Hei suomi24-postailijat ja vierailijat!
Risteysalueelle sopisi useampia liikkeitä, ja varustemyymälöitä.Eikö vaan?
Itse lähtisin ( jos olisin päättäjä tms.) neuvottelemaan LIDLIN myymälän saamista tähän ko. strategisesti koukkausopivaan paikkaan, sillä sitähän 4/27-teiden risteys on.
S-ryhmä tietenkin vastustaa, sehän on selvää..mutta sille on jo hyvä rasti annettu ABC-myymälässä, joten markkinavoimaa eri liikemerkin alla on syytä pitää kärkenä.
Sitten risteysalueelle sopisi rakennustarvikeliike.
Alko varmaan pärjäisi Lidlin rinnalla.
Mitä kauppoja/erikoisliikkeitä
30
348
Vastaukset
- huokea ja hyvä
Lidli on erittäin kannatettava ehdotus.
- KingKong66
Motonet, Biltema, Bauhaus, HongKong.
- palvelufirmoja
Jaa..pohdin näin päin, mitä ei ainakaan kannata haalia, tahi ei ole kuluttajan kannalta järkevää
-huonekaluliikettä
-kultaseppä kelloliikettä
-eikä missään nimessä, vallankaan maskua, ikeaa eikä tokmannia
Viimeisen päälle erikoisliikkeenä /palveluna ehkäpä
-laaja valikoimainen silmälasiliike
-yksityislääkärikeskus - visiot1
Kyllä tämmöstä keskustelua enempi näille palstoille,tietimatit omille sivuille ja kohta ehkä voi piästä juolukkaan,myöa omat sivut.
- hillintää
elekee kovin innostua. jos kovin iso kauppakeskus siihen rakentuu niin 4tie tarvii sen jälkeen siirtää kauemmaksi ns ohiajotieksi
- lentokentän kasvulle
Yksityislääkärikeskus, siinä on hyvä ajatus.
Laadukkaita ja ammattimaisia lääkäri,- ja terveydenhoitoalan toimintaa tullaan kauempaakin käyttämään. Ja siinä samalla kyytimies/nainen käyttäisi aikaa shoppaamassa tärkeitä heräteostoja.
Olen kanssa samaa mieltä, että tämänkaltainen keskustelu on täällä paikallaan..tiematti ja matti, pääläri-erkki ym heidän ( ellei ole yksi ja sama) baanat ovat ennemmin ryhmät, seksi ja kommentaattori palstat. - jotain rajaa
elekeepä astua kehitys oyn varpaille tyhmine ideoineen. kehitys nämä kuuluu keksiä. siitähän sinne maksetaanki.
- arse gratias artist
Miten olisi se Kukkenheimi?
- tietimatti1
Kohta pääsöö puolukkaan toverit!
- Kannatan ehdotusta
Niin, voisiko koko Pyhäjärven kuntakeskuksen perustaa kolmannen kerran ja tällä kertaa sinne risteysalueelle?
Sehän rautatieaseman ympärillä oleva nykyinen keskus on näiden mäkien väliin sijoittuneena ahdas ja liikennejärjestelyiltään hankala.
Risteysalueella on hehtaarikaupalla melko tasaista hiekkapohjaista maata. Sinne olisi hyvä rakentaa Pyhäjärven uusi keskustaajama, kunhan vain ajoissa tehdään järkeviä kaavoitusratkaisuja.
Näkyvillä olevassa tulevaisuudessa maantiet pysyvät tärkeimpinä päivittäin kääytettyinä ihmisten kulkuyhteyksinä ja nämä risteysalueella toisensa leikkaavat tiet pysynevät nykyisillä linjoillaan vielä ainakin muutaman sukupolven ajan. - Pyh ja Pah
Pyhäjärven kehitys oy; sanompa näkemykseni, vaikka sitä ei pyydetty. Eli teen kaikkien puolesta pyytämättä arvioni kehityksen iskukyvystä.
valittu hallitus;
puolueiden poliittiset ylijäämäpalat tahi innokkaat jokapaikan - pyrkyrien hallitus.
yritystoiminnan kärjet;
uskonsuuntauksen ja henkisen veljeyden ohjaama yritelmäyrittäjien kenttätoimintaa sekä keskenään "kehittyminen"
elinkeinorakenteen tervehdyttäminen;
mikä on ollut jo sairasta, sairaammaksi vaan käy ( teolliset työpaikat). Siirrännäiset eivät kotiudu eikä lisää juurikasvua ( elikkäs alihankintaa)
Risteysalueen mikä mikä pyhä cash?? Toimitusjohtaja Pinolan etsikkoaika on käytetty, mies vaihtoon.
Kuntalaisten varoilla isot pojat ja tytöt talostelevat muka elinkeinoelämän palikoita kohilleen. Pyh ja Pah - taas vain valittavat
emme tarvii,Iisalmesta saa kaikkea.
- perse ee
iisalmesta saan vain sukupuolitauteja,hyi saattana mikä kylä
- KÄPYKYLÄNEN
PYHÄJÄRVISTEN TAPA ON hakea kaikki tarvittava toiselta paikkakunnalta, sillä menolla kuolee viimeisetkin erikoisliikkeet. KATEUS vie kalatkin vedestä, oman paikkakunnan yrittäjät ovat harmittavia, jos pärjäävät. HAETAAN KAIKKI VAAN Haapajärveltä, Iisalmesta, Ylivieskasta, Oulusta, ettei vaan oman paikkakunnan yrittäjät pärjää. RIITTÄÄ VALITTAMINEN, "eihän tällä käpykylällä mitään ole "
- Tikanmäki
Kolmas kerta toden sanoo..kuntakeskus 4/27-risteysalueelle.joo kyllä, hyvä esitys.
Nimikilpailu voi alkaa jo nyt, nimeä vois vääntää ja alkaa taivuttaa yksikkömuodosta TIKKA. - jo vain, poijjaat
Muistatteko v.2007---haettiin silloinkin.??
Kopsaan hakuilmoituksen tänne, sillä muutama korjaus uuteen ilmoitukseen kait pitää tehdä. sitten kun-
--
v.2013 ???
-asukasluku on enää n.5800
-laguuna on cuppin tilalle juonittu rahansyöttiläs, ikuinen lupaus?
-festarit onko ne nyt niin suosittuja?
-pääpomot ovat nyt sarkkinen ja tikanmäki
Työpaikka auki
Kaupunginjohtaja, Pyhäjärven kaupunki, Pyhäjärvi
Pyhäjärven kaupunki (6 200 as.) "Oulun Eteläisessä" tunnetaan tänään mm. Pyhäsalmi Mine Oy:n kaivoksesta ja siihen liittyvästä maanalaisen fysiikan tutkimuskeskus (CUPP)- hankkeesta, suositusta Täydenkuun Tanssit-festivaalista sekä kalarikkaasta ja kauniista järvestä. Kehitämme 4-tien ja valtatie 27:n risteysalueelle liikenne- ja logistiikkakeskusta.
Haemme KAUPUNGINJOHTAJAA . Virka täytetään toistaiseksi. Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai muutoin hankittu riittävä pätevyys, hyvät tiedot kunnallishallinnosta ja -taloudesta, johtamiskokemus sekä elinkeinoelämän ja julkisen sektorin tuntemus. Elinkeinoelämän kehittäminen on merkittävä osa kaupunginjohtajan toimenkuvaa. Eduksi hakijalle ovat mm. toimivat yhteiskuntasuhteet, muutosvalmius ja neuvottelutaidot, kuntatalouden osaaminen. Hakemukset palkkatoivomuksineen tulee toimittaa 31.08.2007 klo 15.00 mennessä os. Pyhäjärven kaupunginhallitus, PL 15, 86801 PYHÄSALMI. Lisätietoja: kaup.valt. pj. Pentti Väisänen, p. 044-4457 949, kaup.hall. pj. Paavo Leskinen, p. 0400 388 661. http://www.pyhajarvi.fi
Web of Trust
WWW-osoite http://www.pyhajarvi.fi
Web of Trust - rivien välistä
lainaus -"Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai muutoin hankittu riittävä pätevyys, hyvät tiedot kunnallishallinnosta ja -taloudesta, johtamiskokemus sekä elinkeinoelämän ja julkisen sektorin tuntemus. Elinkeinoelämän kehittäminen on merkittävä osa kaupunginjohtajan toimenkuvaa. Eduksi hakijalle ovat mm. toimivat yhteiskuntasuhteet, muutosvalmius ja neuvottelutaidot, kuntatalouden osaaminen."-lainaus päättyy
ONKO meille koskaan saatu hakemuksen mukaista johtajaa?
Uudessa hakuilmoituksessa on oltava lopussa seuraavaa
"PS. Poliittinen johto ja valikoitu henkilöstö pidättävät itsellään yksinoikeuden olla epäkunnioittavia ja yhteistyöhaluttomia" Lidliä kyselin aikanaan, mutta kun Nivala älys olla nopeempi ja sai sen.
Joku Bauhaus vois menestyäkkin koska lähialueella ei ole merkittävää kilpailua, siitä ois syytä tehdä markkinatutkimus.- kehitystäkö
jätä kuule ne kyselyt niille joille se kuuluu
Juu niimpä, mutta kun on muutama tuttava sielläkin vaikuttamassa.
Ei ollut ainakaan silloin kukaan täältä kunnasta kyselly mitään.
- parkettia
s-ryhmä vois rakentaa s-hotellin täyventämään suurlavan monipuolisia matkailu ja majoituspalveluja järvinaköalalla
- vesijättökalastusoik
Eikös se ole lampi se Vaskilampi.
- ...dfg
Kuopion ketkuilevat s-johtajat? niinköhän?
asiakasomistajana olen äänestänyt edustajan ko.puljuun ja sanaa saisi hän kyllä sinne viedä, ettei ole abc- huoltsikkaa sitä varten risteysalueelle sallittu, että sen jälkeen kehitys on seis. - bussikuski
ABC:lle mahtuu rekat ja turistibussit hienosti ,on tilaa ja kapsiteettia riittävästi ,vaikka rakentamisesta valitettiin viimeiseen asti paikallisen henkilön toimesta.
Elikkä risteysalueen kehityksen jarrumiehiä meillä löytyy,ikävää mutta totta. - keväällä vaihtuisi
Talvella voisi kivipuistossa olla lumi-jääpuisto kertomassa pyhäjärvisestä osaamisesta
- 27/4 > 24/7
risteys olis tunnetumpi nimellä 24/7
- tietimatti1
Sex-shop puuttuu!
- puotipuksu
lindex, janet&jones, dressman ja CITYMARKET
Stiletto, viinipuoti, kenkäkauppa ja sähkö/lvi-tarvike
armyshop - valmistuu v.2018
ABC kivipuisto,hieno homma,jokohan se ensi kesäksi valmistuu,,tai sitäseuraavaksi.
- Vapaat kädet
Mitä te täällä ruikutatte, että risteysalueelle pitää saada sitä, tätä, tuota!
Siellä on vapaita tontteja eikun hoitaaka hommat itse.
Tehkää vaikka TUULIMYLLY myymälöitä ja Tyynelle Ompelukonevuokraamo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652349En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331745- 101584
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009