ajamaansa asiaa:
"Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin"
Käsittääkseni täysin asiattomat ja omituiset vastaukset ja kannanotot seurakuntien lehtien jakelua koskevassa aloituksessa johtuvat siitä, että Mäntysalo luuli minun olevan Jehovan todistaja.
Toisaalta, hän eikä kukaan muukaan tuntunut olevan joko perillä käytännöstä tai sitten oli haluton vastaamaan asiaan. Asiallisemmat vastaukset tulivat ihan muilta palstoilta.
Käsittääkseni tasa-arvoinen uskontojen kohtelu tarkoittaa sitä, että voin kieltää niin Jehovan todistajia kuin mitä tahansa uskontoa olemasta tuputtamasta näkemyksiään itselleni postin kautta. Todistajat lopettivat lehtiensä tiputtelun kun asiasta seurakuntaan ilmoitin, samaa ei todellakaan voi sanoa kirkon toiminnasta.
Valitettavasti tältä palstalta ei saa asiallista tietoa, asioita näemmä ajavat ihan muut tahot kuin vaparit ja porukka ei kykene toimimaan itse ajamansa asian mukaisesti. Olettekos sattuneet tekemään käyrää omista jäsenluvuistanne? Veikkaan että suunta ei ole ylöspäin.
Kuinka hyvin vaparit todellisuudessa noudattavat
23
87
Vastaukset
- Olipas avaus... huh.
"Käsittääkseni täysin asiattomat ja omituiset vastaukset ja kannanotot seurakuntien lehtien jakelua koskevassa aloituksessa johtuvat siitä, että Mäntysalo luuli minun olevan Jehovan todistaja."
Minusta taas ongelma näytti olevan lähinnä siinä että et joko ymmärrä kirjoitettua tekstiä tai et vaan osaa lukea sitä tai edes halua ymmärtää.
Se että toteaa mikä tilanne valitettavasti on, ei tarkoita lainkaan sitä että sitä kannattaisi, tukisi tai että ei siihen muutosta haluaisi ja pitäisi sitä vääränä.
Tuliko edes mieleen että tälläkin palstalla on muitakin kuin joku itsensä vapariksi ilmoittava? Itse en ole vapari, vaikka näytät ajattelevan että täällä kirjoittelevat vain uskonnottomat vaparit. - niinpä niin
"Minusta taas ongelma näytti olevan lähinnä siinä että et joko ymmärrä kirjoitettua tekstiä tai et vaan osaa lukea sitä tai edes halua ymmärtää"
Valitettavasti kunnollista vastausta ei täältä saanut, edes Itellan osuutta asiassa ei mainittu. Sekin tuli muualta vastaan. Tältä paltalta on turha tulla siis neuvoja tai tietoja hakemaan, kyllä ne löytyvät muualta.
Nytkin kun asiasta antaa palautetta, tulee pelkkää henkilökommenttia niskaan. - niiin...
"edes Itellan osuutta asiassa ei mainittu. Sekin tuli muualta vastaan"
Voisiko johtua siitä että tämän palstan aihepiiri on kirkosta eroaminen. Itellan osuus kirkosta eroamisiin on melko olematonta. - KiitosYhteistyöstäsi
"Voisiko johtua siitä että tämän palstan aihepiiri on kirkosta eroaminen"
Tarkoitatko sanoa, että annetuilla vastauksilla ei oikeasti teekään yhtään mitään? Se nimittäin on vaikutelma sekä vastauksista että kommentistasi.
Ensin syytät kysyjää siitä, että tämä ei osaa decoodata annetuista vittuiluista ja trollauksista oikeaa vastausta ja nyt syytät palstan aihetta.
Voisiko olla niin, että palstan aihepiirin huomioon ottaen, ihmisille saattaa tulla mieleen kysyä täällä tällaisiakin asioita. Jos niihin ei osata vastata, kannattaa ihan oikeasti pitää ne nakit pois näppikseltä. Mielestäni tuollainen pelleily on lapsellista ja typerää.
"Itellan osuus kirkosta eroamisiin on melko olematonta. "
Itellan osuus ko. aloitukseen liittyvässä ilmaisjakelussa on sangen suuri.
Jos et kykene muuhun kuin kiemurteluun, trollailuun ja vastuun pakoiluun, tee palvelus: lopeta typerä jauhaminen. - typeryys huipussa
"Jos et kykene muuhun kuin kiemurteluun, trollailuun ja vastuun pakoiluun, tee palvelus: lopeta typerä jauhaminen."
"Tarkoitatko sanoa, että annetuilla vastauksilla ei oikeasti teekään yhtään mitään?"
Voihan perse mikä idiootti. Kuvitteletko että täysin anonyymillä Suoli24-palstalla annetuilla vastauksilla on jotain lainvoimaa, vai mitä ihmettä odotat?
Katoa itse sinne mistä tulitkin, surkea trolli.- 3+2
Osuiko noin pahasti, voi voi. Laita laastaria haavalle ja hanki elämä.
Tervemenoa ääliö
Voisiko joku vinkata mistä tämä mainittu keskustelu löytyy? Olisi helpompi arvioida kirjoitusta kun tietäisi mitä siinä kritisoidaan?
Lueskelin nyt hieman tuota keskustelua johon tässä viitataan ja onhan siinä nyt selvästi jonkinlainen mielipide-ero jota ei onnistuttu selvittämään. Minä en osaa itse asiaan ottaa kantaa koska en tunne asiaa millään tavoin. Sen sijaan ottaisin nyt kantaa siihen että olet yhden vapaa-ajattelijan yhden keskustelun perusteella tuomitsemassa kaikki vapaa-ajattelijat. Vaarana on että tuollaisessa kritiikissä menee lapsi pesuveden mukana.
Huomauttaisin myös että kysymyksesi ei ihan tarkalleen ottaen koskenut kirkosta eroamista, vaan postinjakelun lakipuolta. Se ei siis ollut ihan tämän palstan ydinaluetta. Tilanne vaikuttaa vähän samalta kuin jos soittaisi kirjastoon tiedustellakseen Hentun Liisan puhelinnumeroa, ja sitten haukkuisi koko kirjastoalan siksi että eräältä kirjastonhoitajalta ei löytynyt vastausta numerotiedusteluun.
Toki olet vapaa muodostamaan mielipiteesi vapaa-ajattelijoista em. keskustelun perusteella, mutta toivoisin sinun miettivän hieman että onko se nyt ihan totuudenmukainen ja kattava kuva vapaa-ajattelijoista, vai onko kyseessä vain yksittäinen mielipiteiden törmäys. :)- 1 5 1 0
Noo, kyllä täällä on muitakin aloituksia ohi kirkosta eroamisen, mm.
Tutkimus: Usko jumalaan vähenee jatkuvasti
Richard Dawkins: we are winning the war agains...
avioliittolaki vääjäämätön
Uskovaiset ateisteja tyhmempiä
jne.
Aihe itsessään olisi varmasti Uskonnon vapaus -palstan kamaa mutta kun siellä ei tapahdu mitään eikä vapareilla ole omaa palstaa.
Valitettavasti neiti Mäntysalo haluaa saada jatkossakin vartiotorninsa ja kirkon lehdet trolleistaan päätellen. Sitä se tekee kun kirjoittelee kotimaa-sivustolla. Ei sitä turhaan varoiteta huonon seuran vaikutuksista.
Epäilemättä hän kohta taas kirjoittaa tähän perään jotain solvaavaa anonyymillä nikillä. Ihmettelen miksi, kun en kerran mitään pahaa tässäkään hänestä sanonut. O_O
Tietääkseni todistajien lehtiä ei jaeta ilmaisjakelun mukana, joten niiden vetäminen keskusteluun on virheellinen argumentaatio. Jos Jehovan todistajien lehtiä putoilee luukusta, se yleensä tarkoittaa sitä, että oven takana on käynyt julistaja, joka on ne tiputtanut. Voin tarkistella asiaa vielä lisää kyllä. 1 5 1 0 kirjoitti:
Noo, kyllä täällä on muitakin aloituksia ohi kirkosta eroamisen, mm.
Tutkimus: Usko jumalaan vähenee jatkuvasti
Richard Dawkins: we are winning the war agains...
avioliittolaki vääjäämätön
Uskovaiset ateisteja tyhmempiä
jne.
Aihe itsessään olisi varmasti Uskonnon vapaus -palstan kamaa mutta kun siellä ei tapahdu mitään eikä vapareilla ole omaa palstaa.
Valitettavasti neiti Mäntysalo haluaa saada jatkossakin vartiotorninsa ja kirkon lehdet trolleistaan päätellen. Sitä se tekee kun kirjoittelee kotimaa-sivustolla. Ei sitä turhaan varoiteta huonon seuran vaikutuksista.
Epäilemättä hän kohta taas kirjoittaa tähän perään jotain solvaavaa anonyymillä nikillä. Ihmettelen miksi, kun en kerran mitään pahaa tässäkään hänestä sanonut. O_O
Tietääkseni todistajien lehtiä ei jaeta ilmaisjakelun mukana, joten niiden vetäminen keskusteluun on virheellinen argumentaatio. Jos Jehovan todistajien lehtiä putoilee luukusta, se yleensä tarkoittaa sitä, että oven takana on käynyt julistaja, joka on ne tiputtanut. Voin tarkistella asiaa vielä lisää kyllä.Joo, ihan varmasti palstalla on keskusteluja jotka eivät liity palstan ydinaiheeseen. En sanonut sitä sillä etteikö täällä saisi kirjoittaa vaikka aidan seipäistä tai jakolaskusta. Tarkoitin vain sitä että ei nyt ehkä kannata pahastua siitä että palstan aihepiirin ohi menevä keskustelu ei suju odotusten mukaisesti.
Minä en tiedä kirjoitteleeko Mäntysalo anonyymisti herjaavia viestejä vai ei, mutta en pitäisi sitä hirveän todennäköisenä. Joka tapauksessa, sanot ihmetteleväsi miksi Mäntysalo mielestäsi kirjoittaisi solvauksia, kun et ole hänestä mitään pahaa sanonut... Ja kuitenkin samassa kappaleessa nimität Jori Mäntysaloa neidiksi. Tämän voisi nyt ehkä tulkita niin että olet äärimmäisen liberaali ihminen joka haluaa hävittää sukupuoliroolien merkityksen puhekielestä käyttämällä sekaisin perinteisesti naista tarkoittavaa sanaa miehestä, tai sitten sinä itse solvasit Mäntysaloa kyseenalaistamalla hänen sukupuolensa, mutta et koe sitä kuitenkaan pahana käytöksenä joka oikeuttaisi retribuutioon. Jätän sinun harkittavaksesi kellä on puhtaat jauhot pussissa. :)
Edelleenkään en osaa ottaa kantaa siihen kumpi tuossa lehtienjakoasiassa on oikeassa, mutta anekdoottina voin kertoa että minun postiluukkuuni ei tule minkään seurakunnan lehtiä, ja ei-mainoksia tarra on postiluukussa.- 1 7 1 4
rainbowshy kirjoitti:
Joo, ihan varmasti palstalla on keskusteluja jotka eivät liity palstan ydinaiheeseen. En sanonut sitä sillä etteikö täällä saisi kirjoittaa vaikka aidan seipäistä tai jakolaskusta. Tarkoitin vain sitä että ei nyt ehkä kannata pahastua siitä että palstan aihepiirin ohi menevä keskustelu ei suju odotusten mukaisesti.
Minä en tiedä kirjoitteleeko Mäntysalo anonyymisti herjaavia viestejä vai ei, mutta en pitäisi sitä hirveän todennäköisenä. Joka tapauksessa, sanot ihmetteleväsi miksi Mäntysalo mielestäsi kirjoittaisi solvauksia, kun et ole hänestä mitään pahaa sanonut... Ja kuitenkin samassa kappaleessa nimität Jori Mäntysaloa neidiksi. Tämän voisi nyt ehkä tulkita niin että olet äärimmäisen liberaali ihminen joka haluaa hävittää sukupuoliroolien merkityksen puhekielestä käyttämällä sekaisin perinteisesti naista tarkoittavaa sanaa miehestä, tai sitten sinä itse solvasit Mäntysaloa kyseenalaistamalla hänen sukupuolensa, mutta et koe sitä kuitenkaan pahana käytöksenä joka oikeuttaisi retribuutioon. Jätän sinun harkittavaksesi kellä on puhtaat jauhot pussissa. :)
Edelleenkään en osaa ottaa kantaa siihen kumpi tuossa lehtienjakoasiassa on oikeassa, mutta anekdoottina voin kertoa että minun postiluukkuuni ei tule minkään seurakunnan lehtiä, ja ei-mainoksia tarra on postiluukussa."Jätän sinun harkittavaksesi kellä on puhtaat jauhot pussissa. :)"
Otitko ihan oikeasti tosissasi tuon? O_O Noh, minulla lienee hieman omalaatuinen huumorintaju. Menen heti peilin eteen ihailemaan itseäni.
"Edelleenkään en osaa ottaa kantaa siihen kumpi tuossa lehtienjakoasiassa on oikeassa´"
No en ole sellaista odottanutkaan, eikä se ole tarpeen.
"minun postiluukkuuni ei tule minkään seurakunnan lehtiä, ja ei-mainoksia tarra on postiluukussa"
No tätä ovat muutkin sanoneet ja vaikuttaa siltä, että se on tällä hetkellä ainoa tapa päästä eroon seurakuntien lehdistä. - parannettavaa löytyy
rainbowshy kirjoitti:
Joo, ihan varmasti palstalla on keskusteluja jotka eivät liity palstan ydinaiheeseen. En sanonut sitä sillä etteikö täällä saisi kirjoittaa vaikka aidan seipäistä tai jakolaskusta. Tarkoitin vain sitä että ei nyt ehkä kannata pahastua siitä että palstan aihepiirin ohi menevä keskustelu ei suju odotusten mukaisesti.
Minä en tiedä kirjoitteleeko Mäntysalo anonyymisti herjaavia viestejä vai ei, mutta en pitäisi sitä hirveän todennäköisenä. Joka tapauksessa, sanot ihmetteleväsi miksi Mäntysalo mielestäsi kirjoittaisi solvauksia, kun et ole hänestä mitään pahaa sanonut... Ja kuitenkin samassa kappaleessa nimität Jori Mäntysaloa neidiksi. Tämän voisi nyt ehkä tulkita niin että olet äärimmäisen liberaali ihminen joka haluaa hävittää sukupuoliroolien merkityksen puhekielestä käyttämällä sekaisin perinteisesti naista tarkoittavaa sanaa miehestä, tai sitten sinä itse solvasit Mäntysaloa kyseenalaistamalla hänen sukupuolensa, mutta et koe sitä kuitenkaan pahana käytöksenä joka oikeuttaisi retribuutioon. Jätän sinun harkittavaksesi kellä on puhtaat jauhot pussissa. :)
Edelleenkään en osaa ottaa kantaa siihen kumpi tuossa lehtienjakoasiassa on oikeassa, mutta anekdoottina voin kertoa että minun postiluukkuuni ei tule minkään seurakunnan lehtiä, ja ei-mainoksia tarra on postiluukussa."Ja kuitenkin samassa kappaleessa nimität Jori Mäntysaloa neidiksi"
Eikä olekin jännä juttu miten ihmisten tasa-arvoista kohtelua ajavilla tahoillakin neidiksi nimittely otetaan loukkauksena. Naisen nimittely herraksi sen sijaan ei ole sitä, se on kehumista. 1 7 1 4 kirjoitti:
"Jätän sinun harkittavaksesi kellä on puhtaat jauhot pussissa. :)"
Otitko ihan oikeasti tosissasi tuon? O_O Noh, minulla lienee hieman omalaatuinen huumorintaju. Menen heti peilin eteen ihailemaan itseäni.
"Edelleenkään en osaa ottaa kantaa siihen kumpi tuossa lehtienjakoasiassa on oikeassa´"
No en ole sellaista odottanutkaan, eikä se ole tarpeen.
"minun postiluukkuuni ei tule minkään seurakunnan lehtiä, ja ei-mainoksia tarra on postiluukussa"
No tätä ovat muutkin sanoneet ja vaikuttaa siltä, että se on tällä hetkellä ainoa tapa päästä eroon seurakuntien lehdistä.Jos se oli vain sarkasmia niin hyvä sitten. En sitä osannut sellaiseksi tulkita, mutta se johtunee siitä että a) en tunne sinua henkilönä ja b) pelkän tekstin perusteella on vaikea tulkita mitä kirjoittaja tarkoittaa, koska tekstin läpi eivät välity eleet ja ilmeet jotka kasvokkain keskustellessa paljastaisivat kirjoittajan pilailevan. Näiden kahden asian puutteessa viestin merkitys hämärtyy, ja sarkasmin tunnistaminen menee hankalaksi. Kai tässä on kyse siitä mitä Poen lailla on pyritty määrittelemään.
https://en.wikipedia.org/wiki/Poe's_lawparannettavaa löytyy kirjoitti:
"Ja kuitenkin samassa kappaleessa nimität Jori Mäntysaloa neidiksi"
Eikä olekin jännä juttu miten ihmisten tasa-arvoista kohtelua ajavilla tahoillakin neidiksi nimittely otetaan loukkauksena. Naisen nimittely herraksi sen sijaan ei ole sitä, se on kehumista.Itseasiassa minä annoin kaksi mahdollista tulkintatapaa sille että miksi kirjoittaja mahdollisesti neiditteli, toinen oli loukkaustarkoituksessa ja toinen edistyksellisyydessä.
Lisäksi on kaksi eri asiaa että miten nimitys annetaan ja miten se vastaanotetaan... Minua voisi nimitellä vaikka homoksi, mutta en minä siitä pahastu koska en itse koe homoutta ihmistä halventavana asian. Sen sijaan voin kuitenkin tiedostaa että nimittelijä on lausunut jotain halvennustarkoituksessa.
Buddhan kerrotaan pohdiskelleen loukkaamisesta että jos joku yrittää antaa lahjaa jollekin joka kieltäytyy ottamasta sitä vastaan, lahja säilyy sitä antaneella. Samoin loukkaus jota kohde ei ota vastaan säilyy loukkaajalla itsellään. Kongfutsen puolestaan väitetään todenneen loukkauksen häpäisevän vain lausujansa.
Lopuksi koen kuitenkin tarpeelliseksi huomauttaa vielä että ilmeisesti kirjoittaja jonka viestin vastasi ei oikeasti ollutkaan tosissaan vaan kyse oli sarkasmista, joten häntä tämä ei siis koske.- änkyrä känkyrä
rainbowshy kirjoitti:
Itseasiassa minä annoin kaksi mahdollista tulkintatapaa sille että miksi kirjoittaja mahdollisesti neiditteli, toinen oli loukkaustarkoituksessa ja toinen edistyksellisyydessä.
Lisäksi on kaksi eri asiaa että miten nimitys annetaan ja miten se vastaanotetaan... Minua voisi nimitellä vaikka homoksi, mutta en minä siitä pahastu koska en itse koe homoutta ihmistä halventavana asian. Sen sijaan voin kuitenkin tiedostaa että nimittelijä on lausunut jotain halvennustarkoituksessa.
Buddhan kerrotaan pohdiskelleen loukkaamisesta että jos joku yrittää antaa lahjaa jollekin joka kieltäytyy ottamasta sitä vastaan, lahja säilyy sitä antaneella. Samoin loukkaus jota kohde ei ota vastaan säilyy loukkaajalla itsellään. Kongfutsen puolestaan väitetään todenneen loukkauksen häpäisevän vain lausujansa.
Lopuksi koen kuitenkin tarpeelliseksi huomauttaa vielä että ilmeisesti kirjoittaja jonka viestin vastasi ei oikeasti ollutkaan tosissaan vaan kyse oli sarkasmista, joten häntä tämä ei siis koske." toinen edistyksellisyydessä."
Kerrassaan e r i n o m a i s t a, tämä on suorastaan loistava tulkinta. Pahoittelen kovasti, että kuin huolimattomasti tekstisi. Se saattaa toki johtua vajavaisesta aivotoiminnastani, mitä ilmennee jatkossakin enemmän ja vähemmän satunnaisesti.
Koska oletusarvoisesti ihmiset ovat kaikki naaraita, eikä nettikeskustelussa ole mahdollista tunnistaa toisen sukupuolta saati siviilisäätyä, olen harkinnut vakavasti ryhtyväni jatkossa kutsumaan kaikkia keskustelijoita neidiksi. Jos joku kokee tämän itseään halventavana joko sukupuolen tai siviilisäädyn johdosta, pahoittelen jo etukäteen sitä mielipahaa jota se tulee aiheuttamaan.
- lopeta tyhjä horina
Mistä voimme tietää, että "oikea" Jori Mäntysalo on ne viestit kirjoittanut.
Hänen nimellään on ennenkin muut tällä palstalla kirjoitelleet.- 2-+1
Emme mistään neiti hyvä.
- Jori Mäntysalo
Onpas tämä nyt vaikeaa. En olettanut sinun olevan Jehovan todistaja.
Pitäisikö tämä nyt jaksaa jauhaa läpi... kohta 1, olemmeko tästä samaa mieltä:
On eri asia kysyä millainen lain PITÄISI OLLA kuin kysyä millainen laki ON.
?- häh???
Onko tämä nyt Mäntysalo vaiko joku copycat?
- Jori Mäntysalo
häh??? kirjoitti:
Onko tämä nyt Mäntysalo vaiko joku copycat?
Oikea, mutta tietysti myös copycat vastaisi näin. Tällä hetkellä ao. trolli näyttää pitävän lomaa.
- hmm??
Jori Mäntysalo kirjoitti:
Oikea, mutta tietysti myös copycat vastaisi näin. Tällä hetkellä ao. trolli näyttää pitävän lomaa.
No mikset rekkaa jotain tunnusta itsellesi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532139En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3701489Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474- 101454
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel691324- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 81992
- 20969