"Joka kerta kun uskossa käännymme Kristuksen puoleen se on kuin tuokio sapattia, pientä esimakua iankaikkisesta rauhasta ja kirkkaudesta. Tuon hetken lahja ei ole siinä mitä me teemme, vaan siinä mitä me vastaanotamme. Se on pyhää aikaa, joka on erotettu, jotta vastaanottaisimme suurimman lahjan minkä Jumala koskaan on antanut, itsensä rakkaassa Pojassaan." Phillip Cary
Saamme jälleen vastaanottaa suuria siunauksia Jumalalta, joka loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä. Tätä siunausta ei ole annettu muille kuudelle viikon päiville, jotka ovat työ - ja arkipäiviä.
Sapattin siunaus
10
<50
Vastaukset
Juuri tämän lahjan koen kaikkein parhaaksi, koska ennen uskoontuloani minulla ei ollut mitään päivää, jolloin olisin levännyt. Lepopäivällä ei ykisnkertaisesti ollut merkitystä elämässäni. Jumala antoi uskon ja myös viisauden tehdä hänen tahtonsa tässäkin asiassa.
Toinen asia, jota arvostan on tieto kuolleitten tilasta. Miten helpottavalta se tuntuikaan, kun totesi, etteivät vielä ketkään sukulaiseni riutuneet "hel-vetis-sä". Oppi siitä on oikeastaa itsessään "hel-vetil-linen hel-vetti-usko", jonka ihmiset ovat keksineet Jumalan luonteen mustamaalaamiseksi.
Jumala on rakkaus, eikä edes tuhotessaan vastustajiaan ole kiduttaja, vaan oikeudenmukainen ja vanhurskas tuomari, joka antaa jokaiselle tekojensa ja uskonsa mukaan. Se päivä tulee, jolloin kaikki pahuus tuhotaan, joten vielä on aikaa tehdä parannusta ja ottaa vastaan Jumalan pelastava tarjous ikuisesta elämästä.
Siunattua sapattia sinulle ja kaikille, jotka tuon siunauksen haluavat ottaa vastaan rakastavalta Jumalalta. Ihana päivä - levon päivä, jolloin saan jättää kaiken arkisen ja miettiä vain Jumalan ihmeitä. Tapaamme aamulla ystäviä ympäri maakunnan, joten kaikenkaikkiaan tulossa on mielenkiintoinen ja varmasti siunattu juhlasapatti.- Ylistys Hänelle!
Jumala aloitti luomistyönsä maanantaina 1.6.-3996, ensimmäisenä arkipäivänä ja olemme iloisia siitä, että saamme levätä joka seitsemännen päivän.
Kiitos Herralle!- -katolilainen-
Jos sapattia, eli sapattilakeja on tarkoitus noudattaa kirjaimmellisesti, miksette te adventistit tee sitä sitten kokonaan? Niinkuin Raamatussa käsketään. Juutalaiset pyrkivät siihen. No heillehän se alunperin annettiinkin liiton merkiksi. Jos oikein Raamattua ymmärretään ja tulkitaan.
A-kirkossa ollessani minua ärsytti toivotus "sapatin rauhaa".
Enemmän olisi arvostanut "Jumalan rauhaa".
Enemmän tulee kunnioittaa Luojaa kuin luotua, vai kuinka?
Ja ainakin Wiljam Aittajan esityksen mukaan sapatti kuului luotujen kategoriaan. Tämän olen omin korvin kuullut hänen esittävän Kallioniemen leirillä.
Ja perustelunaan hän käytti Johanneksen evankeliumia.Kun adventistille lepopäiväkäskyn se osa, joka puhuu työ tekemisestä kuutena päivänä viikossa ei tunnu merkitsevän mitään,
mikä estää esimerkiksi eläkeläistä tai työtöntä viettämästä vaikka 2 - 6 lepopäivää viikossa?
Eikä ensimmäinen ihmispari voinut viettää ensimmäistä sapattia silloin, kun Jumala sitä eka kerran vietti.
Jumala kun oli tehnyt kuusi päivää (luomis)työtä, mutta Aatami ja Eeva eivät olleet työskennelleet edes yhtä kokonaista päivää.
Järjestyshän käskyssä on ensin työ, sitten lepo.- Orjat, voi heitä!
"Tuomas-kuoma"lle: Joku aika sitten tuolla rinnakkaisketjussa muuan kirjoittaja esitti, etteihän siinä mitään pahaa lie, jos pitää molemmat, sekä lauantain että sunnuntain - shitstorm tuli adventistien puolelta just: Ei sellaista saa tehdä, sehän olisi "kompromissi" ja Jumalan vastustamista! Siis mennään niin pitkälle, että suorastaan KIELLETÄÄN ja TUOMITAAN muunkin päivän pitäminen lepopäivänä (sapatin OHELLA, ei SIJASTA!) . Jos tämä ei ole sitä lain alla olemista ja lain orjuutta, niin sitten ei mikään! VAPAUTEEN KRISTUS VAPAUTTI MEIDÄT!
Orjat, voi heitä! kirjoitti:
"Tuomas-kuoma"lle: Joku aika sitten tuolla rinnakkaisketjussa muuan kirjoittaja esitti, etteihän siinä mitään pahaa lie, jos pitää molemmat, sekä lauantain että sunnuntain - shitstorm tuli adventistien puolelta just: Ei sellaista saa tehdä, sehän olisi "kompromissi" ja Jumalan vastustamista! Siis mennään niin pitkälle, että suorastaan KIELLETÄÄN ja TUOMITAAN muunkin päivän pitäminen lepopäivänä (sapatin OHELLA, ei SIJASTA!) . Jos tämä ei ole sitä lain alla olemista ja lain orjuutta, niin sitten ei mikään! VAPAUTEEN KRISTUS VAPAUTTI MEIDÄT!
Nyt puhut jostain ihan muusta - kyse on sapatin tunnustamisesta sinä viikottaisena lepopäivänä joka se Raamatun mukaan on. Enpä usko että kukaan kieltää ketään tekemään mitään minään päivänä .. ei edes adventistit - kunhan ei sapattia vietetä milloin itse halutaan..
Matt. 12:8
Ihmisen Poika on sapatin herra."
Mark. 2:28
Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra."
Luuk. 6:5
Ja Jeesus sanoi vielä: "Ihmisen Poika on sapatin herra."
Kysymys on kenen herra ? sillä tuo ei tarkoita päivää - vaan sinä päivänä eläjiä.
Niidenkö herra Jeesus on jotka jotka eivät edes sapattia tunnusta ...??
Nyt voin näin omasta puolestani sanoa (en siis adventistien, koska en heidän ajatuksestaan tässä asiassa ole okein perillä) siis minä henkilökohtaisesti näen ne 1000 vuotta joista Raamatussa puhutaan sinä > sapattina josta Jeesus puhui < ja jonka HERRA hän on.
Ilmestyskirja kertoo että Jeesus hallitsee ne1000 vuoutta jotka ovat ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä .. (muistettava että 1000 vuotta on kuin yksi päivä Herran edessä - tai yksi päiivä kuin 1000 vyotta) ..
Mielestänoi aavalikin puhuu samasta sapatista :
Luehan:
Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Ja silloinhan Kristuksessa NUKKUNEETKIN olisivat kadotetut .
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Mutta nytpä Kristus ON noussut kuolleista, esikoisena kuoloon NUKKUNEISTA.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin KAIKKI kuolevat Aadamissa, niin myös KAIKKI tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
Sillä hänen pitää hallitseman "SIIHEN ASTIi, kunnes HÄN ON PANNUT KAIKKI viholliset jalkojensa alle".
VIHOLLISISTA VIIMEISENÄ kukistetaan KUOLEMA.
Sillä: "kaikki hän (Isä) on alistanut hänen (Pojan) jalkojensa alle".
Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. (Siis Isä) - Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
-------
Näin siis Paavali siitä 1000 vuotisesta ajasta, joiden aikana kuolema voitetaan - eli synnin vaikutukset poistetaan - jokaisen ihmisen elämästä ...
Minä olen tullut huomaamaan että "sapattikin" on eräänlainen esikuva tulevasta ..
Sapatin jälkeen tulee sunnuntai..
Ketkä nousevat silloin kuolleista? Juu - kaikki muut - siis ketään ei jätetä kuoleman uneen - jotenkin tulee sunnuntaista esikuva sille ajalle - sillä sekin tulee sapatin jälkeen..
Kyllä silloinkin saa Jumalan tahdossa elää (ja pitääkin), mutta kuka silloin kestää?
Siinäpä miettimistä .. kaikille uskoville .. ateistithan eivät tästä taas ymmärrä mitään.. :) ..
alex
- näin on
Vanhukset lepäävät joka päivä, mutta ei vanhusten lepääminen poista sapattia.
- ottakaa opiksi
Sapatti sanana tarkoittaa lepoa.
Lepo on siis se tärkein sapatissa eikä mikään viikonpäivä.
"Muista pyhittää lepopäivä".
Tämäkin osoittaa selvästi lepopäivän keskeisen tarkoituksen sapatin viettämisen suhteen. Lepopäivä on siis pyhitettävä yksin työstä lepäämiseen. ottakaa opiksi kirjoitti:
Sapatti sanana tarkoittaa lepoa.
Lepo on siis se tärkein sapatissa eikä mikään viikonpäivä.
"Muista pyhittää lepopäivä".
Tämäkin osoittaa selvästi lepopäivän keskeisen tarkoituksen sapatin viettämisen suhteen. Lepopäivä on siis pyhitettävä yksin työstä lepäämiseen.##Lepo on siis se tärkein sapatissa eikä mikään viikonpäivä.##
Noin minäkin aikanani asian ajattelin - ihan samalla tavalla -- ajattelin että ei kai Jumala nyt le niin "pikkumainen" että päivistä välittää ... MUTTA sitä mukaa kun itse Raamatun SANOMA alkoi valjeta - tuli sapattikin ihan eri valoon .. ja nyt ymmärrän asia eritavalla - aivan eritavalla .. Oikeastaan en minä aikaisemmin sapatista mitään ymmärtänytkään. Pidin sitä vapaa päivänä työstä - ja sillä siisti .. Mutta Raamatussa sapatilla on erittäin tärkeä tarkoituksensa - se on esikuvaa tulevasta ... ja niinkuin monet asiat alkaa sapattikin .. sapatin kunnioittamisella ja sen tarkoituksen ymmärtäminen helpottaa asiaa. Yleensäkin on ihmisen helpompi uskoa asioihin jotka hän ymmärtää..
alex
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612280En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141494Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681367- 121118
- 1061101
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91064- 20989