Minulla on 9 v suokki tamma. Meillä on vähän ongelmia ratsastaessa ja hoitaessa.
1. Kun yrittää saada sen laukkaamaan niin se lähtee kiitoravia ja pukittaa eikä suostu nostamaan laukkaa.
2. Vetelee päätä alas ja ravissa ja laukassa nostaa pään korkealle eikä mene muotoon.
3. Ei suostu menemään maastoon ellei joku ihminen kävele sen edellä (meinaa nousta pystyyn ja lähteä käsistä)
4. Hoitaessa se "seilaa" edes takaisin, kuopii ja näykkii silloin kun puhdistaa kaviot joskus muutenkin.
Ja hevonen yskii välillä ja sillä valuu kirkasta räkää. (Rupee yskimään ja räkimään ravissa ja laukassa) mistäköhän johtuu?
Apua
9
195
Vastaukset
- Kasiro
Kuulostaa siltä ettei sille ole opetettu ratsun taitoja. Se, että se kantaa ratsastajan ei tee siitä ratsua.
1 ) Mammanajadin hyvä neuvo joskus aikaisemmin samasta ongelmasta kärsineelle: Kokeile laukannostoa menemällä hidasta ravia pitkällä sivulla ja n. 5 m ennen kulmaa ajat sitä voimakkaasti eteen ja kulmassa heilautat lantiota voimakkaasti sisäänpäin. Näin saat sen epätasapainoon ja se nostaa laukan pysyäkseen pystyssä. Jos se nostaa laukan vaikka vaan pariksi askeleeksi niin taputa ja kehu kovasti. Kun se pudottaa raville, niin uudestaan sama alusta. Ja kehu sitä koko ajan kun se laukkaa.
2 ) Kopauta kevyesti pitkällä raipalla kuonolle jos se laskee päätään. Laita martingal nin se ei pääse kuolainta pakoon nostamalla päätään pilviin.
Voisit laittaa kiinteän martingalin, se auttaa hevosta laskemaan päätään, mutta sen käyttö täytyy osata eikä sitä saa käyttää kuin ehkä 10 min kerrallaan. Eli suosittelisin vain martingalia ja paljon kaarevia uria ja ympyröitä.
3 ) Voitko kokeilla toisen hevosen kanssa? Tai tee pieniä lenkkejä tallin lähiympäristössä niin että talli on näkyvissä. Siitä sitten pikku hiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi sen mukaan kun hevonen oppii.
4 ) Taitaa vaan olla kärsimätön. Mutta laita lyhyeen naruun ettei se pääse puremaan. Ja kun se alkaa kuopia niin tönää sitä kyljestä sen verran voimakkaasti että se joutuu keskittymään tasapainonsa säilyttämiseen. Sama auttaa edestakaisin seilaamiseenkin.
Yskimiseen voi olla monta syytä. Mielestäni kannattaisi näyttää sitä eläinlääkärille varmuuden vuoksi. Yskiminen ja räkä voi olla vain pölyn aiheuttamaa nuhaa mutta voi olla pahempaakin, esim puhkurin alkua.- Apua tarvitseva
Se myös heiluttelee päätä ja nakkelee niskoja ravissa ja laukassa ?
- mörrinkäinen
Se taas viittaa usein liian kovaan kuolaimeen ja/tai kovakätiseen ratsastajaan. Se olisi myös yksi vaihtoehto kohtiin 1 ja 2. Jos hevosta sattuu suuhun, se voi yrittää juosta kipua karkuun, mikä usein ilmenee ryntäilynä. Samoin pään alas kiskominen saattaa johtua siitä. Se voi sillä keinoin yrittää kertoa, että se tarvitsee lempeämpää ohjasotetta. Edelleen jos kuolain on liian kova, hevosen on jännittynyt koska se pelkää että suuhun sattuu, ja kulkee siksi pää pilvissä.
Mutta jos kuolain on pehmeä ja ratsastajalla herkkä käsi, antaisin samat ohjeet kuin Kasirokin.- Apua tarvitseva
Sillä on tällä hetkellä nivelkuolaimet. Ja itsellänikin on suht pehmeä käsi.
Jos hevonen on herkkäsuinen, mikä tahansa metallikuolain voi olla liian kova. Omani myytiin meille aikoinaan kovasuisena, ja silti se toimi lopulta parhaiten suoralla, pehmeällä muovikuolaimella vaikka minäkin olen aina ratsastanut kevyellä kädellä. Onko sinun mahdollista lainata pehmeämpää kuolainta niin että voisit kokeilla miten heppa niillä toimii? Ellei muuta, saisit ainakin poissuljettua mahdollisuuden, että hevonen yrittää kertoa sinulle jotakin, etkä sitten tietämättäsi rankaise sitä turhan takia.
Mutta vaikka vaihtaisitkin kuolainta, kannattaa silti kokeilla noita Kasiron antamia ohjeita. Kiitoravi johtuu todennäköisemmin siitä ettei hevosta ole koulutettu kunnolla, kuin kovasta kuolaimesta, mutta jälkimmäinenkin vaihtoehto on mahdollinen joten kumpaakaan ajatusta ei kannata hylätä ennen kuin on kokeillut.- Apua tarvitseva
Minkälaista kuolainta suosittelisit kokeiltavaksi?
Melkein mikä tahansa kumikuolain on pehmeämpi kuin metallinen, mutta jos haluat pehmentää kuolainta pikkuhiljaa, sanoisin, että aloita kokeilu kuminivelestä tai suorasta kumikuolaimesta. Jos heppa toimii paremmin, kannattaa seuraavaksi kokeilla pehmeästä kumista tehtyä kuolainta. Se onkin sitten pehmein kuolain mitä on olemassa. Jos sekin on vielä liian kova, on jo siirryttävä kokonaan kuolaimettomiin.
Jos tiedät että hevosesi on herkkä suustaan, kannattaa melkeinpä kokeilla suoraan sitä pehmeintä kuolainta. Esim hööksin sivuilla on sellainen kuolain kuin Nova. Meillä oli sellainen, ja ainakin siihen aikaan kun sen hankimme, se oli markkinoiden pehmein kuolain. Sen tapaisten kuolainten sisällä ei ole metallia, joten ne ovat vielä lempeämmät kuin esim ne kuminivelet jotka on vain päällystetty kumilla En tiedä onko nykyään olemassa jotain vielä pehmeämpää, mutta tuota Novaa ainakin voin suositella herkälle hevoselle.- Apua tarvitseva
Se lähtee myös aina kiitolaukkaan jos se talloo rapakon ?
- mörrinkäinen
Ei kai tykkää jos kuraa roiskuu jaloille ja mahan alle. Vedä ohjista, niin se pysähtyy, tai ellei pysähdy, käännä se voltille.
Mitä muita ongelmia? Luettele nyt kerralla kaikki mitä tulee mieleen ettei tästä tule turhaa non-stop tietokilpailua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562208En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509- 101504
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 931043
- 20979