kertokaas viisaammat.. hain tuttavani köynnöksestä viimevuonna pätkiä. ihan ammattilaisen neuvoilla. ainutkaan ei jaksanut lähteä.kahdeksan alkua tökkäsin kasvihuoneeseen.ei mitään elollista löytynyt. nyt hain uudet alut naapurilta,hän kertoi ettei zilgasta otettu oksa koskaan tee satoa kun on vartettu alunperin. pitääkö paikkaansa?koitanko turhaan taiteilla näiden kanssa. painunko ostamaan vielä yhden puutarhamyymälästä ja miten saan säilymään elossa. asun imatralla.kiitos jos joku valaisee asiassa :)
zilga
6
167
Vastaukset
Kyllä pistokkaasta kasvaa aivan samanlaista viiniköynnöstä kuin emotaimestakin. Asun Imatralta 70 km pohjoiseen ja Zilga on kasvanut ja talvehtinut ulkona kuistin sienustalla jotain 15 vuotta. Viime vuonna tuli pari ämpärillistä satoa. Ota keväällä pstokkaat, pane ne kosteaan, varjoisaan paikkaan "pitkälleen" niin että muutama nivelen väli on mullan peitossa ja vain latvasilmu maan pinnalla.Kun on juurtunut, sen voi siirtää varsinaiselle kasvupaikalle. Minulla kasvaa kuiistin eteläseinustalla, lasken talveksi alas ja havuja sekä lunta päällä.Hyvin on pärjäillyt.Joha kevät jaan latvapistokkaita pari muovikassillista kylätorilla.
- vihertumpelo1
Laaita joku viininverso kasvanaan niin että osa menee maan alta joku 40 cm, niin vesa tekee vuodessa juuret ja sitten seuraavana vuotena tai kunhan on juurtunut leikkaa se irti emosta ja sitten seuraavana keväänä voit sen siirtää muualle. Samoin kun lisätään mustaherukkaa.
- Peikonlehti
Mietin pitäiskö Zilga istuttaa kasvihuoneessa suoraan maahan? On näes laattalattia, tähänastiset viljelyt ovat isoissa istutussäkeissä ja ruukuissa- osin käytetty vain taimetukseen. Miten iso ala pitää varata per yksilö? Kaksi Zilgaa, nyt suurissa astioissa, ehkä 50 l. multaa.
Jos joku on onnistunut sen kasvatuksessa ruukussa, kertokaa, sillä lattian avaaminen eristyksen purkuineen ei ole pieni homma. Kasvihuonetta voi lämmittää siirrettävällä patterilla ja varjostuksen olen hoitanut harsoilla.Ota huomioon, että Zilga on tuulipölytteinen. Jos pidät sitä kasvihuoneessa, kukinnan aikana on syytä tuulettaa kunnolla. Tänään näytti, että tarvitsee kastelua.Heitin pari ämpärillistä vettä juurelle, nyt voi jo paremmin. Yleensä en liiemmin "hoida" koko kasvia, paitsi kesän aikaan kasvavia versoja leikkelen pois ja sadon kypsymisen aikaan taittelen lehtiä, että aurinko pääsee kypsyttämään satoa.
- Peikonlehti
timarni kirjoitti:
Ota huomioon, että Zilga on tuulipölytteinen. Jos pidät sitä kasvihuoneessa, kukinnan aikana on syytä tuulettaa kunnolla. Tänään näytti, että tarvitsee kastelua.Heitin pari ämpärillistä vettä juurelle, nyt voi jo paremmin. Yleensä en liiemmin "hoida" koko kasvia, paitsi kesän aikaan kasvavia versoja leikkelen pois ja sadon kypsymisen aikaan taittelen lehtiä, että aurinko pääsee kypsyttämään satoa.
Kiitos kun valaisit tietämätöntä. Olen vähentämässä kasvarin käyttöä, siksi ajattelin laittaa Zilgat sinne ja säilyttää ainoastaan istutuspöydän muutamat seinähyllyt. Jos kattoluukun oven aukipitäminen riittää, homma voisi toimia. Tontilla on huono maapohja, vaatisi isot istutuskaivannot eikä saveen pysty lapiokaan ennen ensi kevättä, siksi laitoin nuo kaksi nyt isoihin ruukkuihin - 50 l. säkillinen multaa per ruukku. Luin kuitenkin asiasta enemmän ja epäilen niiden selviämistä talvesta ruukussa, mutta vielä huonommin savimaassa.
Eivät kaikki kokeilut aina onnistu, mutta yrittää tekee mieli. Peikonlehti kirjoitti:
Kiitos kun valaisit tietämätöntä. Olen vähentämässä kasvarin käyttöä, siksi ajattelin laittaa Zilgat sinne ja säilyttää ainoastaan istutuspöydän muutamat seinähyllyt. Jos kattoluukun oven aukipitäminen riittää, homma voisi toimia. Tontilla on huono maapohja, vaatisi isot istutuskaivannot eikä saveen pysty lapiokaan ennen ensi kevättä, siksi laitoin nuo kaksi nyt isoihin ruukkuihin - 50 l. säkillinen multaa per ruukku. Luin kuitenkin asiasta enemmän ja epäilen niiden selviämistä talvesta ruukussa, mutta vielä huonommin savimaassa.
Eivät kaikki kokeilut aina onnistu, mutta yrittää tekee mieli.Sato syöty tältä vuodelta. Kesän kuumat kaudet kypsyttivät rypäleet pienempinä kuin normaalisti, mutta niitä tuli n. 20 litraa.Syöty itse, syotetty vieraille kesäjuhlissa ja veinpä Savonlinnan markkinoillekin maistajaisia - kelpasivat !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532110En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141454Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444- 101414
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969