Tuntuu että hän oikein tahallaan tahtoo aiheuttaa mahdollisimman paljon kiusaa muille. Keskellä yötä seinänaapurini saattaa alkaa nakuttaa naulaa seinään tai imuroimaan, samalla tietenkin kolistellen mahdollisimman paljon. Hän kuuntelee musiikkia täysillä muista välittämättä. Ei minua haittaa jos joskus haluaa irrotella jonkun biisin tahtiin vähän enemmän mutta hän tekee tätä tuntikaupalla ja yömyöhään. Vähän aika sitten hän hankki koiran joka alkaa räksyttää AINA jos rappukäytävässä sattuu olemaan joku ja välillä vaikkei olisikaan. Öisin hän ramppaa asioillaan ja aina paiskaisee oven mahdollisimman kovaa kiinni.
Talossa on huono äänieristys ja saatan herätä useamman kerran yössä naapurin metelöintiin. Minulla on muutenkin vaikeuksia nukahtamisessa ja usein käy niin etten enää loppuyöstä saa ollenkaan unta. Päivisin olen väsynyt enkä jaksa tehdä mitään.
Viime viikolla otin asian ystävällisesti puheeksi hänen kanssaan. Hetken olikin hiljaista mutta nyt meno jatkuu taas aivan samaan malliin. En tiedä mitä tehdä.
Ainoa lohduttava asia koko jutussa on että ainakaan hänellä ei ole miestissejä. Silloin en enää kestäisi.
Mekastava naapuri ärsyttää
20
2209
Vastaukset
- taloyhtiöön soitto
ota yhteyttä taloyhytiöön ja hommaa sille varoitus niin varmasti rauhoittuu jos ei älyä itte lopettaa, koska jokaisessa taloyhtiössä on järjestyssäännöt olemassa mihinkä mennessä pitää lopettaa älämöinti. jos vieläkään lopeta niin ota uudestaan yhteyttä esim isännöitsijä on hyvä tapa hoitaa tämmöset asiat niin ne kyllä saa vaikka häädön aikaseks jos ei muuta. ja otat niin kauan yhteyttä taloyhtiöön kunnes ne tekee jotain asian eteen, älä luovuta asian suhteen jos sua rasittaa. toinen vaihtoehto on, että itse muutat pois sieltä. pitäs sun tämmöset itse tietää.
- poikarakkaus
Aloittaja on palstan häirikkö,Tissimees,Boobman jne.
- 3447377474747
poikarakkaus kirjoitti:
Aloittaja on palstan häirikkö,Tissimees,Boobman jne.
Taitaa sillä olla isot miettisin
- kyllä toimii
Kyllhän se joskus nukkuu???? Laita silloin sama mambo-karnevaali käyntiin
- ei tissejä täälläkää
No ne miestissit eivät ainakaan kovin suurta meteliä pitäisi: töps. töps kun niitä seniään välillä jymäyttäsi? Ota asia ystävllisesti uudelleen puheeksi naapurin kanssa ja jospa vaikka alkaisitte juttelemaankin ja olisi askel pois yksinäisistä hetkistä.
- HHUHUH
Ainko yöaikaan ja rappukäytävässä on joku? No, kaikkihan sitten tietää sen, että neitonen tekee yöhommia.
- hermoilijan naapuri
tässä vinkki sinulle: hanki kuuloosuojaimet jos seinät on heikonpuoleiset.ainakin minun psykiatri suositteli sitä ,eikä unilääkkeitä.toimii ihan hel vetin hyvin.ja mitä tuohon oven paukutteluun tulee niin sano sille et : joku päivä sun oves vielä irtoo karmeistaan.minun naapurini paiskoo ovia ja lapset kans,koska tämä on hermosairas.mitä se tarkoittaa en tiedä,koska suomessa oli hermoparantoloita vuosikymmeniä taksin ja tietoa on heikosti saatavalla.
ja kello 23 jälkeen möykkääminen on melkein aina poliisi asia jos sitä on jatkunut pitkään.muista se sanoa sille tyhmälle naapurillesi.- tenoxia paljon
oletko kokeillut nukkumista kuulokkeet korvilla? ei onnistu ainakaan mulla koska en nuku selälläni.sama vaahtomuovit korvilla,ei onnistu.
- poikarakkaus
Tässä vinkki aloittajalle : Tarjoa seinänaapurille patukkaasi,sillä hän rauhoittuu!
Naapurisi on selvästi lemmenkipeä. - abcdef99
Ensinnäkin alat pitää päiväkirjaa kaikesta häirinnästä. Sitten sinulla on siitä näyttöä ja on mahis saaha häirikkö ulos talosta!
- Onhannoita
Kaikissa taloissa on järjestyssäännöt. Lue ne. Yleensä klo 22 tai 23 jälkeen ei saa enää tehdä meluisia hommia. Huomaavainen ihminen tekee meluamiset vieläkin aikaisemmin. Nauloja ei ole tarpeellista lyödä joka päivä seiniin. Mielestäni vessassa ja suihkussa saa käydä, mutta muu mökääminen on häirintää.
Joissakin taloissa yksittäinen ihminen saa tehdä valituksen. Toisissa on käytäntö, että kerätään nimilista, joka toimitetaan yhteistuumin isännöitsijälle. Suosittelisin sinua puhumaan muidenkin naapureiden kanssa. Varmasti joku muukin heistä on häiriintynyt naapurin toiminnasta. Laatikaa valitus yhdessä. Monesti yöllä elävillä räksykoirien omistajilla on päihde- ja mielenterveysongelma. Ehkä rikostaustaakin. Eli en edes suosittele ryhtymään yksin tappelemaan heitä vastaan. Ehkä puolessa vuodessa he lentävät joka tapauksessa pihalle vuokrarästien vuoksi. - Yksinäinen harakka
Aloittajalla on paha fetissi noihin manboobseihin, olisikohan hänen jo aika hakea apua tilanteeseensa? Vedä miestissis korviis niin saat taatusti ensi yönä paremmin nukuttua!
- valituzz
Jossei auta kun naapurille itse huomauttaa niin valitus isännöitsijälle. Hiljaisuusaika joka talossa ni hommaa sille häätö jos ei mene perille. Oma naapuri joskus oli nuori jätkä joka jokaikinen yö huudatti musiikkia jne. Kyllä nyt itekin opiskelijaelämää elävänä biletän mutta kohtuus noissa hiljaisuusajoissa. Kävin sanomassa, oli rauhallista pari viikkoa mut sit tein ilmoituksen niin häätöhän sille tuli. Mutta siihen yhtyi pari muutakin alakerran naapuria sitten siihen valitukseen..
- tiedoksi
Tämä aloitus on palstan häröilijän väsäämä.Ei hänellä oikeasti ole edes tuollaista
ongelmaa!
- Tursias
Muuta omakotitaloon,jos kerta niin kauheasti ärsyttää... Oma on vikas missä asut.
- manly man
Onhan toi aika kurjaa mutta pahemminkin voisi asiat olla! Mun naapurissa asuukin tissimies joka tulee mun ikkunan eteen esittelemään daisareitaan aina kun avaan hetkeksi verhot. Voit kuvitella mitä se tekee silloin kun poistun kotoa...
- Molskis11111
Moi...
Kirjoituksesi oli tutun omainen, noita aivo invaliideja on pitkin suloista Suomea, he luulee että heillä on yksin oikeus elää kuin siat pelossa, välitämättä yhtään toisista ja yleensäkkään yhteisistä säännöistä ja sitten vielä kun niille pitää saada kolme virallista huomautusta ennenkuin saadaa vekslattua pihalle...säälittävää...nuo öykkärit pitäs het saada pihalle.. - ihmemaailma
Tyhmimmät ihmiset ovat vain niin yhteiskuntakelvottomia etteivät sopeudu laitosten ulkopuolelle. Turha kuvitella että ne tahallaan tekisivät mitään, jos pää on pehmeä niin mitä sille voi.
Mielestäni on aiheelista valittaa kunnes ongelma korjaantuu, tyyppi voi vaikka tarvita ammattiapua mutta kukaan ei tee mitään.
Kerran uuden kämpän naapurista kuului gorillan karjuntaa, hetken ihmettelin että tehdäänkö siellä ruumiita. Karjahtelu kaikui toisen rapun käytävällekin.
Gorilla olikin naaras ja kaikki ei ollut ihan hyvin. Hei
Mulla oli vieläkin pahempi ex-naapuri, onneks joutu muuttaan veke metelöinnin takia hiljaisuuden jälkeen.......ota ehdottomasti yhteyttä taloyhtiöön ja talonmieheen ja sa-no sille asiasta. Täysin seonnu kko sun seko naapurisi !! Ei ole hyväksyttävää käy-töstä keneltäkään. Koska siellä alkaa se hiljaisuus ja kuinka kauan se kestää ? Meil-lä se alkaa kello 22:00 ja kestää kello 07:00 asti. Onneksi mun nykyinen naapurini ei ärsyynny, kun mä tapaan herätä aikaisin ja mennä vieläpä suihkuun ennen sitä hiljai -suuden loppumista.....onneks toisella puolella ei oo ketään häiritsemässä......mä meen vuoteeseen ennen kello 22:00:ta, mutta tapaan lueskella kirjaa hiukan ennen nukkumaanmenoa, mutten huudata mankkaani yms, vaan olen hiljaa. Ex-naapurini sen sijaan huudatti jotakin ihme vaakkunaa keskellä yötä, että heräsin siihen......en mennyt sanomaan, et nyt on hiljaisuus, joka koskee myös sua !!! Et oo ny hiljaa siel-lä ! Pian sen jälkeen tää sekopää ukonretale joutu lähteen veke, oon nähny sen
muutaman kerran, ei moikkaa, vihasin sitä savustajaa ja toisen aluelle tunkeutujaa. Taloyhtiö ja talonmies-kapatti ukko eivät välittäneet siitä, päinvastoin ! Ne muut vaan luulee, et ei se sama laki koske mua, mä on niin tärkeässä asemssa töissä yms..... Luulevat olevansa joitakin diplomaatteja yms..........narsisteja ovat sellaiset.- maaritt
Samoja kokemuksia minullakin.
Opiskeluni oli ihan loppusuoralla, vain lopputyötä vaille, kun naapuriini muutti narsistinen ja epävakaa persoonallisuushäiriöinen nuorimies. En sitten itsekään nukkunut sen jälkeen öisin, kun uusi tulokas terrorisoi ja hallitsi itsekkäällä ja levottomalla käytöksellään aina juuri öiseen aikaan koko rappua. Opintoni sitten venähtivät, kun päivisin olin sitten väsynyt (päänsärkyä ja burn out), kun yöt jäivät häiriköinnin vuoksi katkonaisiksi. Muutin oman terveyteni vuoksi rauhallisempaan asuntoon, tein opintoni loppuun ja valmistuin haaveammattiini.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363647- 122376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141909Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681537Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301483- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246