Meikäläinen on muuttanut asuinpaikkaa melkoisen monta kertaa, kuin karavaanikansalainen. Pikaisella laskutoimituksella sain tulokseksi 24. osoite nyt, ensi kuussa tulee 25. eri osoite. Vanhempieni kanssa asuessa tuli muutettua noin kolmannes tuosta ed. esitetystä. Tiedän myös, ettei se seuraavaavakaan osoite ole pitkäikäinen.
Mitenkäs teillä, montako eri osoitettanne muistatte noin äkkiseltään?
Ps. Ja ettei taas joku vedä hernettä nenuun utelusta kuten edellisessä kyselyssä näkyy tapahtuneen, niin kerron heti, että huvikseni kyselen, ja toivon teilläkin olevan ajatukset edes sen hetken poissa arkihuolista kun tähän kommentoitte :D
Monestiko olet muuttanut?
31
343
Vastaukset
Kirkkaasti jään toiseksi äkkiseltään laskin 13 kertaa.
- Nyfiken
Äläpä sure, ei se muuttaminenkaan aina kivaa ole - mieleen tulee etuna se, ettei ehdi kertyä turhaa tavaraa mutta esim. paikallisiin kussakin osoitteessa ei oikein tutustu. Juuri kun jokin kulttuuri alkaa tulla tutummaksi, onkin taas lähdettävä.
Ps. ainoa iloni seuraavassa osoitteessa on se, että pihassa kasvoi ihan oikea viinirypäle :D
Sain tosin kuulla ettei sato riitä kotiviinin valmistukseen asti mutta ovat, kuulemma, hyviä syötäviä. - hmpf
Nyfiken kirjoitti:
Äläpä sure, ei se muuttaminenkaan aina kivaa ole - mieleen tulee etuna se, ettei ehdi kertyä turhaa tavaraa mutta esim. paikallisiin kussakin osoitteessa ei oikein tutustu. Juuri kun jokin kulttuuri alkaa tulla tutummaksi, onkin taas lähdettävä.
Ps. ainoa iloni seuraavassa osoitteessa on se, että pihassa kasvoi ihan oikea viinirypäle :D
Sain tosin kuulla ettei sato riitä kotiviinin valmistukseen asti mutta ovat, kuulemma, hyviä syötäviä.Sen täytyy kyllä olla rankkaa muuttaa noin usein. Tai ehkä jos pystyy katsomaan vain asioiden valoisia puolia...
Muistan kun muutin tähän nykyisineen paikkakuntaan 16 vuotta sitten, miten masentunut olin koko ekan vuoden kun en tuntenut ketään. Ja miten iloinen olin kuin vuoden jälkeen eka ihminen tervehti. Joku tunnisti mut! Jihuu!!
Kun muutin tähän nykyiseen taloon, sain tämän kunnan isännän viirin. Tuntui melkein pyrkyrimäiseltä nostaa se tankoon ekan kerran, kun en ole synnynäinen paikkakuntalainen ;)) Sitten päätin että ok, ollaan sitten tämän kylän tyttöi, ja vedin sen melko ylpeänä salkoon. Jonkunlainen elämän virstapylväshetki sekin.
Tuollaiset paikka-sidos jutut on varmaan kuopattava kun muuttaa usein? Ei voi kiintyä, eikä voi tuntea olevansa osana yhteisöä?
- ...
Yli kymmenen, alle kakskymmentä kertaa. Duunijuttuja tosin ollut aivan tuhottomasti. Avartavaa ja mielenkiintoista, toisaalta ollut myös jotenkin juuretonta ja stressaavaa.
Suuri ero kuitenkin hikiän peräkammarinpoikiin, jotka asuvat kohdusta hautaan syntymäkodissaan. Monissa asioissa. Olen ehkä välillä ollut aika kypsä. jotkut ei ole kypsymeet ikinä.
=DW= No kyllä jään kirkkaasti kakkoseksi, vaikka työkaverit onkin jo pottuilleet, että eikös olisi jo aika muuttaa. Yhdeksän muuttoa on takana. Nyt olen löytänyt kodin, joten kymmenettä ei ihan pian tule.
- hmpf
Kymmenen kertaa olen muuttanut, ja täältä lähden joko senioritalolle tai jalat edellä :)
Ja vaikka pisin välimatka on ollut 155 kilsaa, olen pysynyt jollain tavalla paikkauskollisena. 5 kertaa olen asunut Kuninkaantien varrella. Niin kuin nytkin. - sitroen.
Ainakin 16,5 kertaa.
Tuo puolikas siitä, että viimeiset 7 v olen ollut muuttamassa, mutta en pääse kahden asunnon loukusta kun kukaan ei osta toista pois. Suomi on halvauksenomaisessa tilassa. Monessa muussakin suhteessa.
Tämähän kuuluukin ZWO:n käsikirjoitukseen. - L - L
Nykyinen on 25:s.
Vanhempieni mukana 1.
Poikamiehenä 13. Silloin elin osan ajasta tavallaan yhteiskunnan ulkopuolella siten, ettei osoite aina siirtynyt mukana. Lukumäärästäkään en ole varma.
Perheen kanssa paikkaunnan vaihtoja 7kpl.
Samalla paikkakunnalla 4 muuttoa.
Yhteensä 25kpl. Tämä viimeinen oli ainoa eläkeläisenä tapahtunut joten alle 6-kymppisenä 24 muuttoa.
Muuttotarvetta ei ole näköpiirissä ja ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä.
En ole laskenut mukaan osoitteemme väliaikaisia siirtoja Espanjaan. Se on ollut sellaista eestaas seilausta syntymäpaikalta espooseen ja sen sisällä eri paikoissa venttas hool, tommoset 5 eri paikkaa ja sit lopuksi tämä jossa olenkin asunut kauan kauan. Huvikseni vastailen.
- vakaasti
Omassa huushollissa asuttu 37 vuotta, kahdessa eri osoitteessa.
Tenavana tuli muutettua enemmänkin.
Kävin Helsingissä 8 luokkaa kansakoulua viidessä eri koulussa :))- Alter egoni
Koulunvaihto on kyllä rankempaa, luulisin... Siinä on ollut riski joutua kiusatuksi, mutta taisit selvitä :)
- vakaasti
Alter egoni kirjoitti:
Koulunvaihto on kyllä rankempaa, luulisin... Siinä on ollut riski joutua kiusatuksi, mutta taisit selvitä :)
Ei tainnut silloin juuri koulukiusaamista olla, en ainakaan muista.
No, minä olin iso ikäisekseni....
Opettajia piti varoa, ne löi jos ei ollut kunnolla :))
Täällä missä nyt asustelen, olen asunut syksystä 1999 asti, mutta ennen sitä olen asustellut 18 eri paikkakunnalla. En tiedä kuinka kauan täällä asustelen. Toisaalta tämä on melko hyvä paikka asua, mutta hieman veri vetää vähän kauemmaksi.
Lapsena muutin kolme kertaa Helsingin rajojen sisäpuolella. Tein syrjähypyn Vantaalle, kun ostimme asunnnon miehen kanssa ja muutimme kimppaan. Esikoinen on perheen ainoa, jolla on syntymäpaikkana Vantaa, vaikka syntyikin Helsingissä. :)
Perheenä olemme muuttaneet neljä kertaa. Lähes samoilla kulmilla olemme pyörineet yli 20 vuotta, nyt tässä reilut 8 vuotta. En ole kotiutunut tähän nykyiseen vieläkään, muutto edessä varmaan jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa.
En ole koskaan asunut yksin. Oma pieni luukku jossain vaiheessa. Ei mahdoton ajatus sekään.- dr y
Kuusi kertaa. Seitsemässä asunnossa olen siis asunut. Tässä nykyisessä on vierähtänyt jo yksitoista vuotta. Enää en muuta, jos ei satu loton päävoittoa kohdalle.
- Alter egoni
22 Suomessa ja 1 Tallinnassa. Tosin se oli kakkosasuntona, henkikirjat kuitenkin Suomessa. Viime keväänä myytiin pois kun panostettiin Suomeen, saaristoon.
- tuli takapuolessa
Olen muuttanut n.12 kertaa eripaikkakunnille en laske saman paikkakunnan muuttoja.Heti 17vuotiaana matkustin Pohjois-karjalasta Porin seudulle ja sitten tuli monia muita paikkakuntia nyt vanhempana olen rauhoittunut olen asunut samassa paikassa jo 18vuotta.
- Gjkghkjkhdhb
P-Karjalasta Poriin!? Mahtoi olla jo kulttuurishokkikin ;-)
- Synnyinkotirock
5 osoitetta tulee mieleen. Tosissaan en ole muuttanut. Opiskellessa tuli pari kolme osoitetta, mutta nyt asun synnyinkodissani. Aikuisena oli yksi toinen osoite, ennenkuin palasin tänne. En tiedä mitään muuttamisest sadan kilsan päähän, kun tavarat pitää tosissaan saada mahtumaan muuttoautoon.
Saa nähdä muutanko vielä jonnekin päin, vaikka vaivaistaloon.. - chameleon
18. uusi osoite tulee ens viikolla. Ei ole juuria missään, ne menetettiin jo muksuna. Saas näkee, miten seuraavassa kotikaupungissa alkaa viihtymään.
- Nyfiken
Toiv. hyvin. Sillä asenteella jatkoon :)
- 11-8
Monesti mutta ikää ollessa ajat 4v-2v-15-16, nyt tuskin haluan..
- Moveriver
Yhteensä 12:ssa eri osoitteessa on tullut asuttua, jos ei opiskeluasuntolaa lasketa. Muutot 18-32v ikäisinä. Nyt yli 20v samassa osoitteessa. Muutto lapsuuden ja nuoruuden maisemista toiselle puolelle suomea aiheuttanut sen että kaikki vanhat kaverit jääneet. Aikuisena vaikeampi luoda uusia ystävyyssuhteita ja yksinäinen vanhuus odottaa.
- Synnyinkotirock
Eipä noita koulukavereita näe, vaikka samassa kylässä joku asuukin. Valtaosa lähti opiskelemaan ja päätyivät sitten ympäri Suomea ja maapalloakin. Läheisiä olen menettänyt minäkin eikä kavereita silti ole, vaikka olenkin juurtunut liikaakin tähän paikkaan.
- bb--cc
Kaikkiaan kuutisentoista muuttoa, joista kaksi kertaa paikkakuntaa ja yhden kerran maata. Nyt asun Suomessa, sukuni juurilla.
Jaaa... vanhempien kyydissä pari kertaa. Omassa ruokakunnassa nuoruudessa noin kerran vuodessa ja omistusasuntoaikaan noin kerran kymmenessä vuodessa. Pitäisi taas kai kohta muuttaa...
- muutettu on
Lähempi 50 kertaa olen muuttanut. Laskin josku enkä ollut uskoa, tosin siinä on mukana kymmenkunta kesätyömuuttoa opiskeluaikana, mutta on se silti aika paljon.
Nykyinen osoitteeni Suomessa on 15. osoite elämäni aikana. Sitten on vielä paikat,missä olen asunut työni takia yhteensä noin 12 vuotta mutta ne ovat vain työosoitteita Tämä nykyinen on 27. valtio,missä teen työtä ja olen noin 2 kuukautta ja kotona käynnin jälkeen ehkä kuukausi lisää. Toivottavasti seuraava projekti on pidempi ja jossakin tutussa paikassa.Aina uuteen paikkaan tottuminen vie aikansa.
Hei vaan tutut ja tuntemattomat. Minä olen luullut muuttaneeni monta kertaa, mutta kun luin sinun kirjoituksesi niin arvelen että minun 15 muuttokertaa on ihan tavallinen lukumäärä. Ja kaikille jotka muistaa minut, niin kerrottakoon, että nyt asun maalla lähellä synnynseutuani.
Muistan 15 eri osoitetta, nuorempana muutin useammin, muuttoja on useampi kuin 15. Ensimmäinen kotoa pois muuttoni oli 20-vuotiaana. Myöhemmin ehdin palata lapsuudenkotiinikin pariin eri otteeseen, eri rooleissa. Nyt elämäni on toisaalla ja uusia suunnitelmia asumisen suhteen vielä edessäpäinkin.
- elliivo
11 eri osoitetta ollut vaikka 20 ensimmäistä elinvuottani asuin samassa syntymäkotini osoitteessa ja tässä nykyisessä taloyhtiössä 16 vuotta. Tosin kolme ja puoli vuotta tässä pienemmässä asunnossa.
80-luku oli varsinainen hyppyaika :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965