Olisi niin mukavaa joskus lähteä jonkun kaltaiseni naisen kanssa ulos tai vaikka laivalle hulluttelemaan. Tai edes jutella jotain kahvikupin äärellä.
Mutta kaikki kaverit lähteneet omille teilleen eikä mulla ole ketään kaltaistani. Olen lapseton (41) ja sellaiseksi jään ja saakeli kun se on kipeä juttu. Kaikilla vanhoilla tutuilla on penskat ja työt (mulla ei edes töitä). Ukko mulla on mutta se on ihan sama vaikka yksin asuisi. Ei se välitä mistään.
Masentaa koko turhuus.
Olen käynyt mielenterveys ihmisten jutuissa, mutta sielä on niin sekoa ja lääkittyä porukkaa. Mistään ei löydy ketään. Onko mahdollista vielä vanhempana löytää kaveri.
Mistä kaveri (edes yksi)
12
805
Vastaukset
- Ainoa minä
Tässä sen näkee, kukaan ei edes kommentoi.
- mies täältä
tuohon voisin sanoo, jota varmaa itsekkin olet ajatellut niin harrastus?
uiminen, piirustus tms jne.... sielä voi tutustuu mukavasti ihmisiin.
-rohkeesti vain:)
- Pohjois-Suomesta
Riittääkö että on yksinäinen, eikä ihan sekaisin..vai mitä tuo "kaltaiseni" tarkoittaa?
Pitäisikö olla samaa ikähaarukkaa?
Kiinnostaa myös aina näiden kohdalla mistä päin ollaan, yksikään ei ole vielä täältä ollut, tai sitten on jätetty kertomatta.. iso kaupunki kuitenkin kyseessä. Eihän tämä tosin seuranhakupalsta ole.. mutta innostun näistä helposti.- surullinen pikkumyy
Tuskin kukaan estää etsimästä ystävää tätä kautta?
Kerrotko missä päin Suomea asut (Ainoa minä)?
- Joku toinen
Hei,
Satuin itse yrittämään samaa täällä pari vuotta sitten. Ja kehnosti kävi. Toivon että sinulla käy paremmin. Olenpahan itsekin yhä ystävää vailla, jostain syystä en saa kunnon ystäviä koulussa, töissä. Juu en itse ihmisiä paljon lähesty mutta en katsoisi olevani vaikeasti lähestyttäväkään. Missä mahdat asua? Itse asustan pk-seudulla enkä katso ikäeroa ongelmaksi, olen "vasta" 24. Parisuhde juu mutta se kun ei poista ystävien tarvetta. - Eräs yksinäinen
Täälläkin yksi yksinäinen nainen. Ei miestä, lapset omillaan. Pääkaupunkiseudulta olen ja muutamaa vuotta vailla 50.
- Keissa
Minäkin olen lapseton; mutta ei se minua haittaa. Ukkokin oli, mutta ei ole ollut aikoihin. Töissäkin olen, mutta mielihyvin voisin jättää jo nuoremmille. Toivttavasti saat porinakavereita ja ystäviä. Niin se vain on, että edes avioliitto ei ole tae yksinäisyyttä vastaan.
Minulla on kyllä ikäisiäni ja tai reilusti vanhempia yksinäisiä koitiensa vankeja vaikka toisille jakaa. Kävin juuri moikaamassa erästä. Eilen oli ollut synttärit ja rouva täytti 63 vuotaa. No synttärit olin autuaallisesti unohtanut. Kakkua kyllä popsittiin. Tämä henkilö on liikuntarajoitteinen aivoinfarktin vuoksi. Järki päässä on silti ennallaan. Luo profiili niin sulle voi kirjoittaa.
- aioiei
Näihin ilmoituksiin "Ainoa minä" vastaamiseen voi jarruttavasti vaikuttaa mm. se, ettei tiedä esim. käytätkö alkoholia liikaa tai tupakoitko. Tuo ehdotus menosta vaikka laivalle hulluttelemaan, tuo vaan tuollaiset ajatukset mieleen. Pelottaa myös, että jos saisi itselleen "kiviriipan", joka on sitten liian usein soittelemassa ja haluaa yhtämittaa tavata. Vähän selkeämpiä tietoja itsestä siis.
- Ainoa minä
Jo johan on tullut vastauksia.
Asun Hämeenlinnassa. En tupakoi ja viinaakin (viinejä) juon niin etten tule edes kunnon känniin ( ei ole mun juttu känniörvellys). Joskus otan lasillisen että hieman päässä huojuu että unohtuu pahin vitutus.
Olen eläkkeellä, olen masentunut, olen lapseton, olen ystävätön. Mies on mutta ei naiskaveria, ettei mun ihan ypöyksin onneksi tarvii olla.
Kaverini pitäisi olla lapseton siksi koska "lapsellisten" elo pyörii vain niiden ympärillä ja ovat jotenkin olevinaan parempia kuin lisääntymätön (näin koen asian). Käly saatuaan penska lakkasi käytännössä juttelemasta kun kaikki pyörii lapsen ympärillä.
Työtön ja eläkeläinen siksi ettei uraputkilaiset ehdi ja jaksa koskaan mitään kuin kamalalla kiireellä.
Eläimistä täytyisi kaverin pitää koska itselläni tulee aina niitä olemaan.
On mulla vaatimukset, mutta ei kaveruus muuten suju jos on liian erilaiset elämät.
Iällä ei ole mitään väliä.
Yhden naisen kanssa olin parhaat kaverit yli 10 vuotta ja kestin hänen oikkujaan ja ohareitaan ja mielenterveysongelmiaan. Kun löysin miehen oli se hänelle liikaa kun itse ei ketään löytänyt ketään. Alkoi käyttäytyä ilkeästi mua kohtaan ja lopulta mun oli pakko laittaa välit poikki oman jaksamiseni takia. Mikään kivi riippa en ole. Mutta se on ystävyyttä että voi soittaa vaikka yöllä jos on ihan akuutti hätä. - erilainen
Kyllähän sitä jokaisella on omanlaisensa vaatimukset kaverin suhteen. Jos ei olla niin sanotusti samalla aaltopituudella, niin eipä siitä oikein mitään tule. Pitää olla sopivasti samanlainen, mutta riittävästi erilainen, niin sillon on kaikki hyvin.
Mutta ei kannata olla liian kriittinenkään ja ajatella heti, että no ei tuostakaan ole ystäväksi kun se käy töissä tms. Sillon on vielä hankalampi tutustua oikein keneenkään. Ja toisaalta liika yrittäminen voi olla haitaksi. Voihan niitä olla vaikka hyvänpäiväntuttuja, joita voi joskus tavata ja tehdä niiden kanssa jotain. Ehkä jostakin tällaisesta tutusta tulee sitten myöhemmin jopa hyväkin ystävä. Aikaa se vaatii.
Tällasia ajatuksia mulla heräsi, vaikka en ehkä ole paras neuvomaan ystävyysjutuissa. - samis2
Et todellakaan ole ainoa laatuasi. Mulla ei mitään kavereita ole ollut sitten ihan nuoruusvuosien, joiden kanssa voisi minnekään lähteä. Vaikea hankkia näin vanhemmalla iällä, olen 48v. En ole lapseton,vaan ex. yh ja lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa. Silloinkin, kun vielä ex kumppanin kanssa niin sanotusti oltiin yhdessä kärsin samasta ongelmasta eli kavereiden puutteesta, olisi kiva lähteä joskus jonnekin ihan vain, vaikka tapaamisen vuoksi ja tarkoitan nimenomaan naisia, koska kysymys on hauskanpidosta vaihtelusta, toiminnasta eikä seksin tai miehen pyydystämisestä. Ei minulla myöskään ole mitään sitä vastaan, että mies löytyisi, mutta sitten sen täytyisi kyllä olla myöskin ystävä ja jota kiinnostaisi samat asiat ja jonka kanssa olisi jotain muutakin yhteistä kuin pelkkä seksi, sitä aina saa, jopa tämän ikäinen. Mutta kun sellaistakaan ei tähän ikään ole löytynyt niin siitä toivosta olen jo luopunut. Harrastusten ehdottaminen on ihan ihan turhaa ja etenkin uinti on varmaan maailman yksinäisin harrastus, kokemusta löytyy monta vuotta pohjakaakeleista. Minulla on pari muuta liikunnallista harrastusta, joissa oikeastaan vain naisia, mutta ei siellä ystävystytä, kiireisinä tullaan ja mennään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271558Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131353Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121008
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826