Mikä on Seitsemännen päivän Adventtikirkon virallinen kanta tähän tärkeään kysymykseen?
Mitä kellon veivaaminen kesäajasta talviaikaan sapatin loppumiseen vaikuttaa?
Milloin sapatti loppuu?
13
74
Vastaukset
- adventisti 40 vuotta
Ihan sama meille.
Ei me olla niin tarkkoja sen sapatin alkamisen ja loppumisen kanssa, eikä sitä kelloa todellakaan kukaan tuijota.
Oikeastaan suurimmalle osalle adventisteja sapatti on vain ne lauantai aamun pari tuntia, kun he ovat Jumalanpalvelustilaisuudessa, jos ja kun ovat.
Muu aika on hyvinkin samantapaista kuin arkena muutenkin.- pyh!
Ne adventistit, jotka noin toimivat, menevä helvettiin lainrikkojina.
- Huomenna on sapatti
höpö höpö, se on pyhää aikaa Jumalan yhteydessä, joten huuhaa juttusi ei mene perille.
"Söittepä tai joitee, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi" on meidän mottomme joka päivälle. Toisin oli lapsuudessani.
Sain ensimmäisen kelloni ollessani noin 7 v ikäinen. En suinkaan sen takia, että ehtisin ajoissa kouluun vaan sen takia, että talviperjantaisin ehtisin lähteä koulusta muutamaa minuuttia ennen auringonlaskua. Auringon liikkeitä kun ei talvella, jolloin ankarasti lämmitettiin, ilman savuisuuden takia keskitalvella välttämättä näkynyt koko päivänä.
Lapsena sain sen vaikutelman, että ne sapatin alku- ja loppuminuutit olivat vielä pyhempiä kuin niiden väliin jäävät tunnit ja minuutit, joiden aikana ei siis kuunneltu radiota tai selattu sanomalehteä. Sekin oli aika tarkkaa, millaisia kirjoja sapattina sai tai piti lukea.
Telkkaria ei Suomessa silloin ollut eikä enemmistö kansalaisista ollut sellaisesta laitteesta edes tietoinen.- Jockha
Tuomas-kuoma kirjoitti:
Toisin oli lapsuudessani.
Sain ensimmäisen kelloni ollessani noin 7 v ikäinen. En suinkaan sen takia, että ehtisin ajoissa kouluun vaan sen takia, että talviperjantaisin ehtisin lähteä koulusta muutamaa minuuttia ennen auringonlaskua. Auringon liikkeitä kun ei talvella, jolloin ankarasti lämmitettiin, ilman savuisuuden takia keskitalvella välttämättä näkynyt koko päivänä.
Lapsena sain sen vaikutelman, että ne sapatin alku- ja loppuminuutit olivat vielä pyhempiä kuin niiden väliin jäävät tunnit ja minuutit, joiden aikana ei siis kuunneltu radiota tai selattu sanomalehteä. Sekin oli aika tarkkaa, millaisia kirjoja sapattina sai tai piti lukea.
Telkkaria ei Suomessa silloin ollut eikä enemmistö kansalaisista ollut sellaisesta laitteesta edes tietoinen.Juu meillä soitettiin aina neitiaikaan, että tiesi tarkan kellonajan.
- pyh!
Kellon veivaaminen ei vaikuta, koska auringonlasku on auringonlasku vaikka kelloa kääntelisi miten päin tahansa.
- illasta-iltaan
Kesäaikana sapatti alkaa klo perantai-iltana klo19:00 ja päättyy sapatin iltaan, eli 19:00.
- pyh!
Väärin. Sapatti alkaa ja päättyy auringonlaskiessa. Ihan sama mitä väität vastaan.
- näin hyvä !
Eiköhän se ole pääasia, että pitää perjantain arkipäivänä, ja lauantain sapattina. Eikä kovin tuijottele sitä aurinkoa.
- todellakin..
Hyvä niin sapatin päivä on launtai, ei tarvitse aurinkoon tuijotella tai miettiä kelloja.
Onhan se aikalaista sekasotkua, kun jotkut jaoettelevat sapatin, eli lauantain lauantaiksi ja sunnuntaiksi talvella, kuten pyh, Filink ja Benedi, mutta kesällä taas pitävät sapatin launtaina. - pyh!
Ei ole. Sapatti on sapattina eikä lauantaina.
- pyh!
todellakin.. kirjoitti:
Hyvä niin sapatin päivä on launtai, ei tarvitse aurinkoon tuijotella tai miettiä kelloja.
Onhan se aikalaista sekasotkua, kun jotkut jaoettelevat sapatin, eli lauantain lauantaiksi ja sunnuntaiksi talvella, kuten pyh, Filink ja Benedi, mutta kesällä taas pitävät sapatin launtaina.Höpönlöpön. Sapatti on perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun. Ihan sama mitä intätte vastaan.
- pyh!
EI OLE.
Jumala on määrännyt ajan, joka on sapatti ja ihmisellä ei ole lupaa sitä muuttaa eikä siitä lipsua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa722467En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1091166
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009