Hoosianna!

kuunteleva_kirkko

Joulukuu lähestyy ja sitä kautta myös uusi kirkkovuosi ja adventinaika. Tulevana pyhänä kokoonnutaan kirkkoihin laulamaan jälleen Hoosianna -hyminä ja kuulemaan adventin sanaa.

Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.

Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Näin kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee esille alusta lähtien. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.


Siunattua adventinaikaa!

Antti-pappi

39

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja uusi Hobitti tuli sopivasti elokuviin...

    • aikuinen nainen

      Vai hoosianna-hyminä. Varmaan aikamoista hyminää..

      Sun piti vissiin kirjoittaa hymni.

      Ikävää miten ateistien ihmisoikeuksia poljetaan sillä että heidän pitää viettää mainitsemiasi kristillisä juhlia myös.

      Toki voihan niitä muutenkin viettää kuin oletettua jeesusta muistellen.

      Jouluna kinkut, lahjat ym.kuusiperinne ei kerro jumalasta mitään.

      Samoin pääsiäisenä noidat ja pääsiäismunat on onneksi kristinuskosta vapaata aluetta.

      • Hei,

        Hoosianna tarkoittaa suomeksi suunnilleen "Tule ja auta". Millainen sinun "hoosiannasi" avunhuutosi on? Mihin kaipaisit apua ja tukea? Onko se fyysinen vai hengellinen kipu, avuntarve?

        Tule hiljentymään adventinajan hartauksiin ja jumalanpalveluksiin. Laulamaan hoosiannasi. Voit myös halutessasi osallistua adventtimyyjäisiin, joita järjestetään seurakunnissa ympäri Suomea.

        t. Maarit-pappi


      • Hah, hauska lyöntivirhe tuossa hymnissä. Ei se käytännössä hyminää ole, kun ekana adventtina Hoosianna kajahtaa. Kiitos tarkkaavaisuudesta, aikuinen nainen!

        Antti-pappi


      • menkää Kiinaan

        Vielä IKÄVÄMPÄÄ on lukea teidän narinoitanne täällä.


    • Hoshanii

      Antti-pappi, Hoshianna tarkoittaa, " Hän olkoon ylistetty".
      Huomaa, kansa lauloi silloin Hoshiaana ei Jeshiaana, eikä Jeesus.
      Jeesus nimi on kyllä vanha, mutta ei alkuperäinen.
      Vasta 1125 ja 1152 Jesus ja sanottiin Jeshanan ja 1252v. alettiin sanoa Jeshuni ja vasta ja Jeshu.

      Alkuperäinen nimi on kyllä HOSHANII, siitä tuli laulu Jerusalemissa aasilla ratsastaen, Hoshi El Hoshiaana, siunattu olkoon Ylistys, kun tulee meidän syntiemme tähden ja on kuninkuutta kantava, kansan puolesta ristillä mennen kunniaan, jonka kaltaista ei ole.

    • hoshanii

      Marchiam ( Maria) synnytti kaksois pojat, Hoshanii ja Jeshanii BetEl`issä ( Beetlehemissä). Kysykää vaikka Katollisen Kirkon arkistoista, niin tämä on totta.

      • totanii

        Hm, siis meinaat, että jos Jeesuksella olisi veli, katolinen kirkko luovuttaisi tiedon tuosta noin sitä kysyvälle? Ja jotenkin mystisesti tämä vapaasti saatavilla oleva tieto ei silti olisi levinnyt tähän päivään mennessä?


    • Tämä virsi on saanut jonkun erityisen paikan sydämessäni. Enkä edes osaa perustella miksi.

      http://evl.fi/Virsikirja.nsf/pudotusvalikko/001?OpenDocument

      Ehkä siksi, että joskus nuorena lauloin kuorossa. Sen melodia oli vain niin vaikuttava. Vaikka siinä kävi niin, että kun harjoittelin sitä kotona, puuttuivat ”musiikkiasiantuntijat” asiaan ja kertoivat kuinka väärin lauloinkaan. Seuraavan kerran harjoituksissa kuoron johtaja keskeytti laulun ja ärähti, että miksi en pysy mukana? No, asia selvisi, lauloin ns. toista ääntä, koska ääni alani oli matala ja kapea – eihän se mene ollenkaan niin kuin muilla.

      Yksi etappi elämässäni siinä, että ei aina kannata kuunnella ”neuvonantajia” vaan uskoa sitä omaa näkemystä.

      Vielä nytkin laulan tätä virttä antaumuksella – siinä on vain sitä JOTAIN.

      • Ja yhdessä mummonmuori:
        HOOSIANNAA DAAVIDIN POIKAAAA, KIITETTY OLKOON HÄN- dambidaa-KIITETTY DAAVIDIN POIKA....


    • hoshanii

      Oikeastaan on, sillä se on tarkasti varjeltu salaisuus, koska Katollinen paavi Pius toinen halusi julkaista tiedon, mutta kardinaali veljeskunta ei siihen suostunut, koska oli aiemminkin sama kysymys lykätty " Vällyjen alle", koska JAHI ei siihen suostunut, sillä Jeshanii oli huonosti ristillä, kiroillen ja sadatellen vartioston päällikköä, päästäkseen ristiltä alas, tai nopeaan kuolemaansa.

      Kaksoset olivat ristillä näillä nimillä, Hoshanii otti JeHoshana nimen ja Jeshanii nimen Jeshanna. Alkuperäisillä nimillään he eivät saaneet olla ristillä Rooman vaatimuksesta, silloisen ja nykyisen.

      Tarkasti tietäen, hannu warvas.

    • hoshanii

      Jeesuksen odottajat?

      Te odotatte minua taivaan pilvien päältä tulevaksi, suurelle voimalla ja kirkkaudella.
      ( Jeesuksen sanat )

      Älkää koskaan luulko minun tulevan taivaan pilvien päältä, ymmärtäen puheeni, niin kuin pienet lapset. Hengelliset ymmärtävät minun tulleen Sanassa ja Hengessä kaiken aikaa, jokaisena päivänä, sillä olenhan minä teissä ja te minussa.
      Minun sanani ovat aivoissanne ja niin te minua muistatte ja puhutte minuna.

      Muistakaa sanani: " Taivasten Valtakunta on sisäisesti teissä" Te Raamatun omaksuneet varmasti nyt ymmärrätte, että minun sanani ja Henkeni on Taivasten valtakunta teissä, te minun omani.

      Älkää siis katsoko luonnolliselle taivaalle, koska tulee sade, tai sään vaihtelut.
      Minä olen teille sade ja sään vaihtelut. ( Jeesus )

    • zyrt

      "Tulevana pyhänä kokoonnutaan kirkkoihin laulamaan jälleen Hoosianna -hyminä ja kuulemaan adventin sanaa."

      - Hymiskää vaan, mutta mikä mahtaa olla adventin sana?

      "Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan."

      - Ei ole kaukana? Missä se jumala on, kun ei ole minun näköpiiriini tullut? En varmaan sitten sen kansaan kuulu.

      "Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen."

      - Minun jouluni on päivä allakassa, ei muuta. Jos sinä haluat kärsimyksellä (eikös ollutkaan pääsiäisenä?) hekumoida, niin se on sinun valintasi.

      • höhhöh

        "- Minun jouluni on päivä allakassa, ei muuta."

        Se on sinun valintasi ja kyllä se sopii. Mutta ketä luulet asian kiinnostavan?


    • Jeesus.

      " JA SANA TULI LIHAKSI ".
      Liha olen minä teissä, te minun kansani. Minun omani minut tuntevat, toiset eivät minua tunne. Älkää milloinkaan sanoko, me olemme Kristuksen ruumis, sillä minä elän ja olen lihassa, teissä te minun kansani. Minä asun sanana teidän hengessänne ja kun te minun sanojani puhutte, niin te puhutte minuna. Te otatte minun omastani ja jaatte elämän leipää, se olen minä itse, se leipä. Sana on leipä ja henkeni on viini teissä, niin te menette ja pauhaatte, suurella riemulla kylvösanan viette, etäisille laitumille, ei vieraille niityille. ( virsta väärille, sillä he eivät kuule teitä )

    • Kristinuskon kirja.

      Hoosianna - Adventti - Joulu.

      Joulun aika, joulu, on jokaiselle ihmiselle, Matti ja Maija Meikäläiselle. elämän rikkauden ja rakkauden hetki. Siihen kuuluu elämämme arvostus, perheen lähimmäisyyden yhteenkuuluvuus joulupukkeineen, lahjoineen ja muine osoituksineen. Toivon ja uskon, että joulun ajan vietto ei tule häviämään keskuudetamme.

      Yhteiskunnan, ihmisten realistisen ajattelukyvyn myötä kirkolliset juhla-ajat ja pyhät tulevat poistumaan kalenteristamme, joka vastaisuudessa tulee olemaan neutraali kaikkia ihmisiä kohtaan. Esim. pääsiäinen tulee olemaan mennen talven lunta. En nimittäin usko yhteiskunnan ottavan kaikkien kirkollisten suuntien juhlapyhät ja hetket vuosikalenteriinsa.

      Jeesus ei ollut Jumala. Jos hän olisi ollut, niin hän olisi luonnollisesti osoittanut jumaluutensa 30 elinvuotensa aikana mutta edes ensimmäistäkään realistista kirjoitusta tai tietoa ei ole hyvin tarkka juutalainen yhteikunta todennut ja aikakirjoihin laittanut. Jeesus oli Korkeimman sanansaattaja, tavallinen ihminen, hänen tahdostaan lähimmäisen rakkaudesta ja sen merkityksestä ihmisten elämässä.

    • Mirka ,,, ...

      Kirkolliset palkalliset vapaapäivät maksaa työnantajille yli 4miljardia € vuodessa.
      Kirkko voisi itse kustantaa jäsenilleen nämä palkalliset vapaapäivät.

      • Älä huolehdi. Kyllä ne vapaapäivät laskutetaan jollain tapaa muilta kuin työnantajilta.


    • g5lvl4r

      Jeesus ei syntynyt jouluna. Ilmeisesti talvipäivän seisauksesta varastettu idea kirkon käyttöön!

    • ilmoitus

      g5lvl4r, Jeesus ei todellisuudessa syntynyt jouluna, vaan kirjoitus pöydällä kirjoittajan mielikuvituksena. Alkukirjoittajana oli Selana La Anna.
      Kuitenkaan hän ei voinut naisena silloin mennä ristille, vaan valitsi ystävänsä Jokanaan nimisen nuoren miehen edustamaan itseään.

      Kuitenkin aikaa kului ja Marchiamin synnyttämisen aika tuli ja hän synnytti ulkosfäärin puolella kaksos pojat Hoshaniin ( Jokanaan ) ja Jeshaniin. Kokonaan ristin tapahtumat tapahtuivatkin ULKOSFÄÄRIN ALUEELLA, siksi ei ole historiallista näyttöä.

      ns. Jeesuksen syntymäaika oli Syyskuun viimeisen päivän iltana n. klo 18.30.

      • g5lvl4r

        mielenkiintoista... kiitos faktasta.

        uskovaiset ei niin usko :)


    • TAIVAS JA MAA.

      g5lvl4r, lisää faktaa, Israelin todellinen historia. Raamatun mainitsema historia ei ole aito juutalaisten historia, juutalaiset sen tietävät ja siksi he eivät uskokaan Raamattuun. Missä ovat kuuluisat kuninkaat Daavid ( englantilainen nimi ) jne.
      Missä kuuluisat Profeetat? Vastaus, KIRJOITUSLAUDALLA MIELIKUVITUKSENA.

      Miksi siis Raamattu kirjoitettiin? Siksi että luotiin oppi kansalle, paremmaksi minä hengen rakennukseksi. Yhtänäisyyden tähden, kansakunnille toivoksi ja rikkaudeksi. Vailla yhtenäistä ja ylevää opetusta, tulokset olisivat olleet liian heikot, josta oli pitkä kokemus.

      ME OLEMMET TAIVAALLINEN VALTA.
      Älkää koskaan luulko, ettemme ole seuranneet maan tapahtumia, ettemmekö pysty kirjoittamaan, toimmehan teille Raamatun kirjoituksetkin. Olkaa hyvät ja ajatelkaa tarkasti, niin mekin ajattelemme tarkasti.

    • g5lvl4r

      Mmm... ajattelemisen arvoista...

    • Antti miettimistä

      Antti sä oot vähän hitaalla, sillä "hoosiannaa" laulettiin jo lähes kaksituhatta vuotta sitten, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, eikä muuten ole mikään Jeesuksen syntymäpäivä tämä pakanallinen juhla mitä taas pakanapappina korotat, vaan se on vanhan roomalaisen valtiouskonnon: "Voittamattoma auringon syntymäjuhla", uhrimessuineen, eli ole tosi pahasti näissä pakanuuden muodoissa kiinni, kun palvelet pakanujumaluuttakin, aidon Jeesuksen sijaan: Gal.4:8-11.

    • hoshanii

      " Minä olen se totinen viinipuu ja te olette oksat".

      Henki minä olen teissä, elämä ja autuus. Sanani on se henkinen elämä teissä ja yltäkylläisyys. Te ette ole nälässä, sillä minä ravitsen teidät.

      " Katso, minä tulen uutena" ja se on teistä ihmeellistä. Minä olen ihmeellinen neuvon antaja. Minä tuon esiin uutta ja vanhaa. Huomatkaa sana uutta!
      Entinen ei enää mieleen astu. En minä ole rajoitettuna vanhoihin vaatteisiin, vaan uusi aika on minulla mielessäni. "Katso, minä tulen uutena".

      • VALKEA HEVONEN

        "Katso minä tulen uutena".
        Vanhat vaatteet ovat kirjoitettu OPPI. Uudet vaatteet ovat rehellisyys !!!!!!!
        Minä pukeudun rehellisyyteen, valkeihin vaatteisiin, ratsastaen valkealla hevosella.
        Valkea hevonen on rehellisyyden voima. Nyt on valkean hevosen ja sillä ratsastajan aika tullut!!!!!


    • kirjoittaja

      Amtali Keena Pastrati Keena sa karfala keena. Sormoto notto kirpei notto ni sankrio soibala sa nihtamo sinotra. Ke Ferda simot no ta Siona si na oibala kofatri ni singra.

      Palkkio, sille joka tämän salakirjoituksen avaa on Jeesuksen arvo ja toimi ja se valta, jolla Hän toimii, kiitos että tulet ja otat sen tuskan minulta pois.
      Ole hyvä ja ota yhteyttä minuun, joka kirjoitin.

    • ei enää edes adventt

      Olisi ihanaa käydä adventtikirkossa laulamassa hoosiannaa, mutta liturgia ja koko luterilainen jumalanpalvelus on muuttunut/muutettu niin vieraaksi ja oudoksi sekoitukseksi ortodoksista ja katolista palvelusta, ettei kirkkoon tee mieli mennä.

      Minun lapsuuteni ja nuoruuteni tuttua ja rakasta jumalanpalvelusta ei ole, en tiedä mitä siellä pitäisi tehdä kun kaikki on muuttunut. =(

      Yritän parhaillaan seurata televisiosta jumalanpalvelusta, mutta täytyy varmaan vaihtaa kanavaa jo ennen hoosiannaa.

    • Tavis :))

      Minä suren sitä, että kirkkokuorot eivät enää saa laulaa hoosiannaa, vaan laulu on siirretty kokonaan kirkkokansalle. Miksei niitä yhdistetä niin, että kuoro laulaisi ensin ja sitten kansa saisi yhtyä siihen ja kaikki laulaisivat uudestaan hienon ylistyksen.
      Monet tulivat kirkkoon adventtina juuri hoosiannan tähden.
      Tätini oli kerran kuulemassa saarnaa, jossa pappi syytti kirkkokansaa pinnallisuudesta, kun kirkko täyttyy kuoron esiintymisen takia, ja sitten jäädään taas kotiin, kun ei ole tiedossa kuoron esityksiä. Tätini lopetti siihen paikkaan kirkossa käynnin ja liittyi johonkin teosofisten joukkoon. Vähän liioitteli, sanoisin, mutta oli kyllä kamalan myrtynyt sille papille.

      Itsekin olin kirkkokuorossa vuosia ihan pelkästään Hoosiannan takia, sillä se on kaikkein kaunein ja komein esitys, mitä tavallinen kirkkokuoro voi esittää.
      Kuoroon kuuluminen aiheutti monenlaista ongelmaa, kun kuoro kävi esiintymässä juuri muiden (ja omalla) vapaa-ajalla, kirkossa aamutuimaan, vanhainkodeissa sunnuntaipäivinä jne. Kuoroon kuuluminen vaati sitoutumista ja jatkuvaa harjoittelua. Lauloimmehan paljon muutakin..
      Kun Hoosianna lopetettiin jäin pois kuorosta.

      Nyt siis ajatellaan, että tuollaisia nuo rivikristityt ovat, ei mitään todellista uhrautumista osoiteta. No, niin vaan on, että suurin osa kirkkokansasta elää ihan tavallista ja työntäyteistä elämää, johon sovitetaan arkiset ja ylevämmät asiat.
      Palstalaisille se on vierasta, he osaavat tutkia ja väitellä seikoista, joita tavis ei ikinä edes ole ajatellut. Palstalaisille uskonto on tietoa ja taas tietoa, oikeassa olemista ja ylemmyyttä.

      Vaikka Hoosianna onkin alun alkaen kansan tervetulotoivotus ja ylistys kaupunkiin ratsastavalle Messiaalle, niin kuoron esityksenä ylistys on vaikuttavampi kuin kirkkokansan veisuu. Useinkaan ei suomalaisessa kirkossa juurii lauluun yhdytä.

    • toistaen

      REHELLISYYS.

      On tuli, joka polttaa sen, mikä valhetta on. Olkoonpa se valhe sitten Raamatussa, tai muualla, kristillisissä opeissa, tai ei kristillisissä. Arvostakaa rehellisyyttä ennen kaikkea, niin te menestytte parhaiten.

      Jahin toivomus Suomen kansalle aina ja iankaikkisesti, tuskaksi ja taudiksi, sillä minustakaan ei siihen ollut.

      • tuhat ja yksi

        Hoosianna hymni on alunperin ollut Daavidin kuningas suvun ylistyslaulu, ktistinusko on ottanut juutalaisten kirjoituksista esimerkkejä uskontoonsa muuttaen käsitteitä toisenlaiseksi.
        Joten 3000 vuoden takaa!


    • tiedote

      "tuhat ja yksi",
      ei asianlaita ole niin, kun kirjoitit, sillä Daavid nimi on englantilainen ja sieltä otettu vasta 151 v. annettuna kirjoituksiin muutettuna ja muutakin lisättynä. Kirjoitukset eivät ole koko ajan samanlaiset, vaan aikojen aikana lisättynä. Muista se että kirjoitukset ovat OPPIRAKENNE, eikä historiallisesti oikein.

      TUOHON AIKAAN OLI NS. fILISTEALAISIA PALJON, riivaaja henkiä ja ns. Daavid taisteli niitä vastaan sotien hengen sotia, eikä suinkaan fyysisiä sotia. Daavid nimen takana on ns. Jeesus. Tuohon aikaan asuttivat FOINIKIALAISET Israelin rannikkoa, eikä Filistealaiset. Roomalaisia oli tuolloin kaikkialla, palkka-armeijoineen.

      • tuhat ja yksi

        Niinhän se on olipa Foin tai Fils sama se sille mutta nuo sodat on silloin olleet lähinnä kylätappeluita ja korkeitaan heimosotia.

        Beetlehemin vainioilla paimensi lampaita Iisain poika Daavid ja linkosi kiven Goljatin otsaan,jota koko maailman Luojan valitseman kansan. Pyhät ympärileikatut sotilaat pelkäsivät kuollakseen ja olivat paskat housuissa Goljatin edessä.
        Kuninkaana oli silloin Kristus Voideltu Saul ja aikaan n,3000 vuotta tästä ajasta taaksepäin.
        Kaiken Saulin suvun tapettuaan Davidista tuli Kristus Voideltu Iisain suvun ensimmäinen kuningas ja tuo suvun hymniä te odotusajallanne laulatte ,sanos mit sanot?


    • oppi
      • tuhat ja yksi

        Hyvin on viesti mennyt perille ,tyhmät velalliset 3x17 000 laulaa ja ovat valmiit maksamaan Vartiaisille ja Himasille, ja muille Kristus Voidelluille tällaisia ovat nykyajan hoosiannat joilta anotaan menestystä mutta lankeaakin palkaksi maksaminen.


      • ei naurata

        Vastenmielinen esitys, muka kantaa ottava joka kuitenkin on niin tavishesalaisjuttu näiltä tekijöiltä


    • Olen harkinnut joulukirkkoon osallistumista. En siksi, että uskoisin, vaan osoittaakseni kunnioitusta ja solidaarisuutta kristittyjä ja kristinuskoa kohtaan.

      • tuhat ja yksi

        Käydäänhän karaokessa ,eikä sielläkään laulujensant aina kosketa ei merkkaa mitään ja kaikkialla voi tavata ihmisen.
        Miksipä ei kirkko karaoke sehän on ikivanha yhteekuuluvaisuuden tunteen herättelymuoto.
        Entäpä rocfestarit mikä siellä pistää kansan haltioitumaan.
        Mutta kun se siellä kirkossa on otettu tosissaan ,niinkuin sanoma olisi totta ja jopa vieläkin se se on sitä inhottavuutta luovaa, kun ei kaikki ymmärrä siellä esitettävän 100% näytelmää.


      • Ja HOOSIAAAAANNAAAAA HOOSIAANNNAA HOOSIIANNNA KIITETTY DAAVIDIN POIKA JOKA TUUUULEEEE HEERRAAN NIIMEEN..... Mummonmuori lauloi matalaa toista ääntä, minä laulan korkeaa jotain mitä lie toista ääntä- olen falskisti laulava korkea sopraano, ottanut oopperalaulutunteja ja siksi saan hyvin tilaa ympärilläni hoosiannaakin laulaessani.
        Tervetuloa ateisti1 joulukirkkoon. Älä istu minun eteeni, kun laulan niin antaumuksella että voi tulla kiusaus lähteä pois. Halleluja ja hoosianna, tervetuloa ateisti1!!!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      115
      3153
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2046
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1895
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      401
      1763
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1201
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1059
    Aihe