Simpun kaltainen avovene

Ei oo helppoo

Laittakaas tähän ketjuun listaa samantyyppisistä avoimista uppoumarunkoisista avoveneistä kuin mitä Simppu on.

Suunnitelmissa olisi ensi kesäksi hommata Simppua vähän pienempi avovene rauhalliseen veneilyyn ja kalasteluun kauniina kesäpäivinä. Kokonaisuus pitäisi olla edullinen sekä hankintahinnaltaan, että ylläpitokuluiltaan. En kuitenkaan ole löytänyt markkinoilta muita edes vähän samaan kategoriaan sopivia veneitä kuin Terhi 440:sen. Se kuitenkin alkaa olla jo vähän liian pieni ja matalalaitainen.

Koska uppoumarunkoisiksi tehtyä on vaikea löytää, niin voisiko ajatella, että hankkisi jonkun liukuvarunkoisen ja pistäisi sen perään pienen peräprutkun, niin siitä saisi uppoumarunkoisen korvikkeen? Olisiko esim. Terhi Nordicista 5 hv:n moottorilla Simpun korvaajaksi?

Hyviä ehdotuksia kaipaisin, please.

21

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mites vaikka Rönnqvist 15? Sen voi varustaa rahalliseen liikkumiseen 5hv moottorilla. Jos myöhemmin tuntuu ettei kerkiä, niin voi vaihtaa moottorin 10 tai 15 heppaiseen.

    • Uppouma

      Täsmälleen Simpun kaltaista ei juuri taida olla, mutta katsoisin isojen soutuveneiden suuntaan (Suomi 520L, Kaisla 525..) tai puoliliukuviin (Rönnqvist, Paro, Kala-Kaveri, Kala-Palta..)

      Miksei jopa naapuriketjussa mainittu Kormoran, jos käytettynä löydät.

      Terhi Nordic voisi myös olla toimiva, jos ABS-muovirakenne ei pelota.

      • Puoliliukuvako?

        Jos Rönnqvist kulkee vajaa 30 solmua, niin onko se enää puoliliukuva? Kyllä mun Rönkky on ihan liukuva. Toki köli on olemassa ja mukavin matkanopeus on alhaisempi. Suosinkin n.18-22 solmun matkanopeuksia.

      • tyhjätasku
        Puoliliukuvako? kirjoitti:

        Jos Rönnqvist kulkee vajaa 30 solmua, niin onko se enää puoliliukuva? Kyllä mun Rönkky on ihan liukuva. Toki köli on olemassa ja mukavin matkanopeus on alhaisempi. Suosinkin n.18-22 solmun matkanopeuksia.

        Vetouistelijat varmaan osaisivat parhaiten kommentoida nykyveneiden hitaan ajon ominaisuuksia. Tosin heilläkin taitaa nykyään olla niin kiire, että valitsevat veneensä muiden ominaisuuksien perusteella. - tai onko Busteri parhaimmillaan hitaasti ajaessa?

        Myös minulla olisi kiinnostusta samanlaiseen veneeseen kuin aloittajalla. Harmi, että tarjonta on mennyt vähäiseksi. Eiköhän nousevat polttoaineen hinnat lisää tämän tyyppisten veneiden tarjontaa. Kysyntää jo alkaisi olemaan.

      • Kaislaman

        Tuollaista Kaisla 525 erää olen harkinnut kun Simppu tuntuu liian isolta, mutta Kaisla taas on auttamattomasti liian pieni. Kunpa jostain saisi Kaislan tyyppistä venettä vähän pulleammalla rungolla, niin se sopisi merikäyttöönkin. Minusta Kaislan perämoottorikiinnitys on paljon fiksumman oloinen kuin Simpun läpi pohjan asennus.

    • Terhiman

      Terhi Nordic voisi olla hyvä tuollaisessa käytössä. Terhi 440 on oikeastaan suunniteltu uppoumarunkoiseksi, mutta varalaita on niin matala, ettei kestä kovaa keliä.

      Oma suosikkini olisi 5,49 pitkä Terhi 440 (vai pitäisikö sitten merkitä 550?). Eli saman runkomuodon omaava vene, mutta juuri ja juuri rekisteröintirajaa lyhyempi. Tietysti varalaitaa pitäisi myös korottaa.

    • varalaitaa

      Katopa J.Kurikkalan vene. Pituutta reilu 6 m ja on perästä ohjattava. Kestää keliä ja katseita. Muistaaksen Himangan muovityöllä on muotit ko veneeseen tätä nykyä.

      Ja tämä ei ole mainos.

    • Terhiman

      Olipa muuten unohtua nuo Kurikkalalaiset.

      Siinä onkin hyvännäköinen vene. Valitettavasti vaan vähän turhan pitkä kun täytyy rekisteröidä. Kun ne muotit ovat jo valmiina, niin eipä taida olla saatavissa hitusen alle 5,5 metrin kokoluokassa?

      On se vaan valitettavaa kun veneveistäjät eivät näe selvää markkinarakoa. Näitä 5 - 15 hh moottorille sopivia välikoon paatteja ei juurikaan ole tarjolla, vaikka kysyntää olisi varmasti vaikka kuinka. Tällainen vene sopisi mainiosti mm. uistelijoille, mökkiläisille ja varsinkin saarimökkiläisille ym..

    • kalapala

      mikä ongelma siinä rekisteröinnissä on?

    • Kustaa

      Olen pohtinut tätä asiaa paljon ja loppujen lopuksi tullut siihen tulokseen, että Terhi 440 on paras vene jos haetaan nykyveneistä hyvää uppoumarunkoista.

      Se on totta, että vähän pieneksi se jää merellä, mutta parempiakaan ei ole tarjolla.

    • Markkinarako kans

      Tässäkin olisi markkinarako. Simppuja on myyty paljon, mutta vähän pienemmälle tasaperäiselle, ei liian hienolle, avoveneelle olisi kova kysyntä.

      Joka vuosi käydään messukeskuksessa pettymässä tarjontaan. Ei Suomen ilmastossa veneissä tarvi olla superloonityynyjä sun muita härpäkkeitä. Samoin monelle riittää ihan pieni peräprutku veneen perään.

      Nyt tarjontaa ei ole lainkaan. Kuka valmistaja herää ensimmäisenä nousukauden huumastaan?

      • Yksinkertainen

        Komppaan ed. nimmerkkiä Markkinarako kans. Yksinkertainen avovene pienellä perä- tai keskimoottorilla olisi varmasti haluttu paketti markkinoilla. Moottorista sitten riippuen suippo- tai tasaperäinen. Pieni kulutus ja yksinkertainen ja huoleton tekniikka kiinnostaisi. Tuo Simpun rungossa oleva reikä perämoottorille ei kyllä oikein sytytä. Keskimoottorilla vastaava vene kiinnostaisi jo huomattavasti enemmän.

      • Kaksinkertainen
        Yksinkertainen kirjoitti:

        Komppaan ed. nimmerkkiä Markkinarako kans. Yksinkertainen avovene pienellä perä- tai keskimoottorilla olisi varmasti haluttu paketti markkinoilla. Moottorista sitten riippuen suippo- tai tasaperäinen. Pieni kulutus ja yksinkertainen ja huoleton tekniikka kiinnostaisi. Tuo Simpun rungossa oleva reikä perämoottorille ei kyllä oikein sytytä. Keskimoottorilla vastaava vene kiinnostaisi jo huomattavasti enemmän.

        Onhan näitä, lompsa auki vaan.
        http://fibresin.fi/?p=nauvonfiskari&l=fi

      • Ei kaksinen
        Kaksinkertainen kirjoitti:

        Onhan näitä, lompsa auki vaan.
        http://fibresin.fi/?p=nauvonfiskari&l=fi

        Eipä tästä ole Simpun korvaajaksi, vaikka vähän samalta näyttääkin.

        Simppu on yli puolet halvempi vaikka mukaan laskisi moottorinkin. Kansa haluaa yksinkertaisen!

      • loppuunmyyty
        Ei kaksinen kirjoitti:

        Eipä tästä ole Simpun korvaajaksi, vaikka vähän samalta näyttääkin.

        Simppu on yli puolet halvempi vaikka mukaan laskisi moottorinkin. Kansa haluaa yksinkertaisen!

        Lieköhän simpun valmistus lopetettu. Kippari-lehdessä ei ollut myytävien listoilla enää. Siis siinä katselmuksessa. Aikaisempina vuosina on aina ollut.

      • loppuunmyyty kirjoitti:

        Lieköhän simpun valmistus lopetettu. Kippari-lehdessä ei ollut myytävien listoilla enää. Siis siinä katselmuksessa. Aikaisempina vuosina on aina ollut.

        Ainakin kotisivut ovat auki, joten valmistuskin lienee vielä vauhdissa.

        Aika huvittavaa on tuon "trimmilevyn" lisääminen lisävarustevalkoimaan, samalla on moottorisuositus nostettu 20 hevosvoimaan. Jos vene kulkee 11-12 solmua tuolla trimmilevyllä (valmistajan kotisivuilta saatu tieto), ja kun voi olettaa sen tapahtuvan sitten sillä 20 heppaisella, niin taloudellisuus on hukattu ja veneen perusidea tuohottu (vakaa, helppo, kantava, turvallinen, hidas). Vai olisiko niin, että ostajille ei se 5-6 solmua riitä avoveneessä?

        Ainakin noilla spekseillä pääsee mukavammin, turvallisemmin, ja taloudellisemmin ihan liukuvaksi suunnitellulla veneellä huippunopeuden ollessa tuplat.

        Sähkösimppu olisi ihan hauska vekotin vaikka kalaveneeksi mökille, muuten kallistusin uppoumarunkoista avovenettä hankkiessani tuohon nauvon fiskariin, etenkin keskimoottorin ansiosta.

      • busster
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Mitä hyötyä keskimoottorista on ? Enemmän huollettavaa kuin perämoottorissa. Keskimoottorin ohjaus huonompi kuin simpussa. On testattu. Samaa mieltä muutoin jollei 5-6 knot riitä niin hankkikoon "busterin".

      • Haaveissa Simppu
        busster kirjoitti:

        Mitä hyötyä keskimoottorista on ? Enemmän huollettavaa kuin perämoottorissa. Keskimoottorin ohjaus huonompi kuin simpussa. On testattu. Samaa mieltä muutoin jollei 5-6 knot riitä niin hankkikoon "busterin".

        Täysin samaa mieltä noista savolais-siivistä. Simppu kulkee 6 hp:n moottorilla sen minkä kulkee. Jos tämä ei riitä, niin miksi ostaa Simppu?

      • Niin totta
        Haaveissa Simppu kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä noista savolais-siivistä. Simppu kulkee 6 hp:n moottorilla sen minkä kulkee. Jos tämä ei riitä, niin miksi ostaa Simppu?

        20 hp:n moottori Simpussa - "taloudellisuus on hukattu ja veneen perusidea tuohottu".

      • simppupuoliliukuun
        Niin totta kirjoitti:

        20 hp:n moottori Simpussa - "taloudellisuus on hukattu ja veneen perusidea tuohottu".

        Täällä kaikuu.

        Mutta tuodakseni toisen näkökulman, eikö Simppu muutu 20 hv:lla "miniflyingalbatrossiksi" tai "minimarsundiksi", jos runkomuoto on lähtökohtaisesti oikea. Ainakin matala painopiste puhuu pellinkiläisyyden puolesta. Tiedän, runko on aika leveä pituisekseen.

    • Vaihtoehtoja

      "kaamean meluinen ulhi josta kovalla kelillä alkaa konekaivosta ryöppyämään vettä sisälle"

      Näin luonnehdittiin Simppua tuossa viereisessä keskustelussa. Ei tarvis kilpailevan tuotteen kummoinen olla, että tuon voittais.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2266
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2259
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      125
      2173
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      127
      2113
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      54
      1756
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1633
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1361
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1195
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1137
    Aihe