Ruotsin lapsiasiavaltuutettu haluaa kieltää ympärileikkaukset. Fredrik Malmbergin mukaan käytäntö rikkoo poikalasten ihmisoikeuksia, ja tämän vuoksi Ruotsin tulisi kieltää toimenpiteen tekeminen.
Lapsiasiavaltuutettu Malmberg ehdottaa kieltoa terveysasiantuntijoiden kanssa laatimassaan kannanotossa sanomalehti Dagens Nyheterissä.
Vuonna 2001 Ruotsi salli ympärileikkaukset niin, että alle 2 kuukautta vanhoille lapsille toimenpiteen saa tehdä uskonnollinen auktoriteetti. Tätä vanhemmille lapsille ympärileikkauksen saa tehdä vain lääkäri.
http://yle.fi/uutiset/ruotsissa_ehdotetaan_ymparileikkauskieltoa/6854977
Lapsiasiavaltuutettu vaatii ympärileikkauskieltoa Ruotsissa
21
114
Vastaukset
- beenthere ei kirj.
Aivan käsittämätön on tuo ajatus, että alle kaksikuutisen saa silpoa kuka tahansa uskossaan harras. Vasta sen jälkeen ihminen nauttii edes jonkinlaista suojaa täydelliseltä puoskaroinnilta.
Mistä tällainen ajatus voi muusta poikia kuin itsekkäästä ja vahingollisesta uskonnollisuudesta.
Onneksi maa on saanut terveen järjen ja vahvan mielipiteen omaavan lapsiasiavaltuutetun. Nyt vain toivomme, että lain laatijatkin ovat ajatuksissaan terveellä ja järjellisellä tasolla, eikä uskon huurujen sumentamia.- asdfag
Oma lapsivaltuutettumme Maria-Kaisa Aula , Kepu, on uskallan väitää hiljaisen hyväksynnän kannalla. Laitoin hänelle kuukausia sitten s-postia aiheesta, mutta ei vaivautunut vastaamaan.
Jehovien lasten pelottelusta harmageddonilla Aula kommentoi, että lasta ei saa kurittaa fyysisesti eikö henkisesti, mutta sanoi että homma hoituu niin että tehdän ilmoitus poliisille jos on aihetta.
Miten jehova muka voisi tehdä ilmoituksen poliisille? Se olisi sama kuin "henkinen itsemurha", sen jälkeen olisit pelkkää ilmaa jehoville, sukulaisetkin hylkäisivät.
Vanhoillislestoissan on poliisejakin ja varmasti ovat tietoisia pedofiilitapauksista,, mutta eivät ilmoita esimeihelleen epäilemastään rikoksesta, vaikka se kuuluu poliisin virkavastuuseen.
Ja sitten meillä on oikeusministerinä Baja.Maja Henriksson, RKP, joka esitti että pitäisi säätää laki, joka sallisi uskonnollisin perustein tapahtuvan pippelinsilpomisen.
Muslimit sentään sallivat lääkärin sen tehdä, mutta juutalaiset pitää silpojan"uskonnollista pätevyyttä" tärkeempänä kuin kirurgista pätevyyttä, mm. Suomen juutalaiste edustaja Bolotowski.
Lääkäri tai puoskari ei ole perustetta silpomiselle. Edellisen tekemänä hullua, jälkimmäisen tekemänä hulluakin hullumpaa! - Uskis-Aula
asdfag kirjoitti:
Oma lapsivaltuutettumme Maria-Kaisa Aula , Kepu, on uskallan väitää hiljaisen hyväksynnän kannalla. Laitoin hänelle kuukausia sitten s-postia aiheesta, mutta ei vaivautunut vastaamaan.
Jehovien lasten pelottelusta harmageddonilla Aula kommentoi, että lasta ei saa kurittaa fyysisesti eikö henkisesti, mutta sanoi että homma hoituu niin että tehdän ilmoitus poliisille jos on aihetta.
Miten jehova muka voisi tehdä ilmoituksen poliisille? Se olisi sama kuin "henkinen itsemurha", sen jälkeen olisit pelkkää ilmaa jehoville, sukulaisetkin hylkäisivät.
Vanhoillislestoissan on poliisejakin ja varmasti ovat tietoisia pedofiilitapauksista,, mutta eivät ilmoita esimeihelleen epäilemastään rikoksesta, vaikka se kuuluu poliisin virkavastuuseen.
Ja sitten meillä on oikeusministerinä Baja.Maja Henriksson, RKP, joka esitti että pitäisi säätää laki, joka sallisi uskonnollisin perustein tapahtuvan pippelinsilpomisen.
Muslimit sentään sallivat lääkärin sen tehdä, mutta juutalaiset pitää silpojan"uskonnollista pätevyyttä" tärkeempänä kuin kirurgista pätevyyttä, mm. Suomen juutalaiste edustaja Bolotowski.
Lääkäri tai puoskari ei ole perustetta silpomiselle. Edellisen tekemänä hullua, jälkimmäisen tekemänä hulluakin hullumpaa!Aula on itsekin hihhuli.
- 11 22 33
Toivottavasti menee läpi ja Suomen on syytä seurara heti perässä tai itseasiassa toivoisin Suomen olevan tässä edelläkävijä.
- sen kun näkisi
Suomi edelläkävijä uskonnollisessa asiassa? Sen päivän kun näkisi. Tämä on aikamoinen takapajula muihin Pohjoismaihin verrattuna, päättäjätkin melkoisia tyhjäpäitä.
- sdgfregthgngh
sen kun näkisi kirjoitti:
Suomi edelläkävijä uskonnollisessa asiassa? Sen päivän kun näkisi. Tämä on aikamoinen takapajula muihin Pohjoismaihin verrattuna, päättäjätkin melkoisia tyhjäpäitä.
Ja kukahan näitä tyhjäpäisiä päättäjiä valitsee?
Uskontoihin horahtaneita harhaisia löytyy kyllä KD:n listoilta, siinä ei ole mitään ihmettä. Mutta kuinka ihmeessä harhaisia valitaan vähän joka puolueeseen, ja vielä puoluejohtoon? Persujenkin ohjelma on pääasiassa sellainen että voisi olettaa että puolue ei nimenomaan vedä puoleensa uskovaisia. Mutta sielläkin häärää johdossa katolilainen, harhaa pahimmasta päästä. Melkein yhtä järjetöntä kuin skientologit.
Ilmeisesti uskovia kannustetaan useammassakin lahkossa osallistumaan politiikkaan, jotta harhat leviää mahdollisimman hyvin ja harhojen levittäminen turvataan lailla mahdollisimman tehokkaasti. - pitää olla aktiivine
sdgfregthgngh kirjoitti:
Ja kukahan näitä tyhjäpäisiä päättäjiä valitsee?
Uskontoihin horahtaneita harhaisia löytyy kyllä KD:n listoilta, siinä ei ole mitään ihmettä. Mutta kuinka ihmeessä harhaisia valitaan vähän joka puolueeseen, ja vielä puoluejohtoon? Persujenkin ohjelma on pääasiassa sellainen että voisi olettaa että puolue ei nimenomaan vedä puoleensa uskovaisia. Mutta sielläkin häärää johdossa katolilainen, harhaa pahimmasta päästä. Melkein yhtä järjetöntä kuin skientologit.
Ilmeisesti uskovia kannustetaan useammassakin lahkossa osallistumaan politiikkaan, jotta harhat leviää mahdollisimman hyvin ja harhojen levittäminen turvataan lailla mahdollisimman tehokkaasti.Ennen vaaleja ihmisten pitäisi vähän käydä katsomassa netin vaalikoneita. Aina jossain vaalikoneessa kysytään myös joku uskontokysymys, joka paljastaa joukon mistä äänestettävä kannattaa valita. Toinen vaihtoehto ja vielä parempi vaihtoehto on jalkautua torille kuulustelemaan ehdokkaita. Mikä on itseasiassa varsin kivaa, kun pääsee vähän hiillostamaan ehdokkaita. Hyviä kysymyksiä on esim. kannattaako ehdokas kirkon verotusoikeuden lakkauttamista, koulujumalanpalveluksista luapumista tai lasten juridisesta kirkonjäsenyydestä luopumista. Aika nopeasti käy selvästi mikä ehdokkaan kanta ja asenne uskonto aiheisiin kysymyksiin on. Sitten jos ehdokas alkaa tuntua vastauksien perusteella sopivalta on hyvä vielä kysyä miten ehdokas asiaa edistäisi eduskunnassa. Ehdokas vähän niinkuin sitoutetaan asiaan. Jos ehdokas pääsee eduskuntaan läpi, niin sitten on hyvä sähköpostilla aina välillä kysellä onko hän jo tehnyt jotain asian edistämiseksi ja muistuttaa kun torilla tavattiin. Ja eduskuntaan on voinut päästä useampikin sopiva jututettu ehdokas, joita voi vähän tuuppia, koska eihän ehdokkaat lopulta tiedä ketä juuri si nä olet äänestänyt.
- veitsen terällä
Ajatus on hyvä, katsotaan nyt sitten miten muslimit ja juutalaiset asiaan suhtautuvat. Suomessa on turha odottaa vastaavaa tapahtuvaksi lähimmän sadan vuoden aikana. Enkä ole edes pessimisti.
- vihdoinkin järkeä
"Suomessa ei ole poikien uskonnollisia ympärileikkauksia kokevaa lakia."
Suomessakin on vaadittu lakia selventämään epäselvää tilannetta. Pelkona on, että Suomi sorvaa sallivan lain eikä kieltävää. Toivottavasti ennen Suomen lakia Ruotsi kerkiää asettamaan ympärileikkaukset kieltävän lain voimaan, silloin ei Suomi enää voi omassa laissaan sallia poikien ympärileikkausta, vaan joutuu kieltämään sen Ruotsin perässä.- saas nähdä
Ilmeisesti Suomeen toivotaan lisää pippelien silpojia, kun kieltävää lakia ei saada voimaan. Ruotsista on lyhyt matka muuttaa kaiken sallivaan Suomeen.
- rukdg
Laitan tähän oman käännökseni SVTn tekstitv:n uutisesta. (Kyllä pakkoruotsista on hyötyä, heko heko.)
"Ruotsin lapsiasiavaltuutettu ja monien hoitojärjestöjen johtajat sanovat kannaotossaan, että ympärileikkaukselle (lue silpomiselle) ei ole terveydellisiä perusteita.
Ympärileikkaus on kivulias, peruuttamaton ja voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita. Ympärileikkaus ilman lääketieteellisiä perusteita on vastoin lapsen ihmisoikeuksia ja vastoin perustavanlaatuisia lääketieteellis-eettisiä periaatteita.
Lakia on muutettava niin, että henkilä saa itse päätää omasta ympärileikkauksestaan."
Kun se on peruuttamaton operaatio on se myös uskonnovapauslain vastainen. Sillä lapsi omitaan jo vauvana häneltä luonnollisistikaa kysymättä tietyn uskonno vaikutusoiiriin, omaisuudeksi, koko loppu elämäkseen. Monta kertaa päivässä, mm. ainak usella käydessä saat muistututksen siitä, jos sinut on silvottu lapsena.
Ruotsalainen, juutalainen lastenlääkäri ja -kirurgi, vastustaa silpomista. Hän sanoi arvostavansa kyllä juutalaista kulttuuria ja monia sen perinteitämutta pitim silpomista järjettömänä ja haitallisena. Hän moitti myös erityisesti sitä että siinä pakotetaan vauva tiettyyn uskontoon, uskonnovapauden vastaisesti.
Hänet oli silvottu, mutta hän kertoi, että hänen suvussaan ei ole enää vuosikummeniin silvottu yhtään poikalasta. Ei edes Israelissa avuvien sukulaisten poikavauvoja.
Ruosin äärioikeistopuolue ehdotti jossain vaiheessa, että silpominen pitäisi kieltää. Enemmistö vastusti ehdotusta. Eipä ihme. Olisikohan sillä kenties ollut vaikutusta, että sitä esitti nimen omaan äärioikeistolainen puolue? Eihän kukaan maineestaan kiinnostunut ruotsalainen kannata mitään mitä Ruotsidemokraatit, vai mikä sen nimi onkaan sen puolueen, esittää.
Pitänee vielä todeta väärinkäsitysten välttämiseksi, että en kannata äärioikeistoa enkä kommunismia.
TUlee mieleen Eppujen kipale jossa lauletaan suuresta ja mahtavasta kommunismin pelosta, joka kapisen pultsarinkin saa vastarintaan. - sghs
Ei juutalaiset eikä muslimi ole niin yksimielisiä silpomisen järkevyydestä kuin voisi luulla. Kynnys vastustaa julkisesti on aika korkea. Pitäs yrittää saada vastustajat puhumaan julkisesti
Sitä en tajuu että evlutikkakirkon edustajat on mukana tyttöjen silpomisen vastustamisessa esim. Afrikassa, mutta smaan aikaan ovat ihan hiljaa kusi sukassa poikien silpomisesta. Joko hyv'ksyvät se tai ainakin sietävät hiljaa.
En voi käsittää miten nämä asiat voi erotta toisistaan, tyttöjen ja poikein silpomisen. Minä ainakin vastrusta miolempia.
Liekö syy siinä, että poikein silpominen on selkeämmin uskonnollinen perinne, vaikka tyttöjenkin silpomista perustellaan usein uskonnollisin sanakääntein. Silloin sitä on vaikeampi vastustaa. Tai onko syynä länsimaiden kollektiivinen syyllisyydentunto Hitlerin hirmuteoista, jota juutalaiset ja Israel häikäilemättömästi käyttvät hyväkseen saadakseen aina tahtonsa läpi.
VaArsinkin Saksa on rähmällään. Israelin ja juutalaisten tarvitsee vain pikkurilliä koukistaa nii... Duetschlandizierung eli saksattuminen. Saksalaisethan ne ilakoi suomettumisella aikoinaan, Finlandizierung, eikä ihan syyttä.
Mutta taistelussa tyttöjen puolesta on saavutettu käsittääkseni ihan merkittäviä edistysaskeleita, tuloksia. Silpominen on vähentynyt ainakin tietyillä alueilla. Siispä ei muuta kuin sama ohjemla toimeen poikeinkin osalta. - goisaa
Poikien sukupuolielimien kieltävävää lakia vaativa kansalaisaloite keräisi heti 50 000 nimeä täyteen.
- 7+1
"Suomessa ei ole poikien uskonnollisia ympärileikkauksia kokevaa lakia."
Rikoslain mukaan lapsella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja ruumiinvamman tuottaminen on rikos. Rikoslaista ei vaan Suomessa tunnuta välitettävän, koskapa tuo sukuelinten silpominen saa jatkua kenenkään puuttumatta asiaan.- dhjkgf
Juuri näin. Mitää uutta lakia tai lain muutosta ei tarvita, kunhan noudatettaisiin nykyisiä lakeja. Mutta uskonnon varjolla saa tehdä mikä muuten on laissa kielletty. Ja tollom oikeusministeri Baja-Maja Henriksson, rkp, esitti erillislain säätämistä silpomisen sallimiseksi!!
Saksassakin on ihan hyvät lait, mutta kun oikeus niitä noudatti ja tuomitsi silpimisen pahoinpitelyksi, niin heti alkoivat Israelin ja juutalaisten suhteen saksattuneet saksalais poliitikot kilvan paheksumaan oikeuden päätöstä, ja vaatimaan silpomisen sallimista.
Vapaa-ajattelijat vaativat myös Suomeen kieltoa:
http://yle.fi/uutiset/vapaa-ajattelijat_haluavat_kieltaa_uskonnolliset_ymparileikkaukset/6855786
Samoin sitä Suomessa ovat vaatineet mm. Vihreä miesliike, Sexpo ja Lääkäriliitto.
http://www.vihreamiesliike.fi/?p=179
http://ehja.sexpo.fi/
Lääkäriliiton sivu ei nyt minulle ainakaan aukea, mutta nettiarkistosta löytyy jotain:
http://web.archive.org/liveweb/http://old.laakariliitto.fi/uutiset/kannanotot/ymparileikkaus.html- xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Tästä kyllä vapareille isot pisteet. Lapsia ei saa pahoinpidellä uskonnon varjolla, oli sitten kyseessä henkinen tai fyysinen pahoinpitely tai mikä uskonto tahansa!
- 1 7 1
Kirkko kuulolla -palstalla on asiasta omat näkemyksensä, mikäli keskustelu kiinnostaa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11755657- 6+5
Se on tuo katkera ex-vapari, joka noita aloituksia tehtailee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652339En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321734- 101574
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681377- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91074- 20999