Kirkon palvelut ei kiinnosta ketään

Kirkon aika on ohi

31

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • humor is a cake

      Kun vuori ei tule Mooseksen luo, niin Mooseksen on mentävä vuoren luo, mutta Mooses ei vaan löydä vuorta ja tokkopa Mooses itsekään edes uskoo vuoren olevan edes olemassa.

    • Kirkon aika on ohi

      >>>Kirkon palvelut ei kiinnosta ketään

      • miksi kuulua kirkkoo

        Ympäristön paine kirkon jäsenenä pysymiselle pienenee kuitenkin kaiken aikaa, jossain vaiheessa paine kääntyy toisin päin, eli joutuu selittelemään miksi kuuluu kirkkoon ja siinä vaiheessa padot aukeaa, eikä kirkkoon jää ketään.

        Omasta tuttavapiiristä kaikki fiksut alkaa olla kirkosta eronneita.

      • miksi kuulua kirkkoo kirjoitti:

        Ympäristön paine kirkon jäsenenä pysymiselle pienenee kuitenkin kaiken aikaa, jossain vaiheessa paine kääntyy toisin päin, eli joutuu selittelemään miksi kuuluu kirkkoon ja siinä vaiheessa padot aukeaa, eikä kirkkoon jää ketään.

        Omasta tuttavapiiristä kaikki fiksut alkaa olla kirkosta eronneita.

        miksi kuulua kirkkoo

        >>>Ympäristön paine kirkon jäsenenä pysymiselle pienenee kuitenkin kaiken aikaa>>jossain vaiheessa paine kääntyy toisin päin>joutuu selittelemään miksi kuuluu kirkkoon>padot aukeaa, eikä kirkkoon jää ketään>Omasta tuttavapiiristä kaikki fiksut alkaa olla kirkosta eronneita

      • ikiateisti kirjoitti:

        "Pikku" tarkennus noihin eri ikäisten eroprosentteihin.
        Nuo kertomani eroluvut ovat prosenttiyksikköjä.
        Esimerkiksi kun v 1990 silloin 9-vuotiaista kuului kirkkoon 90%, niin samasta v 1990 syntyneistä kuului kirkkoon 21 vuotta myöhemmin enää 66%. Kirkkoonkuulumisprosentti tippui siis 24 prosenttiyksikköä (ja suhteessa 26,5%).

      • zyrt
        miksi kuulua kirkkoo kirjoitti:

        Ympäristön paine kirkon jäsenenä pysymiselle pienenee kuitenkin kaiken aikaa, jossain vaiheessa paine kääntyy toisin päin, eli joutuu selittelemään miksi kuuluu kirkkoon ja siinä vaiheessa padot aukeaa, eikä kirkkoon jää ketään.

        Omasta tuttavapiiristä kaikki fiksut alkaa olla kirkosta eronneita.

        "miksi kuulua kirkkoo"

        Mikä ympäristön paine? Kyseletkö sinä ihmisten asioita ihan tuosta vaan: kuulutko kirkkoon, oletko ateisti, oletko homo, montako lasta sinulla on, mitä teet työksesi.....?

      • zyrt kirjoitti:

        Osalla noita ympäristön paineita selvästikin on. Meillä kirkosta eronneilla ei.

        "mulle on se ja sama kuulunko kirkkoon vai en (kuulun siis kirkkoon)"
        "En ole uskovainen, mutta kuulun kirkkoon perinteen vuoksi ja koska haluan tukea kristinuskoa."
        "meiän koko perhe kuuluu kirkkoon, vaikka ei taida kukaan uskoa mihinkää jeesukseen tai jumalaan. varmaan sen takia kuulutaan että esim mummulleni (yms vanhemmille sukulaisille) olisi aikamoinen shokki jos erottais kirkosta..."
        "En itekkään tiiä miks kuulun. Yks syy taitaa olla se, että äiti ja mummu muut sukulaiset sais hirveet kilarit."
        "Olen alaikäinen ja en aijo erota kirkosta, sillä se olisi isälleni tosi kova pala."
        "Kuulun vaikka en usko. Lähinnä siksi etten ole vielä kokenut palavaa tarvetta erota, ihan sama."
        "Oon kirkossa, koska ainakin luulen uskovani Jumalaan eikä tää mua yhtään haittaakaan. Koko suku on uskovaista porukkaa ja kaveritkin liikkuu noissa seurakuntapiireissä, niin miksen mäkin sitten."
        "kun täytin 18...niin erosin. Asun kotona, ja pelkään että vanhemmat saa kauheet raivarit joten onnekseni sain pelastettua eroamiskirjeeni postissa ennen kuin he löysivät sen. :D Eli tässä odotellaan kauhulla sitä päivää, kun he saavat selville että olen eronnut. Kilareita odotellessa... ja siis porukatkaan eivät usko, mutta heidän mielestään tapauskovainen täytyy ehdottomasti olla."

        http://www.demi.fi/keskustelut/syvälliset/miksi-kuulut-et-kuulu-kirkkoon#.UrWWy7Qau20

      • asgf5
        zyrt kirjoitti:

        "Mikä ympäristön paine? "

        Jaaha, et sitten ikinä ole ollut nuori ja koulussa? Nuoret pukeutuvat, kampaavat ja kuuntelevat musiikkia, joka on muodikasta ja kuuluvat "jengeihin" jne.

      • Ota selvää
        zyrt kirjoitti:

        "miksi kuulua kirkkoo"

        Mikä ympäristön paine? Kyseletkö sinä ihmisten asioita ihan tuosta vaan: kuulutko kirkkoon, oletko ateisti, oletko homo, montako lasta sinulla on, mitä teet työksesi.....?

        Käypä joskus vaikka Pohjanmaalla. Jos siellä tiedetään, että olet eronnut kirkosta tai edes eroaikeissa, voi olla edessä täysi helvetti. Myös oma perhe voi olla taakkana, esimerkiksi uskonnolliset vanhemmat. Näissä tapauksissa vaaditaan aitoa rohkeutta erota kirkosta.

      • Heh !
        ikiateisti kirjoitti:

        Osalla noita ympäristön paineita selvästikin on. Meillä kirkosta eronneilla ei.

        "mulle on se ja sama kuulunko kirkkoon vai en (kuulun siis kirkkoon)"
        "En ole uskovainen, mutta kuulun kirkkoon perinteen vuoksi ja koska haluan tukea kristinuskoa."
        "meiän koko perhe kuuluu kirkkoon, vaikka ei taida kukaan uskoa mihinkää jeesukseen tai jumalaan. varmaan sen takia kuulutaan että esim mummulleni (yms vanhemmille sukulaisille) olisi aikamoinen shokki jos erottais kirkosta..."
        "En itekkään tiiä miks kuulun. Yks syy taitaa olla se, että äiti ja mummu muut sukulaiset sais hirveet kilarit."
        "Olen alaikäinen ja en aijo erota kirkosta, sillä se olisi isälleni tosi kova pala."
        "Kuulun vaikka en usko. Lähinnä siksi etten ole vielä kokenut palavaa tarvetta erota, ihan sama."
        "Oon kirkossa, koska ainakin luulen uskovani Jumalaan eikä tää mua yhtään haittaakaan. Koko suku on uskovaista porukkaa ja kaveritkin liikkuu noissa seurakuntapiireissä, niin miksen mäkin sitten."
        "kun täytin 18...niin erosin. Asun kotona, ja pelkään että vanhemmat saa kauheet raivarit joten onnekseni sain pelastettua eroamiskirjeeni postissa ennen kuin he löysivät sen. :D Eli tässä odotellaan kauhulla sitä päivää, kun he saavat selville että olen eronnut. Kilareita odotellessa... ja siis porukatkaan eivät usko, mutta heidän mielestään tapauskovainen täytyy ehdottomasti olla."

        http://www.demi.fi/keskustelut/syvälliset/miksi-kuulut-et-kuulu-kirkkoon#.UrWWy7Qau20

        >

        Miten ihmeessä ihmisille voisi kertoa, ettei heidän eromisestaan kerrota yhtään kenellekään ?

        Olisiko tämä esim. Vapaa-ajattelijoiden seuraava kampanja ? Olen tätä ennenkin kirjoitellut tänne, mutta en oikein tiedä, mikä olisi kanava julkisuuteen. Mielestäni siis seuraavan kerran kun kirkosta eroaminen on mediassa, niin vapaa-ajattelijoilla pitäisi olla takataskussa tiedote heti seuraavana päivänä julkaistavaksi: tietopaketti, miten kirkosta eroaminen muuttaa elämää (eli ei käytännössä mitenkään) ja mihin siitä raportoidaan (eli ei mihinkään). Voin kyllä osallistua kirjoittamiseen.

        Tuossa Demin lainauksissakin "ikiateisti" oli löytänyt, noh, vähintään 6 perustelua, että kirkossa ollaan jonkun toisen ihmisen loukkaamisen pelosta. Tämä on melkoisen suuri prosentti siihen nähden, että tuossa Demin ketjussa oli 74 kirjoitusta, joista suuri osa ilmoitti jo eronneensa. Siis kirkossa pysymisen syynä kirkon jäsenillä oli ainakin 20 prosentilla (ellei jopa puolella - en jaksanut lueskella noita lävitse kun otos on vähän niin ja näin) se, että joku sukulainen suuttuisi eroamisesta (tai ylipäätään tiedon puute eroamisen vaikutuksista). Jos tämä olisi yleispätevä, niin miettikää erolukuja kun tällainen uutinen, ettei kukaan saa tietoonsa mahdollista eroamista, julkaistaan yleisesti mediassa.

      • Heh ! kirjoitti:

        >>>Miten ihmeessä ihmisille voisi kertoa, ettei heidän eromisestaan kerrota yhtään kenellekään ?>otos on vähän niin ja näin>Jos tämä olisi yleispätevä, niin miettikää erolukuja kun tällainen uutinen, ettei kukaan saa tietoonsa mahdollista eroamista, julkaistaan yleisesti mediassa.

      • 19 + 14
        Heh ! kirjoitti:

        Veikkaan, että jollain pienellä paikkakunnalla seurakunnan sihteeri voi oikeasti "vuotaa" tiedon kirkosta eroamisesta. Siinä sitten kylällä juoru pakanasta leviää ja eronnut joutuu henkisen pahoinpitelyn uhriksi. Tuskin tuo kovin tavallista on, mutta mahdollista.

        >>Miten ihmeessä ihmisille voisi kertoa, ettei heidän eromisestaan kerrota yhtään kenellekään ?

        Kyllä. Ja mielestäni informaation jakaminen on keino vähentää noita paineita.

        >

        Mielestäni näin selvässä vaiheessa tärkeintä on nopeus.

        >>Jos tämä olisi yleispätevä, niin miettikää erolukuja kun tällainen uutinen, ettei kukaan saa tietoonsa mahdollista eroamista, julkaistaan yleisesti mediassa.

        Miten pitäisi toimia, että tämä olisi uutisissa.

        >

        Tämä kuuluisi samaan tietopakettiin luonnollisesti.

      • Heh !
        19 + 14 kirjoitti:

        Veikkaan, että jollain pienellä paikkakunnalla seurakunnan sihteeri voi oikeasti "vuotaa" tiedon kirkosta eroamisesta. Siinä sitten kylällä juoru pakanasta leviää ja eronnut joutuu henkisen pahoinpitelyn uhriksi. Tuskin tuo kovin tavallista on, mutta mahdollista.

        >

        Veikkaanpa, ettei sihteeri uskalla vaarantaa työpaikkaansa. On nimittäin naurettavan helppo jäljittää, missä tämä ei ulkopuolisille tarkoitetun tiedon vuotaja on.

        Siinä lähtee työpaikka ja joutuu varmasti maksamaan myös korvauksia.

      • zyrt
        Ota selvää kirjoitti:

        Käypä joskus vaikka Pohjanmaalla. Jos siellä tiedetään, että olet eronnut kirkosta tai edes eroaikeissa, voi olla edessä täysi helvetti. Myös oma perhe voi olla taakkana, esimerkiksi uskonnolliset vanhemmat. Näissä tapauksissa vaaditaan aitoa rohkeutta erota kirkosta.

        Kannattaa muuttaa pois Pohjanmaalta jos siellä noin vaikeaa on.

    • bjml.

      Löytyisköhän tilaa vapaa-ajattelijoille kauppakeskuksesta omien uskomattomuuksiensa mainostamiseksi?

      • 1 + 2

        Aika harva vapari edes tuollaista haluaa.

        Halutaan vaan olla itse vapaina tuollaisesta tyhmästä aatteesta ja ennenkaikkea varmistaa ettei kirkko pääsisi kusettamaan lapsia ja nuoria.

    • zyrt

      Jos tuon Lukkarin olisin tavannut, niin olisin voinut kysyä että uskotko sinä tosissasi että Jeesus syntyi neitsyestä 2013 vuotta sitten.

      • beenthere ei kirj.

        Ei tuo neitsyestä syntyminen mitää kummallista ole. USA:sta löytyi runsaan 5300 otannasta jo 45 neitsyestä syntynyttä.
        Nämä ovat joko Jeesuksen siskoja ja veljiä, tai Jeesus on huijausta., kun loogisesti ajattelee.
        http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat Amerikkalaisessa väestötutkimuksessa kymmeniä neitseellisiä syntymiä/a1387509579060?ref=hs-top4-4

      • beenthere ei kirj.
        beenthere ei kirj. kirjoitti:

        "Kahdeksastatuhannesta haastatellusta 5340 oli kokenut raskauden, mutta heistä 45 ilmoitti olevansa neitsyeitä. Kukaan heistä ei ollut saanut hedelmöityshoitoa, jossa raskaus saadaan aikaan keinotekoisesti."

        Tässä ote artikkelista, jos ei pääse hesarin sivulle lukemaan

      • zyrt
        beenthere ei kirj. kirjoitti:

        Ei tuo neitsyestä syntyminen mitää kummallista ole. USA:sta löytyi runsaan 5300 otannasta jo 45 neitsyestä syntynyttä.
        Nämä ovat joko Jeesuksen siskoja ja veljiä, tai Jeesus on huijausta., kun loogisesti ajattelee.
        http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat Amerikkalaisessa väestötutkimuksessa kymmeniä neitseellisiä syntymiä/a1387509579060?ref=hs-top4-4

        Hehheh. Joo. Onhan noita tarinoita.

      • moosespotamus
        beenthere ei kirj. kirjoitti:

        Ei tuo neitsyestä syntyminen mitää kummallista ole. USA:sta löytyi runsaan 5300 otannasta jo 45 neitsyestä syntynyttä.
        Nämä ovat joko Jeesuksen siskoja ja veljiä, tai Jeesus on huijausta., kun loogisesti ajattelee.
        http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat Amerikkalaisessa väestötutkimuksessa kymmeniä neitseellisiä syntymiä/a1387509579060?ref=hs-top4-4

        Kertoo jotain Jeesuksen äidistä, joka antoi vain koska joku äijä uskotteli olevansa "Jumala" =D
        Pahemminkin voisi käydä. Entinenkin Egyptin prinsessa selitti aviottomalle pojalleen alkuperäänsä "sinä tulit kaislikosta". Tosin mutsi ei kertonut kaislikosta tulleesta ihanaisesta hebrulaisesta sonnista.

    • 11+18

      Uskovainen saa neitsyytensä takaisin, kun pyytää iltarukouksessaan kaikki synnit anteeksi. Tämän takia niitä neitseenäsynnyttäjiä on Amerikassa pilvin pimein.

      • 2 + 45

        Neitsyeensä takaisin saamnen ei vaadi kuin rahaa ja kohtuullisen lähellä sijaitsevaa kirurgia.

    • http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/271683-kastettavalle-lapselle-valittava-aikuinen-keravan-kummipankista

      Pääkaupunkiseudulla vauvaboomi-ikäisistä niin moni alkaa olla eronnut kirkosta, että on vaikea löytää kahta kirkkoon kuuluvaa läheistä kummivanhemmiksi. Siksi Kerava kierrättää samoja kummeja "kummipankin" kautta jotta lapsi saadaan kirkon jäseneksi, ettei vaan jäisi kastamatta. Jotenkin tuo tuntuu todella säälittävältä meiningiltä. Siinä ainoa voittaja on kirkko joka saa uuden jäsenen. Lapsi kastetaan mielipidettä kysymättä kirkkoon, vanhemmat menevät vaan sokeasti perinteen mukana vaikka ystävät ovat jo tajunneet siivota kirkon pölyt jaloistaan ja sitten nämä varakummit ovat kuitenkin jotain turbohihhuleita joiden vaikutus lasten kehitykselle ei välttämättä ole paras mahdollinen.

      • Tuo kierrätysgummi-touhu on vain yksi kirkon lopunajan merkkejä.
        Siis ilman yliluonnollisia ideoita.

        On erittäin positiivinen merkki, että lapselle ei löydy kahta kummia, kun kaikki kummikandidaatit ovat jo eronneet kirkosta. Ei huono!

      • DGK!
        ikiateisti kirjoitti:

        Tuo kierrätysgummi-touhu on vain yksi kirkon lopunajan merkkejä.

        Ja vaikka kuuluisikin vielä kirkkoon, niin kuka hullu viitsisi todistajien läsnäollessa sitoutua tukemaan pienen lapsen kristillistä k...tusta?

        Kyllä ihmisillä nykyään on sentään jonkinlainen itsekritiikki.

      • krabazukIsDead
        ikiateisti kirjoitti:

        Tuo kierrätysgummi-touhu on vain yksi kirkon lopunajan merkkejä.
        Siis ilman yliluonnollisia ideoita.

        On erittäin positiivinen merkki, että lapselle ei löydy kahta kummia, kun kaikki kummikandidaatit ovat jo eronneet kirkosta. Ei huono!

        uskovaisille pitäis perustaa kumipankki

      • Jori Mäntysalo
        ikiateisti kirjoitti:

        Tuo kierrätysgummi-touhu on vain yksi kirkon lopunajan merkkejä.
        Siis ilman yliluonnollisia ideoita.

        On erittäin positiivinen merkki, että lapselle ei löydy kahta kummia, kun kaikki kummikandidaatit ovat jo eronneet kirkosta. Ei huono!

        Korjaan, ei löydy yhtä kummia. "Erityisistä syistä" riittää yksi kummi. On riittänyt jo jonkin aikaa, mutta ei näköjään auta enää sekään.

        Paljonkohan tulee eroja siksi, että lähdetään hakemaan kummia ja huomataan siinä että kaikki kaverit ovat jo eronneet?

    • sfgfg

      Kovasti ne noihin kapppakeskuksiin ostoshelvetteihin tunkivat, mutta ei auta. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta vaikka kuinka tuputettaisiin.

    • oma valinta !

      Kirkko ei kiinnosta, koska uskon monessa asiassa eri tavalla kuin kirkko opettaa, siksi olen aikoja sitten eronnut kirkosta.
      Vähän kapinoin vanhemmilleni kun kirkkoon liittivät vauvana, tietämättäni mitä minulle tehdään. En enää kapinoi, sillä katsoin viisaammaksi erota kirkosta. En ole koskaan katunut eroani. En ole ateisti, sillä uskon Raamatun sanan totuuksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      65
      2349
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1745
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1584
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1555
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      15
      1518
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe