän käyttöön.
Nämä nyt on peruskoulun oppimäärään kuuluvia faktoja, mutta kovin on alkeetkin näköjään jääneet osumatta, eikä se kuvakirjojen plaraus näkojään ole puutetta korvannut.- Olen sinua seurannut
e.d.k kirjoitti:
Jotain tällaista osasin odottaa !
Jos raaka-aineesta saadaan jollain tavoin sen omaa energiaa käyttämällä enemmän energiaa kuin siihen on alunperin sitoutunut, se on maailmaa mullistava keksintö.
Harhaluulo että vedestä erotettu vety lisäisi jotenkin kokonaisenergiaa on näköjään aika tiukasti iskostunut.
Kun vesi hajoitetaan, se vaatii työtä n. 290 kj/mol ja taas palaessaan vety voi luovuttaa vain 240 kj/m, joten prosessissa energiaa jää vähemmän käyttöön.
Nämä nyt on peruskoulun oppimäärään kuuluvia faktoja, mutta kovin on alkeetkin näköjään jääneet osumatta, eikä se kuvakirjojen plaraus näkojään ole puutetta korvannut.Dynamiitin nitroglyseriinissä sellaisenaan on sangen vähän palamisenergiaa. Räjäytettynä siitä saadaan kilosta 10 potenssin 6 kW.
Kilosta hiiltä saadaan fuusioreaktiossa 780 Mtonnin räjähdevoima. Hiilestä erotetun vedyn vetypommissa 3 950 M tonnin räjähde-energia.
Sinä EdK pyrit aina nälvimään Se moottorimiestä, Muuan Miestä ja Wickströmiä muka "tiedoillasi". Useimmin sinä jäätä hölmöksi väitteinesi. Maanvetovoiman voittaminen 19 G voimalla lentosukellusveneellä oli yksi niistä. - Häkä- luuloa 2
Ripottelen tuhkaa päälleni ja häpeän.
Moolimassoja ja tilavuuksia pyörittelin mielestäni taitavasti, mutta jätin sitten tietysti sen kolmannaen kolmanneksen massan huomioimatta ja tulos oli se 18
Nolo häpeä ... Olen sinua seurannut kirjoitti:
Dynamiitin nitroglyseriinissä sellaisenaan on sangen vähän palamisenergiaa. Räjäytettynä siitä saadaan kilosta 10 potenssin 6 kW.
Kilosta hiiltä saadaan fuusioreaktiossa 780 Mtonnin räjähdevoima. Hiilestä erotetun vedyn vetypommissa 3 950 M tonnin räjähde-energia.
Sinä EdK pyrit aina nälvimään Se moottorimiestä, Muuan Miestä ja Wickströmiä muka "tiedoillasi". Useimmin sinä jäätä hölmöksi väitteinesi. Maanvetovoiman voittaminen 19 G voimalla lentosukellusveneellä oli yksi niistä.Kiitos palautteesta
On miellyttävä kuulla että edes joku seuraa mietteitäni, se antaa motivaatiota jatkaa osallistumista.
Nyt kun esittelit laajan tietosi energiasta, tahtoisin lisätä että puuklapit ja niiden kaasukehittimet eivät liity mitenkään ydin- tai kemiallisiin energiamuotoihin, niissä pitäydytään vaatimattomasti vain lämpöenergiaan, kuten polttomoottoreissakin.
Niin ja mitä tarkoittaa kW /kg, ei energiasisältöä tai räjähdysvoimaa voi ilmoittaa tehona ? ?
No taitaa olla samoja harhojasi kuin nuo lentoveneesikin.- Olen sinua seurannut
e.d.k kirjoitti:
Kiitos palautteesta
On miellyttävä kuulla että edes joku seuraa mietteitäni, se antaa motivaatiota jatkaa osallistumista.
Nyt kun esittelit laajan tietosi energiasta, tahtoisin lisätä että puuklapit ja niiden kaasukehittimet eivät liity mitenkään ydin- tai kemiallisiin energiamuotoihin, niissä pitäydytään vaatimattomasti vain lämpöenergiaan, kuten polttomoottoreissakin.
Niin ja mitä tarkoittaa kW /kg, ei energiasisältöä tai räjähdysvoimaa voi ilmoittaa tehona ? ?
No taitaa olla samoja harhojasi kuin nuo lentoveneesikin.Harhaa taitaa olla sinun maailmasi, jos et tiedä että energian vapautuminen voidaan ilmoittaa wattina sekunnissa, wattina massan määrästä, massan määrää trotyyliyksikössä (Hiroshioma 17 kilotonia trotyyliä) ja viidellä muulla eri tavalla, vaikkapa infrapunan määränä neliösentille. Sekin mitataan atomiräjähteen energiasta.
kW/kg on tosiaan tuhat Wattia kilogramman massasta. Onko vaikeaakin?
Sinä voit ilveillä Wickströmille, joka herrasmiehenä on laiska vastaamaan ilkeilyysi. Minä juuri tänään haluaisin kunnollista yhteenottoa, että taas kertoisit niistä hämmästyttävistä fysiikan ilmiöistä,jolla Välittäjän kanssa täällä 6-7 vuotta olette onnistunut väsäämään "tietopiiriänne". - Se moottorimies
Olen sinua seurannut kirjoitti:
Harhaa taitaa olla sinun maailmasi, jos et tiedä että energian vapautuminen voidaan ilmoittaa wattina sekunnissa, wattina massan määrästä, massan määrää trotyyliyksikössä (Hiroshioma 17 kilotonia trotyyliä) ja viidellä muulla eri tavalla, vaikkapa infrapunan määränä neliösentille. Sekin mitataan atomiräjähteen energiasta.
kW/kg on tosiaan tuhat Wattia kilogramman massasta. Onko vaikeaakin?
Sinä voit ilveillä Wickströmille, joka herrasmiehenä on laiska vastaamaan ilkeilyysi. Minä juuri tänään haluaisin kunnollista yhteenottoa, että taas kertoisit niistä hämmästyttävistä fysiikan ilmiöistä,jolla Välittäjän kanssa täällä 6-7 vuotta olette onnistunut väsäämään "tietopiiriänne".Minun tuskin kannattaa enää ottaa tähän osaa. Teen joutessani taas uuden aloituksen.
- Einsteinko
e.d.k kirjoitti:
Jotain tällaista osasin odottaa !
Jos raaka-aineesta saadaan jollain tavoin sen omaa energiaa käyttämällä enemmän energiaa kuin siihen on alunperin sitoutunut, se on maailmaa mullistava keksintö.
Harhaluulo että vedestä erotettu vety lisäisi jotenkin kokonaisenergiaa on näköjään aika tiukasti iskostunut.
Kun vesi hajoitetaan, se vaatii työtä n. 290 kj/mol ja taas palaessaan vety voi luovuttaa vain 240 kj/m, joten prosessissa energiaa jää vähemmän käyttöön.
Nämä nyt on peruskoulun oppimäärään kuuluvia faktoja, mutta kovin on alkeetkin näköjään jääneet osumatta, eikä se kuvakirjojen plaraus näkojään ole puutetta korvannut.Kaikilla aineilla on yhtä paljon energiaa samaa massamäärää kohden.
Eiköhän se ole niin, että E=m*c^2, eli energia on yhtäkuin valonnopeus potenssiin kaksi. Tämä pätee kaikille aineille niin vedelle kuin kivelle tai puulle. Ei vaan osata vielä ottaa kaikkea energiaa irti aineista. - Hih hihhii
Olen sinua seurannut kirjoitti:
Harhaa taitaa olla sinun maailmasi, jos et tiedä että energian vapautuminen voidaan ilmoittaa wattina sekunnissa, wattina massan määrästä, massan määrää trotyyliyksikössä (Hiroshioma 17 kilotonia trotyyliä) ja viidellä muulla eri tavalla, vaikkapa infrapunan määränä neliösentille. Sekin mitataan atomiräjähteen energiasta.
kW/kg on tosiaan tuhat Wattia kilogramman massasta. Onko vaikeaakin?
Sinä voit ilveillä Wickströmille, joka herrasmiehenä on laiska vastaamaan ilkeilyysi. Minä juuri tänään haluaisin kunnollista yhteenottoa, että taas kertoisit niistä hämmästyttävistä fysiikan ilmiöistä,jolla Välittäjän kanssa täällä 6-7 vuotta olette onnistunut väsäämään "tietopiiriänne".No nyt ne lapsoset kertoo jo ihan vakavissaan että teho-paino-suhde on sama kuin energiasisältö.
Menkää kpuluun. - Äläenää aloita
Se moottorimies kirjoitti:
Minun tuskin kannattaa enää ottaa tähän osaa. Teen joutessani taas uuden aloituksen.
Miksi?
- Täällä siis mottorip
Einsteinko kirjoitti:
Kaikilla aineilla on yhtä paljon energiaa samaa massamäärää kohden.
Eiköhän se ole niin, että E=m*c^2, eli energia on yhtäkuin valonnopeus potenssiin kaksi. Tämä pätee kaikille aineille niin vedelle kuin kivelle tai puulle. Ei vaan osata vielä ottaa kaikkea energiaa irti aineista.Täällä siis mottoripöyörät, skootterit ja polkupyörät puikelehti muun liikenteen välissä
- hukkalämpö
Eli tiivistettynäkö?vehkeen saaminen hakkeen avulla toimimaan on mahdoton toteuttaa.
- No eii
Ei kai siitä ollut edes puhetta.
Tässä on kai nyt keksitty maailmaa mullistava "hyötygeneraattori".- vm 41
Tuntuu hassulta kun jotkut väkisinkin haluaisivat vesittää,tai toivotta maanrakoon idean, jossa ilmaisella energialla voisi kruisailla maalla ja merellä.
Oli nyt hyötysuhde mikä tahansa,kunhan vain eteen tai taaksepäin mennään,silloinhan asia on klaari. - Ilmainen energia ...
vm 41 kirjoitti:
Tuntuu hassulta kun jotkut väkisinkin haluaisivat vesittää,tai toivotta maanrakoon idean, jossa ilmaisella energialla voisi kruisailla maalla ja merellä.
Oli nyt hyötysuhde mikä tahansa,kunhan vain eteen tai taaksepäin mennään,silloinhan asia on klaari... On vain kuvitelmaa
Itseasiassa häkäpöntöllä veneily on kokonaiskustannuksiltaan, joka on muutakin kuin puun hinta, reilusti kalliimpaa kuin jos moottoria käytetään valmiilla nestepolttoaineella.
- Kemisti.c
Herra kemisti voisi laittaa prosessin näkyviin, ihan pintapuoliset reaktiokaavat ja reaktioiden kuvaus riittää.
Väitteeet on niin kovia että pelkkä usko ei enää riitä.- llilikil.k
taasko bostikkia on nuuskittu?
- Sanos muuta
llilikil.k kirjoitti:
taasko bostikkia on nuuskittu?
Päivän parhaita
Yksi esittelee aivan tosissaan miten energiaa tehdään tyhjästä, toinen vakuuttaa että:
" energian vapautuminen voidaan ilmoittaa wattina sekunnissa " ym.
Mikä kumma ajaa juuri tälle palstalle nämä wannabeopettajat.
- kuusamox
Luulinm, että Otanimen prosessitekniikassa osataan kemiaan, mutta ilmeisesti opetus oli harhateillä. Totuus löytyy täältä :D
- he heee taas
Googlaajille, jotka eivät osaa mitääntiedoksi:
Yksi wattisekunti on:
KiloWattitunti
2,78×10-7
Megajoule
10-6
Kilojoule
10-3
Joule
1
Wattisekunti
1
Elektronivoltti
6,24×1018- Jaa....
No mitäs on ¨ wattia sekunnissa ¨
- Vai etkö osannut!
Miksi lasketat muilla?
KiloWattitunti
2,78×10-7 2,78*7=19,46
Megajoule
10-6 4
Kilojoule
10-3 7
Joule
1
Wattisekunti
1
Elektronivoltti
6,24×1018 6352,32 - he heee taas
Vai etkö osannut! kirjoitti:
Miksi lasketat muilla?
KiloWattitunti
2,78×10-7 2,78*7=19,46
Megajoule
10-6 4
Kilojoule
10-3 7
Joule
1
Wattisekunti
1
Elektronivoltti
6,24×1018 6352,32Nyt olen ällikässä, mutta kuten sanoin ennekin tännehän saa kirjoitta mitä vaan ja väittää puristavansa vettä pyöränpumpulla ja muutama sininen nimimerkki sitä vielä kannustaa.
Olet ulkona sulanut sontakikkara kevätauringossa.
KiloWattitunti
2,78×10-7 pitää lukea 2,78 potenssiin miinus7. Se on aivan jotakin muuta kuin väsäämäsi luku. Siksi pitäisi olla perustiedot hallussa. tämä sivusto ei antanut potenssimerkintöjen pysyä luvun oikeassa yläkulmassa. Otetaan vielä toinen:
Kilojoule
10-3 Lue 10 potenssiin miinus3
Googlaa tuo potenssin merkitys ja samalla neliönjuuren, ettet törmää enää tämnne säkättämään! Tai lennä välittäjän kanssa lentosukellusveneellänne. - Voi voi
he heee taas kirjoitti:
Nyt olen ällikässä, mutta kuten sanoin ennekin tännehän saa kirjoitta mitä vaan ja väittää puristavansa vettä pyöränpumpulla ja muutama sininen nimimerkki sitä vielä kannustaa.
Olet ulkona sulanut sontakikkara kevätauringossa.
KiloWattitunti
2,78×10-7 pitää lukea 2,78 potenssiin miinus7. Se on aivan jotakin muuta kuin väsäämäsi luku. Siksi pitäisi olla perustiedot hallussa. tämä sivusto ei antanut potenssimerkintöjen pysyä luvun oikeassa yläkulmassa. Otetaan vielä toinen:
Kilojoule
10-3 Lue 10 potenssiin miinus3
Googlaa tuo potenssin merkitys ja samalla neliönjuuren, ettet törmää enää tämnne säkättämään! Tai lennä välittäjän kanssa lentosukellusveneellänne.Kuules moottorimies, etkö jo viimein huomaa kuinka sua vedätetään, ilmeisesti omasta syystäsi ja aina kun avaat suusi, vain pahennat tilannettasi.
- Heh heh!
Voi voi kirjoitti:
Kuules moottorimies, etkö jo viimein huomaa kuinka sua vedätetään, ilmeisesti omasta syystäsi ja aina kun avaat suusi, vain pahennat tilannettasi.
Älä pilaa mun iloani
- 7tg6h8yu79i0ko
Heh heh! kirjoitti:
Älä pilaa mun iloani
tännehän saa kirjoitta mitä vaan ja väittää puristavansa vettä pyöränpumpulla ja muutama sininen nimimerkki sitä vielä kannustaa.
Olet ulkona sulanut sontakikkara kevätauringossa. - He heeeee
7tg6h8yu79i0ko kirjoitti:
tännehän saa kirjoitta mitä vaan ja väittää puristavansa vettä pyöränpumpulla ja muutama sininen nimimerkki sitä vielä kannustaa.
Olet ulkona sulanut sontakikkara kevätauringossa.No, älä välitä. Kyllä se lämpö sinutkin kai vielä joskus saavuttaa.
- taasko bostikkia on
He heeeee kirjoitti:
No, älä välitä. Kyllä se lämpö sinutkin kai vielä joskus saavuttaa.
taasko bostikkia on nuuskittu?
- taasko bostikkia on
Nimittäin minä olen, mutta oletko sinä
- ujkuyjiyujy
Tyypillinen vammaisten pilaama ketju!
- ujkuyjiyujy
Pyydän anteeksi vammaisilta, se oli harkitsemattomasti sanottu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa912675En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101724
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3711622Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly201599Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681427- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201029