Koiran vapaana pitämiseen liittyvä tilanne kärjistyi Kaarinassa keskiviikkoaamuna.
Koriston alueella aamuyhdeksältä sattunut tilanne sai alkunsa, kun irrallaan ollut koira hyökkäsi kytkettynä olleen koiran kimppuun.
Kiinni olleen koiran omistaja sai tappelevat koirat irroitettua toisistaan, jonka jälkeen irrallaan olleen koiran omistaja oli käyttäytynyt uhmakkaasti kytketyn koiran omistajaa kohtaan. Tilanne pääsi laukeamaan ilman nyrkiniskuja, mutta vain hetkeksi.
Ei aikaakaan, kun miesten ja koirien polut kohtasivat jälleen. Irrallaan olleen koiran omistaja oli lyönyt toista miestä nyrkillä kasvoihin muutamia kertoja aiheuttaen tämän kasvoihin vertavuotavia haavoja.
Karkuun päässyt pahoinpitelijä oli iältään 35-45-vuotias, ristiverinen ja pituudeltaan 170-180 senttimetriä. Vapaana juossut kaksivärinen koira oli noin 40 senttimetriä korkea ja rodultaan mahdollisesti terrieri.
Miestä epäillään pahoinpitelystä.
"Hoitelen" tuon "terrierijätkän" kyllä ja tiedän sen:
8
353
Vastaukset
- nyrkit taskuun vaan
mikäs paskahousu sinä olet
- puuttua pitää
poliisiasia oikeastaan
Harmi, että ihmiset pitävät koiriaan vapaana, vaikka näiden tottelevaisuudesta ei ole tietoakaan. Tuollaiselta ihmiseltä, joka antaa koiransa juosta irrallaan puremassa muita pitäisi ottaa koira pois ja etsiä koiralle kunnollinen koti. Jotain koiran oloista kertoo omistajan aggressiivisuus. Törkeää käytöstä.
- Bull + mom
Koiraa ei tietty sais pitää irrallaan mutta tarina ei kerro, mitä koiraansa hihnassa pitänyt on päästänyt suustaan. Tuntuu kaukaiselta ajatus, että kaksi koiranulkoiluttajaa kohtaa ja toinen rupeaa vetämään toista turpaan. Me ei kenties tiedetä ihan kaikkea.
- Aivojen puute?
Eipä tiedetä. Ja oikea tapa kärjistyneeseen keskustelutilanteeseen onkin käyttää sitä keinoa, jonka osaa. Jos kerran päässä ei mitään liiku, käytetään sitten nyrkkiä. Se on aivottomien idioottien ainoa vaihtoehto.
Koiran kuuluu olla kiinni, bullienkin. Niillä on sentään järkeä päässään.
- vastuullisuutta
Elukat kiinni, niin ei tule ongelmia :)
http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-1288692349199.html - Sinä tai minä
Jokos se rillipölösmurffi on kerännyt luunsa pois täältä. Pitääkö sille antaa vauhtia ja jos pitää, niin onko nämä kakarat niin kakaroita, ettei uskalla yhtä smurffia ajaa pois tästä kaupungista. Minä en mahdu mahdu miekkapölösmurffin kanssa samaan kaupunkiin.
- heistä se on
kumpi siis nyt
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391629En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271568Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131363Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7981
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836