Myöhästyneet Pettymys-päivän onnittelut!

Pitänee välillä kirjoittaa myös iloisia, adventtikirkon kannalta positiivisia kirjoituksia, eli paljon onnea Adventtikirkolle Suuren Pettymyksen vuosipäivän johdosta, vaikka vähän näin jälkikäteen!

Ilman tuota historiallista päivää, jolloin Jeesus toikkaroi Taivaassa teltasta toiseen, ei olisi syntynyt myöskään kansainvälistä adventtikirkkoa!

22.10.1844 siis Jeesus päätti, että kyllä täällä taivaassa on jo röhnötetty tarpeeksi aikaa ja lienee parasta aloittaa pikainen paluu ja hän aloitti kaikessa kaikkivaltiuudessaan ja jumalallisuudessa ynnätä meidän syntejämme yhteen, kuten jokainen adventisti varmaan tietää.

Nyt Jeesus on ynnäillyt syntejämme jo 169 vuotta, niin lienee jossain kohdassa menossa ja jospa hän jo laittaisi maailmanloppunäytelmään uuden vaihteen silmään ja korauttaisi tänne valkealla hevoselle jo huomenna!

Sitä odotellessa kuitenkin luulen, että tulen onnittelemaan adventtikirkkoa suuren pettymyksen johdosta myös ensi vuonna, sitä seuraavana ja niin kauan kuin minussa henki pihisee, eli aika kauan.

Onneksi pikainen paluu on suhteellinen käsite, niin sehän voi tarjoittaa jotain miljoonan vuoden ja miljardin vuoden välissäkin!

Sillä Maapallon todellisen historian valossa miljoona vuotta on todella lyhyt aika, eli on sillä Jeesuksella onneksi aikaa syntejämme ynnätä ja tehdä vaikka tarkistuslaskelmakin, jos ei luota omiin matemaattisiin taitoihin!

Ja samaan aikaan adventtikirkko saarnaa pikaista paluuta, aivan kuin Suuri Pettymys olisi ollut eilen ja joka vuosi se päivä on vain vuoden kauempana, aivan kuten pikainen paluukin.

7

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ellen White (Harmon)

      Olin tuolloin 22.10.1844 lähes 17-vuotias ja hyvin naivi tyttönen, joka oli saanut kiven otsalohkoonsa 9 vuotiaana koulumatkalla toisen koulutoverin heittämänä.
      Syy oli kokonaan ulkonäössäni, joka oli hyvinkin kirveellä veistetyn näköinen muiden koulukavereitteni mielestä ja myös omasta mielestäni.

      Minäkin odotin kiivaasti maailmanloppua tapahtuvaksi juuri tuolloin 22.10.1844.
      Muistan kun istuimme kalliolla ja katseleimme taivaalle, josko se Jeesus sieltä pilven raosta kurkistaisi. No mitään ei tapahtunut ja vähän harmitti kun suurin osa meidän lahkon jäsenistä oli jopa myynyt talonsa ja tavaransa ja antaneet kaiken varallisuutensa lahkomme johtajille, jotka hykertelivät ja saivat makeat naurut kustannuksellamme.

      Aloin sitten itsekseni pähkäilemään, että miksi Jeesus ei tullutkaan ja keksin hulvattoman hauskan selityksen pettymyksellemme. Keksin nimittäin, että Jeesus olikin vain mennyt taivaassa temppeliin suorittamaan loppuun sovitustyötä ja laskemaan meidän syntivelkaamme.
      Näin jälkikäteen täytynee oikein hymähtää typeryydelleni, jonka laitan osittain nuoruuteni ja myös sen otsalohkooni jysähtäneen kivenmurikan piikkiin, joka pani aivoni kokonaan sekaisin.
      Saamallani aivovauriolla oli myös sellaisia sivujuonteita, että koin pakonomaista tarvetta kirjoitella ja kopioida toisten kirjoituksia. Tätä raapustelemista harrastin yleensä yöaikaan silloin kun toiset ihmiset nukkuivat, josta syystä univajeeni yhdessä aivovaurioni kanssa sai aikaan mitä ihmeellisimpiä hallusinaatioita.

      • EGW oikea profeetta

        Jumalan pilkaa nuo sinun sanasi. Tee parannus ennenkuin on liian myöhäistä!


    • valitusvirret

      Surunvalitteluni Ellen Whiten harhojen johdosta, joita syötetään herkkäuskoisille mm. Suuri Taistelu kirjassa, joka on Ellen Whiten käymä suuri taistelu pakkomielteitä ja aivovauriota vastaan sekä hänen sekavia hallusinaatioita vastaan.

      • Pyh!

        Tuomiopäivänä itket ja parut noitakin valheitasi.


    • Pyh!

      Tuomiopäivänä joudut maksamaan tuostakin piruilustasi.

    • puhujien sydämistä.

      Niinpä, bushmanni. Pettymyksen päiviä on varmasti ollut, kenellä mitäkin.
      Kirjoitat adventistien pettymyksestä.
      Jeesuksen aikanakin, siellä Mestarilla oli pettymys, kun moni opetuslapsi tuossa ajassa loukkantui ja lähti. Jopa lähimilleen opetuslapsille Hän sanoi, että: " tahdotteko tekin lähteä pois?!"

      Mutta, he eivät halunneet. He kokivat, että Hänellä on iankaikkisen elämän sanat.

      Siinä liikkuu Elämä. Noissa iankaikkisissa sanoissa. Ajassa, kun elämme vajavaisen tiedon varassa, siitä, mitä raamattu sanoo, -mitaten ihmistä, siis näitä uskovia. Emme tiedä kaikkea, vaan tutkimme kukin.
      Niin meille uskomassa oleville on kuitenkin lupaus. "Kun vajavuus lakkaa, niin täydellisyys alkaa" Jeesuksen paluussa, ylösnousemuksessa.

      Se on tärkeä bointti asioissa. Seurakunnissa voi olla aikain virrassa tulkinta ongelmaa mittamme mukaan ja näin "Luhterinkin" päätelmä 153? luvulle Jeesuksen paluusta näköala, joka ei ehkä ole toteutunut.
      Näin voinen kertoa sinulle sen, että voimme vaikka yhdessä löytää kirkkojen historiasta sen, ehkä 4 yksipuolista arkkia, fontin koosta riippuen, kuinka ollaan menty harhaan. Sieltä löytyy helluntalaisuudestakin, että Israelin itsenäistymisestä sukupolvi 40- vuotta ja paluun tapahtuma, sekä aikahetki tämä lehtimajajuhla, jos et sattunut tietämään.

      Eli juuri näitä ajatustulkinta virheitä tulee, ja siksi, kun niin rakkaudella odotamme tätä Jeshuaa tähän aikaan, aikaan hakemaan seurakuntansa pois.
      Pois tästä bushmannien mädättämästä ja väkivaltaisesta maailmasta parempaa kotoon. Se on odotusta ja "ynnäämistä"...

      Ongelma ei ole meille ongelma, sillä tietäähän Herran, että siellä he kovasti odottavat, mutta kun vielä odotamme joidenkin harhaisten bushmannien kääntymistä hulluudestaan*), elävän Jumalan puoleen Kristuksessa. *)[Lk. 12:20].

      Siksi tulemuksella on Jumalallinen aikataulu. Jos me saisimme "tulouttaa" Jeesuksen, niin sehän olisi jo nyt. Mutta ajattelepa sitä omaa iankaikkisuusosaasi.
      Kannattaisiko hieman sinun puolelta toivoa, että ei ihan vielä. Etsikkoaikasi on kesken ja kovasti rimpuilet sen edessä.

      Myös voisi kohdallasi olla havahduttavaa se, että kuinka olet särkenyt elämän rakkaita tekoja toisia kohtaan. Mikä sinusta on tuntunut mukamas hyvältä, sekin on ollut hirvittävää vain oman edun tavoittelun kautta tehtyjä tekoja.
      Niissä ei ole täyttynyt Jumalan tahtoa, vaan omaa tahtoasi ja näin olet laskenut tekosi suunnat ja tarkoituset ja se rikkoo. Se rikkoo hirvittävällä tavalla lähimmäisten sitä etua, mikä heillä pitäisi olla Jumalan edessä, rakkauden lain suhteen.

      Sinun tekosi huseeraa ja on näköesteenä itse Taivaan Isän rakkauden päämäärien toteutumiseen. Ja aivan noitten sanojesi suun tunnustus sen kertoo. Se lähtee sydämestäsi, se lähtee ajatuksistasi ja näin ne on merkkinä sinun jumalastasi, ketä kumarrat. Kumarrat itseäsi, hyvän ja pahantiedon puulla, kun syömällä kerrot sen, että olet jumala, joka mittaa taivaan kaaret, sekä maan perustukset.

      Niin. Kuinka pitkä on etsikkoaikasi huseeraaminen. Näyttää siltä, että muutosta ei ole tapahtunut ja näinkö käy, että tulet juomaan Jumalan vihan maljan loppuun asti.

      1. Kor. 3:18. Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.
      19. Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta. Onhan kirjoitettu:

      - Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa.

      20. Ja samoin:

      - Herra tietää viisaiden ajatukset, hän näkee ne turhanpäiväisiksi.

      Tuo on hyvä käsittää, noin sydämessään.

      • pyh!

        bushmanni on läpeensä paatunut luopio, jolle on turha selittää mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      100
      2873
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1814
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      383
      1681
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1611
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1267
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1176
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe