Puhujien kokouksessa puhuttiin Jumalan seurakunnasta
Suviseurojen yhteydessä perjantaina pidettyyn puhujien ja seurakuntavanhinten kokoukseen osallistui 1 312 henkeä. Kokouksessa alusti kirkkoherra Jorma Hoppa aiheesta Jumalan seurakunta.
Kokouksen alkuhartaudessa rovasti Teuvo Aho puhui muistutti, että Jumalan sana ei muutu ajan mukana. Silti se on aina elävää ja tuoretta. Olavi Voittonen totesi avauspuheenvuorossaan, että yhteiskuntaamme riisutaan monin tavoin kristillisestä perinteestä.
– Käsitys niin sanotusta sukupuolineutraalista avioliitosta pyrkii jyräämään kristillisen avioliittokäsityksen. Murehdimme tätä kehitystä ja rukoilemme Jumalan varjelusta.
Voittonen kertoi, että kristillisyyden piirissä on viime aikoina iloittu lähetystyön etenemisestä. Uusia ulkolähetystyön kohteita ovat Senegal ja Ecuador, joiden liput nyt liehuvat suviseuroissa.
– Kun katsomme näitä lippuja, se merkitsee samalle haastetta ranskan ja espanjan kielen tarpeisiin. Lähetystyössä meillä alkaa olla pulaa myös saksan, ruotsin ja venäjän taitajista.
Voittonen rohkaisi erityisesti nuoria puhujia opiskelemaan kieliä lähetystyönkin näkökulmasta.
Alustusta seuranneissa puheenvuoroissa tarkasteltiin laajasti ja monipuolisesti alustuksessa esillä olleita käsitteitä Jumalan seurakunta ja Jumalan valtakunta. Sananpalvelijan on tärkeää tietää, milloin nämä käsitteet merkitsevät samaa ja milloin niiden merkityksessä on eroa.
Arto Mäkinen rohkaisi pitämään saarnoissa esillä Jumalan valtakuntaa ja muistutti, että se oli Jeesuksenkin saarnojen keskeinen aihe. Monet puheenvuoron käyttäjät puhuivat Jeesuksen ja hänen seurakuntansa välisestä suhteesta. He totesivat, että saarnaajan on tärkeää pitää puheissaan esillä molempia.
– Ajattelen, että sanoma ylösnousseesta Herrasta Jeesuksesta, uskon ainoasta kohteesta, ei koskaan vie poispäin Jumalan elävästä seurakunnasta ja Jumalan valtakunnan todellisesta olemuksesta, sanoi Erkki Piri.
– Mitä enemmän puhumme Kristuksesta ja hänen sovitustyöstään sitä läheisemmäksi ja rakkaammaksi tulee Jumalan seurakunta ja Jumalan valtakunnan todellinen olemus.
Jumalan seurakunta
30
2250
Vastaukset
Lestadiolaisilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä Jumalan Valatkuntaan. Siinä on vain Israelin kansaa ja heimoa.
Nehemia:
13:1 Sinä päivänä luettiin Mooseksen kirjaa kansan kuullen, ja siihen havaittiin kirjoitetun, ettei ammonilainen eikä mooabilainen koskaan pääse Jumalan seurakuntaan
Lootin nuoremman tyttären hänelle synnyttämän pojan Ammonin jälkeläisiä (1Mo 19:36–38). ´
Miten kerholaiset siihen kelpaisivat, kun ei edes Lootin jälkeläisetkään.
Matalat on tiedot Raamatusta Kerhon johdolla, todella matalat.- Tietotuusjaelämä
Kesitas, kyllä Jumalan valtakuntaan kelpuutetaan kaikki ne jotka ovat saaneet armolahjana Pyhän Hengen. Se tietysti edellyttää että on uskonut ainoastaan ja vain totuutta, Jeesusta.
Mitä? Kysymyksessähän oli Jumalan seurakunta, jossa on vain Isrel. Sitten kun Jumalan VALTAKUNTA tulee, sitä johtaa Jumala, ei kerholaiset.
- Tietotuusjaelämä
Kesitas kirjoitti:
Mitä? Kysymyksessähän oli Jumalan seurakunta, jossa on vain Isrel. Sitten kun Jumalan VALTAKUNTA tulee, sitä johtaa Jumala, ei kerholaiset.
Itsehän tuossa ylempänä puhuit Jumalan valtakunnasta ja Israelista. Vilkaise, mitä tarkoitit?
Tietotuusjaelämä kirjoitti:
Itsehän tuossa ylempänä puhuit Jumalan valtakunnasta ja Israelista. Vilkaise, mitä tarkoitit?
Jumalan Valtakunta? Mainitsin Vanhan Testamentin, ja se oli silloin vain Israelin sisällä, ei pakanoiden.
- Elia2
Oikeuttaaako se julmuuteen lasta kohtaan?
- Xsrkvl
Pidetäänkö suviseuroissa hoitokokouksia vai näytetäänkö maailmalle vain srkvlkultin paraatipuoli?
- Elia2
Lainaus Helsingin raamattukoulun, Mikkelin päivä tekstistä:
"Jeesus opettaa – usein Mikkelin päivänä luetussa luvussa Matt. 17 – että enkelit ovat näiden pienimpien, lasten ja väheksyttyjen suojelijoita. Juuri ”heidän enkelinsä saavat taivaassa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” Enkelit eivät ole itsekeskeisiä egoisteja ja narsisteja. He eivät korosta itseään vaan valvovat ja suojelevat Herran omia. He keskittyvät Jumalaan, rakkauteen. "
Tuntuu siltä että kirkkoherralla on aikanaan unohtunut totuus Jumalan rakkaudesta ..Tuntuuko siltä, että Jumalan rakkaus unohtui?
Kerro, missä se ilmenee Vanhassa Testamentissa, Uudessahan Jeesuksella on Kaikki Valta, ei Jumalalla.- Elia2
Kesitas kirjoitti:
Tuntuuko siltä, että Jumalan rakkaus unohtui?
Kerro, missä se ilmenee Vanhassa Testamentissa, Uudessahan Jeesuksella on Kaikki Valta, ei Jumalalla.Onko sijaa saivartelulle? Onko se tarpeellista?
- Elia2
Kesitas kirjoitti:
Tuntuuko siltä, että Jumalan rakkaus unohtui?
Kerro, missä se ilmenee Vanhassa Testamentissa, Uudessahan Jeesuksella on Kaikki Valta, ei Jumalalla.Uudessa Testamentissa Jeesus sanoo mm. "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle."
Kaikki valta on siis Jeesuksella?
Raamatun tulkinnan ei tulisi olla vastakkain asettelua.
Mielenkiintoista että saarnaajat pitävät Jeesus uhkana Jumalan valtakunnalle. Jos saarnataan liikaa Jeesuksesta, Jumalan valtakunta unohtuu. Tästäkö johtuu että SRK:n seuroissa ei puhuta Jeesuksesta juuri?
Heiltä uupuu myös tietämys siitä, että Jumalan Valtakuntaa sen tullessa maahan, johtaa Jumala, ei kerho.
Aika paha moka, nostaa lahkonsa Jumalan, sekä Jeesuksen yläpuolelle.- minnet
No jo on maailman kirjat sekaisin, olishan se nähtävyys, jos Jumalan Valtakunta, jonka Kuningas on Jeesus Kristus ja vieläpä Jumala itse tulisivat maan päälle. Kaikella ystävällisyydellä kuitenkin.
- Baphomet
Komppaan Kesitasta, vaikka en jaakaan näkemystään kaikilta osin. Lahkolaisuus on uskon irvikuva. Se pääsääntöisesti asettaa ihmisen, uskon yläpuolelle(vaikka tuntevat toimivan sen puitteissa) ja antaa vallan omille säännöilleen.
Itsehän nuo pitävät itseään oikeamielisinä.
Kesitaksen kannattaisi muuten kerrata testamentit, ennenkuin alkaa äyskimään. - Babhomet
Lisään tuohon vielä että jos kirkkoherra on aikanaan alentunut vääryyteen, hän vastaa siitä aikanaan. Kukaan ei ole niin pyhä että olisi koskematon. Jokainen vastaa teoistaan kun aika koittaa.
- lahkoista
Baphomet kirjoitti:
Komppaan Kesitasta, vaikka en jaakaan näkemystään kaikilta osin. Lahkolaisuus on uskon irvikuva. Se pääsääntöisesti asettaa ihmisen, uskon yläpuolelle(vaikka tuntevat toimivan sen puitteissa) ja antaa vallan omille säännöilleen.
Itsehän nuo pitävät itseään oikeamielisinä.
Kesitaksen kannattaisi muuten kerrata testamentit, ennenkuin alkaa äyskimään.Siinähän sitä onkin pohtimista, että mitkä ovat lahkoja. Eronneet siitä alkukristillisestä uskosta, jonka Jeesus antoi. Tulee mieleen, että Jeesus esimerkiksi painotti sitä, että kaikki ovat veljiä, eikä pitäisi kutsua keitään ihmisiä arvonimillä, kaikki olivat tasavertaisia.
Tulee mieleen myös Jeesuksen velipuoli Jaakob, joka oli Jeesuksen tavoin rehti ja suora, Jaakobin kirje 2:"1. Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
2. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,
3. ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
4. niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
5. Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
6. Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
7. Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
8. Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
9. mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia. "
Eikö roomalaiskatolisessa kirkossa ole jo menty erilleen ihmisten mielen mukaan, ja voisi sanoa, siitä tuli lahko Jeesuksen opetuksen valossa. Miltähän Jeesuksesta tuntuu nähdä paavin kaavut ja hänen palvontansa ja pappien vaatteet ja sitten näiden ero tavallisiin uskoviin, joista käytetään nimitystä "maallikot". Eihän tämä ole sitä kristillisyyttä, mitä Jeesus opetti, vaan siitä eronnut lahko. Samoin Luther ja hänen seuraajansa, joita nimitetäänkin luterilaisiksi. Eivätkö nämä ole lahkoja? Opetuksiin en nyt puutu.
Tämä vain ottaa silmään, kun näitä jumalanpalvelus menoja katsoo. - hallelujaa---
Kesitas kirjoitti:
Heiltä uupuu myös tietämys siitä, että Jumalan Valtakuntaa sen tullessa maahan, johtaa Jumala, ei kerho.
Aika paha moka, nostaa lahkonsa Jumalan, sekä Jeesuksen yläpuolelle.Menepä vapaakirkon perkele toitottamaan tuota omille harhautetuillesi.
hallelujaa--- kirjoitti:
Menepä vapaakirkon perkele toitottamaan tuota omille harhautetuillesi.
Loppuipa lestoilta totaalisesti vitsit.
Ja Sinä mukana, kuten normaalisti, huutelet sängyn alta.- Baphomet
hallelujaa--- kirjoitti:
Menepä vapaakirkon perkele toitottamaan tuota omille harhautetuillesi.
Mitenkäs "hallelujaa" perustelee vapaakirkon perkeleen?
- hallelujaa---
Baphomet kirjoitti:
Mitenkäs "hallelujaa" perustelee vapaakirkon perkeleen?
Hän on täydellinen. Siitä ei pahuus parane.
- hallelujaa---
hallelujaa--- kirjoitti:
Hän on täydellinen. Siitä ei pahuus parane.
Lisään vielä, että en ole koskaan törmännyt yhtä vittumaisen narsistiseen tyyppiin missään maailmassa. Olen vieraillut 151 maassa.
- Mietitätä
Olkinukke.
- teologi4299merkkiä
Vanhoollislestadiolaisuus on tunnettu lasten hyväksikäytöstä. Se on ollut vuosien varrella jatkuvasti uutisoinnissa, toiminnastaan. Lestadiolaisuus on liike, joka joka toimii evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Minkä takia kirkko suvaitsee tällaisen toiminnan? Minkä takia ylipäätään annetaan uskonnollisille henkilöille mahdollisuus muokata kasvavia lapsia, koulumaailmassa? Kukaan ei ole pedakogina huono, jos pitää vakaumuksensa erossa opetustyöstä. Nykyään puhutaan että oppilaat pistävät opettajia ahtaalle. Ehkä hyvä niin. Sieltä ruoditaan pois opettaja-aineisto, joka aikanaan lietsoi pelkoa väkivallan uhalla. Nyt tällaisilla opettajila ei ole mahdollista toimia "keski-aikaiseen" tyyliin.
- LionOfZion
Erkki Piri... ....kuinka ihmeessä?
- Zozo
Lähinnä kiinnostaisi, miksi Piri nostetaan tähän keskusteluun?
- Zozo
Zozo kirjoitti:
Lähinnä kiinnostaisi, miksi Piri nostetaan tähän keskusteluun?
Lukaisin alkutekstin loppuun ja vedän kysymyksen takaisin...
- Raiskasihenkisesti
Hurjaa että tuo hirviö on ristin alla ja siunaa nuoria.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391909En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos291622Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141424Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421381Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681285- 81191
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80929