Joo totanoin näistä onjo monta vuotta mutta kuitenkin eli näin monesti unta että olin isäni kanssa autolla ajelulla jossain en tiedä mutta jostain syystä aina jouduimme veteen tai tipuimme korkealta. Ne saattoi johtua myös siitä että aina kun olin pieni ja menimme perheeni kanssa mökille niin siin lähel on järvi mut sinne on semmonen jyrkkä alamäki ja ainakun iskä yritti kääntyä siin pihas meni se meidän auto aina jonkun verran siihen ala-mäkeen. Ja tietysti mua pelotti kun istuin peräkontissa. siis meidän auton peräkontissa on lattian alla 2 istuinta. Juu eli kiitos että jaksoit lukea tämän ja toivon että saanko paremman selityksen unilleni kuin tuo minun teoriani.
Isäni ja minä
4
50
Vastaukset
- Intuitiolla
Onko sinulla tällä hetkellä pelkoa jostain, johon et voi itse vaikuttaa, vaikkapa työpaikasta?
- pelkäävä
No ei oikestaan kun tällä hetkellä opiskelen lukiossa.
- lounaanparras
Isäni ja minä
Unennäkijällä on pientä erimielisyyttä isän kanssa hyvin periaatteellisista asioista. Jos isä on viisas, hän katsoo poikansa parasta. Tietää, ettei perusarvot ole enää samat kuin hänen ollessaan nuori.
Putoamiset ja asiat, joihin ei voi vaikuttaa kuuluvat juuri nuoruusiän uniin. Ihminen ei ole koskaan avuttomampi kuin pudotessaan. Lapsuudessaan ihminen kokee juuri samanlaista kyvyttömyyttä vaikuttaa ympäristöönsä.
Olet kenties kokenut turvallisuuteesi vaikuttavia epäilyjä perheesi jatkuvuuden kannalta. Toisaalta, olet saattanut muistella unissasi ihan reaalista tilannettakin, joka on mielestäsi ollut pelottava.
Käsitän, että olet mies.
Miksei äitisi ole autossa kyydissä? Toki olette käyneet mökillä yhdessä?
Kenties ajattelet, että isäsi esimerkkiä noudattamalla tapahtuu ikäviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa522100En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511436- 101394
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969