Kysytäämpä? Tulevaisuusstretegiassa , valt 30.9.13, puhuttiin 3. sektorin arvostuksesta, merkityksestä ja tulevaisuudesta, ja merkityksen kasvusta muun muassa. Olen kiinnostunut kovin, miten nykyisin esillä oleva arvonanto näkÿy kentällä.
Julkaisuteknistä syistä johten, vastaan myös itse.
Kolmas sektori, siihen kuuluvat spr, eläkeläisjärjestöt, urheiluseurat, metsästysseurat, lentokerho, golfkerho, nuorisoseurat, kyläyhdistykset, -toimikunnat, martat, mll, ja kaikki, jotka ry;n tai jopa oy;n statuksen omaavat.-ainakin Pyhäjärvellä.
Skaala on laaja, ja se on yleisesti suojeltua, mm. eläkeläisten piirissä.
Vapaaehtoistoiminta, miten sen ymmärrät henkilökohtaisesti?
-se on työtä eli suorittamista ilman palkkaa
Kuulutko johonkin 3. sektorin toimijoihin?
-seurakuntaan, metsästyseuraan, leijoniin, rotereihin, urheiluseuraan, marttoihin ja omaishoitajiin.ja kylätoimikuntaankin.
Oho, onpa siinä laaja piiri, miten erotat kunkin toimintaympäristön, sen tärkeimmän?
-Miksi ne pitää erottaa? Teen ja olen mukana, se siitä. Tai enhän minä aina ole tekijä, pääosin olen äänessä "meille kanssa tukea"-vaatijoissa. Ja kyllähän kaupunki tukeekin, älyttömien hakemustenkin mukaan.
Kerro, esimerkiksi, miten?
-Me haettiin 150 euroa ja saatiin 1500 euroa, ilman että edes sen enempää perusteltiin...tässä keväällä.Kaupunginhallitus, no on se on semmoinen sekoitus " hyvitysjärjestelmää"..tehtiin niin kovasti töitä vaalien eteen.
Onko, oikeasti, järjestöt yms. tasavertaisia halinnon edessä?
-hiljaisuus...pitkä semmoinen.
Mitkä muut?
Haastattelu tehtiin J, T, P, K, L ja S alkukirjaimien välillä olevien henkilöiden keskellä, fiktiivinen vai oliko sittenkään?
Kolmas sektori, mitä se on?
17
333
Vastaukset
- tietolaaria
Mitä se on, tämä 3.s sektori? en tunne, en tiiä?
- kyrpäläinen 1
vittu.. se on perseestä.
- kädet ylös
Olen palstaa seuratessani huomioinut, että ainakin Väentupa, lentokenttä ja monitoimihalli ovat kolmatta sektoria,,jos?
Väentupaa hallinnoi Pyhäjärven kolmiKanta ry ?
Lentokenttää Pyhäsalmen Lentokenttäyhtiö OY?
Monitoimihallia Pyhäsalmen Montoimihalli OY ?
Onko ymmärrykseni ok?- 432414123
ei
- voihan surku
siihen on listattava
- eläkeläisjärjestöt
- omaishoitajat
- ketä vielä
- lisää kun ymmärrät idean, lisää yhteisöjä
ehkäpä
kaikki ne, jotka eivät ole työelämässä
- ei kai harrastustoiminta ole kolmannen sektorin toimintaa, jos on työssä?? - 3.s sektori
No nyt.3.s sektori
Nativa
Omaishoitajat
Pohti
Rintamamiesjärjestöt
Vanhustenkotiyhdistys
MTK
Lonkeroliitto
4h-yhdistys
matkailuyhdistys
salt lake golf
SPR
MLL
Reuma
Sydänyhdistys
Dementiakoti
Vammaisjärjestöt
Kaislaranta
Aurinkorantakoti
Pisara
Kehitys
Taksiautoilijat
Reserviläiset
hevosurheilijat
Eli kaikki mikä paikkakunnalla toimii, on kolmatta sektoria? - lisää 3.tta sektoria
Pyhäjärven harrastus- ja yhdistystoiminta
· Lamminahon Ahto
· Lamminahon kyläyhdistys ry
· Moottoripyöräkerho St. Lake MC Pyhäsalmi
· Oulun 4H - piiri / 4H-toiminta
· Pohti Hockey
· Pyhäjärven Jyty ry
· Pyhäjärven Keidas ry
· Pyhäjärven Kennelkerho
· Pyhäjärven Moottorikerho
· Pyhäjärven Naisvoimistelijat ry
· Pyhäjärven Nuorisoseura
· Pyhäjärven Pohti
. Pyhäjärven Reserviupseerikerho ry
· Pyhäjärven Rotaryklubi
· Pyhäjärven Sydänyhdistys ry
· Pyhäjärvi Säätiö
· Pyhäsalmen Lions Club
· Pyhäsalmen VPK ry
· SeniOrit
. St.Elmus ry
· St. Lake Golf Club ry
· Suomen Dementiayhdistys ry/ Karpalokoti
· Suomen Lonkeroliitto ry
· Team Willisiat
Kyläyhdistykset
· Hiidenkylä
· Jokikylä-Ruhkala
· Kirkonkylä-Emoniemi-Pellikkaperä
· Lamminahon kylä
. Vuohtomäki-Niinimäki- tukea pukkaa
Loppuyhteenvetona totean, että kaikki edellä luetellut ja vielä luettelemattomat 3;s sektorintoimijat,
lähettäkää nykyiselle kaupunginhallitukselle nopeasti toimintaraha- hakemuksenne..kerkiävät vielä linjata tuet ensi-vuoden 2014 talousarvioon.
Alin summa lienee 150 euroa ja ylärajaahan ei ole vielä paikallisesti vielä saavutettu.
Vapaaehtoistoiminnan kruununjalokivet, jäähalli, lentokenttä ja täydenkuun tanssit, ovat omalta osaltaan viitoitattaneet tukisumman suuruuksia.
- juo rahasi
ja parhain pahimmasta uupuu, JUOPOT!
- Riittävästi
Joo
jäähalli noin 130 000 euroa /vuosi/kausi-jatkunut noin 5-6 vuotta
lentokenttä 10 000-60 000 euroa / talousvuosi -jatkunut yli 25 v
täydenkuuntanssit noin 50 000 euroa kesä (4 pv)--jatkunut yli 20 v.- Tottuus?
Aivan skeidaa! Mikä sa kirjoittamaan tuommoista p askaa?
Hei, ei itketä Lauantaina!
- Härmää piilolinssiss
Ei ole.
Kaikki pitävät kutinsa, kustannuksia on huomattavasti enemmän, kun osaa tulkita ja lukea tilinpäätösasiakirjaa.
Käyttökuluja ujutettu eri momenttien kohdalle, maksettu myös suoraan laskuja
kruununjalokivien osalta, joihin on tietenkin luettava myös Honkavuori / Hiisitupa.
Eri momenteilta lähtee"piilotukea", niin sivistystoimen kuin teknisen toimen kautta...kaikkiin on juoksutettu ikään kuin huomaamatta, tarkastuslautakunnan poppoo Torssosen johdolla katsoo vain sivusta..häntä aiemmin vilungin takuumies oli Siimekselä. Aku Ankassa on joku ihmeen 3-ulottuvuus ?
- ihan tarpeeksi
Aku Ankka onkin uskottava!
- eppäillä soppii
Riittävästi- kirjoittaa asiasta juuri niinkuin se on , on ollut ja tullee olemaan.
Pohti on ollut yksi lypsäjä (lypsäjän polkka). Kuka luki ja laski ne työtunnit, joita
osmo ylisuvanto teki virka-aikana pohdille. Kuka on laskenut ne materiaalit ja työt
joita on noin vain ujutettu, aivan oikein, tekniseltä, sivistykseltä, liikunnalta ja
kaikelta muulta näihin toimintoihin.
on syytä epäillä.
entä nyt, kun valtuuston puheenjohtaja on pohdin puheenjohtaja? Miten nyt pyyhkii?
Ja siihen kaikkeen tuo ikuinen Laguuna, josta ei tuu mittää. Maalampikin tunnustaa, jotta, ellei laguunaa saada, voidaan tiloja käyttää muihin kansainvälisiin tutkimuksiin.
Just juu..., ellei ja ei ja voidaan mahdollisesti, ehdollisesti.Justiisa juu!!! Kädet ylös!!! Antaudutaan... tarkoittanee kirjoitukset...
Meillä se on strategiassa N:O 1.
Ja rahaa palaa. Nyt kontin suu tukkoon, sanoo kansa, joka köyhyydessä vaeltaa.- hei hei
Ei itketä lauantaina!
- haku auki??
Olisi todella mielenkiintoista, kun ketjussa kerrotut kolmannet toimijat iskisivät yht aikaa hakemukset kaupunginhallitukselle.
Selviää varmasti, kenen joukoissa hallituksen ydin seisoo,,tukea niille ja lopuille juhlapuheita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039