Kirkosta eroaminen ei merkitse mitään hyvää! Nämä kirkosta eronneet voisivat sitten myös lopettaa kastetilaisuuksien järjestämisen, kirkkohäät ja hautausmaalle hautaamisen. Hautausmaallahan on ristejäkin jotka kertovat pelastumisesta. Voi kamala, kyllä se on tärkeetä säästää muutama lantti vuodessa, ettei vaan menisi hyväntekeväisyyteen ja normaalin elämänkiertokulun ylläpitoon.
Luopukaa vaan kulttuuriperimästänne ja tehkää samalla jalansijaa muiden maiden uskonnoille, varsinkin islamille, ovat kyllä varsin tyytyväisiä.
Harmittaa kirjoittaa näin negatiivisesti ja provosoivasti, mutta kun on pakko sanoa totuus.
Vai minkälaista järjestelmää kaikki eronneet sitten haluavat vanhan tilalle? Ja kuka sitä ylläpitäisi, esim hautajaiset tai häät.
Toivottavasti moni liittyy kirkkoon ensi vuonna:)
20
186
Vastaukset
- sfklf
Kannattaisi vielä vaikka kysellä jos voi erota myös suomalaisesta sosiaaliturvasta ja alkaa noudattamaan vaikka buddha munkin tai jonkun vuorilla asuvan Talebanin elämäntapaa. Se olisi kaikista parhainta ymmärtämättömille.
Olen ylpeä uskostani, ja niistä pienistä roposista, jotka minunkin ansioistani kirkolle menee.
Kirkko tarjoaa tukea ja sellaista pysyvyyttä jota mikään muu taho ei voi antaa, uskokaa pois.- 13 + 9
"Harmittaa kirjoittaa näin negatiivisesti ja provosoivasti, mutta kun on pakko sanoa totuus."
"Kannattaisi vielä vaikka kysellä jos voi erota myös suomalaisesta sosiaaliturvasta ja alkaa noudattamaan vaikka buddha munkin tai jonkun vuorilla asuvan Talebanin elämäntapaa. Se olisi kaikista parhainta ymmärtämättömille."
Hauskaa, että puhut totuudesta ja ymmärtämättömistä, kun et itse tunnu ymmärtävän alkuunkaan, miksi kirkosta erotaan, mistä kirkko saa rahansa ja mihin se rahat käyttää.
Kirkosta erotaan lähinnä siksi, ettei uskonto merkitse ihmisille juuri mitään, tai ainakaan sellaisena kuin kirkko opettaa. Vain neljännes suomalaisista uskoo kristinuskon Jumalaan, näin on kirkko itse tutkinut. Miksi Jumalaan uskomattomien pitäisi vasten vakaumustaan kuulua kirkkoon ja vielä maksaa siitä satojen eurojen jäsenmaksua vuodessa?
Melkeinpä typerin klisee, mitä kirkon puolustelijoilta kuulee, on se, että kirkosta eroamalla Suomesta tulee joku muslimimaa. Ihan kuin ateismi ei olisi islamin vastakohta siinä missä kristinuskonkin. Kirkosta eroamalla ihminen ei tue islamia tai mitään muutakaan uskontoa millään tavalla.
Erittäin mielelläni luopuisinkin kirkkohäistä ja etenkin lapsikasteista. Minusta ei ole oikein, että vastasyntynyt lapsi pakotetaan uskonnollisen järjestön jäseneksi kasteella. Kirkon multiin en kuoltuani halua, vaan uskonnottomalle hautausmaalle.
Hautaamisia kirkko ei hoida yhdenkään kirkkoon kuuluvan rahoilla, vaan se saa tätä tarkoitusta varten osuuden yhteisöveroista, siis yrityksiltä perittävistä veroista. Hyväntekeväisyyttä kirkko harjoittaa hyvin kitsaasti, sillä diakonian osuus kirkon menoista on häviävän pieni. Kirkko ei pärjää vertailussa oikeisiin hyväntekeväisyysjärjestöihin, sillä jos sijoittaa hyväntekeväisyyteen saman summan kuin jonka maksaisi kirkolle veroina, saa rahoilleen paljon enemmän vastinetta.
Suosittelen ottamaan selvää kirkon rahankäytöstä muutenkin, silmäsi saattavat vaikka aueta. Kirkon tilinpäätökset ovat jokaisen luettavilla kirkon nettisivuilla.
- Järki hoi!
Oletko ylpeä myös siitä kirkon verivelasta johon se on syyllinen siunaamalla sodat?
- 12+7
Mao, Stalin, Hitler! Ei ne pojat kuvia kumarrelleet, eivätkä kaivanneet ketään sotiaan siunaamaan. Perusateisteja.
- krabazukIsDead
12+7 kirjoitti:
Mao, Stalin, Hitler! Ei ne pojat kuvia kumarrelleet, eivätkä kaivanneet ketään sotiaan siunaamaan. Perusateisteja.
Stalin oli kartveliaisen kirkon (toiseksi vanhin kristitty kirkko) kasvatti ja yritti opiskella papiksi. Hän kävi säännöllisesti ripittäytymässä kuolemaansa asti.
Hitler oli julkikatolilainen ja tunnusti avoimesti jumaluskonsa silloinkin kun se hänen uransa alkuvaiheessa oli hänelle haitallista.
Mao taisi olla ateisti , täytyy tarkistaa asia. - daed
krabazukIsDead kirjoitti:
Stalin oli kartveliaisen kirkon (toiseksi vanhin kristitty kirkko) kasvatti ja yritti opiskella papiksi. Hän kävi säännöllisesti ripittäytymässä kuolemaansa asti.
Hitler oli julkikatolilainen ja tunnusti avoimesti jumaluskonsa silloinkin kun se hänen uransa alkuvaiheessa oli hänelle haitallista.
Mao taisi olla ateisti , täytyy tarkistaa asia.Jeps. Diktaattoreita on historiassa ollut joka makuun - on turhaa heidän vakaumustensa avulla "todistaa" yhtikäs mitään.
fklgalnkg
>>>Harmittaa kirjoittaa näin negatiivisesti ja provosoivasti, mutta kun on pakko sanoa totuus.- KrabazukIsBrainDead
Joo, me liitytään kaikki kirkkoon. Killan poikien kanssa eilen puhuttiin saunalla että taidettiin voittaa teekkareiden nobel=ddd.
Otatsäki bizzee?Siitä se syntyisikin mielenkiintoinen tilanne, kun kaikki uskonnottomat Jarlat, Enbusket ja vastaavat liittyisikin takaisin kirkkoon ja alkaisivat aktiivisiksi seurakuntalaisiksi.
Kun tosiuskovilla menee maha kuralle jo yhden uskovan Johanna Korhosen takia, niin entäpä satojen ateistien tullessa mukaan kirkon päättäjien kemuihin.
Kirkko on äärimmäisen jäykkä, vanhoillinen ja peristeistä kiinni pitävä organisaatio, joka tuntuu saavan sydärin, kun joku onkin eri mieltä.- krabazukIsdead
ikiateisti kirjoitti:
Siitä se syntyisikin mielenkiintoinen tilanne, kun kaikki uskonnottomat Jarlat, Enbusket ja vastaavat liittyisikin takaisin kirkkoon ja alkaisivat aktiivisiksi seurakuntalaisiksi.
Kun tosiuskovilla menee maha kuralle jo yhden uskovan Johanna Korhosen takia, niin entäpä satojen ateistien tullessa mukaan kirkon päättäjien kemuihin.
Kirkko on äärimmäisen jäykkä, vanhoillinen ja peristeistä kiinni pitävä organisaatio, joka tuntuu saavan sydärin, kun joku onkin eri mieltä.Voishan tuota kokeilla huhtikuun ensimmäisenä.
- joopa joo
Taitaa sama ääliö tehtailla aloituksia, sillä ei näin typeriä voi olla kovin paljon.
Miksi ihmeessä uskonnoton järjestäisi kastetilaisuuden?
Kuoleminen ja hautaaminen ei ole lutkulahkolaisten yksinoikeus.- 0224ut0h3ghgh3
tuon kuolemisen vois kyllä joillekin jättää.. yksinoikeudeksi..ähä
- 7+19
Piispa Johanssonin käskystä hiekkakuopille ammuttujen punaisten veri huutaa rangaistusta väärintekijöille. Elävä vilja ei kasva veren kostuttamassa hiekassa, eikä luterilaisella kirkolla ole Jumalan siunausta.
- ergteet
No, voi, voi
toivottavasti sitten mahdollisimman moni eroaa ja kääntyy muslimiksi, ateistit ovat heille tunnetusti helpompi saalis, kun voivat käännyttäessään valehdella päin näköä.
Tietämättömyys voi kostautua Suomellekin. Päästetäänhän tänne imaamejakin luennoimmaan siitä kuinka eduskuntatalon lippusalossa liehuu pian heidän lippunsa. Ihanaa lisää tämmöstä p......Katsos, muslimit uskovat oikeasti asiaansa, sitä ateisti ei voi ehkä ymmärtää? Tästä kirjoituksesta näkyy oikeastaan se mikä kirkon ongelma on muutenkin: ydinsanoma on hukassa ja koko homma nähdään rituaalilaitoksena ja kulttuurikysymyksenä. Kaste, häät ja hautajaiset, siinä kaikki. Suomalaista kulttuuria. Mutta missä on Jeesus? Eikö kyse ole lopulta uskosta ja siitä että sitä ei ole? Monikaan ei enää nykypäivänä jaksa uskoa Jeesukseen ja sitä myöten on aivan turha kuulua Jeesuskerhoon.
Ja islam... voi helkkarin islam... Suomessa ainut räjähdysmäisesti kasvava ihmisryhmä on uskonnottomat. Kirkosta eroaminen ei millään tavoin ruoki islamin kasvua. Suomessa on miljoona uskonnotonta, kourallinen muslimeja. Aivan käsittämättömiä nämä ajatukset siitä että jos kirkosta erotaan paljon niin sitten jostain yht'äkkiä pelmahtaa tusinoittain muslimeja täyttämään jäsenyystyhjiö, kun mikään ei viittaa siihen. Mitä te oikein poltatte siellä kirkossa? Taitaa olla jotain muuta kuin kynttilöitä.
Maistraatti vihkii. Toivottavaa olisi että kunnat perustaisivat hautuumaita, mutta ainakin vielä toistaiseksi hautaustoimilaki on säädetty päin prinkkalaa sen suhteen että kirkko on kaikkien hautauksesta vastuussa.- daed
"Ja islam... voi helkkarin islam... Suomessa ainut räjähdysmäisesti kasvava ihmisryhmä on uskonnottomat. Kirkosta eroaminen ei millään tavoin ruoki islamin kasvua."
Näin juuri. Itse asiassa moni islamilaisesta maasta lähtenyt on enemmän tai vähemmän ateisti - sitä ei vain ole terveellistä kovin suureen ääneen sanoa islamilaisessa maassa.
- zyrt
Kirkkoon kuulumattomat eivät järjestä kastetilaisuuksia, maistraatissa pääsee vihille ja hautaustoimi maksetaan yhteisöverolla plus vainajan jäämistöstä hautausmaksuilla. Toki halutessaan voi myös valita tuhkauksen ja tuhkat jonnekin muualle kuin seurakunnan hautausmaalle.
Kirkko ei rakennuksineen ole millään tavalla minun kulttuuriperimääni. Hautaustoimi kunnalliseksi ja kirkolta yhteisövero pois. - 17+12
"Luopukaa vaan kulttuuriperimästänne "
Kenen kulttuuriperimää tuontiuskonto on? Jollekin se voi olla ihan oikeaa kulttuuriperimää, mutta mitä ilmeisemmin ei kaikille. Ja miten joidenkin erot estävät toisien uskonnon harjoittamisen? Ei kai seurakunnan olemassa olo kirkkorakennuksista riipu?
"ja tehkää samalla jalansijaa muiden maiden uskonnoille, varsinkin islamille, ovat kyllä varsin tyytyväisiä."
Joo, no provosoivasti osaat tosiaan kirjoittaa. Eivät islamistit ainakaan Ruotsiin näytä mellakoinnin ja terroritekojen perusteella olevan tyytyväisiä, vaikka kirkostaeroprosentit ovat siellä korkeampia kuin Suomessa.
"Vai minkälaista järjestelmää kaikki eronneet sitten haluavat vanhan tilalle?"
Suvaitsevampia, vähemmän kalliita, oman näköisiä... jokaisella syynsä. Sitä paitsi kyllä sitä perinteistä on mitä valita.
"Ja kuka sitä ylläpitäisi, esim hautajaiset tai häät."
Vaikka kirkon nimen omaan pitäisi olla jäsentensä summa, hassusti sinäkin erotat kirkon toimijat meistä "tavallisesta rahvaasta". Ikään kuin tätä mahtia järjestää juhlavia tilaisuuksia ei meillä itsellämme olisi. Vaan se valta olisi ainoastaan evlut. kirkon työntekijöillä. Usko pois, kyllä kirkosta eroaa myös heitä organisointikykyisiä riittävissä määrin meidän eronneiden tilaisuudet järjestämään. Joku voi jopa itse järjestää tilaisuutensa! Minua ei haittaa yhtään, jos joku aikuinen omasta tahdostaan kuuluu tai liittyy kirkkoon. Saahan demokratiassa ajatuksensa, aatteensa ja uskomuksensa kuten harrastuksensakin toki valita itse.
Vauvojen liittäminen kirkkoon siten, että siitä on juridisia seurauksia, on mielestäni väärin. Samoin helvetillä pelotteleminen on väärin, sitäkin pahempi mitä nuorempia pelottelun kohteet ovat. Muuten ihan ok jos haluatte pitää yllä papistoanne ja kirkkorakennuksianne! Ei haittaa minua yhtään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652339En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321734- 101574
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681377- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91074- 20999