Tässä kun 30 ikävuosi tulee keväällä täyteen, alkaa miettimään mitä mielenkiintoista elämässään voisi tehdä. Teologia kiinnostaisi kovasti.
Ärsyttävää on (muttei tietenkään este pyrkimiselle) tietynlainen leimautuminen uskovaiseksi. Teologiahan on siis tiede ei mikään raamattukoulu. Sielä ei oteta kantaa siihen onko jumala vai ei, sielä tutkitaan uskontojen vaikutusta yhteiskuntaan, politiikkaan, kauppaan, historian yms muuhun.
Ihmisten yleistäajattelua teologisesta kuvaa hyvin otanta, jonka suoritin hyvälle ystävälleni lentopallojoukkueen saunaillassa, kun puheen aiheena oli opiskelu. Ystävä kertoi haluavansa lukemaan englantia ja kun mä kerroin kiinnostuneeni teologisesta, tuli kun tykin suusta että:" mä en ainakaan mihkään vitun kirkkokouluihin pyri"... sehän on aivan kirkon oma-asia, jos se vaatii työntekijältään teologian maisterin tutkinnon.
Totuus taitaa vain olla, että suurin osa teologisen käyneistä on pappeja. Koen oman uskonnollisen kantani agnostikoksi.Onkohan teologisen käyneellä muuta mahdollisuutta, kun ruveta papiksi, opettajaksi tai tutkijaksi.
Ihailen itse erästä sairaalasielunhoitajaa ja voisin hyvin kuvitella tekeväni sellaista työtä. Ongelma vaan on että en ole löytänyt jumalaa tai jumalia, mutta toisaalta en ole varma jumalan puuttumisestakaan. Aihetta on todella hieno pohtia ja luen harrastukseksi paljon teologiaa käsitteleviä kirjoja. Jos olisin ylen rikas vailla riippuvuus suhdetta rahasta, käyttäisin kaiken energian teologiseen pääsemiseksi, mutta kun en ole.
Onko teillä aiheeseen perehtyneet mitään ideaa, mihin yli 30.v teologian opinnoista haaveileva voisi kehitellä ammatikseen, valmistuessaan teologian maisteriksi. ?
pohdintoja teologiseen pyrkimisestä
pohdintoha
2
275
Vastaukset
- Menestystä!
Yli 30-vuotias ehtii vielä ihan kaikkeen. Varsinkin teologisessa on jopa eläkeikäisiä opiskelijoita, ihan vaan sivistymässä.
Opinnot vievät muutaman vuoden. Siinä ajassa selviää kyllä, mikä sinusta sitten voi tulla. Ensin on päästävä opiskelemaan. Ryhdypä hommiin! Menestystä! - 2525
Jos sinä, aloittaja hyvä, pääset sisään teologiseen tiedekuntaan, minkä pääaineen aiot itsellesi ottaa? Kysyn tätä ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta. Muiden ihmisten valinnat nimittäin kiinnostavat minua, etenkin opiskeluun ja oppimiseen liittyen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906