eikö persuilla ole koskaan mikään muu mielessä kun viina! maassa on ihan oikeita ongelmia ja persut pohtii vain trokarien ja lestinheittäjien viinabisneksen pyörimistä. taas tuli uusi todiste, että persut ovat juoppoja joita kiinnostaa vain viina ja ryyppääminen
”Virolaisessa viinassa näyttää olevan jotain perinpohjaisen pahaa”
Kotimaa
|
Alkoholin maahantuonti
”Tänä armon päivänä on Suomen valtio julistanut, että uusia rajoituksia kaavaillaan pahaa virolaista viinaa vastaan”, kirjoittaa Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Samuli Voutila Puheenvuoron blogissaan.
Voutilan mielestä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan tänään hyväksymä valmisteverotuslain muutos vaikuttaa erikoiselta EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteisiin nähden. Lakimuutoksella asetetaan yksityishenkilöille omaan käyttöön ulkomailta tuotavien alkoholijuomien määrälliset ylärajat, joiden ylittyessä juomien käytöstä täytyy tehdä selvitys.
– Samaan aikaan kuitenkin käymme eurovaaleja, jossa lähes kaikki puolueet haluavat lisätä tavaroiden ja ihmisten vapaata liikkuvuutta. Virolaisessa viinassa näyttää olevan jotain perinpohjaisen kamalaa ja pahaa, kun valtiovalta sitä haluaa näin rankasti säädellä. On tietenkin hieman erikoista puhua tavaroiden, palveluiden ja ihmisten vapaasta liikkuvuudesta, kun samalla jotain näistä halutaan rajoittaa. Ehkä Suomi ei tosissaan halua tavaroiden vapaata liikkuvuutta? Voutila kirjoittaa.
– Ei ole Viron tai virolaisten ongelma, että suomalaiset hakevat Virosta edullista ja hyvää alkoholia. Syypää tähän ”ongelmaan” on Suomen valtio ja sen surkea alkoholipolitiikka, Voutila jatkaa.
Hän listaa kotimaisen alkoholipolitiikan ongelmiksi muun muassa korkean verotuksen sekä Alkon viinamonopolin ja siihen liittyvän elinkeinovapauden rajoittamisen.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69343-syypaa-suomen-valtio-ja-sen-surkea-alkoholipolitiikka
persut kauhuissaan kun viron viinarallia hillitään
5
68
Vastaukset
- isä-timo
kyllä meidän persujen pitää saada viinaa myydä. rahat täytyy kyllä antaa soinisäätiölle pahan päivän varalle
- manse/ps
Tuskin meille persuille siitä mitään ongelmaa on? Se mitä reissaan maailmalla tuon kyllä jotain konjakkia ym hyviä viskejä en muuta. Joskus laatikon kaljaa Virosta, ei meille se ole ongelma..............
- ei eri
mielisairaaloissa käyntiä yleensä kutsuta maailmalla reissaamiseksi. eikä kiljun taikka marinolia yleensä kutsuta konjakiksi. no seinähulluilta persuilta voi odottaa ihan mitä tahansa
- manse/ps
Voi reppana sinua !
- juoppo persu minäkin
Timppa taas ihan säätiökännissä? Viron viinat ei pSS eliittiherralle enää kelpaa??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806