Himohamstraajat vankiloissa

Miksi?

Olen vähän ihmetellyt, miksi Himohamstraajat-ohjelmassa hamstraajat joutuisivat vankilaan siivouksen laiminlyönnistä, vaikka periaatteessa he eivät vahingoittaisi ihmisiä tai tehdä semmoisia lainvastaisia tilanteita.

4

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etkö tiedä ?

      Vankilat ovat syyttömiä täynnä

      • EOS

        Mutta katsellessaan kyseisen dokumentin en yhäkään tajua tilanteen laitaa.


    • Vanginvartija

      Onhan siivouksen laiminlyönti rikoksista kauhein, villakoirat juoksee nurkissa ihmisiä puremassa. Siitähän voi tulla vesikauhu, niin kuin alkoholisteilla on !

    • Tavaran kasaaminen esimerkiksi omaan asutoon lisää palokuormaa. Tulipalon sattuessa roihahtaa siis paljon enemmän ja palaa pidempään. Tällä on kovasti lisäävä vaikutus palon aiheuttamiin vahinkoihin.

      Tavaran ja jätteiden kasaaminen esimerkiksi omalle pihalle lisää rottien ja muiden tuholaisten mahdollisuuksia elää, lisääntyä ja levitä naapurustoon.

      Suomessa tuskin kukaan on joutunut vankilaan sillä perusteella, että on jättänyt siivousvuoronsa väliin taikka unohtanut kitkeä rikkoruohot. Asuntojen haltuunottoja tavaran sairaalloisen varastoimisen vuoksi lienee tapahtunut ja sakkoja on luultavasti määrätty omakotitalon pihamaan käyttämisestä kaatopaikkana. Teoreettisesti vankeustuomiokin saattanee olla mahdollinen mainituilla perusteilla. Riippunee vähän, että mitä varastoi.

      Muualla maailmassa voidaan olla ankarampia käytäntöjen suhteen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe