Mitä on oikea uskoontulo?

En oikein ymmärrä kuviota missä synnymme ensin tänne tahtomattamme ja sitten meidä ollaan viemässä kadotukseen jos emme ala pyydellä Jumalalta anteeksi tekojamme joihin Jumala itse on kaikkein suurimmassa vastuussa. Jumala se toi tarinassa paholaisen paratiisiin ja perisynti levisi ja koskee jokaista. Yhdelläkään syntyvällä ei ole siis valinnan mahdollisuutta välttää syntiä koska se on perittynä.

Toisekseen Jumala on ulkopuolinen suhteessamme vääriin tekoihimme koska käytännössä rikomme toisia ihmisiä vastaan ja heiltä meidän pitäisi anella anteeksi, eikä Jumalalta.

Ei ole oikeaa eikä väärää uskoontuloa.

Ainoa oikea tapa on tulla POIS uskosta.

Uudestisyntyminen ylhäältä eli uskoontulo on Jumalan ihmeteko. Se on enemmän, kun vain Jumalan olemassaoloon uskominen.

Niin monihan saattaa alkaa vaikka rippileirillä ajattelemaan että Jumala on olemassa mutta jos se ei johda sen kummempaan muutokseen ihmisessä kuten rukoilemiseen, syntien tunnustamiseen, luonteen muuttumiseen nöyremmäksi niin onko se silloin ihan varsinaista uskoontuloa? Sitä uudestisyntymistä?

Enpä tähän nyt totea muuta kuin kysymyksenä: Oletko Jumalan lapsi?

Lue 2. Pietarin kirje ha vastaa sitten. Siinä ei montaa lukua ole.

Lapsikastehan se on :DDDDDDD

Oikeasta uskoontulosta tulee lukea uudesta Testamentista. Hyvä on aloittaa miten opetuslapset tulivat uskoon Jeesukseen. Sama pätee yhä.

Oikeassa uskoontulossa karsitaan syntiset menot minimiin,mihin itsekunkin resussit riittävät.
"Mene,äläkä enää syntiä tee."

Eikö sitä sanota, että Pyhä Henki saa ihmisessä aikaan muutoksia kun tapahtuu se "oikea" uskoontulo? Mitä ne muutokset sitten ovat? Rukoilua, Raamatunlukemista ja käskyjen noudattamista? Monihan sanoo, että uskoo Jumalaan "omalla tavallaan" mutta ei kuitenkaan lue Sanaa, rukoile tai elä niinkuin Raamattu opettaa elämään.

Monilla se Jumalaan uskominen on vain sitä, että uskotaan Jumalan olevan olemassa mutta ei sen enempää. Mitä on se "aito" Pyhän Hengen synnyttämä usko?

Synnin tiedostaminen ja siitä luopuminen on aina aitoa uskoa.

"Hedelmistään puu tunnetaan."

Meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niinkuin itseämme.

Kuka ei hyväksy omia syntejään,ei varmasti hyväksy lähimmäistensäkään.

Oikean uskoontulon tuntee siitä, että omaan sisimpään tulee RAUHA.

Se ei ole suorittamista, vaan olemista. Virret, rukoileminen, käskyjen mukaan eläminen ym. tekeminen ovat uskonnollisuutta, eivät uskoa. Esim. rukoilu ja Raamatun lukeminen ovat uskovallekin toki tarpeen, mutta vain uskossa vahvistumiseksi ja kasvamiseksi. Ne eivät ole mitään pakonomaista suorittamista.

En tunne yhtäkään,joka noudattaisi käskyjä ilman sisintä uskoa.

Eli onko kyseessä terve Jumalanpelko joka ohjaa ihmistä oikeaan ja kolkuttaa omaatuntoa synneistä ja ohjaa katumaan niitä?

käetristis

Oikein oivalsit.

Uskoontulo eli uudestisyntyminen on vain alku. Jumala haluaa, että uskovaisen ihmisen uskonelämä syvenee ja hänen tietonsa ja uskonsa lisääntyy koko ajan. Jeesus pelastaa iankaikkisuutta varten eikä vain tätä maailmaa varten.

Jeesuksen voi todellakin oppia tuntemaan paremmin kuin mitä tuntee läheisímpiäkin ihmisiä. Nimikristityille luterilaisille on kauhistus, jos aletaan puhumaan elävästä Jumalasta, sillä luterilaiset haluavat, että Jumala säilyy teoreettisena mielikuvitusolentona, joka ei puutu elämään millään tavalla eikä tietenkään kuule tai näe tai vastaa rukouksiin. Luterilaiset haluavat keskimäärin itselleen kuolleen Jumalan. Mutta kyllä Jumala elää ja toimii koko ajan ja vastaan lastensa rukouksiin.

xygt

Kuka päättää onko ihminen omavanhurskas. Sinä,vai Jumala.

Oikeassa uskoontulossa Pyhä Henki laskeutuu ihmisen päälle. On vain Jumala ja tämä uskoontullut ja suunnaton kiitollisuus, joka usein purkautuu ulos suusta ja koko olemuksesta.

On myös ihmettelyä, että tämä kaikki Jumalasta ja Jeesuksesta onkin ihan totta ja elävää ja koettavaa. Rauha laskeutuu ja tulee tunne, että olen tullut kotiin Isän luo. Syvä helpottunut huokaus monella mielen täyttää. Varmaan tuhlaajapojalla oli sama tunne, kun isä otti hänet haliinsa. Kaikki tuo reuhuaminen, huoli. levoton olo. tyhjä olo, etsiminen, …. on ohi. Ja sitten vaan asettaudutaan hoitopöydälle, kun Jeesus alkaa sitoa haavoja, pettymyksiä, traumoja, …. kaikkia sitä sälää mitä elämän aikana itse ja muut ihmiset ovat aiheuttaneet.

Mielen täyttää myös niin suuri kiitollisuus, että tulee sama halu kuin lapsella, joka ihanan lahjan saatuaan haluaa jakaa tätä iloaan. Myös uskova haluaa jakaa tätä suurta lahjaansa kaikille jotka vaan suostuvat kuuntelemaan ja vastaanottamaan. Sukulaiset on siinä alkuinnostusvaiheessa aika lujilla :)) …. mutta yleensä ymmärtäväisiä kuten olemme ymmärtäväisiä lasta kohtaan joka aivan liian ylenpalttisesti jouluaattona jakaa iloaan.

Faith* totta rauha on yksi hyvä merkki, sisäinen rauha itsen, muiden ihmisten ja Jumalan kanssa.

Toisille uskoon tuleminen on vedet seisauttava muutos elämässä ja toisille se tapahtuu vähittäen kasvamisena uskon varmuuteen, siihen, että Jumala on olemassa ja Hän Jumala vaikuttaa elämässäni. Jotkut eivät koskaan luovu lapsuden uskosta, jonka jo kasteesta alkaen ovat osakseen saaneet ja kotona on käyty kirkossa, luettu ehkä raamattua tai ainakin kristillistä kasvatusta on tullut päiväkerhossa jne...

Sanotaan, että kannettu vesi ei pysy kaivossa eli jotenkin omakohtaisesti ihmisen täytyy joko jatkaa tietoisesti aikuisenakin sitä lapsuudessa alkanutta tietä kulkien tai tietoisesti tehdä uskon ratkaisu omassa elämässään.

Eri uskonnolliset ryhmittymät painottavat vähän eri asioita. Usko on Jumalan lahja ihmiselle... Ja siksi ehkä vähän vaikea asia.

Uskonelämän hoitamiseen liittyy raamatun lukeminen, rukous, kirkossa käynti, hengellinen kirjallisuus, yhteys kristittyihin eli seurakuntaelämä jne.

tt11
Tunnistan tuon innokkuuden omasta elämästäni. Nuorena olin kovin innokas todistamaan ja kuljetin uutta testamenttia joka paikassa, niin että perhe hermostui koko juttuun.

Uskoontulo ei muuta ihmisen perusluonnetta ja se saattaa olla sekä itselle että ympäristölle pettymys. Voi olla, että jossain asiassa ihminen on nöyrempi ja jos etsii Jumalan tahtoa elämässään, voi olla, että vähitellen aiemmin itsekäs ihminen oppii ottamaan muut huomioon.

Tuula -pappi

Kristinuskossa tärkeää on uskoa pelastussanoma omalle kohdalleen todeksi, Jeesus on kuollut ja ylösnoussut minun syntieni puolesta. Jeesus on meidän käyntikorttimme ja porttimme taivaaseen.

Jäin miettimään, voiko olla "väärää uskoon tulemista"? Mikä se olisi? Sehän ei olisi uskoon tuleminen ollenkaan. Mutta ehkä ihmisen ei tarvitse neuroottisesti myöskään tutkailla onko hän nyt uskossa vai. Uskon, että siihen vähitellen saa varmuuden ja tiedostaa, että nyt minä uskon tämän asian omalle kohdalleni todeksi

"Joka syntinsä tunnustaa ja ne hylkää saa armon." ja tämä nimenomaan aidon uskon ansiota.
Selvät sävelet eivät kaipaa paljon järkeilyä.

"Jäin miettimään, voiko olla "väärää uskoon tulemista"? Mikä se olisi? Sehän ei olisi uskoon tuleminen ollenkaan. Mutta ehkä ihmisen ei tarvitse neuroottisesti myöskään tutkailla onko hän nyt uskossa vai. Uskon, että siihen vähitellen saa varmuuden ja tiedostaa, että nyt minä uskon tämän asian omalle kohdalleni todeksi"

Ja itseasiassa henkilö, joka tutkii "neuroottisesti" onko uskossa vai ei, niin hän on itseasiassa uskossa. Jos henkilö on huolissaan siitä onko pelastettu vai ei, niin hän on jo Jumalan Pyhänn Hengen alla. Jumalan henki siellä vaikuttaa ja sitten tämä ihminen ikäänkuin omassa mielessään on levoton ja miettii näitä asioita.

Sitten jos uskonasiat eivät henkilöä kiinnosta tippaakaan eikä näitä mieti, niin silloin Pyhä Henki ei ole tässä ihmisessä ja hän sitten joko paatunut taikka Jumala vaan odottaa tämän henkilön kypsymistä. Jumala on joskus kärsivällinen odottaja - Hän kyllä varjelee tätä ihmistä elämän vaaroissa ja estää että ihminen ei sorru aivan mahdottomuuksiin ja sitten jossain vaiheessa alkaa taas häntä kutsua luokseen.

Mutta kaikenkaikkiaan on tärkeää tiedostaa, että Jumala toimii aina persoonatasolla. Jokainen uskoontulo, etsikkoaika ja Jumalan kutsumus on erilainen eikä tässä oikein kannata minkäänlaisia sääntöjä kehitellä.

Niinpä, ihminen voi siis tulla uskoon monesta syystä, toisin sanoen uskonasiat alkavat kiinnostaa ihmisiä milloin minkäkin takia. On erilaisia alkusysäyksiä jotka ajavat miettimään uskoa ja Raamattua.
Jobin kirjassa hyvä lause:
"Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata."

Vesi on jäässä tai ei ole,raja-alue on hyvin kapea. Samoin on uskon laita "Hedelmistä puu tunnetaan."

Voisiko se olla sitä että alkaa ymmärtämään käskyjen merkityksen ja pyrkii elämään niiden mukaan? Eli pieni Jumalanpelko pitää pahat jutut loitolla?

Tekomme jotka eivät ole Jumalasta ovat Häntä vastaan. Lähimmäisen rakastaminen Jumalan tahdon vastaisesti ei tee syntiä synnittömäksi.

Miten lähimmäistä voi rakastaa väärin?

möö möö

Mieti sitä,ellet keksi lue Raamattua.

Kaikki uskoontulemiset ovat ihmisen omia keksintöjä ja siihen aina liittyy vaan uskonnollisten asioiden harrastaminen. Sitten sitä ollaan niin pyhää että Jumalaakin hymyilyttää. Ihmisen perisynti esiintyy kaikessa uskoontulemisessa oman uskonnollisen erinomaisuutensa korostamisena ja riitelynä oppikysymyksistä muiden kanssa. Täysin turhaa on siis tulla uskoon ollenkaan. Ei ihminen miksikään muutu vaikka kuinka tekee parannuksen.

Oikea uskoontulo on sitä kun lopettaa ajattelemisen.

tt11 totta, ei uskoon tulemista pitäisi tutkia ja pohtia neuroottisesti.

Jumala on antanut ja luonut ihmiselle järjen, eli sen käyttäminen on sallittua ja suotavaakin.

Usko on lahja ja todella ihminen voi tulla uskoon. Usko voi tulla paitsi kuulemisesta, myös näkemiswstä, lukemisesta, kokemisesta jne.

Tuula -pappi

Jokainen joka uskoo tunnistaa oman uskonsa.